Juuan Nunnanlahden kansakoulun oppilaita 1920 Opettajat E. Huttunen ja A.L. Nevalainen Eturivissä 4. vas. Olli Martikainen s. 1911

Juuan Nunnanlahden kansakoulun oppilaita 1920 Opettajat E. Huttunen ja A.L. Nevalainen Eturivissä 4. vas. Olli Martikainen s. 1911

Lauantai 6.6.2015 klo 10.00-15.30/18.00 osallistumismaksu 25, muille kuin jäsenille 30 Martikaisten sukutapaaminen Kuopiossa la-su 6.-7.6.2015 Best Western Hotel Savonia, Sammakkolammentie 2 10.00 Saapuminen ja ilmoittautuminen - tutustutaan ja turistaan 11.30 Buffet-lounas 12.30 Avaussanat, esittäytyminen 14.00 Kahvi 14.30 Virallinen kokous Kaikki ovat tervetulleita kokoukseen, mutta puhe- ja äänioikeus on vain jäsenillä. Pieni runohetki: Näytelmäkirjailija Maire Martikainen lausuu kolme akateemikko, runoilija Kirsi Kunnaksen lastenrunoa ja kolme hänen aikuisrunoaan. Tamperelaisen Maire Martikaisen isä, Hugo Martikainen, on syntynyt Viipurin läänin Pyhäjärvellä ja isoisä, Abraham Martikainen, Lapinlahdella. 16.00 Opastettu kiertoajelu (sis. käynnin Puijon tornissa) 10, vain ennakkoilmoittautuneille. Linja-auto lähtee hotellin edestä. n.klo 18.00 Paluu hotellille. Sunnuntai 7.6.2015 klo 9.30-14.30 Päivä on varattu vapaamuotoiseen yhdessäoloon, sukuyhteyksien selvittämiseen sekä sukututkimustietojen yhdistämiseen, täydentämiseen ja tarkistamiseen. Jakaudumme eri ryhmiin sen mukaan missä suvun juuret ovat. Sukuseuran sukututkijat ovat paikalla. Lounastauko klo 11.30-12.30, jolloin ennakkoilmoittautuneille on tarjolla keittolounas (13 ), joka sisältää lohikeiton, leivän, levitteen, ruokajuomana veden tai kotikaljan sekä jälkiruokakahvin. Oletko itse selvittänyt sukujuuriasi? Ota oma aineistosi mukaan. Tiedätkö mihin sukuhaaraan kuulut? Jos et tiedä omista sukujuuristasi paljoakaan, ota mukaan mahdollisimman tarkat ja mahdollisimman vanhat, mielellään 1800-luvulle yltävät tiedot (tarkat nimet, syntymä- ja/tai kuolinajat ja -paikat). Silloin todennäköisyys löytää yhteys on suurempi. Ota mukaan myös vanhoja valokuvia, hallussasi olevia vanhoja asiakirjoja ja muuta materiaalia, joista voi olla apua selvityksessä tai joiden kopioita voisit antaa sukututkijoiden ja/tai sukuseuran käyttöön.

Ilmoittautumiset viimeistään 30.4.2015 Eila Martikainen (puh. 040 753 9074), Marja Laurila (puh. 050 4044 629) tai nettisivujen kautta www.sukuseuramartikainen.fi. Osallistumismaksut maksetaan viimeistään 15.5.2015 Osallistumismaksu 25 (muille kuin jäsenille 30 ) sisältää lauantain buffet-lounaan ja iltapäiväkahvin Opastettu kiertoajelu ja käynti Puijolla 10 (vain ennakkoilmoittautuneille) Sunnuntain keittolounas 13 (vain ennakkoilmoittautuneille) Kaikki maksut maksetaan Sukuseura Martikainen ry:n tilille FI16 1426 3500 1433 24 viimeistään 15.5.2015. Kirjoita maksutietoihin kaikkien osallistujien nimet ja osoitetiedot. Majoittuminen Hotelli Savoniassa Hotellista on varattu majoituskiintiö. Yöpymisen hinta on 71 /1 hh/vrk ja 90 /2 hh/vrk Varaukset suoraan hotellista (puh. 017 2555 100). Muista mainita, että tulet Sukuseura Martikaisen tapaamiseen. TERVETULOA!

SUKUTUTKIMUSTA HARRASTAMAAN Marja Laurila Luin viimeisimmästä Sukuviestistä Maria Laapaksen kirjoituksen Juuria etsimässä ja löytämässä. Hän esitti kysymyksen Miksi sitten tutkin juuriani? Jäin miettimään sitä ja muistelemaan, miksi itse aloin tutkia juuriani. Olin jäänyt 2004 toukokuussa eläkkeelle ja syyskuussa leskeksi ja mietin itselleni uusia harrastuksia. Yksi itsestään selvä oli kankaankudonta, jota olin harrastanut kudontaasemalla jo aikaisemminkin, mutta nyt halusin oppia tekemään kaiken alusta asti itse. Siispä kurssille. Etsiessäni sopivaa kurssia lähiseudun työväen - ja kansalaisopistojen ohjelmista osui silmiini myös sukututkimuksen alkeiskurssi. Päätin osallistua siihen. Miksi? Muistin jo lapsuudesta asti mieltäni askarruttaneen kysymyksen, jota en ollut osannut silloin selvittää. Nyt oli sikäli myöhäistä, että sekä isäni, isovanhempani että isäni ainut sisko, jotka olisivat osanneet kysymykseen vastata, olivat kuolleet. Noin kymmenvuotiaasta asti oli mieleeni aina silloin tällöin tullut kuva hautajaisista ilmeisesti tätini miehen. Seisomme kirkon pihalla ryhmänä täti, hänen tyttärensä, isäni, äitini ja minä. Isä katselee ympärilleen muuta väkeä ja sanoo: Eikös nuo ole niitä Kyttälän serkkuja? johon tätini joka oli isää 6 vuotta vanhempi ja asunut heidän lapsuuspaikkakunnallaan koko ikänsä vastaa hyvin nopeasti ja minusta tylyn tuntuisesti: On. Mitäs nekin täällä tekee? Etkä mene puhumaan niiden kanssa! Totta kai menen vastaa isä ja menee saman tien. Tapaaminen näytti sivusta katsoen iloiselta. Mistä puhuttiin, sitä en tiedä, mutta vielä samana kesänä ajoimme Kyttälän taloon, joka oli isoisäni lapsuudenkoti ja jota silloin viljeli hänen veljensä poika. Isä tapasi siis vielä serkkunsa ja minä pikkuserkkujani sen yhden kerran. Kysymys, joka mieltäni askarrutti oli: Miksi tätini suhtautui niin kielteisesti Kyttälän serkkuihin? Isälläni ei tuntunut olevan mitään heitä vastaan, päinvastoin. Sukututkimukseni alkoi siis tästä etelähämäläisestä torpparisuvusta mielessä toive, että löytäisin jotain, joka selittäisi kaunan ja löytyihän sitä, niin ainakin uskon. Jo melko pian löysin tiedon, että kaksi vaarin veljistä oli kapinan aikana kuulunut punakaartiin. Ja toinen heistä oli kuollut Hämeenlinnan vankileirillä. Toisen jäljet katosivat siihen, että hän muutti paikkakunnalta. Liittyikö tämä jotenkin asiaan? Kun pengoin lisää, löysin vaarin pitäjäkirjan sivulta kuvasta, joka esitti paikallisen suojeluskunnan esikuntaa. Tässäkö selitys? Isä oli kapinan aikaan vain 6-vuotias, mutta täti siis 12. Isä ei varmaan ymmärtänyt tapahtumista mitään, mutta täti varmaan jo aika paljon. Uskon siis, että tädin katkeruus liittyy jotenkin vuosien 1917-18 tapahtumiin. Samaan pitäjänkirjan kuvaan liittyy toinenkin tarina. Isoisäni oli kuollut jo paljon ennen kuin minusta oli aavistustakaan, enkä ollut koskaan nähnyt hänestä yhtään kuvaa. Isä puhui aina joskus, että äitinsä jokainen tietää, mutta isästään ei niin varma voi olla. Ja että hänet varmaan on tehnyt joku mustalainen ohikulkumatkallaan, hänellä kun oli niin pikimusta tukka, vaikkakin vaalea iho ja siniset silmät. Samanlainen musta tukka oli kyllä hänen äidillään, joten ajattelin, että jos mustalainen suvusta löytyy, sen täytyy olla jossain aikaisemmassa polvessa. Katselin pitäjänkirjan kuvassa olevaa isoisääni ja ihmettelin isäni puheita. Kun nuorempi poikani, joka ei ole koskaan nähnyt isääni, koska syntyi 8 vuotta tämän kuoleman jälkeen, tuli käymään, näytin hänelle kuvaa ja kysyin: onko tässä miehessä mielestäsi mitään tuttua? Hetkeäkään miettimättä poika vastasi: Ihanhan se on kuin Jukka tai minä. Tapaa siis isoisän isäsi, sanoin minä ja olin vakuuttunut, että siinä oli isäni oikea isä. Melko helppo alkuun pääsy ja isän lapsuuden paikkakunnan seurakunnan kansliasihteerin erittäin ystävällinen avustus kannustivat minua eteenpäin. Pääsin isän suvussa mieslinjaa pitkin melko nopeasti 1600-1700-lukujen vaihteeseen. Isän äidin suku ei sitten ollutkaan niin helppo juttu. Siinä riittää vielä

pähkinöitä purtavaksi, mutta sehän on vain mielenkiintoista. Jossain vaiheessa rupesin myös miettimään äitini sukua, pitihän siitäkin saada tietoa muistakin kuin vain tädit, enot ja serkut, jotka jo tunsinkin henkilökohtaisesti. Tästäkin suvusta isovanhempani olivat kuolleet, isoisä jo 30-luvulla ja mummo muutamaa kuukautta syntymäni jälkeen. Heiltä en siis voinut kuulla mitään tarinoita vanhasta elämästä Karjalassa. Heti alkuun totesin, että vaarin äiti oli Uosukaisia. Netistä löysin Uosukaisten sukuseuran ja kirjoitin sinne kysyen kuuluuko tämä Hetti Uosukainen, syntynyt silloin ja silloin tähän tutkittuun sukuun ja sain pian vastauksen, että kyllä kuuluu ja löytyy heidän sukukirjastaan. Liityin sukuseuraan ja taas oli yllätyksiä tulossa. Seuraavana vuorossa oleva sukuseuran kokous oli Haikon kartanossa. Ilahduin, että niin lähellä ja päätin osallistua. Väkeä oli paljon, kuljeskelin siellä täällä ja juttelin niitä näitä yhden ja toisen kanssa. Ketään en tuntenut. Sitten alettiin väkeä kerätä kartanon pihanpuoleisille rapuille valokuvausta varten. Löysin paikkani kaiteen vierestä rappusten puolivälistä melko pian ja odottelin, kun valokuvaaja ohjasi ihmisiä saadakseen kaikki mahtumaan kuvaan. Samalla kuuntelin ihmisten jutustelua ja korvaani osui tuttuja ääniä. En ensin uskonut, mutta pakko oli kääntyä katsomaan taakse, kun kuulosti siltä, että siellä jutteli tuttu pariskunta edellisestä työpaikastani. Ja toden totta Raija ja Pentti seisoivat pari rappua ylempänä. Olimme olleet useita vuosia samassa työpaikassa, mutta emme olleet koskaan puhuneet suvuistamme. Nyt tietenkin se tuli ajankohtaiseksi. Kertoessani serkustani Taimista totesi Raija, että jos hän olisi tiennyt Taimin olevan minulle sukua, olisi hän myös tiennyt että me olemme sukua. Taimi oli hoitanut häntä lapsena siellä Karjalassa. Sukulaisuutemme ei ole kovin läheistä, mutta kummasti sen tietoisuus lähensi meitä myös ystävinä. Martikaisten sukuseuraan minut toi väärä luulo. Olin toki tutkinut tätä mummoni sukuakin jo aika paljon, mutta sataa vuotta nuorempiahan on vaikea löytää. Eräänä kesäiltana enoni vaimoineen poikkesi iltakävelyllä luokseni. Katselimme TV-uutisia, joita luki Urpo Martikainen ja eno väitti, että Urpo on meille sukua. Asiastahan piti ottaa selvää. Siispä taas nettiin, mistä löytyi Urpon sähköposti ja niinpä hänelle lähti kysymys hänen isänsä ja isoisänsä alkuperästä ja mielessäni oli tietenkin toive saada tietoja sataa vuotta nuoremmista sukulaisista. Valitettavasti vastaus oli pettymys, mutta sen ohessa tuli tieto Martikaisille perustettavasta sukuseurasta ja kutsu perustamistilaisuuteen. Olen aina ollut suhteellisen nopea lähtemään liikkeelle ja siihen aikaan vielä sinkkukin. Siis mikäpä mukavampaa kuin ajella kauniina kesäpäivänä kauniita Hämeen maisemia katsellen toiveessa tavata mahdollisia sukulaisia. No, niitähän ei löytynyt, koska paikalla oli Savon ja Pohjois-Karjalan Martikaisia, mutta mielenkiintoisia tuttavuuksia kylläkin. Harvoin olen osannut pitää suutani kiinni, jos olen ollut jostain asiasta vahvasti jotain mieltä, enkä nytkään osannut. Ja niinhän siinä kävi kuin usein ennenkin, jouduin töihin. Martikaisten hallituksessa olen istunut siitä lähtien. Sukututkimus on jatkunut sittemmin enimmäkseen rajantakaisen Karjalan sukulaisia etsien ja rönsyillyt aika lailla sivuille ja enimmäkseen pysytellyt rajantakaisissa kunnissa, mutta hiljattain löytyi myös yhteys Iisalmelle, henkilöön, joka oli sieltä muuttanut Valkjärvelle. Joitain kyselyjä olen myös saanut Karjalan Martikaisista. Valitettavasti ei ole löytynyt yhteyttä sukujen välillä, mutta tutkimus jatkuu. Tapaamisiin Kuopiossa

PIELISJÄRVEN MARTIKAISISTA Liisa Raatikainen Lauri Martikainen s. noin 1677 Vuonna 1779 kuoli Pielisjärven Lieksan kylässä 67- vuotiaana nuhakuumeeseen vanhaisäntä Pekka (Petter) Martikainen. Pekka syntyi vuonna 1712, mutta hänen syntymäpaikastaan ei ole tietoa. Pekan vanhemmat olivat Lauri Martikainen ja Reetta Rytkönen. Pekka vanhempineen ja sisaruksineen löytyy Pielisjärven vanhimmasta rippikirjasta vuonna 1723, joten kirkonkirjojen avulla emme saa selville mistä suku on Pielisjärvelle tullut. Lauri - vanhin tämän sukuhaaran tunnettu jäsen oli syntynyt n. 1677. Pekka avioitui 24-vuotiaana vuonna 1736 Anna Horttanaisen kanssa, joka oli tuolloin 21-vuotias. Pariskunta sai vuosina 1736-1760 yhteensä 11 lasta. Perhe oli miesvoittoinen, sillä lapsista peräti 8 oli poikia. Perheen isän kuoltua koko veljessarja asui suurperheenä Märäjälahdessa aina äidin kuolemaan asti. Anna oli 75-vuotias kuollessaan vuonna 1790. Tämän jälkeen veljessarja hajaantui. Pekan ja Annan lapsista vanhin eli Lauri on oman sukuhaarani esi-isiä ja luonnollisesti minulla on laajimmat tiedot hänen jälkeläisistään. Lauri syntyi vuonna 1736. Vuonna 1761, ollessaan 25-vuotias hän meni naimisiin itseään viisi vuotta nuoremman Kirsti Torvisen kanssa. Lauri ja Kirsti muuttivat vuonna 1790 tai 1791 Nurmekseen, jossa Lauri eli talollisena Kuokkastensalmessa (nyk. Salmenkylä) kuolemaansa asti vuoteen 1820. Kuolinsyyksi Laurille on merkitty yksinkertaisesti vanhuus. Kirsti oli kuollut jo kymmenen vuotta aikaisemmin ja hänelle oli 69-vuotiaana merkitty sama kuolinsyy. Laurilla ja Kirstillä oli vain viisi lasta: Pekka (1761), Lauri (1764), Absalom (1768), Tuomas (1771) ja Antti (1776). Kaikki lapset elivät aikuisiksi ja perustivat aikanaan perheen jatkaen näin sukua. Laurista ikäjärjestyksessä seuraava oli Olli, joka syntyi 1738. Hänestä minulla ei valitettavasti ole enempää tietoa, sillä en ole löytänyt kuolin- tai muuttotietoa. Häntä ei ole enää merkitty muun perheen yhteyteen vuonna 1763. Tätä edeltävä rippikirja valitettavasti puuttuu kokonaan. Vanhin tyttäristä, Marketta, syntyi vuonna 1741 ja kuoli punatautiin juuri ennen kuin olisi täyttänyt 50 vuotta. Hän avioitui Erkki Ikosen kanssa vuonna 1762 ja on yksi Ikolanniemen suuren Ikosten suvun esiäideistä. Marketalla ja Erkillä oli yhdeksän lasta, jotka syntyivät vuosina 1763-1780 (Antti, Kirsti, Pekka, Anna, Elli, Paavo, Erkki, Risto ja Tahvo). Koska Ikosten sukuseura on tehnyt suvusta laajan sukututkimuksen ja julkaissut sukukirjan, en ole itse pyrkinyt selvittämään tätä sukuhaaraa kovin pitkälle. Isänsä mukaan nimetty Pekka syntyi 1743. Hän eli Pielisjärvellä Lieksassa, jossa avioitui Eeva Ikosen kanssa. Eeva oli syntynyt 1743 ja kuoli jo ennen vuotta 1780. Heille ei tiedossani ole lapsia. Pekka eli leskenä vuoteen 1829, jolloin kuoli vanhuudenheikkouteen. Kaapo (Gabriel) syntyi vuonna 1746. Vuonna 1766 Kaapo vihittiin 22-vuotiaan Reetta Valliuksen kanssa. Reetta kuoli vuonna 1791. Tämän jälkeen Kaapo muutti Nurmekseen. Kaapolla ja Reetalla oli viisi lasta, joista kolme vanhinta kuoli alle viisivuotiaina. Kaksi vanhinta kuoli vain kahden päivän välein ennen kolmannen lapsen syntymää. Lauri ja Olli elivät aikuisiksi, avioituivat ja jatkoivat sukua. Kaapo asui Nurmeksessa Karhunpäässä, josta muutti vuonna 1820 Savitaipaleelle asuen poikansa Laurin perheessä. Hän kuoli vuonna 1826 vanhuuteen. Lapsista keskimmäinen, Paavo syntyi 1748. Hänen kuolinajastaan ei ole tietoa, mutta enää 1814 hän ei ole elänyt. Naimisiin Paavo meni vuonna 1777 silloin 24-vuotiaan Maria Nevalaisen kanssa. Maria kuoli vuonna 1832. Vuosina 1777-1798 he saivat seitsemän lasta, joista kolmen elämänkulusta minulla ei ole tietoa. Muut neljä eli Anna (puoliso

Mauno Saarelainen), Olli, Maria (puoliso Matti Pehkonen) ja Paavo jatkoivat sukua. Tyttäristä toiseksi vanhin oli Valpuri, joka syntyi vuonna 1751. Myös Valpurin mies oli Ikosia. Pekka Ikonen oli 29-vuotias leskimies, kun heidät vuonna 1777 vihittiin. Valpuri muutti Pekan kotitilalle Hönttöön ja sai Pekan kanssa vuosina 1778-1789 kuusi lasta (Pekka, Antti, Anna, Kirsti, Risto ja Olli). Tätä ennen hänellä oli jo avioton tytär Eeva, joka syntyi vuonna 1773. Risto syntyi 1753 ja kuoli Pielisjärvellä vanhuuteen 1830. Hän avioitui Stiina Kiiskisen kanssa 1776. Stiina kuoli 1796 vain 43-vuotiaana synnytettyään kahdeksan lasta vuosina 1777-1794. Näistäkin lapsista kolmen elämä on vielä selvittämättä. Sukua jatkoivat ainakin Pekka, Juho, Reetta (puoliso Antti Turunen), Risto ja Riitta (puoliso Olli Härkönen). Annan ollessa 40-vuotias vuonna 1755 syntyi perheeseen Aatami, joka ei ehtinyt täyttää kahdeksaa vuotta kuollessaan tuhkarokkoon vuonna 1763. Seuraava lapsi Tuomas syntyi vuonna 1759 ja sai elää vain 5,5 kuukautta. Vuosi Tuomaksen kuoleman jälkeen eli vuonna 1760 syntyi vielä kolmas tytär Kirsti, perheen kuopus. Kirsti vihittiin vuonna 1779 Vuonislahdesta kotoisin olleen talollisen pojan Antti Kukkosen kanssa. Hänen jälkeläisiään olen ehtinyt tutkia lapsista vähiten, mutta oletettavasti hänellä oli Antin kanssa 11 lasta. Pekan ja Annan lapsista ainakin seitsemällä on siis jälkipolvia. Olen pyrkinyt selvittämään sekä miesettä naispuolisia sukuhaaroja vaihtelevalla menestyksellä. Maantieteellisesti suku on levinnyt pitkin Suomea sekä ulkomaille Venäjää ja Australiaa myöten. Jälkeläisiä on tiedossa tuhansia. Uusia sukunimiä on tullut satoja. Pielisjärven seudulla tutuista suvuista, joissa Martikaisten veri kiertää mainittakoon esimerkkeinä Heikkiset, Heikurat, Honkaset, Hulkot, Ikoset, Kejoset, Korhoset, Kuittiset, Lehikoiset, Leveiset, Nevalaiset, Oinoset, Puoskarit, Puumalaiset, Pyyköt, Saarelaiset, Timoset ja Turuset. Muita Martikaisten sukuhaaroja Pielisjärven seudulla Sukututkimuksessani on myös Olli Martikainen, jonka isästä minulla ei ole varmuutta. Hän syntyi vuonna 1726. Ollin ensimmäinen puoliso oli Valpuri Sorjonen, jonka kuoltua lapsettomana Olli avioitui Regina Cajanderin kanssa. Heillä oli seitsemän lasta: Olli, Anna, Juhana, Karin, Greta, Regina ja Kristina. Tiedossa on myös vuonna 1674 syntynyt Olli Martikainen, jonka puoliso oli Anna Korhonen. Lapsista Juho syntyi vuonna 1734 ja avioitui Maria Jokelaisen kanssa. Heillä oli yhteensä 11 lasta: Kaisa, Maria, Anna, Helga, Greta, Heikki, Maria, Olli, Juho, Pekka ja Gertrud. Gabriel Martikainen oli syntynyt vuonna 1720. Hänen puolisonsa oli Maria Holopainen, jonka kanssa hänellä oli 10 lasta: Anna, Gabriel, Gabriel, Pekka, Antti, Egidius, Erkki, Kristina, Eeva ja Samuel. Gabriel kuoli vuonna 1780 Tohmajärvellä. Hänen vanhempansa olivat Pekka Martikainen (s. 1700) ja Maria Tukiainen. Gabrielin ja Marian poika Pekka avioitui Pielisjärveltä kotoisin olevan Tiina Tolvasen kanssa ja sai tämän kanssa kymmenen lasta. Suku asettui Kolille. Pelkkää arvailua ja ehkä myös toiveajattelua on, että joskus löytyisi yhteys kaikkien näiden sukuhaarojen välille. Vuonna 1674 syntynyt Olli sopisi vaikka n. vuonna 1677 syntyneen Laurin veljeksi. Vuonna 1726 syntynyt Olli saattaa olla - vai uskallanko sanoa että todennäköisesti on - vuonna 1712 syntyneen Pekan veli ja siis Laurin poika. Toivottavasti saan varmistetuksi tämän yhteyden. Eniten irrallaan muista on Gabrielin isä Pekka, joka ikänsä puolesta voisi sopia joko Laurin veljeksi tai vaikka pojaksi. Poika hän ei kuitenkaan voi olla, sillä vaikka samat nimet suvussa periytyvätkin, ei yhden perheen lapsille kuitenkaan annettu samoja nimiä paitsi tilanteessa, jossa edellinen on ehtinyt kuolla ennen toisen syntymää. Kuolleen lapsen nimen ottaminen uudelleen käyttöön oli taas ihan yhtä yleistä kuin nimien kaavamainen periytyminen sukupolvelta toiselle.

SUKUTUTKIMUS JATKUU Niin Pielisjärven kuin Savon ja Luovutetun Karjalankin Martikaisten sukututkimusten täydentämisessä on edelleen paljon tekemistä myös vanhojen tietojen osalta - tuoreista, alle 100 vuotta vanhoista tiedoista puhumattakaan. Kuopion sukutapaamisessa on varattu sunnuntai nimenomaan sukutietojen yhdistämiselle, täydentämiselle ja korjaamiselle. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä tulee paikalle ja on halukas auttamaan sukututkijoita antamalla joko oman lähipiirinsä tai tekemänsä sukuselvityksen tietoja käyttöömme saaden samalla mahdollisesti uutta tietoa omista esivanhemmistaan. Olemme myös kovasti halukkaita vertaamaan omia tietojamme toisten tekemiin sukututkimuksiin, joten sukututkijat, ilmaiskaa olemassaolonne sukuseuralle! KOLIN KULKIJOITA 1940- JA 1950- LUVULLA POJAN SILMIN Olavi Martikainen Kaksi saksalaista upseeria ilmestyi kotimme ovelle. Nauroivat. Kynnyksen edessä rötkötti viholaissäkin päällä Tiina Kontio. Mikä lienee ollut oikea sukunimi? Tiesin, että Tiina Kontio oli haukkumanimi, kun hän kulki kylää säkki selässä, siinä koko omaisuus. Mummo Kaisa sanoi saksalaisille: -Menkää pois. Näettekö, että lastakin itkettää. Minulla oli linkkusänky keskellä tupaa. Sen sai yläkepeistä puristamalla kasaan. Molemmissa päädyissä oli kepit, jotka menivät linkkuun, kasaan tai levälleen, vahva kangas piti petin levällään. Isä ja setä olivat sodassa ja Koli oli saksalaisten sotilaiden lomapaikka. Kolin Ylämaja oli saksalaisille. He suhtautuivat kylän ihmisiin kyllä hyvin. Tammelan tyttö Lempi on kertonut, että hänen isänsä sai tarvitsemansa bensat saksalaisilta. Meille he järjestivät heinänseivästystalkoot, kun isä ja setä sodassa olivat. Setä oli kuitenkin päässyt silloin lomalle ja meillä oli kylän ensimmäisiä niittokoneita. Setä istui pukilla ja niitti koneella Ruukin niittyä, kapale kapaleen jälkeen. Ihmettelin, kun saksalaismies osasi niittää viikatteella. Mies niitti viikatteella ihan tyylikkäästi ojanvarret. Ja muut pystyttivät seipäitä, iskivät heinää seipäille ja haravoivat. Äiti ja mummo koettivat järjestää jotain syötävää ja korviketta talkooväelle, vai toivatkohan saksalaiset ihan kahvia. Muistini mukaan sinä iltapäivänä saattoi koko niitty mennä seipäille. Isästä ja sedästä muistiini on jäänyt juhlavana heidän lomalla olonsa, miten olimme saunassa, siinä samassa savusaunassa, jossa olen syntynyt ja joka kerran oli palaa mutta sammutettiin ja jonka Lieksan palopäällikkö kiertää nykyään kaukaa. Muistan selvästi kuin videokuvana, miten olimme laskeutuneet lauteilta. Isä paineli jollain tupolla poskeaan, josta kranaatin sirpale oli mennyt. Sirpale löytyi monta vuosikymmentä myöhemmin rinnasta ulos tulleesta paiseesta. Tästä kerrottiin jopa Helsingin Sanomissa.

Kotimaiset kulkijat Suomalainen kylä piti ennen vanhaan omistaan huolen, niin Kolillakin. Tiina kulki viholaissäkkeineen pitkin kylää, ehkä Ahmovaarassakin. Sai syödäkseen taloissa, sai yösijan. Lattialla nukkui. Säkkinsä oli pehmikkeenä. Oli myös Kuirin Matti, mykkä yksinäinen mies. Tuli taloon, osoitti suutaan ja äänteli yyää, yyää. Hänelle annettiin kaipaamaansa ruokaa. En muista hänen olleen meillä yötä. Mustalaisissa, romaaneiksi nykyään kutsutut, mutta silloin nimitys, mustalainen, ei ollut sen pahempi, oli myös kauempaa tulleita porukoita. Heitä ei aina pidetty hyvinä. Kerran heitä tuli meille iso joukko, pyysivät leipää ja kaikenlaista mutta varastivat villoja, niin mummoni kertoi heidän lähtönsä jälkeen. Taisivat pyytää yöksi, mutta heitä ei otettu. Aiheuttivat paljon meteliä. Oman kyläalueen mustalaiset ja kiltit pariskunnat hoidettiin. Manu ja Hulta olivat kuin oman kylän vieraita, joilla ei ollut kotia. Heistä oli pojilla pieni pilkkalaulu: Aisa katkes, kuorma kaatui.., kuolo saapui. Heihin suhtauduttiin hyvästi ja heitä kestittiin. Kerran kotiimme saapui juhannuksen alla vanha mustalaispari, nuori pari ja heidän poikansa. Vanha vaimo antoi ison kangaspakan pantiksi, jota vastaan sai rahaa. Mamma povasi ja nuori poika lauloi rahan edestä Kolin kallioilla. Naapurin Onni oli kuitenkin huomannut, miten nuoremman parin mies mätki meidän navetan takana nuorta vaimoaan vahvalla kämmenellä persuukseen. Savottalaiset Otto Gröhn tai Ryönin Otto, niin kuin häntä kutsuimme, oli vakituinen Kolin työmies. En tiedä hänen palkkansa suuruutta, mutta hänen kiertokulkunsa oli meiltä Kankaalaan, Kankaalasta Maunolaan ja Maunolasta meille. En tiedä, oliko muita taloja välillä. Otto teki työnsä, puiden pilkkomisessa häntä pidettiin ihan hyvänä, mutta toki teki muutakin työtä sen mukaan kuin talossa tarvittiin. Arvasin myöhemmin, että Otolle ei kuitenkaan jäänyt liikaa ystäviä hänen päästyään Lieksan Ruunaan Jätkänkotiin. Siksi otin tavakseni lähettää hänelle joulukortin aina hänen kuolemaansa asti. Arvelin, että Otto ilahtuisi. Erosen Hannes piti Kolia synnyinkylänään. Hannes oli kova tekemään pölliä savotoilla. Säästi tienestit, mutta kun keväällä palasi, pani tilit reippaaseen nautintaan. Siskoni Maijakin taisi saada hyvän palkan, kun lankkasi Hanneksen kengät. Kolin taksi sai myös ansiota. Vanhana ja kuntonsa menettäneenä Hannes kärvisteli yksinäisenä autioksi jääneessä Honkavaaran pirtissä, tuli kuitenkin lauantaisin saunareissulle syntymäkotini eli veli Ilmarin ja Suoman pirttiin. Eräänä lauantaina, viimeisen saunareissun aikana, hän sitten kuukahti tästä elämästä pirtin penkille. Oli muitakin kotoisia kulkijoita, oli Pitkä Lassi ja oli muurari Jappaji ja muita. Äitini kertoi eräänä juhannuksena, kun oli ollut seurojentalon ravintolapuolella, että Jappaji (rappari Alppi) oli möykännyt seurojentalon putkassa. Kaveri oli huutanut oven takana: Alppi, Alppi, siunoo ihtesi ja rupee moata. Kolin persoonina heitä muistamme.

SUKUSEURAN TIEDOSSA OLEVIA JÄSENTEN MERKKIPÄIVIÄ 2015 85 v Helli Martikainen, Savonlinna Rauha Martikainen, Joensuu Irja Vikman, Hämeenkoski SYNTYNYT Oiva Akseli Louento s. 6.12.2014 Keravalla vanhemmat Kaisa os. Martikainen ja Hannu Louento 80 v Eeva Martikainen, Kuopio Pirkko Olenius, Tohmajärvi 70 v Martta Martikainen, Käärmelahti Maire Martikainen, Tampere Jaakko Martikainen, Tuusula 65 v Pirjo Karinen, Kuopio Mervi Heikkinen, Kuopio Riitta Raappana, Mäntsälä Mikko Hämäläinen, Hämeenlinna Veijo Martikainen, Kuopio 60 v Seppo Martikainen, Järvenpää Tarja Yletyinen, Sälinkää Liisa Raatikainen, Savonlinna Irma Varonen, Nurmes Arja Hämäläinen, Hämeenlinna 50 v Silja Martikainen, Helsinki Tarja Heinonen, Kuopio Sukuseura onnittelee kaikkia merkkipäiviä viettäviä! Samuli Martikainen (1860 1914) ja Anna Leena os. Lehikoinen (1870 1925) sekä kolme kaikkiaan 10 lapsesta Onko sukuhaarassasi ollut perhetapahtumia, esim. syntymiä, häitä, hautajaisia, ammattiin valmistumisia? Olethan kertonut tiedot sukututkijalle?

LIITYN SUKUSEURA MARTIKAINEN RY:N JÄSENEKSI Koko nimi (myös os.) Syntymäaika ja -paikka Katuosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite Paikka ja aika Allekirjoitus Nimen selvennys Palauta tämä osa osoitteeseen Sukuseura Martikainen ry c/o Raatikainen Pietari Kylliäisentie 56 57710 Savonlinna Voit myös lähettää tiedot sähköpostilla: JÄSENMAKSUTIEDOT Vuonna 2014 Sukuseura Martikainen ry:n jäsenmaksu oli 20 (kaksikymmentä) euroa. Maksu suoritetaan yhdistyksen tilille: Nordea 142635-143324 IBAN FI16 1426 3500 1433 24 Jäsen, joka ovat kuluvan vuoden ensimmäisenä päivänä alle 18- tai vähintään 80-vuotias on vapautettu jäsenmaksusta.