SM-sarja 2013-2014 Infopaketti



Samankaltaiset tiedostot
Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)

SM-karsintasarjan seitsemän parasta SM-sarjaan ja loput Ykkössarjaan. Sarjat pelataan kaksinkertaisina (12 ottelua / joukkue).

RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018

RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2019

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

RINGETEN NAISTEN SM-SARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018

Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015

SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa

Lisäksi kotijoukkueen tulee tehdä otteluilmoitus vastustajalle ja otteluun asetelluille erotuomareille.

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

JUNIORITURNAUS JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

C-NUORTEN SM-SARJA OTTELUMANUAALI. pelikausi SARJASTA VASTAAVIEN HENKILÖIDEN YHTEYSHENKILÖT JA VASTUUALUEET

TURNAUSSÄÄNNÖT Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016

Materiaalit sivustolta löytyy mm. peli-, kilpailu- ja rangaistussäännöt sekä tyhjä pöytäkirjapohja.

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA

INDOOR-SARJAT

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET

Sarjat alkavat syyskuun alussa ja loppuvat mestaruusturnaukseen huhtikuun lopussa.

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

SAJL TUOMARIKOULUTUKSET 2010

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY uusipäivitys Sarjat alkavat syyskuun alussa ja loppuvat mestaruusturnaukseen huhtikuun lopussa.

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT

KURINPITOSÄÄNNÖT. (liittovaltuuston hyväksyttämät )

TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET (ToimM) KAUDELLE voimassa

C2-D2 Final Four-turnaukset

Kauden ilmoitussarjat

B-POIKIEN SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA

Kauden ilmoitussarjat Kauden ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta.

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET

SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus Porvoo Klo 09:00-20:00

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT

SARJAN NIMI SARJAN ILMOITT. SARJA- LUOPUMIS- LUOPUM. ET- ET LÄMMITT. ERÄ- PELIAIKA JATKO- VL- Nimeämisvastuu JÄRJESTÄJÄ AIKA MAKSU SAKKO

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Hyväksytty aluehallituksessa / muokattu

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP Suomen Jääkiekkoliitto 1

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY. Toimintasuunnitelma kaudelle

Hyväksytty aluehallituksessa

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli Karhula -05

CHAMPIONS CUP

SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016-

SSBL:N YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

Viimeisimpänä aloitteenaan Peimari United haluaa esitellä maalivahdeille kohdennetun uuden turnausmuodon ensimmäisenä Suomessa: Goalkeeper Combat I

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. TOIMET ENNEN OTTELUA

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2015

KILPAILUSUUNNITELMA

Ylialueellinen seurafoorumi.

Ennen lohkovaihetta sovitaan (tarvittaessa) joukkueiden kanssa TV-oikeuksista ja muista mahdollisista laajennetuista taloudellisista oikeuksista.

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA

C2-D2 Final Four-turnaukset

Taso Ottelut: Joukkueen ottelutietojen hallinnointi

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

ITC2015

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

VASTALAUSEPÄÄTÖS

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITON RINGETEN LÄNSI-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA

Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä.

TOIMET ENNEN OTTELUA

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

ANVIA V TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala

Pelaajien hallinta tulospalvelussa

TiTu / KIRJURI

Transkriptio:

SM-sarja 2013-2014 Infopaketti

Sarjasysteemit: Kahdessa lohkossa pelattava SM-sarja, johon osallistuu 13 joukkuetta ympäri Suomea. Etelä Duo-96, Jämsä Flexolahti, Lahti Hamarin Elo, Porvoo Maks-91, Mikkeli TNC, Kuopio Pohjoinen Napa KP, Rovaniemi Norsut, Kempele RB-Oulu, Oulu RBA, Oulu Team Takini, Oulu Top-Team, Oulu Toppila-United, Oulu Veltot, Muhos Runkosarja SM-sarja alkaa lauantaina 13.10, syyskauden pelit loppuvat lauantaina 21.12. Kevätkausi alkaa lauantaina 04.01. ja runkosarja loppuu lauantaina 15.02. SM-sarjan runkosarja pelataan Etelä lohkossa nelinkertaisena 5 joukkueen sarjana, jossa joukkueille tulee 16 ottelua runkosarjassa ja Pohjois lohkossa kaksinkertaisena 8 joukkueen sarjana, jossa joukkueille tulee 14 ottelua runkosarjassa. Puolivälierät ja välierät pelataan paras kolmesta samoin loppuottelut. Paras kolmesta systeemillä pelattaessa ensimmäinen ottelu pelataan huonommin runkosarjassa sijoittuneen kotikentällä ja mahdolliset kaksi seuraavaa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Pronssiottelu pelataan kerrasta poikki-periaatteella paremmin runkosarjassa sijoittuneen kotikentällä. Runkosarjan ottelun voittaja saa 2 pistettä. Runkosarjan ottelun päättyessä tasan, molemmat joukkueet saavat yhden pisteen. Play off -ottelut Playoff ottellut pelataan systeemillä paras kolmesta. Playoff otteluita tulee enintään 22. Paras kolmesta systeemillä pelattaessa ensimmäinen ottelu pelataan huonommin runkosarjassa sijoittuneen kotikentällä ja mahdolliset kaksi seuraavaa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Mikäli play off -ottelu päättyy tasan varsinaisen peliajan jälkeen, jää kunnostetaan kymmenen (10) minuutin tauko ja pelataan 20 minuutin jatkoaika "maalista poikki" -periaatteella. Jos maalia ei tällöin synny, niin suoritetaan rangaistuskuljetuskilpailu mies miestä vastaan.

Puolivälierät ja välierät pelataan "paras kolmesta" -järjestelmällä. Puolivälierät pelataan la 22.02., tai su 23.02., la 01.03. ja tarvittaessa su 02.03. Välierät pelataan la 08.03., tai su 09.03., la 15.03. ja tarvittaessa su 16.03 Loppuottelut pelataan pelataan la 22.03, la 29.03 ja tarvittaessa su 30.3.. Välierien häviäjät pelaavat pronssiottelun "kerrasta poikki" - järjestelmällä runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä la 22.03. Playoff kaavio Puolivälierät Etelä 1 Pohjoinen 4 Pohjoinen 1 Etelä 4 Etelä 2 Pohjoinen 3 Pohjoinen 2 Etelä 3 Välierät Etelä 1/Pohjoinen 4 Pohjoinen 2/Etelä 3 Pohjoinen 1/Etelä 4 Etelä 2/Pohjoinen 3 Finaalit Otteluaika SM-sarjan kaikki ottelut pelataan jäähallissa. Otteluiden alkamisajat ovat arkisin ennen klo 20.00 ja viikonloppuisin pelien alkamisaika on aikaisintaan klo 12.00 ja viimeistään klo 19.00. Peliaika SM-sarjassa on 2 x 25 minuuttia tai 3 x 20 minuttia ja playoffeissa 3 x 20 minuuttia tehollista peliaikaa. Mikäli kotijoukkue ei kykene yllämainituissa aikarajoissa järjestämään ottelua kotihallissaan, on se velvollinen siirtämään ottelun toiseen halliin. Mikäli joukkue tahtoo pelata ottelun aikarajojen ulkopuolella, on joukkueen anottava lupaa tähän kilpailun järjestäjältä.

Säännöt SM-sarjassa noudatetaan Kaukalopalloliiton peli- ja kilpailusääntöjä sekä SM-sarjan erillismääräyksiä. http://kaukalopallo.skrl.fi/fi/kilpailut/kaukalopallos%c3%a4%c3%a4nn%c3%b6t.html Palkinnot Kolme parasta joukkuetta palkitaan pokaaleilla ja mitaleilla. Kauden jälkeen suoritetaan normaalit Vuoden parhaat -valinnat palkitsemisineen. Liitto valitsee parhaan hyökkääjän, puolustajan, maalivahdin, valmentajan. Pelaajat valitsevat parhaan pelaajan ja erotuomarin sekä erotuomariparin. Lisäksi liitto palkitsee playoffien pistepörssin voittajan, maalitykin ja syöttäjän. Tulospalvelu Kotijoukkue ilmoittaa tulospalveluun, kun ottelu alkaa. Mikäli ottelun alku viivästyy ilmoitetusta, on tästä ilmoitettava tulospalveluun. Ottelun tilanne maalintekijöineen ilmoitetaan joka maalin jälkeen joko mobiiliversion tai tietokoneversion kautta tulospalveluun. Ottelun lopputulos ilmoitetaan tekstiviestitse välittömästi ottelun päätyttyä. Kirjautumissivu mobiiliversioon: http://kaukalopallo.torneopal.fi/taso/mobilive.php Kirjautumissivu tulospalveluun: http://kaukalopallo.torneopal.fi/taso/joukkuelogin.php Tulospalvelun toimiminen reaaliajassa edellyttää ajoissa maksettuja lisenssitietoja. Tulospalvelu toimii reaaliaikaisena ja näkyy kaukalopallon tulospalvelussa sekä tekstitv:llä. Teksti-tv:ssä näkyy parhaat pistemiehet ottelusta. Playoff-otteluissa näkyy ottelun kaikki pistemiehet reaaliajassa. Teksti-tv:n sivut ovat lokakuun ajan 287 ja 288. Jalkapallon poistuttua sivuilta sivut 232 ja 252 ovat kaukalopallon käytössä. Tulospalveluilmoituksen laiminlyönnistä seuraa rangaistaan 200 euron sakolla. Mikäli seura ei suorita laiminlyönneistä määrättyjä sakkoja eräpäivään mennessä, ja mikäli seura toistuvasti laiminlyö ilmoitukset, se voidaan sulkea sarjasta. SM-sarjan tulospalvelua on kehitetty tämän päivän mahdollisuuksia hyväksi käyttäen.

Erotuomarit SM-sarjaa tuomitsee 25-30 erotuomaria. Liiton nimeämät tahot asettelevat erotuomarit otteluihin. Erotuomarivastaavat: Harri Lautala koko Suomi/ Etelä Keijo Siniaalto ja Panu Saarela Pohjoinen Erotuomariasettelijat: Harri Lautala ja Sami Kaipia Etelä Jari Hirvonen ja Jani Ylisirniö Pohjoinen Playoff-vaiheen erotuomariasetteluasettelu: Harri Lautala Erotuomarimaksut Alkusarjoissa erotuomaripalkkio on 70 /ottelu/tuomari Playoffeissa erotuomaripalkkio on 90 /ottelu/tuomari Finaalissa erotuomaripalkkio on 110 /ottelu/tuomari Kilometrikorvaukset 0,45/km Tiedotus SM-sarjan otteluita voi seurata reaaliajassa Ylen teksti-tv:n sivulla 232. Sivulta 252 löytyy päivitetyt sarjatilanteet ja pistepörssit, ottelutulokset ja tulevat ottelut. Tulospalvelu hoitaa heti otteluiden päätyttyä tilastoinnin nettiin mm. sarjataulukko, pelatut ottelut, pistepörssit. Tulospalvelu hoitaa aina otteluiden jälkeen tiedottamisen STT:lle. Maakuntien päälehdet seuraavat SM-sarjaa. Liiton sivuilla päivitetään SM-sarja sivustoa, johon kootaan joukkueiden lähettämiä uutisia. Peliraportit kotijoukkue lähettää aina ottelujen jälkeen osoitteeseen salla.makela@skrl.fi Teosto ja Gramex SKRL hoitaa sopimukset näiden järjestöjen kanssa, eikä niistä aiheudu kuluja Seuroille. http://kaukalopallo.skrl.fi/fi/materiaalia/teosto+ja+gramex.html Lisenssit Lisenssit: http://kaukalopallo.skrl.fi/fi/lisenssit/lisenssit.html SM-sarja lisenssit pelaajille sekä voimassa oleva vakuutusturva. Jos pelaajalle on maksettu lisenssi alle 5 vuorokautta (esim. torstaina ostettu lisenssi ja sunnuntaina peli) ennen ensimmäistä peliä, on pelaajalla oltava maksukuitti lisenssin ostosta mukana peleissä.

Erillissäännöt Liiton sivuilta: http://kaukalopallo.skrl.fi/fi/kilpailut/kaukalopallos%c3%a4%c3%a4nn%c3%b6t.html löydät kaikki SM-sarjaa koskevat määräykset ja säännöt. SM-sarjassa on käytössä liittohallituksen hyväksymät erillissäännöt ja nämä löytyvät Liiton nettisivuilta säännöt osiosta. Farmisopimukset Ohjeet farmisopimus: http://kaukalopallo.skrl.fi/fi/materiaalia/ohjeet+farmi- +ja+trysopimus.html Farmi- ja try-outsopimukset toimitetaan ohjeiden mukaisesti liittoon janne.borgstrom@skrl.fi Pelaajaluettelot Joukkueen on toimitettava pelaajaluettelo syyskuun loppuun mennessä osoitteeseen janne.borgstrom@skrl.fi. Kurinpitoasiat Kurinpidolliset asiat hoitaa ensiksi alueen kurinpitäjä/kurinpitoryhmä ja tämän jälkeen asia etenee kilpailusääntöjen mukaisesti liiton hallituksen käsiteltäväksi, mikäli kurinpitopäätöksestä tahdotaan tehdä valitus. Kilpailu- ja rangaistussäännöissä on kurinpito ja valitusmenettely kuvattu tarkasti. Etelä kurinpitäjä Olli Lehtonen EKKP hallitus (kurinpitoryhmä) Pohjoinen kurinpitäjä Oulun aluehallitus Kurinpitoryhmä Liitto Panu Saarela Pentti Lindegren

Ottelutapahtuman ohjeistus Viikko ennen ottelua Ottelujärjestäjä (kotijoukkue) ilmoittaa vierasjoukkueelle ja erotuomareille, joko kirjallisesti, sähköpostilla tai puhelimitse ottelun aikataulusta, mikäli aikataulu poikkeaa alkuperäisestä ohjelmasta Muista otteluihin liittyvistä järjestelyistä kotijoukkueen on kohteliasta olla yhteydessä vierasjoukkueeseen ja tuomareihin hyvissä ajoin (7 vrk ennen ottelua) Jos erotuomarit joutuvat majoittumaan ottelupaikkakunnalla on kotijoukkueella oltava mahdollisuus varata heille majoitus. Varatusta majoituksesta on ilmoitettava erotuomareille otteluilmoituksen yhteydessä. Ennen ottelua Jääaikaa on varattava vähintään kaksi (2) tuntia/ottelu, kun pelataan 2 x 25 minuutin otteluita. Jääaikaa on varattava vähintään kolme (3) tuntia/ottelu, kun pelataan 3 x 20 minuutin otteluita. Ottelujärjestäjän edustajan (otteluvastaava) on oltava paikalla vähintään kaksi (2) tuntia ennen ottelun alkua ottamassa vastaan vierasjoukkuetta sekä ottelun erotuomareita. Vierasjoukkueen on saatava pukuhuone viimeistään 2 t ennen ottelun alkua. Erotuomareiden on saatava pukuhuone viimeistään 1t ennen ottelun alkua. Otteluvastaavan on ilmoittauduttava vähintään 30 min ennen ottelun alkua ottelun erotuomareille. Jokainen Seura huolehtii siitä, että otteluvastaava tulee ajoissa paikalle ja että hänen tulee ilmoittautua erotuomaristolle. Kokoonpanoluettelo, avauskentällinen merkitty (mv, vp, op, vh, kh, oh), on toimitettava ottelun sihteerille viim. 30 min ennen ottelun alkua. Joukkueeseen on kuuluttava vähintään 12 pelaajaa ja pöytäkirjaan saa merkitä enintään 20 + 2 pelaajaa. Vain puetut pelaajat merkitään ottelupöytäkirjaan. Joukkueiden lämmittelyjää on oltava kunnostettuna viimeistään 20 min ennen ottelun alkua. Ottelujärjestäjä huolehtii lämmittelyyn molemmille joukkueille riittävästi virallisia palloja. Ottelujärjestäjä huolehtii maalien siirroista sekä lämmittelyn että ottelun osalta. Huom! Ottelun erotuomarilla on oikeus tarkastaa otteluvastaavan toimitsijakortti sekä raportoida siitä, jos siinä on huomauttamista. Peliaika Peliaika alkusarjoissa on 2 x 25 tai 3 x 20 minuuttia tehokasta peliaikaa. Playoffeissa 3 x 20 minuuttia tehokasta peliaikaa.

Ottelutapahtuma alkaa Ottelu on pyrittävä aloittamaan ennakkoon ilmoitettuna kellon aikana. Ottelutapahtuma alkaa siitä hetkestä, kun erotuomarit kutsutaan jäälle (n 10 min ennen ottelun ilmoitettua alkamisaikaa). Otteluvastaava ilmoittaa joukkueille ja erotuomareille, viisi minuuttia ottelutapahtuman alkuun, jolloin erotuomarit ja joukkueet valmistautuvat esittelyä varten. Otteluvastaava ilmoittaa joukkueille ja erotuomareille: Yksi minuutti ottelutapahtuman alkuun, jolloin erotuomarit ja joukkueet siirtyvät kaukalon läheisyyteen (pelaajat kuulutusjärjestyksessä). Erotuomarit kutsutaan ensimmäisenä kentälle. Ottelun erotuomareina tänään. Erotuomarit luistelevat erotuomareiden suoja-alueelle avajaisseremonioiden ajaksi. Vierasjoukkue kutsutaan kentälle kuulutusjärjestyksessä. Vieraana tänään Hamarin Elo, numero 1 (kuultuaan nimensä pelaaja luistelee jäälle ja asettuu siniviivalle). Suoritetaan mahdolliset pelaaja- ym. palkitsemiset, jonka jälkeen joukkueet tervehtivät yleisöä ja aloittavat viimeisen verryttelynsä ennen ottelun alkamista. Mikäli palkitsemisia ei ole, otteluvastaavan on ilmoitettava siitä erotuomareille. Joukkueiden kapteenit luistelevat yleisön tervehtimisen jälkeen välittömästi kättelemään erotuomarit ja toisensa sekä saamaan viime hetken ohjeet erotuomareilta, ennenkuin lähtevät joukkueidensa verryttelyyn. Joukkueiden lämmittelyn jälkeen pelaajat menevät vaihtoaitioihinsa ja ottelun kuuluttaja esittelee joukkueiden avauskentälliset (ensin vierasjoukkue: mv, vp, op, vh, kh, oh). Ottelu on valmis alkamaan ja erotuomareiden on huolehdittava, että ottelu pääsee alkamaan ilmoitettuna kellon aikana. Ottelun päätyttyä tasan playoff-otteluissa, pelataan välittömästi viiden (5) minuutin jatkoaika sudden death menetelmällä. Erätauoilla mahdollisesti tauko-ohjelmaa. Taukojen pituus enintään 15 minuuttia. Toinen ja / tai kolmas erä alkaa. Ottelun päätyttyä joukkueet asettuvat siniviivoille ja suoritetaan parhaiden pelaajien palkitsemiset. Pelaajien kättely. Kapteenit kättelevät erotuomarit. Otteluvastaava huolehtii vierasjoukkueesta ja erotuomareista, kunnes he lähtevät kotimatkalle. Muut toimitsijat Sihteeristössä on oltava vähintään neljä (4) henkilöä (1 otteluvastaava ja 3 muuta): kuuluttaja, kirjuri, ajanottaja, jäähyaition hoitajat. Otteluvastaavalla on oltava voimassaoleva erotuomari- tai toimitsijakortti. Sihteeristö kuuluttaa muiden samana päivänä pelattavien otteluiden tilanteita ja tuloksia sekä huolehtii yhteydenpidosta tulospalveluun. Joukkueenjohdolla on oltava yhtenäiset asut. Järjestävä Seura huolehtii ottelun musiikista (lämmittelyn ja erätaukojen aikana, maalimusiikki). Järjestysmiehiä on oltava kunkin jäähallin ohjeiden mukaisesti. Vähintään yksi ensiapukoulutuksen saanut henkilö aina ottelutapahtuman aikana ottelupaikalla.

Doping INFORMAATIO KAUKALOPALLOLIITON EROTUOMAREILLE JA SEUROJEN JOHDOLLE SUOMEN ANTIDOPINGTOIMIKUNNAN (ADT) MENETTELYTAVAT URHEILIJOIDEN ARVONNASSA JA KUTSUMISESSA DOPINGTESTIIN KANSALLISISSA OTTELUISSA KAUDELLA 2013-2014. 1. ADT:n testausryhmä saapuu paikalle ottelun alettua. 2. Testausryhmä etsii testitilan vahtimestarin tai muun kenttähenkilöstön avustuksella ja valmistelee sen testiä varten. Kilpailujen järjestäjän tehtävänä on huolehtia siitä, että mahdolliselle testaustapahtumalle löytyy asianmukainen testipaikka (esim. vapaa pukuhuone tai vastaava). 3. Puoliajalla/erätauolla testausryhmä ottaa yhteyttä erotuomareihin ja esittää heille ADT:n testaajakortin/valtuutuskirjeen. Testausryhmä suorittaa arvonnan erotuomareiden kanssa virallisesta ottelupöytäkirjasta tai ottelupöytäkirjan kopiosta. Joukkueiden johtoa informoidaan (puoliajalla/viimeistään toisella) erätauolla, että pelin jälkeen suoritetaan dopingtestit. Testiin arvottujen pelaajien nimiä ei kerrota tässä vaiheessa joukkueiden edustajille. Erotuomarit ovat vaitiolovelvollisia testiin arvotuista pelaajista niin ottelun aikana kuin sen jälkeenkin. HUOM! Mikäli testimääräyksessä testiin tulevat urheilijat on valmiiksi nimetty (arvontaperusteiden sijaan), ei testiryhmä ota yhteyttä erotuomareihin, koska heitä ei tällöin tarvita arvonnan suorittamisessa. Joukkueiden johtoa kuitenkin informoidaan tauolla, että pelin jälkeen suoritetaan dopingtestit. Testiin nimettyjen pelaajien nimiä ei kerrota tässä vaiheessa joukkueiden edustajille. 4. Testausryhmän edustaja(t) kertovat pelin lopussa/loputtua joukkueiden edustajille, ketkä pelaajat on valittu testiin. Joukkueenjohto kutsuu (tarvittaessa) asianomaiset pelaajat kentän laidalle, jossa testausryhmä informoi heitä dopingtestistä, ja esittää heille kirjallisen testikutsun, jonka pelaajat allekirjoittavat. 5. Testikutsun jälkeen pelaajien tulee olla testausryhmän toimesta valvottuna, kunnes näytteenanto ja sinetöinti on suoritettu. Asianmukaisen valvonnan alaisena urheilijalla on oikeus esim. antaa haastatteluja, osallistua palkintoseremonioihin ja hakea pukuhuoneesta vaatteensa/tavaransa. 6. Suositeltavaa on, että pelaajat tulevat testitiloihin mahdollisimman pian pelin jälkeen. Mikäli pelaajat menevät joukkueen pukutiloihin ennen testitiloihin saapumista (esim. valmentajan pitämään palaveriin), tulee testausryhmän edustaja mukaan valvomaan testiin valittuja pelaajia, koska sääntöjen mukaan pelaajien tulee olla testikutsun jälkeen koko ajan valvonnan alaisena. 7. Dopingtestitiloihin (ei kuitenkaan näytteenantoon) saa pelaajien kanssa tulla yksi joukkueen edustaja. Alaikäisen urheilijan tullessa testiin on erityisen suositeltavaa, että hänellä on avustaja mukana.

8. Tämän jälkeen varsinainen testi suoritetaan testausprosessin mukaisesti. 9. Erotuomarit toimittavat saamansa kopion arvontapöytäkirjasta lajiliittoon (yhteystiedot alla) seuraavana mahdollisena arkipäivänä. He ovat vaitiolovelvollisia testiin valituista pelaajista paitsi pelin aikana, myös sen jälkeen. Lajiliiton yhteystiedot: Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto Matti Virtanen Hämeentie 105 A 00550 Helsinki