Lääketiede Kiniini kukisti kuumetaudin M Eurooppaa oli vuosisatojen ajan ravistellut vakava kuumetauti, horkka, joka palasi aina kesän tullen. 1600-luvulla eräs jesuiitta löysi lopulta Perusta siihen tehoavan lääkkeen. 24 Historia 6 2014 Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications - www.historienet.dk.
Malaria Print: wso815 - PDF PROCES Layout: ws Red.sek: hld Kiinapuun kuori tehosi vuosi 1630 Pappi löysi lääkkeen Perusta Jesuiitta Agustino Salumbrino lähetti lääke kasveja Perusta Roomaan. Sivu 26 vuosi 1679 Ihmehoito pelasti Englantilainen puoskari paransi Euroopan kuninkaallisia kuumetaudista. Sivu 28 vuosi 1860 Kiinapuun viljely alkoi Britit halusivat itse hallita tärkeän lääkkeen tuotantoa ja perustivat oman viljelmän. Sivu 30, SHUTTERSTOCK Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications www.historienet.no
vuosi 1630 Pappi sai lääkettä Perusta Roomaa piinasi vuodesta toiseen vakava kuumetauti, jolle lääkärit eivät voineet mitään, kunnes jesuiittapappi lähetti Roomaan kuivattua kiinapuunkuorta. STINE OVERBYE Entisaikaan Roomassa saattoi kesäisin olla helvetillistä. Kun lämpötila nousi, kaupungin asukasluku alkoi väistämättä laskea. Kaupungissa raivosi kesäisin kohtalokas kuumetauti, niin kuin oli tapahtunut aikojen alusta asti, ja ne, jotka eivät voineet paeta maaseudulle, kaatuivat sairasvuoteelle ja monet heittivät lopulta henkensä. Sairaaloissa kävi kova kuhina: kaikkialla makasi niin lapsia kuin aikuisiakin, jotka vuoron perään hikoilivat läkähtymäisillään ja hytisivät kylmästä kuumeen vuoroin laskiessa ja noustessa. Monet olivat niin heikkoja, että kuolema saattoi tulla hetkenä minä hyvänsä. Lääkärit olivat voimattomia. He saattoivat vain yrittää lievittää oireita suoneniskennällä ja kylmillä kääreillä, mutta heillä ei ollut mitään parannuskeinoa kuumetautia vastaan. Kukaan ei tiennyt varmuudella, miksi Rooman kuuma kesä toi aina mukanaan kuolemantaudin, mutta antiikin ajoista asti taudin aiheuttajaksi oli epäilty kaupungin kosteikkoalueilta Lääkäri määräsi syömään rivin taikasanoja päivittäin Kun lääkäreillä entisaikaan ei ollut muuta keinoa auttaa potilaitaan, he turvautuivat usein taikauskoisiin rituaaleihin. Ennen kiinakuorta lääkärit olivat voimattomia malarian edessä. He kokeilivat kaikkea, jopa maagisia rituaaleja ja okkultistisia taikasanoja. Vuonna 300 roomalainen lääkäri Quintus Serenus Sammonicus kuvaili taikakeinoa, jonka hänen mukaansa piti tehota suokuumetapauk sissa. Siinä sana abracadabra piti kirjoittaa tietyllä tavalla lappuselle, josta potilaan piti syödä rivillinen kirjaimia päivittäin. Lapun saattoi myös sitoa kaulaan roikkumaan, ja jonkin ajan kuluttua se piti heittää olan yli itään päin virtaavaan veteen. Keskiajan Euroopassa lääkärit puolestaan neuvoivat viemään sairastuneen vuoteen viereen lampaan, jolloin sairaus hyppäisi ihmisestä eläimeen. Malarian hoidossa käytettiin myös omenaa, joka leikattiin kolmeen osaan. Potilaan piti kirjoittaa osien päälle kolmen itämaan tietäjän nimet, Caspar, Melchior ja Balthasar, ja syödä omenanpalat kolmena peräkkäisenä aamuna yksi kerrallaan. Kun omenanpalan syönnin yhteydessä vielä lausui isä meidän -rukouksen ja Ave Marian, niin kuumeen piti kadota. Kuume piti ajaa pois syömällä joka päivä yksi rivi abracadabraa. tulevaa huonoa ilmaa, italiaksi mala aria. Kaupunkilaiset uskoivat, että seisovassa vedessä sikisi sairauksia, jotka nousivat sumuna ilmaan ja tunkeutuivat sisään ovista ja ikkunoista. Ne, joilla oli varaa, lähtivät maaseudulle, kun taudinpelko alkoi hiipiä kaupunkiin. Arvoituksellinen suokuume iski kaikkiin asemaan ja varallisuuteen katsomatta, eikä edes paavi, Jumalan sijainen maan päällä, ollut turvassa sen enempää kuin kardinaalitkaan. Aina kun kardinaalit kokoontuivat Roomassa, moni joutui vuoteenomaksi. Kesä 1623 oli erityisen vaikea. Paavi Gregorianus XV sairastui jälleen kuumetautiin, kuten oli käynyt edelliskesänäkin. Tällä kertaa tauti imi hänestä kaikki voimat ja sitoi hänet lopullisesti sairasvuoteeseen. Hänen päätään särki, kuume ravisteli hänen ruumistaan ja hänen pernansa laajeni. Heinäkuun edetessä paavin tila heikkeni koko ajan. Mikään rukous ei auttanut, mikään lääke ei tehonnut, ja hän kuoli pois vähän ennen iltakymmentä 8. heinäkuuta. Paavin kuoltua 55 kardinaalia kokoontui Roomaan konklaaviin valitsemaan keskuudestaan uutta paavia. Pian heistä yksi toisensa jälkeen sairastui, ja kun uudeksi paaviksi elokuun alussa nimitettiin Urbanus VIII, sekä hän että 10 kardinaalia makasivat suokuumeen kourissa. Lähetyssaarnaaja lähetti lääkettä Kuusi konklaavin sairastuneista kardinaaleista kuoli kuukauden sisällä, ja saman kohtalon koki 40 pappia. Paavi Urbanus kuitenkin selvisi taudista. Häntä ja muita kirkonmiehiä oli hoidettu Santo Spiriton sairaalassa Pietarinkirkon lähellä, ja lääkärit olivat tehneet kaikkensa heidän vuokseen. Kiitollisena saamastaan hyvästä hoidosta paavi antoi siunauksensa uuden apteekin perustamiselle. Santo Spiriton apteekista tuli yksi koko Euroopan merkittävimmistä ja monipuolisimmista apteekeista. Sen hyllyille kertyi mitä erilaisimpien lääkkeiden valmistusohjeita, ja pitkillä pöydillä oli Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications www.varldenshistoria.se
valtava määrä ruukkuja ja lasiastioita täynnä eksoottisia yrttejä ja kaikenlaisia kemiallisia ainesosia läheltä ja kaukaa. Apteekki sai täydennystä joka puolelta maailmaa ensisijaisesti jesuiitoilta, joita oli lähetetty maailmalle käännyttämään ihmisiä ja voittamaan sieluja katoliselle kirkolle. Samalla he keräsivät myös tietoa paikallisista lääkkeistä ja lähettivät niistä näytteitä ja tietoja Roomaan. Yksi munkki oli tuonut Kiinasta raparperia, joka lievitti vatsavaivoja, ja toinen munkki oli saanut Etelä-Amerikasta laaman mahassa muodostuneita karvapalloja eli besoaareja, joiden uskottiin parantavan koko joukon vaivoja ja sairauksia punataudista käärmeenpuremiin ja lapsettomuuteen. Ihmeellisin kaikista lääkkeistä oli kuitenkin se, jonka jesuiitta Agustino Salumbrino vuoden 1630 tienoilla lähetti kotimaahansa Etelä-Amerikasta. Lääke oli kuivattua kuorta kiinapuusta, joka nimestään huolimatta kasvaa Andien jyrkillä vuorilla Perussa, Boliviassa ja Ecuadorissa. Kiinapuun kuori eli kiinakuori, josta intiaanit käyttivät paikallista ketšuankielistä nimeä quina, ei näytä paljon kummemmalta kuin kanelitanko, mutta tuo mitättömän näköinen ruskea kuorenpala osoittautui yhdeksi ihmiskunnan merkittävimmistä lääkeaineista. Tiesitkö? Ruotsalainen Carl von Linné antoi 1700-luvulla kiinapuulle latinankielisen nimen Cinchona Perun espanjalaisen varakuningattaren Anna del Chinchónin mukaan. mänväristyksiin ja laski nopeasti kuumetta. Niinpä Salumbrino keksi, että jauhetta voisi ehkä kokeilla myös Eurooppaa laajalti kesäisin piinaavaan kauheaan kuumetautiin. Rooman Santo Spiriton sairaalan apteekin pääapteekkari isä Domenico Anda sai Salumbrinon lähetyksen kiinakuorta vuoden 1630 tienoilla. Hän teki ensimmäisenä Van hassa maailmassa kirjallisia merkintöjä perulaisesta kuoresta, kuten hän sitä kutsui. Hänellä ei vielä silloin ollut aavistustakaan siitä, millaisen aineen kanssa hän oli tekemisissä. Vasta vuosien kuluessa hänelle paljastui, että tuo hänen saamansa lähetys oli ollut historiallisesti merkittävä. Isä Domenico Anda antoi kiinakuorta ja Salumbrinon lähettämät käyttöohjeet Santo Spiriton sairaalan lääkäreille, jotka alkoivat oitis kokeilla sitä suokuu Intiaanit kertoivat jesuiittapappi Agustino Salumbrinolle erään puun kuoren laskevan kuumetta. Kiinakuori paransi kuumeen Salumbrino liittyi jesuiittoihin vuonna 1588, ja opiskeltuaan useita vuosia apteekkarintaitoja Milanossa hän purjehti vuonna 1605 Italiasta Atlantin valtameren yli Liman kaupunkiin nykyiseen Peruun. Hänen suuri unelmansa oli pelastaa ihmishenkiä, parantaa sairaita ja edistää köyhien hoitoa. Sitä varten hän perusti koko Uuden maailman hienoimman apteekin. Salumbrino istutti apteekkinsa yrttitarhaan runsaasti lääkekasveja, joita hän oli uutterasti kerännyt kuukausia kestäneillä vaelluksillaan alueen intiaanien luo. Intiaanit tunsivat satoja lääkinnällisiä yrttejä ja muita kasveja, ja niiden joukossa oli myös Andeilla kasvava ikivihreä kiinapuu. Intiaanit olivat sukupolvesta toiseen valmistaneet kuumelääkettä leikkaamalla ensin kiinapuun kuorta, kuivattamalla sitä sitten auringossa ja lopulta jauhamalla sen hienoksi. Jauhetta sekoitettiin lämpimään veteen ja käytettiin lääkkeenä moneen vaivaan. Maku oli karvas, mutta jauhe tehosi hyvin kylmeen hoidossa. He sekoittivat karvasta jauhetta viiniin ja antoivat lääkettä sairastuneille useita kertoja päivässä. Tulos oli heidän mielestään kuin Jumalan ihme: joka päivä jopa kaikkein sairaimpia ja heikoimpia potilaita alkoi toipua ja nousta sairasvuoteelta aivan kuin uuden elämän saaneina. Uutinen perulaisesta kuoresta levisi kulovalkean lailla Rooman kaduilla ja yhä laajemmalti Eurooppaan, ja muutamassa vuodessa kiinakuori tunnettiin jo ihmelääkkeenä kaikkialla, missä pelätty kuumetauti riehui. Erityisesti katolisissa maissa, kuten Espanjassa ja Portugalissa, ihmiset ottivat lääkkeen suurella ilolla vastaan, ja siellä sen nimeksi vakiintui jesuiittakuori tai jesuiittajauhe. Toisella puolella maailmaa Limassa Agustino Salumbrino uurasti apteekissaan minkä kerkesi. Kiinakuoren kysyntä oli hetkessä kohonnut pilviin, ja Salumbrino yritti pysyä tilausten perässä. Hän lähetti laivalasteittain kuorta Atlantin yli, mutta ostajat tuntuivat olevan kyltymättömiä. Intiaanien yksinkertaisesta kasvilääkkeestä oli tullut myyntimenestys, josta kaikki eurooppalaiset halusivat osansa, maksoi mitä maksoi. Print: wso815 - PDF PROCES Layout: ws Red.sek: hld Historia 6 2014 27 Dit pdf-bestand is voor privégebruik. Daarom mogen er geen kopieën aan derden worden verstrekt en mag de link niet op internet (bijvoorbeeld in een e-mail of op Facebook) worden gedeeld. Copyright Historia/Bonnier Publications - www.historianet.nl.
vuosi 1679 Ihmehoito pelasti Protestantit pitivät 1600-luvulla kiinapuun kuorta katolisten salajuonena ja kieltäytyivät käyttämästä sitä. Englantilainen puoskari kuitenkin teki sillä ihmeitä. Uutinen ihmeellisestä kiinapuun kuoresta tehdystä jauheesta levisi nopeasti kaikkialle Eurooppaan. Monissa protestanttisissa maissa siihen kuitenkin suhtauduttiin suorastaan vihamielisesti. Huhujen mukaan kuori oli myrkkyä, jotka katoliset levittivät päästäkseen eroon uskonnollisista vastustajistaan. Englannissa, missä kammottiin kaikkea katolista, aineesta jopa käytettiin nimeä Powder of the Devil eli paholaisen jauhe. 1600-luvun puolivälissä englantilaisten olisi kuitenkin kannattanut uskoa katolisia, sillä Englannissa jos missä olisi ollut käyttöä kiinakuorelle. Maan eteläosissa ja erityisesti Lontoossa vakavat kuumesairaudet olivat toistuva vitsaus. Lontoossa kuoli vuosittain yli 5 000 ihmistä, joiden kuolinsyyksi ilmoitettiin fever and ague, kuume ja kuumetauti. Malaria riehui koko Euroopassa Nykyisin malaria on trooppinen tauti, mutta sitä esiintyi 1900- luvulle asti koko Euroopassa. Entisaikana suuret kosteikkoalueet ja lämpimät kesät tarjo sivat malarialle otolliset olosuhteet kaikkialla Euroopassa. Malaria on tulehdussairaus, jonka aiheuttaa malariasääsken kantama malarialoinen. Loinen iskee punaisiin verisoluihin tuhoten ne, ja kun verisolut tuhoutuvat, loinen pääsee vapaasti verenkiertoon ja potilas alkaa kärsiä toistuvista kuumekohtauksista ja influenssan kaltaisista oireista. Terveiden nuorten aikuisten immuunipuolustus pystyy yleensä voittamaan malarian, mutta sairaus uusiutuu usein vuodesta toiseen ja voi aiheuttaa sisäelimiä tuhoavia komplikaatioita. Malaria on hävitetty Pohjois- Amerikasta ja suurimmasta osasta Eurooppaa, mutta sitä esiintyy yhä yleisesti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Kiinakuoren sisältämä kiniini toimii solumyrkkynä, joka iskee ihmisen veressä olevaan malarialoiseen. Kiniinin mahdollisten sivuvaikutusten takia malarian hoidossa käytetään nykyisin usein uusia, synteettisiä malarialääkkeitä, mutta kiniiniä käytetään silti edelleen vakavissa tapauksissa. 5 000 kuoli joka vuosi englanti Etelä-Englannin kosteilla marskimailla eli runsaasti malaria sääskiä, ja 1600-luvulla malaria vaati vuosittain noin 5 000 uhria yksin Lontoossa. Yksi kuuluisimmista englantilaisista malarian uhreista oli valtiomies Oliver Cromwell, joka kuoli vuonna 1658. Oliver Cromwell kuoli vuonna 1658 malariaan Lontoossa. Lontoo Suokuume auttoi Napolenia hollanti Vuonna 1809 brittiarmeija nousi maihin Hollannissa aikeenaan hyökätä Napoleonin kimppuun. Britit kuitenkin sairastuivat malariaan, ja heidän oli luovuttava taistelusta. Kaupunki autioitui korsika Malaria on autioittanut korsikalaisen Porto-Vecchion satamakaupungin moneen kertaan. Tauti hävisi saarelta lopullisesti vasta toisen maailman sodan jälkeen. Amsterdam Korsika Rooma Oslo Kööpenhamina Malaria oli yleistä Suomessakin suomi Suomessakin malariaa eli horkkaa esiintyi paljon mutta melko lievänä, ja 1700- luvun lopussa siihen kuoli muutamia satoja ihmisiä vuosittain. Vuonna 1820 uhreja oli ennätysmäärä 1 044 henkeä. Maailman pohjoisin kotoperäinen malariatapaus tiedetään Utsjoelta. Helsinki Tukholma EUROOPPA Roomalaiset pakenivat rooma Roomaa ympäröivät suot, ja kaupungissa oli aina esiintynyt kesäisin kohtalokkaita malariaepidemioita. Kaikki kynnelle kykenevät pakenivat kuumimmaksi ajaksi pois kaupungista. Tilanne alkoi muuttua vasta vuonna 1630, kun Roomaan lähetettiin Perusta tautiin tehoavaa lääkettä. Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) Copyright Historia/Bonnier Publications www.historianet.fi
Yksi kuuluisimmista kuumetaudin uhreista oli vahvasti uskonnollinen valtiomies Oliver Cromwell. Vuonna 1649 Cromwell julisti Englannin tasavallaksi, ja neljä vuotta myöhemmin hänestä tuli käytännössä diktaattori, mutta vuonna 1658 hän joutui taipumaan itseään monena vuonna vaivanneen kuumetaudin edessä. Viime hetkilläänkin Cromwell kieltäytyi ottamasta kiinapuun kuorijauhetta, tuota jesuiittojen, paavin ja paholaisen jauhetta. Tiesitkö? Vuonna 1860 Etelä-Amerikasta tuotiin Eurooppaan 900 000 kiloa kiinakuorta. Sillä paransi viisi miljoonaa aikuista tai 10 miljoonaa lasta malariasta. Vuonna 1930 alankomaalaiset tuottivat Jaavalla vuosittain 10 miljoonaa tonnia kiinakuorta. Puoskari käytti jauhetta salaa On suorastaan ironista, että kiinakuoren lopullisen voittokulun Euroopassa varmisti kuitenkin englantilainen puoskari. Hänen ansiostaan kiinakuoresta tuli tärkeämpi tuontitavara Amerikasta kuin kulta tai hopea. Robert Talbor oli erikoistunut kuumetautien hoitoon, vaikka hänellä ei ollutkaan minkäänlaista muodollista koulutusta. Hän oli puoskari, jolla oli Lontoossa oma, hyvin menestyvä vastaanotto. Hänen menestystään siivitti se, että hän alkoi salaa hoitaa potilaitaan paheksutulla kiinakuorella. Talbor yritti kiillottaa kilpeään oppineiden parissa sekä tietysti hankkia uusia asiakkaita julkaisemalla vuonna 1672 teoksen Pyretologia, a rational account of the cause & cure of agues eli Järkiperäinen selitys kuumetaudeista sekä niiden syistä ja hoidosta. Hän kirjoitti kirjassaan tahallaan halveksivasti kiinakuorijauheesta ja varoitti sen vaarallisista sivuvaikutuksista. Hän kuitenkin lisäsi, että jauhetta ei silti pitäisi tuomita täysin. Se on jalo ja varma lääke, kunhan se taitavin käsin valmistetaan ja säilytetään oikein, hän tarkensi. Lontoon lääkärit karsastivat Talboria, koska hän oli saanut uskomattomia tuloksia aikaan mystisillä kuumelääkkeillään eikä hän painostuksesta huolimatta suostunut paljastamaan valmisteensa salaisuuksia. Moni alkoi pian uskoa Talborin tekevän ihmeitä, ja kun sellaiset huhut vähitellen levisivät, vuonna 1678 itse kuningas Kaarle II lähetti hakemaan Talborin luokseen. Kuningas oli vakavassa kuumetaudissa, eivätkä hänen hovilääkärinsä enää voineet tehdä mitään. Talbor kuitenkin sai kuninkaan taas jaloilleen kuin ihmeen kaupalla. Hovilääkärit raivostuivat Talborille, jota he kuninkaan selän takana kutsuivat tietämättömäksi huijariksi ja holtittomaksi apteekkarioppilaaksi. Kuningas oli kuitenkin niin kiitollinen parantumisestaan, että 27. heinäkuuta 1678 hän löi Robert Talborin ritariksi. Aurinkokuningas osti reseptin Vuotta myöhemmin Talbor onnistui jälleen, tällä kertaa Ranskassa, kun hän pelasti samalla lääkkeellä Aurinkokuningas Ludvig XIV:n pojan kuolemalta. Kun hän vielä onnistui parantamaan myös Espanjan kuningattaren Marie Louisen, hänen asemansa aikansa suurimpana ihmeidentekijänä oli sinetöity. Talborille oli vientiä ympäri Eurooppaa, ja kun Ludvig XIV tarjosi hänen salaisesta reseptistään omaisuutta kultakolikoina sekä anteliasta elinikäistä eläkettä, Talbor ei enää ollut vain kuuluisa vaan nyt myös rikas. Hän sopi kuninkaan kanssa, että tämä ei julkistaisi reseptiä ennen Talborin kuolemaa, ja Ludvig kunnioitti sopimusta. Talbor kuoli jo kahden vuoden kuluttua vain 39-vuotiaana, ja pian sen jälkeen, tammikuussa 1682, Aurinkokuningas antoi julkaista asiasta pienen ranskankielisen teoksen, joka tunnetaan ehkä nykyisin paremmin englanninkielisenä käännöksenä The English Remedy; or, Talbor s Wonderful Secret for Cureing of Agues and Feavers eli Englantilaisesta lääkkeestä; Talborin kuumetauteja ja kuumeita parantava ihmeellinen salaisuus. Siinä kerrottiin, että Talborin lääkkeessä oli valkoviiniin sekoitettuna ruusun terälehtiä, sitruunamehua ja tiivistettyä kiinakuorijauhetta. Talborin ohjeen mukaan potilaan tuli nauttia lääkettä joka kolmas tunti, kunnes kuumekohtaukset ja kylmänväristykset loppuivat. Sen jälkeen lääkettä piti juoda vielä aamuisin ja iltaisin kahden viikon ajan. Kirjan englanninkielisestä käännöksestä tuli hetkessä myyntimenestys. Lopultakin Talborin maanmiehet ymmärsivät kiinakuoren tehoavan vaikka kenelläkään ei ollut aavistustakaan siitä, mihin sen vaikutus perustui. Lääkkeen kysyntä nousi huimasti. Ongelmana oli, että sen tuominen Etelä-Amerikasta Eurooppaan oli sekä kallista että hankalaa. Hinnat nousivat pilviin, ja lopulta enää vain rikkaimmilla oli varaa ostaa kiinakuorta. Malarian viemiä merkkihenkilöitä Aleksanteri Suuri Sotaretkellään Intiaan vuonna 323 eaa. Aleksanteri Suuri sairastui vakavasti ilmeisesti malariaan ja kuoli 33 vuoden ikäisenä. Tšingis-kaani Mongolien suurkaani ja sotapäällikkö sairasti malariaa useita kuukausia, kunnes hän vuonna 1227 menehtyi siihen. Paavi Gregorius XV Gregorius oli ehtinyt olla paavina vain kaksi vuotta, kun hän vuonna 1623 sairastui jälleen kerran malariaan ja kuoli. SHUTTERSTOCK George Washington Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti sairastui malariaan 17-vuotiaana vuonna 1749. Hoidosta huolimatta sairaus uusiutui rankkana useasti, mutta hän eli silti 67-vuotiaaksi. Lordi Byron Brittiläinen runoilija George Gordon Byron kuoli vuonna 1824 malariaan Kreikassa vain 36-vuotiaana. Kreikan itsenäisyystaisteluun lähtenyt Lordi Byron kuoli vuonna 1824 malariaan. AKG/SCANPIX Print: wso815 - PDF PROCES Layout: ws Red.sek: hld Historia 6 2014 29 Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications - www.historienet.dk.
vuosi 1860 Kiinapuun viljely alkoi 1800-luvun puolivälissä britit päättivät alkaa viljellä kiinapuuta, jotta he saisivat tarpeeksi kiniiniä imperiuminsa tarpeisiin. Kiinapuun siemeniä haettiin Perusta. Jesuiitat vartioivat vuosikausia kiinakuorta kuin valtiosalaisuutta, ja heillä olikin käytännössä monopoli sen kaupassa. Toiminta keskittyi Agostino Salumbrinon perulaiseen apteekkiin, josta oli tullut maailman johtava kiinakuoren jakelukeskus. Ranskalaiset haistoivat kiinakuoren taloudelliset mahdollisuudet ja lähettivät retkikunnan toisensa jälkeen Etelä- Amerikkaan etsimään ihmekasvia Andien jyrkiltä rinteiltä. 1600-luvun lopussa heidän vaivannäkönsä tuotti lopulta tulosta, ja muutamassa vuodessa he rakensivat oman kauppaverkostonsa. Sen jälkeen Euroopan markkinat jakau Nesteeseen liuotettu kiniini tehoaa malariaan. tuivat kahtia: jesuiitat hallitsivat kiinakuoren kauppaa Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa, ranskalaiset puolestaan Ranskassa ja monessa muussa pohjoisemman Euroopan maassa. Kiinapuu oli vaarassa tuhoutua Kiinakuori kulki lukuisien välikäsien kautta ennen kuin se päätyi loppukäyttäjälle. Välikädet ansaitsivat toimillaan omaisuuksia, ja jotkut niistä yrittivät maksimoida voittonsa keinolla millä hyvänsä. Monet sekoittivat jauheen joukkoon pölyä, hiekkaa tai muiden puiden jauhettua kuorta, jolloin aineen vaikutus oli parhaimmillaan olematon ja pahimmillaan suorastaan hengenvaarallinen. Kiinakuori sen kuin kallistui, ja kun tavara vieläpä osoittautui usein vaaralliseksi, tilanne oli kestämätön. Britit tulivat siihen tulokseen, että heidän piti alkaa tuottaa kiinakuorta itse. 1800-luvun puolivälissä kiinapuuta käytettiin niin paljon, että kasvitieteilijöiden mukaan sitä uhkasi sukupuutto. Ajatus moisesta oli briteille kauhistus. Ilman kiinakuorta heidän tavoitteensa Britit tarvitsivat 1800-luvulla runsaasti malarialääkettä suuren imperiuminsa eri kolkilla. hankkia mahdollisimman paljon kaukaisia siirtomaita ei voisi toteutua, sillä jo pelkästään Intiassa brittiarmeija käytti 750 tonnia kiinakuorta joka vuosi. Jos kiinakuorta ei saataisi laisinkaan, vaarana olisivat kuumetaudin aiheuttamat tuhot, ja mikäli kiinakuoren tuotantoketjua ei saataisi omiin käsiin, vaarana olisivat kiskurihintoja vaativat ja epäluotettavat välikädet. Toimelias itseoppinut kasvitieteilijä Richard Spruce tarjoutui apuun, ja vuonna 1860 hän lähti vaaralliselle matkalle Ecuadorin sademet sien halki Andien itärinteille hakemaan kiinapuun siemeniä. Britit saivat vääriä siemeniä Spruce liikkui Etelä-Amerikassa kuin kotonaan. Hän oli tehnyt ensimmäisen matkansa sinne 32-vuotiaana vuonna 1849. Tämänkertainen tehtävä tuntui kuitenkin ylivoimaiselta. Trooppiset taudit, sademetsien myrkylliset eläimet, rankat myrskyt ja intiaanien hyökkäykset olivat jatkuvasti vaarana hänen meloessaan viidakon halki kanootissaan. Kesäkuussa 1860 hän kuitenkin saapui pieneen Limónin kylään, jota ympäröivät joka puolelta sankat kiinapuumetsät. Kolmessa kuukaudessa Spruce keräsi yli 600 pistokasta ja noin 100 000 siementä. Hän lähetti ne Nilgirivuorille Lounais-Intiaan, minne britit olivat toivorikkaasti jo perus taneet valtavan viljelmän alueelle, joka muistutti ilmastoltaan kiinapuun syntysijoja Perun vuoristoissa. Muutamassa viikossa Sprucen lähettämät siemenet alkoivat itää, ja samaa vauhtia lisääntyi brittien toiveikkuus. He uskoivat pääsevänsä lopulta kiinakuoren tuotannossa omavaraisiksi ja voivansa laajentaa sen turvin imperiu miaan tarvitsematta pelätä kaikkialla vaanivaa tappavaa kuumetautia. Britit eivät tuolloin vielä tienneet, että kiinapuulajeja on kaikkiaan nelisenkymmentä ja että Spruce oli kerännyt sieme Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications www.historienet.no
niä sellaisesta lajista, jonka kuori sisältää vain pieniä määriä lääkkeenä vaikuttavaa ainetta eli kiniiniä. Alankomaat veti pidemmän korren Sprucen tietämättä myös toinen britti, Charles Ledger, oli lähtenyt etsimään kiinapuita. Ledger asui Etelä-Amerikassa ja toimi alpakanvillakauppiaana. Vuonna 1865 hän sai bolivialaiselta palvelijaltaan Manuel Incra Mamanilta kaksi säkillistä parhaiden kiina puiden siemeniä. Ledger yritti myydä siemenet Britannian hallitukselle, mutta vastaanotto oli nihkeä. Viranomaiset luottivat täysin Sprucen hankkimiin siemeniin, jotka jo kasvoivat Intiassa. Niinpä Ledger kääntyi Alankomaiden Lontoon konsulaatin puoleen, missä vastaanotto oli paljon myötämielisempi. Ledgerin siemenet lähetettiin pikavauhtia Jaavaan nykyiseen Indonesiaan. Tiesitkö? Erittäin karvaan makuista kiniiniä nautittiin veteen liuotettuna eli tonic-vetenä. 1800-luvun puolivälissä keksittiin peittää karvasta makua tilkalla giniä, ja niin syntyi juomasekoitus gin tonic. Pian kävi ilmi, että alankomaalaiset olivat vetäneet pidemmän korren: Ledgerin siemenistä kasvoi erityisen hyvää kiinapuuta. Tavallisesti kuoressa on 2 3 prosenttia kiniiniä, mutta vuonna 1872 tehtyjen mittausten mukaan alankomaalaisten viljelemien puiden SHUTTERSTOCK kuoren kiniinipitoisuus oli jopa huimat 14 prosenttia. Sprucen puut Nilgirivuorilla eivät olleet läheskään yhtä tuottoisia. Niiden kuoresta britit saivat tuotettua riittävästi kiniiniä omiin ja alusmaalaistensa tarpeisiin Intiassa, mutta muuta kaupallista arvoa viljelmällä ei ollut. Ledgerin siementen ansiosta alankomaalaiset nousivat pian tuottoisassa kiniinikaupassa valta-asemaan. He myivät kiinakuorta muun muassa Italiaan, missä tämä lääkekasvi oli ensimmäistä kertaa nähty Euroopassa ja mistä oli alkanut sen tie maailman tehokkaimmaksi malarialääkkeeksi. Lue lisää F. Rocco: Quinine Malaria and the Quest for a Cure that Changed the World, HarperCollins Publishers, 2003 H. Hobhouse: Seeds of Change, Sidgwick & Jackson Ltd., 1985 T. & W. Musgrave: An Empire of Plants, Cassell & Co., 2000 H. S. Vuorinen: Tauti(n)en historia, Vastapaino, 2002 malariasite.com Print: wso815 - PDF PROCES Layout: ws Red.sek: hld Lääkärit löysivät loisia verestä ja hyttysistä Malarian synty selvisi vaiheittain: ensin malarialoisia löydettiin potilaan verestä ja 15 vuotta myöhemmin hyttysistä. Malarian uskottiin 1800-luvun loppupuolelle asti johtuvan huonosta ilmasta. Vuonna 1880 ranskalainen lääkäri ja mikrobiologi Alphonse Laveran kuitenkin osoitti, että kyse oli jostain aivan muusta, kun hän havaitsi mikroskoopillaan malariapotilaiden veressä pikkuruisia eliöitä. Vasta 15 vuotta myöhemmin tiedemaailmassa ymmärrettiin, että kyse oli malariasääsken kuljettamista malarialoisista. Malariasääsken ja taudin leviämisen yhteyden havaitsi brittiläinen sotilaslääkäri Ronald Ross. Laveranin havaintojen innoittamana Ross alkoi vuonna 1892 tutkia sääskiä, ja vuonna 1895 hän todisti malariasääsken levittävän tartuntaa. Sekä Laveran että Ross saivat myöhemmin Nobel-palkinnon. Alphonse Laveranin piirros malariapotilaiden veressä havaitsemistaan loisista Tappajasääski Malariasääski ei itsessään ole vaarallinen, mutta sen usein kantama malarialoinen on. Vuonna 1939 sveitsiläinen Paul Müller keksi DDT:n olevan tehokas hyönteismyrkky, ja sitä alettiin pitää ihmelääkkeenä malariasääskiä vastaan. 1960-luvulla huomattiin DDT:n olevan myrkyllistä myös ihmisille, ja nykyisin sen käyttö on yleisesti kielletty. Loinen elää punaisissa verisoluissa, jotka tuhoutuvat loisten lisääntyessä. GETTY IMAGES Historia 6 2014 31 Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications www.varldenshistoria.se