1 VIHAN ALTA ELÄMÄÄN Napuella, Vakkilan talon tuvassa helmikuun puolen välin jälkeen v. 1714. Isäntä Simo kuuluu nostoväkeen, joka on koottu armeijan tueksi venäläisten hyökkäyksen varalle. Simo opastaa vaimoaan Britaa ja piika Helenaa. Simo: Moon viäny Laurinlakson saunalle jo muutaman säkin vilijaa ja kattonu, notta siälä on polttopuuta pitkäksi aikaa. Pannahan kamppehet ja loput ruakavärkit rekehen, niin mä viän teirät sinne. Brita: Pitääkö sinne nyt jo lähtiä? Simo: Parasta soon lähtiä. Venälääset kulukoo pitkin mettiä vahtaamas meirän asemia. Pian on tappelu eres, niin on herrat päättäny, ja samaa miältä oltihin me Kyrönmaan miähekkin. Helena: Eikö olis paree viälä perääntyä ja tapella vasta sitte, kun saatta enemmän nostoväkiä kokohon? Simo: Armfeltti ei enää orottele. Sanoo, notta tämon ihan hyvä paikka ottaa yhtehen. Brita: On se kauhiaa, kun ei tiärä, kuinka siinä käy - ja kun moon vissihin piänihin päin. Simo: Kauhiaa soon, mutta minkäs sille teköö. Ei moo venälääsiä tänne kuttuttu, itte noon tullu. Helena: Ruattalaaset meitä tappeluuttaa. Kuningaskaan ei anna periksi, vaikkon plysäässy tataarien maahan pakohon. Simo: Ruattalaaset meiton aina tappeluuttanu, ei siinoo mitään uutta. Kattotahan ny, kuinka täs käy. Brita: Ei sulle ainakaan saa käyrä kuinkaan, emmä täälä yksin pärijää. Helena: Ei sun yksin tartte olla, kyllä mä avitan, minkä tairan. Simo: Helena onkin sellaanen piika, notta se vastaa kahta häjyystä renkiä. Helena: Ilimankos ne lähtöö pakohon, kun mä meen likille. Brita: Kyllä sä viälä löyrät sellaasen, joka tohtii ittekki ängetä sua kohoren. Helena: Kun näkis vaan. Naiset lastaavat kaikki tarpeet rekeen, Simo tarttuu ohjaksiin ja komentaa hevosen matkaan kohti Laurinlaksoa. Tunnin kuluttua kolmikko saapuu kauniin kuusimetsän keskellä olevalle saunalle. He purkavat tavarat ja Simo sytyttää tulen kiukaaseen. Simo: Polttakaa muutama pesällinen ja kattokaa sitte, notta puut on palanu loppuhun, ennen kuin paatta uluko-oven ja savuluukun kiinni. Häkähän ei saa mennä. Helena: Kyllä me tiäretähän. On sitä ennenkin saunaa lämmitetty. Simo: Saa sitä tällääsenä aikana eres tuan verran murehtia. Brita: Soon turha mures, toista soon sun kohorallas. Simo: Kyllä mä koitan pärijätä. Emmoo siälä yksin.
2 Brita: Ei ne tuu yksin venälääsekkään. Helena: Ne voi olla väsyksis, kun noon tullu kaukaa etelästä. Simo: Noon Ylistaros lepuuttamas ittiänsä ja hevoosiansa. Moomma värijötelly asemis jo turhankin kauvan. Helena: Teillon sentähän tutut paikat. Simo: Tuttu joki tuas menöö, tuttuja on pellot ja kivikot. Tiärä sitte, kuinka palijo tuttuuresta on apua. Brita: Koita sä pysyä muiren takana, nottet tuu heti ensimmääsenä ammutuksi. Simo: Ei siälä kysellä, mihinä paikas kukin tahtoo seisoa. Eihän sellaasesta mitään tulis. Helena: Ei kai ne nostomiähiä aivan etehen pistä? Simo: Kattotahan ny. Takaakin joutuu pian etehen, jos etummaaset kaatuu. Brita: Ei saa puhua kaatumisesta mitään. Mua rupiaa jo raistelohon. Simo: Pysyttä sitten täälä, ettekä lähäre kattomaha heti, kun paukes loppuu. Brita: Mutta pitäähän meirän tiätää, kuinka siälä on käyny. Simo: Kyllä se tiato tuloo aikanansa. Ei sen takia saa henkiänsä likohon laittaa. Helena: Emmä päästä Britaa mihinkään. Itte saatan käväästä kurkkaamas. Simo: Oo säkin kurkkaamati. Kyllä mä tuun teirät hakemaha, jos hyvin käy. Jos mä en pääse, joku Mäkelän tai Raution miähistä tuloo sanomaha. Ei ne meitä kaikkia saa mitenkään tapetuksi. Mutta nyt mun pitää lähtiä takaasin, notta oon rivis ennen pimiän tuloa. Brita: Älä ny viälä, kun ei tiärä, koska taas nähärähän jos nähärähän. Simo: Ei täs itkut auta, mennä pitää, jotteivät luule mun karaannehen. Hevoonenkin pitää viälä luavuttaa ratsumiähille. Soon kyllä tyhymää, kun meirän hevoosta ei oo totutettu paukkeesehen. Brita: Emmä millään päästääs sua menemähän. Simo: Kyllä mäkin mialuummin jäisin tänne mettähän. Mutta miästen pitää teherä miästen tyät, ei tätä maata eheroon taharoon venälääsille anneta. Hyvä kun alakaa sarella lunta, notta hevoosen jälijet peittyy. Hyvästi ny teille molemmille ja Jumalan haltuhun. Brita: Jumala sua siunakkohon Simo. Helena: Herran haltuhun. Taistelu käytiin Napuen ja Laurolan kylän vainioilla (kuva yllä) 19. helmikuuta 1714. Se kesti ainoastaan muutaman tunnin. Yli puolet Suomen armeijasta jäi kentälle, heidän mukanaan lähes kaikki lähipitäjien nostomiehet.
3 Joitakin tunteja taistelun jälkeen eräs harvoista taistelussa selviytyneistä saapuu haavoissaan ja väsyneenä Laurinlakson saunalle (kuva edestäpäin alla). Helena havaitsee ensimmäisenä tulijan. Helena: Sehän on Elias Orismalasta. Tuu säkin Brita auttamahan, miäs on aivan lopus. Brita: Elias vuataa verta, soon haavoottunu. Tulukaa äkkiä sisälle niin pestähän ja sirotahan haavat. Elias: Voi tätä murheen päivää. Sinne jäi kaikki Napujen miähet. Itte olin tällä pualen jokia kuarmastoa vahvimas, kun oon turhan vanhan tappelohon. Mäkään en meinannu päästä Hirsimäjen kivikkohon ja siältä pakohon. Armfeltti rattasti viimme tingas kaharen sotilahan kans mun ohitte Laihiaa kohoren. Brita: Mitä sä oikeen sanoot? Onko kaikki napujelaaset kaatunu? Elias: Kaikki, jokka mä tunnin, tappeli Pohojanmaan rykmentin riviis keskellä Lauroolan peltua. Ne jäi täysin saarroksihin, kun meirän ratsuväki lähti fliasuhun ja päästi jokia pitkin tullehet venälääset suamalaasten selustahan. Helena: Mitä jos napujelaaset oliskin päässy Vöyrin suuntahan pakohon? Elias: Sinne ei päässy kukaan. Perttilän mettä ja pellon reuna oli täynnä venälääsiä. Joen ylitte piti tulla, ja siälä hukka perii melekeen kaikki. Brita: Näikkö sä meirän Simoa? Elias: Näin mä. Simo yritti tulla Mäkelän Jussin kans joen ylitte, mutta siihen tuli isoo joukko venälääsiä ratsumiähiä. Kaks miästä ei voinu mitään, vaikka kovaa ne yritti tapella vastahan. Sinne ne kaatuu, keskelle jokia. Brita: Voi Jumalan tähären. Emmä voi toreksi uskoa, notta meirän Simoa ei enää oo. Helena: Voi sua vaimo parkaa. Elias: Kauhiaa soon, mutta et soo ainut. Leskiä siälä tuli melekeen joka taloohin. Helena: Mistä sä osasit tänne saunalle tulla? Elias: Moon joskus ollut täälä tervahautaa krähtäämäs. Helena: Ei sunkaan venälääset tuu sun peräsnäs? Elias: Ei tuu. Saivat nekin hetkeksi tarpeheksensa, mutta kyllä ne pian rupiaa riahumahan joka pualella. Voi niitä, jokka ei kerkiä pois tiältä. Brita: Minkä takia ne suamalaaset ratsumiähet lähti pakohon? Elias: Soon sellaasta, notta kun on viriä hevoonen perseen alla ja kualeman vaara eres, niin tuloo heleposti käytettyä kannuksia.
4 Helena: Minkälaanen johtaja niillä oli, kun nuan päästi käymähän? Elias: Ruattalaanen oli, yli vanha pualoonen kenraali. Haukuttihan Tinaparreksi. Brita: Se hinkuu ittellensä enemmän pitkää ikää kun kunniallista tappelua. Elias: Monen muun ikä siinä jäi turhan lyhkääseksi. Muttei sille enää mitään mahara. Hävitty mikä hävitty. Helena: Voiko armeija viälä koittaa lyärä venälääset? Elias: Ei oo mitään toivoa. Yli pualet miähistä on kylymänä, ja loput paineloo pohojoosta ja Ruattia kohoren. Brita: Venäläästen armoolla ollahan. Elias: Eikä ne kovan palijon armoa jakele. Helena: Jääkkö sä tähän, vai jatkakko etehen päin? Elias: Mä lähären nyt Laihiaa kohoren. Sinne noon muukkin menny. Siältä jatketahan johonkin tiärä häntä vaikka Ruattihin asti. Brita: Ei me sua mihinkään hätistä. Elias: Pitää mun nyt lähtiä, nottei venälääset kerkiä välihin. Helena: Jumalan siunausta sulle ja muillekin säästynehille. Elias: Siunausta teille molemmille. Pysykää täälä hyväänen aika, jos vain pärijäättä. Napuen kylän laidalla, helmikuun lopulla 1714. Brita tulee Helenan kanssa metsän suojassa katsomaan, ovatko venäläiset jo poistuneet taistelualueelta. Brita: Onpa hyvä, nottei ne oo polttanut meirän taloa, ulukorakennukset vain. Helena: Näkyykö siälä venälääsiä? Brita: Lähempänä jokia menöö muutama kasakan näköönen rattastaen. Ei sinne oo viälä mitään asiaa. Simo sanoo, notta jos tappelus käy huanosti, pitää pysyä mettäs niin kauan, nottei venälääsiä näy enää mailla halamehilla. Helena: Kyllä soli hyvä, notta Simo vei meirät ennen tappelua Laurinlaksohon. Täälei kukaan olis pysyny hengis. Pellot on viäläkin täynnä rumihia. Brita: Ja naisia on varmasti kohoreltu julumasti. Helena: Meirän pitää jo mennä takaasin saunalle, muutoon sä kylymetät jalakas täälä hanges. Brita: Kyllä mua niin vaivaa, kun meirän Simo makaa tuala joella, enkä mä pääse sitä eres hautaamahan siunattuhun maahan. Mitä jos Simo oliskin jääny vangiksi? Helena: Älä ny rupia toivomaha maharottomia. Sanoohan se orismalan Elias, notta oli nähäny Simon yrittävän Mäkelän Jussin kans joen ylitte, mutta siihen jäälle oli molemmat tapettu. Brita: Mitä jos mentääs yällä kattomahan? Helena: Sellaasehen hulluutehen mä en sua päästä. Nyt lähäretähän takaasin Laurinlaksohon. Ei tuas kunnos ruveta urotekoohin. Toivotahan notta venälääset ei jää tänne koko talaveksi. Tullahan takaasin heti, kun noon lähteny. Brita: Ei kai täs muutakaan voira. Venäläiset poistuvat kun taistelusta on kulunut kolme viikkoa. Isonkyrön vanhalla kirkolla, maaliskuun alussa 1714.
5 Brita ja Helena ovat kappalainen Heisciuksen kanssa juuri haudanneet Vakkilan Simon yhteen suureen joukkohautaan. Naiset menevät vielä kirkkoon keskustelemaan kappalaisensa kanssa. Brita: Kuinka tämä kirkko on päässy näin kauhiahan kuntohon? Heiscius: Venäläiset pitivät tätä monta viikkoa hevostallinaan. Me ollaan heille vääräuskoisia, joten kirkkoammekaan ei tarvinnut kunnioittaa. Onneksi eivät sentään polttaneet mitään. Helena: Talojen raunioota on pitäjä täynnä. Akat koittaa rustata jonkun laasia suajia muurin ympärille, notta pääsin taas elämisen alakuhun. Heiscius: Tämä on suurten tuskien koettelemusten aikaa. Kylän naiset tuovat haudattaviksi alasti riisuttuja, jäätyneitä miehiään. Ei tänne edes montaa tosi miestä henkiin jäänyt. Lisäksi venäläiset tappoivat suuren määrän kyläläisiä, jotka eivät mitenkään osallistuneet taisteluun. Brita: Me löyrettihin Simon ruumis aika heleposti, kun se oli jääny joen jäälle monien muiren sekahan. Lauroolan pelloolta naiset ei tahtonut millään löytää miähiänsä, siälä kun on tuhansia kaatunehia sikin sokin ja toistensa päällä. Helena: Ja varikset on viäny kaikilta silimät, notta on vaikia tuntia. Brita: Laihian akat kävi Reiniuksen papin kans parihin otteehin hakemas miähiänsä. Lehemät oli valijastettu rekien etehen, kun venälääset oli vieny kaikki hevooset. Heiscius: Kuinkahan paljon sinne jää siunaamattomia vainajia? Helena: Tuhansia miähiä. Kukaan ei enää hualehri sotilahista ja venälääsistä. Heiscius: Venäläiset hautasivat joitakin tänne kirkkomaahan heti taistelun jälkeen. Brita: Täyttihän ne Turppalan perunakellarinkin ja yhyren tervahauran, mutta palijo jäi niiltäkin Lauroolan ja Napujen pelloolle ja joen jäälle. Heiscius: Kirkon väkeäkin venäläiset kohtelivat pahoin. Vähänkyrön kanttori ja Mullovius-papin vaimo surmattiin julmasti. Kaiken lisäksi kappalaista kidutettiin polttamalla. Minä pääsin sentään varsin vähällä, mutta jäin täysin yksin kokemaan seurakuntalaisten hätää. Helena: Tulooko kirkkoherra pian takaasin? Heiscius: En osaa sanoa. Hän joutui viime tingassa pakenemaan perheensä kanssa Ruotsin puolelle. Venäläiset saattavat vielä tulla takaisin, kun rauhasta ei ole tietoakaan. Brita: Ei täs ny venälääsiä enää kaivattaas. Ruakakin alakaa pian loppumahan. Pitääs jäärä vähän siämenvilijaa, jos meinatahan elää tulevanakin vuatena. Heiscius: Pyydetään Jumalan varjelusta kaikille, jotka ovat selviytyneet tähän saakka. Helena: Varijelukselle olis käyttöä, yhtä helevetin esikartanoa tämä on ollut. Heiscius: Tällainen helvetti ei sentään kestä ikuisesti. Brita: En tiärä, kuinka tästäkään selevitähän. Jos kevääsehen päästääs, niin ei löyry eres hevoosta auran etehen. Helena: Kyllä mä sitten verän, mulla on voimaa ku kaharella miähellä. Brita saa pirellä kiinni aisoosta. Heiscius: Tuo on oikeaa henkeä. Kyllä te naiset vielä nostatte tämän pitäjän uuteen kukoistukseen. Helena: Tiärä tuosta kukoostuksesta, hyvä jos me kanat pysytähän hengis. Heiscius: Jumalan siunausta teille molemmille. Jos teillä ei keväällä ole enää yhtään siemenviljaa, niin katsotaan sitten, löytyykö pappilasta vielä muutama kapallinen. Brita: Kiitos vaan. Nyt meirän pitää lähtiä mettähän hakemahan vesikelekalla polttopuita, venälääset kun polttivat kaikki ulukorakennukset ja varaastivat puut. Napuella, Vakkilan pellolla toukokuussa 1714. Naiset tyhjentävät peltoa vainajista ja alkavat kyntötyön.
6 Brita: Orota ny vähän, kyllä mäkin autan tuan isoomman rumihin kantamises. Helena: Ei täs apua tarvita. Tämä sankari ei enää palijo paina. Kiärähytän sen tuan isoon kiven juurehen, nottei oo auran tiällä. Brita: On tämä ruakotoonta touhua. Pitääskö meirän lausua jotakin juhulallista. Helena: Ei täs lausumiset enää mitään vaikuta. Kyntämähän pitää päästä, muutoon tuloo noutaja pian meillekin. Brita: Naapurin leski toimitti, notta renki oli pyhäpäivänä kyntäny tuas Hirsimäjen reunas. Siihen oli tullu ruattalaasen sotilahan haamu ja käskeny renkiä ruattiksi heti lopettamaha. Helena: Mistä se renki oli ruattia oppinu? Brita: Sitä mäkin vähän ihimettelin, mutta niin se leski sanoo. Helena: Renki on keksiny laiskuutehensa kristillisen syyn. Brita: Soon sitä miähistä viisautta, joka meiltä puuttuu. Naiset alkavat kyntää peltoa. Brita: Oot sä Helena vetojuhuraksi ainakin yhyren tamman väärti. Hyvä notta mä peräs pysyn. Helena: Moon saanut isä-vainaalta isoot luut ja kovasta tyästä voimat. Mutta kyllä täs piremmän päälle tuloo hevoosta ikävä. Brita: Eikä miähekkään olis pahitteeksi, vaikka noon useen vähän laiskan töhkiä. Helena: Miästen kans pitää itte huhkia jaksonsa jäläkehen ja mulukoolla välistä syrijäsilimällä ku vihaanen sonni. Sillä konstilla niihin saa vauhtia jos saa. Brita: On mulla silti kova ikävä meirän Simoa. Helena: Sulle saattaa kuitenkin jäärä Simon perillinen. Kyllä mä teen kaikkeni, notta tästä selevitähän. Brita: Kun ei ne venälääset vain enää tulis takaasin. Helena: Tänään saarahan pelto käännetyksi. Huamenna kylyvetähän. Sitten vain orotetahan käret ristis, kun ei muuta voira. Mä käyn pyytämäs pappilasta vähän lisää siämeniä. Brita: Jos saaraha satoa, viärähän varooksi osa Laurinlaksohon. Pianhan siältä hakoo takaasin, jos pysyvä rauha tuloo. Helena: Teherähän niin kun emäntä tahtoo. Ei se karu, joka varaa. Brita: Oli se hyvä, notta ajoon hiahon ja pari sikaa ennen tappelua mettähän. Helena: kumma notta ne pysyy hengis ja tuli takaasin kun aikansa huureltihin. Brita: Nyt saarahan maitua ja voita, syksyllä vielä sikaa. Helena: Pääset säkin hyvähän kuntohon, jos joutuusit syättämähän vauvaa. Brita: Kyllä sekin mua kauhiasti murehruttaa. Helena: Ajmelaeus saarnas, nottei murehtiminen oo auttanut mitään eres Jeesuksen aikana, nyt se auttaa viäläkin vähemmän. Brita: Pakohon nekin joutuu, Jooseffi ja Maria heti Jeesuksen syntymisen jäläkehen. Omat miähet kuulemma vainos. Kun ei vain kävis meillekin samoon. Helena: Älä nyt maalaa piruja seinälle. Venälääset on kaukana. Kyllä me ainakin jonkin aikaa saarahan rauhas olla. Napuella elokuun lopulla 1714. Naiset puivat viljaa Vakkilan tuvan lattialla. Brita: Ei meillä oo viälä koskaan kuivateltu vilijaa leivinuunin ääres ja puitu sitten tuvan laattialla.
7 Helena: Laattia kun laattia. Hyvin tämä klupuutus meiltä sujuu. Sä joutaasit hirastaa tahtia, nottei synnytys alakaa ennen aikojansa. Brita: Hyvä sato tästä saarahan. Lyhtehet kuivuu hianosti, kun aurinko paistoo koko aijan. Mä viän huamenna pappilahan pari kapallista, nottei jäärä velekaa. Kukaan ei pysty tällääsenä aikana hoitamahan kymmenyksiänsä. Helena: Ei pappikaan elä pelekästä sanasta, kyllä siinä leipääkin tarvitahan. Brita: Hyvin sä näytät raamattus muistavan, kuhan muistaasit oikeen. Helena: Elämä mua oikaaskohon jos tohtii! Brita: Muut ei tohorikkaan oot sä niin lujatekoonen neitsyt. Helena: Lujaa ja rumaa niis lajiis moon aina hyvin pärijänny. Brita: Kun rauha tuloo, niin kattellahan sun kainalohos oikeen riski renkipoika. Helena: Voi poika-parkaa. Tästä kainalosta ei moni miäs irti pääsiskään. Napuella syyskuun alussa 1714. Helena tulee juosten Vakkilan tupaa. Helena: Brita, nyt on piru irti. Joku miäs tuli hevoosella etelästä päin ilimoottamahan, notta venälääset on taas tulos Pohojanmaata kohoren. Taloja poltetahan ja ihimisiä tapetahan, jonsei viärä orijiksi. Kakarakkin pannahan köysis juaksemaha hevoosten peräs. Brita: Voi kauhiaa. Tätä mun pelekoni tiäsi. Kuinka palijo meillon aikaa? Helena: Ei oo ku muutama päivä. Keriitähän panna siat lihooksi ja sualahan. Viärähän Laurinlaksohon kaikki maharollinen, kun ei tiäretä, kuinka kauan siälä jourutahan olemahan. Brita: Mitäs me tuan lehemän kans teherähän? Helena: Kirnutahan ny voita niin palijo kun keriitähän. Viärähän lehemä sitte viime tingas heinäkuorman eres mettähän, ja pistetähän lopuuksi lihooksi. Brita: Eikö me viärä se saunalle asti? Nevalta voi niittää sille heinää. Helena: Paree notta ei viärä. Lehemä pitää turhan kovaa meteliä, eikä venälääset oo kuuroja. Brita: Toivotahan, nottei ne tuu tänne. Helena: Turha toivo. Tänne ne tuloo kun on ennenki tullu. Brita: Ruvetahan sitte kokuamahan tavaroota ja teherähän aisoosta lehemälle reki, niin ei tarvitte kaikkia itte kantaa. Helena: Nevallen ei lehemän kans oo asiaa. Sinne se uppuaas. Brita: Osaasko se tulla pitkospuita pitkin lähemmäksi saunaa? Helena: Paree, notta kannetahan tavarat lopun matkaa itte, nottei tarvitte teurastaa lehemää nevahan. Naiset ovat lähdössä, kun pihalle tulee muuan tuttu nainen kylältä. Nainen: Oottako pakohon lähärös? Helena: Olis parasta sunkin kerätä kamppehes ja painua mettähän. Venälääset ei oo enää kaukana. Nainen: Meinaan jäärä tänne. Ei ne enää oo yhtä vihaasia kun silloon tappelun jäläkehen. Eikä mulla oo paikkaa, mihinkä menis. Brita: Laihian rajalta löytyy vaikka kuinka monta tervamiästen saunaa. Mee sinne, jos meinaat selevitä kasakooren kynsistä. Nainen: Moon käyny kerran napujelaasten ja ventäläästen mettäsaunas viämäs evähiä tervahauran polttajille. Sinne te varmahan ootta menos.
8 Helena: Johonkin täs pitää mennä. Lähäre vain sinäkin livohkahan, muutoon tuut pian maatuksi. Nainen: Mullon hyvä turpavärkki. Sillä mä pärijään. Brita: Ei ne turpavärkkiä kattele. Aivan eri värkit niillä on miäles. Mutta omapa on värkkis. Nainen: Mä tuun sitte sanomahan, kun venälääset on lähtenyt pois. Helena: Kunhan et sitä ennen tuu. Nainen: Notta Jumalan haltuhun! Brita: Jumalaa täs taas tarvittaas. Helena: Se ei vain aina taharo keriitä näin kauas mettäkylähän. Laurinlakson metsäsaunalla lokakuun alussa 1714. Brita huudahtaa kivusta ja pitelee vatsaansa. Helena: Nykkö se synnytys sitte alakaa? Brita: Siltä se tuntuu, vaikka mistä mä tiärän, kun on ensimmäänen kerta. Helena: Ei hätää, mä oon entises taloos ollu pari kertaa häsyys. Haen lähtehestä lisää vettä patahan. Pistä sä viälä maate ja oo kaikes rauhas. Brita: Kuinkahan täs oikeen käy. Sä oot paree kiskomahan auraa kun vauvaa. Helena: Vauvaa kiskottaes mun pitää olla toiste päin kun auran eres. Brita: Voi meitä akka parkoja! Helena noutaa vettä ja kuumentaa sen ulkona padassa, koska sisällä on hormiton kiuas, jonka käytön ajaksi saunasta pitää poistua. Brita: Lapsiveret meni kun solit vettä hakemassa, ja nyt polttaa melekeen koko aijan. Helena: Se tiätää sitä, notta pian meitä on täälä kolome. Brita: Äitee sanoo, nottei synnyttäminen oo konsti eikä mikään. Kaikki akat sen on osannut jo Eevasta alakaen. Helena: Aatamillakaan ei ollu mitään kuusaa koko asiasta. Kissakin sen osaa, vaikkei kukaan oo toristamas, notta punnaa ny kovaa, kyllä se siältä tuloo. Brita: Kipiää tämä ottaa, sanoo äitee mitä sanoo. Helena: Pian susta ittestäs tuloo äitee, pää jo näkyy, punnaa viälä vähän mä avitan. Brita: Kumpi soon? Helena: Flikka tuli, terves ja komia ku mikä. Mä flantraan vähän lämpöösellä vetellä ja annan sen sitte sulle. Brita: Flikka soon ja siniset silimät ku Simolla. Voi kun se olis näkemäs! Helena: Mikä tuan tiätää vaikka näkiskin. Brita: Pappi sanoo, notta vainaat nukkuu johonakin orottamas sitä viimmeestä päivää. Helena: Mistä ne sen tiätää? Brita: Raamatusta vissihin. Helena: Mistäs raamattu sen tiätää? Brita: Oot sä maharotoon. Helena: Mun miälestä vois olla niin, notta vainaat on hereellä ja katteloo siältä paremmasta paikasta meitä eläviä ja pelekääviä. Brita: Notta Simokin nyt näköö ja orottaa siälä mua, jos täälä käy huanosti. Helena: Täälä käy varmasti huanosti, kuhan malttaa tarpeheksi kauvan orottaa. Brita: Mikä laitetaan tyttären nimeksi? Helena: Ei täs viälä nimiä tarvita, kun ei oo pappiakaan päätä flasaamas.
9 Brita: Voirahan me silti nimi antaa vaikkei ristitäkään. Helena: Jos Simo olis Jussi niin tästä tehtääs Justiina. Sulla on ruattalaanen nimi. Pannahan flikallekin sellaanen, niin siitä tuloo fiini nainen. Brita: Mä kyllä tykkääsin Valapurista. Soon ruattalaanen ja tuntuu hianolta. Helena: Mä kastan sen sitten Valapuriksi, Simon, Britan ja Helenan nimiin. Brita: Voi kun päästääs jo kotia elämä olis palijo helepompaa. Helena: Jos vain jatkuus. Ei sinne oo viälä asiaa. Kattotahan sitten, kun talavesta on selevitty, ja säkin oot täysis voimis. Brita: Onneksi tuatihin tänne riittävästi ruakaa. Ei meilloo mitään hätää. Helena: Ohan meillä lisänä vaikka kuinka palijo pualukkaa, ja nevalta löytyy karpaloota. Brita: Ja hätätilas suavehkaa. Samaan aikaan Napuen kylällä, Vakkilan talolla. Kasakkajoukko tulee pihaan ja astuu tupaan, jossa tapaavat sinne yksinään asumaan jääneen, Britalle ja Helenalle tutun naisen. Kasakoiden tulkki: Mikä nainen, talon emäntä? Nainen: Ei emäntä, minä vain yksi piika kylältä. Tulkki: Missä väki, missä tavarat? Nainen: Emmä tiärä. Ei tääloo mitään. Tulkki: Valehtelet lutka. Nainen: Emmä valehtele, mä en vain tiärä mitään. Tulkki: Tietämättömät tietä paljon, kun saavat vähä piiska tai olkituli. Nainen: Armoa pyyrän Jumalan nimeen. Tulkki: Turha pyytää väärä Jumala. Tulkki sanoo jotakin venäjäksi, ja lähin kasakka tarttuu naiseen kiinni, toisen ottaessa vyöltään ruoskan. Nainen: Ei saa lyärä. Kyllä mä sanon, mihinkä taloon väki on menny. Tulkki: Sana ei riitä. Sinä tulla näyttämään tie. Nainen: Mä voin kyllä antaa tarkat neuvot. Tulkki: Sinä anta tarkat neuvot kun kulke meidän edellä. Nainen: Mulla on huanot jalaat ja sinne on huano tiä. Tulkki: Riittää valheet. Nyt lähte matkaan. Mennä seuraava talo, sieltä hevonen. Tulevat Sippolan talolle, johon vanha emäntä ja isäntä ovat jääneet, koska ajattelivat, etteivät venäläiset koske vanhuksiin. Heillä on yksi pian varsova tamma. Tulkki: Me otta hevonen. Isäntä hakee riimu. Isäntä: Tamma poikii koska tahansa. Ei sitä voi mihinkään viärä. Tulkki: Suus kiinni ja hakee riimu, tai sinun käy huonosti maatuskin kans. Tamma otetaan mukaan ja matka alkaa Ventälän kylän kautta Laurinlaksoa kohden. Nainen: Ei tua tamma pääse perille asti. Siälä on liian märkää. Hevoonen putuaa nevahan. Tulkki: Suu kiinni lutka. Hevonen kanta piilosta pois kulta, raha ja hopea.
10 Nainen: Ei siäloo kultaa ja hopiaa, vain kaks akkaa. Tulkki: Niin te kurjat aina sano. Me katso niin näke. Nainen: Tuas tuloo pian niin lutakkoonen kohta, nottei hevoonen seleviä. Tulkki: Pakko selvitä. Me ei kanta mitään raskas. Tamma uppoa syvälle lammikkoon eikä pääse enää ylös. Kasakat kiroilevat venäjäksi ja jatkavat matkaa. Parin kilometrin päästä eteen tulee upottava suo, jonka ylittää vain kapeat pitkospuut. Venäläiset neuvottelevat keskenään ja päättävät jättää raskaat aseensa tähän kun tietävät, ettei määränpäässä ole muuta kuin kaksi avutonta naista. Nainen: Tästä pääsöö pitkospuita suoraan saunalle. Mua ei enää tarvita. Tulkki: Sinä kulke edellä, ja olla hilja. Joukko lähestyy hitaasti kapeita pitkospuita astellen metsäsaunaa kohden, jossa Brita on juuri imettämässä pienokaistaan. Sattumalta Helena raottaa ovea ja huomaa suolta lähestyvän joukon. Helena: Herran Jumala, nyt taitaa tulla loppu. Brita: Mitä nyt? Helena: Sualta tuloo kasakoota ja se nainen, joka kävi Vakkilan pihas, kun lähärettihin tänne. Brita: Onkohan niillä pahat miäles. Jos ne säästääs meirät, kun on tämä piänikin? Helena: Ei noo säästäny tähänkään asti, polttanehet on saunat ja ihimiset. Brita: Jumala meitä raukkoja varijelkohon! Helena: Ei täs tiärä siihenkään luattaa, jotakin mä koitan yrittää. Brita: Mitä me akat sotilahillen voirahan? Helena: Teherähän, mitä voirahan. Otan tuasta nurkasta parahultaasen koivuhaloon, kun ei muutakaan asetta löyry. Brita: Mä en tiärä teherä mitään. Helena: Mee sä kauvas nurkkahan ja suajaa vauvaa. Mä tarvitten tilaa tämän koippuran kans. Oppaana toiminut nainen ja kasakat saapuvat metsäsaunan eteen. Sisältä kuuluu vain pienokaisen itkua. Tulkki: Tulka ulos, ei me tehdä pahaa. Naiset pysyvät sisällä vastaamatta käskyyn. Tulkki: Tulka heti ulos, tai me tulla sisään ja teke pahaa. Mitään ei tapahdu. Venäläiset neuvottelevat keskenään hetken. Sitten yksi heistä tempaisee saunan matalan oven auki ja rynnii sisään saaden otsaansa rivakan iskun Helenan koivuhalosta. Ovi sulkeutuu kasakan jälkeen. Pian toinenkin kasakka rohkaisee mielensä ja syöksyy matalana ovesta sisään saaden koippurasta iskun niskaansa. Ovi sulkeutuu peittäen pihaan jääneiltä sen, mitä tovereille oli tapahtunut.
11 Vielä kolmaskin kasakka koettaa onneaan ja päätyy hänkin tajuttomana saunan lattialle, missä alkaa olla jo pahasti tilan puutetta. Helena: Nyt mä painun pihalle ja teen selevää jäläkiä lopuusta. Helena tempaa oven auki ja syöksyy raivokkaasti jäljelle jäänyttä kasakkaa kohden, huitaisee tulisesti koivuhalolla päähän venäläistä, joka jo yritti sännätä pakoon. Oppaana toiminut suomalainen nainen katselee kauhuissaan Helenan toimintaa aavistellen omaa kohtaloaan. Helena: Nyt tuloo sun vuaros. Nainen: Älä hyvä ihiminen. Pakko mun oli näyttää tiätä. Muutoon olisivat tappanehet. Helena: Emmä sua voi päästää. Soot jo kerran kavaltanu. Seuraava kerta olis helepompaa. Nainen: Emmä enää koskaan kavalla. Anna mun mennä. Ihimisen tappaminen on kaikista suurin synti. Helena: Jos mä sun päästän, niin pian on täälä palijo isoompi joukko pyssyjen ja pistimien kans meitä tappamas. Ei suhun voi luattaa muuta kun kuallehena. Samassa Helena iskee naista päähän. Tulee täydellinen hiljaisuus, ja Brita raottaa varovasti saunan ovea. Brita: Jumalan tähären. Mitä soot menny tekemähän? Helena: Moon pelastanut teirän molempien ja oman hengen sialusta en osaa mitään sanoa. Brita: Pitikö sun tappaa tua suamalaanen nainenkin? Helena: Piti mun ei siinä muukaan auttanu. Brita: Mitäs me nyt teherähän? Helena: Kattotahan ensin, nottei nuasta ykskään herää. Sitten kiskotahan ne nevan reunahan ja upotetahan suan silimähän. Brita: Herra meitä heikkoja varijelkoho. Helena: Herrakin saattoo varijella, mutta kyllä koivuhalakokin teki poikaa. Brita: Oot sä juluma akka. Helena: Tämä juluma akka sentähän pelasti meirät kaikki viälä palijo julumemmalta polttokualemalta. Brita: Valapurikin näyttää nukahtanehen, notta ruvetahan kiskomahan rumihia nevaa kohoren ennen ku tuloo pimiä. Voisko nualta ottaa sellaasta, jota täälä tarvitahan? Helena: Ei oteta eres pairan nappia, nottei jää toristeheksi meitä vastahan. Nevahan vain koko sakki. Naiset kiskovat uhrin kerrallaan läheisen suon laitaan ja upottavat avoimeen silmäkkeeseen. Illan hämärtyessä saunan tienoo näyttää lähes idylliseltä. Naiset alkavat valmistaa illallista, mutta jännitys on vienyt ruokahalun kaikilta muilta kuin pienokaiselta, joka imee tyytyväisenä äitinsä rintaa. Brita: Pitääsköhän meirän kattella nyt uus paikka?
12 Helena: Ei me voira lähtiä vauvan ja kaikkien ruakavarastojen kans umpimähkään uutta paikkaa kattelemahan. Monet mettäsaunat on palijo piänempiä kun tämä, ja niis on heleposti jo muita pakolaasia. Brita: Mutta jos kasakat on sanonu muille, mihinkä noon menos. Helena: Mitenkä nolis sen osannu sanoa, kun eivät ittekkään tiänny? Brita: Nuan se taitaa olla. Toivotahan parasta. Helena: Mä käyn varahin aamulla kattomas nevan toises lairas, jos noon laiskuuttansa jättänyt sinne varustehiansa. Kyllä niillon yleensä pyssyt joukos. Mä tuan ne tänne jos löyrän. Upotetahan nevahan osa ja pannahan osa piilohon. Brita: Mitä me pyssyyllä. Ei me osata eres ampua. Helena: Isävainaa tapas mettästää ja opetti muakin ampumahan. Helepompaa ja köykääsempää soon ku haloolla huitoominen. Brita: On siinä mulla melekoonen piika apua tuloo syntymäs ja kualemas. Helena: Hyvän piian pitää tarttua tyähön kun tyähön. Brita: Kiitos sulle, omasta ja Valapurin pualesta. Helena: Älä nyt viälä kiittele. Kiitellähän vasta sitte, kun Vakkilas viätetähän seuraavia häitä, eikä kukaan tanssi enää ripaskaa. Brita: Kyllä häitä taitaa olla enää turha orottaa. Helena: Soot viälä alle kolomenkymmenen ikäänen nainen. Ei sitä tiärä, mitä elämä viälä tuaa sun etehes. Brita: Silikkaa muresta soon tuanu. Helena: Älä ny, pökkäs se sulle tuan Valapurinkin, kun Simo ensin pökkäs sen alakuhun. Brita: Hyi sua. Ei tuallaasia saa puhua hianojen naisten seuras. Helena: Nämä hianot naiset on justihin upottanu viis rumista nevahan. Aika kuluu eikä mikään häiritse naisten ja pienokaiseen elämää kuusimetsän siimeksessä. Talvi tulee ja tuo omat hankaluutensa elämään. Mutta kivinen kiuas lämmittää saunan nopeasti ja pitää sen pitkään lämpimänä. Kiukaassa oleva valurautainen pata sopii hyvin ruuan laittoon ja veden lämmittämiseen. Polttopuitakin oli jäänyt runsaasti tervanpolttajien jäljiltä, ja lähteestä sai puhdasta juomavettä. Eipä aikaakaan, niin Valpuri jo tapailee ensi askeleitaan. Se kohottaa naisten mieltä ja antaa toivoa tulevasta. Lähes kaksi vuotta kuluu, ja ruokavarastot alkavat käydä vähiin. Helena on kaivanut jo suoltakin vehkaa ja keitellyt juuria taikinaksi. Siitä saa hieman lisäsakeutusta keitokseen. Pettua ei vielä ole ollut tarpeen käyttää, mutta kotopaikka nousee yhä useammin molempien mieleen. Brita: Pitääsköhän jo pian käyrä kattomas, mitä kotia kuuluu? Helena: Et sä ainakaan Valapurin kans mihinkään lähäre. Mun pitää ensin käyrä tarkastamas, voirahanko palata ja pysyä silti hengis. Brita: Luulis, notta venälääset on jo karottanu enimmän raiskoo ja ryästöhinkunsa. Eikö nekin oo sentähän ihimisiä. Helena: Mistä me tiäretähän, kuinka kauvan ne jaksaa riahua ja vihootella. Pitää kysyä niiltä, jokkon jääny kotiansa. Brita: Eihän sinne oo jääny kun muutama vanaha ihiminen. Helena: Vanahat tiätää aina parahiten kuinka asiat on. Brita: Pitääskö meirän viälä jonkun aikaa orottaa?
13 Helena: Kyllä mä meen kattomahan. Vahtaan ensin mettän lairasta ja sitten likempää. Kun näjen jonkun tutun, niin kävääsen vaivihkaa kysääsemäs kuulumisia. Mä lähären nyt iltapäivällä. Brita: Mitä jos sulle käy huanosti? Helena: Silloon mulle käy huanosti. Brita: Kuinkas meille sitten käy? Helena: Teille jää enemmän syätävää, jos mun isoo suuni lakkaas jäyhämästä ruakaa. Brita: Hyi tuata sun huumorias. Helena: Mä otan tuasta sopevan koippuran joukkohon. Halavalla en henkiäni myy, kun soon tähänki asti säästyny. Brita: Jumalan siunoosta sulle. Tuu pian takaasin. Helena: Tullahan kun saarahan jotakin seleville. Niin Helena lähtee vaaralliselle tiedustelumatkalle. Napuen kylässä hän tapaa tutun vanhuksen, joka kertoo, että pahin näyttää olevan ohi. Hän saa myös kuulla, että kadonneita kasakoita oli etsitty pitkän aikaa, mutta päädytty siihen, että miehet olivat joko karanneet Venäjän armeijasta tai eksyneet metsiin. Jotkut nuoremmatkin olivat jo palanneet koteihinsa, eivätkä venäläiset enää kiduttaneet ihmisiä kullan ja hopean toivossa, kun olivat havainneet, ettei täältä kovin suuria rikkauksia ollut löydettävissä. Jonkin verran väkeä ja lapsia on vielä viety Venäjälle, mutta aivan Valpurin ikäisiä pienokaisia eivät venäläiset sentään olleet ottaneet mukaansa. Helena palaa Laurinlaksoon, ja naiset päättävät yhdessä palata kotiin. Vakkilan talossa alkuvuodesta 1716. Brita: Kotona ollahan, pitkästä aikaa. Helena: Mä kattelen jostakin puita, notta saaraha takkahan valakia. Brita: Täälon näköjänsä ollu venälääsiä. Helena: Eikä noo siivonnu jäläkiänsä. Piiskaa pitääs antaa koivuhaloolla. Brita: Uskalletahanko me puhua, mitä saunalla tapahtuu? Helena: Parasta olla hilijaa. Kehenkään ei voi luattaa niin kauan kun venälääset on täälä. Brita: Ollahan hilijaa ja koitetahan unohtaa koko kauheus. Helena: Ei sitä niin vain unohra. Unis pakkaa näkemähän, notta kasakoota tuloo koko aivan lisää vaikka kuinka huitelis haloolla. Brita: Pitääskö meirän ripittäytyä papille samalla kun mennähän Valapuri ristittämähän. Helena: Ei puhuta sillekkään tappototouhuusta mitään ainakaan viälä. Brita: Ei puhuta, pääasia notta saarahan Valapuri kirijoohin. Helena: Vuatilas on kuulemma asuttu jo jonkin aikaa. Brita: Mä voisin pyytää niitä kummiiksi, kun oon niin palijo ollu tekemisis. Helena: Vuatilas mäkin oon aloottanu pikkupiikana. Kastetilaisuus järjestyy muutamassa päivässä. Venäläiset ovat luovuttaneet kirkon alkuperäiseen käyttöön, mutta vaativat, että papin on luettava heidän antamiaan määräyksiä saarnojen yhteydessä. Heiscius: Onpa hienoa nähdä teidät täällä terveinä ja uuden seurakuntalaisen kanssa. Siellä pakopaikassako tyttö syntyi.
14 Brita: Pakopaikassa syntyi, Jumalan ja Helenan avulla. Heiscius: Tyttö näyttää olevan selvästi suomalaista alkuperää. Valitettavan monet pienokaiset ovat näinä aikoina olleet väkivallan seurauksia. Helena: Eihän se ole lapsen synti. Heiscius: Ei tietenkään, mutta näissä oloissa viha siirtyy usein myös lapsen osaksi. Monet ovat kuolleet jo aivan pieninä. Helena: Äireekkin on voinu olla liian huanos kunnos hoitamahan jäläkeläästä. Heiscius: Niin varmaan. Monet vaimot eivät voi kunnolla jatkaa elämäänsä, kun eivät tiedä varmasti, mitä heidän vangeiksi jääneille miehilleen on tapahtunut. Epätietoisuus on kauhea tunne. Uutta avioliittoakaan ei voi ajatella ennen kuin tietää, onko edellinen aviomies hengissä vai kuollut. Brita: Kuinka sitten saarahan selevillen, mitä miähelle on tapahtunu? Heiscius: Muuan nuori vangiksi jäänyt korpraali, Nils Slangerfelt, kävi minua salaa tapaamassa pakomatkallaan takaisin armeijaan. Hän tiesi joidenkin miesten kohtalosta, mutta se oli usein surullista kerrottavaa. Mies lupasi tulla kertomaan enemmän, kunhan rauha joskus saadaan. Rauhan jälkeen voidaan tietenkin kysyä miesten perään venäläisiltä. Eri asia on se, vaivautuvatko he vastaamaan. Mutta ei puhuta muille karanneesta. Minun olisi pitänyt tehdä hänestä ilmoitus venäläisille. Olen joutunut puristuksiin heidän ja oman seurakuntani väliin. Onneksi täällä ei ole tehty hyökkäyksiä venäjän armeijaa vastaan. Sellaisesta he vihastuvat ja kostavat heti viattomille. Mutta siirrytään nyt iloisempaan aiheeseen. Mikä pannaan tyttären nimeksi? Brita: Ajateltihin Valapuria. Heiscius: Joten Walborg Simonintytär hänestä tulee. Ja minä päivänä hän on syntynyt? Brita: Emmä muista, syksyä soli. Muistakko sä, Helena? Helena: Lokakuun alakupäiviä se oli. Pankaa vaikka kymmenes. Heiscius: Laitetaan syntymäajaksi kymmenes lokakuuta Armon vuonna 1714. Helena: Jona armoa ei tunnettu. Heiscius: Jumala sentään tuntee armon ikuisesti. Kastetilaisuus sujuu tavalliseen tapaan hämyisen harmaakivikirkon suojissa. Vakkilassa vietetään myöhemmin vielä pienen seurueen kesken vaatimatonta juhlaa Valpurin kunniaksi ja Simon muistoksi. Metsäsaunan kaikista tapahtumista naiset eivät kuitenkaan uskalla vielä kertoa tutuimmille ystävillekään. Venäläiset miehittäjät eivät enää pahemmin häiritse Britan ja Helenan elämää. Käytännössä kaikki piti alkaa alusta. Oli vain tyhjä talo ja muokkaamattomat pellot. Keväällä naiset joutuivat jälleen kerran pyytämään siemenviljaa lainaksi pappilasta, mutta lupasivat tuoda takaisin heti, kun olivat kuivanneet ja puineet sadon. Brita ja Helena ovat taas kyntämässä peltoa naisvoimin, kun paikalle ratsastaa upseerin näköinen venäläinen. Brita: Katto Helena, tualta tuloo venäläänen täyttä laukkaa. Helena: Ei silloo ainakaan asetta käres. Kattotahan ny, mitä se meinaa. Upseeri: Ei hjuva maatuski vetä. Helena: Tuskaa soon, ehtaa maa tuskaa.
15 Upseeri: Hake valjas ja aisa hevonen vetä. Helena: Onko miäs tosisnansa? Brita: Mä haen valijahat, ota sä aisat. Sittehän tuan näköö. Vuotilan ulkokartano on säästynyt, joten naiset noutavat sieltä lainaksi hevosen valjaat ja aisat. Upseeri riisuu hevoseltaan satulan ja asettaa tottuneen näköisesti valjaat ja aisat ja kiinnittää ne auraan. Upseeri: Minulla maa Venäjällä. Kyllä minä osa. Pitä sinä kiinni. Helena tarttuu auran aisoihin ja kyntö sujuu nopeasti upseerin ohjastaessa tottuneesti hevosta. Pelto saatiin kylvökuntoon ja venäläinen satuloi hevosensa aikoen poistua. Brita: Palijo kiitoksia, sotaherra. Kuinka me köyhät voirahan korvata tyän? Upseeri: Pieni työ. Anta syksyllä yksi leipä, se hyvä. Upseeri karauttaa omille teilleen. Naiset katselevat toisiaan hämmennyksen vallassa. Helena: Kyllä mä pelekäsin kun se rattasti tänne. Brita: Mäkin jo ajattelin, notta nyt ne on saanu seleville meirän urotekomma. Helena: Ei ne sitä koskaan seleville saa, jos me vain piretähän suumma kiinni. Brita: Oli se hianoa nähärä, notta venälääsiski löytyy ihimisiä. Helena: Mulla ei nyt olis ollu eres minkäänlaast ihimisyyren opettamisehen kelepaavaa koippuraa joukos. Brita: Hyvä kun ei ollu. Olisit pian huitaassu, vanhalta muistolta. Helena: Toivotahan notta huitoomisten aika on nyt ohitte. Huirootahan sitten syksyllä vilijaa, niin menöö huitoomisvimma totehen. Brita: Mä kysyn Vuatilasta, voirahanko me käyttää niiren riihtä, nottei tarvitte tuvas ryskätä. Helena: Kyllä ne antaa. Kovia on kestetty siinäkin taloos. Brita: Ruvetahanko kylyvämähän saman tiän. Huamenna saatta tulla sares? Helena: Joo, pannahan käret heilumahan. Moon joskus opetellu kylyvämähän molemmin käsin. Brita: Mä en osaa heitellä kun toisella kärellä. Helena: Kerkiäähän sitä yhyrelläkin, kun oikeen tihiää paiskoo. Brita: Emmä sun taharis pysy. Helena: Ei mun taharis tosipaikan tullen pysy eres kuus kasakkaa. Brita: Siälä noon nevas, ja pysyy. Helena: Kuka hullu niitä siältä onkiis? Brita: Kun siälä ei oo kalojakaan. Helena: Mä väsäänkin pajunvittoosta rysän. Pannahan tuahon luomahan, voitaas saara haukia. Brita: Siit onkin vuasia, kun on viimeeksi syäty kalaa. Valapuri ei oo koskaan maistanu. Helena: Nyt pitääs löytyä kätevä renkimiäs, notta päästääs väsäämähän ulukorakennuksia. Brita: Elukootakaan ei voi kattella, jonsei oo, mihinkä ne pistääs.
16 Helena: Kyrööhin on monehen taloohin jo tullu miähiä avuksi kauempaakin. Yhtehen Orismalan taloohin on tullu miäs Ilimajoelta. Hevonkosken Varoohin sellaanen on kuulemma tullu Ruavereltä asti. Brita: Emmä eres tiärä, kuinka kaukana sellaanen vesi löytyy. Helena: On se muutaman päivämatkan takana. Brita: Ei me niin kaukaa lähere renkiä pyyrystämähän. Helena: Kyllä ne johonakin vaihees tuloo itte tyän ja hamehien peräs. Orotellahan nyt vain kaikes rauhas. Brita: Sanoovat, notta Vähäskyröös ei oo yhtään naimaikäästä miästä hengis. Helena: Ei niitoo tääläkään jonoksi asti. Muuta kun venälääsiä. Brita: Jotku naiset on lyättäytyny niiren kans yhtehen. Helena: Sen jäläkehen niitä kuttutahan ryssän lutkiksi. Brita: Viha ja epäluattamus ei lopu ikinä. Helena: Kyllä se joskus laimenoo, muttei meirän aikana. Brita: Jonsei tuu lisää syitä vihaan. Helena: Toivotahan, notta tämä oli viimmeenen kerta. Brita: Ei nua kuninkahat meirän toivehista mitään piittaa. Helena: Kakarana me asuultihin käpylehemillä. Kuninkahat asuuloo ihimishengillä. Brita: Asuulithan säkin, mutta siitoli leikki kaukana. Helena: Ei siinä huhtoomises tullu lapsuus miälehen. Kolme vuotta kuluu nopeasti. Naiset saivat Vuotilasta ainakin hetkellistä apua rakennustöihin, mutta vakinaisempi miesvoima olisi ollut kuitenkin tarpeen. Helena oli kuullut Heikkiläisiltä, että eräs ylistarolainen, Niilo Matinpoika niminen poikamies oli kierrellyt taloja etsien työtä. Hän oli itse talonpoika, mutta venäläiset olivat hävittäneet kaikki hänen rakennuksensa ja tarvikkeensa, joten alkuun pääseminen vaikutti hyvin vaikealta. Helena: Mä kuulin Heikkiläs käyresnäni, notta Niilo Matinpoika Ylistarosta katteloo rengin paikkaa. Soon naimatoon taloon poika. Kuulemma nuari ja komiakin. Brita: Onko sellaasesta mihinkään nuaresta ja viälä komiasta. Helena: Pian tuankin näköö. Sanoon, notta käsköö tulla näyttämähän ittiänsä. Saat sitten päättää, tulooko siitä pitokalua. Brita: Kattotahan sitte. Jos soon kelevotoon, niin sä saat ajaa sen kaplikkohon. Helena: Joo, mä otan haloon tuasta nurkasta, niin kyllä se pian lähtöö. Parin päivän kuluttua Niilo Matinpoika astuu arkana Vakkilan tupaan ja esittää itsensä. Niilo: Moon Niilo tualta Ylistaron pualelta. Sanoovat Heikkiläs, notta täälä saattaas olla käyttöä hyvälle tyämiähelle. Helena: Mutta sähän oot ollu isäntä. Tapahtuuko sulta eres mikään miähen tyä? Niilo: Kyllä moon kaikkia joutunu tekemähän. Navetankin tein ihan itte, mutta venälääset poltti kaikki. Ei jääny kun kirvehen pää iliman vartta. Brita: Tualon uures liiteris varrellinen kirves. Käy piänestämäs vähän polttopuita ja tuu sitte takaasin.
17 Niilo poistuu reippain askelin tuvasta liiteriä kohden, ja naiset katselevat hymyillen toisiaan. Helena: Enkös ollu oikias, nuari ja komia miäs. Brita: Kattotahan nyt, onko siinä muuta. Helena: Tuakin riittääs jo monelle, mutta tämän taloon rengin pitää pystyä joka asiahan. Brita: Mutta tämän taloon piialle ei joka suhtehes pärijää kukaan. Helena: No nysse tuloo jo puiren kans ei se aivan toivotoonkaan oo. Brita: Ei oo. Niilo: Paanko takkahan valakian? Brita: Paa vain. Venälääset sanoos, notta täälon holotna. Niilo: Osaako emäntä venäjää? Brita: En osaa, mutta Venäjää on maistettu aivan tarpeheksi. Niilo: Äläkää muuta sanoko. Tulisko piika pyärittämähän tahkoa, kirves on tylsä? Helena: Joo, mä tuun. Ei sitoo kukaan teroottanu vuasikausihin. Brita: Niilo saa jäärä taloohin rengiksi, jos tahtoo. Kattotahan sitä kontrahtia myähemmin. Niilo: Mulle sopii kiitos vain. Niilo ja Helena poistuvat ulos teroittamaan kirvestä. Brita jää tyytyväisen oloisena tupaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin Vakkilan tuvassa. Helena: Kyllä sä jo voisit ottaa tuan Niilon viärelles. Näkööhän sen sokiakin, notta sä oot siihen tykästyny. Brita: Emmä tiärä. Mitähän Simokin sanoos? Helena: Ei Simo olis sun onnes tiällä, ainakaan kuallehena. Brita: Mutta kun Niilo on seittemän vuatta mua nuaree. Helena: Seittemän vuatta sinne sun tänne. Ompahan virkiämpi. Brita: Mitä täs nyt virkiällä teköö? Helena: Ei soo pahitteheksi. Sängyskin tarkenoo palio paremmin. Brita: Mistäs sä sen tiärät. Helena: Isoot flikat on mulle supaannu. Brita: On se Niilo ittekin mua siävästi vilikuullu. Helena: Se tiätää sitten pian kuulutuksille menoa. Brita: Valapurikin tykkää Niilosta ku omasta isästänsä. Vaikkei se isästänsä mitään tiärä. Helena: Niilosta flikka saa ihan kelevollisen isäpualen. Ei muuta ku täyttä vauhtia avioliiton suajaasehen satamahan. Brita: Kyllä soot runollinen akka. Helena: Jonsen satu olla julumalla päällä ja koivuhalako käres. Viikon kuluttua Brita ja Niilo kihlautuvat, ja pian tulee kuulutusten vuoro. Häät järjestetään kylvötöiden päätteeksi toukokuun lopussa v. 1719. Helena: Sanoonhan mä jo mettäsaunalla, notta Vakkilas viätetähän viälä joskus häitä. Nyt niitä viätetähän. Mullakin tuloo ihan veret silimihin pelekästä kattelusta. Brita: Ei saunalla olisi uskonu, notta elämä on joskus täs mallis.
18 Helena: Elämä kääntelöö vuaroon etupualtansa, vuaroon takapualtansa. Niilo: Pelekkää takapualta on mennehien vuasian aikana jouruttu kattelemahan. Kyllä nyt on jo etupualen aika. Helena: Kaikis muaroos oikeen papin luvalla. Brita: Helena! LOPPU Seuraavan vuoden lokakuussa Brita ja Niilo saavat pojan, jonka nimeksi tulee Simo. Simoa seuraa Antti, josta Vakkilan suku jatkuu. Rauhan tultua pariskunta saa vielä neljä lasta, joista vain Brita niminen elää pitkään. Simo Vakkilan leski, Brita Matintytär kuolee kotonaan punatautiin 8.1.1756 ollen silloin 70 vuoden ikäinen. Niilo puoliso kuolee seitsemän vuotta myöhemmin. Kertomukset Britan ja Helenan kohtaloista kulkeutuivat Vakkilan suvussa polvesta toiseen, kunnes Britan pojanpojan tytär, Hedvig Jaakontytär Wästerback kertoi tarinan Yrjö Koskimiehelle, jonka pojan, tohtori Juho Koskimiehen artikkeli Vaasa lehdessä n:o 20A v. 1914 on päätynyt mm. Etelä-Pohjanmaan historia osaan IV, s. 145 otsikolla pakotarinoita. Tämä näytelmä pohjautuu varsin suurelta osin edellä mainittuun Hedvig Jaakontyttären kertomukseen, jonka varmisteeksi on etsitty tietoja virallisista asiakirjoista, sikäli kuin niitä on ollut saatavissa. Laurinlakson metsäsaunan kivinen perusta on yhä olemassa Isonkyrön Ventäläntien ja Napuen latvan tien välisellä kuusimäellä, tarkalleen sellaisessa paikassa, josta Hedvig on antanut kuvauksen. Museovirasto on merkinnyt sen maastoon. Olkoon tämä vaatimaton kirjallinen työ kunnianosoitus menneiden polvien koville kokemuksille ja sille, että he ovat nostaneet tämän alueen lähes toivottomasta tilasta uuteen kukoistukseen. Mikään ei ole yhtä luja kuin pohjalainen nainen! Kalervo Mielty 2016.
19