Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:



Samankaltaiset tiedostot
Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS

Pusa Leila ja Annala Tarmo

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai klo Kunnanhallituksen kokoushuone

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

KUNTAVAALIEN 2017 TULOS

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / Maanantai klo (kahvit klo lähtien)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (9)

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Kuntavaalit 2017

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi. Kirkkonummen kunta Kunnantalo (09) (09)

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Sisällys KUNNANHALLITUS 3/2014. Aika: Tiistai klo Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Kunnanhallitus Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta / Presidentinvaalit /01.50/2017

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x) (x)

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Sisällys KESKUSVAALILAUTAKUNTA 3/2017. Aika: Torstai klo 12-12:36 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kunnanhallituksen kokous Keskusvaalilautakunnan varajäsenet 77 Kuntavaalien vaaliviranomaiset

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

2286/01.50/2016. Khall

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali

Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten

Kunnanhallitukselle on tullut julkiselta kaupanvahvistajalta ilmoitukset seuraavista kiinteistökaupoista:

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus

Testi Testi Testi

Iitin kunta Pöytäkirja 2/ Keskusvaalilautakunta Aika klo 17:00-17:33. Paikka. Saapuvilla.

28 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen muuttaminen. 29 Katariina Pylsyn eronpyyntö keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen kuntavaaleihin 2017 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunta

HAAPAVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 14/2017 1

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO ASIALISTA 1/2015

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

klo kunnanvirastossa

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2016 KUNNANHALLITUS SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA ESITYSLISTA 13/2016 KUNNANHALLITUS SISÄLLYSLUETTELO

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. (Lisätietoja: Controller, puh )

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 21/

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen presidentinvaaliin 2018

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa

Osallistujat, enorssi seminaari , Helsinki ver

Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1 1 Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017

Bogdanoff Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi Marja, sihteeri. Puheenjohtaja Sihteeri

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Transkriptio:

ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan: Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kunnallisvaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin vastaavasti edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Vaalilakia on muutettu 1.7.2013 lukien (496/2013). Vaalitoimitsijat kotiäänestykseen määrää keskusvaalilautakunta eikä enää keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja. Vaalitoimitsijan ei myöskään enää tarvitse olla vaalitoimikunnan jäsen tai varajäsen. Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa eli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen, näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Europarlamenttivaaleissa 2014 vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpano oli seuraava: 1. Lopenkylän vaalilautakunta Koukku Kari (pj.) Toivonen Sirkka (vpj.) Pursiainen Tuomo Pankakoski Tiina Kanto Jaana 1. Joutsi Kimmo 2. Vuorinen Sakari 3. Nylund Riitta 4. Viitanen Marjo 5. Zetterman Aulis 2. Läyliäisten vaalilautakunta Oksanen Osmo (pj.) Lankinen Riitta (vpj.) Aalto Aarno Saraneva Ritva Ista Jyrki 1. Hutri Pekka 2. Mikkola Anne 3. Järvinen Minna 4. Haukka-Aho Leena 5. Mustonen Leo 3. Topenon vaalilautakunta Uusitalo Hannes (pj.) Mannoja Tarja (vpj.) Tudeer Marika Pyhälammi Anne Uotila Yrjö 1. Pankakoski Marjaana 2. Oksanen Timo 3. Lähde Aarno 4. Huhta Pirjo 5. Nurmi Risto 4. Launosten vaalilautakunta Vainio Toivo (pj.) Niinimäki Irma (vpj.) Arminen Eeva-Liisa Kuparinen Reijo Peltola Heimo 1. Louhelainen Suvi 2. Sillanpää Jaana 3. Sarlin Veikko 4. Tuomi Mirja 5. Lahtinen Harri Vaalitoimikunta Sahari Eeva (pj.) Turpeinen Heimo (vpj.) Hatakka Jarno 1. Tudeer Lassi 2. Salo Sirkka 3. Ukkola Marja Riitta Lankinen on kirjeellään 26.5.2014 ilmoittanut eroavansa vaalilautakunnan tehtävistä henkilökohtaisista syistä.

Päätösehdotus: Kunnanhallitus valitsee eduskuntavaalien 2015 toimittamista varten Lopenkylän, Läyliäisten, Topenon ja Launosten vaalilautakunnat sekä vaalitoimikunnan, joka toimittaa ennakkoäänestyksen Hoivakoti Eedilässä, Hoivakoti Salmelassa, Harjukodissa / terveyskeskuksen Lopen vuodeosastolla ja Mäntykodin asuntolassa. Kunnanhallitus valitsi vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan seuraavat henkilöt: 1. Lopenkylän vaalilautakunta Koukku Kari (pj.) Toivonen Sirkka (vpj.) Pursiainen Tuomo Pankakoski Tiina Kanto Jaana 1. Joutsi Kimmo 2. Vuorinen Sakari 3. Nylund Riitta 4. Viitanen Marjo 5. Zetterman Aulis 2. Läyliäisten vaalilautakunta Oksanen Osmo (pj.) Salminen Antti (vpj.) Mikkola Anne Saraneva Ritva Ista Jyrki 1. Hutri Pekka 2. Aalto Aarno 3. Järvinen Minna 4. Haukka-Aho Leena 5. Mustonen Leo 3. Topenon vaalilautakunta Uusitalo Hannes (pj.) Mannoja Tarja (vpj.) Tudeer Marika Pyhälammi Anne Uotila Yrjö 1. Pankakoski Marjaana 2. Oksanen Timo 3. Lähde Aarno 4. Huhta Pirjo 5. Nurmi Risto 4. Launosten vaalilautakunta Vainio Toivo (pj.) Niinimäki Irma (vpj.) Arminen Eeva-Liisa Kuparinen Reijo Lahtinen Harri 1. Louhelainen Suvi 2. Sillanpää Jaana 3. Sarlin Veikko 4. Tuomi Mirja 5. Peltola Heimo

Vaalitoimikunta Sahari Eeva (pj.) Turpeinen Heimo (vpj.) Hatakka Jarno 1. Tudeer Lassi 2. Salo Sirkka 3. Ukkola Marja Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 41): Antti Salminen pyytää sähköpostilla 12.2.2015 eroa Läyliäisten vaalilautakunnasta, koska hänet on vaalilautakuntaan valitsemisen jälkeen valittu kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Päätösehdotus: Kunnanhallitus myöntää Antti Salmiselle eron Läyliäisten vaalilautakunnan jäsenyydestä. Kunnanhallitus valitsee Läyliäisten vaalilautakuntaan uuden jäsenen ja varapuheenjohtajan. Läyliäisten vaalilautakuntaan uudeksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi valittiin Helge Aspholm. Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 89): Ritva Saraneva on kirjeellään 3.3.2015 ilmoittanut eroavansa vaalilautakunnan tehtävistä henkilökohtaisista syistä. Helge Aspholm pyytää kirjeellään 24.3.2015 eroa keskusvaalilautakunnan puheenjohtajuudesta ja Läyliäisten vaalilautakunnan varapuheenjohtajuudesta, koska hän on kansanedustajaehdokkaana vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Päätösehdotus: Kunnanhallitus myöntää Ritva Saranevalle eron Läyliäisten vaalilautakunnan jäsenyydestä ja valitsee Läyliäisten vaalilautakuntaan uuden jäsenen.

Kunnanhallitus myöntää Helge Aspholmille eron Läyliäisten vaalilautakunnan jäsenyydestä sekä valitsee Läyliäisten vaalilautakuntaan uuden jäsenen ja varapuheenjohtajan. Kunnanhallitus toteaa, että keskusvaalilautakunnan osalta päätöksen eron myöntämisestä ja uuden puheenjohtajan valitsemisesta tekee valtuusto, joka kokoontuu seuraavan kerran vasta eduskuntavaalien jälkeen. Eduskuntavaaleissa 2015 keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana toimii varapuheenjohtajaksi valittu Raili Vuorinen. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää Helge Aspholmille eron keskusvaalilautakunnan puheenjohtajuudesta ja valitsee keskusvaalilautakuntaan uuden puheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli vuoden 2016 loppuun saakka. Läyliäisten vaalilautakuntaan jäseneksi Ritva Saranevan tilalle valittiin Jori Hovi sekä uudeksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Helge Aspholmin tilalle valittiin Minna Auvinen. Asiaa käsiteltäessä kunnanhallitus piti neuvottelutauon klo 19.15 19.28. Valtuusto 11.5.2015 ( 28): Kunnanhallituksen päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää Helge Aspholmille eron keskusvaalilautakunnan puheenjohtajuudesta ja valitsee keskusvaalilautakuntaan uuden puheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli vuoden 2016 loppuun saakka. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Tommi Naakka. Täytäntöönpano: Ote Aspholm Helge valittu Tiedoksi keskusvaalilautakunta hallintopäällikkö henkilöstösihteeri