Naantalin Seniorit ry Toimintakertomus v. 2014 Yleistä Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 19. toimintavuosi. Vuoden ohjelmaan ovat kuuluneet jäsentilaisuudet, kerhotoiminta, hallituksen ja kerhonvetäjien kokouksia, teatterikäynnit ja retket sekä Ystävänpäivä ym. juhlat. Vuonna 2014 valittiin jo kolmatta kertaa vuoden seniori. Valinta osui Tuula Saloon. Yhdistyksessä on jaettu eritasoisia liiton ansiomerkkejä, muistettu vetovastuusta luopuneita hallituksen jäseniä, palkittu esiintyjiä Naantalin sukkamatamien kutomilla sukilla sekä syyskaudella Pirkko-Liisa Heinosen kutomilla sukilla. Uusia jäseniä hankimme yhteensä 23. Hallitustyöskentely on ollut positiivisen aktiivista ja uusia asioita ideoivaa jäsenistön eduksi. Strateginen ajattelu yhdistyksemme toiminnassa pyrittiin aloittamaan. Vuoden alussa perustetun Naantalin vanhusneuvoston toimintaan olemme osallistuneet aktiivisesti. Perinteiset seurakunnan Soiniemen leirikeskuksen talkoot ovat jatkuneet kevät- ja syyskaudella. Yhdistyksen nettisivut on päivitetty jatkuvasti vaihtuvien kuvien kera ja jäsenistöä on kehotettu etsimään ajantasaista tietoa sen eri osioista. Aktiivisella toiminnalla, ulospäin suuntautuvalla tiedottamisella ja kerhojen vetäjien arvostamisella hallitus on halunnut myötävaikuttaa yhdistyksestä syntyvään positiiviseen kuvaan naantalilaisten keskuudessa, joka johtaa uusien jäsenten liittymiseen ja yhdistyksen voimavarojen kasvuun tulevaisuudessa. Tilastotietoja Järjestötoiminta Jäsenmäärä oli 31.12.2014 382. Vuoden aikana nukkui pois 4 jäsentä, jäsenyydestä luopui 28 ja uusia jäseniä liittyi 23. Piirihallitus kokoontui Naantalin Seurakuntakeskuksessa 27.1.2014. Yhdistyksestämme mukana Kari Ruisvaara, Anna-Liisa Rautasalo, Yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Seurakuntakeskuksessa 10.2.2014. Puhetta johti Seppo Koskinen. Kokoukseen osallistui 90 henkilöä. Varsinais-Suomen senioripiirin kevätkokous pidettiin Raisiossa 18.3.2014. Yhdistystämme osallistui Kari Ruisvaara Yhdistyksemme sääntömääräinen syyskokous pidettiin 13.10.2014 seurakuntakeskuksessa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Seppo Koskinen. Senioriliiton ohjeiden mukaan muutimme sääntömme vastaamaan liiton mallisääntöjä. Nimemme muutettiin: Naantalin Seniorit ry. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Kari Ruisvaara. Hallitukseen valittiin: Ahola Reijo, Hallanoro Pirkko, Jokinen Kari, Leivo Markku, Mäkinen Tarja, Pappila Marja, Poikonen Seija, Vaaranen Juhani ja Sternberg Tutta. Osallistujia oli 75. Varsinais-Suomen senioripiirin syyskokous pidettiin 20.11.2014 Liedossa. Yhdistystämme edusti Kari Ruisvaara ja Markku Leivo. Toiminnantarkastajaksi valittiin naantalilainen Rauno Leonsaari. Senioripiirin hallitukseen on kuulunut Kari Ruisvaara ja varalla Marja Pappila. Naantalin vanhusneuvostoon on kuulunut yhdistyksestämme Kari Ruisvaara ja varalla Marja Pappila.
Hallitus Hallitukseen ovat kuuluneet. Ruisvaara Kari Pappila Marja aja Hvitfelt Juhani Jaakkola Ulla amiset Jokinen Kari Poikonen Seija Leivo Markku jäsenrekisteri Mäkinen Tarja yhteyshenkilö Pajunen Antti at Rautasalo Anna-Liisa äntä Hallitus kokoontui toimikaudellaan 11 kertaa. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Rauno Leonsaari ja Ritva Hopia. puheenjohtaja varapuheenjoht Päivyri/tiedotus onnittelut/muist nettisivut sihteeri taloudenhoitaja, kerhojen juhlat/tapahtum senioritreffit/em Jäsentilaisuudet Jäsentilaisuuksia em. kevät- ja syyskokouksien lisäksi järjestettiin seurakuntakeskuksessa yhteensä 8 kertaa. Jäsentilaisuuksien ohjelmassa oli mm. 13.1.2014 Jouko Martikainen Torinon käärinliina: aito vai väärennös? 10.2.2014 Raimo Laine: Kokemuksia Naantalin vanhusneuvostosta 10.3.2014 Harri Helajärvi; Istuminen uusi terveysuhka 14.4.2014 Veijo Kaitanen: Kevon tutkimusaseman alkutaipaleesta 8.9.2014 Seija Tirri: Kuningatar Kristiina 13.10.2014 Raimo Rytö: LähiTapiola-paikallinen vakuuttaja lähellä läpi elämän 10.11.2014 Heimo Pulli: Sotakorvauslaivoista 8.12.2014 vietettiin Joulujuhlaa. Ohjelmassa mm. Maija Vitkalan joulumuisteluja, Maijamäen yläasteen oppilaat ja Naantalin Teatteri esiintyivät, vuoden seniorin palkitseminen ja yhteis- ja yksinlaulua Reijo Ahola Kerhotoiminta Kerhotoiminta on ollut vilkasta ja monipuolista. Tästä kiitos kuuluu kerhojen ohjaajille. Seuraavat kerhot ovat toimineet kuluvan vuoden aikana. Allasjumppa Kerho on kokoontunut Naantalin Kylpylän allasosastolla. Jumpan vetäjinä ovat toimineet kylpylän jumpparit erittäin ammattitaitoisesti. Tämäkin vesiliikunta on antanut jäsenille liikettä, venytystä, tasapainoharjoitusta ja kohottanut kuntoa jne. On sovittu, että allasjumppakerho jatkaa vuoden 2015 aikana samalla tavalla kuin jo useana vuotena aiemminkin. Jumpparyhmiä on ollut 3/vko, jumpan kesto 30 min. Kokoontumiskertoja on vuoden 2014 aikana ollut yhteensä 94 ja osanottajia keskimäärin 11 yhdessä tapaamisessa. Yhdyshenkilönä on toiminut Veikko Salo ja syyskauden lopulla myös Pirjo Jokinen Veikko Salon vetäydyttyä. Pirjo jatkaa yhdyshenkilönä v. 2015. Biljardikerho Biljardikerholla oli kolmas toimintavuosi. Kerho kokoontui Monitoimitalolla pelaten n.s, Kasipalloa. Kokoontumisia kertyi 37 (21 keväällä ja 16 syksyllä), keskimäärin kävijöitä oli 6. Asko Mäkinen on toiminut vetäjänä. Filosofointikerho
Filosofointikerho aloitti keväällä uutena kerhona aluksi filosofisena kerhona. Nimenmuutos tapahtui kevään aikana, koska emme olleet varsinaisia filosofeja. Ajatus kerhon perustamisesta tuli Klaus Elorannalta. Kokoonnuimme kolmantena perjantaina kerran kuussa Veturissa klo 10 13 yhteensä yhdeksän kertaa. Alustuksen jälkeen nautimme kahvit ja pullat. Keskustelu oli vilkasta ja jatkui aiheen pohjalta yli puolen päivän. Kerhon vetäjänä toimi Kari Ruisvaara. Alustajat, aiheet ja läsnäolijoiden lukumäärä: 24.1.2014 Klaus Eloranta: Kahden kauppa - kolmannen korvapuusti. 15 henkeä 21.2.2014 Pertti Virtanen: Maailmankaikkeus ja ihminen. 11 henkeä 21.3.2014 Jarkko Kanerva: Energiantuotannon vaihtoehtoja Suomessa. 16 henkeä 11.4.2014 Harri ja Sisko Raitis: Raamattu on kirjallisuutta. 21 henkeä 9.5.2014 Seppo Koskinen: Pareton - laki. 14 henkeä Trapin taulukabinetti 16 19. 19.9.2014 Klaus Eloranta: Miksi vanhat sivistysvaltiot valitsevat itselleen tyhmiä johtajia? 19 h. 24.10.2014 Rauno Tirri: Ihmisen eläimellisyys. 12 henkeä 28.11.2014 Erkki Leppäkoski: Tutkijan etiikasta. 16 henkeä 19.12.2014 Reijo E. Heinonen: Eettisesti kestävä kehitys. Puuttuvan lenkin arvoitus. 20 henkeä Golfkerho Golfin harrastajia on yhdistyksessä tällä hetkellä tiettävästi yhteensä 43 henkilöä, joista kuitenkin vain osa osallistui kauden aikana järjestettyihin tapahtumiin 16.6.2014 järjestettiin Kankaisten Golfpuistossa Maskussa svingiklinikka pro Marko Kallisen johdolla. Tapahtuman tavoitteena oli verestää talven aikana mahdollisesti ruostuneita golftaitoja. Koulutus kesti 1,5 tuntia, jonka aikana pyrittiin kohentamaan osallistujien lyöntitekniikkaa ammattilaisen opastuksella. Osanottajia oli 14 henkilöä, joista 12 lähti koulutuksen jälkeen vielä kierrokselle testaamaan golfkentän alkukesän kuntoa ja omaa taitoa. 26.8.2014 pelattiin Seniori Patina SM-golfkilpailu Nokian River Golfin kentällä, mutta yhdistyksestämme ei osallistuttu kilpailuun. 28.8.2014 järjestettiin Harjattula Golf & Country Clubissa golftapahtuma, johon osallistui viisi (5) yhdistyksen jäsentä. Kerhon vetäjänä toimi Timo Vienanlinna. Joogakerho, kaksi ryhmää Joogan kesto kesto on 90 min. ja se on kokoontunut vuoden 2014 aikana 30 ja osanottajia on ollut keskimäärin 17. Kokoontumispaikkana oli Birgitta-sali. Tuolijoogan kesto on 60 min. kokoontumisia on ollut vuoden 2014 aikana 29 ja osanottajia on ollut keskimäärin 8. Kokoontumispaikkana oli Monitoimitalon Lampola. Kummankin ryhmän vetäjänä on toiminut Leila Simula ja yhteyshenkilönä Ulla Jaakkola. Kirjallisuusklubi Vuosi oli Kirjallisuusklubin oli seitsemäs toimintavuosi. Kokoontumiset olivat joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko, tammikuusta toukokuuhun sekä syyskuusta joulukuuhun. Kokoontumispaikkana oli Veturi. Luetut kirjat olivat kotimaisia että käännöskirjoja, pääasiassa uutuuskirjoja. Kirjat valittiin klubilaisten ehdotusten perusteella. Klubiin kuului 14 naista ja 4 miestä. Osallistuminen kuukausitapaamisiin vaihteli kymmenestä neljääntoista henkeen. Luetut kirjat 2014: 8.1.Elif Shafak, Kirottu Istanbull 5.2.Riikka Palo, Jokapäiväinen elämämme (Finlandia voittaja 2013) 5.3.Kjell Westö, Kangastus 2.4.Keppler, Nukku-Matti 7.5.Katherine Pancol, Krokotiilin keltaiset silmät 3.9.Ruis Zafon, Marina ja Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen 1.10.Tommi Kinnunen, Neljäntienristeys ja Raimo Vahtera, Imitaattori (kirjailija paikalla) 5.10. Maggie O`Farrell, Varoitus tukalasta helteestä
1.11.Raija Oranen, Aurora 3.12.Jose Saramago, Elefantin matka ja Jyrki Heino, Kellari Klubilaiset osallistuivat iinokkaasti kirjojen arviointiin ja mielipide-eroista johtuen tapaamisista tuli mukavia ja mielenkiintoisia. Leikekirjaamme kokosimme tietoja käsiteltävistä kirjosita ja kirjailijoista. Kerhon vetäjänä toimi Ritva Laiho, apuvetäjänä Kari Ruisvaara. Kuntosali Kuntosalin käyttövuoroja Birgitta-kodin kuntosalissa oli seuraavasti: ti klo 8-9, 14-15 ja 16-17 sekä ke klo 14-15 ja 15-16 sekä to klo 9-10 ja 15-16. Keskimäärin kävijöitä on 5 henkilöä/vuoro. Marja Pappila on toiminut yhdyshenkilönä. Lounaskerho Lounaskerho kokoontui Hilppa Impivaaran johdolla Ravintola Trapissa joka kuukauden ensimmäinen torstai. Osanottajien määrä vaihteli 50-70, keskimäärin 59/kerta. Kokoontumisia oli vuoden aikana 9. Viihdyttiin hyvän ruoan parissa. Maijan tiistaikerho Kerho on kokoontunut vuoden aikana 8 kertaa, osanottajia/kerta keskimäärin 6 henkilöä. Kokoontumispaikkana on ollut Aurinkosäätiön Palvelutalo sekäö Veturi. Kerhossa käsiteltyjä teemoja mm.: tasapulinen ystävyys ja vuorovaikutus, kun alkaa ahdistaa, naisellisuus kunniaan, kuinka olen vanha - miten vanha olen! Vetäjänä on toiminut Maija Vitkala. Matkailu- ja teatterikerho Vuoden aikana järjestettiin 3 teatteriretkeä ja 3 matkaa. Näihin osallistui yhteensä 277 senioria (170 naista ja 107 miestä). Matk at sujuivat seuraavasti: 20-24.7. Suuntasimme Kuresaareen seuraamaan Saarenmaan Oopperapäiviä ja tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin. Kaupunkiin tutustumisen lisäksi retkeilimme Kaalin kraaterilla ja Sörven niemellä. Illat kuluivat Piispanlinnan oopperanäyttämöllä, jossa nautimme Mozartin Requiemìstä ja Verdin Don Carloksesta. Hienoja esityksiä kumpikin. Mukana oli 25 senioria (17 naista ja 8 miestä) 22.9. Teimme miniristeilyn Maarianhaminaan. Matkalla nautimme saariston kauneudesta, hyvästä ruuasta ja toistemme seurasta. Samalla kertasimme videoiden avustuksella tehtyjä matkoja ja suunnittelimme tulevia. Huomiota saivat kaupunkimatka Berliiniin, Saarenmaan oopperapäivät ja Islanti. Mukana oli 32 senioria (20 naista ja 12 miestä). 6-10.10. Matkasimme Italiaan, jossa tukikohtanamme oli Desenzano. Sieltä teimme retkiä mm. Gardoneen, jossa tutustuimme laajaan Il Vittoriano degli Italianaan ja Avanzin viinitilaan. Seuraavana oli vuorossa Romeon ja Julian kaupunki Verona. Kaupungin nähtävyyksien lisäksi perhdyimme Nicoli viinitilaan. Kolmantena päivänä tutustuimme Solferinoon ja siellä käytyyn taisteluun. Taistelulla oli kaksi merkittävää seurausta: Punaisen Ristin perustaminen ja alku Italian valtion muodostumiselle. Päivä päättyi Fraccarolin viinitilalla. Mukana oli 15 senioria (9 naista ja 6 miestä). Kerhon vetäjinä ovat toimineet: Seija Poikonen (teatteriretket) ja Seppo Koskinen (matkat). Vuoden aikana järjestettiin 3 teatteriretkeä ja 3 matkaa. Tapahtumiin osallistui yhteensä 209 senioria (130 naista ja 79 miestä) Teatterissa v. 2014 on käyty seuraavasti: 2.4.14. Helsingin kaupunginteatteri "Tohtori Zivago". Osallistujia yhteensä 50, joista naisia 37 ja miehiä 13. 27.5.14 Emma-teatteri "Suomi - hulluu touhuu". Osallistujia yhteensä 59, joista naisia 31 ja miehiä 28 30.10.14. Turun kaupunginteatteri Logomossa "Kvartetti". Osallistujia yhteensä 86, joista 52 naisia, 34 miehiä Kerhon vetäjinä ovat toimineet: Seppo Koskinen (matkat) jaseija Poikonen (teatteriretket)
Muistikerho Terttu Kumlinin vetämänä kerho toimi lähes 14 vuotta (aloitti tammikuussa 2001). Kulunut vuosi 2014 oli hänen johdollaan viimeinen. Ryhmä teki vaihtelevia tehtäviä esim.: anagrammien täyttöä, ruudukosta etsitty piilosanoja (esim. s-llä alkavia), täytetty puhekuplia, tehdy jollain tietyllä kirjaimella alkavia tarinoita (esim. k:lla) ja annettu jokin samalla kirjaimella alkava sana, jonka piti esiintyä tarinassa. Annettu myös kotitehtäviä. Vuoden 2014 aikana kokoontumisia oli 12 ja osallistujia keskimäärin 10 jäsentä. Kokoontumispaikkana Veturi. Marjan muistikerho Marjan muistikerho perustettiin jatkamaan Terttu Kumlinin kerhon toimintaa. Kokoontuimisia syyskaudella ninnan Tertun kerhon kanssa oli kolme (3) kertaa. Osallistujia oli neljä (4). Osakekerho Osakekerho kokoontui keväällä kaksi kertaa kuukauden viimeisenä perjantaina. Veturissa kuulimme 28.2.2014 sijoituspäällikkö Tiina Lapin alustuksen sijoittamisesta. Paikalliskonttorin uusi johtaja Lasse Vehviläinen kertoi pankin tilanteesta. Läsnä oli 14 henkeä. Huhtikuussa 25.4. kokoonnuimme seurakuntakeskuksen rh 4:ssä, missä jäsenemme Kari Jokinen alusti aiheesta: Osakesäästäminen harrastuksena. Läsnä oli 9 henkeä. Syksyn aikana kokoonnuimme ainoastaan yhden kerran. Sijoituspäällikkö Tiina Lappi jatkoi keväistä sijoitusneuvontaansa ja uusi paikallisjohtaja Juha Vilhunen alusti pankin toiminnasta ja tilanteesta. Läsnä 9 henkeä. Kerhon vetäjänä toimi Kari Ruisvaara. Petanque-kerho Kerho kokoontui tiistaisin kevätkaudella 29.4. - 17.6.14 ja syyskaudella 26.8. - 28.10.14. Kokoontumiskertoja yhteensä 18 (keväällä 7 ja syksyllä 18), joissa osanottajia keskimäärin 5 (miehiä 2 ja naisia 3). Kerhoa on vetänyt Mervikristiina Ahola. Sauvakävelijät Kerho kokoontui maanantaisin kevätkaudella 13.1. 28.4.14 ja syyskaudella 1.9. 15.12.14. Kokoontumiskertoja kaikkiaan 31, joissa osanottajia keskimäärin 7, pääosin miehiä, joukossa mukana yhtenä kertana 4 naista ja toisena kertana 1 nainen. Senioritanssijat Vuonna 2014 Senioritanssijat ovat harjoitelleet kahden ohjaajan ryhmissä. Ohjaajat ovat Tuulikki Lindroos ja Mirja HIrvonen, apuohjaajana on toiminut Tuija Ala-Ketola. Harjoituskertoja on kummallakin ollut keväällä 15 samoin syksyllä, yhteensä 30 kertaa. Tanssjoita Tuulikki Lindroosin ryhmässä ollut keskimäärin 12 ja Mirja Hirvosen 11 tanssijaa. Kokoontumispaikkana on toiminut Vapaa-aikatulli. Keväällä ryhmä osallistui Suureen Tanssiristeilyyn, jossa tanssittiin siihen tilaisuuteen opeteltuja tansseja. Keväällä hankittiin uudet esiintymisasut. Tanssijat esiintyivät Sotaveteraanien juhlassa Seurakuntakeskuksessa toukokuussa. Kesäkuussa oli esiintyminen kaupungin järjestämässä liikuntatapahtumassa "Kepein askelin kesään". Tanssijat esiintyivät myös oman yhdistyksen joulujuhlassa 8.12.2014. Ohjaajat ovat osallistuneet uusien tanssien kursseille. Taidepiiri Taiderpiiri on kokoontunut Aurinkosäätiön kerhotiloissa joka toinen torstai Tarja Mäkinen yhteyshenkilönä ja kuvaamataidon opettaja Maria Kajanki ohjaajana. Maalasimme pääasiassa akryylivärein ohjaajamme tuomien ja sähköpostitse antamien ohjeiden mukaisesti. Pidimme lisäksi keväällä 2014 viikonloppukurssin, jolloin mm. maalasimme elävää mallia, opettelimme nopeaa havaintoa piirtämällä ja maalaamalla Croquis-piirroksia. Loppukeväästä maalasimme maisemaa ulkona Rymättylässä. Kokoontumiskertoja on ollut 15 ja osanottajia keskimäärin 5. Tuunauskerho Tuunauskerhon ohjaajana on toiminut Tuula Salo. Kokoontumisia Veturissa on ollut 16 ja osallistujia keskimäärin 12 (jäseniä kaikkiaan 17). Toimintaan on sisältynyt erilaisia käsitöitä (paperityöt, huovutus, lasimaalaus, helmityöt). Kerho kutoi TYKS:in lastenklinikalle yhteensä 107 keskosmyssyä sekä joitakin
vauvasukkia. Myssyt luovutettiin Turun soitannollisen kerhon konsertissa Turun Samppalinnan kesäteatterissa. Luovuttamassa olivat Varpu Koivula ja Tuula Salo. Reijo Ahola piti puheen Tuunauskerhon nimissä. Yhdistyksen Ystävänpäiväjuhlaan sekä jouluhjuhlaan kerho teki pöytäkortisteet. Muu toiminta 6.5.2014 järjestettyyn Perinteinen seniorikävelyyn Naantalissa osallistui 38 hlöä. Kokoonnuimme Naantalin Urheilutalolla klo 10:00, josta lähdimme noin tunnin kestäneelle kantakaupungin ympäri kiertäneelle kävelylenkille, osa sauvojen kanssa ja osa ilman sauvoja. Lenkin jälkeen kokoonnuimme Naantalin Seurahuoneelle lounaalle. 5.5.2014 järjestettiin Kuparivuoren Urheilukentällä Naantalin vanhusneuvoston ja Naantalin kaupungin liikuntapalvelujen yhdessä organisoima ikäihmisille kohdistettu kuntotempaus, johon osallistui myös suuri joukko yhdistyksemme jäseniä. Kunnon mittaus suoritettiin UKK-kävelytestin avulla. Kaikille osanottajille annettiin henkilökohtainen palaute omasta kunnosta heti testin jälkeen. Keväällä pidettiin Ystävänpäiväjuhla Merisalissa 10.4. Soiniemen leirintäkeskuksen haravointitalkoisiin osallistui keväällä 16.4.2014 ja syksyllä 5.11.2014 kumpaankin 15 jäsentä. Hallituksen strategiapalaveri Ravintola Pusassa 12.5.2014, mukana myös toiminnantarkastaja Rauno Leonsaari. Hallituksen ja kerhojenvetäjien yhteispalaveri Seurakuntakeskuksessa 19.5.2014. Turun kansalliset Seniorit piti avoimet ovet-tilaisuuden 22.8.2014. Yhdistyksestämme osallistuivat Kari Jokinen ja Kari Ruisvaara. Piikkiön seniorien 20-vuotisjuhlassa yhdistystämme edustivat Tarja Mäkinen ja Kari Ruisvaara. Yhdistyksemme osallistui vanhusneuvoston järjestämiin tilaisuuksiin: - "Kepein askelin kesään" Naantalin kirkkopuistossa 9. kesäkuuta 2014 Nälkäpäiväkeräys yhteistyössä vanhusneuvoston ja SPR:n Naantalin osaston kanssa 18. - 20.9.2014. Meiltä osallistui yhdeksän henkilöä ja kukin kaksi tuntia. Keräyspaikat olivat S- Market, Ukko-Pekka ja Ellen. Liiton ja eri piirien tilaisuudet Osallistuimme myös liiton/eri piirien järjestämiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin: Toimihenkilökoulutuspäivä 20.1.2014 Yhdistyksestämme osallistuivat Kari Ruisvaara (piirin kouluttajana), Rauno Leonsaari, Markku Leivo ja Seija Poikonen. Varsinais-Suomen Senioripiirin kevätkokous pidettiin Raisiossa 18.3.2014. Naantalista kokoukseen osallistuivat Kari Ruisvaara, Tarja Mäkinen, Markku Leivo ja Seija Poikonen Senioriliiton liittokokous järjestettiin Vaasassa 11. 13.6.2014. Yhdistystämme edusti puheenjohtaja Kari Ruisvaara. Senioripiirin Kirkkopäivä Piikkiössä 12.9.14, osallistuivat Kari ja Maija Ruisvaara. Kolmen piirin risteily 7. - 10.10 2014. Yhdistyksestämme osallistui kolme (3 jäsentä). Muistikerho-ohjaajien tapaaminen ja koulutuspäivä Raisiossa 3.3.2014. Osllistujat Terttu Kumlin, Marja Leivo ja Kari Ruisvaara. Muistamiset Jäseniä, jotka kuluneen vuoden aikana täyttivät pyöreitä vuosia (60, 70, 80, 85, 90, 95, 100 v), oli kaikkiaan 78 ja heitä on muistettu onnittelukortilla.
Ansiomerkit Vuoden 2014 kevätkokouksessa jaettiin seuraavat ansiomerkit: Senioriliiton kultainen ansiomerkki: Terttu Kulmlin, Anneli Lehtovuori, Tutta Sternberg, Jukka Viljanen Senioriliiton hopeinen ansiomerkki: Hilppa Impivaara, Leena Puhakainen, Kari Ruisvaara, Pirketta Scharlin Senioriliiton ansiomerkki: Leena Grönlund, Kari Jokinen, Eila Ketola, Irja Mattila, Raija Wecksell Vuoden seniori Vuoden Senioriksi valitulle Tuula Salolle joulujuhlassa ojennettiin kiertopalkintona Tapio Wirkkalan suunnittelema teräksinen maljakko sekä hänelle itselleen muistoksi jäävä Wirkkalan teräksinen paperiveitsi. Luovutukset suoritti edellisen vuoden seniori Mirja Hirvonen. Onnittelumme! Tiedottaminen Jäsentilaisuuksista, retkistä, teatterikäynneistä ja kerhojen kokoontumisista on ilmoitettu paitsi nettisivuilla myös Rannikkoseudun perjantailehden Päivyri-palstalla. Jäsenkirjeitä on ilmestynyt kaksi, ensimmäinen tammikuussa ja toinen elokuussa. Myös sähköpostitse tiedotetaan tapahtumista entistä enemmän. Yhdistyksellä on kotisivut osoitteessa http:/ naantalinseutu.senioriyhdistys.fi Kokoontumispaikat Kokoontumispaikkoina ovat olleet mm. Seurakuntakeskus, Ravintola Trappi, Aurinkosäätiön tilat, Naantalin kylpylä, Veturi, Birgitta-sali, Birgitta-kodin kuntosali sekä Monitoimitalon Lampola ja Ometta. Talous Lopuksi Yhdistyksen taloudellinen tila oli hyvä kertomusvuonna. Vuoden 2014 jäsenmaksu oli 20. Jäsenmaksutulojen lisäksi tuloa on hankittu kokousten kahvituloilla ja arpajaisilla. Yhdistys on saanut tukea myös kaupungilta raha-avustuksena. Hallitus kiittää jäseniä vilkkaasta ja vireästä osallistumisesta yhdistyksen toimintaan, jäsentilaisuuksiin ja juhlien järjestelyihin sekä kaikkia, jotka ovat eri tavoin toimineet yhdistyksemme hyväksi. Naantalissa 30.1.2014 Naantalin Seniorit ry ------------------------ ----------------------- Kari Ruisvaara Seija Poikonen Puheenjohtaja Sihteeri