Toimintakertomus 2015 Kymenlaakson Rauhanturvaajat - etulinjan toiminnan turvaaja www.rauhanturvaajat.com
2 Yleistä Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 47. toimintavuosi. Toiminta noudatti pääosin SRTL:n strategiaa sisältäen sekä perinteisiä että myös hieman uudenlaisia jäseniä aktivoivia tapahtumia. Yhdistyksen tehtävänä on liiton päämäärien mukaisesti tehdä rauhanturvaamistoimintaa tunnetuksi ja vaalia rauhanturvaamisperinteitä ja yhteisiä muistoja. Toimintavuosi 2015 tarjosi monia tapahtumia Kymenlaaksossa. Elokuussa yhdistys järjesti jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen Rauhanturvaajaliiton Falling plates -ampumamestaruuskilpailut Vekaranjärvellä. Ammunnan yleismestaruus tuli jälleen Kymenlaaksoon. Taustalla oli kolmet omat harjoituskisat Haminassa MPK:n tuella. Veteraanityösektorilla päätehtävämme oli sotiemme veteraanien tukeminen ja heidän perinteensä vaaliminen ja siirtäminen nuorimmille sukupolville. Yhdistys tuki sotiemme veteraanikeräyksiä asettamalla rauhanturvaajia keräyksen organisointi ja opastehtäviin sekä Kouvolassa ja Kotkassa. Lipunnäytöllä teemme rauhanturvatyötä tunnetuksi. Asetimme messuosaston Korian Vapaa-aika ja Erämessuille. Toiminnan tulevaisuuteen voimme jälleen kerran katsoa luottavaisin mielin. Kaikista käytännön tukitoimista MPK ry:n ja Puolustusvoimien kanssa voitaneen päästä ratkaisuun myös vuonna 2016. Kaikki ei käy itsestään, luottamusta avainyhteistyökumppaneihin on pidettävä yllä jatkuvasti; toimintakertomus vahvistaa, että näin on tehty! Jäsenmäärä Yhdistyksen jäsenmäärä toimintavuoden lopussa oli 333 (edellisenä vuotena 337). Näistä jäsenmaksun maksaneita oli 320 (314), SRTL:n vapaajäseniä eli jäsenmaksusta vapautettuja oli: 01.09.2015 jälkeen liittyneet 5 sekä vapaajäsenet 6, toimialuejäsen 1. Vuosikokoukset Yhdistys piti toimintavuoden aikana kaksi sääntömääräistä kokousta. Ylimääräisiä kokouksia ei pidetty. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 11.3.2015 klo 18. Anjalankosken Abc:llä, Hallitie 2. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen maj evp Juha Jaakkola piti esitelmän suomalaisesta kriisinhallintajoukossa Libanonissa (SKJL). Paikalla oli 32 yhdistyksen jäsentä. Kokouksessa puhetta johti Pertti Huhtanen ja sihteerinä toimi Reijo Tähti. Kokouksessa käsiteltiin vain sääntöjen määräämät asiat ja muun muassa hyväksyttiin edellisen toimintavuoden tilinpäätös. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 18.11.2015 Kouvolassa CTS:n tiloissa Kaikukatu 7 Kouvola. Paikalla oli 29 yhdistyksen jäsentä. Kokouksessa puhetta johti Keijo Kouvonen ja sihteerinä toimi Reijo Tähti. Kokouksessa tehtiin henkilövalinnat sekä hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio toimintavuodelle 2016. Hallituksessa aloittavat vuonna 2016 uusi puheenjohtaja Susanna Lindemark sekä Bengt Brinkas ja varajäsenenä Tiina Kivinen.
3 Hallitus ja toimihenkilöt Yhdistyksen hallitukseen toimintavuonna kuuluivat hallituksen puheenjohtaja Mikko Räinä sekä jäseninä Aki Laasonen, Reijo Tähti, Vesa Raussi, Terho Ahonen, Mauri Seppä, Mikko Kiehelä, Ari Surakka ja Tuomo Kuitunen. Varajäseninä olivat Sami Aho, Ari Kainulainen ja Martti Laakso. Yhdistyksen toimihenkilöinä olivat seuraavat: tiedottaja, pj Mikko Räinä, varapuheenjohtaja Aki Laasonen, rahastonhoitaja Vesa Raussi, sihteeri Reijo Tähti,ampumavastaava Aki Laasonen, veteraanitukihenkilöt Tuomo Kuitunen ja Mikko Kiehelä, jäsenrekisterivastaava Pentti Tienhaara. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kolme kertaa. Toiminnantarkastajina olivat Markku Pakkanen ja Tiina Kivinen. Rauhanturvaajien lipunostot ja kunniavartiot Rauhanturvaajien lipunnostoilla on Kymenlaaksossa pitkät perinteet. Kotkan kaupungintalon tasanteella on Martti Laakson johdolla ja Pertti Huhtasen komennolla nostettu liput säännöllisesti 13.3.2005 alkaen. Sitä ennenkin ovat sinibaretit lippuja nostaneet samassa paikassa Antti Nuorivuoren johdolla, mutta niistä ei ole tallennettua muistitietoa. Kotkassa toimintavuonna nostettiin liput seuraavasti: 27.4.2015 Veteraanipäivä, 29.5.2015 Rauhanturvaajien päivä, 4.6.2015 Puolustusvoimien lippujuhlan päivä, 24.10.2015, YK:n päivä 6.12.2015 Itsenäisyyspäivä. Osallistuttiin 06.12.2015 Lippulinnaan Kotkan kirkon Sankaripatsaalla (Sankarienlepo) kuuden miehen voimalla. Jouluaaton 2015 kunniavartiot sankarihaudoilla toteutettiin Kotkassa, Miehikkälässä ja Virolahdella.
4 Ammunnat KYMLRT:n viime vuosien aktiivisuus ampumataitojen ylläpidossa ja jopa kehittämisessä jatkui vahvana. Yhdessä MPK:n Kymenlaakson yksikön kanssa järjestettiin kolmet falling plates harjoituskilpailut Haminassa Lupinmäen ampuraradalla. RUK vastasi aseista ja ammunnanjohdosta yhteistyössä yhdistyksen ammuntavastaavan Aki Laasosen kanssa. Osallistujia oli seuraavasti: 23.5 osallistujia oli 18, 4.7 osallistujia oli 17 ja 25.7 osallistujia oli 17 ampujaa. Viimeiset harjoitukset olivat samalla yhdistyksen mestaruuskisat: yleisen sarjan voitti Tommi Tiihonen 177 p ja yli 50 v sarjan Terho Ahonen 185 p, kuvassa. Harjoitus tekee mestareita toimi edelleen. SRTL:n mestaruusammunnoissa menestys oli jälleen hyvä; KYMLRT voitti liiton yleismestaruuden toisen kerran peräkkäin! Kisoista erikseen lisää tuonnempana. KYMLRT osallistui myös 29.8.2015 Kymenlaakson Reserviläisammuntoihin Lupilla (ent. sot.läänin komentajan kisa), joukkue sijoitus oli 8. ja henk.koht.kisassa Tommi Tiihonen oli komeasti 3.
5 Liittokokoukset Kymenlaakson Rauhanturvaajat olivat hyvin edustettuna SRTL:n liittokokouksissa 2015. Jyväskylän Laajavuoressa olivat seuraavat henkilöt: Hannu Levänen, Mikko Räinä, Pentti Tienhaara vaimoineen ja Teemu Suur-Näkki vaimoineen. Raumalla olivat Kauko Ala-Turkia, Juhani Ala-Turkia, Keijo Kouvonen, Hannu Levänen, Mikko Räinä vaimoineen, Teemu Suur-Näkki vaimoineen ja Pentti Tienhaara vaimoineen. Raumalla liittokokoukseen osallistuivat Kauko Ala-Turkia (vas), Teemu Suurnäkki, Pentti Tienhaara ja Keijo Kouvonen. Tiedotustoiminta Yhdistyksen tiedotustoiminnassa pääjulkaisu oli edelleen KYMLRT:n omat nettisivut osoitteessa www.rauhanturvaajat.com. Niitä päivittivät Mikko Räinä ja Terho Ahonen, viime mainittu avusti erityisesti liiton falling plates -mestaruusammuntojen osalta, joiden päätiedotuskanavana sivut olivat. Facebookin Kymenlaakson Rauhanturvaajat sivusto oli myös muiden kuin omien jäsenten nähtävissä: Kymenlaakson Rauhanturvaajat facebookissa. Lisäksi yhdistys uutisoi tapahtumista maakuntaan Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomien Meidän menot-palstalla useaan kertaan. Rauhanturvaaja-lehteen kirjoitettiin KYMLRT:n tapahtumista ahkerasti. Yhdistyksen jäsenistölle jaettiin tietoa myös suoraan sähköpostijakeluna; yhdistyksen jäsenistä 82,9 prosentilla oli sähköpostiosoite! Aktiivisen tiedotustoiminnan tavoitteena on pitää oma jäsenistö tietoisena yhdistyksen toiminnasta, saada oikeaa tietoa levitetyksi yhdistyksen toiminnasta ympäröivään yhteiskuntaan, Kymenlaaksoon, ja sitä kautta herättää kiinnostus yhdistyksen toimintaan myös niissä rauhanturvaajissa, jota eivät ole vielä liittyneet yhdistyksen jäseneksi. Jäljempänä yksityiskohtaisempia poimintoja keskeisistä vuoden uutistapahtumista.
6 Susanna Lindemark KYMLRT:n uusi puheenjohtaja 18.11.2015 Susanna Lindemark Pyhtäältä valittiin 18.11.2015 Kymenlaakson Rauhanturvaajien uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2016. Hän seuraa tehtävässään Mikko Räinää, joka viiden vuoden jälkeen luopui ansiokkaasti hoitamastaan puheenjohtajuudesta. Yhdistyksen syyskokouksessa Kouvolassa oli läsnä 25 jäsentä, joista 24 miestä! - Kiittäen ja kumartaen! Tämän loistavasti Mikko Räinän 2011-2015 johtaman ja aktiivisen jäsenistön tukeman yhdistyksen puheenjohtajaksi valituksi tuleminen on suuri kunnia, kiitti Susanna onnittelijoitaan facebookissa Kymenlaakson Rauhanturvaajien sivustolla. KYMLRT:n fbsivusto on kerännyt ennätyksellisen huomion, pitkälti yli kaksi tuhatta näkijää parissa päivässä! Susanna Lindemark on KYMLRT:n uusi puheenjohtaja. Nobelristit annettiin Harri Pokalle (vas) ja Harri Partaselle. Hallituksen erovuoroisista jäsenistä jatkavat Vesa Raussi ja Ari Surakka. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin uusi vetu (veteraanitukihenkilö) Sami Aho ja Bengt Brinkas. Hallituksessa jatkavat Reijo Tähti, Aki Laasonen, Terho Ahonen ja Mikko Kiehelä. Hallituksen varajäseniksi valittiin Tiina Kivinen, Martti Laakso ja Ari Kainulainen. Toiminnantarkastajaksi valittiin Markku Pakkanen ja varalle Ari Reijo. Kokouksen alussa Nobel-ristin saivat Harri Poka Kouvolasta ja Harri Partanen Kotkasta. Kokousesitelmän piti Pertti Huhtanen vähän tunnetusta aiheesta: saksalaisten maihinnousun torjuminen suomalaisvoimin Suursaaressa 15.9.1944!
7 Kymenlaaksossa varhaisnuoriso taas hyvin liikkeellä Kansa kävelemään tempaukset Kotkassa ja Kouvolassa YK:n rauhanpäivän kävelyyn osallistui Kymenlaaksossa 3003 reippailijaa. Erityisen ponnekkaasti veteraanien haasteeseen vastasivat päiväkotilaiset ja koululaiset. Lähes neljäskymmenessä päiväkodissa rauhanturvaajat ja heidän perille toimittamat kävelypinssit ja tervehdykset otettiin ilolla vastaan. Rauhan ja liikunnan aatteen yhdistäminen näinä aikoina koettiin mielekkääksi kasvatukseksi hyvinkin eri ikäisille. Kotkassa ulkoili yli 1500 ja lähes sama määrä Kouvolassa. Epävirallisessa haastekävelyottelussa Etelä-Kymenlaakso löi tällä kertaa niukasti Pohjois-Kymenlaakson 103 kävelijällä. Paikallinen lehdistö markkinoi kattavasti kävelyhaastetta ja uutisoi tapahtumista sekä Kouvolan kasarminmäellä että Kotkan Sapokassa. Palstatilaa annettiin huomattavasti enemmän kuin samoihin aikoihin koettuille mielenosoituksille alueella perustettavia pakolaisten vastaanottokeskuksia vastaan. Kouvolassa oli varuskunnan perinnepäivystäjä kapteeni evp. Kalevi Sirénin opastama kävelyreitti Kasarminmäen historiallisiin kohteisiin suosituin valinta. Kasarminmäelle on Suomen suuriruhtinaskunnan ajoilta alkaen ollut sijoitettuna useita eri sotilasyksiköitä. Joten kerrottavaa olisi Kalevilla riittänyt vaikka monenkin reitin edestä. Sapokassa oli paljon sotaveteraaneja liikkeellä ja heidän tervehdyksen tilaisuuteen toi rintamalotta Eila Huttunen. Puheessaan hän toi esille hyvän kunnon merkityksen ihmisen hyvinvoinille. Lisäksi tervehdykset lausuivat Kotkan Sotaveteraanien puheenjohtaja Kai Holmberg ja Karhula-Kymi Sotaveteraanien puheenjohtaja rauhanturvaajaveteraani Hannu Valjus. Myös Reserviupseerikoulun johtaja eversti Markku Hutkalla oli sanottavaa osallistujille. Hän kertoi kuinka tärkeää on veteraanien ja varusmiesten vuorovaikutus, joka ylläpitää ja lisää maanpuolustushenkeä. Hän myös painotti tapahtuman edistävän kansalaisten hyvän kunnon ylläpitämistä. Kauniin syyspäivän kruununa oli rauhanturvaajaveteraani Kimmo Dufvan paikalle tuoma SA-kenttäkeitin, josta tarjottiin sotaveteraaneille ilmaiset hernerokat ja muille kohtuu hintaan.
8 Kisatulokset viiden yhdistyksen tapaamisesta VIIDEN YHDISTYKSEN TAPAAMINEN JUNKKARINKÄMPÄLLÄ 12.9.2015 KISATULOKSET Mölkky Kymenlaakso II (K Alaturkia, T Suurnäkki, K Kouvonen) 1. Päijät-Häme II (A Harju, E Tähkänen, A-P Koho) 2. Etelä-Karjala I (P Miettinen, J Heikura, M Tolvanen) 1. Pekka Kohvakka SSSB 96 p 2. Erkki Aakko KHRT 91 p 3. Teemu Suurnäkki KymlRT 90 p 4. Pekka Hulkkonen E-KRT 85 p 5. Pauli Muhonen SSSB 76 p 6. Markku Tolvanen E-KRT 69 p 7. Erkki Kuuramaa SSSB 62 p 8. Juhani Alaturkia KymlRT 48 p 9. Eero Tähkänen PHRT 48 p KOKONAISTULOKSET
9 KYMLRT menestyi fp-kisoissa Kymenlaakson Rauhanturvaajien iskukykyinen joukkue ei pettänyt SRTL:n ampumamestaruuskisoissa 8.8.2015 Vekaranjärvellä. Yleiskilpailun voitto ja neljä mitalia joukkuelajeissa kertoo tasosta. Yhdistyksen 16 kilpailijasta yhdeksän tuli mitali kaulassa kotiin; kolmella ampujalla mitalit suorastaan kilisivät. Yleisen sarjan henkilökohtaisessa kisassa KYMLRT sai peräti neljä ampujaa kymmenen sakkiin. Tommi Tiihonen oli paras hyvällä sijalla 5. Joukkue Tiihonen, Marko Nikula ja Marko Tuominen otti hopeaa. Sama kokoonpano otti toisen hopeansa falling plate ammunnassa. Yleisen sarjan fp-tulosta täydensi Kymenlaakson kakkosjoukkue pronssilla. Siinä juoksivat ja ampui sarjassa 50 v (ja yli) KYMLRT:n paras oli joukkueen ikänestori, ikinuori Matti Tiikanen. Hän oli seitsemäs. Markku Leporanta ja Terho Ahonen onnistuivat siinä määrin, että em. kolmikko sai joukkuehopeaa. Huru-ukkojen fpammunnassa kuudenneksi ylsi KYMLRT 2, Tiikanen, Martti Laakso ja Pentti Tienhaara. Kymenlaakson ykkönen joutui luopumaan ensimmäisen voitetun cup-kierroksen jälkeen revähdysvamman takia. Yleiskilpailun komea Salpa-kiertopalkinto jäi siis toistamiseen Kymenlaaksoon niukalla kahden pisteen erolla Pohjanmaan Rauhanturvaajiin. Kisoissa henkilökohtaisessa rk-ammunnassa tuloksen teki 105 ampujaa, seitsemän enemmän kuin vuosi sitten. Virallisia fp-joukkueita oli yleisessä 12 ja ikämiehissä 18 joukkuetta, lisäksi kaksi sekajoukkuetta. Joukkueita siis yhteensä 32, viime vuonna oli yhteensä 29 fp-joukkuetta. Järjestelyiltään kisat sujuivat hyvin ja aikataulussa. Kymenlaakson Rauhanturvaajien järjestelyjä tuki Karjalan Prikaati. Ensi vuonna kisat ovat edelleen Vekaranjärvellä; järjestelyistä huolehtivat naapuriyhdistykset Päijät-Hämeen Rauhanturvaajien johdolla ja vetovastuulla. Kymenlaakso kolmien perättäisten kisajärjestelyjen jälkeen pääsee keskittymään vihdoin myös itse kilpailemiseen. Yleisen sarjan fp-voitto meni Pohjanmaalle, mutta KYMLRT 1, Tommi Tiihonen (vas), Marko Tuominen ja Marko Nikula, otti hopeaa ja KYMLRT 2, oikealta Teemu Sippu, Vesa Raussi ja Aki Laasonen, ylsi pronssille. Kuva Matti Oinonen.
10 Uusi nobelisti Australiaan Australiasta asti Suomeen lomalle tullut rauhanturvaajaveteraani reservinylikersantti Kari Nikku on yksi noin kahdestakymmenestä tuhannesta suomalaisesta, joille myönnettiin vuonna 1988 YK:n rauhanturvaajajoukkojen Nobel-palkinto. Kari Nikku palveli rauhanturvaajana viestivälinevarastonhoitajana Libanonissa vuosina 1985-87. Lappeenrannasta kotoisin oleva Nikku muutti perheensä kanssa 7-vuotiaana Australiaan. Suomeen hän palasi suorittamaan asevelvollisuutta, jonka jälkeen hakeutui vielä rauhanturvaamistehtäviin. Englannin kielen taitoisena Nikku oli kysytty mies toimimaan tulkkina rauhanturvapataljoonan kansainvälisissä kokouksissa. Suomen ja Australian kaksoiskansalaisuuden omaava Kari Nikku on nykyisin tietokonealan yrittäjänä Sydneyn lähistöllä. Kymenlaakson rauhanturvaajiin hän liittyi viime keväänä. Yhdistys on viime vuosikymmenen lopulta asti jakanut Nobel 1988 -muistoristejä YK:n rauhanturvaajina 10.12.1988 tai sitä ennen toimineille suomalaisille. Nobel-risti luovutettiin Karille hänen käydessään Kouvolassa.
11 Kunnianosoituksia Salpalinja-museolla Kymenlaakson rauhanturvaajat järjestäytyivät jo kolmannen kerran kunnianosoitukseen Rauhan Rakentajat-muistomerkille Salpavaelluksen yhteydessä. Kukkalaitteen muistomerkille laski puheenjohtaja Mikko Räinä ja hallituksen jäsen Sami Aho. Paikkaa voidaan jo hyvällä syyllä kutsua Rauhanturvaajien kunniatasanteeksi. Rauhanturvaajien osallistuminen Salpavaellukselle sai myös arvoisensa päätöksen kun Suomen Rauhanturvaajaliiton Faitterit-soittokunta kajautti vaellusjuhlan päätteeksi Faitterit-marssin, joka asianmukaisesti kuunneltiin seisten. Ensi vuonna Salpavaelluksen suojelijana toimi Suomen Rauhanturvaajaliitto, jolloin vaellusviikonvaihde tulee sisältämään myös teemoja, jotka liittyvät rauhanturvaamisen 60-juhlavuoteen. Myös linnoitusleiri järjestetään tuolloin MPK:n kurssina. Suunnittelu käynnistyi hyvissä ajoin ja ohjelman runko oli koossa loppuvuodesta 2015. Nobel-muistoristit luovutettiin Martti Hyttiselle (vas.) ja Kari Pöyhöselle. Järjestyksessään 22.Salpavaellukselle osallistuneet rauhanturvaajat kuuntelivat päätösjuhlassa Faitterit-marssin seisten.
12 Rauhanturvaajat Pioneeripuistossa Teuvo Ruippo vasemmalla, Erik Ruopsa, Mikko Räinä ja Mikko Kiehelä hoitamassa esittelyä. Korian Pioneeripuisto toimi nyt 10.kerran ainutlaatuisena messupaikkana aidon luonnon keskellä Kymijoen rannalla. Rauhanturvaajille Korian Erä- ja vapaa-aikamessut tarjosivat näytteilleasettajina hienot puitteet ja jatkuvan yleisövirran maanpuolustusjärjestöjen esittelykentällä heti Kymenlaakson aluetoimiston esittelyteltan ja Korian sotilaskotisisarten kenttäkanttiinin tuntumassa. Messuvieraat halusivat keskustella rauhanturvaajien kanssa ja jotain kiinnosti myös ensi vuonna myönnettävän kriisinhallintaveteraanikortin mahdolliset etuudet. Asiahan on vielä valmistelussa, joten vastauksia saadaan ensi vuoden puolella.
13 Komeat lipunnostot Kouvolassa ja Kotkassa Yhdistyneiden kansakuntien järjestyksessään 67. rauhanturvaajien päivää vietettiin 29. toukokuuta. Kyseisenä päivänä alkoi YK:n ensimmäinen rauhanturvaoperaatio Palestiinassa vuonna 1948. Kymenlaaksossa päivään liittyy juhlalliset lipunnostot Kouvolassa ja Kotkassa ja seppeleenlaskuja kriisinhallintatehtävissä menehtyneiden hau doilla. Päivän tarkoituksena on kunnioittaa kaikkia aikaisemmin rauhanturvatehtävissä palvelleita ja palvel evia maailman eri kriisialueilla. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 60- vuotta ensimmäisten suomalaisten sotilaiden lähdöstä rauhanturvaamistehtäviin. Toivottavasti tulevan juhlavuoden ja kriisinhallintaveteraanistatuksen myötä tämä kunniapäivä tulisi myös muiden kuin rauhanturvaajien tuntemaksi. Suomen liput kohoavat YK:n kansainvälisen rauhanturvaajien päivän kunniaksi Kouvolan Kymen lukolla.
14 Mikko Räinä palkittiin 2.lk:n ansioristillä Vuodesta 2011 Kymenlaakson Rauhanturvaajien puheenjohtajana toiminut Mikko Räinä palkittiin Suomen Rauhanturvaajaliiton liittokokouksessa Jyväskylässä SRTL:n 2. luokan ansioristillä. Huomionosoituksen perusteena on yksinkertaisesti se, että Mikko Räinä on ollut toiminnoissaan poikkeuksellisen aloitteellinen ja nostanut yhdistyksensä lyhyessä ajassa liiton kärkikastiin. Hän on myös oivaltanut tiedotuksen tärkeän merkityksen yhdistyksen toiminnassa. KYMLRT:n jäsenistö onnittelee puheenjohtajaansa! Mikko Räinä (vas) ja Aarre Karja palkittiin liittokokouksessa SRTL:n 2.luokan ansioristillä. Aarre Karja on myös KYMLRT:N yhteistyökumppani hoitaessaan liiton Fp-kisojen taululaitteiston ja ajanoton. Kuva Rainer Fabricius
15 Rauhanturvaajat jälleen Salpalinjalla linnoitustöissä SRTL:n hallituksen jäsenen Rainer Fabriciuksen aloittellisuus Salpalinja-rakenteiden kunnostamisessa konkretisoitui linnoitustalkoiksi jo kolmannen kerran. Miehikkälän Salpalinjamuseolla oli helluntain aikaan yhteensä 16 rauhanturvaajaa eri puolilta maata. Pisimmän matkan töihin teki Erik Ruopsa Kemijärveltä. Kunnostuskohteina oli muun muassa pätkä taisteluhaudan verhoamista, konekivääripesäkkeen puurakenteiden teko ja sen päälle kk-kilven asentaminen. Ensi kesänä linnoitustalkoot toteutetaan MPK-kurssina ja kohteina on Harjun Oppimiskeskuksen RUK-reitti ja Virolahden Bunkkerimuseo. Kurssi ajoittuu ja nivoutuu Salpavaellukseen, sen alkupäähän. MPK-kurssina toteutus mahdollistaa kaikkien halukkaiden osallistumisen linnoitustöihin. Salpavaellus vuonna 2016 on viikko jälkeen juhannuksen. Kymenlaakson rauhanturvaajien jäseniä talkoisiin osallistui nyt Ruopsan lisäksi Pentti Piironen, Sami Aho ja Terho Ahonen. Rauhanturvaajien talkoojoukko työnjohtajineen Salpalinjan estekivillä Salpalinja-museolla Miehikkälässä. Kuva Rainer Fabricius
16 Rautaista sotahistoriaa bareteille Barettien kevätretkellä sekä Kymenlaakson että matkan varrelta mukaan liittyneet Päijät-Hämeen rauhanturvaajaveteraanit saivat kerta rysäyksellä tuta, että Hämeenlinnaan sijoitetut Panssari- ja Militariamuseot ovat merkittäviä sotahistoriallisia nähtävyyksiä maassamme. Panssarimuseo esitteli suomalaisten panssarjoukkojen ja panssaritorjunnan historiaa. Museossa oli esillä useita panssariharvinaisuuksia ja muuta rautaa uskomattoman monessa muodossa. Militariauseossa on esillä Suomen tykistö-, pioneeri- ja viestiaselajien historia keskiajalta nykypäivään. Museon laaja näyttely oli rakennettu vanhan kasarmirakennuksen kolmeen kerrokseen. Hieno retki osallistuneille. Kaiken kruunasi kolmanteen kerrokseen sijoitettu rauhanturvaamisen historian osasto. Näyttelymateriaalia RT-osaston vitriinissä. RT-operaatiot yhdessä taulussa.
17 Suomalaiset pärjäävät Libanonissa Libanonista UNIFIL-operaatiosta viime vuoden lopulla kotiutunut kouvolalainen Juha Jaakkola maj evp. tietää kuinka suomalaiset rauhanturvaajat saavuttavat toimintatavoillaan nopeasti paikallisen väestön luottamuksen. Suomalaisia rauhanturvaajia on toiminut Etelä-Libanonissa jo neljällä vuosikymmenellä. Suomi on edelleen ainoa maa joka on liikkeellä reserviläisarmeijalla. Italialaisen joukon komentajan koulutustarkastuksessa suomalais-irlantilainen pataljoona sai hyvät arvostelut toimintatavoistaan. Pataljoonan operatiiviset tehtävät Juha Jaakkola pelkistää valvonnaksi, avustamiseksi ja tukemiseksi. Valvottavalla alueella on kyettävä estämään raketti-iskut UNIFILin alueelta Israeliin. Määrätyt tukikohdat oli pidettävä miehitettynä ja niin sanotulla sinisellä linjalla partioitiin jatkuvasti. Sininen linja ei ole Israelin ja Libanonin välinen aselepo- tai rajalinja vaan ilman maastontiedustelua karttaan vedetty linja, joten sen kulku maastossa ei ole vailla problematiikkaa. Suomen kontribuution ansiosta suomalaisilla rauhanturvaajilla on hyvät majoitustilat, kertoi Juha Jaakkola. Rauhanturvaajaveteraanien yllätykseksi ei kanttiinitoiminta ole nuorille rauhanturvaajille kovinkaan korkeassa arvossa. Kanttiini olisi voinut olla vaikka kuukauden kiinni ilman ainoakaan valitusta vaan katkenneet nettiyhteydet oli välitön purnauksen aihe.
18 Finlandia-hiihto raskaissa olosuhteissa hienoon päätökseen Rauhanturvaajien Finlandiahiihto-joukkueelle 32 kilometrin matka oli kaikille tasapuolisesti erittäin raskas johtuen lämpöasteista ja pehmeästä ladusta.voiteluongelmiakin näkyi reitin varrella, mutta kaikki pääsivät kumminkin maaliin eikä hinausapua tarvittu. Kuvassa oikealta Lahtela Ari Päijät-Hämeen RT, Aho Sami Kymenlaakson RT, Toivari Pekka Kymenlaakson RT, Turunen Erkki Päijät-Hämeen RT, Örri Antero Helsingin RT, Tienhaara Pentti Kymenlaakson RT, Paunonen Vesa Helsingin RT. Kuvasta puuttuvat 50km:n hiihtäjät Tuominen Marko Porvoon RT ja Salmi Antti Porvoon RT. (22.2.2015)
19 Ari Reijo on Vuoden baretti 19.2.2015 Ari Reijo oli mukana SRTL:n Falling plates kisoissa 2013 Vekaranjärvellä rivitoimitsijana. Vuoden 2014 vastaavissa kisoissa hän otti nurisematta hoitaakseen hänelle tarjotun koko tuloslaskentatehtävän. Kari Ylönen koulutti Ari Reijon käyttämään Rauhanturvaajaliiton ampumakilpailuihin kehittämäänsä ja edelleen viritettyä tuloslaskentaohjelmaa. Uutena elementtinä oli kilpailun johdon toive saada usealta radalta tulokset tauluilta samanaikaisesti suoraan laskentakeskukseen ja heti näkyviin. Tuo tehtävänanto oli Ari Reijolle punainen vaate. Hän kävi annetun tehtävän kimppuun innolla ja koulutti ja harjoitutti hänelle osoitetut toimitsijat ylimääräisessä harjoituksissa kahteen kertaan. Valmistelut ja yllätyksiin varautuminen tuottivat tulosta. Ampujat saivat tuskin aseensa puhdistetuiksi, kun tulokset olivat luettavissa tulostaululla. Kymenlaakson Vuoden baretti palkinto Ari Reijolle on tunnustus annetun, uusia käytäntöjä hakevan tehtävän vastuullisesta ja tekijöitä innostavasta johtamisesta omalla esimerkillään. Rauhanturvaajalle edellä oleva ei ole vierasta. Ari Reijo näyttää toimitsijaesimerkkiä myös 2015 liiton Fp-kisoissa elokuussa Vekaralla. Kymenlaakson Rauhanturvaajat ovat saaneet järjestettäväkseen ammunnat kolmannen kerran peräkkäin.
20 Markku Hutka Suomen tärkeimmän, parhaan ja suurimman johtajakoulun ruoriin 1.1.2015 Eversti Markku Hutka, Kymenlaakson rauhanturvaajien jäsen, otti vastaan Reserviupseerikoulun johtajan tehtävät eversti Timo Pöystiltä Haminassa pidetyssä tehtävien vaihtotilaisuudessa. Markku Hutka palasi muutaman vuoden poissaolon jälkeen kotikonnuilleen Kaakonkulmalle, jossa hän toimi aiemmin Kymenlaakson aluetoimiston päällikkönä. - Otan Reserviupseerikoulun johtajan tehtävän vastaan hyvin tyytyväisin ja samalla nöyrin mielin, kertoi Markku Hutka. Reserviupseerikoulu on tunnettu ja arvostettu koko maanpuolustuksen ja yhteiskunnan kannalta. Sen tehtävät asevelvollisten kouluttaminen, operatiiviset tehtävät ja erityisasema sodan ajan reserviupseerien kasvattajana pysyvät ennallaan, joten puolustusvoimauudistuksessa sen asemaa ei ollut tarvetta muuttaa. - Reserviupseerikoulun suhteet yhteistyökumppaneihimme ovat kunnossa ja yksi niistä toimijoista on jatkossakin rauhanturvaajat. Vuorovaikutteisuus ja joustavuus ovat jatkossakin yhteistyömme johtolankoja, alleviivasi Markku Hutka. Eversti Markku Hutka sai uuden tehtävänsä tueksi Rauhanturvaajakalenterin Reserviin siirtyvä eversti Timo Pöysti puolisonsa Sarin kanssa vastaanottivat KymlRT:n tervehdyksen.