Talvilukukausi: 2005 Seminaari: Mediasuomea Ryhmän n nimi: Sanojen tiellä Opettaja: Hanna MännikkM nnikkö Ryhmä: : Tanja MäkelM kelä Elena Klementyeva Elena Veshnyakova David Kotthaus
Meitä kiinnostaa: 1. Suomen kirjallisuuden historia 2. Suosituimmat kirjailijat 3. Kansallinen kirjallisuus
Ensimmäinen osa: Ennen: Agricolasta vuoteen 1950
Mitä on kirjallisuus (Lena Klementyeva) Kirjallisuus on kirjoitettua kieltä, sanataidetta. Kirjallisuus merkitsee kirjaliista kaanonia eli tiettyä kirjoitettujen tekstien joukkoa. Yleensä käsitteellä kirjallisuus viitataan kaunokirjallisiin teksteihin (runoihin, romaaneihin ja novelleihin)
Kalevala Kalevalainen runous on syntynyt viimeistää ään rautakaudella. Vanhempia, šamanistisia aiheita jopa kivikaudelta, sekä uudempia, kristillisen ajan aiheita. Vanha kalevalainen runous kertoo niin arjesta, ihmissuhteista, myyteistä, kuin historiallisista tapahtumistakin.
RUOTSIN VALLAN AIKA Keskiaikainen kirjallisuus (1155-1523) 1523) Kristinuskon ja länsimaisen sivistyksen vaikutus Balladintapaisia lauluja (Elinan surma (Kanteletar)) ) kristillisperäisi isiä legendoja (Piispa Henrikin surmavirsi (Kanteletar), sekä joitakin historiallisia runoelmia. Pakanalliset ja kristilliset käsitykset ovat runoissa monella tavalla toisiinsa sekaantuneina.
Keskiaikainen kirjallisuus Puhtaasti kirjallisia muistomerkkejä keskiajalta on Suomessa vähän. latinankielisiä virsiä ja koululauluja (Piae Cantiones) messukirja Missale Aboense (painettu vuonna 1488) -> piispainkronikka Suomen kielellä kirjoitetut tekstit ovat harvoja.
Uskonpuhdistus (1523-1557) 1557) Suomen kirjakielen ja suomalaisen kirjallisuuden syntyminen. Suomenkielisen kirjallisuuden perustaja on Turun piispa Mikael Agricola. Teokset: ABCkirja(1543), Rucouscirja (1544), Käsikirja Castesta (1549)ja muut. Agricolan aikalaiset: lainsuomentaja Herra Martti ja messun kääntäjä Mathias Johannis.
Turun akatemian alkuaika Suomeen perustetiin kolme kirjapainoa. Suuri tapahtuma kirjallisuudessa: koko Raamatun suomennos (1642) Myöhemmin valmistuivat virsikirja (vuodelta 1701) ) ja koraalikirja (1702) Runoilijat: Lauri Tammelinus (saarnojen kirjailija), Juhana Cajanus ja Eerik Cajanus (virsirunoilijat), Mattias Salamnius (Ilo-Laulu Jesuxesta.. )
Valistusaika 1700-luvulla henkisessä elämäss ssä tapahtui jyrkkä muutos. Tieteet vapautuivat kirkon holhouksesta ja alkoivat kehittymää ään omia teitää ään. Juhana Wegelius (Saarnakirja), Simo ja Henrik Achrenius (runoilijat) Ruotsin valtakunnan laki ilmestyi suomeksi vuonna 1759. H. G. Porthan. Suomen kirjallinen seura eli Aurora-seura seura. Ensimmäinen inen suomalainen sanomalehti Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo.
1800-luvun alku: Romantiikka ja Kansalliskirjallisuus: (David Kotthaus) Vuonna 1800 alkoi suomen kansalliskirjallisuuden aika 1809 loppui Ruotsin valta Suomessa ja Suomi joutui Venäjän n vallan alle. Mutta sivistys, hallinto- ja talous-asiat asiat hoidettiin edelleen vain ruotsiksi Melkein kaikki kirjat kirjoitettiin ruotsiksi => Siksi suomen kielellä ja Kirjailijoilla oli iso tehtävä.
Helsingin romantikot Helsingin Romantikot aloittivat toimintansa 1822, sen jälkeen j kun Carl Axel Gottlund oli karkotettu maasta. Turun yliopistossa alkoi opiskella kolme ihmisiä: Johan Ludvig Runeberg, Elias Lönnrot L ja Johan Vilhelm Snellman He perustuivat 1831 "lauantaiseuran", ensimmäisen isen suomenkielisen kirjallisuusseuran
Johan Ludvig Runeberg (1804-1877): Hän n varttui Vaasassa ja opiskeli Turussa Hän n tapasi Elias Lönnrotin L ja Johan Vilhelm Snellmanin Turussa ja he perustivat "lauantaiseuran Hänen kuuluisin teos on "Fänrik" Ståls Sägner" (Vänrikin Stålin tarinat) - Dikter I (1830) - Dikter II (1833) - Dikter III (1843) - Fänrik Ståls Sägner (1848-1860)
Elias Lönnrot L (1802-1884) Hän n oli lääl ääkäri (Kajaanissa) ja suomen kielen professori Helsingissä. Vanha Kalevala: 32 laulua ja 12078 säetts että Uusi Kalevala: 50 laulua ja 22795 säetts että - Vanha Kalevala (1835-1836) - Kanteletar (1840-1841) - Uusi Kalevala (1849)
Zach(a)ris Topelius(1818-1898) Zach(a)ris Topelius oli suomen kirjailija, toimittaja ja myös s dosentti ja suomen historian professori Helsingin yliopistossa Hän n kirjoitti historiallisia kirjoja ja erityisesti paljon satuja Satuja: 1. Sagor (1847-1852) 2. Läsning for barn (1865-1896) 3. jne... Historiallisia romaaneja: 1. Fältskärns I-IV IV (1851-1866) 2. Vinterkvällar (1880-1897)
1800-luvun loppu: realismin aika Vuonna 1800 alkoi "Realismin aika" (oikea alku noin 1850) Monet kirjailijat kirjoittivat enemmän jokapäiv iväisistä asioista, toisin kuin esimerkiksi Runeberg tai LönnrotL
Aleksis Kivi (1834-1872) Kiven ensimmäinen inen näytelmn ytelmä "Kullervo" otettiin vastaan myönteisesti. Hän H n kirjoitti myös s ensimmäisen isen suomen romaanin "Seitsemän n veljestä", mutta tämät kirja otettiin tosi huonosti vastaan. Kivi oli köyhk yhä ja sairastui psyykkisesti 1870 ja siksi hän h kuoli 1872. - Kullervo (1864) - Nummisuutarit (1864) - Seitsemän n veljestä (1870)
Minna Canth (1844-1897) Minna Canth asui Jyväskyl skylässä,, hän h n oli jääj äänyt aikaisin leskeksi ja siksi hän h n muutti Kuopioon Siellä hän n kirjoitti paljon kirjoja työläisist isistä ja heidän ongelmista. Minna Canth aloitti nykyaikaisen suomen realismin - Työmiehen vaimo (1885) - Papin perhe (1891) - Liisa (1895)
Kirjallisuus 1900-1950 1950 (Tanja MäkelM kelä) Kirjailijat: Modernismi vahvistuu 1910-luvulla. Ennen kaikkea ruotsinkielisellä puolella on loistava lyyrikko EDITH SÖDERGRAN. Realismi nousee uudelleen. Sen tärkeimpit rkeimpiä nimiä ovat Rantamalasta Maiju Lassilaksi muuntunut Algot Untola, Joel Lehtonen, Ilmari Kianto, Maila Talvio sekä taitava novellisti ja näytelmn ytelmäkirjailija Maria Jotuni. Tämän n ohella itse asiassa valtavirtauksena on jälkijättöinen talonpoikais- ja maaseutukuvaus.
SYMBOLISMIN TULO Tätä käännettä on pitkää ään n kutsuttu Eino Leinon antaman nimen mukaan uusromantiikaksi, mutta itse asiassa se on kansainvälisen symbolismin suomalainen muunnos. Karelianismi ja suomalaisen kultakauden taide kokonaisuudessaan oli juuri tätä. t Eino Leino nousi nopeasti nuorsuomalaisten PäivP ivälehden piirin johtavaksi runoilijaksi. Hänen H symbolisminsa oli kansallista (Helkavirsiä 1903, 1916), kun L. Onerva suuntautui kosmopoliittis-yksil yksilölliselle lliselle linjalle: naistaiteilijuutta käsittelevä Mirdja (1908) ja lukuisat runokokoelmat. Symbolismin mahdikkain saavutus on Irmari Rantamalan Harhama (1909).
TULENKANTAJIEN TÄHDENLENTO T Suomenkielisen kirjallisuuden näkyvin n ja hyvin markkinoitu ilmiö olivat tulenkantajat, itsenäisen isen Suomen ensimmäinen inen uusi kirjallinen sukupolvi. He muunsivat lähinnä saksalaisen ekspressionismin ja ranskalaisen viihdekirjallisuuden ideoita. Tulenkantajuus oli 20-luvun lyhytaikainen ilmiö,, ja sen edustajat kypsyivät t kukin suuntaansa: P. Mustapää (Martti Haavio), Olavi Paavolainen, Katri ja Erkki Vala, Mika Waltari ja Lauri Viljanen. Tulenkantajista riippumattomien runoilijoiden tärkein oli Aaro Hellaakoski.
MODERNISMIN VOITTO Sota-aika aika 1939-1944 1944 ei tuottanut paljonkaan merkittävää ää kirjallisuutta, mutta vuodesta 1945 lähtien l padotut voimat purskahtivat esiin. Uusia merkittävi viä kertojia olivat mm. Olavi Siippainen ja Eila Pennanen. Proosakerrontaan modernismi tuli kertojan kaikkitietävyydest vyydestä luopumisen ja todellisuuskuvauksen sattumanvaraisuuden merkeissä.. Keskeisiä 50-luvulla alkaneita modernisteja ovat Veijo Meri ja Antti Hyry. Modernistinen kerronta vaikutti myös s realisteina alkaneisiin, kuten Juha Mannerkorpeen ja Jorma Korpelaan.
Sarjakuva on (Aljona Veshnyakova) esitysmuoto,, jossa joukko perätt ttäisiä kuvia muodostaa yhtenäisen tarinan. Kuvissa saattaa olla kirjoitettua tekstiä puhekielien ja kuvatekstien muodossa. Yleisimmät t sarjakuvan tyypit ovat sanomalehtistripit, sarjakuvalehdet ja albumit. Sanomalehtistripissä on yleensä kolme ruutua ja se on usein mustavalkoinen. Albumit voivat olla värillisiv rillisiä,, mutta usein nekin ovat mustavalkoisia. Sarjakuvia julkaistaan myös webissä.
Sarjakuvan pioneerit Sarjakuva syntyi helmikuun 16. päivp ivänä 1896, kun Richard Felton Outcoultin piirtämä Yellow Kid ilmestyi New York World lehdessä.. Teksti oli upotettu pojan yöpukua muistuttavan keltaisen kauhtanan poimuihin. Outcoultin pojan veljina olivat Kissalan pojat (The Katzenjammer Kids). Sarjakuva syntyi 1897 ja oli hengissä vielä 1980-luvulla. Katzenjammer on saksaa ja tarkoittaa krapulaa. Piirtäjän n nimi oli Rudolph Dirks. Frederick Burr Opper piirsi kolmea suosittua sarjaa. Happy Hooligan (Onnellinen velikulta) oli ikuinen häviäjä,, jonka perillisiä ovat Aku Ankka, Jaska Jokunen ja Heikki Heikkinen. Outcoult, Dirks ja Opper olivat piirtäji jiä,, jotka loivat sarjakuvan. Heidän n sarjansa ilmestyivät t sunnuntain lehdissä tai sunnuntailiitteessä.
Sarjakuvan syndikaatit Sarjakuvasta tuli todella iso bisnes vasta kun päivittäiset stripit alkoivat pyöriä sanomalehdissä. Sarjakuvan pioneeriaika päättyi syndikaattien perustamiseen. Aluksi lehdet ja lehtiryhmä pitivät itse huolen sarjakuvien levittämisestä, mutta vuoden 1915 vaiheilla ryhtyivät syndikaatit tuottamaan ja levittämään niitä. Sitä varten muodostettiin omia firmoja, joista tärkein oli King Features Syndicate, Hearstin yhtiö. Esimerkiksi Helsingin Sanomien sarjakuvista melkein kaikki ovat Kingin levittämiä.
Aku Ankka Aku Ankka on nyt yksi suosittuimmista sarjakuvista Suomessa. Sehan on oma historia. Aku Ankka on Walt Disneyn vuonna 1934 luoma sarjakuva- ja animaatiohahmo, joka asuu Ankkalinnassa. Suomessa Aku nousi suosioon sarjakuvalehdessä, jonka ensinumero ilmestyi 5. joulukuuta vuonna 1951. Silloin Aku Ankan nimenä esiintyi Setä Aaron ja Ankka Lampinen.
Toinen osa: Nyt: : 1950-2005
1900-LUVUN JÄLKIOSAN J TUULET (Tanja MäkelM kelä) 1900-luvun jälkiosan j kirjallisuus jatkoi osin 1950-luvun murroksen merkeissä,, osin perinnäisell isellä realistisella linjalla. 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa kirjallisuuden tehtäväksi koettiin osallistua. Erilaiset pamfletit, dokumenttiromaanit ja vasemmistolaiset agitaatiorunot ottivat kantaa muun muassa naisten, lasten ja työläisten asemaan, niin sanotun kolmannen maailman ongelmiin ja sotaan. Väinö Linnan romaani Täällä Pohjantähden hden alla 2 (1960) aloitti vuoden 1918 tapahtumien käsittelyn k kirjallisuudessamme. Pentti Saarikosken runokokoelma Mitä tapahtuu todella? (1962) käytti k epärunollista kollaasiaineistoa. Varsinkin Pohjois-Suomessa käynnistettiin k omakustannustoiminta, jotta syrjäalueidenkin ääni pääsisi esiin. 1970-luvulla kuvattiin maaseudun autioitumista ja alettiin nostaa novellin asemaa. Laajoissa sukusarjoissa käsiteltiin Suomen lähihistoriaa; l luetuin on ollut Kalle PääP äätalon omaelämäkertasarja sarja Juuret Iijoen törmt rmässä. 1980-luvulla naiskirjailijat nousivat keskeiseen asemaan ja romaani sai s tartunnan postmodernismista: siitä tuli itsestää ään n ja kerronnastaan tietoinen. Tiivistä,, tylyä ja itseää ään n selittelemätönt ntä kerrontaa edusti muun muassa Rosa Liksom.. Osaa kirjailijoista kiinnosti pahan ongelma. 1990-luvulla kirjallisuudenlajit jatkoivat sekoittumistaan ja lyhytproosan erilaiset muodot yleistyivät. t. Suomenruotsalainen proosa osoitti kuitenkin, että myös s perinnäinen inen tarina on voimissaan. Lyriikkakin alkoi elpyä muutaman varsin hiljaisen vuosikymmenen jälkeen. j lähde: www.finnica.fi
VEIJO MERI akateemikko, kirjailija 31.12.1928 Viipuri vanhemmat yliluutnantti VäinV inö Meri ja Anna o.s. Sallinen opiskellut Helsingin Yliopistossa historiaa 1949-1956 väestönlaskennan selvittelytyöss ssä 1951-1951, 1951, Kustannus Oy Otavassa Mitä-Miss Missä-Milloin Milloin toimituksessa 1957-59. 59. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 1973, Suomi-palkinto 1997 kotipaikka Helsinki
MIKA VALTARI 1908-1979 1979 Ylioppilas Helsingin Suomalaisesta Normaalilyseosta 1929. Filosofian kandidaatti Helsingin yliopistosta 1929. 1932-42 "Maaseudun tulevaisuuden" kirja-arvostelija, arvostelija, 1937-38 38 Suomen Yleisradion kirjallinen avustaja, 1936-38 38 "Suomen kuvalehden" toimitussihteeri. Vuodesta 1938 vapaa kirjailija. Valittiin Suomen Akatemian jäseneksi j 1957 ja vihittiin Turun yliopiston kunniatohtoriksi 1970. Tuotanto: 22,romaania, 15 pienoisromaania, 26 näytelmn ytelmää,, 6 runoteosta, 4 novellikokoelmaa, 7 salapoliisiromaania, 2 satukirjaa, noin 1000 kirja-arvostelua arvostelua ja lehtiartikkelia. Lisäksi kuunnelmia, tietokirjoja, suomennoksia, elokuvakäsikirjoituksia. Waltari aloitti uransa kirjallisena ihmelapsena Nuoren Voiman liiton iton Tulenkantajain piirissä. Varhaistuotannossa kuvastuu romanttinen elämänn nnälkä ja maailmantuska. 1930-luvulla Waltari hakeutui historiaan ja laajaan epiikkaan. Maailmanmenestyksensä hän n saavutti laajoilla historiallisilla romaaneillaan "Sinuhe, egyptiläinen" inen" ja "Johannes Angelos"; "Sinuhe" on kääk äännetty 25:lle kielelle ja "Johannes Angelos" 18 kielelle. Elämänfilosofiassaan Waltari korostaa suvaitsevaisuutta ja inhimillisyytt yyttä.. Hänen H kertojanasenteessaan yhtyvät t ironinen realismi, huumori ja romanttinen tunteellisuus
VÄINÖ LINNA 1920-1992 1992 Teokset 1947 PääP äämäärä.. Romaani. 1948 Musta rakkaus. Romaani. 1954 Tuntematon sotilas 1959 TääT äällä Pohjantähden hden alla I 1960 TääT äällä Pohjantähden hden alla II 1962 TääT äällä Pohjantähden hden alla III 1967 Oheisia. Esseitä ja puheenvuoroja. 1990 Murroksia. Esseitä,, puheita ja kirjoituksia
Modernism. Runoilijat. (Lena Klementyeva) Timo K. Mukka (1944-1973) 1973) Maa on syntinen laulu, Tabu, Kyyhky ja unikko, TääT äältä jostakin, Laulu Sipirjan lapsista Christer Kihlman (1930-) Sininen äiti, Varo, autuas!, Kallis prinssi Antti Hyry (1931-) Maantieltä hän n lähti, l Kevätt ttä ja syksyä,, Isä ja poika Arja Tiainen (1947-) Saatanan tytär, Vallan Casanovat, Isolde Risto Rasa (1954-) Hiljaa, nyt se laulaa, Laulu ennen muuttomatkaa
Tommy Tabermann Nimi: Tommy Tabermann Syntynyt: 3.12.1947 Tammisaaressa Lapsuudenperhe: Erkki Taberman s.1919 Dolly Taberman os. Mannström s. 1924 Teppo Taberman s. 1944 Marita Taberman-Cocarro s. 1946 Jukka Tabermann s. 1954 (osa perheestä palauttanut nimen alkuperäiseen asuunsa eli kahdella n:llä) Puoliso: Tuija Wuori-Tabermann Lapset: Johannes s. 1982 Samuel s. 1986 Daniel s. 1990 Harrastukset: Harrastuksia ei ole, vaan kolme intohimoa: runous, naiset ja koripallo. Motto, lippu: Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä! Kustannus: Gummerus Kustannus Oy
«En minä ole valinnut tulla rakkausrunoilijaksi. Se annettiin minulle.....» Ruusuja Rosa Luxemburgille Kukkiva kivi Ihme nimeltä Me Rakkauden kolme kehää
Postmodernism (David Kotthaus) Postmodernismin aika alkoi suunnilleen vuonna 1970-1975 1975 Todellisuus voi vain fiktio
Leena Krohn (1947- ) Moraalista, mielikuvituksesta ja muurahaisista Hänen kirjojaan on käännetty viroksi, unkariksi, ruotsiksi, venäjäksi, japaniksi, latviaksi, ranskaksi, englanniksi ja norjaksi Teokset: Saari karkaa (1977) Rapina ja muita papereita (1989) Tribar (WSOY, 1993)
Web-Sarjakuva (Aljona Veshnyakova) Kansainvälisesti web-sarjakuvat ovat suosittuja, mutta Suomessa kuitenkin harvassa. Web-sarjakuvan graafiset tyylit vaihtelevat perinteisestä mustavalkoisesta aina kolmiulotteisesti renderöityihin ja Flash- animaatioita käyttäviin sarjakuviin. Omana osajoukkoinaan erottuvat ns. sprite-sarjakuvat sarjakuvat (näiss issä hahmot on kopioitu usein kaksiulotteisista tietokonepeleistä), clipart-sarjakuvat ja tavalliset monivärisarjakuvat risarjakuvat. Tunnetuimpia ja pitkäaikaisimpia webissä julkaistavia sarjakuvia ovat Pikselinviilaajat ja Sosiaalisesti rajoittuneet.
Kirjallisuudenlaji...vai ei?.. Kyllä sarjakuva on kirjallisuudenlaji, koska se kertoo tarinoita. Se on lajityypiltää ään lajisekoitelma, koska siinä on mukana myös kuvakerrontaa professori Leena Kirstinä Sarjakuvaa on monenlaista ja -tasoista. Paras sarjakuva on epäilem ilemättä taidetta, mutta en ole varma, onko sen _kirjallisuuden_ laji professori Mikko Keskinen
Haastattelu Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi si klassinen kirjallisuus? Tarvitaanko klassista kirjallisuutta vielä nykyää ään, vaikka on Internet, televisio, lehtiä yms.? Miksi olet tätät mieltä? Kysymyksiin vastasi 15 opiskelijaa ja 2 opettajaa. (Outi Oja ja Mikko Keskinen. Humanistinen tiedekunta) Opiskelijoiden pääp ääaineet ovat venäjän n kieli ja kulttuuri, taidehistoria, kasvatustiede, musiikki, matematiikka, matkailu, kulttuurienvälinen linen viestintä,, saksa, englanti ja ruotsi, kulttuuriantropologia, suomen kieli, biologia.
Haastattelun tulokset Yleisimmät t vastaukset: 1. Järjestyksellinen J kirjallisuus: Aleksis Kivi, Kalevala, Minna Canth yms. 2. Kakki vastasivat että tarvitaan 3.Kirjallisuus on kirjallisuutta myös s sähks hkö- muodossa. Mutta kirjan lukemisella on oma tunnelma. Klassinen kirjallisuus on osa yleis-sivistyksest sivistyksestä.
Lähteet: hteet: http:// http://fi.wikipedia.org/wiki/kirjallisuus fi.wikipedia.org/wiki/kirjallisuus http:// http://www.netti.fi/~ratsula/kuvat/akademi.jpg www.netti.fi/~ratsula/kuvat/akademi.jpg http:// http://virtual.finland.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intnwsaid virtual.finland.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intnwsaid=27113 =27113 http:// http://librarian.fio.ru/news.php?n librarian.fio.ru/news.php?n=31862&c=1737 =31862&c=1737 http:// http://www.tommytabermann.net www.tommytabermann.net/ http:// http://www.edu.fi www.edu.fi/ http:// http://www.redcross.fi www.redcross.fi/verkkokauppa/kortit/ /verkkokauppa/kortit/muut_kortit muut_kortit/fi_fi fi_fi/tabermann tabermann/ http://www.viestintaliitto.fi/kirjatyo/2000/14/muut/tabermann.ht http://www.viestintaliitto.fi/kirjatyo/2000/14/muut/tabermann.html ml www.finnica.fi www.finnica.fi http://fi.wikipedia.org/wiki/sarjakuva http://fi.wikipedia.org/wiki/sarjakuva http:// http://www.sosiaalisestirajoittuneet.fi www.sosiaalisestirajoittuneet.fi/ http:// http://www.pikselinviilaajat.net www.pikselinviilaajat.net