Elämän paradigma: Uudistunut ekumeeninen lähetysajattelu

1 Lähetysjuhlat Helsingissä Missiologinen symposiumi 7.6.2013 Jooseop Keum Elämän paradigma: Uudistunut ekumeeninen lähetysajattelu Alkusanat Edinburghissa pidettiin vuonna 2010 Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission kokous. Siellä todettiin, että maailman väestöstä oli edelleen noin 33 % kristittyjä - kuten sata vuotta aikaisemmin. Kun prosenttimäärä ei ole kasvanut evankelioimistyöstämme huolimatta, on kiire suunnitella uusia lähetystyön ja evankelioimisen toimintatapoja. Vuonna 1910 yli 70 % kristityistä asui ns. kristillisissä länsimaissa pohjoisella pallonpuoliskolla ja alle 30 % asui etelässä. Nyt tilanne on päinvastainen: yli 70 % kristityistä asuu etelässä ja alle 30 % pohjoisessa. Mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä tästä ilmiöstä? Toinen huomionarvoinen ilmiö on helluntailiikkeen voimakas kasvu 1900-luvulla. Sata vuotta aikaisemmin se alkoi vasta versoa eikä ollut kovinkaan merkittävä kristillisessä maailmassa. Nykyisin helluntaikirkot ovat toiseksi suurin kirkko roomalaiskatolisen kirkon jälkeen. Noin puolet maailman kristityistä on roomalaiskatolisia, ja noin neljännes protestantteja ja ortodokseja. Toinen neljännes on helluntailaisia! Räjähdysmäisesti kasvavat helluntaikirkot tekevät lähetystyötä palavalla innolla. Kun muut maailman kristilliset kirkot niin ekumeeniset kun evankeliset eivät ole pystyneet kasvattamaan jäsenmääräänsä, niin helluntaikirkot ovat kasvaneet. Meidän on siis välttämätöntä uudistaa lähetysajattelumme paradigma, strategia, ohjelma ja jopa iskulauseet, jotta voisimme vastata nykymaailman haasteisiin. Mitkä ovat aikamme ajankohtaiset aiheet? Miten lähetysajattelumme ja työjärjestyksemme tulisi muuttua? Mistä saisimme dynaamisuutta muotoilemaan uusia käsitteitä ja rohkaisua sitoutumaan uudelleen lähetykseen? Tarkoitukseni on pohdiskella aikamme ja tulevaisuuden missiologisia teemoja ja aiheita ekumeenisesta näkökulmasta. Perustana on Kirkkojen Maailmanneuvoston uusi julkilausuma lähetystyöstä Yhdessä kohti elämää, joka hyväksyttiin 5.9.2012. Ekumeenisen missiologian käsitteiden kehittyminen Edinburgh 1910: Maailman evankelioiminen Kokouksen tunnussana oli maailman evankelioiminen tämän sukupolven aikana. Kansainvälisen lähetyskomission kokousta pidetään modernin ekumeenisen liikkeen symbolisena alkuna, vaikka kokouksessa ei ollut läsnä roomalaiskatolisia eikä ortodokseja. 1400 osanottajasta 17 tuli ns. kolmannesta maailmasta, kaikki Aasiasta. Kokous heijasti ajan lähetysajattelua: evankelioimiseen liittyi läntisen sivistyksen levittäminen. Jerusalem 1928: Jumalan valtakunta Toisen lähetyskomission kokouksen tunnelma oli aivan erilainen: Kristillisten maiden aloittama maailmansota oli perusteellisesti asettanut kyseenalaiseksi käsityksen läntisestä sivistyksestä

2 evankeliumin ilmentäjänä. Jerusalemissa hahmottui uusi kvalitatiivinen käsitys lähetystyöstä, ja siitä keskusteltiin kiivaasti. Vanhempi kvantitatiivinen tavoite maailman evankelioiminen kontra uusi kvalitatiivinen tavoite Jumalan valtakunta. Ne ovat siitä asti olleet evankelisten ja ekumeenisten lähetystyötä kuvaavien käsitteiden missiologinen perusta. Tambaram, Intia 1938: missio Ecclesiae uskontojenvälinen dialogi Kokouksessa korostettiin kirkon roolia lähetystyössä. Siihen saakka oli monissa maissa vallinnut kahtiajako kirkon ja lähetysjärjestöjen välillä. Tambaramissa vahvistettiin, että lähetys kuuluu kirkon olemukseen ja että kristinusko edustaa perimmäistä totuutta. Lähetystyöntekijöitä kehotettiin kuitenkin dialogiin muiden uskontojen edustajien kanssa. Enemmistö osanottajista oli ns. nuorten kirkkojen edustajia. Whitby, Kanada 1947: Kumppanuus lähetystyössä Whitbyn kokouksessa oli vähän osanottajia, ja se heijasteli toisen maailmansodan vaikutuksia. Tunnuslause kumppaneita tottelevaisuudessa viittasi sovinnon tarpeeseen. Ei puhuttu enää kristityistä ja ei-kristityistä maista, mikä johti lähetysteologian uusille urille. Willingen, Saksa 1952: missio Dei Viidennessä lähetyskomission kokouksessa esiteltiin uusi käsitys lähetystyöstä Missio Dei: Lähety on kolmiyhteisen Jumalan päämäärä ja toimintaa. Willingenin kokouksen katsotaan pysyvimmin vaikuttaneen ekumeeniseen lähetysteologiaan. Siellä siirryttiin ihmis- ja kirkkokeskeisestä lähetystyön määritelmästä jumalakeskeisempään ja koko maailman huomioon ottavaan käsitykseen. Evankeliset suunnat eivät olleet tästä ajattelusta innostuneita. Achimota, Ghana 1958: Lähetystyön ja kirkon yhteys Kansainvälinen lähetyskomissio päätti liittyä Kirkkojen Maailmanneuvostoon, jonka kanssa sillä oli useita yhteisiä ohjelmia ja kiinteät suhteet. Jotkut konservatiiviset lähetysneuvostot eivät hyväksyneet kirkon ja lähetystyön integraatiota. New Delhi, Intia 1961: Kirkkojen Maailmanneuvoston ja Lähetyskonferenssin intergraatio New Delhin kokouksessa Kansainvälinen lähetyskomissio liittyi Kirkkojen Maailmanneuvostoon: syntyi Maailmanlähetyksen ja Evankelioimisen komissio. Tämän seurauksena komissioon tuli lisää osanottajia, mm. tarkkailijoiksi roomalaiskatoliset ja ortodoksit. Tambaramin ja Willingenin kokousten käsitteet missio Ecclesiae ja missio Dei yhdistettiin, ja pantiin alulle kunnianhimoinen hanke muuttaa kirkko seurakuntien rakenneuudistuksen kautta missionääriseksi. Mexico City 1963: Lähetys kuudella mantereella Tämä oli Maailmanlähetyksen ja Evankelioimisen komission ensimmäinen kokous. Kaikki lähetysjärjestöt eivät hyväksyneet kokouksen teemaa, joka tarkoitti lähetystyön olevat monisuuntaista toimintaa kaikkialta kaikkialle. Evankeliset järjestöt Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa edelleen ajattelivat, että lähetystyö suuntautui pohjoisesta etelään, lännestä itään. Oli liian aikaista hyväksyä se tosiseikka, että länsimaista oli tulossa lähetystyön kohteita.

3 Bangkok, Thaimaa 1973: Pelastus tänään Kokouksessa hyväksyttiin kokonaisvaltainen suhtautuminen pelastukseen. Sillä oli sekä hengellinen että sosiopoliittinen ulottuvuus. Todettiin kontekstuaalisen teologian tarpeellisuus mutta myös kirkkojen suhteissa esiintyvä epäoikeudenmukaisuus ja hyväksikäyttö. Ehdotettiin moratoriota eli lähetystyöntekijöiden palaamista omiin maihinsa ja avustusten poisvetoa, jotta paikalliset kirkot Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella voisivat päättää prioriteeteistaan itsenäisesti. Jotkut lähetysjärjestöt muuttivat nimeään. Moratorion vuoksi jotkut evankeliset järjestöt eivät enää halunneet työskennellä ekumeenisten kanssa. He kokoontuivat Lausannessa Sveitsissä 1974 ja perustivat Lausannen liikkeen (maailman evankelioimiseksi). Ensi kertaa Edinburghissa 1910 koetun yhteisyyden jälkeen maailmanlähetys jakautui kahtia. Melbourne, Australia 1980: Köyhät keskuudessamme Kokouksen teema oli Tulkoon valtakuntasi. Se keskittyi erityisesti köyhien kirkkojen ja ihmisten rooliin Jumalan lähetyksessä. Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologia näkyi osanottajien esityksissä, joissa korostettiin Jumalan valtakunnasta kertovan sanoman mullistavaa vaikutusta ja sen varteenotettavaa haastetta perinteiselle missiologialle ja lähetystyölle. Lisäksi mm. kirkon merkitystä parantavana yhteisönä käsiteltiin sekä ristin tien haastetta vallanpitäjille ja politiikalle. San Antonio, Teksas 1989: Lähetystyötä Kristuksen tapaan Teema oli jatkoa Melbournen kokouksen teemalle: Tapahtukoon sinun tahtosi lähetystyötä Kristuksen tapaan. Kokouksen julkilausuma kristinuskon ja muiden uskontojen suhteista jäi historiaan: Emme voi osoittaa muuta tietä pelastukseen kuin Jeesus Kristus; samaan aikaan emme voi asettaa rajoja Jumalan pelastavalle toiminnalle. Salvador de Bahia, Brasilia 1996: Evankeliumi ja kulttuuri Kokouksessa korostettiin kulttuurien erilaisuutta Jumalan lahjana. Kulttuuri ei kuitenkaan saa hämärtää evankeliumin sanomaa. Itä-Euroopan maiden tilanne muistaen ei hyväksytty käännytystyötä vaan todettiin tarve olla yhteistyössä lähetyksen ja yhteisen todistuksen merkeissä. Ateena 2005: Sovinto ja eheytyminen Ensimmäistä kertaa kokoonnuttiin ortodoksien alueella, ja ensi kertaa oli täysivaltaisia osanottajia myös roomalaiskatolisesta kirkosta ja helluntaikirkoista. Teema oli Tule Pyhä Henki, paranna ja sovita: meidät on kutsuttu sovintoon ja eheyteen Kristuksessa. Näin muistutettiin Pyhän Hengen tehtävästä maailmassa, ainoasta voimasta, joka kykenisi tuomaan sovintoa ja eheyttä sanojen täydessä merkityksessä. Tämä lähestymistapa liitti missio Dein ja missio Ecclesiaen toisiinsa. Edinburgh 2010: Ekumeenisen ja evankelisen lähetystyökäsitysten läheneminen Kesäkuussa 2010 juhli 300 edustajaa 200 kirkosta ja lähetysjärjestöstä Edinburghissa sata vuotta aikaisemmin pidettyä ensimmäistä kansainvälistä lähetyskomission kokousta. Nyt oli koolla paljon laajempi joukko, ja erilaiset lähetystyön suunnat olivat päässet sovintoon keskenään. Oli julkaistu monia

kokouksen valmisteluasiakirjoja, joista yksi käsitteli kokouksen neuvottelujen perusteita. Ensi kertaa lähetystyön historian aikana oli koolla juhlimassa edustajia lähes kaikista kristillisiä kirkoista ja yhteisöistä sekä kansainvälisistä lähetysjärjestöistä. Tuloksena syntyi dokumentti Yhteinen kutsumus, joka osoitti, että Kirkkojen Maailmanneuvoston vuosikymmeniä puolustamat asiat ja mielipiteet olivat nyt yhteisiä: 1. Missio Dei on lähetyksen yhteinen perusta. Nykyisin niin evankeliset kuin ekumeeniset lähetystyössä eri tavoin vaikuttavat ja toimivat ovat hyväksyneet tämän teologisen perustan. 4 2. Jumalan valtakunta on lähetyksen yhteinen päämäärä. On paradoksaalista, että tämä ajatus esiintyy useammin evankelisten kuin ekumeenisten puheissa. Ekumeeniset ehkä epäröivät sen esittämistä aiemmin kokemiensa syytösten vuoksi. Jännitteitä ei kuitenkaan enää esiinny. 3. Kokonaisvaltainen käsitys lähetyksestä ja sen toteuttamisesta on kaikkien hyväksymä. Ei enää väitellä lähetyksen prioriteettien järjestyksestä. 4. Kontekstuaalisuus lähetyksessä on yhteinen teologinen tehtävä. Sekä ekumeenisissa että evankelisissa piireissä on edelleen lännen kirkkojen ja järjestöjen yliedustus mitä tulee johtotehtäviin, varoihin, teologiseen agendaan. Mutta ennen pitkää etelän kirkot kaikkialla joutuvat ottamaan vastuun maailmanlaajuisen ekumeenisen ja evankelisen liikkeen johdosta. Miksi tarvitaan uusi lähetystyötä käsittelevä asiakirja? Taustaa Kirkkojen Maailmanneuvoston Porto Alegressa vuonna 2006 pidetyn yhdeksännen yleiskokouksen jälkeen Maailmanlähetyksen ja Evankelioimisen komissio päätti alkaa valmistella uutta asiakirjaa evankelioimisesta ja lähetyksestä, joka esitellään seuraavassa yleiskokouksessa Koreassa vuonna 2013. Kansainvälisen lähetysneuvoston ja Kirkkojen Maailmanneuvoston yhdistyttyä New Delhissä vuonna 1961 on julkaistu vain yksi virallinen Kirkkojen Maailmanneuvoston keskuskomitean hyväksymä julkilausuma evankelioimisesta ja lähetyksestä Mission and Evangelism: An Ecumenical Affirmation (EA) vuonna 1982. EA oli ekumeeninen julkaisu ja vastaus ajan missiologiseen keskusteluun, joka esiintyi useissa tärkeissä kirjoituksissa ja dokumenteissa, esimerkiksi Lausannen sopimuksessa (1974) ja paavin kiertokirjeessä Evangelii Nuntiandi (1975). Asiakirjaa pidettiin syystä erinomaisena tuloksena ekumeenisista keskusteluista, joita olivat käyneet eri kirkkojen ja hengellisten piirien missiologit ja lähetystyöntekijät, myös roomalaiskatoliset, ortodoksit ja evankeliset. Asiakirjassa on tavallista kokonaisvaltaisempi lähestymistapa lähetystyöhön: se korostaa sekä kutsua todistaa Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta selkeästi että toimintaa solidaarisuuden puolesta, elämistä hyväksikäytettyjen ja yhteiskunnan syrjimien kanssa. Se on tunnettu siinä esitetyistä kristillisen todistuksen uskottavuuden kahdesta tunnusmerkistä: Ei ole evankeliointia ilman solidaarisuutta; ei ole kristillistä solidaarisuutta, joka ei myös kertoisi Jumalan valtakunnasta ja Jumalan lupauksista maailman köyhille. Tässä piilee uskottavuuden testi:

5 Julistus, joka ei saarnaa Jumalan valtakunnan oikeudenmukaisuudesta köyhiä kohtaan on evankeliumin irvikuva. Mutta kristittyjen osallistuminen taisteluun oikeudenmukaisuuden puolesta, joka ei viestitä Jumalan valtakunnan lupauksia, on myös irvikuva kristillisestä oikeuskäsityksestä. Vuoden 1982 asiakirja perustui kristologiaan. Sen mukaan lähetystyö ei ole vain kirkon toimintaa, vaan kirkko on Jumalan puolesta toimija Jumalan lähetyksessä maailmassa. Siinä on väkeviä esityksiä henkilökohtaisesta ja yhteisöjen käännyttämisestä, mutta todetaan myös jumalanpalveluksen ja ehtoollisen merkitys lähetystyössä. On selvää, että kirkon lähetystyöllä on sosiaalinen velvoite, mutta korostetaan myös paikallisseurakuntien syntymisen tärkeyttä olennaisena osana kristillisen lähetystyön strategiaa. Miksi tarvitaan uusi julkilausuma lähetystyöstä? Ensiksikin, lähetyksen ja evankelioimisen yhteys on suuresti muuttunut viimeisten 30 vuoden aikana. Esimerkiksi Berliinin muurin sortuminen, Neuvostoliiton hajoaminen, yleismaailmallinen taloudellinen tilanne, maahanmuuttajat ovat vaikuttaneet muutokseen. Toiseksi kirkon toimintaympäristö on muuttunut. Kolmanneksi, ekumeeninen missiologia on huomattavasti muuttunut viime vuosikymmeninä, vaikka jotkut vuoden 1982 asiakirjan käsitykset lähetyksestä ovat edelleen käypiä. Esimerkiksi käsitteet kristuskeskeinen lähetystyö, vapautusteologian vaikutukset, lähetystyötä kuudella mantereella ovat nyt vanhanaikaisia. Missiologian vaiheista tähän asti on tehtävä yhteenveto, ja sitä on kehitettävä edelleen Kirkkojen Maailmanneuvoston lähetystä koskevaksi kannanotoksi. Lähetyksen tilanne on perinpohjin muuttunut 2000-luvulla. Näistä syistä uusi julkilausuma ei ole vuoden 1982 parannettu painos. Sen tarkoitus on tuoda uusia aiheita ja luoda uutta käsitteistöä Kirkkojen Maailmanneuvoston seuraavaan kokoukseen tänä vuonna. Vuoden 1982 asiakirja oli viime vuosisadalla vaikutusvaltaisempia lähetystä käsitteleviä tekstejä niin ekumeenisissa kuin koko lähetysliikkeen piireissä. Uusi julkilausuma esittelee uusia käsityksiä ja lähetyksen suuntaviivoja niin Kirkkojen Maailmanneuvoston jäsenkirkoille ja sen yhteydessä toimiville lähetysjärjestöille kuin myös laajemmille piireille. Kymmenen missiologista kysymystä Uusi lähetystyötä käsittelevä julkilausuma alkaa kymmenellä kysymyksellä, joita Maailmanlähetyksen ja Evankelioimisen komissio pitää ajankohtaisina ja tärkeinä tällä hetkellä: 1. Me uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on kaiken elämän luoja, lunastaja ja ylläpitäjä. Jumala loi kaiken olemassa olevan (oikoumene) omaksi kuvakseen ja toimii jatkuvasti vahvistaen ja suojellen elämää. Me uskomme Jeesukseen Kristukseen, jossa Jumalan maailmaa kohtaan osoittama rakkaus tuli ruumiillisesti todeksi ja joka on itse Elämä (Joh. 3:16). Jeesuksen Kristuksen perimmäinen tahto ja tehtävä on vahvistaa elämää sen täyteydessä (Joh. 10:10). Me uskomme Jumalaan, Pyhään Henkeen, Elämän antajaan, joka ylläpitää ja vahvistaa elämää ja uudistaa koko luomakunnan (1 Moos. 2:7; Joh. 3:8). Elämän kieltäminen on Elämän Jumalan torjumista. Jumala kutsuu meitä osallistumaan Kolmiyhteisen Jumalan elämää luovaan työhön. Hän vahvistaa meitä todistamaan yltäkylläisestä elämästä kaikille uudessa taivaassa ja uudessa maassa. Miten ja missä voimme havaita Jumalan elämää luovan toiminnan, joka tekee meidät kykeneviksi osallistumaan Jumalan työn toteuttamiseen tänään?

6 2. Lähetys saa alkunsa Kolmiyhteisen Jumalan ytimestä. Kolminaisuutta ylläpitää rakkaus, joka kohdistuu ylitsevuotavana koko luomakuntaan ja kaikkiin ihmisiin. Jumala on lähetyksen Jumala, joka lähetti Poikansa maailmaan ja kutsuu koko Jumalan kansaa (Joh. 20:21) ja vahvistaa sitä olemaan toivon yhteisö. Kirkko on saanut tehtäväkseen juhlia elämää. Kirkon tehtävä on Pyhän Hengen voimassa vastustaa ja muuttaa toiseksi ne voimat, jotka uhkaavat tuhota elämää. Kuinka tärkeää onkaan ottaa Pyhä Henki (Joh. 20:22) ja tulla eläväksi todistukseksi Jumalan valtakunnan saapumisesta! Miten käsityksemme Jumalan työstä muuttuvassa ja monimuotoisessa maailmassa muuttuu, kun tarkastelemme sitä Pyhän Hengen työn näkökulmasta? 3. Elämä Pyhässä Hengessä on lähetystehtävän sisin olemus. Pyhä Henki on kaiken toimintamme ja koko elämämme ytimessä. Hengellisyys antaa elämälle syvimmän merkityksen ja innoittaa tekojamme. Se on Luojan pyhä lahja, voima, jolla vahvistetaan ja hoivataan elämää. Lähetystehtävän hengellisyydessä on muutoksen voima, johon sitoutumalle voidaan Jumalan armosta muuttaa maailmaa. Miten voimme nostaa lähetyksen esiin elämää vahvistavana ja muuttavana hengellisyytenä? 4. Jumala ei lähettänyt Poikaansa vain ihmiskunnan pelastukseksi. Pelastus ei ole osittainen. Päinvastoin evankeliumi on hyvä sanoma koko ihmiskunnalle. Se koskee koko elämää ja koko yhteiskuntaa. Siksi on hyvin tärkeää ymmärtää Jumalan työ sen kosmisessa mittakaavassa ja tunnistaa kuinka koko elämä, kaikki mitä on (oikoumene), on liittynyt Jumalan elämänkudelmaan. Maapallon tulevaisuus on uhattuna. Mitä vaikutuksia tämän ymmärtämisellä on siihen, miten osallistumme Jumalan työhön maailmassa? 5. Kristillisen kirkon lähetystä on totuttu kuvaamaan maantieteellisen laajenemisen käsitteillä: lähetys alkaa kristillisestä keskuksesta ja ulottuu tavoittamattomille alueille maan ääriin. Tänä päivänä kirkon todellisuus globaalilla tasolla on hyvin toisenlainen. Suurin osa maailman kristityistä elää tai on lähtöisin globaalista etelästä tai idästä. Voidaankin puhua kristinuskosta maailmanuskontona. Muuttoliikkeestä on tullut maailmanlaaja, moniulotteinen ilmiö, joka muokkaa kristinuskon tilannetta. Nykypäivän globaalin kristinuskon merkittävimpiä ilmiöitä on voimakkaiden helluntalaistaustaisten ja karismaattisten liikkeiden nousu eri puolilla maailmaa. Minkälaisia teologisia, tavoitteellisia ja käytännöllisiä näkökulmia tämä kristinuskon painopisteen muutos on tuonut lähetykseen ja evankelioimiseen? 6. Lähetys on ymmärretty liikkeeksi keskuksesta reuna-alueille ja yhteiskunnan etuoikeutetuilta yhteiskunnan syrjäytyneille. Nyt yhteiskunnan reuna-alueilla olevat ovat itse nousseet keskeisiksi lähetystehtävän toteuttajiksi. He vahvistavat ymmärrystämme lähetyksestä muutosvoimana. Tällä roolien vaihtumisella sen suhteen, miten lähetys ymmärretään, on vahvat raamatulliset juuret. Jumala valitsi köyhät, hullut ja heikot (1. Kor. 1:18-31) viemään eteenpäin Jumalan oikeudenmukaisuutta ja rauhaa tavoittelevaa työtä, niin että elämä voisi kukoistaa. Jos lähetys ei toteudu ensisijaisesti keskuksesta reuna-alueille vaan pikemminkin reuna-alueilta keskustaan, mikä on reuna-alueilla olevien ihmisten erityinen anti

7 lähetystehtävän toteuttamiseen? Miksi näiden ihmisten kokemukset ja näkemykset ovat erityisen keskeisiä, kun pohdimme uudella tavalla lähetystä ja evankelioimista? 7. Elämme maailmassa, jossa luottamus mammonaan uhkaa evankeliumin uskottavuutta. Markkinaideologia levittää propagandaa, jonka mukaan globaali kauppa pelastaa maailman rajattoman kasvun kautta. Tämä myytti ei uhkaa ainoastaan talouselämää vaan myös ihmisten hengellistä elämää. Se on uhka sekä ihmiskunnalle että koko luomakunnalle. Miten voimme julistaa hyvää sanomaa ja Jumalan valtakunnan arvoja globaalissa markkinataloudessa? Miten voimme voittaa markkinoiden hengen? Mitä tekoja kirkko on lähetetty tekemään keskellä taloudellista ja ekologista epäoikeudenmukaisuutta ja globaalia kriisiä? 8. Kaikkia kristittyjä, kirkkoja ja seurakuntia kutsutaan viemään elävää viestiä Jeesuksen Kristuksen evankeliumista, joka on pelastuksen hyvä sanoma. Evankelioiminen on vakaata mutta nöyrää uskon ja vakaumuksen jakamista toisten ihmisten kanssa. Tällainen jakaminen on lahja, joka julistaa Jumalan rakkautta, armoa ja hyvää tahtoa Kristuksessa. Se on aidon uskon välttämätön hedelmä. Tästä syystä kirkon tulee jokaisen sukupolven aikana sitoutua uudelleen evankelioimiseen, joka on olennainen tapa välittää Jumalan rakkautta maailmaan. Miten voimme julistaa Jumalan rakkautta ja oikeudenmukaisuutta sukupolvelle, joka elää yksilökeskeisessä, maallistuneessa ja materialistisessa maailmassa? 9. Kirkko elää moniuskontoisessa ja monikulttuurisessa maailmassa. Uusi viestintäteknologia luo laajempaa tietoisuutta toisten ihmisten identiteeteistä ja elämäntavoitteista. Kristityt rakentavat paikallisesti ja maailmanlaajuisesti rakkauden, rauhan ja oikeudenmukaisuuden yhteiskuntia muista uskonnoista ja toisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Moninaisuus on haaste kirkoille, ja kirkon on välttämätöntä sitoutua uskontodialogin käymiseen ja kulttuurirajat ylittävään viestintään. Minkälaisia ekumeenisia käsityksiä meillä on yhteisen todistuksen antamisesta ja elämää luovan lähetystehtävän toteuttamisesta moniuskontoisessa ja monikulttuurisessa maailmassa? 10. Kirkko on Jumalan lahja maailmalle maailman muuttamiseksi kohti Jumalan valtakuntaa. Kirkon tehtävä on tuoda uutta elämää ja julistaa Jumalan rakastavaa läsnäoloa maailmassa. Meidän tulee yhdessä osallistua Jumalan työhön, ylittää meitä jakavat aidat ja purkaa jännitteet, että maailma voisi uskoa ja kaikki olisivat yhtä (Joh. 17:21). Kirkko on Kristuksen opetuslasten yhteys, ja sellaisena sen täytyy tulla syrjintää kaihtavaksi yhteisöksi, jonka tehtävä on tuoda sovintoa ja parannusta maailmaan. Miten kirkko voi uudistua niin, että sen missionaarisuus ja kasvaminen kohti elämän täytettyä toteutuvat? Lähetys ja elämän henki Voidakseen vastata edellä oleviin kymmeneen kysymykseen uusi julkilausuma keskittyy Pyhän Hengen lähetykseen. Neljä päälukua on rakennettu Pyhän Hengen eri symbolien ja tunnusmerkkien ympärille: - Lähetyksen henki: elämän henkäys - Vapauden henki: lähetystyö reuna-alueilta

8 - Yhteisön henki: kirkko liikkeellä - Helluntain henki: hyvä sanoma kaikille Julkilausuman ensimmäinen osa Lähetyksen henki: elämän henkäys osoittaa Pyhän Hengen ja lähetyksen yhteyden sekä esittelee Pyhän Hengen elämää luovana henkenä. Luomisesta alkaen Pyhä Henki on ollut Jumalan väline elämän antajana. Jeesus Kristus syntyi Hengestä, eli Pyhän Hengen voimassa ja antoi henkensä. Kristuksen toiminnan seurauksena opetuslapset saivat helluntaina Pyhän Hengen. Jumalan Henki pystyy voimallaan uudistamaan maailmamme. Lähetystyö Pyhässä Hengessä, jonka Kristus on meihin puhaltanut, voi luoda ja muuttaa elämää. Uuden julkilausuman mukaan lähetystyö tapahtuu Pyhässä Hengessä ja on muutoksen aikaansaavaa hengellisyyttä. Pyhän Hengen lähetyksen ydin on luomistyössä, ja se on hyvä sanoma kaikille. Lähetystyö ei ole vain strategiaa. Se ei ole vain tehtävä tai toimintaa. Se tarkoittaa hengellistä suuntautumista ja elämäntapaa. Toinen osa Vapauden henki: lähetystyö reuna-alueilta yhdistää Pyhän Hengen lähetyksen Jeesuksen Kristuksen vapautustyöhön sorrosta ja syrjinnästä vapauttamiseen. Kristus sanoi: Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman. (Luuk. 4:16) Jeesus Kristus oli mieluiten aikansa syrjäytettyjen kanssa, muttei holhoavasta armeliaisuudesta, vaan koska he janosivat oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa. Hän kutsui näitä ihmisiä maan suolaksi, maailman valoksi ja hapatteeksi. Jeesus samaistui heihin. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus kantaa ruumissaan merkkejä järjestelmällisestä sorrosta. Yhteiskunnan reuna-alueilla olevat voivat usein havaita asioita, joita yhteiskunnan keskiöstä ei näe. Julkilausumassa korostetaan, että yhteiskunnan laita-alueilla elävät eivät ole vain lähetystyön kohteita, vaan he itse tekevät lähetystyötä tavoitellessaan oikeudenmukaisuutta ja yhteyttä. Kaiken lähetystyön tulee sen vuoksi turvata jokaisen ihmisen ja maapallomme pyhä arvo. Sen tulee edistää kaikkien elävien ja elämän parantumista, eheytymistä ja sovintoa Pyhän Hengen avulla. Kolmas osa keskittyy Pyhään Henkeen yhteisön henkenä ja selittää, miksi kirkon on oltava liikkeellä. Koska kirkko saa suuntansa ja voimansa Jumalan rakkauden hengestä, se on luonnostaan lähetystehtävän toteuttaja. Kirkon henki on sama Pyhä Henki, joka antaa perusvoiman lähetykselle. Toisin sanoen jos kirkko ei tee lähetystyötä, se ei ole enää kirkko. Tästä seuraa dynaaminen käsitys kirkon apostolisuudesta: apostolisuus ei ole ainoastaan kirkon uskon turvaamista ajasta aikaan, vaan se edellyttää osallistumista apostolaattiin. Toteuttaessaan apostolin tehtäviä kirkko on liikkeellä. Se luo uutta elämää ja luomakunnalle mahdollisuuksia kukoistaa Jumalan tarkoituksen mukaisesti. Jumalan toiminta Jeesuksessa Kristuksessa Pyhän Hengen välityksellä on pelastuksen evankeliumi kaikille. Julkilausuman neljäs ja tärkein osa keskittyy erityisesti evankelioimiseen hyvän sanoman tuomisena kaikille helluntain hengessä. Sen mukaan evankelioiminen on lähetystyön muoto, jossa inkarnaatio sekä Jeesuksen Kristuksen kärsimys ja ylösnousemus ovat yksiselitteisen peittämättömästi esillä, eikä Jumalan pelastavalle armolle aseteta mitään rajoituksia. Sen tavoitteena on jakaa hyvä sanoma niille, jotka eivät ole sitä vielä kuulleet, ja kutsua heitä kokemaan elämä Kristuksessa. Todetaan selkeästi, että evankelioiminen ei ole käännytystyötä, koska vain Jumalan henki voi luoda uutta elämää ja synnyttää uudesti. Vaan paremminkin se on Jumalan rakkaudesta täyttyneiden sydänten ylitsevuotamista niiden puolesta, jotka eivät vielä tunne Jumalaa.

9 Evankelioiminen tapahtuu vuoropuheluna. Oletamme, että Jumala on läsnä, että hän on kulkenut edellä ja ollut kohdattavien ihmisten kanssa heidän omissa tilanteissaan. Kyseessä ei ole vain hyvän sanoman kertominen vaan Pyhän Hengen läsnäolon ja toiminnan vahvistaminen. Evankelioiminen on myös profeetallinen tehtävä, johon sisältyy kertominen totuudesta, toivosta ja rakkaudesta. Hyvän sanoman kertojan tulee tuomita vaurauden, kulutuksen ja vastaavien elämänkielteisten voimien epäjumalanpalvelus. Evankelioiminen kertoo totuuden rakkauden kautta. Se näkyy sanoina ja tekoina. Rakkaus toisia kohtaan vahvistaa julistamamme evankeliumin todeksi. Kymmenen teesiä Lähetyksen ja elämän hengen suhdetta pohtinut asiakirja päättyy kymmeneen teesiin lähetyksestä ja evankelioimisesta. Ne ovat vastauksia aiemmin esitettyihin kymmeneen kysymykseen. 1. Jumalan lähetyksen päämäärä on yltäkylläinen elämä (Joh. 10:10), ja sen tulee olla lähetystyön kriteeri. 2. Lähetystyö alkaa Jumalan luomistyöstä ja jatkuu uudessa luomisessa, joka tapahtuu Pyhän Hengen eläväksi tekevässä voimassa. 3. Hengellisyys on lähetyksen voiman lähde ja lähetys Pyhässä Hengessä luo muutosta. 4. Jumalan Hengen tehtävä on uudistaa koko luomakunta. 5. Tänä päivänä globaalista etelästä ja idästä nousee moniulotteisia ja monimuotoisia lähetysliikkeitä. 6. Lähetyksen toimijoita ovat vallan ja voiman keskuksista syrjässä elävät ihmiset. Heillä on profeetallinen ääni, joka julistaa kaikille kuuluvaa yltäkylläistä elämää. 7. Jumalan armotalous perustuu kaikkiin kohdistuvan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden arvoihin. Muutosta luova lähetys vastustaa vapaaseen markkinatalouteen liittyvää epäjumalanpalvelusta. 8. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on hyvä sanoma kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Sitä tulee julistaa rakkauden ja nöyryyden Hengessä. 9. Elämää vahvistava vuoropuhelu ja yhteistyö olennainen osa lähetystä ja evankelioimista. 10. Jumala ohjaa ja vahvistaa kirkkoa sen lähetystehtävässä. Näitä teesejä seuraa kutsu kirkoille liittyä yhteen toimimaan yhdessä kohti elämää : Kolmiyhteinen Jumala kutsuu koko luomakunnan elämän juhlaan Jeesuksen Kristuksen kautta, joka tuli antamaan elämän, yltäkylläisen elämän (Joh. 10:10) ja Pyhän Hengen kautta, joka vahvistaa näyn Jumalan valtakunnasta: Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. (Jes. 65:17) Nöyrinä ja toiveikkaina me sitoudumme Jumalan lähetykseen, Hänen, joka luo kaiken uudeksi ja sovittaa kaiken. Me rukoilemme: Elämän Jumala, johda meidät oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan! Päätös: Missiologisesti merkittäviä asioita Lopuksi haluan tähdentää seuraavia uusia paradigmoja ja missiologisia käsitteitä, jotka esiintyvät Kirkkojen Maailmanneuvoston uudessa julkilausumassa: 1. Uusi ekumeeninen julkilausuma keskittyy Pyhän Hengen lähetykseen (missio Spiritus). Sen teologinen tausta on kolmiyhteinen käsitys lähetyksestä (missio Dei). Dynaamisuus,

10 muutosvoima ja moninaisuus ovat pääkäsitteitä, kun puhutaan lähetyksestä ja evankelioimisesta muuttuvassa maailmassa. 2. Julkilausuma määrittelee lähetyksen tavoitteeksi elämän vahvistamisen sen täyteydessä. Kun Jumalan lähetyksellä on elämää luova tehtävä, meidän on jatkuvasti tutkittava, miten voimme yhdessä osallistua missio Spiritukseen yhteisen todistuksemme kautta. 3. Luomakunta ja hengellisyys ovat lähetyksen ydin. Julkilausumassa Jumalan lähetyksen ymmärretään ylittävän vain ihmiskeskeiset tavoitteet. Jumalan lähetys ja pelastus sulkee piiriinsä myös maapallon ja koko luomakunnan. Hengellisyys on avain, joka yhdistää ihmiskunnan Jumalaan, luomakuntaan ja lähimmäisiin. Sen lisäksi se innoittaa ja tuo voimaa lähetykselle toimia muutosten toteuttajana. Tämän vuoksi julkilausumassa korostetaan lähetyksen kosmista ulottuvuutta ja yhteyttä. 4. Uusi julkilausuma on ekumeeninen todistus. Se sanoittaa erilaisia perinteitä ja taustoja edustavien käsityksiä lähetyksestä ja pyrkii kokomaan ne yhteen ekumeenisesta näkökulmasta. Kristillisen maailman uudet maisemat tulevat esiin reuna-alueiden lähetyksen, maahanmuuton ja talouselämän globalisaation kautta. 5. Uusi julkilausuma korostaa uutta sitoutumista evankelioimiseen nöyrinä ja muita kunnioittaen. Jeesuksen Kristuksen hyvän sanoman jakaminen on lähetyksen tärkein tehtävä. Se on elämän pelastava uutinen koko maailmalle jokaiselle sukupolvelle ja kaikissa yhteyksissä. Julkilausumassa tutkitaan, miten evankeliumi voidaan viestittää yksilökeskeisessä, maallistuneessa ja materialistisessa nykymaailmassa. 6. Kirkon ja lähetyksen suhteen tulee uudistua. Kun Kansainvälinen lähetyskomissio yhdistyi Kirkkojen Maailmanneuvostoon vuonna 1961, kirkko oli missiologisen näkemyksen mukaan lähetystyön päätoteuttaja. Lähetyskomission tavoite oli uudistaa kirkko, tehdä siitä lähetyksen kirkko yhdistymisen kautta. Kun Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komissio vietti 50 -vuotisjuhliaan, se uudisti sitoutumisensa jatkaa pyrkimyksiään muuttaa kirkko todella missionäärikseksi. Uuden julkilausuman valmistelun jälkeen Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komissio jatkaa loputonta tehtäväänsä kartoittaa ekumeenista käsitystä Jumalan lähetyksestä ja miten sitä yhdessä toteutetaan tänään ja tulevaisuudessa.