Kudoin ensimmäisen mattoni vähän yli parikymppisenä kudonta-asemalla. Olin juuri valmistunut vaatetusalan artesaaniksi.

MUISTOJEN MATOT Marja Boberg, Kokemäki 29.3.2010 Kudoin ensimmäisen mattoni vähän yli parikymppisenä kudonta-asemalla. Olin juuri valmistunut vaatetusalan artesaaniksi. Tein räsymattoni itse leikkaamistani kuteista, ja hauskinta värien sommittelun lisäksi oli kutoa muistot talteen...isän ruutupaita ja ompelemani kevätjuhlamekko ja koko joukko muita vanhoja vaatteita ja lakanoita pääsivät uuteen hyödylliseen elämään. Maton nimeksi tuli "Auringonlasku". Mattojen päät olivat sinisävyiset ja keskiosa punertava, ympärillään vaaleita, kellertäviä sävyjä. Olin tyytyväinen siistiin, tasareunaiseen mattoon ja sen väreihin. Jonkin ajan kuluttua tuli kuitenkin ikävä yllätys: keskellä mattoa olin käyttänyt muita kuteita paksumpaa punaista nauhaa ja käytössä matto myöhemmin levisi keskeltä selvästi leveämmäksi kuin muualta. Nykyään se toimittaa kesäisin mökkimaton virkaa. Olen tehnyt viisi räsymattoa ja jokaiseen olen kutonut muistoja omista kuteista. Jokaisella on nimi. "Puutarhassa", "Kukkaniitty", "Sateenkaari" ja "Talviunelmia". Matoilla on minulle paljon tunnearvoa, juuri siksi, että ne sisältävät niin muistorikkaat materiaalit. Myös ajankohdat ovat jääneet mieleen: Talviunelmia-maton kudoin esikoistani odottaessani ja siinä on vaaleita sinisen ja punaisen sävyjä, kun vauvan sukupuoli ei ollut tiedossa... -------------- MUMMON JA MINUN MATTO 29.3.2010 Mummo kutoi kammarissa pitkiä räsymattoja tupaan. Oli kevättalvi ja olin itse tuolloin 2- vuotias. Aikani katseltuani halusin kuulemma tietysti parivuotiaan tarmolla myös kutomaan. Lopputuloksena tuosta ajasta (lähes 40 vuoden takaa), on edelleen tallella kauniinkirjava, metrin mittainen kynnyksenalusmatto, jonka kudoin yhdessä mummon kanssa. Se oli usein kesäisin eteisessä yhdessä pitemmän maton kanssa! Mattoja olen kutonut sen jälkeenkin ------------ KARKKIMATTO Tarja Saarenpää, Paimio 8.3.2010 Äitini kummitäti kutoi 60-70-luvun vaihteessa karkkipapereista ns. kynnysmaton. Siinä oli hauska pinta, joka syntyi pienistä kiiltävästä karkkipaperikuteesta. Loimena oli kalalankaloimi. Matto kudottiin Joensuussa, Ylämyllyllä Mattisen lahdessa. ---------

PITKÄN MATKAN TEHNYT LOIMI Irmeli Hjerppe, Mellilä 8.3.2010 Sotien välissä isoisäni sisko, Anna Kaasalainen, lähti äitinsä kanssa Karjalasta. Anna-äidin kangaspuut kulkeutuivat Mynämäelle. Kangaspuut seisoivat varastossa, sillä Anna ei kyennyt kutomaan huonojen jalkojensa kanssa. Annan kuollessa 10 vuotta sitten, äitini sai kangaspuut, jotka hän toi Mellilään. Kangaspuissa on kaikki nämä vuodet ollut loimi ja osittain kudottua mattoa. Eli vaikka sotien välissä on lähdetty, kiireellä on lähdetty, kun kangaskin jäi puihin. ------------------- MUMMONI MATOT Irmeli Hjerppe, Mellilä 8.3.2010 Vuonna 2009 sain äitini siskolta, Kirstiltä, mummoni kutomia mattoja, jotka mummoni on kutonut 50-luvulla Äänekoskella, johon heidän evakkomatkansa päättyi. Matot on tehty räsykuteista ja niiden leveys on 75 cm. Sidos on ruusukas. ------------ HUVILAN PAPERIMATOT Esa Alestalo Alestalon Mattokutomo Oy, Lahti www.alestalo.fi Mieleeni muistuu tarina viisikymmentäluvun lopulta, muistikuvani mukaan vuosi oli 1958. Perheellämme on vanha huvila Lahdessa Vesijärven rannalla ja siellä oli lattioilla jämäkät kutomomme sota-aikana kutomat suuret paperimatot. Kutsuin muutaman luokkakaverin kalaan. Itse häpesin syvästi näitä paperimattoja, kavereiden perheissä ne olivat silloin täysin tuntemattomia. No, ei aikaakaan, kun yksi huomasi ihmeissään, että matothan oli tehty paperista. "Vautsi", hän huokaisi ja samaan hengenvetoon hän totesi kuulleensa, että Amerikassa vaatteetkin valmistetaan nykyisin paperista. Minä olin ylpeä matoistamme. Tällä vuosituhannella olemme olleet todistamassa paperimattojen uutta buumia. ----------- Alestalon Mattokutomo Oy perustettiin vuonna 1917 ja se toimii edelleen. Yrityksen päätoimiala tänä päivänä on matonkudemateriaalien kauppa, jota se harjoittaa maailmanlaajuisesti. -------------

MATTONI Sirkku Korpelainen, Turku 1.3.2010 Kotonani kudottiin paljon. Äiti oli jo omassa lapsuudenkodissaan kutonut uskomattoman paljon. Siispä liinavaatteet; lakanat, tyynyliinat ja pyyheliinat sekä matot, olivat itse tehtyjä. Kun itse tulin isoksi, ostettiin uudet vipuvarsipuut, Sirkan kangaspuut. Kudoimme äidin kanssa useinkin - kumpi ehti - samaa kangasta: pitkiä pyyheliinakankaita, mattokankaita ym. Sitten oli taas minun omia juttuja, jotka tein alusta loppuun itse. Niinpä päätin tehdä räsymatot vinttikamariin, joka oli veljeni ja minun yhteinen huone. Valkoiseen kalalankaloimeen kudoin tasaisen kirjavat räsymatot. Ne olivat sellaiset aika kevyet ravistella ja kuljetella. Olin niihin oikein tyytyväinen. Muistelen, että toinen niistä matkasi mukana, kun olin vuoden emäntäkoulussa ja sisustimme 3:n tytön huoneen omilla tekstiileillä. Sitten matto pääsi mukaan, kun olin sairaalaharjoittelijana vajaan vuoden. Toinen matto toimitti sillä aikaa sitä alkuperäistä virkaa vinttikamarissa. Eipä aikaakaan, kun olin perustamassa omaa kotia ja sinne matot seurasivat mukana. Siellä niitä tarvittiin ensin keittiön mattona. Aikanaan hankimme mökin ja jälleen matot saivat uuden osoitteen. Siellä matot saivat palvella eri tarkoituksissa, ensin sisäkäytössä. Kun kudoin uudet matot mökille, vanhat joutuivat hanttihommiin. Toinen kelpasi kuistia pehmentämään, toinen lyhennettynä saunan pukuhuoneeseen ja pienen osuuden solmin pikkulan lattialle. Kuistilla mattovanhus heikkeni hiljalleen, aurinkokin siellä jännästi kovettaa mattoa, ehkä linnutkin hakivat joskus pesäainesta - ja seurasi uran viimeinen vaihe. Matto rullattiin liiteriin. Sitä tarvitaan vieläkin, kun autoa huoltaessa pitää kontata ja pyöriä maassa; matonpätkäähän siinä tarvitaan! Olen kovasti ihmetellyt mattojeni kestävyyttä. Liekö siitä jo 55 vuotta, kun matot valmistuivat. Ne ovat olleet mielestäni aina jossakin käytössä. Minkälaista laatua entisajan valkoiset kalalangat olivat? Kuteet eivät voineet olla kovinkaan kummoisia - käytettyjä vaatteita ja paljon nekin kestivät! ----------------

MATTORUNO Anja Mahosenaho-Eino, 22.2.2010 Riihikoski Tässä sukat suhisevat villatakit vilistävät elävät uutta elämää. Muinoin mummo sukat kutoi sisko villatakit vipelsi. Aika kului, ajanhammas jyrsi pehmeät kudonnat jätesäkkiin jämähtivät. Sattumalta säkkiin kurkki vanhan aarteen etsijä. Siitä alkoi hyljättyjen ihka uusi elämä. --------------- ETEISEN MATTO Hellevi Kulmala, 22.2.2010 Riihikoski Kudoin maton kotona Jalkalassa 1977 kesällä. Silloin oli tapana, että naapurista lainattiin kangaspuut kesäksi ja ne koottiin vinttiin. Matonkuteet leikattiin kotona talvella aina pikkuhiljaa vanhoista vaatteista, lakanoista yms. Raitoihin tarvittavat kuteet ostettiin kangaskaupasta. Loimi tilattiin valmiina postimyynnistä, naapurin emännän kanssa laitettiin loimi puihin. Tämä kyseinen matto on tehty vanhoista villavaatteista leikatuista kuteista. Siinä on äidin hame, siskon ja omat villakangashousut. Taitaa olla veljen housut ja paitakin. Matto on ollut valmistumisestaan saakka jatkuvasti käytössä eteisen mattona. Joka kesä se on pesty mäntysuovalla ja painepesurulla. Matto näyttää aina puhtaalta. Nyt ajan hammas näkyy siinä, mutta käytössä se tulee olemaan edelleen. -------------------

ENSIMMÄINEN MATTONI Maija Pöysti 19.2.2010 Loimaa Olen syntynyt Karjalassa, Vuoksenrannan (1929) Sintolan Kotiniemessä. Evakkolapsena minulla ei ollut mitään huonekaluja eikä käsitöitä, kun minut valittiin 21-vuotiaana Liedon kunnan toimistovirkailijaksi. Kunnan puolesta oli 2 hevosta vastassa uuden neidin tavaroita - yhteenkään ei ollut mitään pantavaa. Minulla oli paperikankainen patja ja olkia täytteenä. Kunnanhallitus osasi jo silloin ajatella työssä viihtyvyyttä ja osti asuntooni huonekalut (minulla oli virka-asunto). Silloin tuli suuri haave - saada matto. Räsymatto. Kuulin, että Turun Silo myy alusvaatteiden leikkauksesta jääneitä pieniä tilkkuja (10cm x 5 cm). Ostin niitä 15 kg ja leikkasin nauhaksi. Käsin ompelin kaikki pienet pätkät yhteen ja laitoin vyyhdille. Materiaali oli väriltään vaaleanpunaista. Värjäsin ne (kunnan saunanpadassa, lupauksella, että pesen padan huolellisesti) Syreenin väritehtaan väreillä matokahvin väriseksi puolet ja toinen puoli punaruskeaksi. Minulla oli Tampereella täti, jolla oli pieni kutomo (verstas) Amyrissa. Vein kuteet sinne. Maton kutoivat Saima Sokka 1908-2001 ja Helmi Keissa. Matto on 8-niitinen ja malli oli Saima-tädin. Iloni oli suuri, kun sain levittää lattialle oman maton -ensimmäisen esineen, joka kaunisti pientä kotiani. Siitä se alkoi --------------- RÄSYMATON PAIKKA Taru Koskinen, Salo 18.2.2010 Minun mielikuvissani räsymatoilla on yksi aivan erityinen paikka. Olen 60-luvulla syntynyt kaupunkilaislapsi, mutta perheemme tuttavapiiriin kuului halikkolainen aivan ihana, iäkäs sisarusparvi. Sisarukset asuivat tilavassa, mansardikattoisessa maatalossa peltojen keskellä. Kädentaidot olivat korkeassa kurssissa ja perinnetietous laajaa. Huoneissa oli paljon upeita itse tehtyjä käsitöitä, sekä perinteisiä että moderneja. Mutta ne räsymatot! Tupa oli todella tilava, arviolta 60-100 neliötä. Lattiaa peittivät vieri vieressä monimetriset räsymatot, kaikki samaa mallia. Toisinaan matot oli vaihdettu uusiin! Matot raitoineen painuivat lapsen mieleen lähtemättömästi leikin avulla: Talossa ei asunut lapsia, eikä sieltä siis löytynyt leluja, joten kyläilyleikit piti keksiä veljen kanssa itse. Tuvassa oli useampia erivärisiksi maalattuja jakkaroita. Ne kumosimme ylösalaisin, laitoimme peräkkäin, asetimme matolle ja näin oli juna raiteilla valmiina lähtöön. Useamman kerran muistan saaneeni nämä räsymatot rullalle! -------------

RIEPUMATTO Liisa Ake-Helariutta, Parainen 10.2.2010 Tämä, 1940-luvun loppupuolella äitini kutoma matto, herättää ajatuksia ja muistoja sitä aikaisemmalta ja myös myöhemmältä ajalta. Vanhempani vihittiin kesällä 1934 Koiviston pitäjänkomeassa graniittikirkossa Karjalan kannaksella. Kodit olivat kauniissa Koivusaaressa. Sen aikaisen tavan mukaan vaimo muutti kapioineen miehensä kotiin miniäksi. Morsiona ollessaan hän ompeli ja kutoi kaikki uuteen kotiin tarvittavat liinavaatteet, ikkunaverhot ja tietysti kaunisraitaiset riepumatot. Olivathan merimiesveljet tuoneet tuliaisina ulkomailta värikkäitä vaatteita ja kankaita. Nämä kaikki vietiin kapioarkussa tulevaan yhteiseen kotiin, anoppilaan. Marraskuun viimeinen päivän 1939 muutti nuoren kodin elämän, oikeastaan kaikkien Suomen kotien elämän tavalla tai toisella. Sota oli syttynyt. Kannaksella asuvien oli jätettävä kotinsa heti. Miehet olivat rintamalla. Evakkoon, tuntemattomalle matkalle idästä länteen, joutuivat äidit lapsineen ja vanhukset, lähtemään viiden päivän eväät mukanaan. Äiti kertoi siivonneensa kodin ja levittäneensä kauneimmat matot lattialle iloista kotiinpaluuta varten. Sitä ilonhetkeä emme ole kokeneet, vaikka evakkoaikaa on jo kertynyt 70 vuotta. Melkein kaksi vuotta jouduimme muuttamaan paikkakunnalta toiselle. Vuonna 1942 saimme pysyvämmän asuinpaikan ja vuokrahuoneen (450x415) saaristopitäjästä. Isäntä oli ilmeisesti tarvinnut huoneen korkkimaton muuhun käyttöön, koska oli poistanut sen. Lattialautoja peitti nöyhtäkerros. Meidän piti jopa aluksi nukkua lattialla, jossa ei ollut minkäänlaisia mattoja. Äiti onnistui huutokaupasta hankkimaan vanhoja mattoja. Meidän lasten oli mukavampi taapertaa ja leikkiä lattiamatolla. Ne vanhat, haalistuneet matot peittivät lattiamme, kunnes äiti sai tietää paikan, missä voisi itse kutoa mattoja. Sitten alkoi vanhojen vaatteiden hankkiminen ja kuteiksi leikkaaminen. Sodan jälkeisinä pulavuosina se ei ollut helppoa, koska pitovaatteistakin oli puutetta, Ensimmäiset matot olivat ilottoman värittömiä. Vähitellen koppaan kertyi myös värikkäitä kudekeriä ja matot saivat iloiset raidat. Pula-aikana keksittiin käyttää jopa paperinarua kutomiseen, ei toki mattoihin, vaan ikkunaverhoihin. Vaikeasta alusta huolimatta kutominen oli äidille mieluisaa koko elämänsä ajan. Kuteita piti tietysti ahkerasti leikata, sillä matot pitenivät ja levenivät tarpeen mukaan. Me lapset ja isäkin jouduimme tarttumaan saksiin. Vuosien myötä vaihtelua toivat hapsu-, karva- ja muovimatot. Riepumatot pitivät silti ykkösasemansa. Vuosien kuluttua vanhemmat rakensivat oman kodin ja omin käsin kudotut, kotoiset riepumatot löysivät paikkansa. Vanhempieni aika on päättynyt. Matot ovat värikkäinä muistoina lattioillani ja lasteni lattioilla. Ne kestänevät vielä seuraavankin sukupolven ajan kertomassa menneistä ajoista. Joskus olen muistellut lapsuus- ja nuoruusajan vaatteitani ja harmitellut, kun mitään ei ole jäljellä. Sitten huomaan, että oikeastaan kaikki tärkeimmät ovat iloraitoina matoissa. Annan vain katseeni etsien liukua pitkin äidin taitavin käsin kutomaa tarinamattoa. Georg Malmstenin Riepumatto-laulussakin sanotaan: "Huomathan sen tämän tästä, ett on elo värikästä. Kuinka riepumatto muuta olla vois!"

HYVÄ MUISTI 5.2.2010, Pöytyä Ensin kävin kansalaisopiston kudontapiirissä, mutta 20 vuotta sitten, tuli pitäjäämme Varsinais-Suomen Kotiteollisuusyhdistyksen toimipiste ja siirryin sinne. Monia kauniita kudonnaisia kertyi vuosien varrella. Mieleeni tulee kuitenkin eräs matto. Neuvoja suunnitteli kauniin mallin ja niin aloin kutoa. Ensimmäisenä päivänä sain puoleen väliin ja seuraavana jatkoin. Minulla kun on hyvä "muisti" totesinkin lopussa, että olipa helppo malli, un ei tarvinnut kertaakaan katsoa paperia. Matto otettiin pois puista ja meillä oli tapana levittää se lattialle kaikkienihailtavaksi tai päinvastoin. Järkytys oli suuri, kun toinen pää olikin ihan erilainen. Se siitä hyvästä muistista. ------------ PUNAINEN SAMETTIPAITA 5.2.2010, Pöytyä Tämä muisto on ihan sieltä alkutaipaleelta. Olimme juuri muuttaneet ensimmäiseen yhteiseen kotiimme. Kaikesta oli puutetta ja niin toin keittiöön vanhat matot synnyinkodistani, mitkä eivät olleet enää kovin kauniit. Siihen aikaan ei kuteita ostettu kaupasta, joten aloin miettiä, jos saisin vanhoista vaatteista tarpeeksi kudetta. Mieheni oli ollut 4 vuotta Ruotsissa ennen naimisiin menoa. Paitojakin oli kertynyt aika paljon, kun ei ollut sitä paidan pesijää. Aloin leikata niitä huonoimmasta päästä ja kaikki meni oikein hyvin kunnes käteeni tuli punainen samettipaita. Mieheni piti siitä, mutta minä en, joten päätin leikata sen. Siitä saisi kauniita raitojakin. Mieheni tuli sitten kotiin ja näki lempipaitansa matonkudekeränä. Tunnelma ei ollut kovin hyvä ja lopuksi hän sanoi: "Huomenna on kai sitten jo nahkatakin vuoro." ------------- MINUN MATTONI TARINA Sari Paju, Nousiainen 5.2.2010 Tuttavani oli kutonut Kiikkalaisen perinnematon viisi vuotta sitten. Kysyi sitten minulta, josko kutoisin sille identtisen kaverin. Työtilaus sopi opiskeluihini ja otin haasteen vastaan. Haastetta riitti, jotta saatiin värit stemmaamaan ja muutenkin. Lopputulos oli kiitettävä ja samalla valmistuin artesaaniksi. ------------- PIENI KEINUTUOLIN ALUSMATTO Sirkka Nummela, Raisio 5.2.2010 Kalastajalanka loimena, kudottu kolmella sukkulalla. Villaista äitini leikkaamaa kudetta sekä yksi kude trikoota, koristeraidat ruusupoljentaa. Päät solmittu ja palmikoitu tupsuiksi.

ERÄÄN MATON TARINA Kaija Virtanen, Raisio 5.2.2010 Olen matto ja minä synnyin 1970-luvun alkupuolella. Tarkkaa aikaa, milloin emäntäni ottaa minut pois kangaspuista, ei ole viety aikakirjoihin. Olen 174 senttiä pitkä ja leveyttä minulla on 80 senttiä. Ennen syntymääni emäntäni leikkaa vanhoista vaatteista ohutta rihmaa eli kudetta. Hän hankkii myös kalalankaisen loimen, mikä on luomisen ja kangaspuihin keinottelun jälkeen selkärankani. Kun loimi on kierretty suoraan tukin ympärille, loimen langat pitää myös pujottaa niisien ja kaiteen läpi. Alkuvalmistelujen jälkeen emäntä istuu penkille asettaen jalat polkimille ja antaa kuteella täytetyn sukkulan lentää loimen avautuessa. Värit vaihtuvat kuteissa ja niin minä saan monta eriväristä raitaa. Minussa on sinisiä, siniharmaita ja ruskeita raitoja. Keltaiset ja mustat raidat piristävät pehmoista pintaani. Minussa on vain joustavia ja paksuja kuteita, joiden ansiosta olen tukeva tai ainakin tanakka. Lattialla loikoilevan elämäni alussa olen emäntäni perheen keittiössä. En ole siellä yksin, minulla on seurana sisarmatto. Yhdessä me tuomme lämpöä ja kodikkuutta keittiöön. Vuodet vierivät, minua tampataan viikoittain. On mukava loikoilla puhtaana. Mäntysuopapesun saan kesäisin. Osan vuodesta olen lomalla, kun tilallani on kevyempi kesämatto. Olen ollut jo jonkin aikaa eläkkeellä, mutta muutamia keikkoja olen vielä tehnyt. Kesällä pääsen rivitalon patiolle, kun lapset leikkivät ja lepäävät päälläni. Viimeisin palvelukseni oli olla Joulupäivänä lumihangessa suojana, jotta 95-vuotias mamma pääsi kulkemaan turvallisesti liukastumatta emäntäni luokse kyläilemään. Muotoni ja värini ovat vähän kärsineet vuosien varrella, mutta olen edelleen käytettävissä, jos vain löytyy sopivia tehtäviä. ---------------- SININEN RÄSYMATTO Sininen on lempivärini matossa. Vaihtelee sinisiä sävyjä tummasta vaaleampiin, turkoosiin, vihreään, valkoiseen ja hieman punaistakin pilkahtaa. Matto on kudottu täysin puuvillakuteista. Haluan sanoa, että äitini leikkaamaa kudetta on ollut hyvä kutoa, kun se on ollut niin tasaisesti leikattu. Kun matossa on räsyä, sen pinnasta tulee paljon elävämpi. --------------------

POIMITTU KUVIOILLINEN MATTO 5.10.2010 Matto on kudottu Reitalan mattokutomossa Itäharjulla 1965 keväällä kahden hengen kangaspuissa, joissa kudottiin seisaallaan ja viriöt saatiin lukituslaitteella pysymään auki. Ennen työrupeaman loppumista kutoja sai kudottua myös itselleen ison oman maton, joka on vuosikaudet muistuttanut kattokutomosta ja kuteiden muodossa myös kutojan isästä ja omista nuoruusvuosista. Maton loimi on pellavaa ja kuteet vanhoja - itse leikattuja. Osa kuteista on uudesta leikattua, etupäässä villaa ja puuvillaa, mikä näkyykin erilaisena kutistumisena monien pesujen jälkeen. Kuteina on ollut kutojan isän sodanjälkeinen sarkapusakka, kutojan oma ulsteri yms. Mattoon sopii hyvin Ragni Malmstenin laulun sanat räsymaton ilon ja surun raidoista. --------------- LAPIN RUSKA Tuija Vuorinen, Raisio 5.2.2010 Riekonmarjan syysväritys on lumonnut minut monet kerrat ja se sielunrauha mikä valtaa mieleni katsoessani äärettömyyksiin tunturin laelta. Mattoa suunnitellessani halusin tietysti tuoda palasen pohjoista myös etelään maton väristyksissä. Matonkuteiden sävyjen valinta isoäitini leikkaamista matonkuteista oli helppoa - onneksi oli mistä valita. Kuteiden pätkiminen ja mallikerran suunnittelu tuntuivat jossain vaiheessa toivottomalta, mutta kun sen oli saanut tehtyä, kutominen itsessään oli jo helppoa. Kutomisessa hyödynsin Kiikkalaisen maton kutomistekniikkaa, jolloin värit saa sekoitettua helposti. Mattoa on paljon kehuttu ja moni olisi sen jo ostanutkin, mutta jos ovat Lapin muistot korvaamattomia, niin on tämä mattokin! Maton väriloisto tuo elävästi mieleeni riekonmarjamättäät Morgam-ojalla vaelluksellamme Lemmenjoen maisemissa kunnioittamassa vanjojen kullankaivajien muistoa. Vain vilkaisu mattoon ja olen Siellä taas ------------------ SININEN MATTO Kaija Virtanen, Raisio 5.2.2010 Äitiäni aikansa palvelleet krimplenekankaiset leningit houkuttavat maton tekoon. Raision käsityökeskuksen seinälle ripustettuja mattoja katsellessa ihastun punaisiin ja sinisiin mattoihin. Ehkä leningit voisivat saada uusiokäytön vastaavaan tapaan toteutettuna mattona. Neuvoja-Tuijalta saan vinkit, miten kannattaa kuteet leikata ja toteuttaa. Kaksi joustavaa ja yksi joustamaton peräkkäin ja kunkin pituus 191 ommellaan yhteen pötköön. Teen työtä käskettyä. Kun leningit loppuvat, ostan uutta kangasta 191 senttiä ja leikkaa suoria pätkiä. Olen hyvilläni, kun keksin helpon keinon kuteiden tekoon. Suunnittelen kuteet ja värit peräkkäin, ompelen yhteen koneella. Näin syntyy vaaleita, kirkkaita ja tummempia keriä. Suunnitteluni jatkuu paperilla. Siten sävyt löytävät oikean paikan. Kutominen Tuijan opastuksella käy kivasti, kun yhdellä sukkulalla suihkien tulevat reunatkin tasaisiksi. Tämä matto on silmieni ilona makuuhuoneeni lattialla.

TUOMOLAN MATOT Laura Lankinen Paimion kaupunki, sivistysosasto 28.1.2010 Nykyisen Salon Halikon Hajalassa sijaitsee Alitalo-niminen tila. Paimion kaupunki sai tilan vuoden 2008 alussa testamenttilahjoituksena halikkolaiselta Lyyli Tuomolalta. Testamentin ehtoihin kuului Tuomolan suvun käsitöiden näytteille asettaminen ja säilyttäminen museossa. Tällä hetkellä käsityöesineistön inventointi on käynnissä ja museon perustaminen on valmisteluvaiheessa. Käsitöitä tilalta on löytynyt erittäin paljon. Talosta löytyi mm. 221 räsymattoa, kymmenkunta villa- ja karvalankamattoa, maitopusseista solmittu matto ja useita satoja keriä matonkuteita. Talon naiset - Elsa-äiti sekä tyttäret Lyyli ja Helvi - olivat taitavia käsityöihmisiä. Tuomolassa kangaspuut olivat ahkerassa käytössä, puissa oli tekeillä aina joko matto tai kangasta. Tuomolan talon lattiat oli eteisestä alkaen peitetty itse kudotuin matoin. Oli lyhyttä ja pitkää, oli kapeaa ja leveää, raidallista ja kuviollista. Mattoja kudottiin myös mm. kursseilla, ja ainakin salissa ollut isokokoinen villamatto on kurssikudonnainen. Mattoja valmistettiin luonnollisesti käyttöön lattioille, ja ainakin tuvassa matot vaihdettiin vuodenaikojen mukaan. Mattojen käyttöikää pidennettiin korjaamalla kuluneita mattoja. Vinttikomeroon oli pinottu myös aivan käyttämättömiä mattoja, joista ainakin osa on ollut näyttelyissä. Sisarukset saivat näyttelyissä kehuja mm. mattojensa väreistä. ------------------- MATTOTARINA KARJALA TL:STÄ Marja-Terttu Lehto, Paimio 28.1.2010 Äitini sairastui astmaan 1960-luvun lopulla ja sai kiellon, ettei pölyäviä räsymattoja saa enää käyttää. Kuinka ollakaan, silloin tulivat nämä muovipussipakkaukset maitoon ja vuorivillaan yms. Äiti kekseliäänä ihmisenä ja käsityöntekijänä huomasi, että ne olisivat pölyämätöntä matonkudetta ja ei kun tuumasta toimeen ja sakset leikkaamaan materiaalia uudenlaiseen mattoon. Varmaan siinä hyödynnettiin myös naapurienkin varastot. Naapurissa asui kutoja nimeltään Sirkka, joka tuli meille kutomaan. Kanalan yhteydessä oli verstashuone ja siellä Sirkka muisteli, miten muovimatto sai uuden tulemisen. Mattoa kudottiin ainakin 20 m, koska niitä oli 4 pitkää mattoa ja muuallekin kun tupaan niitä tehtiin. Raitoina käytettiin vuorivillan kääreenä olleita värikkäitä muoveja. Matot olivat hyvin vahvat, niitä pestiin joka kesä ja ne ovat vieläkin tuvan lattialla siskoni asustamalla kotitilallamme. Muistot ovat yhä siellä. ----------------

TARINAMATTO 1990-luvun alkupuolelta Raili Mikkonen-Joutsen, Paimio 28.1.2010 Mattoni tarina alkoi siitä, kun vanhempi sisareni toi minulle suuren mustan roskapussin, joka oli pullollaan hänen leikkaamiaan matonkuteita. Hänen sydämensä ei enää kestänyt kutomisen jyskytystä, siksi hän pyysi minua kutomaan kaksi puolentoista metrin pituista mattoa. No, minä menin käsityökeskukseen Paimioon ja opettelin kutomaan mattoa. Siskoni oli hyvä perheenemäntä kaikin puolin, mutta matonkuteen leikkaus oli jäänyt oppimatta. Hän oli leikannut monet pitkät housut ympäri lahkeen, joten kude katkesi joka kerran sauman kohdassa ja minun oli ohennettava päät ja ommeltava jatkopaikka. Lopulta sain koko pussillisen kudotuksi ja mattoa tuli yli 9 metriä! Huokasin helpotuksesta. Mutta siihen mennessä olin jo rakastunut siihen raitojen sommittelemiseen ja aloin kutoa omia mattoja. Päivät kutoa helskyttelin ja yömyöhällä leikkasin kuteita. Uuttakin kudetta ostin. Lointa riitti ja mattoja syntyi, tuli pitkiä ja tuli lyhyitä.. Kangaspuut oli tuotu käsityökeskukseen Kevolan kaupasta, jonne tyttäreni oli ne sijoittanut. Hän oli myös saanut "matonkutomistaudin" kuten minä. Hän oli kutonut pitkiä mattoja siellä Lampin yläkerrassa, missä käsityökeskus aluksi sijaitsi, ennen kuin se muutti parakkeihin Teollisuustien varrelle. Tähän mattoon upposi tummia housuja ja ruskeaa valkoruudullista tyttären ulsteria, jonka olin hänelle ommellut ja itse lopuksi pitänyt Olin jo ihan väsyksissä ja näytti siltä, että loimi oli jo loppumassa. Annoin avaimen pois Anne-Marille ja lupasin lopettaa työn illan aikana. Sitten loksuttelin yksin tunnista tuntiin. Ja lointa riitti! Aamulla kello viiden aikaan se vasta loppui. Pakkasin aarteeni pulkkaan ja laahasin mattokuormani asuntooni Pussitielle. Mattoja minulla nyt on, mutta ei lattiapintaa mihin niitä levittäisi! Tämä lyhyt tumma matto nyt juuri mahtuu. ---------------------------- MARIAN TARINA Maria Laakso, Loimaa 28.1.2010 Pienenä tyttönä 70-80 lukujen taitteessa olin usein mummin ja ukin luona viikonloppuisin. Mieleeni on jäänyt ihanina muistoina monet kerrat, kun leikattiin mummin kanssa matonkuteita. Istuimme kesällä pihakeinussa ja leikkasimme monet ihanat 60-luvun lakanat, verhot ja käyttövaatteet matonkuteiksi. Mummi neuvoi ja opetti kuinka leveää kuteesta leikattiin, miten kääntöpaikoissa kulmat pyöristettiin ja että solmua ei saanut tehdä. Mummi leikkasi valmiiksi lakanoista liian kuluneet ja hiutuneet paikat pois. Palkaksi avusta sain markan tai pari joilla sain mennä ostamaan kylän kaupasta karkkia. Kun palasin mummille, otin viereisestä kirjastosta lainatun kirjan ja karkkipussin ja menin keinuun lukemaan ja herkuttelemaan. Joskus mummi tai ukki toi filtin päälleni, ettei tullut kylmä. ---------------------

MATTOJA, MATTOJA, ENEMMÄN MATTOJA Pirkko Sillantaka, Laitila 28.1.2010 Kutoja Helvi Vippola (1918-2001) Laitilasta oli itseoppinut kankuri, joka aluksi kutoi itselleen mutta 60-luvulta lähtien kutoi mattoja tilauksesta myös asiakkaille niin uusista kuin leikatuista, vanhoista kuteista räsymattoja. Hänen värisilmänsä oli aivan ilmiömäinen ja hän sai tummat ja synkätkin värit hehkumaan tai kirkkaatkin värit maltilliseksi. Kutominen oli hänestä niin mukaansa tempaavaa, että ahertaminen työpajassaan toisinaan venyi kukonlaulusta iltamyöhään. Puolisonsa kiusoittelikin, että tuskin uskaltaa nukkumaan mennessään riisua vaatteitaan, kun aamulla voi olla housut leikattuna kuteiksi. :) Mattoja syntyi siis räsyistä, villalangasta, pellavalangasta (kudottiin museon salinmatot Kauppilan umpihaan) sekä 60-luvun hittituotteesta: maitopussista, jotka piti ensin leikata ohueksi nauhaksi. Helvin kutomia mattoja sekä kaikenlaisia muita kudonnaisia löyty Laitilan seudulta ja ympäristökunnista, sillä kutojan maine oli kiirinyt ---------------- ULLAKKOMATOT Anita Alanne-Tetri, Halikko 28.1.2010 Siellä ne ovat pitkin ja poikin vanhan maalaistalon vintillä. Enää en voi tietää kenen tarinan raidat kertovat. Sävyt ovat auringon ja entisen käytön haallistamat, mutta vanhat mattot ruokkivat raidoillaan mielikuvitustani. Pienet sahanpurut tai hiirenpipanat eivät näitä mattoja haittaa.kesällä ne harjataan. Uskollisesti ne palvelevat ullakon kulkureitteinä kunnes rakennusta muutetaan - surullista. ---------------- PAPERITEHTAASTA MATONKUDETTA Liisa Luoto, Riihikoski 21.1.2010 Tämän maton kude on kotoisin Varkaudesta A.Ahlströmin paperitehtaasta. Kude on tehty kankaasta, joka on ollut paperirullatelojen pohjakankaana. Sukulaismies "pelasti" nämä kankaat joskus 1960-1970-luvun vaihteessa tehtaalta, kun niitä ei enää tarvittu. Kankaat tuotiin Kemiöön, jossa ne viruivat yli kymmenen vuotta vintillä, kunnes äitini tarjosi niitä minulle. Sitten ne tuotiin Pöytyälle, jossa alkoi kova työ. Ensin kankaat pestiin ja sitten revittiin 5 cm:n suikaleiksi. Sen jälkeen kudesuikaleen kummaltakin puolelta purettiin 2 "lankaa" pois. Tätä tehtiin ulkona ja kuteet olivat pyykkipojilla narulla kiinni. Koko perhe osallistui tähän projektiin. Kutominen vaati välikuteen, muuten olisi tullut liian löysä matto. Kutominen sujui hyvin.

MAITOPUSSIMATTO JA MUITA OIVALLUKSIA 21.1.2010, Riihikoski Kun meijerit ottivat käyttöönsä maitopussit, alkoi uusi villitys maton kutomiseen. Niitä kerättiin ja leikattiin kuteeksi. Matto oli käytännöllinen esim. ulkotiloissa ja kosteissa paikoissa. Veljeni oli töissä Ylivieskan meijerissä. Kun maitopussien käyttö loppui, hän antoi minulle ylimääräiset. Niistä olen aikojen kuluessa kutonut monta mattoa. Myös muovikasseista leikattiin kudetta. Muistan, että erityisesti Ruotsinlaivoilla oli värikkäitä kasseja, joista kudottiin kauniita mattoja. Ennen kaikki villalumput lähetettiin kehräämölle, jossa ne silputtiin ja lisättiin jotain sideainetta. Sieltä ne tulivat paksuna hahtuvana kotiin. Äitini kehräsi niistä lankaa, josta sitten kudoin ison helmipoimintamaton. Mattoon tarvittiin leveät kangaspuut, mutta en enää muista, missä talossa ne olivat. ---------------------- PUNAINEN MATTO Elsa Lindahl, Turku 21.1.2010 Kudoin tyttärelleni v. 1998 heidän uuden kotinsa keittiöön joulumaton hänen 60-70-luvun vaatteistaan. Matossa kulki koko matkan yksi punainen trikoo ja toisena kuteena vuorikangasta, pieniä punaisia tilkkuja ja värjättyä vanhaa lakanaa. Kolmas kude oli villakangasta takkipuvusta, kaksi leninkiä ja puolihame. Takkipukukankaan tyttäreni sai joululahjaksi isovanhemmiltaan v. 1964. Isoäiti kielsi heti tekemästä, pitää säästää, jos kuitenkin tulee pula-aika (sota-aika eli vielä tuoreessa muistissa). Takkipuku teetettiin erittäin hyvällä räätälillä Pääskyvuoren Talvitiellä. Tytär oli tyytyväinen teini-ikäinen v. 1967. Punainen leninki teetettiin Kuurojen ammattikoululla, samoin puolihame v. 1974. Toinen leninki oli omani, jonka olin ostanut kouluni, Uudenkaupungin Yhteislyseon, 75- vuotisiltajuhlaan v. 1970. Niistä juhlista on paljon muistoja ja puku oli kaunis, samoin kultakengät, jotka ovat vieläkin tallella. Melkein kaikki tyttäreni ja omat vaatteeni olen leikannut matonkuteiksi. Olen kutonut muita tekstiilejä, mutta v. 1989 aloin kutoa mattoja. Erittäin hyvät neuvot olen saanut Mestarinkadun käsityökeskuksesta Mailalta ja Marjalta niin kutomisessa kuin erilaisten kuteiden yhteensovittamisessa. Oppia olen voinut hyödyntää Kuralan Kylämäessä.

ELSAN TARINAMATTO Elsa Lindahl, Turku 21.1.2010 Matto on kudottu 1996 tai 1997 pääosin vanhoista takeistani, kesäleningeistä, mallitilkuista ja kolmas kude valmista sinistä trikookudetta, joista sain makuuhuoneeseeni sinisävyiset matot 2x70x360. Vaaleansininen raita on kesätakkini n. 1974. Uudistin sen vieraillessani Noormarkussa. Kävimme Ahlströmin tehdasalueella ja puistossa sekä Villa Maireassa retkellä. Vaalea raita on kevättakki n. 167. Sen kanssa kävin Tukholmassa ja Helsingissä retkellä mm. ajoimme Tamminiemen ohitse. Sylvi Kekkonen tuli juuri alas rappusista pitäen molemmilla käsillä kiinni kaiteesta. Liikkuminen näytti olevan hyvin vaikeata. Tummansininen raita on ulsteri n. vuoden 1960 alusta. Sen kauluksia korjattiin vuoden 1986 alussa, kun huhtikuussa lähdin unelmien matkalle Wieniin. Pyysin 1 mk:n Turun telakan henkilökunnalta ja eläkeläisiltä, josta koitui summa, jolla olin viikon matkalla Wienissä. Tosin ilma lämpeni niin, etten tarvinnut takkia. V. 1987 maaliskuussa olin Budapestissä ja silloin takki oli tarpeen. Ennen varsinaisia raitoja on pilkullinen ruskeasävyinen pohjaväri, se on talvitakkini v. 1975. Isäni ja mieheni kuoleman jälkeen v. 1972 pukeuduin jatkuvasti mustiin vaatteisiin. Sitten eräs nuorimies huomautti minulle, että voisin jo luopua mustista vaatteista. Menin välittömästi ostamaan tweedtalvitakkikankaan ja teetin uuden värikkäämmän takin. Loput pohjakuteista on puolihamekankaita ja mallitilkkuja. Maton reunassa ikävä mutka. Eräs kutoja Mestarinkadun käsityökeskuksessa, jolla oli paljon matonkuteita sanoi, että saa ottaa niitä kuteita. Minulta puuttui vaaleaa kudetta ja otin hänen kudettaan. Se oli paljon ohuempaa kangaslaatua, joten reunaan tuli paha mutka. Pahinta oli vielä, kun kutoja tuli seuraavalla kerralla kutomaan, hän kaipasi kuteitaan. En tiedä minkälaisia kuteita hän kaipasi, mutta minun mattooni ja mutka reunaan, joka harmittaa. ----------------- NUUSKUN TARINA Sirkka Valkeapää, Parainen 21.1.2010 Sain joskus kauan sitten syntymäpäivälahjaksi ihanan punaisen pitkän Nanson yöpaidan. Kun poikani oli 3-4-vuotias, hän ihastui minun yöpaitaani ja alkoi käyttää tätä ihanaa, pehmeätä pitkää yöpaitaa yöpaitanaan ja antoi sille nimen Nuusku. Välillä Nuusku piti tietysti pestä. Poika halusi aina pesun jälkeen, että minä pidän paitaa ensin yhden yön, jotta siihen tulee minun "haju". Kun poika kasvoi ja Nuusku jäi, tuli ajatus, ettei Nuuskua voi hävittää. Niinpä päätin kutoa mattoa, johon Nuusku on kudottu raidaksi. Nyt matto on kesät parvekkeen lattialla. Näin Nuusku säilyy muistoissa. Usein istun ja muistelen tämän yöpaidan tarinaa. -----------------

KYNNYSMATON TARINA Ulla Mattelmäki, Ylöjävi 20.1.2010 Kynnysmatto on saanut alkunsa Porissa. Sen on kutonut joko Saima Jokela (s.1909) tai hänen äitinsä. Kummatkin olivat ahkeria kutojia. Muistitiedon mukaan heidän kotonaan oli useampia samalla tekniikalla kudottuja kynnysmattoja. Muistitiedossa ei ole, minkä huoneen kynnyksellä oli tämän maton paikka. Kun Saima kuoli 1970-luvulla, hänen asuntonsa Porissa tyhjennettiin ja kynnysmatto kulkeutui hänen poikansa perheen kesämökille Vehmersalmelle. Matto oli viimeksi mökin puuceen lattiamattona. Ihailin mattoa usein. Kun kunnostimme Hämeenkyröön vanhaa maalaistalon päärakennusta 1990- luvun alussa, pyysin, että saisin maton itselleni. Pyyntööni suostuttiin. Oli kuitenkin pettymys, että matto oli mennyt jo niin huonoon kuntoon, että se ei enää pysynyt koossa. Halusin kuitenkin vastaavan maton. Vanhan mallin mukaan tehtiin Paimion Käsityökeskuksessa kaksi samanlaista mattoa, jotka olivat Hämeenkyrön Käkelän talossa. Tällä hetkellä ne jatkavat elämäänsä Ylöjärven Lempiäniemessä. Kynnysmatto nauttii Peto-kissan ehdotonta suosiota. Se on kaunis, mukava ja lämmin lepopaikka. -------------------------

VILLAMATON TARINA Ulla Mattelmäki, Ylöjärvi 20.1.2010 Suuri villalankamatto on kotoisin Yläneeltä Lukkalan? talosta. Perimätiedon mukaan matto on kudottu talossa, tilan omien lampaiden villoista. Perimätieto kertoo, että langatkin värjättiin kotona. Koska olen nähnyt samanlaisen maton antiikkiliikkeessä, on malli ollut todennäköisesti yleisesti saatavilla. Maton malli on hyvin tyypillinen 30-luvulle. Lukkalan talon vanha päärakennus jäi tyhjilleen, kun pihaan rakennettiin uusi tiilinen asuinrakennus 1970-luvun tyyliin. Iso ja painava matto ei sinne sopinut. Vanha päärakennus jäi tyhjilleen ja sen irtaimisto huutokaupattiin. Ystäväni oli tuolloin Yläneen terveyskeskuslääkäri ja hän sai huutokaupan jälkeen maton itselleen. Matto kulki Yläneeltä Tampereelle kerrostaloon. Kerrostaloasunnossa matto osoittautui liian suureksi ja painavaksi käsitellä. Seuraava koti sillä oli Hämeenkyrön Käkelässä, jossa se sai kunniapaikan vieraskamarin mattona vanhojen lankkulattioiden peittona. Kun muutimme Ylöjärvelle, hyllytettiin matto muiden huonekalujen kanssa autotalliin pariksi vuodeksi. Uuden kotimme valmistuttua paljastui suuri vahinko, jyrsijä oli rakentanut kotinsa autotallissa olleisiin liinavaatteisiin. Matossa oli kolme melkoista reikää. En kuitenkaan raskinut luopua villalankamatostani. Nyt se jatkaa elämäänsä parsittuna, mutta entistäkin arvokkaampana. ------------------------

AILI-TÄDIN KARVALANKAMATTO Marja Harmava, Turku 20.1.2010 Matto on kudottu ehkä 50-luvulla vanhan mallin mukaan, malli luultavasti Lempisaaren kartanosta. Aili Harmava kävi kutomakoulun 1920-luvulla Turussa. Hän kutoi kotona ja kävi taloissa kutomassa mattoja ja ryijyjä. Sodan jälkeen hän piti karjalaisille kudontakursseja. Tämä mattomalli miellytti Aili-tätiä niin paljon, että hän kutoi myös itselleen kolme pitkää mattoa ja yhden lyhyen. Ailin sisko Annu, oli ompelija, joka kävi ompelemassa vaatteita asiakkaiden kotona, mm. Lempisaaren kartanossa. 1950-luvulla Annu muutti ateljeeompelijaksi Lahteen. Aililla oli mattopuut, joissa oli mahdollista kutoa, sekä kapeita, että leveitä mattoja. Oli yhdet sivupuut ja lyhyet ja pitkät välipuut ja tukit. Hän pystyi kutomaan todella leveitä salinmattoja. Ailin matonkutominen loppui 60-luvulla. Tällöin hän tilasi jostain messuilta Toikan pöytäkangaspuut, joilla hän innosti veljentytön kankaankudonnan pariin. Myös kansalaisopiston kudontapiirissä hän kävi ahkerasti, ei kutonut itse, mutta oli todella innostunut muiden kutomisista. Kutoja: Auralainen Aili Harmava, ent. Hellman (1902-1984). ------------------ RÄSYMATTO vuodelta 1991 Kaisa-Leena Kaarlonen, Perniö 19.1.2010 Oman kotini remontti edistyy, eteismaton kutomiseen täysi syy! Siinä se on kirkasvärinen ja uusi, jolle vihreän värin antoi pihakuusi, punaisen ja keltaisen kauniit kukat, ja taivaansinisen tosi vanhat sukat! Milloin vain kotiovelle johtaa tieni, heti minua vastassa mattoni pieni. Se vieraat tervetulleeksi toivottaa, ja aina iloisia ilmeitä aikaan saa! Itse sen suunnitellut ja tehnyt oon, niin toki tiesin tarkoin oikean koon! Usein nuo vaiheet muistoihini palaa, hymyilen, ehkä itkenkin hiukan salaa, koska paljon minulla aherrusta silloin, ne kokemukset palaavat mieleeni illoin! ----------------------

ÄITINI KUTOMA RÄSYMATTO Seija Lahti, Perniö 19.1.2010 Ensin oli äiti, sitten kangaspuut ja matonkuteet. Äitini oli noin viisikymppinen, kun hän siskoni kanssa osti Mikkelistä vankilan myymälästä kangaspuut. Heti hän kävi tuumasta toimeen ja kutoi kotiini Perniöön, jonne olimme juuri puolisoni, Antin, kanssa muuttaneet, kauniit matot. Lähtemättömästi se on jäänyt mieleeni, sillä odotin silloin ensimmäistä lastamme. Jo monen vuosikymmenen aikana olen ottanut nuo värikkäät matot esille ja lattialle - etenkin juhla-aikoina kuten jouluna. Myöhemmin kangaspuut siirtyivät minulle ja sittemmin siskoni tyttärelle. Näille kangaspuille on siis ollut käyttöä ja matoista iloa jo kolmanteen ja neljänteenkin polveen asti. ----------------- PAULAN MATTO Paula Haapanen, Karinainen 19.1.2010 Matto on tehty pula-aikana, noin vuonna 1942-1943. Olin itse silloin pieni tyttö, iältäni 5 vuotta. Mattoa kudottiin Karinaisissa, Mannin tilan salissa. Mattoa kudottiin kangaspuissa, jotka oli tuotu lainaksi naapurista, Nokan tilalta. Koska puut olivat erittäin leveät, tarvittiin kutojia aina kaksi. Niinpä kutojina olivat äitini Suoma sekä hänen siskonsa Alli, joka oli tullut Turusta maalle vähän parempiin oloihin. Koska oli pula-aika, niin kaikesta ja siis myös matonkuteista oli pulaa. Niinpä usein kutoja pysähtyi ihmettelemään nähdessään tutun näköistä kudetta, että miksi ihmeessä tämäkin vaate on leikattu matonkuteiksi, olisihan tälle vaatteelle ollut vielä käyttöä. Kutojille kuteet kertoivat monenlaisia tarinoita menneistä ajoista. Ostettuja matonkuteita ei siihen aikaan ollut mistään saatavissa. Maton mallia ei oltu myöskään erikseen suunniteltu, vaan se syntyi oikeastaan käsiin tulevien kuteiden muodossa. Valmistuttuaan mattoa pidettiin yleensä Mannin talon vierashuoneen lattialle. Sotien jälkeen Mannin talon koko eteläpääty purettiin ja niistä osista tehtiin talot karjalaisille. Matto kuitenkin säilyi aina vierashuoneen lattialla. --------------------

RÄSYMATTOJENI TARINA Saara Junnila, Perniö 19.1.2010 Räsymattojeni kutomisen ruuhkavuodet ajoittuivat 2000-luvun alkuvuosille. Sen aiheutti viime vuosisadan lopulla tapahtunut tragedia, maatilamme asuinrakennuksen täydellinen tulipalo, joka rakennuksen lisäksi vei lähes kaiken irtaimiston, myös kangaspuut ja lukemattomat aivan uudetkin räsymatot. Ison uuden asuinrakennuksen valmistuttua hankittiin kangaspuut ja kutomisen aloitin keittiön matoista. Perniön käsityökeskuksen vetäjä, Marjo, kävi paikan päällä suunnittelemassa matot, jotka mielestäni olivat tosi kauniit jo puissa ollessaan. Mieheni Timo, jo tällöin myös eläkeläinen, seurasi tarkoin kudontaani ja päiväsaavutuksiani. Kun sitten koitti kudonnan paras hetki, otettiin matot puista ja levitettiin lattialle, totesi Timo: "No, meneehän ne, muttei ne ollukka raitamatto." Seuraavana talvena Marjo toi uuden pitkän loimen ja tuli suunnittelemaan uuden mallin. Nyt oli säkkikaupalla matonkudekeriä odottamassa, kun lähinaapurin emäntä oli lahjoittanut vintiltä löytyneet vanhat, osaksi jo edellisen sukupolven leikkaamat kuteet. Niistä tuli sinikeltaraitaiset matot vintin ison aulan lattialle. Satakunnan värit toivat muistoja Satakunnassa viettämistämme vuosista. Nekään matot eivät Timon mielestä olleet raitamatot. Kutominen jatkui, eivät kuteet loppuneet. Seuraavaan pitkään loimeen oli tarkoitus kutoa nyt niitä oikeita raitamattoja, jotka tulisivat Taivassalon saareen valmistuneeseen hirsimökkiimme, jossa suunnittelimme viettävämme eläkepäivämme meren rannalla. Suunnittelemaan tullessaan Marjo varustautui perinnemattokirjojen kanssa ja sai Timolta kehotuksen, että raidat pitää tulla ja niissä pitää olla mustaa ja punaista niin kuin ennen saariston matoissa, olihan Timo syntyisin Taivassalon saaristosta. Ne matot kudottiin asuessamme ensimmäistä talvea siellä uudessa kodissa. "Taitaa niist nyy sitt tull raitamatto" sanoi Timo, kun kävi katsomassa kutomistani, täyttämässä sukkuloita ja kysyi: "Kui mones metri nyy sitt oo menos?" Kun ne 7 valmista mattoa levitettiin tuvan lattialle, oli se toiveiden täyttymys sekä minulle että Timolle, sillä matot olivat todella kauniit tupakeittiön lakatulla mäntylattialla ja "ne oliva nyy ne raitamatto". Niin kuin näissä raitamatoissa oli mustia ja kirkkaita värejä, niin on myös elämässä. Timon elämä päättyi vakavaan sairauteen ennenaikaisesti, minulle se tiesi paluuta Perniöön. Mökin vuokrauksen seurauksena niitä mattoja pääsevät nykyisin ihailemaan lukuisat kotimaiset ja ulkomaiset kesävieraat. Nämä kolmet matot ovat olleet kovassa käytössä jo lähes vuosikymmenen, pesty joka kesä. Mielestäni räsymattoa käyttömattona ei mikään voita eikä myöskään mattojen kutomista harrastuksena niin kauan kuin terveyttä riittää. -------------

MATTONI TARINA Riihikoski 19.1.2010 Oltiin uusi perhe, ei mattoja eikä paljon rahaa. Piti aloittaa kuteiden leikkaamisesta. Kaikki mahdolliset muovipussit, joista sai muovimattoja ja vanhat vaatteet, joista räsymattoja. Tein kangaspuissa sekä virkaten. Kynnysmatoiksi ja eteisen matoksi ompelin tilkuista matot, niitäkin muutaman tein kangaspuissa. Ne matot ovat jo rikkinäiset, pätkiä niistä on vielä tallella. Sitten tuli paikkakunnalle kudonta-asema, jossa oli loimet paikallaan ja sai käydä kutomassa. Ei tarvinnut tehdä lointa loppuun, vaan sai tehdä vaikka yhden maton eri sidoksilla. On ollut eri mattotyylejä, eri aikakautena on omat suosikkinsa. --------------- SUUDELMIN SULJETUT KIRJEET Anja Mahosenaho-Eino, Riihikoski 19.1.2010 Silloin ajankohtainen laulu oli "Suudelmin suljetut kirjeet". Lauloimme sitä Hilkan kanssa isossa navetassa. Tertun tuleva puoliso oli sotaväessä ja kirjeet lenteli. Oli kolme tytärtä vielä kotona, kapioita kudottiin. Niinpä minullekin ehdotettiin, että kutoisin maton. Oli meneillään lenkeistä solmittavista kuteista kutominen: 10 punaista lenkkiä, 1-2 mustaa lenkkiä. Jälki oli mielestäni hyvännäköistä. En ollut koskaan kutonut mattoa, joten pääsin opettelemaan. Tämän pätkän ehdin kutoa muun työni ohella. Jälki ei ollut kyllä häävi, mutta matto on kestänyt muutot. Se on palvellut hotellissa ja kotona monenlaisissa paikoissa. Ikää sillä on n. 50 vuotta. Tämä pieni matto sai seurakseen kaksi isoa mattoa. Toinen lienee jossain Pohjois- Pohjanmaalla ja toinen Rantasalmella. Niiden kutojina olivat ne kolme nuorikkoa. Minä, perheessä työreissullani, kudoin vain tämän. --------------- HILDA-TÄDIN MATOT Anja Mahosenaho-Eino,Riihikoski 19.1.2010 Mattojen kutojaa en tiedä, enkä aikaa tai paikkaa missä on kudottu - 75 vuotta sitten on alkanut aika, joka on tiedossa. Kolmen tyttären äiti kuoli "rintatautiin". Nuorin pääsi vanhapiika-tädille, keskimmäinen sai jäädä isälle ja vanhin 5 vuotta kauppiaan rouvalle. Hilda-täti oli jämpti ja vaativa. Tarinan matot olivat salin lattialla, piti olla suorassa eikä saanut olla tomua eikä roskia.vuodet kului, Hilda-täti muutti taivaan saleihin, hienot matot vuosiksi vintille pois näkyvistä. Ja taas kului vuosia, nyt matot ovat taas arvossa, pääsevät esille harvoin. Kukaan ei tiedä, kuka ne on kutonut, mutta jos ne voisivat kertoa, niin kerrottavaa niillä olisi. Ne kertoisivat äidittömän tyttären ikävän, yksinäisyyden ja vastuun kantamisen nuorena. Hilda-tädin kauppiaspuoliso kuoli pian eläkkeelle jäätyään, täti sairasti. Matot kyllä kuulivat ne vaatimukset, komennot ja neuvot.