KOKOELMAPOLIITTINEN OHJELMA
1(10) SISÄLLYS Johdanto 2 Museon tausta ja tehtävä 3 KOKOELMIEN HISTORIA JA NYKYINEN TILANNE Esinekokoelma 3 Kuvakokoelma 4 Etnolainaamo 5 KOKOELMIEN HALLINNAN KEHITTÄMINEN 5 Esinekokoelma 5 Aineiston luettelointi 6 Kuvakokoelma 6 Kokoelmien hankintaperiaatteet ja kokoelmista poistot 8 Kokoelmien säilytys ja hoito 8 Kokoelmatilat 9 Turvallisuus 9 Kokoelmien saavutettavuus 9 Tutkimus 10 Opetuskokoelma 10
2(10) Johdanto Uusi museolaki ja asetus (2006) määrittävät museoiden valtionosuuskelpoisuuden. Valtionosuuden edellytyksenä on, että museolla on pitkän tähtäimen toiminta- ja taloussuunnitelma, joka sisältää rahoitussuunnitelmien lisäksi suunnitelmat museon tavoitteista ja painopisteistä sekä siitä, kuinka tutkimus ja konservointi sekä kokoelmien esittäminen, tallennus, kartuttaminen ja säilyttäminen on museossa järjestetty. Kumbukumbun kokoelmapoliittisen ohjelman tarkoituksena on ohjata kokoelmatyötä. Se sisältää kokoelmien luetteloinnin ja hoidon menettelytapaohjeiston ja määrittelee kokoelmien sisällön, kartunnan ja käytön. Sen tavoitteena on kokoelmatyön kehittäminen ja resursointi suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Museon kokoelmat on koottu Suomen Lähetysseuran toimialueilta eri maanosista. Kuten aina, esineen merkitys muuttuu kun se siirretään alkuperäisestä yhteydestä museoon. Esineen historiaan liittyy siten myös kerääjän historia. Kumbukumbun kokoelmat herättävät paljon kysymyksiä, joihin kokoelmatutkimuksen avulla pyritään löytämään vastauksia. Miksi juuri nämä esineet on tuotu Suomeen? Mistä ja miten ne on hankittu? Mitä niillä on haluttu kertoa? Museo on kokoelmia esitellessään aina ulkopuolinen tulkitsija. Eri puolilla maailmaa on jo varsin pitkään käyty keskustelua siitä, kenellä on oikeus kenenkin historiaan. Kysymys Who owns the past? esitetään nyt entistä useammin museoille. Kysymys kokoelmien palauttamisesta nousee aika ajoin esille myös Suomen Lähetysseuran museossa. Se on palauttanut Namibiaan oukwanyamalaisen valtakiven, kuninkaan tunnuksen, joka oli vuonna 1947 annettu Suomeen säilytettäväksi siksi aikaa kunnes maan olot vakiintuisivat. Vuonna 1995 valtakivi palautettiin. Museo on valmis kehittämään yhteistyötä ja osallistumaan keskusteluun kokoelmien palauttamisesta alkuperämaiden kanssa. ICOMin ohjeiden mukaisesti keskustelun tulee tapahtua puolueettomasti ja perustua tieteellisiin, ammatillisiin ja humanitaarisiin periaatteisiin. Lisäksi on otettava huomioon paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö. Kumbukumbun erityisenä haasteena ovatkin etnografiset kokoelmat, jotka liittyvät Suomen ulkopuolisten kansojen ja yhteisöjen kulttuuriperintöön. Museo pyrkii toiminnassaan kaikin tavoin ottamaan huomioon sen, että sen kokoelmiin kuuluvilla esineillä voi olla suuri merkitys kansalliselle, alueelliselle, paikalliselle, etniselle, uskonnolliselle tai poliittiselle identiteetille niissä maissa ja yhteisöissä, joista ne ovat peräisin. Museo sitoutuu kaikessa toiminnassaan noudattamaan Kansainvälisen museoneuvoston (International Council of Museums, ICOM) eettisiä sääntöjä. Niiden lisäksi kokoelmatyötä määrittävät ja ohjaavat museon johtosääntö, Suomen lait ja asetukset, mm. Museolaki ja asetus, Laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta ja Tekijänoikeuslaki. ICOMin eettiset säännöt määrittelevät vähimmäisvaatimukset museoiden ja niiden henkilökunnan ammattikäytännölle ja valmiuksille.
3(10) Museon tausta ja tehtävä Suomen Lähetysseuran museon alku voidaan jäljittää 1890-luvulle. Kun lähetyssaarnaaja Martti Rautanen, joka oli vuonna 1868 lähtenyt lähetystyöhön Lounais-Afrikan Ambomaalle, nykyiseen Pohjois-Namibiaan, kävi ensimmäisen kerran kotimaassaan 1891-92, hän toi mukanaan ambolaisia kansatieteellisiä esineitä. Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston Historialliskansatieteellisen museon esimies, professori E.G. Palmén kiinnostui Rautasen etnografisesta kokoelmasta, ja yliopisto sai sen omakseen. Lopulta esineet päätyivät Kansallismuseoon ja kuuluvat nykyisin Kulttuurien museon kokoelmiin. Maantieteellinen Yhdistys puolestaan osti mineraali- ja kasvikokoelman 200 markalla. Myöhemmin lähetyskentiltä palaavat työntekijät toivat mukanaan esineistöä, jota voitiin esitellä yleisölle. Ensimmäinen näyttely järjestettiin Helsingissä tammikuussa vuonna 1911. Näyttely herätti niin laajaa kiinnostusta, että näyttelyjä alettiin järjestää myös muualla Suomessa. Näyttelyiden suosio synnytti ajatuksen, että Helsinkiin arkkitehti K.A. Wreden suunnittelemaan Lähetystaloon olisi saatava Lähetysmuseo. Museon avajaiset pidettiinkin tammikuun 9. päivänä vuonna 1931. Vuonna 2009 Lähetysmuseo sai uuden nimen KUMBUKUMBU Suomen Lähetysseuran museo. Museo tallentaa, tutkii, julkaisee ja esittelee kokoelmiaan eri kohderyhmille ja suurelle yleisölle. Se kartuttaa kokoelmiaan ammattimaisesti ja kiinnittää erityistä huomiota niiden kontekstiin sekä museoaineistojensa saatavuuteen. Näyttelyt, opetustoiminta, erilaiset oheisohjelmat ja muu viestintä tuottavat tietoa ja elämyksiä. Ne syventävät ymmärrystä kulttuurien ja uskontojen kohtaamisesta sekä kokonaisvaltaisen lähetystyön merkityksestä. KOKOELMIEN HISTORIA JA NYKYINEN TILANNE Esinekokoelma Kumbukumbun kokoelmiin kuuluu yli 8000 esinettä. Museon esineet ovat peräisin useista eri maista ja kulttuureista Suomen Lähetysseuran työalueilta 1800-luvun loppupuolelta tähän päivään saakka. Esineistä suurin osa on afrikkalaisia ja aasialaisia etnografisia esineitä, joukossa myös luonnontieteellisiä näytteitä. Luonnontieteelliseen aineistoon kuuluu mm. erilaisia kasveja, hedelmiä ja kiviä sekä lintujen munia, eläinten luita, kalloja, sarvia, nahkoja ja hampaita, käpäliä, täytettyjä käärmeitä ja muita pieniä eläimiä. Museon etnografiseen aineistoon kuuluu mm. erilaisia tekstiilejä ja asusteita (kuten vaatteita, seinävaatteita, hattuja ja kenkiä), huonekaluja sekä kodin koriste- ja käyttöesineistöä, ammatteihin liittyvää esineistöä (kuten kalastukseen, metsästykseen ja viljelyyn liittyvää esineistöä), koruja, kalligrafioita, karttoja, posliiniesineitä, eri uskontoihin liittyviä esineitä (kuten thanghoja, rukousnauhoja ja mattoja, jumalpatsaita sekä amuletteja), soittimia, terveydenhuoltoon liittyvää aineistoa (kuten kansanparannuksessa käytettyjä esineitä sekä Lähetysseuran sairaaloiden käyttöesineitä) ja kirjoja. Huomattava osa kokoelmista on Kiinasta ja Namibiasta. Museon esineet kertovat sekä eri kulttuureista että Suomen Lähetysseuran historiasta. Ne kertovat myös suomalaisten kontakteista muihin kulttuureihin jo 150 vuoden takaa.
4(10) Museon esineistä 1800-luvun lopulta peräisin olevat kiinalaiset esineet, kuten esim. silkit, ovat ainutlaatuisia Suomessa. Ambomaalta tuoduista vanhoista esineistä useat ovat harvinaisuuksia Namibiassakin, joten niillä on myös huomattavaa kansainvälistä arvoa. Namibian ja Kiinan kokoelmien lisäksi museossa on pienempiä etnografisia kokoelmia muualta Afrikasta, Latinalaisesta Amerikasta, Papua-Uudesta-Guineasta, Venäjältä, Israelista, Mongoliasta, Nepalista, Pakistanista, Taiwanista ja Thaimaasta. Kokoelmat sisältävät myös runsaasti karttoja ja valokuvia. Suomen Lähetysseuran työntekijät eri puolilla maailmaa ovat olleet avainhenkilöitä kokoelmien kartuttamisessa. Jossain määrin myös museon työntekijät ovat hankkineet niitä tutustumis- ja dokumentointimatkoillaan. Kokoelmien kartuttaminen on usein liittynyt ajankohtaisiin näyttelyprojekteihin. Esineiden kartunta on ollut jokseenkin satunnaista, sillä kartuntaohjelmaa ei museolla ole ollut. Sen tiedon mukaan mikä museolla on, kokoelmia ei ole hankittu epärehellisin tai laittomin keinoin. Kokoelmissa ei ole ihmisruumiin jäänteitä. Kuvakokoelma Kuvakokoelman keskeisaineisto käsittää valokuvia Kiinasta (1901-1953) ja Afrikasta, erityisesti Namibian Ambomaalta 1870-luvulta 1960-luvulle. Kuvakokoelmassa on noin 7500 kuvayksikköä. Tämän lisäksi on valokuva-albumeita ja täysin käsittelemätöntä aineistoa, joten määrä nousee reilusti yli 10 000. Suurin osa Kumbukumbussa sijaitsevasta aineistosta on hopeagelatiinivedoksia (mustavalkovedoksia) sekä väridioja. Lisäksi kokoelma sisältää jonkin verran nitraattinegatiiveja ja muita negatiiveja. Valokuvilla on haluttu kertoa vieraista maista ja vieraiden kansojen parissa tehtävästä työstä. Aineistossa on paljon kuvia matkustamisesta, terveydenhuollosta, (mm. sairaalat, terveydenhuolto), opetuksesta (koulut, opetustilanteet), kirkollisesta toiminnasta (kirkot, kastetut, papit). Lisäksi on tallennettu paikallista kulttuuria (ruokailu, rituaalit, pukeutuminen, rakennukset, toimeentulo jne.). Kuvakokoelman helmiä ovat Hannu Haahden päiväkirjamaisesti otetut valokuvat matkoiltaan Ambomaalle1911 ja 1912 ja Kiinaan 1914. Merkittävät kuvaajakokonaisuudet ovat myös Emil Liljebladin, Maria Wehasen, August Pettisen, Toivo Koskikallion, Erland Sihvosen, Hannes Sjöblomin, Yrjö Nummen sekä Ellen Collanin valokuvat. Kuvakokoelman arvoa lisää se, että vain harvat museot Suomessa keräävät kaukomaiden kuvastoa. Erityisesti vanhempi aineisto, 1800-luvun lopusta l900-luvun puoliväliin asti, on ainutlaatuista. Matti Peltolan kuvat 1940-luvun Angolasta ovat harvinaisia, samoin monet muut Afrikassa ja Kiinassa otetut valokuvat. Suuri osa Ambomaan kuvien originaaleista ja negatiiveista vuosilta 1890-1930 on talletettu Museoviraston kuva-arkistoon. Museon hallussa on kuva-aineistoa vedoksina ja cd-rom - tallenteina. Deponoidut kuvat ovat mustavalkoisia vedoksia, värivedoksia, nitraattinegatiiveja, lasinegatiiveja, dioja sekä uudempia negatiiveja. Kumbukumbussa olevien valokuvien vertailu näihin deponoituihin aineistoihin on tärkeää, koska silloin löytyy mm. kuvaajatietoja.
5(10) Museon kokoelmaan kuuluvien historiallisten kuvien lisäksi Suomen Lähetysseuran kuvapalvelulla on huomattavan paljon valokuvia ja dioja, joiden siirto museon kuva-arkistoon toteutunee lähivuosina. Etnolainaamo Museokokoelman lisäksi museolla on ns. etnolainaamo, jossa on hyvin runsaasti esineitä eri puolilta maailmaa. Esineitä on lainattu mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin pientä korvausta vastaan. Etnolainaamon ylläpito on vaatinut yhden päätoimisen työntekijän, mutta tätä resurssia museolla ei enää ole eikä lainaamon ylläpito kuulu museon perustehtäviin. KOKOELMIEN HALLINNAN KEHITTÄMINEN Museon lähivuosien painopiste on kokoelmatyössä. Koska museo ei tarkkaan tiedä, mitä sen kokoelmissa on, on työ aloitettu inventoimalla kokoelma. Kokoelmia on aiemmin valokuvattu ja luetteloitu luettelointikorteille. Vuosina 2000-2008 käytössä oli museolle tehty File Maker tietojärjestelmä. Sen tietosisältö oli kuitenkin varsin niukka. Vuonna 2009 museo otti käyttöön WebMusketti-museotietojärjestelmän esine- ja kuvasovelluksen. Kokoelmiin liittyvä tieto, joka on hajallaan eri lähteissä, mm. vanhoissa näyttelyesitteissä, kootaan nyt yhteen tietokantaan. Luettelointitiedot tarkistetaan ja esineiden kunto arvioidaan. Mahdollisuuksien mukaan haastatellaan Lähetysseuran vanhoja ja nykyisiä työntekijöitä esineiden historiaan liittyen. Esinekokoelma Museon kokoelmiin kuuluvia esineitä ei ole aiemmin luetteloitu eikä numeroitu systemaattisesti. Siksi esineiden luettelointi on erittäin tärkeää, ennen kuin viimeinenkin muistitieto häviää niistä. Museon esineitä ei ole aiemmin myöskään kuvattu digitaalisesti hyvin pientä määrää lukuun ottamatta. WebMusketin käyttöönotto aloitettiin tekemällä pohjatyö esineiden luettelointia varten: kokoelmiin liittyvien tietolähteiden kartoitus ja läpikäyminen sekä esineiden digitaalisen kuvaamisen aloittaminen. On tärkeää, että kaikki esinettä koskeva tieto dokumentoidaan mahdollisimman tarkasti. Pohjatyön jälkeen museossa aloitettiin esineiden digitaalinen luettelointi WebMuskettitietokantaan. Luetteloinnin rinnalla jatketaan esineiden digitaalista kuvaamista. Tavoitteena on siirtää esineiden luettelointitiedot sekä valokuvat vähitellen myös Suomen museot online -hakujärjestelmään. Museoesineiden digitaalinen luettelointi ja kuvaaminen on aloitettu arvokkaasta vanhasta kokoelman osasta, johon kuuluu sekä kiinalaisia että ambomaalta kotoisin olevia esineitä. Vanhempaan esineistöön kuuluu mm. sellaisia ambomaalta tuotuja esineitä, joita ei ole enää edes Namibiassa. Kiinalaisiin esineisiin kuuluvat mm. 1800-luvun lopulta peräisin olevat silkit, kalligrafiat ja mandariinien virka-asut. Vanhempien esineiden jälkeen siirrytään uudempaan esineistöön, johon kuuluu esineitä useasta eri maasta Aasiasta ja Afrikasta.
6(10) Aineiston luettelointi Esineiden vastaanotto: Kun museoon saapuu uutta aineistoa, allekirjoitetaan lahjoittajan kanssa lahjoituslomake. Lahjoituslomake on samalla sopimus esineen omistajuuden siirtymisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Lahjoituslomakkeesta otetaan kopio ja kummatkin kappaleet allekirjoitetaan. Toinen lahjoituslomake jää museolle, toinen annetaan lahjoittajalle. Lahjoituslomakkeeseen merkitään tiedot vastaanotetun aineiston sisällöstä sekä aineiston lahjoittajasta. Lomakkeeseen laitetaan liitteeksi kaikki tieto, mitä lahjoittajalta saadaan lahjoitettuihin esineisiin liittyen. Lahjoituslomakkeet kerätään kansioon ja tiedot lahjoituksista merkitään myös sähköiseen tiedostoon sekä diaarioon. Näihin kirjataan ylös tieto siitä missä lahjoitus sijaitsee ennen sen luettelointia. Uusille lahjoituksille annetaan diaarionumero, joka kiinnitetään esineiden yhteyteen. Esineiden diaarionumero koostuu vuodesta, jolloin esineet on lahjoitettu ja juoksevasta alanumerosta (esimerkiksi 2010-5). Uusien esineiden saapuessa museoon, tarkastetaan ne tuholaisten varalta ja pidetään karanteenissa ennen varsinaiseen kokoelmatilaan siirtämistä. Kokoelma-amanuenssi arvioi onko uudet esineet pakastettava ennen kokoelmatiloihin siirtämistä. Esineiden luettelointi: Kun esineet luetteloidaan WebMuskettiin, niille annetaan esinenumero. Kumbukumbu Suomen Lähetysseuran museossa kaikki esineet luetteloidaan samaan esinekokoelmaan juoksevalla esinenumeroinnilla. Esinenumero merkitään esineisiin maalaamalla, ompelemalla numerolappu tekstiileihin tai kirjoittamalla lyijykynällä numero paperisiin tai pahvisiin aineistoihin. Esineet mitataan ja niiden materiaalit sekä esineen kunto arvioidaan. Esineitä luetteloidessa WebMuskettiin merkitään esineen nimet, fyysiset mitat, materiaalit, vanhat esinenumerot ja merkinnät. Tietokantaan tallennetaan myös esineiden sijainti ja kuntotiedot. Riippuen olemassa olevan tiedon määrästä ja lähteistä, merkitään WebMuskettiin esineen hankintaan ja valmistukseen liittyviä tietoja, ajoitus sekä mahdollisia kontekstitietoja. Jos luetteloijalla on tietoa yhteenkuuluvista esineistä tai kuvista, näyttelyistä tai julkaisuista, joissa esine on ollut, myös nämä tiedot tallennetaan WebMusketti-tietokantaan. Tietojen perustana olevat lähteet merkitään aina. Luetteloinnissa käytetään asiasanoitusta ja kulttuuriaineiston luokitusta. Esineet valokuvataan ja niiden kuvat liitetään WebMuskettiin. Luettelointitietoja täydennetään ja syvennetään mahdollisuuksien mukaan. Kuvakokoelma Valokuvakokoelman keskeisaineistosta ja Matti Peltolan kokoelmasta on Muskettiin luetteloitu runsas 1000 (tilanne 3/2010). Kuvalaatikoita, joissa on säilytetty valokuvia, on yhteensä 69, joista 16 on luetteloitu. Suurin osa luetteloidusta ja digitoidusta aineistosta on aiemmin suojattu ja tiedot kirjattu kuvakuoriin. Noin puolet jäljellä olevasta aineistosta on sellaista, jolle tätä työtä ei ole tehty.
7(10) Ensisijainen tavoite on saada valokuvakokoelman keskeisaineisto, joka on pääosiltaan mustavalkoisia valokuvia, luetteloitua ja digitoitua. Se merkitsee noin neljän vuoden työtä eli 2000 kuvaa vuodessa. Valokuvakokoelma karttuu lahjoituksin ja museo kerää kuva-aineistoa, joka on syntynyt lähetysseuran työmaa-alueilla. Kun kuva-aineisto on vastaanotettu, se liitetään museon kokoelmiin. Aineiston haltuunotto on monivaiheinen. Ensin aineisto diarioidaan eli tietokantaan merkitään kuinka paljon ja mitä aineistoa on vastaanotettu. Sen jälkeen aineisto järjestetään fyysisesti esim. saman tapahtuman kuvat ovat fyysisesti vierekkäin. Tämän jälkeen aineisto luetteloidaan minimitiedoin WebMuskettiin ja kuva digitoidaan ja digitaalinen kopio liitetään tietokantaan. Tämän jälkeen kuva laitetaan arkistokelpoisiin kuvakuoriin, johon kirjataan kuvan numero. Kuvat kuorineen säilötään arkistolaatikoissa ja kaapeissa museon kokoelmatiloissa. Tämä ennaltaehkäisevä konservointi, jossa kuvat suojataan pölyltä, valolta ja muilta mekaanisilta vaaroilta on erityisen tärkeää kuvien säilyvyyden kannalta. Valokuvien luetteloinnista on tehty ohjeistus. Kuva-aineiston luetteloinnissa kuville annetaan numero, joka alkaa numerosta 1. Erotuksena esinenumerointiin kuvat saavat eteensä K- kirjaimen esim. K1. Numerointi on aina juokseva. Kuvien rinnakkaisvedokset saavat numeron lisäksi kirjaimen a:sta eteenpäin. Esim. K1a. Silloin kun kuvalla on hankintatiedot, sille annetaan hankintaerännumero, joka on juokseva. Tämän alla on juokseva numerointi, esim. hankintaerän numero on 1 ja hankintaerän ensimmäinen kuva saa numeron K1HA:1. Hankintaeränumero on juokseva ja hankintaerän sisällä oleva numerointi on myös juokseva. Valokuvien minimiluettelointitiedot ovat: museon nimi, kokoelma, kuvanumero, kuvan ominaisuudet (väri, koko, kuvatyyppi, tekniikka), kuvaaja, kuvauspaikka, kuvausaika, kuvanaihe/-nimi, luokitus (Kulttuurialojen asiasanasto KULTU). Asiasanoituksessa käytetään kolmea asiasanastoa: Museoalan asiasanasto (MASA), vapaata asiasanastoa sekä Yleistä asiasanastoa (YSA). Minimiluetteloinnissa kerrotaan kuvan hankintatapa, hankinta-aika, luovuttajan nimi ja osoite ja tekijänoikeus sekä käyttörajoitukset. Nämä tiedot kirjataan WebMuskettiin niiltä osin kuin ne ovat tiedossa. Kuvien luettelointiin liittyy kiinteästi niiden digitoiminen, jolloin digitaalinen kuvatallenne liitetään osaksi luettelointi tietoa. Kuvan tiedot lisätään webmuskettiin. Minimiluettelointi tiedot valokuville on: museon nimi, kokoelma, kuvanumero, kuvan ominaisuudet (väri, koko, kuvatyyppi, tekniikka), kuvaaja, kuvauspaikka, kuvausaika, kuvanaihe/-nimi, luokitus (KULTU), asiasanoitus (MASA, vapaaasiasana ja YSA) hankintatapa, hankinta-aika, luovuttajan nimi ja osoite ja tekijänoikeus sekä käyttörajoitus. Nämä tiedot kirjataan WebMuskettiin niiltä osin kuin ne ovat tiedossa. Kuvien luettelointiin liittyy kiinteästi niiden digitoiminen, jolloin digitaalinen kuvatallenne liitetään osaksi luettelointi tietoa. Kuva-aineisto digitoidaan skannaamalla 1:1, Adobe rgb, n. 20Mt tiedosto kokoon, jolloin resoluutio on vähintään 300dpi. Tällä laadulla pystytään kattamaan suurin osa asiakastarpeista, jolloin kuva-aineistondigitointi tapahtuu vain kertaluontoisesti.
8(10) Kokoelmien hankintaperiaatteet ja kokoelmista poistot Kokoelmien kartuttaminen edellyttää, että kokoelmista on olemassa riittävän yksityiskohtainen kokonaiskuva. Sen saamiseksi kokoelmien tutkiminen ja digitaalinen luettelointi ovat välttämättömiä. Museon vanhimmat kokoelmat kertovat Namibian lounaisosien ja Kiinan Hunanin maakunnan kulttuureista. Kokoelmat eivät kuitenkaan kerro niissä tapahtuneista muutoksista. Muista maista peräisin olevat kokoelmat ovat paljolti muodostuneet yksittäisistä esineistä. Kokoelmatyön tavoitteena on kuitenkin luoda yhtenäinen kokoelma, joka on ajallisesti kattava ja kertoo laajemmista aihekokonaisuuksista. Usein kokoelmien täydentäminen liittyy museon näyttelyihin ja muihin hankkeisiin. Museon on oltava hyvin tietoinen siitä, mitä se kokoelmillaan kertoo. Tehtävänsä mukaisesti Kumbukumbu purkaa kulttuurisia stereotypioita ja osallistuu kulttuurien ja uskontojen väliseen dialogiin. Museo toimii myös Suomen Lähetysseuran ulkomaantyön muistina. Kulttuuriesineiden siirtämistä maasta toiseen on rajoitettu lainsäädännöllä. Museo on sitoutunut myös noudattamaan ICOM:in eettisiä ohjeita. Kokoelmien täydentämisen painopiste onkin nykyajan esineistössä. Esineistön hankinnassa Lähetysseuran työntekijät ovat olleet aktiivisia ja muodostavat edelleen verkoston, jolla on paikallisten olojen hyvä tuntemus. Museo pyrkii lisäämään yhteistyötä myös eri instituutioiden ja tutkijoiden kanssa niissä maissa, joista sen kokoelmat ovat peräisin. Kokoelmahankinnoista, säilyttämisestä ja poistoista päättää museonjohtaja. Käytännön valmistelutyöstä ja hankintojen vastaanotosta vastaa amanuenssi. Museoesineen poistoa harkittaessa poiston perusteena voivat olla taloudelliset syyt, pedagogiset syyt, esineen tekninen tai fyysinen tila tai kokoelmapoliittiset näkökohdat. Ennen poistamista esine dokumentoidaan ja poisto merkitään webmuskettiin. Esinetalletuksia ei pääsääntöisesti oteta vastaan. Kokoelmassa jo olevat talletukset käydään läpi ja niiden omistusoikeus pyritään siirtämään museolle tai mikäli kohde ei ole merkittävä museon kokoelman kannalta, talletus palautetaan omistajalle. Kokoelmaan ei oteta aineistoa toimialan ja -alueen ulkopuolelta, materiaalia, josta puuttuvat kaikki kontekstitiedot, huonokuntoista materiaalia tai sellaista materiaalia, jota kokoelmissa on jo entuudestaan. Kokoelmien säilytys ja hoito Museon vanhin kokoelma on ollut esillä näyttelyissä vuodesta 1931 lähtien Lähetystalon eri osissa. Joulukuussa 1997 museo jouduttiin sulkemaan 66 toimintavuoden jälkeen vaikeiden homevaurioiden vuoksi. Esineet puhdistettiin ja siirrettiin väliaikaisiin tiloihin odottamaan uusia tiloja. Vuonna 2000 museo sai asianmukaisesti korjatut näyttelytilat ja vuonna 2005 kokoelmatilan. Kokoelmia on myös lainattu vuosien mittaan moniin eri tarkoituksiin. Ne ovat joutuneet alttiiksi monenlaiselle rasitukselle ja kulumiselle. Konservaattoria museolla ei ole. Museo on ostanut konservointipalveluja mahdollisuuksiensa mukaan. Konservoinnin tarve on akuutti, sillä konservoitavien esineiden lukumäärä on huomattavan suuri. Kokoelmien inventoinnin yhteydessä esineiden kunto tarkistetaan. Tämän selvityksen
9(10) perusteella tehdään hoito- ja konservointisuunnitelma, joka pyritään vuosittain myös resursoimaan. Kokoelmatilat Museolla on kaksi kokoelmavarastoa, toinen Lähetystalolla, toinen talon ulkopuolella. Kokoelmatilat ovat riittämättömät eivätkä ne kaikilta osin vastaa kokoelmille asetettuja vaatimuksia. Vakioilmastointi on mahdollista vain tekstiilivarastossa. Uuden tarkoituksenmukaisen kokoelmatilan, jossa on tilat sekä kokoelmien käsittelyyn että varastointiin, suunnittelu on käynnissä ja toteutunee viimeistään vuoden 2011 aikana. Turvallisuus Museon työ-, kokoelma- ja näyttelytiloissa on tilakohtaiset vaahtosammuttimet, automaattinen palohälytysjärjestelmä sekä kulunvalvontajärjestelmä. Näyttelytiloissa on nauhoittava kameravalvonta. Tilojenlämpötilaa ja kosteutta valvotaan huonekohtaisin mittarein, mutta mahdollisuutta kosteuden ja lämmön säätelyyn ei ole tekstiilivarastoa lukuun ottamatta. Säilytystilojen kosteus- ja lämpötilat vaihtelevat suuresti vuodenaikojen ja ilmatilojen mukaan, mikä on vahingollista kokoelmille. Kokoelmien saavutettavuus Museokokoelmia esitellään museon näyttelyissä. Perusnäyttelyä täydentävät erikoisnäyttelyt ja verkkonäyttelyt. Museo tuottaa myös kiertonäyttelyitä. Museokokoelmia voidaan lainata museon ulkopuolelle harkinnan mukaan. Objekteja lainattaessa etusijalla on museoiden välinen yhteistyö ja museo- tai muut näyttelyt, joista vastaa museoammatillinen henkilökunta. Kokoelmalainauksesta voidaan periä näyttelymaksu. Lainapäätöksen tekee museonjohtaja. Esineiden lainaamisen yhteydessä tehdään lainaussopimus lainaajan ja museon välillä. Lainaussopimuksessa lainaamisen ehtona on, että lainaaja ottaa esineille vakuutuksen lainaajaksi, huolehtii esineiden kuljetuksista ja esillepanosta, kohtelee esineitä ammattitaitoisesti käyttämällä käsineitä ja altistamatta esineitä auringonvalolle sekä huolehtimalla, että näyttelyvalaistus on suositusarvojen mukainen. Lainauksen ehtoihin kuuluu myös se, että mikäli lainattava esine vaatii konservointia ennen sen näytteille asettamista, lainaaja kustantaa esineen konservoinnista koituvat kulut. Jos lainaava taho kuvaa esineen näyttelyluetteloa, tiedotetta tai mainoksia varten, on lainaajalla esinekuvaan vain kertakäyttöoikeus. Kuva tulee toimittaa myös Kumbukumbu Suomen Lähetysseuran museolle. Museon kokoelmat ovat tutkijoiden käytettävissä erikseen sovittavalla tavalla. Suurelle yleisölle kokoelmat avautuvat Suomen Museot online -hakujärjestelmän kautta. Sen avulla digitaalisessa muodossa olevia museokokoelmia voi hakea, selata ja katsella verkossa. Tämä on tärkeää erityisesti niissä maissa, joista kokoelmat ovat peräisin.
10(10) Tutkimus Museon tutkimustoiminta on kiinteä osa museotyötä. Se liittyy museon aihepiiriin, kokoelmiin, näyttelyihin, museo-opetukseen ja erillisiin projekteihin. Kokoelmiin kohdistuva tutkimus selvittää esineiden alkuperää, valmistusta, käyttöä, historiaa yms. kontekstitietoa. Näyttelyjen valmistaminen edellyttää tutkimusta ja tutkimustiedon käyttöä. Tavoitteena on perusteltujen ja korkeatasoisten näyttelyiden tekeminen. Myös museo-opetus pohjaa tutkittuun tietoon. Tutkimusta tehdään sekä osana museon perustyötä että erillisinä hankkeina. Niiden toteuttamiseksi tarvitaan myös ulkopuolista rahoitusta. Museo tekee yhteistyötä yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten kanssa. Se myös tarjoaa tutkimusaiheita erilaisiin opinnäytetöihin. Tutkimustuloksia julkaistaan näyttelyissä, erimuotoisissa julkaisuissa, verkossa, museon opetusmateriaaleissa, opastuksissa ja tietopalveluna. Opetuskokoelma Etnolainaamon esineistä muodostetaan museon opetuskokoelma, jossa on opetuskäyttöön sopivaa materiaalia eri maista. Tätä kokoelmaa käytetään havaintomateriaalina erilaisissa opetus- yms. tilanteissa, joissa esineitä voi kosketella ja käyttää. Hyväksytty museotoimikunnan kokouksessa 17.5.2010, 4