Hyvät hiihtourheilun ystävät, Rajavartiolaitos on perinteisesti järjestänyt vuorollaan sotilaiden SM-kilpailut suunnistus- tai hiihtolajeissa. Tänä vuonna Pohjois-Karjalan rajavartiosto on saanut vastuulleen hiihdon sotilaiden SM-kilpailujen järjestämisen. Kilpailijat pääsevät haastamaan toisensa Onttolan ja Pärnävaaran vaativilla laduilla. Hyvä fyysinen kunto ja kestävyys ovat perusedellytyksiä selviytyä menestyksekkäästi rajavartiomiehen ja sotilaan vaativissa ammateissa, sekä myös varusmiespalveluksesta. Hyvä kunto edistää henkistä toimintakykyä ja hyvinvointia. Hyväkuntoisena jaksamme kohdata ja selviytyä arkipäivän haasteista ja vaativasta koulutuksesta. Rajavartiomiehen ja sotilaan työn sisällön muuttuminen ajan saatossa korostaa meidän jokaisen omaehtoista velvoitetta huolehtia omasta fyysisestä kunnosta. Sama periaate pätee myös asevelvollisille. Historian saatossa Pohjois-Karjalan rajavartiosto on ollut uranuurtaja kehitettäessä kykyä taistella talvisissa olosuhteissa. Näitä rajakenraali Raappanan luomia oppeja sovelletaan tänäkin päivänä asevelvollisten koulutuksessa. Hiihtolajit edustavat hyvin Rajavartiolaitoksen perinteitä. Pohjois-Karjalan rajamiehet ovat olleet laajalti edustettuina eri hiihtolajeissa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Talvisessa luonnossa liikkuminen on rajamiesten arkipäivää tälläkin hetkellä, kelistä riippumatta. Tekniikan ja liikkuvuuden kehittymisestä huolimatta hiihtopartiot ovat edelleen tavanomainen näky valtakunnan rajalla. Rajavartiolaitoksen sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät velvoittavat myös meitä rajamiehiä ja Rajavartiolaitoksessa palveluksessa olevia varusmiehiä kunnon jatkuvaan ylläpitoon. Rajajoukkojen yhä vaativampien poikkeusolojen tehtävien myötä fyysinen ja henkinen kestävyys ovat keskeisiä suorituskykyvaatimuksia, jotta joukko kykenee tehtäviinsä. Toivotan Teille hyvät kilpailijat parhainta menestystä eri lajeissa. Rehti kilpailumieli kannustakoon Teitä hyviin suorituksiin - Raappanan hengessä! Teille arvoisat seuraajat ja toimitsijat toivotan antoisia hetkiä kannustaessanne kilpailijoita. Jaakko Kaukanen Kenraaliluutnantti Rajavartiolaitoksen päällikkö Kilpailujen suojelija 1
Arvoisa urheiluväki, Omasta ja Pohjois-Karjalan rajavartioston puolesta toivotan Teidät lämpimästi tervetulleeksi talvisen kauniiseen Karjalaan, toisaalta kilpailemaan hiihdon- ja ampumahiihdon -sotilaiden suomenmestaruuksista, ja toisaalta nauttimaan kilpailutunnelmasta. Varsinkin tänne kokoontuvia varusmieskilpailijoita haluan kannustaa paitsi hyviin suorituksiin täällä, myös pitkäjänteiseen ja tinkimättömään työhön omalla urheilu-urallanne. Kuten Nova Meston ja Val Di Fiemmen kisaladuilla oli todettavissa, suomalainen ampumahiihto ja hiihto kaipaavat kipeästi uutta lahjakasta ainesta arvokisarintamalle. Toivonkin ja uskon, että Pärnävaaran ja Onttolan laduilla nähdään kisaviikolla tulevia kansallissankareitamme. Hiihtotaito on tarpeellinen kansalaistaito, yhä edelleen. Toivottavasti suomalaisessa yhteiskunnassa ei laiminlyödä tämän ja muiden kansalaistaitojen vaalimista jatkossakaan. Maanpuolustuksen saralla hiihto- ja ampumataidon sekä fyysisen kestävyyden merkitys ovat korostuneet. Ne ovat olleet, ovat tänä päivänä ja tulevat olemaan myös jatkossa suomalaisen sotilaan ja rajamiehen keskeisiä vaatimuksia ja menestyksen kulmakiviä. Rajajoukkojen yhä vaativampien kriisiajan tehtävien myötä hyvää hiihto- ja ampumataitoa sekä fyysistä kuntoa edellytetään myös tämän päivän rajavartiomiehiltä ja rajavartiostossa palvelevilta asevelvollisilta. Te kaikki kilpailijat täytätte nämä sotilaan tärkeät vaatimukset ja olette joukkonne kärkeä myös mahdollisissa kriisitilanteissa. Näin te urheilijoina myös näytätte hyvää esimerkkiä palvelustovereillenne ja osaltanne lisäätte urheilun nauttimaa arvostusta maassamme. Kilpailuorganisaatiomme on tehnyt ja tekee kisaviikolla parhaansa, että Teillä olisi järjestelyjen osalta tasapuoliset ja hyvät olosuhteet huippusuorituksiin. Toivon, että myös Pohjois- Karjalan talvi näyttää kisaviikolla parhaat puolensa. Sotilaallisen maanpuolustuksen keskeisin ja hyvä yhteistyökumppanimme, Pohjois-Karjalan Prikaati on tukenut kilpailujen järjestelyjä jo vakiintuneella tavalla. Lisäksi olemme tehneet järjestelyissä tiivistä yhteistyötä Liperin Hiihtoseuran kanssa. Parhaimmat kiitokset tästä tuesta ja yhteistyöstä! Toivotan kaikille kilpailijoille ja joukko-osastoille menestystä Pärnävaaran ja Onttolan vaativissa maastoissa. Kilpailun seuraajille toivotan miellyttäviä hetkiä ja elämyksiä hienon urheilutapahtuman sykkeessä. Kaikki nauttikoot kilpailun huumasta - parhaat voittakoot! Pohjois-Karjalan rajavartioston komentaja Eversti Olli Lampinen 2
Tervehdys hiihtäjät, Liperin Hiihtoseura ry on 25-vuotias hiihtoon erikoistunut seura. Toimintamme keskipisteenä on yksi maamme parhaista harrastuspaikoista, Pärnävaaran hiihtokeskus. Seurassamme on noin 160 jäsentä. Olemme viime vuosina panostaneet nuorten hiihtäjien valmennustoimintaan. Nämä nuoret hiihtäjät ovat jo saavuttaneet valtakunnan tasollakin hyviä sijoituksia. 2012 saatiin ensimmäinen SM- kultamitali N18 sarjassa, ja 2013 kultaa N20 viestissä sekä edustaja nuorten MMkisoihin Nove Mestoon. Myös FIS- kisoissa hiihtäjät ovat saavuttaneet hyviä sijoituksia talven kilpailuissa. Seurassa on laaja pohja eri-ikäisiä hiihtäjiä, josta hyvänä esimerkkinä Pohjois-Karjalan piirinmestaruushiihdot, jossa seuran edustajat hiihtivät 15 kultaa ja 22 muunväristä mitalia. Hiihtoliiton pistetaulukossa 2012 olimme sijalla 14. Liperin Hiihtoseuralla on vaalittavanaan vuosittain hiihtäjäveljesten Martti ja Tauno Lappalaisen muisto kansallisten Liperin hiihtojen merkeissä. Erilaiset kuntotapahtumat kuten laturetket, kuutamohiihdot ja ruskavaellukset ovat esimerkkejä seuran järjestämistä muista tapahtumista. Kilpailuista ja tapahtumista tiedotetaan seuran nettisivuilla. Tervetuloa Pärnävaaralle Sotilaiden SM-hiihtoihin. Martti Reijonen LipHs Puheenjohtaja 3
Organisaatio Kilpailutoimisto puhelin 071 872 3032 Sähköposti henkilostotoimisto.pkre@raja.fi Kilpailun johtaja everstiluutnantti Hannu Tervo 071 872 3002 Kutsuvieraat majuri Arto Näsänen 071 872 3031 Kilpailujen sihteeri yliluutnantti Antti Tolonen 071 872 3033 Kilpailutoimiston päällikkö kapteeni Jan-Petri Kovanen 071 872 3032 Tiedottaja Arto Nousiainen 071 872 3042 Valokuvaus ylirajavartija Topi Ylä-Mononen Huoltopäällikkö yliluutnantti Jari Tanskanen 071 872 3701 Asemestari vanhempi rajavartija Martti Leinonen Majoitus luutnantti Jukka Ikonen 071 872 3804 Majoitus/huolto (siivous) siivoustyönjohtaja Birgitta Piiroinen 071 872 3775 Muonitus Onttolassa ravitsemispäällikkö Tiina Timonen 071 872 3741 Kuljetukset vanhempi rajavartija Hannu Matikainen 071 872 3732 Lääkintähuolto vanhempi rajavartija Juha Kivimäki Lääkäri varusmieslääkäri Viestipäällikkö luutnantti Esko Kettunen 071 872 3761 RK-lajien johtaja luutnantti Misha Aalto 071 872 3822 Martti Reijonen 0400 671 290 Liperin Hiihtoseura Tuomarineuvosto Pääesikunnan edustaja Jouni Ilomäki 040 547 8719 Kilpailijoiden edustaja valitaan 11.3.2013 Järjestäjän edustaja majuri Arto Näsänen 071 872 3031 Kilpailun sihteeri yliluutnantti Antti Tolonen 071 872 3033 4
Ohjeita kilpailijoille Kilpailun ajankohta ja paikka Pohjois-Karjalan rajavartiosto järjestää hiihdon sotilaiden SM-kilpailut 11. 14.3.2013 Liperin Pärnävaaran Urheilukeskuksessa ja Onttolassa. Maastohiihto-, ampumahiihto- ja varusmiesten viestihiihtokilpailut järjestetään Liperin Pärnävaaran urheilukeskuksessa. Varusmiesten ja palkatun henkilöstön rynnäkkökivääriampumahiihtokilpailut sekä partiohiihtokilpailu järjestetään Onttolassa. Kilpailuissa noudatettavat säännöt Kilpailuissa noudatetaan voimassa olevia sotilaiden SM-kilpailujen sääntöjä, Suomen Ampumahiihtoliiton (SAhL) ja Suomen Hiihtoliiton (SHL) sääntöjä sekä kilpailujen järjestäjän ja PE:n antamia ohjeita. Ampumaetäisyys varusmiesten ja palkatun henkilöstön rynnäkkökivääriampumahiihdossa on 100 m. Ammunta toteutetaan kahdella eri ampumaradalla. Ampumapaikoilla on ampuma-alustat (samat alustat sekä kohdistuksessa että kilpailuissa). Rk-ampumahiihdossa ja partiohiihdossa ml. kohdistukset käytetään järjestäjän varaamia patruunoita; JVA 0316, kokoonpanoerä SO 801-86, päivämäärä 3.11.1986. Patruunat luovutetaan kilpailijoille ampumapaikalla (kilpailuissa patruunalaudassa). Liikkuminen varuskunta-alueilla Kilpailujoukkueiden edustajilla on aina varuskunta-alueilla liikkuessaan ja alueilta poistuessaan oltava mukanaan henkilökortti tai varusmieskortti. Henkilöllisyys on oltava todistettavissa vartiohenkilöstölle. Kilpailujen aikana kilpailijoiden, huoltajien ja joukkueenjohtajien tulee esiintyä sääntöjen mukaisessa kilpailuasussa, joukko-osaston yhtenäisessä edustusasussa tai sotilaspuvussa. Joukkueenjohtajien puhuttelu Kilpailujoukkueiden johtajille järjestetään kilpailupuhuttelu Onttolan koulutus- ja huoltorakennuksen auditoriossa maanantaina 11.3.2013 klo 19.00. 5
Muut ohjeet Ohjeita kilpailujoukkueiden johtajille, huoltajille ja kilpailijoille Kilpailujoukkueiden johtajat ilmoittautuvat kilpailutoimistossa joukkueen saavuttua Onttolaan. Kilpailujoukkueiden johtajat tarkastavat joukkueensa vahvuuden ja kilpailuihin ilmoitettujen kilpailijoiden henkilötiedot sekä tarkastavat/merkitsevät ruokailuvahvuudet päiväkohtaiseen listaan. Kilpailujoukkueiden komennustodistukset tulee jättää kilpailutoimistoon ilmoittautumisen yhteydessä ja ottaa mukaan kotimatkalle lähtiessä kilpailujen jälkeen. Kilpailutoimisto Kilpailutoimisto on avoinna rajajääkärikomppanian luokassa seuraavasti: 10.3. klo 10.00 21.00 11.3. klo 07.00 20.00 12.3. klo 07.00 20.00 13.3. klo 07.00 18.00 Osallistujamuutokset ja joukkueiden kokoonpanot Kilpailujen aikana tapahtuneista sairastumisista johtuvista poisjäänneistä on ilmoitettava välittömästi kilpailutoimistoon. Viestihiihdon ja partiohiihdon osalta nimet on ilmoitettava kilpailua edeltävänä päivänä (siis 13.3.2013) klo 19.00 mennessä kilpailutoimistoon, kilpailutoimistosta joukkuemateriaalin mukana jaetulla lomakkeella. Kiertopalkinnot Joukko-osastojen hallussa olevat kiertopalkinnot on toimitettava kilpailutoimistoon puhdistettuina ja kaiverrettuina tiistaina 12.3.2013 klo 15.00 mennessä. Hiihtomestaruuskilpailujen ampumahiihdon joukkuekiertopalkinto o Hämeen Rykmentti voittanut vuonna 2012 Hiihtomestaruuskilpailujen maastohiihdon joukkuekiertopalkinto o Kainuun Prikaati voittanut vuonna 2012 Hiihtomestaruuskilpailujen varusmiesten maastohiihdon joukkuekiertopalkinto o Kainuun Prikaati voittanut vuonna 2012 Hiihtomestaruuskilpailujen varusmiesten 3 x 5 km:n viestihiihdon kiertopalkinto o Hämeen Rykmentti voittanut vuonna 2012 Sotilaspartiohiihdon kiertopalkinto A-sarja o Kainuun Prikaati voittanut vuonna 2012 Hiihtomestaruuskilpailujen yleismestaruuden kiertopalkinto o Kainuun Prikaati voittanut vuonna 2012 Avajaiset, palkintojenjakotilaisuudet ja päättäjäiset Kilpailujen avajaiset järjestetään maanantaina 11.3.2013 klo 18.30 alkaen koulutus- ja huoltorakennuksen voimistelusalissa. Kilpailujoukkueiden tulee olla järjestyneenä avajaisia varten klo 18.20 mennessä. 6
Tiistaina 12.3.2013 klo 17.00 alkaen ja keskiviikkona 13.3.2013 klo 18.00 alkaen on palkintojenjakotilaisuudet auditoriossa. Torstaina 14.3.2013 palkinnot jaetaan klo 16 alkaen auditoriossa. Samassa yhteydessä järjestetään myös kilpailujen päätöstilaisuus. Avajaisissa, palkintojenjakotilaisuuksissa ja päättäjäisissä varustus on: palkattu henkilöstö: PV:n kevyt palvelusasu / RVL:n palvelusasu varusmiehet: lomapuku siviilihenkilöstö: yhdistelmäasu (ei vapaa-ajan asu) Kilpailuladut Kilpailuladut on merkitty opasteilla. Onttolan laduille on yhdyslatu koulutus- ja huoltorakennuksen edustalta. Matkaa on noin 700 m (kts opaskartta). Kilpailujen aikana kilpailulatujen käyttö verryttelyyn on kielletty. Verryttely suoritetaan sille erikseen tarkoitetulla ladulla. Lähtöalueella verryttely sallitaan viestihiihdossa vain ensimmäisen osuuden hiihtäjille. Suksien testauspaikkoja saa perustaa ainoastaan verryttelyladuille. Juoma-asemien perustaminen kilpailukeskuksen alueelle on kielletty. Kilpailunumerot Kaikkien lajien kilpailunumerot annetaan joukkueenjohtajan ilmoittautuessa kilpailutoimistossa joukkuemateriaalin yhteydessä. Käyttämättömät/tarpeettomat kilpailunumerot on palautettava kilpailutoimistoon. Varusmiesten maastohiihtoviesti: 1. osuus punainen 2. osuus vihreä 3. osuus sininen Partiohiihto (numero kiinnitetään vasempaan reiteen): johtaja punainen varajohtaja vihreä jäsen 1 valkoinen jäsen 2 valkoinen Partiohiihdon kilpailunumerot jäävät kilpailijoille, muut numerot on luovutettava kilpailun jälkeen mehunjakopaikalle maalialueella. Kadonneista tai turmeltuneista numeroista peritään 20 euroa/kpl. Keskeyttäneet Keskeyttäneiden on ilmoittauduttava maalissa ja jätettävä samalla numeronsa mehunjakopaikalle. Ellei tämä ole mahdollista, hoitaa ilmoittamisen ja numeron palauttamisen kyseisen joukkueen johtaja/huoltaja. Kuljetukset ja ajoneuvojen säilytys Kilpailujoukkueet käyttävät kilpailupaikoille siirtymisiin omia ajoneuvojaan. Onttolassa paikoitusalueet ovat varuskunnan piha-alueilla. Kontiorannassa kilpailujoukkueiden ajoneuvot säilytetään kasarminkentällä. Kilpailukeskuksissa ajoneuvoja säilytetään vain tarkoitukseen merkityillä parkkipaikoilla. Tieosuudella Onttolassa ampujantieltä rynnäkkökiväärilajien kilpailukeskukseen ja sieltä pois tuovalla teillä on yksisuuntainen liikenne (myötäpäivään). Kilpailukeskuksessa on rajoitetusti paikoitustilaa. 7
Välinehuolto ja säilytys Suksien voitelu tapahtuu Onttolassa voiteluhallissa, joka on avoinna päivittäin klo 05.00 23.00. Suksien voitelu ja säilyttäminen majoitusrakennuksessa on kielletty. Kilpailujoukkueet säilyttävät aseensa ja pienoiskiväärin patruunansa mukaansa varaamissaan lukituissa laatikoissa. Majoitus Kilpailujoukkueet majoitetaan kilpailujen ajaksi kasarmimajoitukseen Onttolassa rajajääkärikomppanian tiloihin ja erikseen määrätyt joukko-osastot Pohjois-Karjalan prikaatiin (kasarmi 2) Kontiorannan varuskuntaan. Kilpailupäivinä Kontiorannassa majoittuvien taukotilaksi varataan Onttolassa koulutus- ja huoltorakennuksen liikuntasali pukeutumistiloineen. Kutsuvieraille ja seuraajille ei ole mahdollisuutta tarjota majoitusta. Mahdollisista hotellimajoituksien varauksista ja kustannuksista kutsuvieraat vastaavat itse. Ruokailu Ruokailut tapahtuvat ennakkoilmoittautumislomakkeella olevan ilmoittautumisen mukaisesti joko Pohjois-Karjalan rajavartioston ruokalassa Onttolassa taikka Pohjois-Karjalan Prikaatin ruokalassa (Leijona Catering) Kontiorannassa. Onttolan ruokailujen osalta henkilökunta ostaa ruokalippunsa kilpailutoimistosta (käteisellä). Kontiorannassa ruokailut maksetaan kassalla jokaisella ruokailukerralla erikseen (käteinen/maksukortti). Joukkueenjohtajille luovutetaan kilpailutoimistosta joukkueen vahvuusilmoituksen mukaan maksuttomaan ruokailuun (varusmiehet ja kadetit) oikeuttavat rannekkeet ja hän vastaa niiden kiinnittämisestä ao henkilöille joukkueessaan. Ruokailut Onttolassa: maksuttomaan ruokailuun oikeutetuille (varusmiehet, kadetit) kiinnitetään ranneke o ruokailut merkataan vieraskirjaan ruokalassa henkilökunnalle myydään kilpailutoimistosta ruokalippuja, joita vastaan ruokailu tapahtuu o aamupala 2,50, lounas/päivällinen 4,50 ja iltapala 1,60 Ruokailut Kontiorannassa: maksuttomaan ruokailuun oikeutetuille (varusmiehet, kadetit) kiinnitetään ranneke o ruokailut merkataan vieraskirjaan ruokalassa henkilökunta maksaa ruokailunsa kassalla (käteisellä/maksukortilla) Varusmiesten matkamuonat on varattu joukkueiden ilmoittautumislomakkeessa olevan ennakkoilmoittautumisen mukaisesti. Ne luovutetaan Onttolassa lähtöpäivänä lounaan yhteydessä. Maksuttomaan ruokailuun oikeutettujen (varusmiehet ja kadetit) muonituskustannukset peritään joukko-osastoista. Joukkueenjohtajien on varmistettava kilpailutoimistoon laskutusosoitteet ilmoittautumisen yhteydessä. Päivittäiset ruokailuajat Onttolassa ovat: Aamupala 06.30 08.00 Lounas 10.00 14.00 (maanantaina 11.00 13.00) Päivällinen 16.00 17.30 (torstaina 17.00 18.00) Iltapala 19.30 20.30 (maanantaina 20.00 20.30) Päivittäiset ruokailuajat Kontiorannassa ovat: Aamupala 06.00 08.00 Lounas 11.00 12.30 8
Päivällinen 16.00 18.00 Iltapala 18.45 19.45 Peseytyminen Kilpailijoiden käytössä on majoituskasarmien suihkutilat. Onttolan koulutus- ja huoltorakennuksen saunatilat on käytettävissä päivittäin seuraavasti (pieni sauna naisille): 11.3.2013 klo 14.00-20.00 12.3.2013 klo 11.00-20.00 13.3.2013 klo 10.00-20.00 14.3.2013 klo 9.00-17.00 Pärnävaaran kilpailukeskuksen suihkutilat ovat kilpailijoiden käytössä kilpailuihin liittyen 13. ja 14.3.2013. Lääkintähuolto Lääkintähuollossa tukeudutaan Onttolan sairastupaan ja Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Mahdollisuus lääkärin vastaanotolla käyntiin on aamuisin klo 07.00 ja iltaisin klo 18.00. Lääkäri on tavoitettavissa ko aikoina kilpailutoimistosta. Kilpailujen käynnissä ollessa kilpailupaikoilla päivystää (P-KR:n) sairasauto ja lääkintähenkilöstö. Kilpailujoukkueiden johtajat vastaavat, etteivät urheilijat kilpaile sairaana. Lääkeaineiden käyttö urheilusuorituksen parantamiseen on kielletty (PEkoul-os PAK A 04:01.05). Sotilaskoti Onttolan rajasotilaskoti on auki päivittäin klo 09.00-20.30. Kontiorannassa sotilaskoti on auki päivittäin klo 9.00 20.30. Rajasotilaskodin myyntipiste on kilpailupäivinä rynnäkkökivääriampumahiihto- ja partiohiihtokilpailun kilpailukeskuksessa klo 09.00 16.00. Pärnävaaralla on hiihtokeskuksen kahvio auki maanantaina klo 12.00 17.00, tiistaina klo 10.00 15.00, keskiviikkona klo 08.00 16.00 ja torstaina klo 08.00 14.00. Kilpailujen tulokset Kilpailujen epäviralliset tulokset toimitetaan kilpailupaikoilla tulostaululle heti sarjojen valmistuttua kilpailuorganisaatioon kuuluvan allekirjoituksella varustettuna. Tästä hetkestä alkaa protestiaika (1 tunti). Kilpailutoimisto toimittaa kilpailujen viralliset tulokset majoituskasarmien ilmoitustaululle ja kilpailutoimistossa oleviin joukkueiden postilokeroihin heti niiden valmistuttua. Kilpailun tuloksia ja kilpailuista tehtyjä uutisia voi seurata Rajavartiolaitoksen internetsivuilta www.raja.fi/smhiihdot2013. 9
Kilpailujen aikataulu MAANANTAI 11.3. 10.00- Kilpailutoimisto avataan RjK:n luokka 12.00 - Virallinen harjoittelu kilpailupaikoilla Pärnävaara ja Onttola 17.00 18.30 - Avajaiset Voimistelusali 19.00 - Kilpailujoukkueiden johtajien puhuttelu Auditorio TIISTAI 12.3. 08.00 Rk-ampumahiihdon kohdistus Onttolan ampumaradat 10.50 11.00 16.00 Rk-ampumahiihto (V), - sarjat: vm, naiset, yleinen, 35-44- Onttola 300 m:n ampumarata vuotiaat, yli 45-vuotiaat, yli 50-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat - hiihtomatka n 11 km, ampumaetäisyys 100 m 17.00 - Rk-ampumahiihdon palkintojen jako Auditorio 16.00 - Ampuma- ja maastohiihdon ratoihin tutustuminen Pärnävaara KESKIVIIKKO 13.3. 08.30 - Ampumahiihdon kohdistus Pärnävaara 09.15 09.30-11.00 12.30-15.00 Ampumahiihtokilpailu (V) - pikakilpailun säännöt (ammunnat m+p) - miehet yli 55 v, - 5,0 km - miehet yli 50 v, yli 45 v, - 6,0 km - miehet 35 44 v, naiset, - 7,5 km - yleinen, - 10 km Maastohiihtokilpailu (P) - naiset, - 5,0 km - miehet yli 45, yli 50, yli 55-5,0 km - miehet 35-44 v ja yleinen - 10 km - varusmiehet - 10 km Viestihiihdon ratoihin tutustuminen 15.00-17.00 18.00 - Ampuma- ja maastohiihdon palkintojen jako TORSTAI 14.3. 08.00 - Kohdistusammunta, partiohiihto 10.50 09.00 - Varusmiesten viestihiihto, 3x5 km (P+V+V) 11.00 - Partiohiihto - B-sarja, n 17 km - A-sarja, n 27,5 km Pärnävaara Pärnävaara Pärnävaara Auditorio 16.00 - Palkintojen jako ja päättäjäiset Auditorio Onttola 300 m:n ampumarata Pärnävaara Onttola 300 m:n ampumarata Päällystöliiton hiihtomestaruuskilpailujen palkintojenjakojen (12. ja 13.3.2013) ajankohta ja paikka ilmoitetaan ko päivinä kilpailutoimiston ilmoitustaululla. 10
Avajaiset 11.3.2013 Avajaiset järjestetään 11.3.2013 klo 18.30 alkaen koulutus- ja huoltorakennuksen voimistelusalissa. 18.20 Järjestyminen kilpailujen johtajan apulainen 18.30 Ilmoittaminen P-KR:n komentajalle kilpailujen johtaja Musiikkiesitys Karjalan sotilassoittokunta Puhe ja kilpailujen avaus P-KR:n komentaja Kenttähartaus sotilaspastori Anssi Törmälä Kilpailuvala erikseen nimetyt RVL:n kunniamarssi Karjalan Sotilassoittokunta Kahvitarjoilu Palkintojen jaot 12. ja 13.3.2013 Rynnäkkökivääriampumahiihdon (12.3.2013 klo 17.00) sekä pienoiskivääriampumahiihdon ja maastohiihdon (13.3.2013 klo 18.00) palkintojenjaot järjestetään P-KRE:n auditoriossa (ei soittokuntaa). 10 min ennen alkua Järjestyminen ja ohjeet Ilmoittaminen P-KR:n komentajalle Palkintojen jako kilpailujen johtajan apulainen kilpailujen johtaja P-KR:n komentaja Palkintojenjako ja päättäjäiset 14.3.2013 Partiokilpailun ja varusmiesten viestihiihdon palkintojenjako sekä kilpailujen päättäjäiset järjestetään P-KRE:n auditoriossa 14.3.2013 klo 16.00 alkaen. 15.50 Järjestyminen kilpailujen johtajan apulainen 16.00 Ilmoittaminen P-KR:n komentajalle kilpailujen johtaja Musiikkiesitys Karjalan sotilassoittokunta Palkintojen jaot kilpailujen johtaja Päätössanat P-KR:n komentaja RVL:n kunniamarssi Karjalan Sotilassoittokunta Palkintojen jakojen yleisjärjestelyt kaikki palkittavat kutsutaan eteen; o jaetaan mitalit, kunniakirjat ja kunniapalkinnot kaikki sarjan palkittavat poistuvat yhtä aikaa lopuksi jaetaan kiertopalkinnot yksi kerrallaan o palkittavan joukko-osaston edustaja kutsutaan eteen 11
Lajikohtaisia ohjeita Ampumahiihto, Pärnävaara Pienoiskiväärien kohdistuksessa ampumapaikat on jaettu joukko-osastoittain. Paikkojen jako on nähtävissä ampumapaikalla olevalla ilmoitustaululla. Kohdistuksen aikana ei ole mahdollisuutta käydä tauluilla. Kohdistukseen käytettävä aika on 45 minuuttia. Aseentarkastus on tehtävä ennen lähtöä. Asetarkastuspiste on lähtöalueella ja se on toiminnassa kohdistusten alusta lähtöhetkeen saakka. Hiihdettävät ladut selviävät latukartoista. Ampumahiihtokilpailu, vapaa hiihtotapa, pikakilpailun säännöt (ammunnat m+p) miehet yli 55 v 5,0 km lenkit: 2,0+2,0+1,0 miehet yli 45 v, yli 50 v 6,0 km lenkit: 2,0+2,0+2,0 naiset 7,5 km lenkit: 2,5+2,5+2,5 miehet 35-44 v 7,5 km lenkit: 2,5+2,5+2,5 yleinen 10 km lenkit: 3,3+3,3+3,3 Maastohiihto, Pärnävaara Hiihdettävät ladut selviävät latukartoista. Sarjat joiden hiihtomatka on 10 km latu kiertää Pärnävaarassa, kaikkien muiden sarjojen latu kiertää valaistua latupohjaa. perinteinen hiihtotapa naiset 5,0 km miehet yli 45 v, yli 50 v ja yli 55 v 5,0 km miehet 35-44 v 10 km miehet yleinen 10 km varusmiehet 10 km Varusmiesten maastohiihtoviesti, Pärnävaara Hiihdettävä lenkki kaikilla osuuksilla on ampumahiihdon 2,5 km:n latu kahteen kertaan. 1. osuus perinteinen hiihtotapa 2. ja 3. osuus vapaa hiihtotapa Rynnäkkökivääriampumahiihto, Onttola Kilpailumatka on noin 11 km (3,1 + 3,5 + 4,2 km) vapaalla hiihtotavalla. Ampumaetäisyys 100 m. Ammunnat suoritetaan 3,1 km:n ja 6,6 km:n kohdalla. Asetarkastukset: tiistaina 12.3.2013 klo 07.20 alkaen asetarkastuspisteissä ampumaradoilla kohdistusaikataulun mukaisesti, alkaen 40 minuuttia ennen kohdistusaikaa Varustarkastus: lähtöalueella kaksi (2) minuuttia ennen lähtöä varusteiden tarkastus ja suksien merkkaus Kohdistuspaikat ja -ajat löytyvät jäljempänä olevasta taulukosta. Maanantaina 11.3.2013 harjoittelun yhteydessä ei ole mahdollisuutta rynnäkkökiväärillä ammunnan harjoitteluun. Ammunnanjohtaja antaa kohdistuksissa patruunat joukkueen johtajalle/valmentajalle. Ampumatta jääneet patruunat palautetaan ammunnan johtajalle. Kilpailun aikana patruunat jaetaan patruunalaudassa ampumapaikoille. Kuulosuojaimet ojennetaan tuleville kilpailijoille n.50 m ennen ampumapaikkaa ja jätetään ampumapaikan jälkeen n.50 m päässä olevaan keräyspisteeseen. Ampumapaikoilla on ampumamatto ampuma-alustana (kohdistuksessa ja kilpailuissa sama). Kilpailussa patruunoiden lipastaminen suoritetaan makuuasennossa ampumapaikalla. 12
Kilpailussa kilpailija saa nousta ampumapaikalta vasta toimitsijan tarkastettua, että ase on tyhjä patruunoista (lipas kiinni, luisti taakse vedettynä) ja toimitsijan annettua luvan nousemiseen. Suksen/suksien irrottaminen ampuma-alueella on kielletty. Suksen/suksien irrottaminen aiheuttaa yhden (1) minuutin lisäajan kilpailijalle. Asetta kannetaan piippu ylöspäin. Huoltajat eivät saa antaa kilpailijalle korjausohjeita tai muita tietoja hänen ollessaan ampumavallilla. Ampumavallin alku ja loppu on merkitty lumeen merkkausvärillä. Partiohiihto, Onttola Ampumamatka on 150 metriä ja ammunta tapahtuu 300 metrin ampumaradalla. Kilpailumatka A-sarjassa on 27,5 km (6,3+6,3+6,3+4,3+ammunta+4,3). Ammunta on 23,2 km:n kohdalla. Kilpailumatka B-sarjassa on 17,0 km (6,3+6,3+ammunta+4,3). Ammunta on 12,6 km:n kohdalla. Hiihtotapa on perinteinen. Reitillä on latuvalvonta. Asetarkastukset: torstaina 14.3.2013 alkaen klo 07.20 kilpailukeskuksen asetarkastuspisteessä, alkaen 40 minuuttia ennen partion kohdistusaikaa Varustarkastukset: lähtöalueella neljä (4) minuuttia ennen lähtöaikaa varusteiden tarkastus ja suksien merkkaus Kohdistusaikataulut löytyvät jäljempänä olevasta taulukosta. Ammunnanjohtaja jakaa harjoituksissa patruunat joukkueen johtajalle/valmentajalle. Jäljelle jääneet patruunat palautetaan ammunnan johtajalle. Kilpailun aikana patruunat jaetaan patruunalaudassa ampumapaikoille. Kuulosuojaimet ojennetaan tuleville kilpailijoille n. 50 m ennen ampumapaikkaa ja jätetään ampumapaikan jälkeen n. 50 m päässä olevaan keräyspisteeseen. Ampumapaikoilla on ampumamatto ampuma-alustana (kohdistuksessa ja kilpailussa sama). Kilpailussa patruunoiden lipastamisen/aseen lataamisen/ammunnan saa aloittaa vasta, kun koko partio on ampuma-asennossa (makuuasento) ampumapaikalla. Patruunat (3 kpl/partion jäsen) lipastetaan ampumapaikalla yksi kerrallaan. Ammunnan päättyessä jää partio makuuasentoon, jättää ampumatta jääneet patruunat ampumapaikalle patruunalautaan; valvoja tarkastaa partion aseet (lukko tulee olla taakse vedettynä, lipas kiinnitettynä) varmistuen, ettei aseisiin/lippaisiin jää patruunoita. Kilpailussa partio saa nousta ylös vasta valvojan annettua siihen luvan: partion johtajan tulee huolehtia siitä, että partio noudattaa tätä määräystä (pysyy makuuasennossa). Suksen/suksien irrottaminen ampuma-alueella on kielletty. Suksen/suksien irrottaminen aiheuttaa yhden (1) minuutin lisäajan partiolle 13
14
Opaskartat 15
POHJOIS-KARJALAN RAJAVARTIOSTO Hiihdon sotilaiden SM-kilpailut Onttola 16
POHJOIS-KARJALAN PRIKAATI Hiihdon sotilaiden SM-kilpailut Kontioranta 17
Profiilit, stadion- ja latukartat Pärnävaara 18
19
20
21
22
23
Kilpailukeskus, ampumapaikat ja latukartat Onttolassa 24
25
26
27
28
29
Kohdistusaikataulut (rk-lajit) RK-AMPUMAHIIHTO KOHDISTUS 12.3.2013 klo 08.00-10.50, 300 m:n ampumarata (30 paikkaa) Ampumapaikan johtaja jakaa kohdistuspaikat joukko-osastoittain saapumisjärjestyksessä. Asetarkastus kohdistuserittäin alkaa 40 minuuttia ennen kohdistuksen alkua. klo 08.00 08.20 klo 08.30-08.50 klo 09.00 09.20 klo 09.30-09.50 HÄMR 4 KPL HÄMR 4 KPL HÄMR 3 KPL HÄMR 4 KPL JPR 4 KPL JPR 3 KPL KAIPR 5 KPL JPR 4 KPL KAARTJR 3 KPL KAIPR 4 KPL ILMASK/ILMAVE 3 KAARTJR 2 KPL KAIPR 4 KPL KARPR 4 KPL KARPR 3 KPL KAIPR 4 KPL UUDPR 6 KPL VIESTIR 4 KPL MAASK 2 KPL PKARPR 6 KPL KARLSTO 3 KPL LAPITR 4 KPL MAAVE 2 KPL SATLSTO 6 KPL SLMV 3 KPL RUK 4 KPL YHT 24 YHT 23 YHT 25 YHT 26 klo 10.00-10.20 klo 10.30 10.50 HÄMR 3 KPL ISHR 5 KPL KAIPR 4 KPL KAIPR/KAJPY 3 MAAVMATLE 1 KARLSTO 4 KPL MERIVE 1 KPL PE 1 KPL PSPR 2 KPL PORPR 5 KPL PVJJK 4 KPL VIESTIR 5 KPL SOTLK 2 KPL VKOEL 1 KPL VIESTIR 5 KPL YHT 22 YHT 24 RK-AMPUMAHIIHTO KOHDISTUS 12.3.2013 klo 08.00-09.50, 150 m:n ampumarata (24 paikkaa) klo 08.00 8.20 klo 8.30 8.50 klo 09.00 09.20 klo 09.30-09.50 PIONR 5 KPL P-KR 5 KPL TYKPR 5 KPL TYKPR 7 KPL PKARPR 4 KPL PKARPR 4 KPL K-SR 4 KPL K-SR 4 KPL PORPR 4 KPL PORPR 4 KPL KR 4 KPL LR 2 KPL PSRPR 5 KPL PSPR 3 KPL LSMV 5 KPL P-KR 5 KPL TYKPR 5 KPL TYKPR 5 KPL P-KR 4 KPL PIONR 4 KPL SLMEPA 2 KPL YHT 24 YHT 23 YHT 22 YHT 22 30
PARTIOHIIHTO KOHDISTUS 14.3.2013 klo 08.00-10.50, 300 m:n ampumarata (kohdistusajat partioiden kilpailunumeron mukaan) Ampuma -paikka klo 8.00-8.20 klo 8.30-8.50 klo 9.00-9.20 klo 9.30-9.50 klo 10.00-10.20 klo 10.30-10.50 1 nro 1 nro 8 nro 15 nro 22 nro 33 nro 40 2 nro 2 nro 9 nro 16 nro 23 nro 34 nro 41 3 nro 3 nro 10 nro 17 nro 24 nro 35 nro 42 4 nro 4 nro 11 nro 18 nro 25 nro 36 nro 43 5 nro 5 nro 12 nro 19 nro 26 nro 37 nro 44 6 nro 6 nro 13 nro 20 nro 31 nro 38 nro 45 7 nro 7 nro 14 nro 21 nro 32 nro 39 nro 46 Asetarkastus kohdistuserittäin alkaa 40 minuuttia ennen kohdistuksen alkua. Aseet on tarkastettava ennen kohdistusta. 31
Lähtöluettelot RK-ampumahiihto 12.03.13 Nro arvo Nimi Etu J-os Yhdistys Sa Lähtö RKAH VM. 1 vara M20 11:01:00 2 Alik Lankinen Teemu TYKPR, M20 11:02:00 3 Alik Kallio Samuli PSPR, M20 11:03:00 4 Uo Salmelin Johan HÄMR, M20 11:04:00 5 Opp Parkkila Pauli JPR, M20 11:05:00 6 Alik Pirttilahti Juho PSPR, M20 11:06:00 7 Vm Lehtinen Niko VIESTIR, M20 11:07:00 8 Opp Purho Eerik RUK, M20 11:08:00 9 Vm Aaltio Aapo VIESTIR, M20 11:09:00 10 Lntstm Tyrväinen Olli-Petteri ILMASK, M20 11:10:00 11 Jääk Selenius Andreas UUDPR, M20 11:11:00 12 Alik Väyrynen Jukka PKARPR, M20 11:12:00 13 Alik Koskinen Kasperi KAIPR, M20 11:13:00 14 Kok Saloranta Petteri KAARTJR, M20 11:14:00 15 Kok Tiuttu Eero PORPR, M20 11:15:00 16 Pion Niemi Pekka PIONR, M20 11:16:00 Lauri- 17 Alik Laitinen Aleksi KAIPR, M20 11:17:00 18 Jääk Karppinen Olli-Pekka PORPR, M20 11:18:00 19 Jääk Alastalo Jani PKARPR, M20 11:19:00 20 Alik Ahistus Mika KAIPR, M20 11:20:00 21 Kok Stenberg Tuomo TYKPR, M20 11:21:00 22 Kok Jahkola Oskari RUK, M20 11:22:00 23 Alik Ylitalo Aleksi KARLSTO, M20 11:23:00 24 Tkm Tyni Jesse LAPITR, M20 11:24:00 25 Jääk Björkell Niklas UUDPR, M20 11:25:00 26 Alik Matula Radoslaw LAPITR, M20 11:26:00 27 Alik Kaverinen Santeri KARLSTO, M20 11:27:00 28 Alik Kaislavuo Jesse HÄMR, M20 11:28:00 29 Opp Ylisaukko-oja Jani JPR, M20 11:29:00 30 Pion Leppäsalmi Topi PIONR, M20 11:30:00 31 Pion Hirvilampi Kasper PIONR, M20 11:31:00 32 Tkm Hautala Jaakko TYKPR, M20 11:32:00 33 Alik Laitinen Henri PKARPR, M20 11:33:00 34 Jääk Holmijoki Janne PORPR, M20 11:34:00 35 Alik Mäkinen Jussi PSPR, M20 11:35:00 36 Vm Pitkänen Axel VIESTIR, M20 11:36:00 37 Alik Purkunen Aleksi PSPR, M20 11:37:00 38 Tkm Kujanpää Jermu TYKPR, M20 11:38:00 39 Uo Linnainmaa Tero HÄMR, M20 11:39:00 40 Kok Tauriainen Jussi PKARPR, M20 11:40:00 32
41 Pion Sagulin Jari PIONR, M20 11:41:00 42 Tkm Sipponen Jere TYKPR, M20 11:42:00 43 Psm Rinta-Jouppi Anton PSPR, M20 11:43:00 44 Opp Onnela Kalle JPR, M20 11:44:00 45 Tkm Suominen Ville TYKPR, M20 11:45:00 46 Kok Muhonen Joonas KAARTJR, M20 11:46:00 47 Alik Minkkinen Miika KAIPR, M20 11:47:00 48 Kok Kuisma Joonas PORPR, M20 11:48:00 49 Alik Valjakka Vili PKARPR, M20 11:49:00 50 Opp Lähdemäki Sami HÄMR, M20 11:50:00 51 Pion Nikkanen Oula KARPR, M20 11:51:00 52 Kok Hirvikoski Eero TYKPR, M20 11:52:00 53 Matr Ahvenlampi Anton SLMEPA, M20 11:53:00 54 Kok Mikkonen Tomi PKARPR, M20 11:54:00 55 Opp Harjula Jere JPR, M20 11:55:00 56 Alik Ikäheimonen Simo KAIPR, M20 11:56:00 57 Alik Uusitalo Janne KAIPR, M20 11:57:00 58 Vm Valkonen Lauri VIESTIR, M20 11:58:00 59 Jääk Koskinen Roope PORPR, M20 11:59:00 60 Kok Salmela Jarkko KARPR, M20 12:00:00 61 Jääk Malassu Mika UUDPR, M20 12:01:00 62 Alik Ketonen Eetu PSPR, M20 12:02:00 63 Alik Närvä Tomi TYKPR, M20 12:03:00 64 Alik Liimatainen Tommi UUDPR, M20 12:04:00 65 Vm Kurvinen Juho KARPR, M20 12:05:00 66 Opp Oinonen Samuli HÄMR, M20 12:06:00 67 Opp Lehtomaa Henri HÄMR, M20 12:07:00 68 Alik Åhlgren Niko PIONR, M20 12:08:00 69 Alik Blom Jere PORPR, M20 12:09:00 70 Alik Uitto Jussi TYKPR, M20 12:10:00 71 Rjääk Suutari Jaakko P-KR, M20 12:11:00 72 Vm Tuovinen Aleksi KAIPR, M20 12:12:00 73 Opp Partanen Olli KARLSTO, M20 12:13:00 74 Tkm Rantala Antti TYKPR, M20 12:14:00 75 Kjääk Lammi Pekka KAARTJR, M20 12:15:00 76 kok Mantsinen Juha P-KR, M20 12:16:00 77 Jääk Nieminen Janne PORPR, M20 12:17:00 78 Opp Kotro Tuomas HÄMR, M20 12:18:00 79 Jääk Tuominen Samuli PORPR, M20 12:19:00 80 Vm Palvaila Jaakko KARPR, M20 12:20:00 81 Jääk Rönnberg Oskar UUDPR, M20 12:21:00 82 Opp Koivunen Mikael HÄMR, M20 12:22:00 83 Opp Moilanen Aku HÄMR, M20 12:23:00 Jukka- 84 Tkm Laaksonen Pekka TYKPR, M20 12:24:00 85 Rjääk Ijäs Joni P-KR, M20 12:25:00 86 Kok Keskitalo Matti KAIPR, M20 12:26:00 87 Alik Joukas Juuso TYKPR, M20 12:27:00 88 Opp Karppanen Pekka PSPR, M20 12:28:00 33
89 Alik Viitamäki Marko TYKPR, M20 12:29:00 90 Vm Niskanen Iivo KAIPR, M20 12:30:00 91 Alik Honkimaa Antti KAIPR, M20 12:31:00 92 Tkm Mäki-Heikkilä Rikhard TYKPR, M20 12:32:00 93 Opp Järvenpää Markus HÄMR, M20 12:33:00 94 Alik Huttunen Topi PKARPR, M20 12:34:00 95 Tkm Pensasmaa Artturi TYKPR, M20 12:35:00 96 Opp Marjamaa Mikko JPR, M20 12:36:00 97 Alik Juntunen Anssi KAIPR, M20 12:37:00 98 Tkm Pörsti Markus TYKPR, M20 12:38:00 99 Opp Alatalo Petri JPR, M20 12:39:00 100 Tkm Peltoniemi Niklas TYKPR, M20 12:40:00 101 Opp Vuollet Eino JPR, M20 12:41:00 102 Uo Tiiro Matias HÄMR, M20 12:42:00 103 Alik Heinämäki Manu TYKPR, M20 12:43:00 RKAH Myl vara, 106 Kapt Savonmäki Tuomo PIONR, M 12:46:00 107 Ylil Kivelä Janne PORPR, M 12:47:00 108 Kers Kokkonen Jaakko ISHR K-SAU M 12:48:00 109 Ylik Mäkinen Jesse ISHR JnsAU M 12:49:00 110 vanh rvja Mikkonen Jori P-KR, M 12:50:00 111 Kers Nättinen Niko HÄMR LahPy M 12:51:00 112 Vahtim Heimonen Jani KARPR, M 12:52:00 113 Ylil Sundqvist Hans KAARTJR, M 12:53:00 114 Ylik Leinonen Tommi KAARTJR UudAU M 12:54:00 115 Insylil Lamminpää Mikko TYKPR, M 12:55:00 116 nuor rvja Kesonen Anssi K-SR, M 12:56:00 117 Kers Leppäniemi Miko VIESTIR KHAU M 12:57:00 118 Ltn Reiman Kai PKARPR, M 12:58:00 119 Kapt Jokela Jaakko LAPITR, M 12:59:00 120 Kapt Iikkanen Tomi SATLSTO, M 13:00:00 121 Ltn Niskanen Marko PORPR, M 13:01:00 122 Kapt Kauhajärvi Jani TYKPR, M 13:02:00 123 Vahtim Lotvonen Miika KAIPR, M 13:03:00 124 Ylil Salmenoja Simomatti RUK, M 13:04:00 125 Kapt Pirinen Joni KARLSTO, M 13:05:00 Jukka- 126 Ylil Kunnari Pekka KAIPR, M 13:06:00 127 Kapt Mikkonen Jani VIESTIR, M 13:07:00 128 nuor rvja Toivonen Ville K-SR, M 13:08:00 129 Kers Lämsä Juha VIESTIR KHAU M 13:09:00 130 Kapt Korpi Antti SATLSTO, M 13:10:00 131 nuor rvja Mäkäräinen Jaakko K-SR, M 13:11:00 132 Ylik Kirjasuo Henri SLMEPA UPNAU M 13:12:00 133 Ltn Kajan Antti PSPR, M 13:13:00 134 Ltn Puumalainen Simo MAASK, M 13:14:00 34
135 Kers Salonen Arttu JPR SODAU M 13:15:00 136 Kers Annala Antti VIESTIR KHAU M 13:16:00 137 Kapt Haikka Jussi JPR, M 13:17:00 138 Ltn Tuomisto Markus P-KR, M 13:18:00 139 Kers Raatikainen Antti KAIPR AU M 13:19:00 140 Kers Hakola Ristomatti TYKPR UudAU M 13:20:00 141 Ylik Kymäläinen Petteri KAIPR AU M 13:21:00 142 vanhmvja Antila Timo LSMV LSMVPY M 13:22:00 143 Kers Orpana Sami VIESTIR KHAU M 13:23:00 144 Kers Toivanen Ahti PKARPR JnsAU M 13:24:00 145 Ltn Paasikoski Antti PORPR, M 13:25:00 146 Kers Mikkonen Juho KAIPR AU M 13:26:00 147 Vänr Vajanto Vili KARLSTO, M 13:27:00 148 Vääp Varis Timo PKARPR JnsAU M 13:28:00 RKAH M35-44 vara, 151 vanhmvja Saapunki Henri SLMV, M35 13:31:00 152 Maj Tuhkalainen Juha KARPR, M35 13:32:00 153 Ylil Heiskanen Timo LAPITR ROIPy M35 13:33:00 154 Maj Virtanen Pasi HÄMR, M35 13:34:00 155 Ylil Peltola Matti PIONR KeuOU M35 13:35:00 156 Ylil Ylönen Petri VIESTIR RIIPY M35 13:36:00 157 Ylil Mäkinen Mika KAIPR, M35 13:37:00 158 Ltn Kuure Mika LSMV LSMVPY M35 13:38:00 159 vanh rvja Puujalka Mika P-KR, M35 13:39:00 160 vanh rvja Anttonen Jari KR, M35 13:40:00 161 Ylil Peltola Olli-Pekka HÄMR LahPy M35 13:41:00 162 vanhmvja Salokannel Ossi LSMV, M35 13:42:00 163 vanh rvja Koivisto Petri KR, M35 13:43:00 164 vanh rvja Hautamäki Jukka P-KR, M35 13:44:00 165 Inskapt Tuura Petteri VIESTIR RIIPY M35 13:45:00 166 vanh rvja Kervinen Marko P-KR, M35 13:46:00 167 vanhmvja Hietamäki Karri SLMV, M35 13:47:00 168 Ylil Räisänen Mika PKARPR KonPy M35 13:48:00 169 Ylivääp Kesiö Markku KARPR KymAU M35 13:49:00 170 Ylil Kasila Ilkka KAIPR KajPY M35 13:50:00 171 FM Mikkola Jarno ILMAVE, M35 13:51:00 172 vanh rvja Ruotsala Mika K-SR, M35 13:52:00 173 Ylil Lumilampi Tero PVJJK, M35 13:53:00 174 Ylil Kivelä Jari HÄMR LahPy M35 13:54:00 175 Ins Tuhkalainen Teemu PVJJK, M35 13:55:00 176 Vääp Miettinen Tero VIESTIR KHAU M35 13:56:00 177 vanh rvja Heikkinen Tuomo KR, M35 13:57:00 178 Ylil Turunpää Veikko VKOEL LUOPY M35 13:58:00 179 vanhmvja Vuollet Jarkko LSMV, M35 13:59:00 180 Ylil Tolonen Juha PSPR WanPy M35 14:00:00 181 Ylil Tuhkalainen Janne HÄMR LahPy M35 14:01:00 182 Ylil Hakala Mika VIESTIR RIIPY M35 14:02:00 35
183 Ksh Pieviläinen Petri SOTLK, M35 14:03:00 RKAH M45 vara, 186 Kapt Kruuse Tapio RUK HAMPY M45 14:06:00 187 Teknkapt Sipilä Ilkka SATLSTO, M45 14:07:00 188 Ylil Haapiainen Marko MAAVE MIKPY M45 14:08:00 189 Kapt Koskinen Vesa PORPR HUOPY M45 14:09:00 190 Kapt Puljujärvi Jouni JPR SODPY M45 14:10:00 191 Ylil Laatikainen Olli K-SR KRPY M45 14:11:00 192 Maj Keskitalo Tapani PVJJK, M45 14:12:00 193 vanh rvja Julkunen Juha LR, M45 14:13:00 194 Kapt Junttanen Jari KARLSTO KuoPy M45 14:14:00 195 Rvmest Möttönen Risto P-KR, M45 14:15:00 196 Kapt Tarkkanen Matti PORPR HUOPY M45 14:16:00 197 Ylivääp Pietarinen Ari PKARPR JnsAU M45 14:17:00 198 Sotmest Mäkinen Jari ISHR Ylä-Savo AU M45 14:18:00 199 Kapt Kuortti Harri PSPR WanPy M45 14:19:00 200 Maj Keinänen Jarkko MAAVE, M45 14:20:00 201 Kapt Virtanen Jari SATLSTO PIRPy M45 14:21:00 202 FT Kauppinen Jarkko ILMAVE, M45 14:22:00 203 Ylirvja Lyytikäinen Petri K-SR, M45 14:23:00 204 Kapt Köykkä Ilari TYKPR NIIPY M45 14:24:00 205 Ylil Mähönen Kari JPR SODPY M45 14:25:00 206 Ylil Tiainen Petri PKARPR KonPy M45 14:26:00 207 vanh rvja Könönen Timo P-KR, M45 14:27:00 208 Kapt Pätäri Jukka ISHR, M45 14:28:00 209 Kapt Harjula Vesa SOTLK LahPY M45 14:29:00 210 Ylimvja Nissinen Arto LSMV, M45 14:30:00 211 Evl Mattila Riku HÄMR, M45 14:31:00 RKAH M50 vara, 214 Ltn Kaski Pekka PORPR HUOPY M50 14:34:00 215 Kapt Kauppinen Jari PIONR KeuOU M50 14:35:00 216 vanh rvja Kosunen Ari K-SR, M50 14:36:00 217 Evl Ohrankämmen Olli PE, M50 14:37:00 218 Vääp Majamäki Reima SATLSTO PIRAU M50 14:38:00 219 Kapt evp Kiiskinen Tapio PL evp PKRP M50 14:39:00 220 Evl Vilkko Timo MAAVMATLE, M50 14:40:00 221 Kapt Kettunen Pertti PKARPR KonPy M50 14:41:00 222 vanhmvja Jauhiainen Vesa SLMV, M50 14:42:00 223 Ltn Inkeri Pekka K-SR KRPY M50 14:43:00 224 Varh Hämäläinen Tarmo KAIPR, M50 14:44:00 225 Suunnit Ketonen Silvo PVJJK, M50 14:45:00 226 Ylirvja Väistö Seppo P-KR, M50 14:46:00 227 Vääp Kokkonen Jari ISHR Ylä-Savon AU M50 14:47:00 228 Kapt Alatalo Petri MAASK LAPPY M50 14:48:00 229 Kapt Koskinen Juha PIONR KeuOU M50 14:49:00 36
230 Kapt Aalto Kari SATLSTO PIRPy M50 14:50:00 231 Ylil Kivikko Heikki VIESTIR RIIPY M50 14:51:00 RKAH M55 vara, 234 Kapt evp Jaakola Pekka PL evp KajPY M55 14:54:00 235 Työnjoht Kortelainen Antero KAIPR, M55 14:55:00 236 Teknkaptl Pulkkinen Kari MERIVE, M55 14:56:00 RKAH Naiset vara, 239 Ylil Turtinen Helinä KAIPR KajPY N 14:59:00 240 Alik Rönkkö Minna KAIPR, N 15:00:00 241 Ylil Leskinen Elina KARLSTO KuoPy N 15:01:00 242 Rjääk Kämäräinen Lila P-KR, N 15:02:00 243 Ltn Lindström Mari P-KR, N 15:03:00 244 Ylil Urpilainen Mervi LR, N 15:04:00 245 Ylil Malmström Henrika UUDPR, N 15:05:00 246 vanh rvja Urpilainen Pirjo KR, N 15:06:00 247 Alik Piira Aliisa HÄMR, N 15:07:00 248 Alik Koskela Salla KAIPR, N 15:08:00 37
Ampumahiihto 13.3.2013 NAISET nro arvo sukunimi etunimi j-os yhd lähtöaika 1 Ylil Urpilainen Mervi LR 9:31:00 2 Alik Piira Aliisa HämR 9:32:00 3 Vanh rvja Urpilainen Pirjo KR 9:33:00 YLI 55 Sotmest 6 evp Ronkainen Veikko KajPy 9:36:00 7 Kapt evp Jaakola Pekka KajPy 9:37:00 8 Teknkaptl Pulkkinen Kari MERIVE 9:38:00 YLI 50 11 Vanh rvja Kosunen Ari K-SR 9:41:00 12 Kapt Kettunen Pertti PKARPR KonPy 9:42:00 13 Maj Innanen Mikko ISSLE 9:43:00 14 Kapt Alatalo Petri MAASK LAPPY 9:44:00 15 Vanh mvja Jauhiainen Vesa SLMV 9:45:00 16 Ltn Kaski Pekka PORPR HUOPY 9:46:00 17 Kapt Kauppinen Jari PIONR KeuOU 9:47:00 18 Evl Vilkko Timo MAAVMATLE 9:48:00 19 Kapt evp Kiiskinen Tapio PKRP 9:49:00 YLI 45 22 Sotmest Mäkinen Jari ISHR Ylä-Savon AU 9:52:00 23 Kapt Köykkä Ilari TYKPR NIIPY 9:53:00 24 Vanh rvja Julkunen Juha LR 9:54:00 25 Ylimvja Nissinen Arto LSMV 9:55:00 26 Kapt Puljujärvi Jouni JPR SODPY 9:56:00 27 Kapt Tarkkanen Matti PORPR HUOPY 9:57:00 28 Maj Keinänen Jarkko MAAVE 9:58:00 29 Ylil Tiainen Petri PKARPR KonPy 9:59:00 30 Kapt Harjula Vesa SOTLK LahPY 10:00:00 31 Ylirvja Lyytikäinen Petri K-SR 10:01:00 Olli- 32 Ylil Laatikainen Pekka K-SR KRPY 10:02:00 33 Kapt Junttanen Jari KARLSTO KuoPy 10:03:00 34 Kapt Koskinen Vesa PORPR HUOPY 10:04:00 35-44 37 Ylil Peltola Olli- Pekka HÄMR LahPy 10:07:00 38 Vanh rvja Hautamäki Jukka P-KR 10:08:00 38
39 Vanh rvja Anttonen Jari KR 10:09:00 40 Vanh mvja Salokannel Ossi LSMV 10:10:00 41 Vanh rvja Puujalka Mika P-KR 10:11:00 42 Ylil Hakala Mika VIESTIR RIIPY 10:12:00 43 Ltn Kuure Mika LSMV LSMVPY 10:13:00 44 Ylil Tolonen Juha PSPR WanPy 10:14:00 45 Ylil Kasila Ilkka KAIPR KajPY 10:15:00 Myl 48 Opp Koivunen Mikael HämR 10:18:00 49 Kapt Pirinen Joni KARLSTO 10:19:00 50 Vm Tuovinen Aleksi KAIPR 10:20:00 51 Alik Joukas Juuso TYKPR 10:21:00 52 Opp Moilanen Aku HämR 10:22:00 53 Kapt Kauhajärvi Jani TYKPR 10:23:00 54 Vanh mvja Antila Timo LSMV LSMVPY 10:24:00 55 Ltn Niskanen Marko PORPR 10:25:00 56 Opp Karppanen Pekka PSPR 10:26:00 57 Nuor rvja Toivonen Ville K-SR 10:27:00 58 Nuor rvja Mäkäräinen Jaakko K-SR 10:28:00 59 Kok Tiuttu Eero PORPR 10:29:00 60 Pion Sagulin Jari PIONR 10:30:00 61 Alik Laitinen Henri PKARPR 10:31:00 62 Kapt Savonmäki Tuomo PIONR 10:32:00 63 Pion Nikkanen Oula KARPR 10:33:00 64 Kapt Mikkonen Jani VIESTIR 10:34:00 65 Alik Viitamäki Marko TYKPR 10:35:00 66 Ylil Kivelä Janne PORPR 10:36:00 67 Opp Lehtomaa Henri HämR 10:37:00 68 Ltn Kajan Antti PSPR 10:38:00 69 Vanh rvja Kaljunen Mika K-SR 10:39:00 70 Vänr Vajanto Vili KARLSTO 10:40:00 71 Kers Raatikainen Antti KAIPR KajAU 10:41:00 72 Kers Orpana Sami VIESTIR KHAU 10:42:00 73 Kers Toivanen Ahti PKARPR JNS AU 10:43:00 74 Ltn Paasikoski Antti PORPR 10:44:00 39
MAASTOHIIHTO 13.3.2013 VARUSMIEHET kilpnro arvo sukunimi etunimi j-os yhd lähtöaika 1 Jääk Nieminen Janne PORPR 12:30:30 2 Vm Aalto Aapo VIESTIR 12:31:00 3 Alok Selenius Andreas UUDPR 12:31:30 4 Alik Pirttilahti Juho PSPR 12:32:00 5 Jääk Holmijoki Janne PORPR 12:32:30 6 Kjääk Lammi Pekka KAARTJR 12:33:00 7 Opp Ylisaukko-Oja Jani JPR 12:33:30 8 Tkm Hautala Jaakko TYKPR 12:34:00 9 Matr Ahvenlampi Anton SLMEPA 12:34:30 10 Jääk Alastalo Jani PKARPR 12:35:00 11 Alik Minkkinen Miika KAIPR 12:35:30 12 Alik Blom Jere PORPR 12:36:00 13 Vm Lehtinen Niko VIESTIR 12:36:30 14 Jääk Malassu Mika UUDPR 12:37:00 15 Kok Hirvikoski Eero TYKPR 12:37:30 16 Alok Rönnberg Oskar UUDPR 12:38:00 17 Vm Valkonen Lauri VIESTIR 12:38:30 18 Tkm Suominen Ville TYKPR 12:39:00 19 Alik Närvä Tomi TYKPR 12:39:30 20 Alik Lankinen Teemu TYKPR 12:40:00 21 Kok Keskitalo Matti KAIPR 12:40:30 22 Jääk Koskinen Roope PORPR 12:41:00 23 Pion Hirvilampi Kasper PIONR 12:41:30 24 Tkm Rantala Antti TYKPR 12:42:00 25 Kok Muhonen Joonas KAARTJR 12:42:30 26 Uo Salmelin Johan HÄMR 12:43:00 27 Kok Saloranta Petteri KAARTJR 12:43:30 28 Alik Ahistus Mika KAIPR 12:44:00 29 Kok Salmela Jarkko Karpr 12:44:30 30 Alik Valjakka Vili PKARPR 12:45:00 31 Opp Oinonen Samuli HÄMR 12:45:30 32 Alik Liimatainen Tommi UUDPR 12:46:00 33 Alik Uusitalo Janne KAIPR 12:46:30 34 Uo Linnainmaa Tero HÄMR 12:47:00 35 Vm Pitkänen Axel VIESTIR 12:47:30 36 Alik Kaislavuo Jesse HÄMR 12:48:00 37 Opp Kotro Tuomas HÄMR 12:48:30 38 Kok Tiuttu Eero PORPR 12:49:00 39 Alik Koskinen Kasperi KAIPR 12:49:30 40 Lntstm Tyrväinen Olli Petteri ILMASK 12:50:00 41 Jääk Karppinen Olli-Pekka PORPR 12:50:30 42 Opp Purho Eerik RUK 12:51:00 40
43 rj Suutari Jaakko P-KR 12:51:30 44 Alik Purkunen Aleksi PSPR 12:52:00 45 Opp Parkkila Pauli JPR 12:52:30 46 Alik Ikäheimonen Simo KAIPR 12:53:00 47 Opp Lähdemäki Sami HÄMR 12:53:30 48 Tkm Laaksonen Jukka- TYKPR 12:54:00 Pekka 49 Jääk Tuominen Samuli PORPR 12:54:30 50 Upskok Jahkola Oskari RUK 12:55:00 51 Pion Niemi Pekka PIONR 12:55:30 52 Alik Mäkinen Jussi PSPR 12:56:00 53 Pion Leppäsalmi Topi PIONR 12:56:30 54 Alik Väyrynen Jukka PKARPR 12:57:00 55 Alik Uitto Jussi TYKPR 12:57:30 56 Opp Partanen Olli KARLSTO 12:58:00 57 Kok Stenberg Tuomo TYKPR 12:58:30 58 Opp Harjula Jere JPR 12:59:00 59 Psm Rinta-Jouppi Anton PSPR 12:59:30 60 Kok Kuisma Joonas PORPR 13:00:00 61 Alik Åhlgren Niko PIONR 13:00:30 62 Alok Björkell Niklas UUDPR 13:01:00 63 Upskok Mikkonen Tomi PKARPR 13:01:30 64 Alik Kallio Samuli PSPR 13:02:00 65 Tkm Sipponen Jere TYKPR 13:02:30 66 rj Ijäs Joni P-KR 13:03:00 67 Upskok Tauriainen Jussi PKARPR 13:03:30 68 Alik Ketonen Eetu PSPR 13:04:00 69 Tkm Kujanpää Jermu TYKPR 13:04:30 70 Opp Onnela Kalle JPR 13:05:00 71 Uo Tiiro Matias HÄMR 13:05:30 72 Tkm Mäki-Heikkilä Rikhard TYKPR 13:06:00 73 Tkm Pensasmaa Artturi TYKPR 13:06:30 74 Alik Laitinen Lauri-Aleksi KAIPR 13:07:00 75 Opp Vuollet Eino JPR 13:07:30 76 Vm Niskanen Iivo KAIPR 13:08:00 77 Opp Alatalo Petri JPR 13:08:30 78 Alik Huttunen Topi PKARPR 13:09:00 79 Alik Honkimaa Antti KAIPR 13:09:30 80 Tkm Pörsti Markus TYKPR 13:10:00 81 Tkm Peltoniemi Niklas TYKPR 13:10:30 82 Alik Juntunen Anssi KAIPR 13:11:00 83 Opp Marjamaa Mikko JPR 13:11:30 84 Alik Heinämäki Manu TYKPR 13:12:00 85 Opp Järvenpää Markus HÄMR 13:12:30 41
YLI 55 88 Ylirvja Hämäläinen Raimo P-KR 13:14:00 89 Teknkaptl Pulkkinen Kari MERIVE 13:14:30 90 Sotmest Ronkainen Veikko KajPY 13:15:00 evp 91 Työnjoht Kortelainen Antero KAIPR 13:15:30 92 Inskomkapt Hoikkala Jukka SLMEPA 13:16:00 93 Lakimies Honkala Jouni MERIVE 13:16:30 94 Kapt evp Ovaska Juha K-RPy 13:17:00 95 Kapt evp Jaakola Pekka KajPY 13:17:30 96 Ylil evp Karjalainen Jouko evpyhd 13:18:00 YLI 50 99 Vääp Kokkonen Jari ISHR Ylä-Savon AU 13:19:30 100 Ltn Inkeri Pekka K-SR KRPY 13:20:00 101 Kapt Aalto Kari SATLSTO PIRPY 13:20:30 102 Suunn Ketonen Silvo PVJJK 13:21:00 103 Evl Ohrankämmen Olli PE 13:21:30 104 Vanh mvja Jauhiainen Vesa SLMV 13:22:00 105 Varh Hämäläinen Tarmo KAIPR 13:22:30 106 Ltn Haverinen Jukka SLMV 13:23:00 107 Ylirvja Väistö Seppo P-KR 13:23:30 108 Kapt Koskinen Juha PIONR KeuOU 13:24:00 109 Vääp Majamäki Reima SATLSTO PIRAU 13:24:30 110 Vanh rvja Kosunen Ari K-SR 13:25:00 111 Ylil Kivikko Heikki VIESTIR RIIPY 13:25:30 112 kapt evp Kiiskinen Tapio PKRP 13:26:00 113 Ltn Kaski Pekka PORPR HUOPY 13:26:30 114 Ylil evp Suntio Ismo HAMPY 13:27:00 115 Kapt Alatalo Petri MAASK LAPPY 13:27:30 YLI 45 118 Kapt Kuortti Harri PSPR WanPy 13:29:00 119 Ylil Mähönen Kari JPR SODPY 13:29:30 120 Kaptl Hinkkuri Matti UUDPR 13:30:00 121 Ft Kauppinen Jarkko ILMAVE 13:30:30 122 Kapt Kruuse Tapio RUK HAMPY 13:31:00 123 Rvmest Möttönen Risto P-KR 13:31:30 124 Kapt Tarkkanen Matti PORPR HUOPY 13:32:00 125 Kapt Köykkä Ilari TYKPR NIIPY 13:32:30 126 Kapt Virtanen Jari SATLSTO PIRPY 13:33:00 127 Teknkapt Sipilä Ilkka SATLSTO 13:33:30 128 Ylil Tiainen Petri PKARPR KonPy 13:34:00 129 Evl Mattila Riku HÄMR 13:34:30 130 Yliv Pietarinen Ari PKARPR JnsAU 13:35:00 131 Vanh rvja Könönen Timo P-KR 13:35:30 42
132 Pelpääll Mukari Veli-Matti MERIVE 13:36:00 133 Kapt Koskinen Vesa PORPR HUOPY 13:36:30 134 Vanh rvja Julkunen Juha LR 13:37:00 135 Sotmest Mäkinen Jari ISHR Ylä-Savon AU 13:37:30 136 Ylimvja Nissinen Arto LSMV 13:38:00 137 Maj Keskitalo Tapani PVJJK 13:38:30 35-44 140 Ylil Kivelä Jari HÄMR LahPy 13:40:00 141 Vanh rvja Martiskainen Henri SLMV 13:40:30 142 Vääp Miettinen Tero VIESTIR KHAU 13:41:00 143 Vanh mvja Hietamäki Karri SLMV 13:41:30 144 Ylil Turunpää Veikko VKOEL LUOPY 13:42:00 145 Vanh mvja Vuollet Jarkko LSMV 13:42:30 146 Ksh Pieviläinen Petri SOTLK 13:43:00 147 Vanh rvja Ruotsala Mika K-SR 13:43:30 148 Vanh mvja Saapunki Henri SLMV 13:44:00 149 Maj Tuhkalainen Juha KARPR 13:44:30 150 Vanh rvja Heikkinen Tuomo KR 13:45:00 151 Inskapt Tuura Petteri VIESTIR RIIPY 13:45:30 152 Ins Tuhkalainen Teemu PVJJK 13:46:00 153 Vanh rvja Puujalka Mika P-KR 13:46:30 154 Fm Mikkola Jarno ILMAVE 13:47:00 155 Vanh rvja Koivisto Petri KR 13:47:30 156 Maj Virtanen Pasi HÄMR 13:48:00 157 Ylil Ylönen Petri VIESTIR RIIPY 13:48:30 158 Ylil Tuhkalainen Janne HÄMR LahPy 13:49:00 159 Vanh mvja Karjalainen Harri SLMV 13:49:30 160 Ylil Lumilampi Tero PVJJK 13:50:00 161 Ltn Kuure Mika LSMV LSMVPY 13:50:30 162 Vanh rvja Hautamäki Jukka P-KR 13:51:00 163 Ylil Peltola Matti PIONR KeuOU 13:51:30 164 Ylil Mäkinen Mika KAIPR 13:52:00 165 Ylil Peltola Olli-Pekka HÄMR LahPy 13:52:30 166 Vanh mvja Salokannel Ossi LSMV 13:53:00 167 Ylil Räisänen Mika PKARPR KonPy 13:53:30 Myl 170 Ylik Leinonen Tommi KAARTJR Uudenmaan 13:55:00 AU 171 Kers Salonen Arttu JPR SODAU 13:55:30 172 Ylil Kunnari Jukka- KAIPR 13:56:00 Pekka 173 Nuor rvja Karhunen Niko K-SR 13:56:30 174 Kers Leppäniemi Miko VIESTIR KHAU 13:57:00 175 Nuor rvja Kesonen Anssi K-SR 13:57:30 176 Kers Lämsä Juha VIESTIR KHAU 13:58:00 43
177 Ltn Nygård Antti K-SR 13:58:30 178 Vahtim Lotvonen Miika KAIPR 13:59:00 179 Vahtim Heimonen Jani KARPR 13:59:30 180 Insylil Lamminpää Mikko TYKPR 14:00:00 181 Kers Nättinen Niko HÄMR LahPy 14:00:30 182 Kapt Iikkanen Tomi SATLSTO 14:01:00 183 Ltn Puumalainen Simo MAASK 14:01:30 184 Vanh rvja Mikkonen Jori P-KR 14:02:00 185 Ylik Mäkinen Jesse ISHR Jns AU 14:02:30 186 Vanh rvja Pintamo-Kenttälä Keijo KR 14:03:00 187 Ltn Reiman Kai PKARPR 14:03:30 188 Ylil Kivelä Janne PORPR 14:04:00 189 Ylil Sundqvist Hans KAARTJR 14:04:30 190 Kapt Korpi Antti SATLSTO 14:05:00 191 Kapt Haikka Jussi JPR 14:05:30 192 Ltn Niskanen Marko PORPR 14:06:00 193 Ltn Paasikoski Antti PORPR 14:06:30 194 Ltn Tuomisto Markus P-KR 14:07:00 195 Kers Hakola Ristomatti TYKPR AUL 14:07:30 196 Kers Mikkonen Juho KAIPR KajAU 14:08:00 197 Vanh rvja Härkönen Teemu KR 14:08:30 198 Vääp Varis Timo PKARPR Jns AU 14:09:00 199 Vanh rvja Kittilä Kusti KR 14:09:30 200 Ylik Kymäläinen Petteri KAIPR KajAU 14:10:00 201 Kers Toivanen Ahti PKARPR JNSAU 14:10:30 NAISET 204 Rj Kämäräinen Lila P-KR 14:12:00 205 Ylil Turtinen Helinä KAIPR KajPY 14:12:30 206 Vanh rvja Urpilainen Pirjo KR 14:13:00 207 Ylil Malmström Henrika UUDPR 14:13:30 208 Alik Rönkkö Minna KAIPR 14:14:00 209 Alik Piira Aliisa HÄMR 14:14:30 210 Ylil Urpilainen Mervi LR 14:15:00 211 Ltn Lindström Mari P-KR 14:15:30 212 Alik Koskela Salla KAIPR 14:16:00 44