SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2015. 1. Yleistä



Samankaltaiset tiedostot
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Yleistä. 2. Yhtiökokous. 3. Hallitus

Hallitus kokoontuu säännöllisesti vähintään 11 kertaa vuodessa sekä tarvittaessa. Vuonna 2013 hallitus kokoontui 21 kertaa ja osallistumisprosentti

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Hallituksen työjärjestys on esitetty kokonaisuudessaan yhtiön internetsivuilla.

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2010

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Siili Solutions Oyj. Selvitys hallintoja ohjausjärjestelmästä 2016

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2010

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

Kuvaus yhtiökokouksen, hallituksen ja hallituksen asettamien valiokuntien ja muiden valvontaa suorittavien elinten kokoonpanosta ja toiminnasta

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ

SELVITYS YIT OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ VUODELTA 2015 (Corporate Governance Statement)

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen.

Selvitys hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä

EVLI PANKKI OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2011

Varsinainen yhtiökokous

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement)

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

Uponor Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2011

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS

Selvitys Hallinnointi- ja. Ohjausjärjestelmästä

Tilintarkastuskertomus kattaa hallituksen toimintakertomuksen, konsernitilinpäätöksen ja emoyhtiön tilinpäätöksen.

Lisätietoja Exel Compositesin hallinnointikäytännöstä on saatavilla yhtiön verkkopalvelusta osoitteesta

1 (13) Suur-Savon Sähkö Oy Hallinnointikoodi

UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE

KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2018

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2015

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS CRAMO OYJ

(6) Vuoden 2015 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013

I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet Yhtiökokous

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Maanantai , klo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

Helmikuu 2011 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx Tilintarkastajan tehtävät

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa YLEISTÄ.

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/ (7) , klo Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki.

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016

SCANFIL OYJ Y: P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010

Kokouspöytäkirja 1/2016 Varsinainen yhtiökokous

tiistai klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, Helsinki.

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate governance statement) 2015

SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018

Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

1(8) MARIMEKKO OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Corporate Governance

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2009

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2011

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen.

eq Oyj:n hallitus on laatinut toimintaansa varten kirjallisen työjärjestyksen, jonka keskeiset tehtävät ja periaatteet ovat seuraavat:


Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

asiakastieto.fi POYAKIRJA 1/2016 ASIAKASTIETO GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 1000 Paikka:

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

Messukeskuksen kongressisiipi, Rautatieläisenkatu 3, Helsinki edustettua osakasta Liite 1

7. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 2/2011

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Transkriptio:

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2015 1. Yleistä Siili Solutions Oyj:n (Siili) hallinto- ja ohjausjärjestelmä perustuu Suomen lakiin, Siili Solutions Oyj:n yhtiökokouksen hyväksymään yhtiöjärjestykseen ja First North Finland -markkinapaikan sääntöihin ja määräyksiin. Hallinto- ja ohjausjärjestelmä määrittää Siilissä noudatettavan hallintotavan, hallinnon periaatteet, toimintamallin, roolit, vastuut ja valtuudet. Siilin hallinnointi ja ohjaus perustuvat rehellisyyteen, vastuuntuntoon, tasapuolisuuteen ja avoimuuteen. Siili noudattaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia siltä osin kuin se yhtiön näkemyksen mukaan on sen kokoon ja toimintaan nähden tarpeellista. First North -yhtiönä Siilillä ei ole velvoitetta noudattaa arvopaperimarkkinayhdistyksen hallinnointikoodia. Vastuu Siilin hallinnosta ja toiminnasta on Siilin hallintoelimillä, jotka ovat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja. Lisäksi yhtiön hallintoa on tehostettu muodostamalla toimitusjohtajan määräysvallan alla toimiva johtoryhmä. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu toimintakertomuksesta erillisenä kertomuksena ja Siilin hallitus on käsitellyt sen. Selvitys on julkaistu yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa www.siili.com/fi/sijoittajille. 2. Yhtiökokous Suomen osakeyhtiölain mukaisesti varsinainen yhtiökokous on yhtiön ylin päättävä elin. Osakeyhtiölain mukaan monet tärkeät päätökset, kuten yhtiöjärjestyksen muuttaminen, tilinpäätösten vahvistaminen, taseen osoittaman voiton käyttäminen, vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, osakepääoman korottaminen tai alentaminen, osinkoja koskevat päätökset sekä hallituksen ja tilintarkastajien valinta, ovat pääasiassa yhtiökokouksen toiminta-aluetta. Yhtiön hallitus kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle vuosittain kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetään yhtiöjärjestyksen mukaisesti: tilinpäätöksen vahvistamisesta, taseen osoittaman tuloksen käyttämisestä, vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, hallituksen jäsenten lukumäärästä ja hallituksen jäsenten sekä tilintarkastajien palkkioista. Yhtiökokous myös valitsee hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat sekä käsittelee mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat. Osakeyhtiölain mukaisesti Siilissä pidetään ylimääräinen yhtiökokous, jos hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai mikäli tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, joilla on yhteensä kymmenesosa kaikista osakkeista vaativat sitä kirjallisesti tietyn asian käsittelemistä varten. Vuonna 2015 Siilin varsinainen yhtiökokous pidettiin 2.4. lakiasiaintoimisto Fondian tiloissa Helsingissä. Kokouksessa oli läsnä 27 osakkeenomistajaa, jotka edustivat 856 009 osaketta (46 % liikkeeseen lasketuista osakkeista). 3. Hallitus Siilin hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluu vähintään kolme ja enintään kuusi varsinaista jäsentä. Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja mahdollisen varapuheenjohtajan. Hallitus kokoontuu säännöllisesti vähintään 11 kertaa vuodessa sekä tarvittaessa. Vuonna 2015 hallitus kokoontui 17 kertaa ja osallistumisprosentti hallituksen kokouksissa oli 98 %. Hallituksen jäsenille on maksettu 1.1.-31.3.2015 hallituspalkkiona puheenjohtajalle 2 500 euroa kuukaudessa ja muille jäsenille 1 500 euroa kuukaudessa sekä ajalta 1.4.-31.12.2015 puheenjohtajalle 3 000 euroa kuukaudessa, varapuheenjohtajalle 2 500 euroa kuukaudessa ja muille jäsenille 1 600 euroa kuukaudessa. Lisäksi hallituksen jäsenten matkakulut korvataan Siilin matkustusohjesäännön mukaisesti.

Hallituksen tehtävät Suomen osakeyhtiölain mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Lisäksi hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallituksen tehtäviin kuuluu lisäksi yhtiön strategiasta päättäminen, toimintasuunnitelman ja budjetin vahvistaminen, puolivuotiskatsauksen, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen käsitteleminen ja hyväksyntä. Hallitus päättää strategisesti tai taloudellisesti merkittävistä investoinneista, yritysostoista sekä vastuusitoumuksista, hyväksyy yhtiön rahoituspolitiikan, vahvistaa yhtiön riskienhallinta- ja raportointimenettelyn sekä päättää yhtiön palkitsemis- ja kannustinjärjestelmästä. Hallitus myös päättää yhtiön rakenteesta, vastaa osinkopolitiikasta ja osakasarvon kehittymisestä, nimittää yhtiön toimitusjohtajan ja päättää hänen työsuhde-eduistaan, päättää toimitusjohtajan sijaisen nimittämisestä ja vastaa muista hallitukselle osakeyhtiölaissa tai muualla säädetyistä tehtävistä. Hallituksen jäsenet Timo Luhtaniemi Anu Nissinen Björn Mattsson s. 1963, DI, MBA s. 1963, KTM s. 1956 Hallituksen puheenjohtaja, hallituksessa vuodesta 2008 Hallituksen jäsen, hallituksessa vuodesta 2014 Hallituksen jäsen, hallituksessa vuodesta 2013 Inwido Finland Oy, toimitusjohtaja Era Content Oy, osakas Heads Svenska AB, toimitusjohtaja Osakkeita: 296 500*, 220** Osakkeita: - Osakkeita: 2 074* *Omistus Erina Oy:n nimissä, * Omistus lähipiirin nimissä **Omistus lähipiirin nimissä Juha-Pekka Virtanen s. 1970 Hallituksen jäsen, hallituksessa vuodesta 2014 Avaus Marketing Innovations, perustaja Osakkeita: 32, 30 471* * Omistus Sunspeak Oy:n nimissä Hallituksen jäsenet ja osakeomistus 31.12.2015 tilanteen mukaisesti Hallituksen riippumattomuus Kaikki hallituksen jäsenet ovat Suomen hallinnointikoodin kriteereillä mitattuna riippumattomia yhtiöstä. Yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia ovat Anu Nissinen, Björn Mattsson, ja Juha-Pekka Virtanen.

4. Valiokunnat Siilissä on kaksi valiokuntaa, nimitys- ja palkitsemisvaliokunta sekä tarkastusvaliokunta. Valiokuntien tehtävänä on auttaa hallitusta valmistelemalla sille kuuluvia asioita. Valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa eivätkä valiokuntien jäsenet ole saaneet tilikaudella 2015 erillistä palkkiota valiokuntatyöstään. Hallitus on vahvistanut valiokunnille työjärjestykset, jotka sisältävät valiokunnan keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet. Valiokunnan jäsenten toimikausi päättyy, kun seuraava valiokunta on nimetty. 4.1 Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta Hallituksen järjestäytymiskokouksessa 2015 nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäseniksi valittiin Timo Luhtaniemi (puheenjohtaja), Petri Niemi ja Mika Mäkeläinen. Tilikauden päättyessä 31.12.2015 palkitsemisvaliokuntaan kuului Timo Luhtaniemi (puheenjohtaja) ja Juha-Pekka Virtanen. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan pääasiallisina tehtävinä on hallituksen jäseniksi valittavien henkilöiden etsiminen ja ehdokkaiden kokemuksen ja kykyjen kartoitus ennen päätösehdotusta sekä toimitusjohtajan ja muun johdon palkitsemisjärjestelmien kehittäminen. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan käyttäminen hallituksen kokoonpanon valmistelussa edistää valintaprosessin läpinäkyvyyttä ja järjestelmällisyyttä. Sen tavoitteena on myös edistää yhtiön tavoitteiden saavuttamista palkitsemisjärjestelmien avulla ja lisätä palkitsemisjärjestelmien läpinäkyvyyttä ja järjestelmällisyyttä. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja kutsuu kokoukset koolle ja valiokunta raportoi toiminnastaan hallitukselle. Valiokunta kokoontui 3 kertaa vuonna 2015 ja osallistumisprosentti oli 89 %. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan tehtävät on määritelty seuraavasti: - Hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaiden etsiminen sekä hallituksen jäsenten nimitysasioiden valmistelu - Hallituksen jäsenten palkitsemisasioita koskevan ehdotuksen valmistelu - Toimitusjohtajan ja muun johdon seuraajien kartoittamien sekä heidän nimitysasioidensa valmistelu - Toimitusjohtajan ja muun johdon palkitsemisjärjestelmien valmistelu - Toimitusjohtajan ja muun johdon palkitsemisen arviointi 4.2 Tarkastusvaliokunta Hallituksen järjestäytymiskokouksessa 2015 tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Petri Niemi (puheenjohtaja), Anu Nissinen ja Björn Mattsson. Tilikauden päättyessä 31.12.2015 palkitsemisvaliokuntaan kuului Anu Nissinen (puheenjohtaja), Björn Mattsson ja Juha-Pekka Virtanen. Tarkastusvaliokunnan tarkoitus on perehtyä yhtiön talouteen ja valvontaan liittyviin kysymyksiin. Tarkastusvaliokunta arvioi riskienhallintaa, sisäisiä valvontajärjestelmiä, taloudellista raportointia sekä tilintarkastusta ja sisäistä tarkastusta koskevia asioita. Valiokunnan jäsenillä on vankka kokemus liikkeenjohdollisista tehtävistä, mikä antaa hyvän asiantuntijapohjan taloudellista raportointia ja valvontaa koskeviin asioihin. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja kutsuu kokoukset koolle ja valiokunta raportoi toiminnastaan hallitukselle. Valiokunta kokoontui 1 kertaa vuonna 2015 ja osallistumisprosentti oli 100 %.

Tarkastusvaliokunnan tehtävät on määritelty seuraavasti: - Tilinpäätösraportoinnin seuraaminen - Taloudellisen raportointiprosessin valvominen - Hallinto- ja ohjausjärjestelmästä annettavan selvityksen käsittely, keskittyen erityisesti kuvaukseen taloudellisen raportointiprosessin sisäisen valvonnan ja riskienhallintajärjestelmien pääpiirteistä - Tilinpäätöksen lakisääteisen tilintarkastuksen seuraaminen - Yhtiön taloudellisen tilanteen seuranta - Lakien ja määräysten noudattamisen arviointi - Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja kehittäminen - Yhteydenpito tilintarkastajaan ja tilintarkastajan tarkastusvaliokunnalle laatimien raporttien läpikäynti 5. Toimitusjohtaja ja johtoryhmä Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti ja suojelee aktiivisesti yhtiön etua. Hän ohjaa ja valvoo Siilin ja sen liiketoimintojen toimintaa, vastaa päivittäisestä operatiivisesta johtamisesta, tuotteistuksesta ja strategian jalkauttamisesta, sekä valmistelee hallituksen käsittelyyn menevät asiat ja vastaa niiden täytäntöönpanosta. Siili Solutions Oyj:n toimitusjohtajana on 15.6.2010 alkaen toiminut DI, MBA Seppo Kuula. Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa mm. strategian, toimintaperiaatteiden ja muiden liiketoimintojen ja yhtiön yhteisten asioiden valmistelussa. Siilin johtoryhmään kuuluvat liiketoimintojen ja keskeisten tukitoimintojen johtajat. Johtoryhmä kokoontuu säännöllisesti, vähintään kerran kuukaudessa. Toimitusjohtaja johtaa johtoryhmän työskentelyä. Johtoryhmä 1.1.2016 tilanteen mukaisesti on kuvattu tarkemmin alla. Seppo Kuula Samuli Siljamäki Kari Pirttikangas s. 1967, DI, emba, insinööri s. 1979, KTM, insinööri s. 1970, DI Toimitusjohtaja, johtoryhmän puheenjohtaja Talousjohtaja Operatiivinen johtaja Osakkeita: 51 375 Osakkeita: 21 525 Osakkeita: 2 000 Optioita: 15 000 Optioita: 6 150 Optioita: 2 000 Tom Jacobsson Markku Seraste Perttu Monthan s. 1967, B. Sc. s. 1969, Tietotekniikan insinööri s. 1975, KTM Kansainvälisen liiketoiminnan johtaja Johtaja, laatu ja menetelmät Johtaja, projektiliiketoiminta ja jatkuvat palvelut Osakkeita: 80 755* Osakkeita: 4 850 Osakkeita: 4 419 Optioita: - Optioita: 5 000 Optioita: - *Omistus Rockstox Sp Z o.o.:n nimissä (vaikutusvaltayhteisö, josta omistaa 52,4%)

Erkka Niemi s. 1975, KTM, tietojärjestelmätieteen väitöskirjatutkija Pasi Ropponen s. 1973, Tradenomi Kehitysjohtaja Myyntijohtaja Osakkeita: 5 400 Osakkeita: 3 675 Optioita: 5 300 Optioita: 3 300 6. Sisäinen valvonta ja riskien hallinta 6.1. Sisäinen valvonta Sisäinen valvonta Siilissä merkitsee sen seuraamista, että yhtiö toimii tehokkaasti, sen julkaisema tieto on ajantasaista ja luotettavaa ja että voimassa olevia säännöksiä noudatetaan. Sisäinen valvonta pyrkii parantamaan hallituksen ohjaustehtävän toteutumista. Hallituksella on päävastuu kirjanpidon ja varainhoidon valvonnasta. Siilin taloudellista tilannetta ja kehitystä seurataan kuukausittain johtoryhmän ja hallituksen toimesta ja tiedot julkistetaan vuosikertomuksissa sekä puolivuotiskatsauksissa. Siili toimii NASDAQ OMX First North -markkinapaikalla, jossa vaatimuksena on hyväksytyn neuvonantajan nimeäminen (certified advisor, CA). Hyväksytty neuvonantaja varmistaa, että yhtiö täyttää kauppapaikan vaatimukset ja kulloinkin voimassa olevat velvoitteet. Tarvittaessa hyväksytty neuvonantaja varmistaa myös muilla keinoin, että yhtiö täyttää sille asetetut First North -edellytykset. Siili Solutions Oyj:n Hyväksytty neuvonantaja on Merasco Oy. 6.2. Taloudellisen raportoinnin sisäinen valvonta Taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvän sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa, että Siilin toiminta on tuloksellista ja että päätöksenteko perustuu oikeaan ja luotettavaan tietoon ja riittävään liiketoimintariskien tunnistamiseen. Sisäisen valvonnan avulla varmistetaan myös, että taloudellinen raportointi noudattaa yleisesti hyväksyttyjä tilinpäätöksen laadintaperiaatteita sekä voimassa olevia lakeja ja määräyksiä. Hallituksen vastuulla on varmistaa, että laskentatoimen ja taloushallinnon sisäinen valvonta on järjestetty asianmukaisesti. Lisäksi hallitus vastaa taloudellisen raportointiprosessin valvonnasta. Talousjohdon vastuulla on tiedottaa havainnoista johdon jäsenille. Siilin liiketoiminta-alueet ja hallinto valmistelevat omat budjettinsa, jotka hyväksytään hallituksessa. Tilikauden ennusteita päivitetään kvartaaleittain ja näiden sekä budjettien toteutumista seurataan kuukausittain. Siili laatii tilinpäätöksen liitetietoineen sekä puolivuotiskatsauksen Suomen kirjanpitolain, kirjanpitolautakunnan sekä First Northin asettamien ohjeiden mukaisesti. Siilin tytäryhtiöllä on oma taloushallintonsa ja tytäryhtiö raportoi ulkoisen raportoinnin luvut kuukausittain emoyhtiölle. Emoyhtiön talousosasto hoitaa koko konsernin sisäisen ja ulkoisen laskennan ja tarkastaa ulkoisen raportoinnin ennen niiden toimittamista hallitukselle. Siili on jaettu liiketoimintayksiköihin, joiden vetäjät raportoivat toimitusjohtajalle. Liiketoimintayksiköiden vetäjien vastuulle kuuluu myös raportoida oman yksikkönsä kehittämisasioista, strategia- ja vuosisuunnitelmista, liiketoiminnan ja tuloksen kehitykseen liittyvistä asioista sekä oman yksikkönsä sisäisestä organisoinnista. Siilin talousjohto raportoi kuukausittain operatiivisen tuloksen hallitukselle ja johtoryhmälle. Raportointi ja siihen liittyvät analyysit ja vertailut ovat keskeinen osa taloudellisen raportoinnin avulla tehtävää ohjausta ja valvontaa. Talousjohto seuraa säännöllisesti liiketoimintojen raportointia ja puuttuu tarvittaessa havaittuihin poikkeamiin. Taloushallinnon vastuulla on yhtenäisten laskenta- ja raportointiperiaatteiden määrittely ja ohjeistaminen ja raportointijärjestelmän jatkuva kehittäminen.

6.3. Sisäinen tarkastus Yhtiö on katsonut, että sen toiminnan laajuus huomioiden sillä ei toistaiseksi ole tarvetta omaan sisäisen tarkastuksen toimintoon. Ulkoisen tilintarkastuksen laajuutta ja sisältöä määriteltäessä on otettu huomioon, että yhtiöllä ei ole omaa sisäisen tarkastuksen organisaatiota. 6.4. Viestintä Siili on sitoutunut aktiiviseen ja läpinäkyvään viestintään kaikkien sidosryhmiensä kanssa. Yhtiön viestintä perustuu tosiasioihin ja läpinäkyvyyteen. Se on järjestelmällistä, rehellistä, tasapuolista ja ajantasaista. Pyrkimyksenä on antaa totuudenmukainen kuva yhtiön toiminnasta, toimintaympäristöstä, strategiasta, tavoitteista ja taloudellisesta suorituskyvystä. Siili noudattaa viestinnässään NASDAQ OMX Helsinki First North -markkinapaikan sääntöjä ja ohjeita. Siili noudattaa viestinnässään jatkuvan ja säännönmukaisen tiedonantovelvollisuuden periaatteita. Siilin verkkosivusto www.siili.com/fi sekä pörssitiedotteet ovat tärkein yhtiön toimintaa ja taloutta koskevien tietojen julkaisukanava. Kaikilla sidosryhmillä on yhtäläiset mahdollisuudet verkkosivuston tarjoamien tietojen käyttöön. Siilin viestinnän periaatteet ja kaikki keskeiset tiedonvälityskanavat on kirjattu erilliseen Siilin tiedonantopolitiikka-dokumenttiin. 6.5. Riskien hallinta Siilin hallitus vastaa siitä, että yhtiön riskienhallinta on asianmukaisesti ja tehokkaasti järjestetty. Siilin riskienhallintajärjestelmällä pyritään tunnistamaan konsernin strategiset, toiminnalliset, rahoitukselliset ja perinteiset vahinkoriskit. Yhtiö ottaa toiminnassaan riskejä, jotka liittyvät sen strategiaan ja tavoitteiden toteuttamiseen. Riskienhallinnan tavoitteena on näiden riskialueiden ennakoiva ja kokonaisvaltainen hallinta. Riskienhallinta on sisällytetty osaksi yhtiön liiketoimintaprosesseja. Yhtiö raportoi merkittävimmistä riskeistä tilinpäätöksissään ja puolivuotiskatsauksissaan. 7. Palkitseminen Siilin yhtiökokous päättää hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä maksettavista palkkioista. Hallitus puolestaan päättää toimitusjohtajan palkitsemisesta ja muista hänelle maksettavista palkkioista ja hyväksyy johtoryhmän jäsenten tavoitteet toimitusjohtajan esityksestä. Henkilöille asetetut tavoitteet perustuvat yhtiön liikevaihto- ja tulostavoitteiden saavuttamiseen, mutta niiden rinnalla arvioidaan lisäksi laadullisia tavoitteita. Toimitusjohtajalla ja johtoryhmän jäsenillä ei ole lisäeläkejärjestelyitä. Toimitusjohtajan sopimuksessa irtisanomisaika on 12 kuukautta molemmin puolin. Toimitusjohtajan ja johdon työsuhde-etuudet sekä hallituksen palkkiot esitetään konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 30. Yhtiöllä on voimassaoleva avainhenkilöiden osake- ja optiopohjainen kannustinjärjestelmästä vuosille 2013 2016, joka on kuvattu tarkemmin konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 21. 8. Sisäpiiri Yhtiö noudattaa NASDAQ OMX First North -markkinapaikan vahvistamaa sisäpiiriohjetta, johon perustuen yhtiön hallitus on hyväksynyt yhtiön sisäisen ohjeistuksen sisäpiiriläisten kaupankäynnistä. Ohjeistuksen mukaisesti sisäpiiriläisten sijoitusten tulee olla pitkäaikaisia ja kaupankäynti tulee ajoittaa aina sellaiseen ajankohtaan, jolloin markkinoilla on mahdollisimman täydellinen tieto osakkeen arvoon vaikuttavista seikoista ja jolloin henkilöllä itsellään ei ole sisäpiiritietoa. Siilin pysyvä sisäpiiriläinen ei saa käydä kauppaa yhtiön osakkeilla ajanjaksona, joka alkaa 21 vuorokautta ennen kunkin puolivuosikatsauksen, tilinpäätöstiedotteen tai niiden ennakkotietojen julkistamista ja päättyy julkistamispäivän lopussa (ns. Suljettu ikkuna). Muina ajankohtina kaupankäynti Siilin arvopapereilla on sallittua edellyttäen, ettei henkilö ole kyseisenä ajankohtana merkittynä hankekohtaiseen sisäpiirirekisteriin tai hänellä ei muutoin ole hallussaan sisäpiiritietoa.

Siilin julkiseen sisäpiiriin kuuluvat yhtiön hallituksen jäsenet, yhtiön toimitusjohtaja, johtoryhmän jäsenet sekä yhtiön tilintarkastaja. Pysyvään yrityskohtaiseen sisäpiiriin (ei-julkinen) on lisäksi nimetty muita Siilin henkilöstön jäseniä, jotka tehtävänsä tai asemansa puolesta saattavat saada sisäpiiritietoa yhtiöstä. Yhtiö ylläpitää sisäpiirirekisteriään talousjohtajan valvonnassa. Ajantasainen julkinen sisäpiirirekisteri on nähtävillä yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.siili.com/fi/sijoittajille 9. Tilintarkastus Ulkoisen tilintarkastuksen tehtävänä on todentaa, että tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta tilikaudella. Yhtiön tilintarkastaja antaa yhtiön osakkeenomistajille lain edellyttämän tilintarkastuskertomuksen yhtiön vuositilinpäätöksen yhteydessä. Tilikauden aikana suoritetusta tarkastuksesta raportoidaan hallitukselle. Tilintarkastaja ja hallitus tapaavat vähintään kerran vuodessa. Yhtiökokous valitsee tilintarkastajan. Tilintarkastajan toimikausi käsittää valinnan tapahtuessa kulumassa olevan tilikauden ja päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiön varsinainen yhtiökokous 2.4.2015 valitsi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö KPMG Oy Ab:n (Y-tunnus 1805485-9), päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Toni Aaltonen. KPMG:lle maksetut palkkiot vuoden 2015 konsernitilinpäätöksessä olivat lakisääteisestä tilintarkastuksesta 25 tuhatta euroa sekä tilintarkastukseen liittymättömistä vero-, IFRS- ja due diligence -palveluista yhteensä 71 tuhatta euroa.