Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2015



Samankaltaiset tiedostot
Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2012

Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2016

Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2013

Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

TURUN KEMISTIKERHO RY

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

Esityslista

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Turun Seudun Wanhat Toverit

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Veteraani CUP v. 2010

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea :24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 27 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

RovaniemenYrittäjät r.y.

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

SAK.n Hämeenlinnan Paikallisjärjestö Ry jäsenosastojen yhteistietoja 2015

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Tampere, Voimailijat

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Lihavalmistealan ehdokkaat

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1

Hallinto ja aluetoiminta

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

Kuopion Bridgekerho ry

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

PÄÄTÖS 1 (1) Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry Perusilmoitus yhdistysrekisteriin HALLITUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

Toimintakertomus 2015

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Transkriptio:

1 Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2015 KERTOMUS TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYKSEN TOIMINNASTA 125. TOIMIKAUDELTA VUODELTA 2015

2 YHDISTYKSEN HALLINTO Puheenjohtaja: Yhdistyksen syyskokouksessa 29.11.2014 valittiin puheenjohtajaksi vuodelle 2015 Jarmo Leppänen. Hallitus: Yhdistyksen syyskokouksessa 29.11.2014 valittiin hallituksen jäseniksi vuosiksi 2015-2016 seuraavat henkilöt: Ville Härmä Riitta Liukkonen Arja Tervakoski Anne Järvinen Erja Rumpunen Yleisvarajäseniksi: Erkka Verho, Erno Savolainen Hallituksessa jatkavat (erovuorossa vuonna 2016): Jouni Kankare Päivi Laaksonen Mikael Kaartoaho Ari Raita Toiminnantarkastajat: Toiminnantarkastajiksi syyskokous valitsi: Helena Reinikainen ja Risto Rihko. Varatoiminnantarkastajat: Juhani Lento ja Arja Stenström. Varapuheenjohtaja: Hallituksen keskuudestaan valitsemana varapuheenjohtajana on toiminut Mikael Kaartoaho. Sihteerit: Yhdistyksen sihteerinä on toiminut Riitta Liukkonen. Taloudenhoito: Yhdistyksen taloudenhoitajana on toiminut Päivi Laaksonen ja kirjanpitäjänä Arja Tervakoski. Nimenkirjoittajat: Yhdistyksen sääntöjen mukaan nimenkirjoitusoikeus on puheenjohtajalla, sihteerillä ja taloudenhoitajalla. Intiim-lehden kirjeenvaihtaja Intiim-lehden kirjeenvaihtajana on toiminut koko hallitus. Rantalan vastuuhenkilöt Rantalan vastuuhenkilöinä toimineet Päivi Laaksonen, Riitta Liukkonen ja Jouni Martiskainen Lipunkantajat: Yhdistyksen lipunkantajina ovat toimineet Jouni Kankare ja Jarmo Leppänen.

3 JAOSTOT, KERHOT JA MUUT TOIMIKUNNAT Nuorisojaosto: TKY:n nuoret, puheenjohtajana Erno Savolainen. Alkuvuodesta nuoret kävivät Turkuhallilla katsomassa jääkiekkoa. Kesällä Ruisrock-lauantai oli vuoden kohokohta, johon liput olivat todella kysyttyjä. Syksyllä käytiin vielä katsomassa yksi ottelu Turkuhallilla. Kerhot: Eläkeläisten Kerho, Jakajakerho, Naiseläkeläisten Kerho ja Painajain Kerho Eläkeläisten Kerho Kerhon puheenjohtajana on toiminut Heikki Liukkonen. Kerho kokoontui joka toinen torstai, osallistujia keskimäärin 18 henkilöä, vuoden aikana kokoonnuimme 16 kertaa. Osallistuimme TKY:n Vappubrunssiin, kevätretki Rantalaan, Rantalan Juhannusjuhlaan, Linnateatterissa katsomassa Parasta ennen-esitystä sekä joulujuhlamme Konsan kartanon Ravintola Navetassa. Jakajakerho Jakajakerhon perustamiskokous pidettiin 8.1.2015 toimistolla. Kerhon vetäjänä toimii Erja Rumpunen. Kerho on kokoontunut kerran kuussa kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Kevään viimeinen kokoontuminen oli 2.6. ja silloin saunottiin ja paistettiin makkaraa Rantalassa. Syksyllä ensimmäinen kokoontuminen oli poikkeuksellisesti vasta 13.10. Kerhossa on ollut aktiivisesti mukana 7 jäsentä. Lisää innokasta porukkaa saisi tulla mukaan. Naiseläkeläisten Kerho Kerhon puheenjohtajana on toiminut Heli Niemelä. Kerho on kokoontunut joka toinen tiistai, vuoden aikana 14 kertaa, kerhopäivinä koolla keskimäärin 18 kerholaista. Monenlaista toimintaa ollut vuoden aikana, Honkapirtillä hernekeitolla, TKY vappubrunssilla, kesäretki tehtiin Tampereelle, Logomossa katsomassa Tamara-musiikkinäytelmää, syysretki Salaperäinen Turku kiertoajelu, jouluristeily Gracy-laivalla ja jouluruokailu ravintola Sinisessä Hetkessä. Painajain Kerho Turun Painajain kerhon toimikunta 2015: Ari Raita puheenjohtaja, Jukka Hakamäki sihteeri, Ari Suominen, Markku Gröndahl, Ari Toimio, Ville Mikkonen, Jan Karhu, Ville Härmä, Jukka Savolainen. Toimikunta on kokoontunut vuoden aikana kerran. Ari Raita (varalla Jukka Hakamäki) kuuluu Painajain Keskusjärjestön hallitukseen. Ari Suominen toimii Painajain Keskusjärjestön varatoiminnantarkastajana. Ari Raita, Jukka Hakamäki ja Ari Suominen osallistuivat 13.6.2015 Tampereella pidettyyn Painajain Keskusjärjestön edustajakokoukseen. Vuosikokous pidettiin TKY:n toimistolla 6.11.2015 TKY:n rahastonhoitaja vastaa kerhon tilistä. Kerhon jäsenmaksu vuonna 2015 oli 10.

4 KOKOUSTOIMINTA Kevätkokous: Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 14.4.2015 yhdistyksen toimistolla Brahenkatu 7 B 34. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin tilikertomus ja vahvistettiin tilinpäätös, kuultiin toiminnantarkastajien lausunto yhdistyksen tileistä vuodelta 2014 sekä myönnettiin tili- ja vastuuvapaus tilivelvollisille vuodelta 2014. Syyskokous: Yhdistyksen syyskokous pidettiin 28.11.2015 yhdistyksen toimistossa. Kokouksessa oli paikalla 20 yhdistyksen jäsentä. Syyskokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtaja vuodelle 2016 ja hallituksen jäsenet vuosiksi 2016-2017. Kaikki valinnat tehtiin yksimielisesti. Yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2016 valittiin Ari Raita. Yhdistyksen hallituksen jäseniksi vuosiksi 2016-2017 valittiin seuraavat henkilöt: Jouni Kankare, Mikael Kaartoaho, Päivi Laaksonen, Erno Savolainen ja Juhani Vesanen. Yleisvarajäseniksi hallitukseen vuosiksi 2016-2017 valittiin: Jouni Martiskainen, Juha Mattila, Veli-Matti Niittymäki, Teppo Puolakka ja Aki Rauhala. Hallituksessa jatkavat : Ville Härmä, Riitta Liukkonen, Erja Rumpunen, Erkka Verho ja Arja Tervakoski. Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi vuodelle 2016 valittiin Juhani Lento ja Risto Rihko. Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Jarmo Leppänen. Syyskokous valtuutti yhdistyksen hallituksen suorittamaan toimihenkilöiden valinnat. Muut kokoukset: Ehdokasasettelukokous 26.10.2015 yhdistyksen toimistolla. Järjestäytymiskokous 8.12.2015 yhdistyksen toimistolla. Hallituksen kokoukset: Vuoden 2015 hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana 12 kertaa. Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti: 12 kertaa: Mikael Kaartoaho, Riitta Liukkonen, Jarmo Leppänen, Ari Raita 10 kertaa: Jouni Kankare, Arja Tervakoski 9 kertaa: Erja Rumpunen 8 kertaa: Päivi Laaksonen 4 kertaa: Ville Härmä 2 kertaa: Erkka Verho Muut osallistuneet: 6 kertaa Erno Savolainen ja 1 kerran Jouni Martiskainen

5 Hallituksen käsittelemiä asioita: Kulunut vuosi 2015 oli kirjatyöntekijöillä ja sanomalehtialalla monintavoin vaiherikas. Surullista oli todeta työpaikkojen vähentymiset, lisääntyneet lomautukset, jotka vielä useasti ovat pitkiä tai toistaiseksi voimassaolevia. Jatkuvat yt neuvottelut, lomauttamiset ja hätä minkä tämä kaikki aikaansaa on käsinkosketeltavaa, tämä tuntuukin olevan syvin kriisi mikä painoalaa on koetellut vuosikymmeniin. Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen hallitus piti kuluneenvuoden aikana 12 kokousta, joissa käsiteltiin vuoden aikana jäsenistölle tärkeitä asioita. Yhdistys järjesti toimistolla myös kerran kuukaudessa irtisanottujen ja työttömien tapaamisen pikku Troolin, johon osallistujia aina löytyi tupa täyteen. Heti alkuvuonna järjestettiin TEAM:n liittovaalit, joihin pyrittiin varautumaan hallituksen puolelta perusteellisesti, hankkimalla vaalikoulutusta ja hoitamaan vaalit niin, että kaikki jäsenet saisivat äänensä kuuluville,,, mutta miten kävi, äänestysaktiivisuus jäi silti kovin alhaiseksi. Ihmetellä sopiikin mistä haluttomuus vaikuttaa omiin asioihin ei kiinnostanut jäsenistöä. Kuluneena vuonna Tky täytti kunnioitettavat 125 vuotta. Juhlat Rantalassa olivat yksi kesän odotetuin tapahtuma.ne aloitettiin merimatkalla ForumMarinumin edestä pikkuföri aluksella, joka toi parinkymmenen hengen vierasjoukon juhlapaikalle. Puheiden jälkeen, aurinkoisen iltapäivän päätteeksi oli vierailla mahdollisuus ruokailuun ja illanvietto jatkui tanssien vielä pitkälle yöhön. Paikalle Rantalan kesäkotiin oli saapununut kaikkiaan n. 70 henkeä, myös TEAM liiton edustaja Irene Hämäläinen oli onnittelijoiden joukossa. Uusi vuosi 2016 tuokin taas eteemme uudet haasteet. Toivottavasti se näyttäytyisi positiivisemmassa valossa kuin edellinen... URHEILU-, VIRKISTYS- JA MUU TOIMINTA Perinteinen Vappubrunssi yhdistyksen toimistolla 1.5.2015. Osallistujia n. 200 henkilöä. Länsirannikon tapaaminen Vaasassa 23.5.2015 Luottamusmiesten piknik 14.11.2015 OPINTOTOIMINTA Opintotoiminnasta on vastannut ammattiosaston puheenjohtaja sekä hallitus. Jäsenkoulutuksen lisäksi hallitus on kouluttanut itseään seminaarein ja koulutustilaisuuksin. YHTEISTOIMINTA Länsirannikon osastojen tapaaminen Vaasassa 23.5.2015

6 KESÄKOTI RANTALA Kesäkauden avajaiset vietettiin karaokevetäjän tahdittamana, tosin porukkaa oli ollut jo aikaisemmin mökeillään ja vaunuillaan. Kesä oli aika kylmä, mutta loppukesä ja syksy lämmin. Juhannuksena meitä viihdytti orkesteri ja juhannuspäivänä pelattiin sateessa perinteinen jalkapallomatsi Vaarniemen kentällä. Syyskuussa juhlittiin yhdistyksen 125-vuotista taivalta Rantalassa. Juhlakansaa tuotiin Pikku-Förillä laituriin, sää oli mitä parhain ja juhlat menivät mukavasti. Tarjolla oli pitopöytä, ohjelmasta vastasi trubaduuri ja loppuilta meni karaoketanssin merkeissä. Kesä meni perinteiseen tapaan. Keväällä alotettiin normaalisti pienellä painilla vesien kanssa. Omenapuita karsittiin. Talkoita riitti virallisten lisäksi kaikille halukkaille. Päätalon takaa kaadettiin kenollaan olleita puita ja niissä riittikin puuhaa pitkäksi aikaa. Venelaituri korjattiin myrskyn jälkeen.mitään jättiprojektia ei ollut. Päätalon keittiötä ehostettiin sekä yläkerran huoneita. EDUSTUKSET JA KURSSIT Teamliiton hallituksessa on toiminut Mikael Kaartoaho, valtuustossa Jouni Kankare. Teamliiton Työympäristöjaostoon on kuulunut Ari Raita. Teamliiton Kansainvälisten asian jaostoon on kuulunut Jarmo Leppänen. Lehdenjakajien tes-jaostoon on kuulunut Teppo Puolakka. SAK:n lääninvaltuustossa on Teamliiton edustajana Mikael Kaartoaho. SAK:n Turun Seudun Paikallisjärjestö on hallituksessa edustanut Jarmo Leppänen ja varajäsen Päivi Laaksonen. Turun ammatti-instituutin graafisen alan neuvottelukunnassa yhdistyksen edustajana Mikael Kaartoaho. Päivi Laaksonen on toiminut SAK:n Varsinais-Suomen aluetoimikunnan varapuheenjohtajana v. 2015. As. Oy Yliopistonkatu 12 b:n yhtiökokouksissa yhdistystä on edustanut Päivi Laaksonen. Kursseille osallistuneet: Työsuojelun peruskurssi Esa Hänninen Kuukauden kurssi Erno Savolainen Kuukauden kurssi Juha Mattila Lisäksi hallituksen jäsenet ovat osallistuneet Teamliiton järjestämiin seminaareihin, eri neuvottelupäiville sekä SAK:n järjestämiin alueellisiin koulutustilaisuuksiin.

7 JÄSENISTÖ Jäseniä vuoden lopussa 1303 henkilöä. RIVEISTÄMME POISTUNEET Aaltonen Hilda, Blomqvist Turkka O, Isomäki Helvi, Jyrkkänen Terttu, Kallio Heikki J, Kallio Pertti A, Kettinen Aalto, Kettinen Marita Kristiina, Laakso Raimo Juhani, Lehikoinen Rainer, Loukonen Hannu O, Miettinen Kirsti, Mäkiranta Raija, Mäntynen Esko J, Nilsson Aino, Rakkolainen Elli M, Salmela Aune, Sibakow Maikki Annikki, Siren Sirkka-Liisa, Tanhuanpää Aino, Tuominen Jouko, Vaermaa Jukka Kalevi, Vehkaperä Tuulikki, Venäläinen Reino Juhani, Veranen Iris-Maria KUNNIAJÄSENET Yhdistyksemme kunniajäsen on Mauno Hakakoski (2000). Liiton kunniajäsen on Mauno Hakakoski (1997). MERKKIPÄIVÄT Merkkipäiväänsä viettäneitä jäseniä on tervehditty onnittelukäynnein, kukkatervehdyksin ja onnittelukortein. TIEDOTUSTOIMINTA Ammattiosaston tiedottamisesta on vastannut yhdistyksen hallitus. Seinäilmoitusten ja luottamusmiespostin lisäksi on käytetty Intiim-lehteä. Alan oppilaitoksiin on pidetty yhteyttä ja tiedotettu yhdistyksen toiminnasta. Yhdistyksellä on myös oma kotisivu www.tkyturku.fi YHDISTYKSEN TOIMISTO Sijaitsee osoitteessa Brahenkatu 7 B 34, 20100 Turku, www.tkyturku.fi LEHTISETELI Yhdistyksen lehtisetelin arvo on ollut 25 e. Se on annettu kaikille työväenlehdille. STIPENDIT Yhdistys on lahjoittanut kaksi 100 e:n suuruista stipendiä Turun teknillisen ammattioppilaitoksen graafisen linjan kakkosluokkien oppilaille jaettavaksi.

8 LUOTTAMUSMIEHET JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUT Artukaisten kiinteistö- ja huoltopalvelu Pääluottamusmies: Harri Sarlin Varapääluottamusmies: Juha Mattila Työsuojeluvaltuutettu: Esa Hänninen 1. varavaltuutettu: Juha Mattila Auraprint Oy Pääluottamusmies: Petri Oksanen Varapääluottamusmies: Juhani Vesanen Työsuojeluvaltuutettu: Ilari Koivisto 1. varavaltuutettu: Tarja Satola Finepress Pääluottamusmies: Timo Tarvonen Varapääluottamusmies: Toni Törmä Työsuojeluvaltuutettu: Päivi Laine 1. varavaltuutettu: Anne Dravantti 2. varavaltuutettu: Toni Törmä Förlags Ab Sydvästkusten Pääluottamusmies: Tanja Kaivosoja Varapääluottamusmies: Tarja-Liisa Mäkelä Hansaprint Oy Pääluottamusmies: Mikael Kaartoaho Varapääluottamusmies: Ari Raita Osaston luottamusmiehet: Ari Toimio Deco/Turvapaino Erno Savolainen Jälkikäsittely Ilkka Nieminen Paino Työsuojeluvaltuutettu: Ari Raita 1. varavaltuutettu: Satu Toimio 2. varavaltuutettu: Ari Suominen Työsuojeluasiamiehet: Jarmo Linden Veli-Matti Niittymäki Mirva Korkiakoski Jälkikäsittely Paino Turvapaino Jaakkoo-Taara Oy Pääluottamusmies: Jouni Kankare Varapääluottamusmies: Mika Laukka Osaston luottamusmiehet: Jarmo Tienpää Tuulisuon osasto Työsuojeluvaltuutettu: Annastiina Pirttilä 1. varavaltuutettu: Jukka Alari 2. varavaltuutettu: Anna Huitti

9 Lounais-Suomen Tietojakelu Turku ja ympäristö: Pääluottamusmies: Erkka Verho Varapääluottamusmies: Tuomo Puranen Uusikaupunki, Aura, Marttila: Pääluottamusmies: Teppo Puolakka Varapääluottamusmies: Erja Rumpunen Loimaa, Somero, Oripää: Pääluottamusmies: Veikko Mäkelä Työsuojeluvaltuutettu: Marko Laakso Naantalin painotalo OffsetHouse Oy Pääluottamusmies: Jari Närvä Newprint Oy Pääluottamusmies: Ville Härmä Varapääluottamusmies: Arja Varjonen Työsuojeluvaltuutettu: Aki Rauhala 1. varavaltuutettu: Antti Kataja TS-Yhtymä Oy Pääluottamusmies: Jarmo Leppänen Työsuojeluvaltuutettu: Jarmo Leppänen