USKONTOTIEDE OPINTO-OPAS 2010 2011



Samankaltaiset tiedostot
USKONTOTIEDE OPINTO-OPAS

USKONTOTIETEEN UUDEN TUTKINTORAKENTEEN MUKAISISTA OPINTOJAKSOISTA JA NIIDEN TENTTIMISESTÄ VASTAAVAT HENKILÖT LUKUVUONNA

USKONTOTIEDE OPINTO-OPAS

USKONTOTIEDE OPINTO-OPAS

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy Tampereen yliopiston organisaatio

USKONTOTIEDE OPINTO-OPAS

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

Miten suunnittelen opintoni?

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op

Toiseuden ymmärtäminen uskontotieteen haasteena 2. Uskontotiede..3

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa?

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

HOPS ja opintojen suunnittelu

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

USKONTOTIETEEN LAITOS OPINTO-OPAS

Alkuorientaation tavoitteet

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Valtioneuvoston asetus

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

Martti Raevaara Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma -koulutus (TaM)

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE

Ranskalainen filologia

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Tavoitteena tutkinto

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

OPINTOPOLKU lukuvuosi

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

Tervetuloa opiskelemaan!

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

Opintoihin orientointi

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen ja haluat jatkaa opintojasi?

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

OPINTOPOLKU lukuvuosi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

MAANTIEDE JA YHTEISKUNTAMAANTIEDE, OPINTO-OPAS

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

Opintojen suunnittelu ja HOPS. Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3.

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE JA ,

Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti)

Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (180 op) Historian opettajan suuntautumisvaihtoehto: 1.1 Historia (Suomen historia ja yleinen historia)

Transkriptio:

USKONTOTIEDE OPINTO-OPAS 2010 2011 1

SISÄLLYSLUETTELO Aluksi 3 Uskontotiede 3 Uskontotieteen opiskelu 3 Opinnot 4 Opetusperiodit 2010 2011 4 Tenttipäivät 2010 2011 4 Ilmoittautuminen 5 Tentit 5 Kypsyyskokeet 5 Opintojen rekisteröinti 5 Uskontotiede humanistisessa tiedekunnassa 6 Humanistisen tiedekunnan tutkintorakenne 6 Kandidaatin tutkinto 6 Maisterin tutkinto 8 Työharjoittelu 9 Opettajan opinnot 10 Tutkintovaatimukset, pää- ja sivuaineopinnot (uskontotieteen osalta) 11 Tutkintovaatimukset, opettajan opinnot (uskontotieteen osalta) 22 Uskontotiede teologisessa tiedekunnassa 37 Teologisen tiedekunnan tutkintorakenteet 37 Elämänkatsomustiedon uskontotieteen osuus 44 Yleisen teologian uskontotieteen osuus 45 Opetus 2010 2011 47 Opintojaksoista ja tenttimisestä vastaavat henkilöt 2010 2011 51 Humanistinen tiedekunta 51 Teologinen tiedekunta 53 Apua opintoihin/henkilökunta 55 Opiskelijajärjestöt 56 Uskontotieteilijöiden ainejärjestö Mythos 56 TYT Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys 56 2

ALUKSI Tämä uskontotieteen oppiaineen oma opinto-opas on tarkoitettu opiskelijoiden avuksi opintojen suunnittelussa. Tähän oppaaseen on kerätty tärkeimmät tiedot uskontotieteen opiskelusta ja tutkintorakenteista sekä opettajista ja muusta henkilökunnasta. Opiskelijoiden suositellaan käyttävän ensisijaisesti tätä omaa opinto-opasta, sillä siihen on koottu keskitetysti kaikki tärkeimmät tiedot uskontotieteen opiskelusta. USKONTOTIEDE Uskontotieteen tutkimusalue on maailmanlaajuinen. Maapallolta ei ole tavattu ainoatakaan kulttuuria ilman merkkiä uskonnollisesta ajattelusta tai toiminnasta. Uskontotieteen tavoitteena on antaa valmiuksia tutkia uskontoja ja ymmärtää niiden merkityksiä ihmisten, kulttuurien ja yhteiskuntien elämässä. Uskontotieteessä pohditaan uskonnoksi nimitetyn ilmiön yleistä olemusta, siis mitä uskonto on. Uskontotiede on rakentunut monien erilaisten tutkimusperinteiden varaan. Tämän vuoksi siinä hyödynnetään nykyisin monenlaisia lähestymistapoja ja monien eri tieteenalojen metodeja. USKONTOTIETEEN OPISKELU Uskontotiede on kahden tiedekunnan alainen oppiaine: uskontiedettä voi opiskella pääaineenaan sekä humanistisessa että teologisessa tiedekunnassa. Humanistisesta tiedekunnasta valmistustaan humanististen tieteiden kandidaatiksi (HuK) ja filosofian maisteriksi (FM), teologisesta tiedekunnasta teologian kandidaatiksi (TK) ja teologian maisteriksi (TM). Tämän takia myös uskontotieteen opintokoodeja on kahdenlaisia: humanistisen tiedekunnan tutkintorakenteen koodit ovat USH-alkuisia ja teologisen tutkintorakenteen UST-alkuisia. Tästä uskontotieteen omasta opinto-oppaasta löydät käytännön ohjeita opiskeluun sekä niin humanistisen kuin teologisen tiedekunnan uskontotieteen tutkintovaatimukset, samoin aineenopettajalinjojen, elämänkatsomustiedon ja yleisen teologian uskontotieteen osuuden tutkintovaatimukset. Huom! Ole tarkkana, että seuraat oikeita tutkintovaatimuksia suunnitellessasi opintojasi! 3

OPINNOT OPETUSPERIODIT 2010 2011 Opetusta annetaan lukuvuoden aikana neljässä periodissa. Lukuvuoden 2010 2011 opetusperiodit: SYKSY I periodi: 6.9.2010 22.10.2010 Väliviikko 25.10.2010 31.10.2010 II periodi: 1.11.2010 17.2.2011 KEVÄT III periodi: 17.1.2011 4.3.2011 Väliviikko 7.3.2011 13.3.2011 IV periodi 14.3.2011 6.5.2011 (pääsiäisloma 21.4.2011 27.4.2011) TENTTIPÄIVÄT 2010 2011 Tiedekuntatenttipäivät 2010 2011 Uskontotiedettä tentitään teologisen tiedekunnan tenttipäivinä. Paikka: PR Sali 1 ja PII Aika: pe klo 9.15 13.00 alla olevina päivinä. Syylukukausi: 10.9., 8.10., 12.11., 10.12. Kevätlukukausi: 21.1., 18.2., 18.3., 15.4. Kesätentit: 30.6. ja 18.8. 4

ILMOITTAUTUMINEN Opetukseen on WebOodi-ilmoittautuminen, joka alkaa 30 päivää ennen opetuksen alkua ja päättyy 7 päivää ennen opetuksen alkua (poikkeuksena Uskontotieteen perusteet ja Maailman uskontoperinteet). Ilmoittautumisajat näkyvät opetuksen tietojen yhteydessä WebOodissa. Laitoksen seminaarihuoneessa (U38 F216) järjestettävään opetukseen otetaan enintään 16 opiskelijaa ja proseminaareihin enintään 14 opiskelijaa. Lukuvuoden 2011 2012 pro gradu -seminaareihin ilmoittaudutaan huhtikuussa 2011. TENTIT Luentosarjat korvaavat kirjallisuutta ohjelmassa ilmoitetulla tai erikseen sovittavalla tavalla. Korvaavat luentosuoritukset arvosanoineen on mainittava ilmoittautuessa tenttiin. Kun opiskelija ilmoittautuu tenttiin, on hänen siinä ilmoitettava tentittävään kokonaisuuteen liittyvät aiemmat suoritukset ja niiden arvosanat. Tentaattori voi olla vastaanottamatta opiskelijan tentti-ilmoittautumista, mikäli tenttiin ilmoittautuminen on täytetty puutteellisesti tai opiskelija ilman osoittamaansa pätevää syytä on jättänyt saapumatta kahdella edellisellä kerralla samaa suoritusta koskevaan tenttitilaisuuteen. Tenttitulokset ovat nähtävillä uskontotieteen ilmoitustaululla. Tenttituloksista voi hakea palautetta tentaattorin vastaanotolta tai sähköpostitse. KYPSYYSKOKEET Humanistisen tiedekunnan opiskelijat suorittavat kypsyyskokeen humanistisen tiedekunnan kypsyyskoepäivinä. Täältä löydät humanistisen tiedekunnan kypsyyskoepäivät ja ilmoittautumisaikataulut: http://www.helsinki.fi/hum/tiedekuntatentit/index.htm Teologisen tiedekunnan kypsyyskoepäivät löytyvät tiedekunnan opinto-oppaasta. OPINTOJEN REKISTERÖINTI Uskontotieteen osastosihteeri vie kaikki suoritukset rekisteriin ilman erillistä pyyntöä. Huom! Opintokokonaisuuksien merkinnät annetaan täytettyjen kokonaisuusmerkintälomakkeiden pohjalta. Lomakkeita on saatavilla oppiaineesta ja Alma-sivuilta: Hum: Uskontotiede (Humanistinen tiedekunta) -> Apua opintoihin -> Lomakkeet Teol: Teologinen tiedekunta -> Opiskelu: kaikille yhteiset asiat -> Lomakkeet -> Laitoskohtaiset lomakkeet -> Uskontotiede. Täytetyn lomakkeen voi palauttaa uskontotieteen kansliaan (Unioninkatu 38E 3. krs) sen aukioloaikoina tai kanslian edessä olevaan postilaatikkoon. Opiskelijoita pyydetään tarkastamaan opintosuoritusote vähintään kerran lukukaudessa. Opiskelijoiden on jätettävä kokonaismerkintäpyynnöt hyvissä ajoin ennen valmistumista! 5

USKONTOTIEDE HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA Uskontotieteen opinnot perehdyttävät uskontoon kulttuurisena, yhteiskunnallisena ja yksilöllisenä ilmiönä. Opinnot antavat perustiedot uskonnoista maailmanlaajuisesti sekä valmiudet ymmärtää ja selittää erilaisia uskonnollisia ilmiöitä tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Opinnoissa voi erikoistua tiettyyn uskontoon, kulttuurialueeseen tai johonkin erityiseen lähestymistapaan. Uskontotieteen lähestymistavat ovat pääasiassa antropologisia, historiallisia, sosiologisia, psykologisia ja etnografisia. HUMANISTISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTORAKENNE KANDIDAATIN TUTKINTO Yliopistoissa siirryttiin 1.8.2005 alkaen kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään. Tämä tarkoittaa humanistisessa tiedekunnassa sitä, että opiskelija suorittaa ensin kolmivuotisen humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon (HuK), 180 op laajuisen alemman korkeakoulututkinnon. Alempaan korkeakoulututkintoon kuuluu kandidaatin tutkielma, jonka laajuudeksi yliopisto on määritellyt kuusi opintopistettä. Opiskelija voi suorittaa syventävistä opinnoista enintään 30 opintopistettä, jos hänen HuKtutkintonsa on kesken. Syventävien opintojen suorittamista ei suositella ennen kuin opiskelijalla on alempaan tutkintoon sisältyviä opintoja suoritettu vähintään 120 opintopistettä. Humanistisen tieteiden kandidaatin (HuK) tutkinnon rakenne 180 op aineopinnot yht. 45 op (sis. tutkielma ja proseminaari yht. ) aineopinnot 35 op perusopinnot 25 op perusopinnot t 25 op perusopinnot 25 op tiedekunnan yhteiset opinnot 25 op Pääaine yht. 70 op Sivuaineopinnot 50-60 op Muut opinnot 6

Kandidaatintutkintoon vaaditaan seuraavat opinnot: Kandidaatin tutkinto koostuu pääaineen perus- ja aineopinnoista ja yhden tai useamman sivuaineen opinnoista, tiedekunnan yhteisistä opinnoista sekä mahdollisista vapaista opinnoista. Humanistisen tiedekunnan kandidaatin tutkintoon sisältyvien yhteisten pakollisten opintojen laajuus on 25 op. Ne koostuvat seuraavasti: 1. äidinkielen opinnot 5 op 2. toisen kotimaisen kielen opinnot 5 op 3. vieraan kielen opinnot 5 op 4. toisen vieraan kielen opinnot 3 op 5. TVT opinnot 5 op, joista 3 op on tiedekunnan yhteisesti järjestämää tvt-ajokorttia ja 2 op integroidaan opiskelijan pääaineen opintoihin 6. tiedekunnan orientoivat opinnot 2 op Pakollisena HuK-tutkintoon liittyy myös 25 op:n laajuiset perusopinnot. Perusopintojen mitoitus koskee jokaista oppiainetta ottamatta kantaa siihen, onko se tutkinnossa pääaine vai sivuaine. Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnossa tulee olla vähintään kahdet perusopintojen laajuiset sivuaineopinnot (25 op + 25 op) tai yksi perus- ja aineopintojen laajuinen sivuaine (25 op + 35 op). Pääaineen aineopintojen laajuus on 45 opintopistettä. Pääaineen aineopintoihin sisältyvät proseminaari ja kandidaatintutkielma, joiden yhteenlaskettu laajuus on intopistettä. Uuden tutkintorakenteen mukaan kandidaatintutkinnosta on suoritettava kypsyysnäyte. Kandidaatintutkinnon kypsyysnäyte kirjoitetaan tenttitilaisuudessa tai suoritetaan tutkielmasta laaditulla tiivistelmällä. Kypsyysnäytteen ohjepituus on käsin kirjoitettuna noin yksi konseptiarkki (neljä sivua). Tenttivastaus on esseetyyppinen, tutkielman aihepiiriin liittyvästä aiheesta kirjoitettu, analyyttinen ja ehyt kokonaisuus, jossa opiskelija esittelee ja analysoi tutkimuksensa aineistoa, tutkimusmenetelmiä ja tuloksia. Kypsyysnäyte arvostellaan asteikolla hyväksytty/hylätty. 7

MAISTERIN TUTKINTO HuK tutkinnon suorittamisen jälkeen opiskelija voi siirtyä suorittamaan maisteriopintoja ilman erillistä hakua. Ylempi korkeakoulututkinto (FM) on 120 op:n laajuinen ja se tulisi suorittaa kahden vuoden kuluessa. Humanistisen tiedekunnan maisterin (FM) tutkinnon rakenne 120 op Pro gradu 40 op Syventävät opinnot 80 120 op Pääaine Sivuaine Muut opinnot Maisterin tutkintoon vaaditaan seuraavat opinnot: FM-maisterin tutkintoon kuuluu suoritettu kandidaatintutkinto. Uskontotieteen syventävien opintojen laajuus on vähintään 80 opintopistettä ja enintään 120 opintopistettä. Pääaineen syventäviin opintoihin sisältyy pro gradu, jonka laajuus on 40 opintopistettä. Sivuaineena suoritettavien syventävien opintojen laajuus on vähintään 60 opintopistettä. Sivuaineen syventävät opinnot ovat aina vähintään 20 opintopistettä pienemmät kuin pääaineena suoritettavat syventävät opinnot. Opinnot sisältävät 20 opintopisteen laajuisen tutkielman. Sivuaineena suoritettavat syventävät opinnot tuottavat saman jatkokoulutuskelpoisuuden kuin sellaiset syventävät opinnot, jotka on suoritettu pääaineena. Uuden tutkintorakenteen mukaan maisterintutkinnosta on suoritettava kypsyysnäyte. Maisterintutkinnon kypsyysnäyte voidaan suorittaa kahdella vaihtoehtoisella tavalla. 1.) Mikäli opiskelija on kandidaatin tutkinnossaan kirjoittanut kypsyysnäytteen ja osoittanut suomen tai ruotsin kielen hallinnan, kypsyysnäytteeksi hyväksytään pro gradu-tutkielmasta kirjoitettu tiivistelmä ja mahdollinen opiskelijan suullinen esitelmä. 2.) Mikäli äidinkielen (suomi/ruotsi) taitoa ei ole osoitettu kandidaatin tutkinnossa, kypsyysnäyte kirjoitetaan tenttitilaisuudessa. Tällöin kypsyysnäytteen sisältöä ja tarkastamista koskevat samat ohjeet kuin kandidaatin tutkielmasta kirjoitettavaa kypsyysnäytettä. 8

TYÖHARJOITTELU Humanistisen tiedekunnan kandidaatin- ja maisterintutkintoihin on mahdollista sisällyttää vapaaehtoinen työharjoittelu. Harjoittelun tavoitteena on selkiyttää opiskelijan käsitystä erilaisista työmahdollisuuksista sekä parantaa opiskelijan valmiuksia käyttää oppimaansa ammatillisissa tehtävissä. Opiskelija hankkii harjoittelupaikan pääsääntöisesti itse. Työtehtävien tulee olla akateemista koulutusta vastaavia, ja niiden tulee liittyä kiinteästi opiskelijan pääaineopintoihin. Harjoittelupaikka hyväksytetään oppiaineen amanuenssilla. Yliopisto ei rahoita koko harjoitteluajan palkkaa, vaan tukee harjoittelua maksamalla harjoittelijan palkasta osan ja työnantaja maksaa loput. Työharjoitteluun tarkoitettua harjoittelutukea on rajoitettu määrä, ja sitä haetaan Maailman kulttuurien laitokselta, joka ilmoittaa erikseen hakuajoista. Harjoittelu muodostuu yleensä kolmen kuukauden yhtäjaksoisesta, kokopäiväisestä työskentelystä ja opiskelijalla tulee olla harjoittelupaikassaan ohjaaja. Edellytyksenä harjoittelusta myönnettäville opintopisteille on harjoitteluraportti, joka hyväksytetään harjoittelun jälkeen yliopistonlehtorilla. Lisätietoja työharjoittelusta löytyy tiedekunnan sivuilta: http://www.helsinki.fi/hum/tyoelama/tyoharjoittelu.htm 9

OPETTAJAN OPINNOT Teologiset opinnot Teologiset opinnot I-IV käsittävät teologisen tiedekunnan muut kuin uskontotieteen perusopinnot (kirkkohistoria, eksegetiikka, systemaattinen teologia ja käytännöllinen teologia) ja opiskelija saa suorittaa ne valitsemassaan järjestyksessä. Islamin opinnot Opinnoista sovitaan professori Tuula Sakaranahon kanssa. Henkilöt, joilla ei ole opintooikeutta Helsingin yliopistossa, voivat hakea opinto-oikeutta islamin opintoihin humanistisesta tiedekunnasta. Haku humanistisen tiedekunnan erillisiin opintoihin päättyy maaliskuun loppuun mennessä. HUOM! Islamin aineenopettajan opintoja suorittavia koskevat samat teologisen tiedekunnan tenttipäivät kuin muitakin uskontotieteen opiskelijoita, katso s. 4. Buddhalaisuuden opinnot Opinnoista sovitaan professori René Gothónin kanssa. Henkilöt, joilla ei ole opinto-oikeutta Helsingin yliopistossa, voivat hakea opinto-oikeutta buddhalaisuuden opintoihin humanistisesta tiedekunnasta. Haku humanistisen tiedekunnan erillisiin opintoihin päättyy maaliskuun loppuun mennessä. HUOM! Buddhalaisuuden aineenopettajan opintoja suorittavia koskevat samat teologisen tiedekunnan tenttipäivät kuin muitakin uskontotieteen opiskelijoita, katso s. 4. Pedagogiset opinnot Aineenopettajan pedagogisista opinnoista vastaa Soveltavan kasvatustieteen laitos ja haku on keväällä. Yleistä tietoa aineenopettajan koulutuksesta löytyy tiedekunnan sivuilta: http://www.helsinki.fi/hum/opiskelu/aineope/index.htm Hakuaikataulusta yms. löytyy parhaiten tietoa suoraan käyttäytymistieteellisen tiedekunnan sivuilta: http://www.helsinki.fi/behav/opiskelu/opettajanpedagogisetopinnot.htm 10

USKONTOTIETEEN HUMANISTISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOVAATIMUKSET 2009 2011 KANDIDAATIN TUTKINTO (HuK 180 op) AINEEN PERUSOPINNOT PÄÄ- JA SIVUAINEOPISKELIJOILLE Uskontotieteen perusopinnot (25 op): USH110 Johdatus uskontotieteeseen USH120 Uskontotieteen kehitys oppiaineena USH130 Suomalainen kansanusko USH140 Uskonnot vuorovaikutuksessa 5 op 5 op 5 op YLEISET AINEOPINNOT Uskontotieteen aineopinnot (45 op): USH210 Uskontotieteen menetelmät USH220 Uskontoperinteiden monimuotoisuus USH230 Uskontotieteen lähestymistavat USH240 Uskontotieteen ajankohtaiset kysymykset ja työelämä USH250 Uskontotieteen tutkimuskohteet USH260 Proseminaari ja kandidaatintutkielma Muut opinnot: Yleis- ja kieliopinnot Sivuaineopinnot OPETTAJAN AINEOPINNOT Uskontotieteen aineopinnot (45 op): USH240 Uskontotieteen ajankohtaiset kysymykset ja työelämä + HOPS USH254 Historialliset uskonnot Teologiset opinnot I Teologiset opinnot II UST260 Proseminaari ja kandidaatintutkielma Muut opinnot (1): Pedagogiset opinnot Yleis- ja kieliopinnot Sivuaineopinnot (toinen opetettava aine) 9 op 5 op 5 op 7 op 8 op 11 op 25 op 85 op 8 op 3 op 12 op 12 op 25 op 25 op 60 op 11

AINEOPINNOT SIVUAINEOPISKELIJOILLE Uskontotieteen aineopinnot (35 op): USH210 Uskontotieteen menetelmät USH220 Uskontoperinteiden monimuotoisuus USH230 Uskontotieteen lähestymistavat USH240 Uskontotieteen ajankohtaiset kysymykset ja työelämä USH250 Uskontotieteen tutkimuskohteet 5 op 5 op 7 op 8 op MAISTERIN TUTKINTO (FM) YLEISET OPINNOT Uskontotieteen syventävät opinnot (100 op): USH310 Syventävät uskontotieteen menetelmät USH320 Syventävät uskontotieteen lähestymistavat USH330 Uskontotieteen tutkimusalat USH340 Erikoistumisalue USH350 Syventävät teemaopinnot USH360 Pro gradu -seminaari USH370 Pro gradu -tutkielma Muut opinnot: Vapaat opinnot OPETTAJAN OPINNOT Uskontotieteen syventävät opinnot (85 op): USH310 Syventävät uskontotieteen menetelmät Teologiset opinnot III Teologiset opinnot IV USH360 Pro gradu -seminaari USH370 Pro gradu -tutkielma Muut opinnot (35 op): Pedagogiset opinnot 5 op 15 op 40 op 20 op 11 op 12 op 12 op 40 op 35 op SYVENTÄVÄT OPINNOT SIVUAINEOPISKELIJOILLE Uskontotieteen syventävät opinnot (80 op): USH310 Syventävät uskontotieteen menetelmät USH320 Syventävät uskontotieteen lähestymistavat USH330 Uskontotieteen tutkimusalat USH340 Erikoistumisalue USH350 Syventävät teemaopinnot USH360 Pro gradu -seminaari USH370 Sivuaineen syventävä tutkielma 5 op 15 op 20 op 12

USH100 USKONTOTIETEEN PERUSOPINNOT 10650 Perusopinnot suoritettuaan opiskelija tuntee uskontotieteellisen tutkimuksen ja maailman uskontoperinteiden yleispiirteet. Opiskelijalla on myös valmiudet hankkia tietoa ja ymmärtää ajankohtaisten tapahtumien uskonnollisia taustoja. Pääaineopiskelijat laativat samanaikaisesti uskontotieteen perusteet -kurssin ja tiedekunnan orientaatiokurssin kanssa ensimmäisen rajatun henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa (HOPS, 1 op) laitoksen HOPS -vastuuhenkilön ohjauksella. USH110 JOHDATUS USKONTOTIETEESEEN 106500 USH111 Uskontotieteen perusteet (4op) 106501 Opintojakson tavoitteena on uskontotieteen tutkimuskohteiden, peruskäsitteiden sekä teoreettisten lähtökohtien yleistuntemus. Kurssilla tarkastellaan uskontotieteen identiteettiä ja rajoja, uskonnon määrittelyä ja uskontotieteen kytkeytymistä aate- ja oppihistoriaan. Kurssilla perehdytään myös suomalaisen uskontotieteen vaiheisiin ja nykytutkimukseen. Kurssin tavoitteena on antaa valmiuksia soveltaa uskontotieteen näkökulmia kulttuurin ja yhteiskunnan tulkitsemiseen. Luentokurssi (28t) ja kirjallisuus: O. Fingerroos, M. Opas & T. Taira (toim.), Uskonnon paikka (s.7-205). Sivuaineopiskelijat voivat korvata luennot kirjalla: W. E. Paden, Interpreting the sacred: ways of viewing religion (157s.). USH112 Maailman uskontoperinteet (6op) 106502 Opintojakson tavoitteena on maailman uskontoperinteiden perustuntemus. Kurssilla perehdytään uskontojen historiaan, maantieteelliseen jakautumiseen, oppeihin ja toimintaan. Tarkastelun kohteena on myös uskontoperinteiden kytkeytyminen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Luentokurssi (28t) ja kirjallisuus: N. Smart, Uskontojen maailma (614s.) Sivuaineopiskelijat voivat korvata luennot kirjalla: L. Woodhead (ed.) Religions in the modern world: traditions and transformations (375s.). 13

USH120 USKONTOTIETEEN KEHITYS OPPIAINEENA 106520 5 op Opintojakso perehdyttää uskontotieteen oppihistorian pääpiirteisiin, sen keskeisiin tutkijoihin, teoksiin ja ajatussuuntauksiin. Kurssilla tutustutaan myös uskontotieteen ajankohtaiseen keskusteluun. Opintojakso suoritetaan osallistumalla lukupiiriin. Lukupiiri (14t) ja oheiskirjallisuus: V. Anttonen, Uno Harva ja suomalainen uskontotiede (205s.), I. Strenski, Thinking about religion - an historical introduction to theories of religion (358s.). USH130 SUOMALAINEN KANSANUSKO 106530 5 op Opintojaksossa tutustutaan esikristillisen ja varhaiskristillisen suomalaisen uskonnollisuuden kenttään arkeologisten ja folklorististen aineistojen sekä varhaisten kuvausten kautta. Tavoitteena on suomalaisen uskonnollisuuden muotoutumisen ja murrosvaiheiden yleispiirteiden tuntemus. Opintojakso suoritetaan osallistumalla opetukseen ja tekemällä kurssiin liittyvät oheistehtävät. Yhtenä kurssin tavoitteena on harjoittaa opiskelijoita kirjallisessa ilmaisussa. Oheiskirjallisuus: J. Pentikäinen, Golden King of the Forest: the lore of the northern bear, A-L. Siikala, Suomalainen samanismi, P. Purhonen, Kristinuskon saapumisesta Suomeen. USH140 USKONNOT VUOROVAIKUTUKSESSA 106540 5 op Opintojakson tavoitteena on perehtyä ihmisen toimintaan vaikuttaviin ideologioihin ja ihmiskäsityksiin. Yhtenä kurssin tavoitteena on harjoittaa opiskelijoita kirjallisessa ilmaisussa. Opintojaksossa suoritetaan joko USH141 tai USH142. USH141 Uskonto kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa 106541 Opintojaksossa perehdytään uskontojen kohtaamiseen globalisoituvassa maailmassa ja erityisesti uskontojen ja ideologioiden kohtaamiseen Euroopassa. Suoritetaan osallistumalla opetukseen. Oheiskirjallisuus: G. Davie, Religion in Modern Europe, Sakaranaho & Jamisto (toim.), Monikulttuurisuus ja uudistuva katsomusaineiden opetus. USH142 Uskonto sosiaalisessa vuorovaikutuksessa 106542 Opintojaksossa tarkastellaan yksilön uskonnollisuuden muotoutumista ja yksilön ja sosiaalisen ympäristön suhdetta tässä prosessissa. Tavoitteena on uskonnollisuuden sosiaaliseen rakentumiseen liittyvien piirteiden ja näitä piirteitä selittävien teorioiden tuntemus. Lukupiirin ja oheiskirjallisuuden perusteella tehdään essee. Oheiskirjallisuus: T. Hovi, Usko ja kerronta, C.D. Batson, P. Schoenrade & W. L. Ventis, Religion and the Individual. 14

USH200 USKONTOTIETEEN AINEOPINNOT 10560 Aineopinnot suoritettuaan opiskelijalla on hyvät yleistiedot uskontotieteen tutkimuskohteista ja tutkimuksen tekemisestä sekä valmiudet soveltaa hankittua tietoa työelämässä. Uskontotieteen pääaineopiskelijoille aineopintoihin sisältyy proseminaari ja kandidaatintutkielma (yhteensä ). Sivuaineopiskelijat suorittavat aineopinnot 35 op laajuisina ilman proseminaaria ja kandidaatintutkielmaa. USH210 USKONTOTIETEEN MENETELMÄT 105610HUM 9 op Opintojaksolla perehdytään uskontotieteellisen tutkimuksen tekemiseen tutustumalla erilaisiin uskonnontutkimuksen näkökulmiin ja menetelmiin. Opintojakso koostuu luentokurssista, metodisista harjoituksista ja oheiskirjallisuudesta. Kurssilla käsitellään tutkimusprosessia ja tutkielman kirjoittamista. Menetelmäluennot ja harjoitukset (9op) Kurssilla käsitellään tutkimusprosessia ja tutkielman kirjoittamista. Luentokurssin (14t) suoritus koostuu aktiivisesta osallistumisesta luennoille sekä esseen (n. 10s.) kirjoittamisesta luentojen ja valikoidun kirjallisuuden pohjalta. Metodiset harjoitukset (14t) koostuvat ryhmätöistä, jossa ryhmät keräävät annetulla metodilla aineiston ja analysoivat sen. Ryhmätyöt käsitellään yhdessä käyden kriittistä keskustelua eri menetelmistä. Sivuaineopiskelijat Sivuaineopiskelijat voivat suorittaa uskontotieteen menetelmäopinnot kirjallisuuden perusteella tehtävällä esseellä (n. 25s.). Esseesuorituksesta sovitaan yliopistonlehtorin kanssa. Kirjallisuus: Sjöblom & Utriainen (toim.), Mikä ihmeen uskonto? (320s.), J. Waardenburg, Classical approaches to the study of religion: aims, methods and theories of research (332s.), T. Sjöblom (toim.), Tutkija, tekstit ja uskonto (218s.) USH220 USKONTOPERINTEIDEN MONIMUOTOISUUS 105620 5 op Opintojaksossa perehdytään uskontoperinteisiin tarkastelemalla eri perinteiden kietoutumista yhteen tai yhden perinteen jakautumista eri suuntauksiin. Jakso suoritetaan osallistumalla opetukseen ja tekemällä kurssiin liittyvät oheistehtävät. Oheiskirjallisuus: P. Pratap Kumar, Religious Pluralism in the Diaspora, J. Hämeen-Anttila (toim.), Uskontojen risteyksissä (221s.)., C. Partridge (toim.), Uusien uskontojen käsikirja: uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot (446s.) 15

USH230 USKONTOTIETEEN LÄHESTYMISTAVAT 105630 5 op Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelija uskontotieteen teorioihin ja käsitteisiin. Jakso suoritetaan osallistumalla opetukseen ja tekemällä kurssiin liittyvät oheistehtävät tai kirjallisuuden perusteella tehtävällä esseellä (15s.). Kirjallisuus: Pals, Seven theories of religion, M. Nye, Religion: the basics, Ketola & al., Näköaloja uskontoon (282s.). USH240 USKONTOTIETEEN AJANKOHTAISET KYSYMYKSET JA TYÖELÄMÄ 7 op 105640 Opintojaksossa tutustutaan kirjallisuuden avulla uskontoihin ja uskonnollisuuteen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin Suomessa ja maailmassa. Jaksossa käydään myös läpi uskontotieteen opintojen tarjoamia työelämävalmiuksia. Suoritetaan USH241 (4 op) ja USH242T (3 op) tai USH242H (3 op). USH241 Uskonnot modernissa maailmassa (4 op) 105641 Opintojaksossa perehdytään uskontoja koskeviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Suoritetaan osallistumalla opetukseen ja tekemällä kurssiin liittyvät oheistehtävät tai esseenä (13-15s. valikoidun kirjallisuuden pohjalta). Kirjallisuus: S. Bruce, Religion in the modern world: from cathedrals to cults (256s.), G. Harvey, Listening People, Speaking Earth (250s.), Sakaranaho & Pesonen (toim.), Uskonto, julkisuus ja muuttuva yhteiskunta (276s.), T. Hjelm, Saatananpalvonta, media ja suomalainen yhteiskunta (250s.), H. Pesonen (toim.), Uskonnon luonto. Ihmisen ja luonnon suhde uskonnollisessa ajattelussa (280s.), M. Juergensmeyer, Terror in the mind of God: the global rise of religious violence (372s.), K. Kääriäinen, K. Niemelä & K. Ketola, Moderni kirkkokansa (293s.), K. Kouros & S. Villa (toim.), Ihmisoikeudet ja islam (378s.), T. Hovi et al. (toim.), Uskonto ja sukupuoli (361s.). USH242T Työelämään orientoivat opinnot (3 op) 105642 Ohjattu harjoitustyö (14t). Opintojaksossa perehdytään monikulttuurisen yhteiskunnan haasteisiin. USH242H Työharjoittelu (3 op) 105642H Yliopiston ulkopuolinen työharjoittelu. Harjoittelupaikka sovitaan amanuenssin kanssa ja harjoitteluraportti kirjoitetaan yliopistonlehtorille. Ks. tarkemmin työharjoittelusta s. 9. USH250 USKONTOTIETEEN TUTKIMUSKOHTEET 105650 8/9 op Opintojakson tarkoituksena on perehtyminen yhteen alla olevista uskontotieteen tutkimuskohteista. Jakso suoritetaan osallistumalla opetukseen ja tekemällä kurssiin liittyvät 16

oheistehtävät tai kirjallisuuden perusteella tehtävällä esseellä (n. 20s.). Yhtenä opintojakson tavoitteena on harjoittaa opiskelijoita kirjallisessa ilmaisussa. USH251 Esihistorialliset uskonnot ja uskonnon alkuperä 105651 Kirjallisuus: D.B. Dickson, The Dawn of Belief (259s.), H.E. Davidson, The Lost Beliefs of Northern Europe (181s.), B. Lincoln, Myth, cosmos, and society: Indo-European themes of creation and destruction (278s.), J. Pentikäinen & T. Miettinen, Pyhän merkkejä kivessä (88s.). USH252 Kirjoituksettomien kansojen uskonnot 105652 Kirjallisuus: G. Harvey (ed.), Indigenous Religions (302s.), J. Pentikäinen, Saamelaiset: pohjoisen kansojen mytologia (408s.), Å. Hultkrantz, Belief and Worship in Native North America. USH253 Varhaisten sivilisaatioiden uskonnot 105653 Kirjallisuus: J. Bottéro, Religion in Ancient Mesopotamia (260s.), P. Clark, Zoroastrianism: an introduction to an ancient faith (204s.), S.R.F. Price, Religions of the Ancient Greeks, J. North, Roman Religion, L. Martin, Hellenistic religion: an introduction (170s.), B.E. Shafer, Religion in Ancient Egypt (299s.). USH254 Historialliset uskonnot 105654 Kirjallisuus: S. Sharot, A comparative sociology of world religions (344s.), S.A. Nigosian, World Religions. A Historical Approach, third edition (444s.). Sivuaineopiskelijat suorittavat lisäksi: N. Smart, Choosing a faith (1 op). USH260 PROSEMINAARI JA KANDIDAATINTUTKIELMA 11 op USH261P HUM Proseminaari (4op) 105661 Proseminaari valmentaa tieteelliseen kirjoittamiseen ja keskusteluun. Osanottajat laativat seminaariesitelmän, joka on pohja kandidaatintutkielmalle. Proseminaariin osallistuminen edellyttää, että uskontotieteen menetelmät -kurssi on suoritettu tai suoritetaan samanaikaisesti proseminaarin kanssa. Proseminaari on tarkoitettu uskontotieteen pääaineopiskelijoille. Proseminaari sisältää tiedekunnan yleisopintoihin kuuluvia tieto- ja viestintäteknologiaopintoja (2 op). USH262K Kandidaatin tutkielma (6op) 105662 Opintojakson tavoitteena on harjaannuttaa tiedonhakuun ja tieteelliseen kirjoittamiseen laatimalla kandidaatintutkielma. Kandidaatintutkielma on ohjattu harjoitustyö, joka voi pohjautua proseminaarityöhön. Tutkielman suositeltava pituus on n. 20 sivua. USH263 Henkilökohtainen opintosuunnitelma, aineopinnot (1 op) 403529 HOPS:n tarkoituksena on tarkastella kandidaatin tutkintoa varten suoritettuja uskontotieteen opintoja ja pohtia maisterin tutkintoon kuuluvien opintojen mahdollisia suuntautumisvaihtoehtoja. 17

USH300 USKONTOTIETEEN SYVENTÄVÄT OPINNOT Syventävät opinnot suoritettuaan opiskelija kykenee toimimaan valitsemansa uskontotieteellisen alueen asiantuntijana ja tuottamaan tutkimusraportteja sekä tieteen että työelämän tarpeisiin. Syventävien opintojen menetelmäopintoihin ja pro gradu- seminaariin voi osallistua, kun perus- ja aineopinnot on suoritettu. USH310 SYVENTÄVÄT USKONTOTIETEEN MENETELMÄT 106210 Opintojaksossa perehdytään uskontotieteellisen tutkimuksen tekemiseen. Kurssilla harjoitellaan oheiskirjallisuuden avulla tieteellistä kirjoittamista ja annetaan valmiudet pro gradu -tutkielman laatimiseen. Tarkoitus on myös ohjata opiskelijaa maisterikoulutuksen valinnaisten opintojen suorittamisessa siten, että ne tukevat ja syventävät asiantuntijuutta ja antavat valmiuksia työelämää varten. Opintojakso suoritetaan osallistumalla syventäviin menetelmäluentoihin ja työelämään orientoiviin opintoihin samanaikaisesti. Suoritetaan USH311 (4 op), USH312T (5 op) tai USH312H (5 op) ja USH313 (1 op). Opintojakson yhteydessä tehdään pääaineopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS, 1 op) tarkistus. USH311 Syventävät menetelmäluennot (4 op) 106211 Luentokurssin (14t) suoritus koostuu aktiivisesta osallistumisesta luennoille sekä esseen kirjoittamisesta luentojen ja sovittavan kirjallisuuden perusteella. Opintojaksossa perehdytään tutkimuksen tekemiseen ja pohditaan omaa paikantumista uskontotieteen kenttään tutustumalla uskontotieteen tutkimusaloihin, erikoistumisalueisiin ja teemaopintoihin. Opintojakson käytännön tavoitteena on valmentaa opiskelijaa pro gradu-tutkielman laatimiseen. USH312T Syventävät työelämään orientoivat opinnot (5 op) 106212 Metodiset harjoitukset (14t) koostuvat yksin tai pareittain tehtävästä harjoitustyöstä ja sen esittelemisestä ryhmälle. Opintojakson tarkoituksena on perehdyttää opiskelija työelämänvalmiuksiin ja ohjata häntä pohtimaan omia vaihtoehtoja työelämään suuntautumisessa. USH312H Työharjoittelu (5 op) 106212H Yliopiston ulkopuolinen työharjoittelu. Harjoittelupaikka sovitaan amanuenssin kanssa ja harjoitteluraportti kirjoitetaan professorille. Ks. tarkemmin työharjoittelusta s. 9. USH313 Henkilökohtainen opintosuunnitelma, syventävät opinnot (1 op) 403530 Maisteriopintojen henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) laaditaan professorin ohjauksessa. 18

USH320 SYVENTÄVÄT USKONTOTIETEEN LÄHESTYMISTAVAT 106220 5 op Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelija uskontotieteen teorioihin ja käsitteisiin. Jakso suoritetaan osallistumalla opetukseen ja tekemällä kurssiin liittyvät oheistehtävät. Oheiskirjallisuus: E. Sharpe, Comparative Religion (341s.), R. Gothóni (ed.): How to do comparative religion?: three ways, many goals (209s.), Pyysiäinen & Ketola & Sjöblom, Uskonto ja ihmismieli (357s.). USH330 USKONTOTIETEEN TUTKIMUSALAT 106230 Valitaan yksi uskontotieteen tutkimusala. Opintojakso suoritetaan kirjallisuuden perusteella tehtävällä esseellä (n. 25s.). Luettelo eri aihepiireihin soveltuvasta kirjallisuudesta on saatavissa uskontotieteen laitokselta ja laitoksen kotisivuilta. uskontohistoria ja -arkeologia uskontofenomenologia uskontososiologia uskontopsykologia uskontoetnografia ja -antropologia USH340 ERIKOISTUMISALUE 106240 15 op Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelija jonkin maantieteellisen alueen uskontoihin tai yhteen uskontoperinteeseen. Valitaan yksi maantieteellinen alue ja/tai uskontoperinne. Opintojakso suoritetaan osallistumalla opetukseen tai pelkällä kirjallisuuden perusteella tehtävällä esseellä (n. 30s., kirjallisuus n. 3500 sivua). Luettelo eri aihepiireihin soveltuvasta kirjallisuudesta on saatavissa uskontotieteen laitokselta ja laitoksen kotisivuilta. USH341 Maantieteelliset alueet ja uskontohistoria 106241 Jaksossa tarkastellaan uskontoja maantieteellisen jaon mukaan. Tarkastelun kohteena on uskontohistoria ja uskonnollisen kentän muovautuminen nykypäivään asti valitulla maantieteellisellä alueella. Pyrkimyksenä on hankkia hyvä asiantuntemus yhden alueen uskonnollisesta kentästä. Aasia Etelä-Aasia Kaakkois-Aasia Itä-Aasia Afrikka Pohjois- ja Länsi-Afrikka Saharan eteläpuolinen Afrikka ja Itä-Afrikka 19

Amerikka Karibia ja Latinalainen Amerikka Pohjois-Amerikka Australia ja Oseania Eurooppa Antiikin uskonnot Länsi-Eurooppa Itä-Eurooppa Skandinavia Lähi-itä ja Keski-Aasia Pohjoiset alueet Suomi USH342 Uskontoperinteet 106242 Jaksossa tarkastellaan valittua uskontoperinnettä, sen historiaa, leviämistä, maantieteellistä jakautumista ja nykytilannetta. Pyrkimyksenä on hankkia hyvä asiantuntemus yhdestä uskontoperinteestä. Afrikkalaista alkuperää olevat uskontoperinteet voodoo santería candomblé rastafari Etelä-Aasian uskontoperinteet hindulaisuus buddhalaisuus sikhiläisyys jainalaisuus Itä-Aasian uskontoperinteet konfutselaisuus taolaisuus shintolaisuus Lähi-idän uskontoperinteet zarathustralaisuus kristinusko juutalaisuus islam Uudet uskonnolliset liikkeet ja uskonnottomuus 20

USH350 SYVENTÄVÄT TEEMAOPINNOT 106250 Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelija johonkin uskontotieteen teemaalueeseen. Valitaan yksi kohdista 351 353. Opintojakso suoritetaan osallistumalla opetukseen tai pelkällä kirjallisuuden perusteella tehtävällä esseellä (n. 25s). Luettelo eri aihepiireihin soveltuvasta kirjallisuudesta on saatavissa uskontotieteen laitokselta ja laitoksen kotisivuilta. Pyrkimyksenä on hankkia hyvä asiantuntemus yhdestä uskontotieteellisen tutkimuksen teemasta. USH351 Uskontotieteen peruskäsitteet 106251 myytti rituaali magia pyhä mystiikka symbolit USH352 Yksilö, perinne ja yhteisö 106252 perinteen välittyminen ja yhteisöllinen muisti kokemus ja kognitio kieli, kommunikaatio ja retoriikka taide ja materiaalinen kulttuuri USH353 Ajankohtaiset kysymykset 106253 elämänvaiheet sukupuoli ympäristö ja luonto ihmisoikeudet ja uskonnonvapaus politiikka ja valta kulttuurienvälinen vuorovaikutus USH360 PRO GRADU -SEMINAARI 106260 Seminaarin tavoitteena on harjaantua tieteellisessä ajattelussa, harjoitella tieteellistä kirjoittamista ja syventää omaa uskontotieteellistä asiantuntijuutta. Opintojakso koostuu neljän periodin mittaisesta seminaarista. Pro gradu -seminaariin on ennakkoilmoittautuminen. Seminaariin osallistuminen edellyttää syventäviä menetelmäopintoja. USH370 PRO GRADU -TUTKIELMA 106270 40 / 20 op Pro gradu on ohjattu opinnäytetyö, joka osoittaa perehtyneisyyttä tieteelliseen ajatteluun, tarvittavien tutkimusmenetelmien hallintaa, tutkielman aihepiirin tuntemusta sekä kykyä 21

tieteelliseen viestintään. Gradun tarkoituksena on itsenäisen tiedon tuottaminen ja jäsentäminen. Työn aiheen tulee käsitellä jotain uskontotieteen teemaa tai erikoistumisaluetta. Tutkielman laajuudeksi suositellaan 60 80 sivua. Tutkielman hyväksyminen edellyttää suoritettua pro gradu -seminaaria. Uskontotiedettä sivuaineena suorittavat tekevät 20 op:n laajuisen tutkielman (laajuus 30 40 sivua). USKONTOTIETEEN HUMANISTISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOVAATIMUKSET 2009 2011 OPETTAJAN OPINNOT KANDIDAATIN TUTKINTO (HuK 180 op) AINEEN PERUSOPINNOT PÄÄ- JA SIVUAINEOPISKELIJOILLE Uskontotieteen perusopinnot (25 op): USH110 Johdatus uskontotieteeseen (USH 111 ja USH 112) USH120 Uskontotieteen kehitys oppiaineena USH130 Suomalainen kansanusko USH140 Uskonnot vuorovaikutuksessa Pienryhmäisten uskontojen opettajan perusopinnot sivuaineopiskelijoille (25 op): USH110 Johdatus uskontotieteeseen (USH 111, USH 112, USH 113) USH270 Uskonnon aineenhallinta I 5 op 5 op 5 op 12 op 13 op OPETTAJAN AINEOPINNOT Uskontotieteen aineopinnot (45 op): USH240 Uskontotieteen ajankohtaiset kysymykset ja työelämä USH254 Historialliset uskonnot USH260 Proseminaari ja kandidaatintutkielma USH270 Uskonnon aineenhallinta I USH280 Uskonnon aineenhallinta II Muut opinnot (1): Pedagogiset opinnot Tiedekunnan yhteiset opinnot Sivuaineopinnot (toinen opetettava aine) 7 op 3 op 11 op 12 op 12 op 25 op 25 op 60 op 22

AINEOPINNOT SIVUAINEOPISKELIJOILLE Pienryhmäisten uskontojen opettajan aineopinnot sivuaineopiskelijoille (35 op): USH280 Uskonnon aineenhallinta II USH380 Uskonnon aineenhallinta III USH390 Uskonnon aineenhallinta IV 11 op 12 op 12 op MAISTERIN TUTKINTO (FM) OPETTAJAN OPINNOT Uskontotieteen syventävät opinnot (85 op): USH310 Syventävät uskontotieteen menetelmät USH360 Pro gradu -seminaari USH370 Pro gradu -tutkielma USH380 Uskonnon aineenhallinta III USH390 Uskonnon aineenhallinta IV Muut opinnot (35 op): Pedagogiset opinnot 11 op 40 op 12 op 12 op 35 op SYVENTÄVÄT OPINNOT SIVUAINEOPISKELIJOILLE Pienryhmäisten uskontojen opettajan syventävät opinnot sivuaineopiskelijoille (60 op): USH310 Syventävät uskontotieteen menetelmät: USH311 (4 op)+ush313 (1 op)= 5 op USH340 Erikoistumisalue 15 op USH350 Syventävät teemaopinnot USH360 Pro gradu -seminaari USH370 Sivuaineen syventävä tutkielma 20 op USH100 USKONTOTIETEEN PERUSOPINNOT USH100BS USKONTOTIEDE, PIENRYHMÄISTEN USKONTOJEN AINEENOPETTAJALINJA, PERUSOPINNOT SIVUAINEOPISKELIJALLE Perusopinnot suoritettuaan opiskelija tuntee uskontotieteellisen tutkimuksen ja maailman uskontoperinteiden yleispiirteet. Opiskelijalla on myös valmiudet hankkia tietoa ja ymmärtää ajankohtaisten tapahtumien uskonnollisia taustoja. Pääaineopiskelijat laativat samanaikaisesti uskontotieteen perusteet -kurssin ja tiedekunnan orientoivien opintojen kanssa ensimmäisen rajatun henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa (HOPS, 1 op) laitoksen HOPS -vastuuhenkilön ohjauksella. 23

USH110 JOHDATUS USKONTOTIETEESEEN 10650 12op USH111 Uskontotieteen perusteet (4op) 106501 Opintojakson tavoitteena on uskontotieteen tutkimuskohteiden, peruskäsitteiden sekä teoreettisten lähtökohtien yleistuntemus. Kurssilla tarkastellaan uskontotieteen identiteettiä ja rajoja, uskonnon määrittelyä ja uskontotieteen kytkeytymistä aate- ja oppihistoriaan. Kurssilla perehdytään myös suomalaisen uskontotieteen vaiheisiin ja nykytutkimukseen. Kurssin tavoitteena on antaa valmiuksia soveltaa uskontotieteen näkökulmia kulttuurin ja yhteiskunnan tulkitsemiseen. Luentokurssi (28t) ja kirjallisuus: O. Fingerroos, M. Opas & T. Taira (toim.), Uskonnon paikka (s.7-205). Sivuaineopiskelijat voivat korvata luennot kirjalla: W. E. Paden, Interpreting the sacred: ways of viewing religion (157s.). USH112 Maailman uskontoperinteet (6op) 106502 Opintojakson tavoitteena on maailman uskontoperinteiden perustuntemus. Kurssilla perehdytään uskontojen historiaan, maantieteelliseen jakautumiseen, oppeihin ja toimintaan. Tarkastelun kohteena on myös uskontoperinteiden kytkeytyminen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Luentokurssi (28t) ja kirjallisuus: N. Smart, Uskontojen maailma. Sivuaineopiskelijat voivat korvata luennot kirjalla: L. Woodhead (ed.) Religions in the modern world: traditions and transformations (375s.). USH113 Perusopintojen täydentävä kirjallisuus (2op) 106513 Opintojakso on tarkoitettu vain pienryhmäisten uskontojen aineenopettajalinjan sivuaineopiskelijoille. Opintojakson tavoitteena on harjoittaa opiskelija lukemaan vieraskielistä uskontotieteellistä kirjallisuutta. Kirjallisuus: Ninian Smart, Choosing a faith (115s.) USH120 USKONTOTIETEEN KEHITYS OPPIAINEENA 106520 5 op Opintojakso perehdyttää uskontotieteen oppihistorian pääpiirteisiin, sen keskeisiin tutkijoihin, teoksiin ja ajatussuuntauksiin. Kurssilla tutustutaan myös uskontotieteen ajankohtaiseen keskusteluun. Opintojakso suoritetaan osallistumalla lukupiiriin. Lukupiiri (14t) ja oheiskirjallisuus: V. Anttonen, Uno Harva ja suomalainen uskontotiede (205s.), I. Strenski, Thinking about religion - an historical introduction to theories of religion (358s.). 24

USH130 SUOMALAINEN KANSANUSKO 106530 5 op Opintojaksossa tutustutaan esikristillisen ja varhaiskristillisen suomalaisen uskonnollisuuden kenttään arkeologisten ja folklorististen aineistojen sekä varhaisten kuvausten kautta. Tavoitteena on suomalaisen uskonnollisuuden muotoutumisen ja murrosvaiheiden yleispiirteiden tuntemus. Opintojakso suoritetaan osallistumalla opetukseen ja tekemällä kurssiin liittyvät oheistehtävät. Yhtenä kurssin tavoitteena on harjoittaa opiskelijoita kirjallisessa ilmaisussa. Oheiskirjallisuus: J. Pentikäinen, Golden King of the Forest: the lore of the northern bear, A-L. Siikala, Suomalainen samanismi, P. Purhonen, Kristinuskon saapumisesta Suomeen. USH140 USKONNOT VUOROVAIKUTUKSESSA 106540 5 op Opintojakson tavoitteena on perehtyä ihmisen toimintaan vaikuttaviin ideologioihin ja ihmiskäsityksiin. Yhtenä kurssin tavoitteena on harjoittaa opiskelijoita kirjallisessa ilmaisussa. Opintojaksossa suoritetaan joko USH141 tai USH142. USH141 Uskonto kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa (5 op) 106541 Opintojaksossa perehdytään uskontojen kohtaamiseen globalisoituvassa maailmassa ja erityisesti uskontojen ja ideologioiden kohtaamiseen Euroopassa. Suoritetaan osallistumalla opetukseen. Oheiskirjallisuus: G. Davie, Religion in Modern Europe, Sakaranaho & Jamisto (toim.), Monikulttuurisuus ja uudistuva katsomusaineiden opetus. USH142 Uskonto sosiaalisessa vuorovaikutuksessa (5 op) 106542 Opintojaksossa tarkastellaan yksilön uskonnollisuuden muotoutumista ja yksilön ja sosiaalisen ympäristön suhdetta tässä prosessissa. Tavoitteena on uskonnollisuuden sosiaaliseen rakentumiseen liittyvien piirteiden ja näitä piirteitä selittävien teorioiden tuntemus. Lukupiirin ja oheiskirjallisuuden perusteella tehdään essee. Oheiskirjallisuus: T. Hovi, Usko ja kerronta, C.D. Batson, P. Schoenrade & W. L. Ventis, Religion and the Individual. 25

USH200AP USKONTOTIEDE, AINEENOPETTAJALINJA, AINEOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (45 op) USH200BP USKONTOTIEDE, PIENRYHMÄISTEN USKONTOJEN AINEENOPETTAJALINJA, AINEOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (45 op) USH200BS USKONTOTIEDE, PIENRYHMÄISTEN USKONTOJEN AINEENOPETTAJALINJA, AINEOPINNOT SIVUAINEOPISKELIJALLE (35 op) Aineopinnot suoritettuaan opiskelijalla on hyvät yleistiedot uskontotieteen tutkimuskohteista ja tutkimuksen tekemisestä sekä valmiudet soveltaa hankittua tietoa työelämässä. Uskontotieteen pääaineopiskelijoille aineopintoihin sisältyy proseminaari ja kandidaatintutkielma. Sivuaineopiskelijat suorittavat aineopinnot 35 op laajuisina ilman proseminaaria ja kandidaatintutkielmaa. Teologian opinnot sivuaineena suoritetaan teologisen tiedekunnan yleisen teologian opintoina. Lisätietoja teologisesta tiedekunnasta. Islamin aine- ja syventävien opintojen opintokokonaisuuksien tavoitteena on antaa islamin opettajaksi valmistuvalle opiskelijalle monipuolinen tuntemus islamista. Opintojaksoissa perehdytään kirjallisuuden, esseetehtävien ja lukupiirien kautta muun muassa islamin historiaan, kehitykseen, kulttuuriin ja pyhiin kirjoituksiin. Opintojaksot suoritettuaan opiskelijalla on monipuolinen näkemys islamista, opettajan pätevyyteen vaadittava islamin aineenhallinta sekä valmiudet hankkia lisää tietoa. Vastuuopettajana yliopisto-opettaja Abdalla Duh. USH240 USKONTOTIETEEN AJANKOHTAISET KYSYMYKSET JA TYÖELÄMÄ 7 op 105640 Opintojaksossa tutustutaan kirjallisuuden avulla uskontoihin ja uskonnollisuuteen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin Suomessa ja maailmassa. Jaksossa käydään myös läpi uskontotieteen opintojen tarjoamia työelämävalmiuksia. Suoritetaan USH241 (4 op) ja USH242T (3 op) tai USH242H (3 op). USH241 Uskonnot modernissa maailmassa (4 op) 105641 Opintojaksossa perehdytään uskontoja koskeviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Suoritetaan osallistumalla opetukseen ja tekemällä kurssiin liittyvät oheistehtävät tai esseenä (13-15s. valikoidun kirjallisuuden pohjalta). Oheiskirjallisuus: S. Bruce, Religion in the modern world: from cathedrals to cults, G. Harvey, Listening People, Speaking Earth, Sakaranaho & Pesonen (toim.), Uskonto, julkisuus ja muuttuva yhteiskunta, T. Hjelm, Saatananpalvonta, media ja suomalainen yhteiskunta, H. Pesonen (toim.), Uskonnon luonto. Ihmisen ja luonnon suhde uskonnollisessa ajattelussa, M. Juergensmeyer, Terror in the mind of God: the global rise of religious violence, K. Kääriäinen, K. Niemelä & K. Ketola, Moderni kirkkokansa, 26

K. Kouros & S. Villa (toim.), Ihmisoikeudet ja islam, T. Hovi et al. (toim.), Uskonto ja sukupuoli. USH242T Työelämään orientoivat opinnot (3 op) 105642 Ohjattu harjoitustyö (14t). Opintojaksossa perehdytään monikulttuurisen yhteiskunnan haasteisiin. USH242H Työharjoittelu (3 op) 105642H Yliopiston ulkopuolinen työharjoittelu. Harjoittelupaikka sovitaan amanuenssin kanssa ja harjoitteluraportti kirjoitetaan yliopistonlehtorille. Ks. tarkemmin työharjoittelusta s. 9. USH250 USKONTOTIETEEN TUTKIMUSKOHTEET 105650 8/9 op Opintojakson tarkoituksena on perehtyminen historiallisiin uskontoihin. Uskonnonopettajiksi opiskelevat suorittavat kohdan 254 noin kymmenen sivun esseellä (3op). USH254 Historialliset uskonnot (3 op) 1056541 Kirjallisuus: S. Sharot, A comparative sociology of world religions, S.A. Nigosian, World Religions. A Historical Approach, third edition (444s.) USH260 PROSEMINAARI JA KANDIDAATINTUTKIELMA 11 op USH261P HUM Proseminaari (4op) 105661 Proseminaari valmentaa tieteelliseen kirjoittamiseen ja keskusteluun. Osanottajat laativat seminaariesitelmän, joka on pohja kandidaatintutkielmalle. Proseminaari on tarkoitettu uskontotieteen pääaineopiskelijoille. Proseminaari sisältää tiedekunnan yleisopintoihin kuuluvia tieto- ja viestintäteknologiaopintoja (2 op). USH262K Kandidaatin tutkielma (6op) 105662 Opintojakson tavoitteena on harjaannuttaa tiedonhakuun ja tieteelliseen kirjoittamiseen laatimalla kandidaatintutkielma. Kandidaatintutkielma on ohjattu harjoitustyö, joka voi pohjautua proseminaarityöhön. Tutkielman suositeltava pituus on n. 20 sivua. USH263 Henkilökohtainen opintosuunnitelma, aineopinnot (1 op) 403529 HOPS:n tarkoituksena on tarkastella kandidaatin tutkintoa varten suoritettuja uskontotieteen opintoja ja pohtia maisterin tutkintoon kuuluvien opintojen mahdollisia suuntautumisvaihtoehtoja. 27

USH270 USKONNON AINEENHALLINTA I 12 op Aineenopettajaksi opiskeleva valitsee opinnot opiskelemansa aineenopettajalinjan mukaisesti (evankelis-luterilainen uskonto tai islam). Buddhalaisuus puuttuu Teologiset opinnot I: Evankelis-luterilainen uskonto Teologiset opinnot suoritetaan teologisen tiedekunnan tutkintovaatimusten mukaisesti. Opinnot käsittävät teologisen tiedekunnan ainelaitosten perusopinnot: eksegetiikka, kirkkohistoria, käytännöllinen teologia ja systemaattinen teologia (4 x 12op), jotka opiskelija voi suorittaa itse valitsemassaan järjestyksessä. USH272 Islamin historia Opintojaksossa käsitellään islamin kehitys ja jakautuminen eri suuntauksiin. Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on monipuolinen näkemys islamin historiasta ja erilaisista tavoista tulkita islamin historiaa. Opintojakso voidaan suorittaa luennoilla, tenttimällä tai esseenä. Se suoritetaan kahdessa osassa: a) Johdatus islamin historiaan (5 op) Kirjallisuus: Waine s, An introduction to Islam (367 s), Cook, Muhammed (125 s), Hämeen-Anttila, Islamin monimuotoisuus (256s) b) Suufilaisuus ja shiialaisuus (7 op) Kirjallisuus: Trimingham, The Sufi Orders in Islam (333 s) tai Hämeen-Anttila, Jumalasta juopuneet: islamin mystiikan käsikirja (317 s), Momen, Introduction to Shi'i Islam: The History and Doctrines of Twelver Shi'ism (397 s). USH275 Buddhalaisuuden historia 12-13 op Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on monipuolinen näkemys buddhalaisuuden varhaisista vaiheista sekä luostarilaitoksen synnystä ja kehityksestä sekä buddhalaisuuden jakautumisesta eri suuntauksiin ja sen maantieteellisestä levinneisyydestä. Oppimateriaali ja kirjallisuus A. Skilton: Buddhalaisuuden historia (Engl. A concise history of Buddhism) (221 sivua) J. Strong, Buddha: Elämä ja teot (Engl. The Buddha: A short biography) (212 sivua) C. Prebish & D. Keown, Introducing Buddhism (252 sivua) D. Lopez (ed.), The Story of Buddhism (256 sivua) R. Gross, Buddhism after patriarchy. A feminist history, analysis, and reconstruction of Buddhism (317 sivua) Suoritustavat: Opintojakso voidaan suorittaa luennoilla, tenttimällä tai esseenä sopimalla vastuuopettajan kanssa. 28

USH280 USKONNON AINEENHALLINTA II 12 op Aineenopettajaksi opiskeleva valitsee yhden seuraavista opiskelemansa aineenopettajalinjan mukaisesti. Teologiset opinnot II: Evankelis-luterilainen uskonto Teologiset opinnot suoritetaan teologisen tiedekunnan tutkintovaatimusten mukaisesti. Opinnot käsittävät teologisen tiedekunnan ainelaitosten perusopinnot: eksegetiikka, kirkkohistoria, käytännöllinen teologia ja systemaattinen teologia (4 x 12op), jotka opiskelija voi suorittaa itse valitsemassaan järjestyksessä. USH282 Islamin pyhät tekstit ja käsitteet Opintojaksossa perehdytään Koraaniin ja hadith-kirjallisuuteen sekä näissä ilmenevään keskeiseen islamin sanastoon. Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee Koraania, sen historian ja eri tulkintaperinteet. Lisäksi opiskelija tuntee hadith-kirjallisuutta sekä hallitsee islamin peruskäsitteet. Opintojakso voidaan suorittaa luennoilla, tenttimällä tai esseenä. Opintokokonaisuus suoritetaan kolmessa osassa: a) Islamilainen ajattelu (4 op) Kirjallisuus: Watt, The formative period of Islamic thought (424 s) b) Johdatus Koraaniin ja haditheihin Kirjallisuus: Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin (227 s), Burton, An Introduction to Hadith (210 s) c) Koraani ja hadith-tekstejä (4 op) Kirjallisuus: Koraani ja haditheja sopimuksen mukaan. USH286 Buddhalaiset tekstit ja käsitteet 11-12 op Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on yleiskuva buddhalaisista teksteistä ja buddhalaisesta viisaudesta. Oppimateriaali ja kirjallisuus Kaikki lukevat seuraavat kirjat: R. Gotho ni ja Maha pan n a (M. Niinimäki), Buddhalaista viisautta (226 sivua) R. Gotho ni ja Maha pan n a (M. Niinimäki), Buddhalainen sanasto ja symboliikka (107 sivua) Seuraavista kirjoista luetaan sopimuksen mukaan yhteensä noin 400 sivua: R. Pine, The Diamond Sutra: the perfection of wisdom (427 sivua) E. Conze, Buddhist wisdom books: containing. The diamond Sutra and The heart Sutra (160 sivua) Arya Maitreya, Buddha Nature. The Mahayana Uttaratantra Shastra with Commentary (410 sivua) 29

Seuraavista kohdista (1-3) valitaan yksi: 1) Theravada W. Rahula, What the Buddha Thought (151 sivua) Buddhadhasa Bhikku, Mindfulness With Breathing (139 sivua) tai Handbook for Mankind (136 sivua) Ajahn Chah, Being Dharma: The Essence of the Buddha's Teachings (217 sivua) tai John J. Holder, Early Buddhist Discourses (201 sivua) 2) Mahayana-zen/chan S. Addiss, S. Lombardo, J. Roitman (eds.), Zen Sourcebook: Traditional Documents from China, Korea, and Japan (s. 1-265) Sante Poromaa, Bortom alla begrepp: Buddha väg till frihet (s.108) 3) Mahayana-vajrayana Kaikki lukevat seuraavan kirjan: Gampopa, Vapautumisen jalokivikoriste. M na-polun vaiheet matkalla kohti valaistumista (217 sivua; engl. The Jewel Ornament of Liberation) Lisäksi valitaan yksi seuraavista kohdista a d: a) kagyu G. Trungpa, Henkisen materialismin ylittäminen (253 sivua; ei sivuja 73-137) O. Nydahl, The Way Things Are - A living approach to Buddhism for today's world (136 sivua) b) geluk Dalai Lama, Avosydämin (177 sivua) Shantideva, Opas boddhisattvan tielle (sovituin osin) (eng. A Guide to the Bodhisattva's Way of Life) c) nyingma Tiibetiläinen "kuolleidenkirja" (152 sivua) Dilgo Khyentse, The Heart Treasure of the Enlightened Ones (260 sivua) d) sakya Nqorchen Konchoq Lhundrub, Three visions. Fundamental teachings of the Sakya lineage (234 sivua) Shakya Chokden, Three texts on Madhyamaka (51 sivua) Suoritustavat: Opintojakso voidaan suorittaa luennoilla, tenttimällä tai esseenä sopimalla vastuuopettajan kanssa. 30