TOIMINTAKERTOMUS 2013 Yleinen kehitys Näyttelytoiminnassa yleisöä kiinnostaa lähimenneisyys. Kaksi vuotta sitten 1950-lukua esitellyt näyttely keräsi runsaasti kävijöitä ja vuonna 2013 yleisöennätyksiä rikkoi 1960-LUKU -näyttely. Näyttelyn markkinoinnissa ja lipunmyynnissä tehtiin tiivistä yhteistyötä taidemuseon kanssa. Markkinointiyhteistyötä on tehty myös Kajaanin muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Kokoelmien kartunta ei ollut kuluneena vuonna mittavaa. Tosin kaikkia valokuvalahjoituksista ei ehditty luetteloida, vaan niiden kuvamäärät lisätään tilastoihin myöhemmin. Kokoelmien siirrot käytettävien tilojen välillä jatkuivat ja samoin tekstiilikokoelmien pakkausten vaihto Otanmäessä. Kaupungin talouden tasapainottamisohjelman myötä alkuvuonna annettiin määräys, että vuoden 2013 talousarvioon pitää tehdä pieniä leikkauksia. Pyydetyt säästöt saatiin toteutettua. Viranomaistoiminnassa rakennustutkijaa ja arkeologia työllistivät aiempaa enemmän monet tuulivoimasuunnitelmiin tehdyt selvitykset ja lausunnot. Museon sisäistä yhteistyötä ja suunnitelmallisuutta lisättiin muun muassa työnohjauksen ja pienten työryhmien avulla. Antti Mäkinen museonjohtaja I Museon hallinto 1. Omistus ja hallinto Kainuun Museon omistaa Kajaanin kaupunki, jolle museo siirtyi 7.9.1977 Kainuun museoyhdistys ry:ltä (perustettu 1930, nyk. Kainuun museo- ja kotiseutuyhdistys). Opetusministeriö on nimennyt Kainuun Museon valtioneuvoston päätöksen 404/79 tarkoittamaksi maakuntamuseoksi 1.5.1981 alkaen. Museolla on voimassa oleva sopimus Museoviraston ja Kainuun Museon yhteistyöstä ja työnjaosta kulttuuriympäristön vaalimisessa. Samoin Museoviraston kanssa oli sovittu alueellisesta toiminnasta kaudella 2011-2013. Museon hallinnosta vastasi vuoden 2013 alussa toimikautensa aloittanut sivistyslautakunta (johtosääntö vahvistettu 13.12.2004), jonka puheenjohtajana toimi Eija Hakkarainen. 2. Jäsenyydet Suomen museoliitto, 20.1.1978 alkaen Kainuun museo- ja kotiseutuyhdistys, 26.7.1977 alkaen. 1
II Museon henkilökunta 1. Henkilökunta Vakinainen henkilökunta (suluissa työn alkamisvuosi) Kauppila Raili, amanuenssi (1990) Kinnunen Ritva, toimistosihteeri (2001) Kovalainen Tuula, siivooja (2006) Laukkanen Rauni, rakennustutkija (2008) Lonkila Helena, tekstiilikonservaattori (1986), tutkija-konservaattori (2005), työvapaa 3.4. alkaen Mäkinen Antti, tutkija-valokuvaaja (1993), museonjohtaja (1996) Peltola Ossi, nuorempi ammattimies (1990), museomestari (1997) Suominen Esa, arkeologi (1986 määräaik., 1990 vak.) Säkkinen Senja, maakuntatutkija (1984 määräaik., 1990 vak., 2004 osa-aikainen) Välisaari Kristiina, museoassistentti (2005 määräaik., 2006 vak.) Määräaikainen henkilökunta Laakkonen Anna, museoamanuenssi 11.3. alkaen Kuukausipalkkaiset museovalvojat Korhonen Maiju, museovalvoja (2012) Koskivirta Anna-Katri, museovalvoja 17.3.-9.6. Rantanen Nadezhda, museovalvoja 13.1.-7.4. Ylitalo Jenny, museovalvoja 14.4. alkaen Kesätyöntekijä Valtanen Elisa, museoharjoittelija 17.6.-31.7. Koulutukseen kuuluva työharjoittelu Siira Reeta, KAO, käsi- ja taideteollisuuden perustutkinto (3.12.2013) 1.2. Uravalmennuksen työelämään tutustuminen Juva Aleksi 17.5. Työelämään tutustuminen Peltola Meeri, Hauholan koulu, 15.-19.4. ja 7.-11.10. Johan Mettala, Kajaanin lyseo 25.-29.11. 2. Koulutukset ja seminaarit Työntekijät ovat osallistuneet seuraaviin koulutuksiin ja seminaareihin: Tilikarttainfo, Kajaani 13.1. Työyhteisön työnohjaus 22.1., 21.2., 21.3., 25.4., 28.5., 26.8. ja 8.10., Tuulivoimarakentamisen koulutuspäivä, Kuopio 25.1. Metsien kulttuuriperintöä käsittelevä seminaari, Helsinki 30.1. Tuulivoimaseminaari Kuopio 24.2. ja Helsinki 7.5. Hallinnon tukipalveluiden kehittämisinfo, Kajaani 19.3. Rakennusperinnön hoidon ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät, Helsinki 7.4. Tuulivoimala ja kulttuuriympäristö seminaari, Helsinki 7.5. Valtakunnalliset museopäivät, Kouvola 22.5. Infotilaisuus Sharepoint/Intranetista, Kajaani 14.6. Budjetti 2014 laadintainfo, Kajaani 14.6. Kulttuurimaiseman hoidon neuvottelupäivät, Varkaus 21.8. Rakennetun kulttuuriympäristön inventointi, järj. Tampereen kesäyliopisto, Helsinki 22.-23.8., Tampere 26.-27.9., Jyväskylä 24.-25.10., Tampere 21.-23.11. 2
Kulttuurin Kaukametsä -seminaari, Kajaani 4.-5.9. Metsästä kerrostaloksi nykyaikaista puukerrostalorakentamista, Kajaani 18.10. Pohjois-Suomen kulttuurilautakuntien tapaaminen, Kajaani 25.-26.10. Rakennusperintöpäivä, Kajaani 28.10. Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät, Helsinki 4.-5.11. Hankintasopimuksen laatiminen, Kajaani 7.11. Rahat ja henki! -seminaari, Helsinki 22.11. 3. Matkat ja muu toiminta Henkilökunta teki tutustumismatka Lapinlahdelle ja Iisalmeen 18.9. Lisäksi henkilökuntaa osallistui seuraaviin tilaisuuksiin: Näyttelylainojen palautus Ikaalisiin 15.-16.1. Syvällä sydänmaassa -näyttelyn purku ja noutaminen Jyväskylän Yliopiston museosta, Jyväskylä 31.1.- 1.2. Kesän 2012 kenttätöiden esittelytilaisuus, Helsinki 11.-12.2. Istekin ohjausryhmän kokous, Kuopio 27.3. Linnojen neuvottelukunnan kokous, Helsinki 6.5. Maakuntatukijoiden tapaaminen, Museovirasto, Helsinki 30.5. Hossan retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelman yhteistyöryhmän kokous, Suomussalmi 14.6. TAKO-yhteistyön Pooli 1:n kokous, Helsinki 10.10. Alueellisen toiminnan nelivuotissuunnitelman neuvottelu, Helsinki 23.10. Kajaanin kaupungin Internet-sivujen uudistaminen, kokous 5.12. III Toimitilat ja varusteet Museon näyttelytilat sekä pääosa työskentely- ja varastotiloista sijaitsevat Kajaanin kaupungin keskustassa entisessä liike- ja varastorakennuksessa Asemakatu 4:ssä. Tontin päärakennus on kokonaan museotoimen käytössä (kokonaispinta-ala n. 1450 m 2 ). Museoesineitä säilytettiin lisäksi Vienankatu 5:n kiinteistössä (n. 340 m 2 ) sekä Otanmäessä (780 m 2 ). Museon käyttämät tilat on vuokrattu Kajaanin kaupungin toimitila-palveluilta ja Kajaanin Teknologiakeskus Oy:ltä. IV Esinekokoelmat 1. Kokonaismäärä ja kartunta Esinekartunta vuonna 2013 oli 132 kpl (kaikki lahjoituksia). Esineiden kokonaismäärä esinediaarin mukaan vuoden 2013 lopussa 20 571 kpl. Kainuun Museolla on käytössä museotietojärjestelmä Musketti, jossa vuoden 2013 lopussa on luetteloituna kaikkiaan 20 942 museoesinettä. Näistä Kainuun Museon peruskokoelmaan kuuluvia on 19 933. Erillisenä kokoelmana on järjestelmään luetteloitu RIHMA käsityöperinneprojektin aikana museolle kerätty esinekokoelma, yhteensä 90 esinettä. Muskettiin on luetteloitu myös museon kokoelmiin vuonna 2005 liitetty Uutelan esineistö Säräisniemen Jylhämästä, yhteensä 271 esinettä. Kainuun Museon kokoelmiin kuuluu myös vuonna 2009 liitetty Rautaruukki Oy:n kaivosesinekokoelma Vuolijoelta, yhteensä noin 293 esinettä, joistamusketti -tietokantaan on luetteloitu 48. 3
Paikallismuseoiden kokoelmista Muskettiin on siirretty Suomussalmella sijaitsevan Turjanlinnan esineistö, kaikkiaan 414 kpl. Säräisniemen kotiseutumuseon esinekokoelmasta Muskettiin on tallennettu 186 kpl (esinetietojen siirto kesken, kokonaismäärä 880 kpl). Uusina deponointeja on vuoden 2013 aikana tullut Kajaanin VPK:lle kuuluvaa esineistöä kaikkiaan 14 kappaletta. Deponointien kokonaismäärä v. 2013 lopussa on 1095 kpl. Museo on lisäksi saanut lyhytaikaisia lainoja vaihtuviin näyttelyihin. Arkiston kartunta vuonna 2013 oli 15 numeroa (arkisto II). Arkisto I:n kokonaismäärä vuoden 2013 lopussa oli 108 numeroa ja Arkisto II:n kokonaismäärä vuoden 2013 lopussa oli 673 numeroa Arkistokirjaston kartunta vuonna 2013 oli yksi 1 nide. Arkistokirjaston viimeinen käytetty numero on A.2299. 2. Konservointi ja kokoelmien hoito Otanmäen tekstiilivarastolla tutkija-konservaattorin sijainen jatkoi vuonna 2012 aloitettua tekstiilien suojapaperien ja -pussien vaihtoa. Varastolla hän vietti keskimäärin kaksi työpäivää viikossa. Vuoden 2013 loppuun mennessä lähes kaikki tasotekstiilit olivat puhtaissa pakkauksissa (lukuun ottamatta suuret tekstiilit, joita oli hankala käsitellä yksin). Suojapaperit ja -pussit vaihdettiin vuonna 2013 myös osaan laukuista, repuista ja ripustimissa olevista vaatteista. Suojapakkausten vaihdon yhteydessä tutkija-konservaattorin sijainen myös kuvasi tekstiilejä. Työ jatkuu vuonna 2014. V Valokuva-arkisto 1. Yleistä Kuva-arkistoon talletettuja museon omia kuvauksia tekivät vain Esa Suominen ja Antti Mäkinen. Lähes kaikki omat kuvaukset olivat digitaalisia. Kuva-arkistoon ei tullut lahjoituksiakaan kovin monelta taholta, mutta muutamat niistä olivat niin suuria, ettei kaikkien luettelointia ehditty kuluvana vuonna tehdä. Koska kuvaarkistossa ei nykyään ole vakituista työntekijää, kuvien luettelointia ei pystytä tekemään toivotulla aikataululla. Luettelointitiedoista osa vietiin Muskettiin ja osa tehtiin manuaalisesti. Vanhempia lahjoituksia, joiden luettelointi on edelleen kesken, ovat muun muassa UPM-Kymmenen lahjoitus vuodelta 2009 ja Anssi Suomalaisen lahjoitus vuodelta 2011. Kokoelmien kokonaismäärä ja kartunta: Kuvakartunta (luetteloitu) vuonna 2013 omat kuvaukset/tallenteet saadut lahjoitukset lainausten reprokuvaukset 1 356 kpl 361 kpl 930 kpl 65 kpl Luetteloitujen kuvatallenteiden kokonaismäärä vuoden 2013 lopussa oli 356 718 kpl Deponoinnit vuoden 2013 lopussa oli 29 171 kpl. VI Käsikirjasto Käsikirjaston julkaisujen kartunta oli 44 kpl ja kokonaismäärä vuoden 2013 lopussa oli 6444 kpl. VII Näyttelytoiminta 1. Perusnäyttely Museon perusnäyttely esittelee Kainuun historiaa ja kulttuuria. 2. Vaihtuvat ja tilapäiset näyttelyt 4
13.1.-6.3. Tanssitaidetta Kajaanissa 479 kävijää 17.3.-12.5. Rockseri 35 vuotta Tapa elää ja olla 26.5.-22.9. 1960-LUKU - TV tuli ja maailma muuttui 648 kävijää 3206 kävijää 2.10.-31.12. Hyvä, paha susi 914 kävijää Museon galleriahuoneessa toteutettiin seuraavat pienoisnäyttelyt: -6.1. Kainuu 1930-luvulla Erkki Mikkolan panoraamakuvia 10.1.-28.3. Kuriositeettikabinetti 3.4.-22.5. Kajaanin Mieslaulajat 90 vuotta 29.9.-17.11. Kyyttö 24.11.- Joulu on jo ovella 3. Kiertonäyttelyt -25.1. 1.6.-31.8. 6 5.-18.7. 8.6. 30.8. 1.6.-30.6. 1.7.-30.8. 1.2. - 15.12. Syvällä sydänmaassa Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffin Kainuu Jyväskylän yliopiston museo Aarne Ervi Säräisniemen kotiseutumuseo Kahvitauko Kuhmon Tuupalan museo Hevonen Suomussalmen kotiseutumuseo Erkki Mikkolan panoraamakuvia Vaala, kirjasto Paltamo, kirjasto Terva Paltamon kotiseutumuseo n. 100 kävijää n. 300 kävijää n. 200 kävijää n. 2000 kävijää n. 300 kävijää n. 1000 kävijää n. 700 kävijää VIII Tutkimus- ja viranomaistyö A. Museonjohtaja Museonjohtaja osallistui kaikkien vuoden aikana järjestettyjen suurempien näyttelyiden toteutukseen henkilöstön kanssa ja kokosi erityisesti Tanssitaidetta Kajaanissa sekä Hyvä, paha susi näyttelyiden aineiston. Lisäksi museonjohtaja kokosi aineiston TAKO-yhteistyöhankkeena toteutettuun verkkonäyttelyyn Varustautuneena luontoon. Museonjohtaja jatkoi UPM-Kymmenen valokuva-aineiston luettelointia ja vastasi pääosin valokuva-arkistoon kohdistuneesta asiakaspalvelusta. Museonjohtaja osallistui sivistystoimialan ja kulttuurilaitosten strategiasuunnitteluun, johti sivistystoimialan KAS-tiedotuslehden toimituskunnan kokouksia sekä Pohjois-Suomen kulttuurilautakuntien tapaamisen suunnitteluryhmän kokouksia. Sivistyslautakunnan esityslistalle museonjohtaja valmisteli asiat Yhteislippu Kainuun Museon ja Kajaanin taidemuseon kesänäyttelyyn (17.4.2013) sekä Kajaanin kaupungin kulttuuripalkinto 2013 (16.10.2013). Kaupunginhallituksen esityslistalle museonjohtaja valmisteli asian Valtakunnalliset Kotiseutupäivät vuonna 2016 (7.10.2013). 5
Museonjohtaja osallistui kulttuuriperintöä koskevien lausuntojen laatimisiin ja vastasi pääosin museon tiedotuksesta. B. Amanuenssi Amanuenssin tehtäväkenttään on kuulunut esineiden vastaanotto ja luettelointi kokoelmiin, osallistuminen vaihtuvien näyttelyiden suunnitteluun yhdessä muun henkilökunnan kanssa sekä tietopalvelu eri muodoissaan. Vaihtuvista näyttelyistä amanuenssilla on ollut päävastuu galleriahuoneen Kuriositeettikabinetti sekä Joulu on jo ovella näyttelyistä. Amanuenssi on yhdessä työryhmän kanssa laatinut Kainuun Museon omaa luettelointiohjeistusta Musketti luettelointitietojärjestelmän käyttöä varten. Tietojärjestelmän muutokseen liittyen hän on myös käyttänyt runsaasti aikaa museoesineisiin liittyvien tietojen tarkistamiseen ja korjaamiseen. C. Museoamanuenssi (Tutkija-konservaattorin sijainen) Tutkija-konservaattorin sijaisen työaika jakaantui Asemakadulla ja Otanmäen tekstiilivarastolla tehtyjen työtehtävien kesken. Otanmäessä hän pääasiassa vaihtoi tekstiilejä uusiin suojapusseihin ja myös kuvasi Otanmäen kaivoskokoelman esineitä. Asemakadulla museoamanuenssi luetteloi valokuvia ja tekstiilejä (tekstiilit yhdessä museoassistentin kanssa), oli mukana tekemässä uutta museokohtaista Musketti-ohjeistusta esineille ja valokuville, osallistui valokuva- ja esinetyöryhmien toimintaan esimerkiksi luonnostelemalla museon uudet lomakkeet (ent. lahjoitus- ja lainakuitit). Museoamanuenssi valokuvasi museoesineitä ja lisäsi ne Muskettiin sekä aloitti Kainuun Pirtin esine- ja valokuvalahjoituksen järjestämisen loppuvuodesta. Hän osallistui 1960-luku -näyttelyn tekoon kirjoittamalla yhteiskunnallisia asioita käsittelevään kokonaisuuteen tekstit ja valitsemalla valokuvat sekä joulunäyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä työryhmän kanssa. D. Maakuntatutkija Kainuun alueen kaikki paikallismuseot olivat avoinna yleisölle. Hyrynsalmen Kaunislehdon talomuseo vietti 40- vuotisjuhliaan. Museotoimintaan liittyvää yhteistyötä tehtiin paikallismuseoiden lisäksi kuntien, kotiseutuyhdistysten sekä yksityisten henkiöiden kanssa. Maakunnan kotiseutumuseoista laadittu yhteinen esite päivitettiin. Maakunnalliseen museotyöhön liittyviä matkoja Kainuun kuntiin oli toimintavuonna yhteensä 26. Museoviraston harkinnanvaraista avustusta sai seitsemän paikallismuseota Hyrynsalmen kunta, Kaunislehdon talomuseo aittojen tuohikattojen korjaukseen, päärakennuksen ikkunoiden ulkovuorilautojen maalaukseen, ympärysaidan korjaukseen ja museoesineiden korjauksiin. Kajaanissa Riihipihan museosäätiö, Talonpoikasmuseo Riihipihan pärekattojen uusimiseen ja perustusten uusimiseen. Kuhmon kaupunki, Museoesinetietojen sähköiseen tallennukseen. Paltamo-Seura ry, kotiseutumuseon palo- ja murtosuojaukseen sekä saavutettavuuden ja esteettömyyden parantamiseen. Osa avustuksesta siirrettiin sähköiseen luettelointiin. Puolangan kunta, Puolanka-pirtin museoalueen päärakennuksen ja kahden aitan pärekattojen uusimiseen Sotkamon kunta, Tervajärven talomuseon aittojen kattojen korjaamiseen/uusimiseen ja tekstiilihuoltoon; avustus on siirretty käytettäväksi v. 2014. Suomussalmen kunta, Kotiseutumuseon navettarakennuksen katon uusimiseen Maakunnallinen museoviikko Käö kahtomassa pidettiin kuudennen kerran 9.-15.6.2013. Museoviikon aikana kahdeksan paikallismuseota sekä kotiseutuyhdistystä järjesti erilaisia tilaisuuksia, työnäytöksiä sekä kotiseuturetken Hyrynsalmelle. Maakuntatutkijan toimesta Kainuun Museon kiertonäyttelyistä oli esillä: Aarne Ervi, Kahvitauko, Hevonen, Erkki Mikkolan panoraamakuvia ja Terva. 6
E. Maakunnallinen arkeologi Museovirastolla ja Kainuun Museolla on sopimus yhteistyöstä ja työnjaosta arkeologisen kulttuuriperinnön suojelussa ja hoidossa. Sopimuksen mukaisesti museon vastuulle tulleet lausunnot, kokoukset ja muut viranomaistyöt ovat arkeologin suurin työllistäjä. Viime aikoina ovat uutena asiana vieneet paljon työaikaa Kainuuseen suunnitellut lukuisat tuulivoimapuistot. Vuoden 2013 aikana Kainuun Museo ei järjestänyt arkeologisia kaivauksia. Kaikki Kainuussa tehdyt muinaisjäännösinventoinnit liittyvät suuriin maankäyttöhankkeisiin. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan näiden hankkeiden on perustuttava riittäviin selvityksiin. Muun kulttuuriympäristön osana tämä koskee myös muinaisjäännöksiä. Muinaisjäännösinventoinnit teetetään nykyään liiketaloudellisin perustein valituilla konsulttiyhtiöillä. Museon arkeologin tehtävä on viranomaisena yrittää valvoa, että tehdyn työn laatu turvaa arkeologisen kulttuuriperinnön säilymisen. Arkeologi teki myös itse joitain maastoselvityksiä pienialaisia kaavoja varten. Poikkeus oli laaja Sotkamon Nuasjärven rantaosayleiskaavan alue, jossa arkeologi täydensi vanhentunutta inventointia tarkastamalla ne kohdat, joissa maankäyttö tulee muuttumaan. Työssä löydettiin 13 tervahautaa, kaksi historialliseen aikaan ajoittuvaa talonpaikkaa sekä mahdollinen pyyntikuoppa. Pienempiä kohteita olivat Sotkamon Katajalahden, Tapiolan ja Aatelinrannan ranta-asemakaavojen alueet. Lisäksi Sotkamossa täydennettiin Tipasjärven rantaasemakaava-alueen inventointia. Suomussalmella tarkastettiin Piispajärven ranta-asemakaavan laajennusalue. Näillä alueilla havaittiin joitain tervahautoja. Vuoden aikana arkeologi teki yksittäisiä kenttätyömatkoja Kainuussa sekä välitti arkeologisia löytöjä Museovirastoon. Inventoinnit ja muut maastotyömatkat liittyvät muinaisjäännösten suojeluun. Kaavoituksiin liittyviin viranomaisneuvotteluihin osallistumalla ja kaavoista sekä muista maankäyttösuunnitelmista annetuilla lausunnoilla yritettiin varmistaa, että arkeologinen kulttuuriperintö otetaan kaavoituksessa asianmukaisesti huomioon. Lisäksi arkeologi osallistui maankäyttö- ja rakennuslain mukaisiin ympäristöviranomaisten ja kuntien välisiin kehittämiskeskusteluihin. Myös muuten arkeologi tiedotti ja neuvoi muinaisjäännöksiä, muinaismuistolakia ja arkeologisia tutkimuksia koskevissa asioissa. F. Rakennustutkija Rakennustutkijan keskeisimpiä työtehtäviä olivat Museoviraston kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti museon vastuulle tulleet lausunnot, kokoukset ja muu viranomaistyö. Rakennustutkija on osallistunut Kainuun ympäristökeskuksen kunnille järjestämiin kehittämiskeskusteluihin (7) ja kaavoihin liittyviin viranomaisneuvotteluihin (24). Kaavalausuntoja on annettu 51. Kaavaneuvotteluissa ja lausunnoissa tuulivoimaan liittyvät asiat ovat työllistäneet eniten. Vanhoihin rakennuksiin liittyvä kunnostuksen ohjaus ja korjausneuvonta ovat olleet keskeisimpiä työmuotoja (26). Neuvonnan kohteita ovat olleet pääasiassa kattojen, ikkunoiden ja julkisivujen korjaukset. Rakennustutkija on ollut valvojana museoviraston entistämisavustuskohteessa (Vaala, Kankari) ja Suomen Kotiseutuliiton seurantaloavustus kohteissa (Kuhmo, Ylä-Vieksi Vesantalo ja Kajaani, Murtomäen kylätalo). Tutkija oli mukana Raatihuoneen sisustuksen uudistamisen suunnittelussa. Sinne valittiin uudet verhot ja sijoitettiin Kajaanin seminaarilta vanhoja kalusteita sekä tehtiin ohjeistusta tilan käyttäjiä varten. Tutkija kokosi 1960-luku näyttelyyn Kajaanin rakentamista koskevan osion. Tulevaa Puutarhan lumo - näyttelyä varten hän keräsi lähdeaineistoa ja valokuvia. G. Kainuun Museon antamat lausunnot Kainuun Museo antoi vuoden aikana 57 lausuntoa, jotka liittyivät pääasiassa erilaisiin kaavoituksiin ja suunnitelmiin. 7
IX Museo ja yleisö 1. Aukioloajat Näyttelyt olivat yleisesti avoinna: ma, ti, to, pe, su klo 12 16, ke 12 19, la suljettu 29.6.-10.8. ma, ti, to, pe, la, su klo 12 16, ke 12 19 Ryhmävierailuja on voitu ottaa vastaan myös muina aikoina. Toimisto on ollut avoinna virka-aikana. 2. Museonäyttelyiden kävijät Perusnäyttely ja vaihtuvat näyttelyt: yhteensä 5605 kävijää (v. 2012 3 470) näistä ryhmäkäyntien kävijöitä 1 251 (v. 2012 1 167) Lainattavat näyttelyt muualla: yhteensä 4 600 kävijää (v. 2012 10 290) 3. Esitelmät ja luennot Näyttelyiden avajaistilaisuuksien ja näyttelyopastusten lisäksi on pidetty seuraavia esitelmiä: Arkeologi Esa Suominen Luento Metsähallituksen järjestämässä Metsien muinaisjäännökset tutuksi koulutuksessa, Suomussalmen Hossa 13.6. Amanuenssi Raili Kauppila Elämää Kajaanin linnassa vuoteen 1714. Kaukametsän opisto 16.3. Kajaanin linnan historiaa. Kainulan kansalaisopisto 4.4. Linnanraunioiden vaiheita 1700-luvulta alkaen. Kaukametsän opisto 18.9. Renforsin suvun naiset. Kaukametsän opisto 16.10. Vanhan kirjastotalon vaiheita. Raatihuone 28.10. Kartanonomistajien Kajaani. Kainulan kansalaisopisto 7.11. Museoamanuenssi Anna Laakkonen Helmenpyynnin historiaa käsittelevä esitys Metsähallituksen järjestämässä seminaarissa Raakku Kainuun luontomatkailun helmi?, Hyrynsalmen kunnantalo 26.11. Tutkija-konservaattori Helena Lonkila Karelianismia kokemassa - palasia editoidusta päiväkirjasta. Museum hypertext. Opening Karelia Workshop. Petroskoi, Venäjän Karjala 20.3. Kalevalan loimet ja kuteet. Kalevala-juhlan juhlaesitelmä, Kajaani, Kaukametsän sali 28.2. Rakennustutkija Rauni Laukkanen Hautausmaakulttuurin ja muistomerkkien historian esittely Kajaanin vanhalla hautausmaalla, Kajaanin Opaskerhon hautausmaakierros 6.6. ja 19.6. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjausavustusten esittely ja ohjeistus sekä rakennustutkijan työn esittely, Rakennuskorjauspäivä, Paltaniemi 16.5. Korjausavustukset ja rakennustutkijan työn esittely, Kajaanin ammattiopisto, talonrakennuskurssi 13.9. Rakennustutkijan työ ja korjausavustukset, Maisemat Ruotuun -hanke Naapurivaara, Sotkamo, 20.9. Haastattelu Kainuun Radioon korjausavustuksista ja maisemanhoidosta 20.9. 8
Rakennusperintöpäivä Kajaanin Raatihuoneella teemana Eläköön rakennus uusi käyttötarkoitus uusi elämä, 28.10. X Yhteistyö koulujen kanssa Opetuskäyntejä / oppilaita museossa: päiväkodit 189 alakoulu 285 yläkoulu 377 lukiot 15 ammatilliset oppil. 252 yhteensä 1118 Tarvittaessa museon työntekijät ovat toimineet ryhmien oppaina. XI Tiedotus ja julkaisutoiminta Tiedotusvälineitä on informoitu jatkuvasti museotoimintaan liittyvistä tapahtumista ja museotyö on saanut niissä hyvin julkisuutta. Tiedotusvälineitä on myös autettu historiatietojen välittämisellä. Julkaistut painotuotteet Museoiden yhteinen toimintakertomus vuodelta 2012 Esite Kainuun museot ja kokoelmia 2013 Artikkelit ja teokset Amanuenssi Raili Kauppila Tervan tarina. Katajainen kansa, Kainuun kulttuuriympäristöohjelma. Arkeologi Esa Suominen Esihistoria ja muinaisjäännökset. Katajainen kansa, Kainuun kulttuuriympäristöohjelma. XII Muuta toimintaa Maakunnallinen museoviikko Käö kahtomassa 9.-16.6. Taiteiden yö 5.9., museo auki klo 12-19 XIII Talous Talousarvio 2013 Toteutunut 2013 Toteutunut 2012 Menot 660 010,18 642 542,58 695 859,19 Tulot 17 700,00 16 161,44 13 216,32 Netto 642 310,18 626 381,14 682 642,87 Vuoden 2013 lakisääteinen valtionosuuden määrä oli 294 746 9