KRISTUS JA ANTIKRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923.

KRISTUS JA ANTIKRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923. Kun tahdomme käsitellä semmoista aihetta kun Kristus ja antikristus, voimme heti sanoa jonkinlaisena yleispätevänä määritelmänä, että semmoinen käsitys kuin meillä on Kristuksesta, semmoinen käsitys meillä myös on antikristuksesta. Antikristus merkitsee, kuten tiedämme, Kristuksen vastustaja. Tiedämme, että on kaksi hyvin erilaista käsitystä Kristuksesta. Toinen on tuo vanha, tunnettu kristillis-dogmaattinen kirkollinen käsitys, että Kristus oli Jeesus Natsarealainen ja Jeesus Natsarealainen oli ainoa Kristus; ei ole mitään muuta Kristusta kuin Jeesus Natsarealainen, Jumalan Poika Hän, joka Jumalana ilmestyi maailmaan. Tämä usko, että Jeesus Natsarealainen Kristus, oli ainoa Kristus, tämä tietysti vaatii luonnolliseksi seuraukseksi, että antikristus on joku toinen henkilö, semmoinen apokalyptinen henkilö, josta puhutaan Johanneksen Ilmestyskirjassa, semmoinen henkilö, joka ilmestyy maailmaan viimeisinä aikoina, merkillinen Kristusta vastustava ihmisolento, johon ovat pimeyden valtakunnan kaikki voimat ja kyvyt keskittyneet, tämmöinen ilmestyy maailmaan loppuaikoina. Hän tulee hallitsemaan, kuten muutamat arvelevat, 60 vuotta, toiset taas arvelevat, että hän hallitsee kolme ja puoli vuotta, jonka jälkeen Kristus taas ilmestyy ja voittaa Apollionin, kuten Ilmestyskirjassa kutsutaan häntä antikristuksena ja sitten alkaa tuhatvuotinen valtakunta. Ne ihmiset, jotka tällä tavalla käsittävät, saattavat sanoa, että joissakin toisissakin ihmisissä voi olla Kristuksen henki. Ja samalla tavalla voivat myös uskovaiset puhua antikristuksen hengestä ja sanoa teologisesti, että jossakin ihmisessä on antikristuksen henki. Ja me tiedämme, että uskovaisella taholla on joskus tapana tällaisilla arvonimillä kutsua henkilöitä, jotka

eivät ole heidän mieleisiään, kuten on monta historiallista henkilöä, jotka ovat saaneet sen arvonimen uskovaisten puolelta. Mutta me tiedämme, että myös on silloin tällöin ajateltu, että maailma on kohta loppumassa ja silloin on keksitty joku henkilö, joka on ollut tuo Apollion. Ranskan vallankumouksen aikaan monet ihmiset ajattelivat, että ne olivat lopun enteitä, ja Napoleon oli tuo Apollion, sillä hänen nimensäkin muistutti sitä ja tuhatvuotista valtakuntaa odotettiin. Nyt on taas ajateltu, että maailmansota oli se viimeisen ajan enne. Ja ainakin liittolaisten puolella on ajateltu, että Saksan keisari oli antikristus ja se oli tavallinen käsitys esim. Englannissa. Siis tuommoinen usko Kristukseen jonakin historiallisena henkilönä, se vie uskoon antikristukseen toisena historiallisena henkilönä. Sitten vielä puhutaan Kristuksen ja antikristuksen hengestä toisten ihmisten yhteydessä. Sitten on tuo toinen käsitys, joka on voittanut yhä enemmän alaa meidän aikanamme, vaikkakin sillä aina on ollut kannattajia. Tämä toinen käsitys on se, että Kristus ei ole mikään määrätty historiallinen olento vaan hän on mystillinen Kristus, jumalallinen elämä kaikissa ihmisissä: kaikissa ihmisissä piilee mystillinen Kristus. Teologia myös puhuu mystillisestä yhteydestä Jumalan ja Kristuksen kanssa, mikä voi tulla ihmisen osaksi. Mutta ne jotka uskovat mystilliseen Kristukseen, sanovat että hän on sisäinen vapahtaja kaikissa ihmisissä, vaikka ihmiset eivät häntä tunne; tämä mystillinen Kristus on siis persoonaton prinsiippi, jumalallinen elämä, se on jotain, joka ei ole rajoitettu yksilöön, se on jumalallinen elämä ihmisessä. Ja kun tällä tavalla kuvataan Kristusta, silloin myös käsitetään antikristuksella jotain persoonatonta henkistä elämää, joka vastustaa tätä mystillistä Kristusta, kieltää sen. Siis se, joka uskoo mystilliseen Kristukseen sanoo, että antikristus on ihmisessä semmoinen kielteinen henki, joka ei usko mystilliseen Kristukseen. Siis se, joka sanoo, ettei Kristus ole olemassa ihmisessä, se on antikristuksen henkeä tältä mystilliseltä kannalta. Tietysti nämä ihmiset, jotka uskovat

mystilliseen Kristukseen, voivat myös puhua siitä, että Kristus on rumistunut jossain ihmisessä, Jeesus Natsarealaisessa, Buddhassa, kaikissa suurissa mestareissa ja vapahtajissa ja kaikissa ihmisissä, joissa kristuselämä on päässyt vaikuttamaan. Sillä ei tarkoiteta sitä, että jokin ruumiillinen Kristus on jossain ihmisessä. Ja kun tämmöinen ihminen puhuu Jeesus Natsarealaisesta, sanoo hän, että mystillinen Kristus on ruumistunut Jeesukseen ja mihin tahansa suureen Mestariin. Ja kun hän puhuu antikristuksen hengestä, niin hän voi puhua myös ihmisestä, olennoista, joissa antikristuksen henki on ruumistunut. Ja jos hän sanoo mystilliseltä kannalta, että jokin ihminen on antikristus, niin hän tarkoittaa sillä ihmistä, joka kieltää kaiken mystillisen totuuden hengen, eikä usko mihinkään muuhun kuin ihmisen persoonalliseen elämään vain. Se on hänen kannaltaan antikristuksen henki ruumistunut johonkin ihmiseen. Meillä on nämä kaksi käsitystä Kristuksesta: Kristus, joka on vain persoonallinen olento Jeesus Kristus ja mystillinen Kristus, joka on kaikissa ihmisissä. Nyt me voimme kysyä totuudenetsijänä, mikä käsitys on oikea, vai onko olemassa vielä kolmas käsitys? Ja jos ruusuristi-teosofisella tavalla tutkimme tätä asiaa tarkoitan, jos kokemuksen kautta tutkimme tätä asiaa, ei spekuloimalla - silloin me löydämme kuin kultaisen keskitien, silloin nämä kaksi käsitystä asettuvat äärimmäisiksi ja keskellä kulkee kolmas käsitys, joka alkuaan on ollut kristikunnan käsitys. Ja mikä olisi silloin tämä kolmas käsitys? Yleisesti sanoen se on semmoinen käsitys, joka yhdistää nämä molemmat äärimmäisyydet, joka näkee kummassakin totuuden, mutta joka on aivan omaperäinen kanta, joka perustuu kokemukseen ja näkemykseen, ja jota ei kukaan ihminen voi täydellisesti ymmärtää ja käsittää ennen kuin hän kokee, sillä täydelliseen käsitykseen pääsee siitä ainoastaan kokemuksen kautta. Tämä kolmas käsitys uskoo sekä mystilliseen että persoonalliseen Kristukseen. Se tietysti

edellyttää aivan luonnollisena asiana, että mystillinen Kristus on olemassa, siitä kohden tämä kolmas käsitys aivan luonnollisesti alkaa tällä tavoin uskovan ihmisen päähän ei millään tavalla pälkähtäisi kieltää mystillistä Kristusta. Mystillinen Kristus on tietysti olemassa kaikkien ihmisten takana, hengessä, vaikka ihmiset eivät tiedä, eivätkä tunne häntä, se on ensimmäinen aivan luonnollinen edellytys. Toinen on se, että tämä mystillinen Kristus oli erikoisella tavalla niin sanoaksemme puhjennut Jeesuksessa Kristuksessa, ruumistunut Jeesus Kristukseen. Tämä kohta, että mystillinen Kristus oli erikoisesti läsnä Jeesuksessa Kristuksessa, se on kohta, joka välttämättä vaatii kokemusta, sitä ei voi tietää ilman kokemusta. Kuinka voisi tietää, että mystillinen Kristus on erikoisesti läsnä Jeesus Kristuksessa, ellei ole kokemusta. Ensimmäinen kokemus on kokemus siitä, että ihmisessä on vapahtaja Kristus. Siitä ei ole varma se ihminen, joka uskoo vain tuohon ulkonaiseen Jeesus Kristukseen, hän ei tiedä mitään mystillisestä Kristuksesta. Mutta ensimmäinen askel hänen kannastaan ulos on se, että hän pääsee tietoon mystillisestä Kristuksesta. Se on kokemusta, mutta se kokemus voi alussa olla niin sanoaksemme yleistä laatua. Hän voi niin paljon tutkia, että hän pääsee selville, että mystillinen Kristus on olemassa kaikkien mestareiden ja vapahtajien takana. Se voi olla järjen valaistusta: heräämistä järjen näkemiseen. Mutta sitten ei voi kukaan, ei hänkään, joka on mystillistä Kristusta ymmärtänyt, päästä tietoon siitä, että tämä mystillinen Kristus on erikoisessa suhteessa Jeesukseen Kristukseen, ellei hän saa sitä kokea. Sen tähden kokemus on aivan välttämätön, jotta pääsisi selvään käsitykseen Kristuksesta sillä kolmannella tavalla, josta olen maininnut. Ja kun tahdomme ymmärtää antikristusta, niin meidän on ymmärrettävä ensin Kristusta. Kun tahdomme tietää, mikä antikristus on tältä kolmannelta kannalta, täytyy meidän ensin selvittää itsellemme, mikä on tämä kolmas kanta Kristuksesta.

Sanoin jo, että ensimmäinen kohta on se, että me uskomme mystilliseen Kristukseen. Tätähän voisimme kuvailla toisilla sanoilla: me uskomme jumalalliseen elämään, joka on ihmiskunnassa, me uskomme jumalaan. Ihmiset ovat tottuneet uskomaan Jumalaan ulkonaisella tavalla Jumala istuu taivaassa viisaana ja ankarana ja myös lempeänä olentona, näin ihmiset ajattelevat jumalasta. Mutta se, joka uskoo mystilliseen Kristukseen hän ymmärtää ensin, että Jumala, johon tulee uskoa, ei ole meidän ulkopuolellamme, Jumala ei ole missään kaukana, vaan meissä, tämä on ensimmäinen ja tärkein edellytys. Ihmisten täytyy uskoa siihen jumalaan, joka on ihmisessä ja meidän täytyy sanoa: ei ole mitään muuta vapahtajaa olemassa kuin Jumala. Meidän täytyy tulla tuolle juutalaiselle kannalle, joka uskoi ainoastaan yhteen jumalaan, meidän täytyy tulla juutalaisiksi ja muhamettilaisiksi. Sillä niin kauan kun uskomme, että Jumala on meidän ulkopuolellamme, meidän täytyy uskoa moniin jumaliin. Jos jumala on meidän ulkopuolellamme ja on jokin persoonallinen mahtava olento, niin niitä olentoja voi olla miten paljon tahansa. Ja kaikki ne uskovat, jotka puhuvat monista jumalista olivat omalta kannaltaan oikeassa, emmekä me tahdo kieltää, etteikö semmoisia olentoja olisi olemassa. Apostoli Paavali sanoo myös, että niitä on olemassa: hyvin mahtavia henkiolentoja. Mutta meitä ihmisiä ei lopullisesti pelasta se, että me uskomme, että noita jumalia on olemassa, että ei ole ainoastaan tämä näkyväinen maailma, vaan että on myös henkimaailma, jossa on korkeita olentoja. Se ei pelasta meitä, vaan meitä pelastaa se, että uskomme yhteen Jumalaan, kuten juutalaiset, hindut, muhamettilaiset yleensä kaikki ajattelevat ihmiset ovat uskoneet, että on olemassa vain yksi ainoa Jumala, joka on kaikkien takana. Se jumala ei voi olla mistään poissa; ei voi olla mitään paikkaa, missä se ei ole. Ja koska se jumala on kaikkialla, on se Jumala myös ihmisessä ja ihmisen henki voi tutkia Jumalan

syvyyksiä, kuten apostoli Paavali myös sanoo. Ihminen voi hengessään häntä tutkia ja päästä tietoon hänestä. Ensin on siis, että ihminen uskoo siihen Jumalaan, joka on hänessäkin, ei enää vain niihin jumaliin, jotka ovat hänen ulkopuolellaan vaan siihen, joka on hänessä itsessään. Tämä on ensimmäinen kohta mystillisen Kristuksen uskossa. Sillä millä nimellä me silloin nimitämme sitä Jumalaa, joka on meissä? Me nimitämme sitä Isäksi, me emme voi keksiä sen parempaa nimeä sille Suurelle Elämälle, joka on kaiken takana ja joka on meidänkin takana. Isä on juuri sellainen salaperäinen olento, jonka arvoitusta emme osaa ratkaista. Pieni lapsi seisoo isän edessä kuin mysteerion edessä, hän tietää, että isään hän voi luottaa, isä auttaa häntä, pitää hänestä huolta. Sillä tavalla lapsi ajattelee isästä, ei hän muuta tiedä aikuisen ihmisen salaisuudesta, niin emme mekään ymmärrä Jumalan mysteeriota, emme me sano, että tiedämme Jumalan salaisuuden. Me uskomme, että mitään muuta Jumalaa ei ole, joka voisi meidät pelastaa, joka voisi meistä huolehtia kuin se, mistä voimme päästä tietoon omassa hengessämme. Siis tämä on ensimmäinen, että uskomme tuohon Isään ja sitten tulee toinen kohta. Tässä mystillisen Kristuksen uskossa on toinen kohta, ja se on: Jumala, Isä on ilmestynyt Jeesus Natsarealaisessa erikoisella tavalla. Nythän me heti silloin kun aloimme uskoa Jumalaan meissä ymmärrämme, että Isä ilmoittaikse meissä ja meidän kauttamme. Me ymmärrämme, että on olemassa ihmisiä joissa Isä on enemmän tullut näkyviin, vapahtajia, suuria olentoja, joissa Jumala on ilmaantunut. Tämän aivan ymmärrämme, että juuri Isä, Elämä, Jumala meissä on erikoisesti ilmaantunut Jeesuksessa Kristuksessa ja sen ymmärtämiseen tarvitaan kokemusta. Ja tämä toinen kohta ei tule meille selväksi, ellemme me omaksu ja ensin ymmärrä ja hyväksy kolmatta kohtaa. Kun Isä Jumala erikoisella tavalla, nimittäin täydellisemmin kuin koskaan ennen, ilmaantui Jeesus Natsarealeisessa, Jeesuksessa Kristuksessa, niin on selvää, että

Jeesus Kristus saattoi kertoa Jumalasta eli Isästä enemmän ja syvemmin kuin toiset. On selvää, että Jeesus Kristus saattoi yksinkertaisemmin ehkä mutta samalla syvemmin ja seikkaperäisemmin sanoa, millä tavalla me voimme päästä Isän yhteyteen, millä tavalla me voimme syventyä Jumalaan eli Isän mysteerioon. Ja tämä merkitsee käytännössä, että Jeesuksen opetukset, neuvot, käskyt ja elämän ohjeet ovat erikoisen tärkeitä ja merkille pantavia. Ne ovat semmoisia, että ne vievät meidät Jumalan luo, Isän luo, ja Isän syvyyksiä tutkimaan paremmin ja suoremmin ja selvemmin kuin kenkään muu, jossa Isä on ilmaantunut. Tämä on aivan selvä seuraus edellisestä edellytyksestä. Jos toinen edellytys on se, että Jeesus ilmensi Isää enemmän ja syvemmin kuin kukaan ennen häntä, niin on myös selvää, että Jeesus saattaa viedä meitä suoremmin Isän luo kuin toiset, sillä edellytyksellä, että me seuraamme häntä, sillä edellytyksellä, että me panemme arvoa Hänen opetuksilleen, neuvoilleen, käskyilleen. Ja nyt on tässä se kohta, se merkillinen kohta, että me emme pääse tietoon siitä, että Jeesus Kristus on erikoisella tavalla mystillisen Kristuksen täyttämä, ellemme häntä seuraa, ellemme omaksu hänen ohjeitaan, neuvojaan, käskyjään. Ellemme Hänen elämäänsä ota itseemme ja noudata sitä, niin emme pääse tietoon siitä, että hän on ikään kuin lähempänä Isää kuin muut vapahtajat. Mutta kun me häntä seuraamme, silloin me pääsemme tähän tietoon. Ja jos me nyt käytännöllisteologisesti ja käytännölliskristosofisesti tahtoisimme määritellä näitä kolmea kohtaa, niin voimme sanoa, että ne kuvaavat niin sanottua pyhää kolminaisuutta? Ensin oli se että me uskomme Isään, ja siihen Isään me pääsemme uskomaan ymmärtämällä, että jumalallinen elämä on meissä. Se on mystillisen Kristuksen ensimmäinen kohta ja se on Isä. Toinen kohta on ymmärtää, että Jeesus Kristus on erikoisessa suhteessa Isään, Jeesus Kristus on Poika ja se on siis

kolminaisuudessa Pojan mysteerio. Mutta me emme pääse tietoon siitä, ellemme pääse tietoon Pojasta omassa itsessämme. Ja pojasta itsessämme emme voi päästä tietoon, ellemme seuraa Jeesuksen elämän ohjeita, ja nämä elämänohjeet, oppi, on silloin Pyhä Henki. Meihin täytyy siis tulla Pyhä Henki, meidän täytyy elää Jeesuksen Kristuksen hengen mukaan, jotta me pääsisimme tietoon Pojan mysteeriosta: Pyhän Hengen kautta me pääsemme Pojan mysteerioon. Ensin kyllä voimme järjessämme ymmärtää Isää, mutta sitten täytyy Pyhän Hengen työn meissä alkaa. Ja vasta kun se on tehnyt työtä meissä vasta sitten me pääsemme tietoon pojasta, pojasta itsessämme, että itse olemme Jumalan poikia. Ja samalla silloin myös näemme, saamme kokea, pääsemme tietoon siitä, että Jeesus Kristus on Jumalan poika syvemmin, lähemmin ihmeellisemmin kuin kukaan ennen Häntä. Meillä on tässä aivan tuo teologinen kolminaisuus: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä on aivan käytännöllinen kysymys, ei teoreettinen. Koko tämä käytännöllinen kolminaisuus sisältyy silloin tuohon yhteen käsitykseen mystillisestä Kristuksesta, kristosofisella, ruusuristi-teosofisella tavalla, kokemusperäisellä tavalla. Jos tahdomme, voimme sanoa, että meidän tulee erottaa kolme kohtaa: Isä, Poika ja Pyhän Henki, mutta me emme saa unohtaa, että nämä ovat käytännöllisiä asioita, joita tulee kokea. Emme osaa niistä puhua ennen, kuin olemme niitä kokeneet. Ja kun olemme saavuttaneet tämmöisen käsityksen Kristuksesta, silloin meillä myös on oma käsityksemme antikristuksesta, Kristuksen vastustajasta. Ja silloin me huomaamme, että Jeesus evankeliumeissa on kyllä puhunut jotain antikristuksesta. Ja me voimme sanoa, että tässä antikristuksessa on myös kolme astetta. Lievin antikristuksen muoto on se, jossa antikristus vastustaa Isää. Antikristuksen henki, mystillinen antikristus on se, joka vastustaa Isää, Jumalaa meissä, joka kieltää sen ja joka sanoo: ei ihmisessä ole mystillistä Kristusta. Se on lievin muoto, ja sitä henkeä, on hyvin paljon maailmassa mitä muuta henkeä maailma onkaan täynnä. Itse asiassa on niitä ihmisiä harvassa maan

päällä, jotka uskovat, että ihmisessä on Jumala. Useimmat pitävät sitä Jumalan pilkkana, he eivät sitä ymmärrä, heidän älynsä on kasvatettu toiseen suuntaan. Tämä on kuitenkin antikristuksen henkeä, meidän täytyy sanoa, että tältä kannalta sellaiset kirkot ja lahkot tulevat harvinaisiksi, joissa Jumalaan, Kristukseen uskotaan. Kirkkoja, seurakuntia ja lahkoja on paljon maailmassa, ja kaikki he sanovat uskovansa Kristukseen, mutta he pettävät jo ensimmäisen vaatimuksen, sillä he huutavat anateeman niiden yli, jotka koettavat sanoa: Jumala on meissä. Tämä on lievin rikos, sanoo Jeesus, se annetaan anteeksi. Se riippuu siitä, että ihmiset eivät osaa ajatella, eivät ole ymmärtäneet, että pitäisi ajatella ja se riippuu tietämättömyydestä, sokeudesta, jokainen kulkee vanhaa latuaan: hullu se, joka rupeaa jotain uutta keksimään. Se on ensimmäinen kohta ja se riippuu ihmiskunnan luonnollisesta suuresta materialismista ja ateismista. Ihmiset kyllä voivat uskoa, että jumala on olemassa mutta se Jumala on jossain kaukana. Tämä on Isän kieltämistä ja se annetaan anteeksi. Sitten on toinen kohta se, joka kieltää Pojan ihmisessä ja esim. Jeesuksessa. Se on myös lievä rikos, ja se annetaan anteeksi. Ei ole ihminen velvollinen umpimähkään uskomaan, että ihminen on Jumalan Poika. Kun hän ei usko Isään, kuinka hän voi uskoa Poikaankaan, kun hänellä ei ole mitään käsitystä siitä. Korkeintaan voi tässä kohden tulla rikokseksi ja synniksi se, että ihminen kieltää Pojan jossain semmoisessa henkilössä, jossa hän on sen nähnyt ja siinä on esim. Jeesus Kristus kompastuskivenä. Samalla tavalla voi myös olla Buddha, Zarathustra, tai joku muu viisas kompastuskivenä. Vaikka emme tuntisi Jumalaa itsessämme, niin voimme kuitenkin ulkoisesti nähdä ja ymmärtää, että on ihmisiä ollut ja kukaties on, joissa jumalallinen elämä on ilmaantunut, jotka siis jollain tavalla meidänkin mielikuvituksessamme voivat olla Jumalan Poikia ja jos me kiellämme sen, silloin me kiellämme tuota toista mysteeriota. Jos me yliolkaisesti työnnämme luotamme sen asian, että joku

ihminen voi olla lähempänä Jumalaa kuin toinen; jos sanomme, että kaikki suuret olennot ovat olleet sairaalloisia olentoja, silloin me kiellämme Pojan, rikomme toista mysteeriota vastaan. Varsinkin täällä länsimailla meitä on kasvatettu ymmärtämään, että Poika oli ilmestynyt Jeesuksessa, että Jeesus Kristus oli Jumalan poika. Jos me senkin kiellämme, silloinhan me kiellämme kokonaan kaiken käsityksen Jumalan Pojasta. Me olemme oppineet katsomaan Jeesusta ihanteellisena ihmisenä, jos kiellämme sen sanomme, ettei Hän ole sen ihmeellisempi kuin kukaan muu, silloin olemme kieltäneet Pojan, siinäkin ihmisessä, josta meillä oli suuret edellytykset sitä uskoa. Mutta sekin rikos annetaan anteeksi. Ihminen saa tehdä syntiä Isää ja Poikaa vastaa ja sillä tavalla kieltää ne, sitä ei lueta niin suureksi viaksi, hän on itse tehnyt jo sillä pahaa itselleen. Mutta sitten tulee kolmas kohta, se, jota sanomme Pyhäksi Hengeksi. Siitä sanoo Jeesus nimenomaan: syntiä Pyhää Henkeä vastaan ei anneta anteeksi. Sinä saat kieltää Kristuksen Isänä ja Poikana mutta jos kiellät Kristuksen Pyhänä Henkenä, sitä ei anneta anteeksi. Se antikristuksen muoto on kaikista vaarallisin, kaikista vaikein, se tuomitsee ihmisen. Ja nyt, jos kysymme, onko ihmiskunta sillä tavalla kieltänyt Kristuksen, niin täytyy vastata: on kieltänyt ja kieltää yhtä mittaa. Yhtä mittaa me kristikuntana teemme syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Se synti on se, että me emme välitä Jeesuksen Kristuksen opetuksista, neuvoista ja elämänohjeista, emme tahdo seurata häntä, emme kuuntele hänen ääntään, me voimme kyllä huulillamme tunnustaa: @Sinä olet Jumalan poika@, mutta emme ota selvä siitä, mitä hän on opettanut, sanonut ja vielä vähemmän sitä noudatamme. Se on kristikunnan suuri erehdys. Ja mitä se merkitsee, ettei sitä anneta anteeksi? Se merkitsee, että tämä erehdys aikaan saa karmaa, se tulee ulos tekojen maailmassa. Me olemme kuulleet, mitä viisaat ovat opettaneet, mitä Jeesus Kristus on meille neuvonut ja meille on tilaisuus tarjoutunut ottaa

oppia siitä. Minä sanon yhden esimerkin siitä. Jeesus on sanonut: @rakastakaa niitä ihmisiä, jotka kuuluvat toisiin kansakuntiin@. Jeesus Kristus on sanonut: @pistä miekkasi tuppeen, sillä joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu@. Jeesus Kristus on aivan selvästi sanonut ja minä luulen, ettei kukaan sitä enää kiellä: @kristityt, älkää käykö sotaa@ ja me olemme kuitenkin pitkin matkaa käyneet sotaa. Kristikunta on tiennyt, että Jeesus Kristus on kieltänyt sodan ja kuitenkin kristikunta on käynyt sotaa, koska se on sen paremman ymmärryksen mukaan ollut muka välttämätöntä. Se on välttämätöntä ollut joskus, mutta useimmissa tapauksissa se on ollut vaan ihmisten varsinkin vallassaolijain, ajattelemattomuutta ja pahuutta, ja vallanhimoa. Ja siis kristikunta on aina kieltänyt Kristuksen tässä kohdin pitkin matkaa. Ja kristikunta on siten rikkonut Pyhää Henkeä vastaan, ja sitä syntiä ei anneta anteeksi, sitä ei voi pyyhkäistä pois. Ei mitään voi pyyhkiä pois, joka tulee teoksi. Kristikunnan pitäisi olla niin, ettei se tartu miekkaan, sillä kun se tarttuu siihen, ulottaa se Kristuksen vastustamisen tähän tekojen maailmaan, ja siis rikkoo Pyhää Henkeä vastaan ja se tuo karmalliset seuraukset. Se mikä menee ulos tekoihin, se luo seurauksia, sitä ei voi pyyhkiä pois ja ne luovat taas uusia seurauksia, niin että kristityt eivät pääse vapaiksi siitä verkosta, johon ovat kietoutuneet. Tässä nyt siis olemme nähneet, mitä antikristus on tältä kolmannelta kannalta. Kun käsitämme tällä tavalla, mikä Kristus on ja näemme siinä kolme kohtaa, niin näemme myös antikristuksessa kolme kohtaa: se antikristuksen henki, joka kieltää Isän, ja se, joka kieltää Pojan ja se joka kieltää Pyhän Hengen, jonka kiellosta ihmiskunta kantaa omat karmalliset seuraukset: kietoo ihmiskunnan karmallisten seurauksien verkkoon. Mutta koska me nyt näiltä kolmelta kannalta ymmärrämme, että Kristus on erikoisella tavalla ilmaantunut Jeesus Natsarealaisessa niin me myös ymmärrämme, että voi olla ja täytyy olla

jokin persoonallinen antikristus. Antikristuksia on tietysti kuinka paljon tahansa vähemmässä merkityksessä mutta täytyy olla jokin semmoinen antikristus, joka kokoaa itseensä kaikki ne voimat, jotka vastustavat Kristusta, ja se antikristus ei ole vielä ilmestynyt. Se antikristus, aivan niin kuin Ilmestyskirjassa sanotaan tulee lopun ajan edellä, muta se loppuaika ei ole vielä käsillä. Loppuaika, jolloin tuhatvuotinen valtakunta toteutuu maan päällä, se on kaukana, koska me ihmiskuntana olemme niin kehittymättömiä. Se riippuu meistä itsestämme, meidän täytyy kasvattaa itseämme Jumalan valtakuntaan, ei se antikristus muuten ilmaannu. Siis, kun suurin osa ihmiskuntaa on kasvattanut itseään Jumalan valtakunnan elämään, silloin ilmestyy lopun aika, silloin kaikki se, mikä tässä on huonoa ja itsekästä, se kootaan yhteen, mutta se aika on kaukaisessa tulevaisuudessa. Silloin ilmestyy henkilö, semmoinen, jossa antikristuksen kaikki voimat ovat keskittyneet huippuunsa ja hän kieltää Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Hän panee kaikki silloin viimeiselle koetukselle, hän on yliluonnollinen olento, jota luonto tottelee, joka koettaa viekoitella ihmisiä pois Jumalasta, Kristuksesta. Ja koska hänellä on kaikki nämä voimat, hän on oleva semmoinen olento, joka voi saada vietellyksi ihmiset uskomaan, että hän on Jumala, ja valitutkin voivat silloin eksyä. Siihen on pitkä aika, meidän täytyy ensin oppia tuntemaan Kristus. Ja se tärkeä asia, jota olen koettanut teroittaa on, että Kristusta voimme oppia tuntemaan ainoastaan kokemuksen kautta. Ja kokemuksen tie kulkee ensin Isän kautta ja sitten Pojalta saatuun Pyhään Henkeen. Kun te saatte Pyhän Hengen, te ymmärrätte Pojan mysteerion.