SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 Member of:
Sisältö Sivu 1. FBTA:n tausta 1 2. Toimintaympäristö 2015 1 3. Jäsenkunta 2 4. Taloudellinen tilanne 2 5. Hallitus 2015 3 6. Toiminnan painopistealueet 2015 3 6.1 Omat koulutustilaisuudet 3 6.2 Yhteistyökumppanien kanssa toteutetut tilaisuudet 4 7. Toimikunnat ja työryhmät 2015 5 7.1 Toimikuntien kokoonpano sekä painopistealueet 5 7.2 Työryhmät 5 8. ICT-projekti 6 9. Viestintä 6 10. Vuosikokoukset 6 11. Tilintarkastajat 6 12. Verkosto ja vaikuttaminen Suomessa 7 13. Kansainvälinen verkosto 7 14. Yhdistyksen toimisto 8
1. FBTA:N TAUSTA Keskuskauppakamari perusti Elinkeinoelämän Liikematkaneuvottelukunnan vuonna 1984 edistämään liikematkapalvelujen hankintaan ja matkahallintoon liittyvää osaamista sekä vaikuttamaan matkahallinnon toimintaedellytysten kehittymiseen vastaamaan liikematkustuksen muuttuvia ja kehittyviä tarpeita. Neuvottelukunnasta muodostettiin v. 1987 Elinkeinoelämän Liikematkayhdistys ja nimi muutettiin v. 1997 muotoon Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA. Vuosi 2015 oli FBTA:n 28. toimintavuosi. 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 Euroalueen jatkaessa maltillista elpymistä Suomen talous rämpi rakennemuutoksen paineissa. Odotettua vientimarkkinoiden kasvua ei nähty, yksityinen kulutus pysyi vaisuna ja julkinen sektori oli säästökuurilla. Vuotta leimasi voimakkaasti pakolaiskriisi, jonka myötä jopa vapaa liikkuminen Euroopassa on uhattuna. Yritysten kululeikkaukset realisoituivat 2015 myös matkahallinnon osalta, kun useissa Liikematkayhdistyksen jäsenyrityksissä luovuttiin säästösyistä päätoimisista matkahallinnon positioista ja tehtävät joko ulkoistettiin tai järjestettiin muulla tavoin. Digitalisoituminen ja lukuisat matkustuksen poikkeustilanteet lakot, epidemiat, luonnonmullistukset ja terroriteot antavat toisaalta mahdollisuuden profiilinnostoon niille matkahallinnon ammattilaisille, jotka huolehtivat osaamisensa jatkuvasta kehittämisestä. Suomen Matkatoimistoalan liiton jäsentoimistoiltaan keräämien tietojen mukaan yrityksille ja yhteisöille tapahtuneen liikematkamyynnin arvo v. 2015 oli 667,6 miljoonaa euroa, mikä oli noin kolme prosenttia enemmän kuin edellisvuonna (649,2 meur). Markkina kasvoi matkailupalveluiden, erityisesti lentojen, keskihinnan edelleen jatkuneesta laskusta huolimatta. Erityisesti kokous- ja ryhmämyynnissä on nähty kasvua (lähde: SMAL). Matkatoimistojen eri kanavissa (online + offline) myymien kotimaan- ja kansainvälisten IATAlentolippujen bruttoarvo oli n. 978 miljoonaa euroa, missä oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna yli 6 %. Luku sisältää sekä liike- että vapaa-ajantarkoituksiin kirjoitetut liput veroineen ja veronkaltaisine maksuineen, ml. polttoainelisämaksut. Lipun keskihinta jatkoi edelleen laskuaan, ollen 344 euroa ja noin neljä euroa edullisempi kuin 2014. Luottokorttimyynnin (sis. yritysten matkatilit) osuus matkatoimistojen IATA-myynnistä kasvoi edelleen ollen 2015 jo yli 53 % (lähde: IATA). FBTA:n rooli matkahallinnon arvoketjun kattavana asiantuntijaverkostona säilyi vahvana. Suomen Liikematkayhdistyksen tehtävänä on tarjota jäsenkunnalle näköalapaikka matka-ja kokoushallinnon kehitykseen niin kotimaisella kuin kansainvälisellä tasolla. FBTA/SV/7.3.2016 Sivu 1
3. JÄSENKUNTA Kokonaisjäsenmäärä, joka oli vuoden lopussa 181, jakautui seuraavasti: ostajajäsenet 110 (2014: 114) ja partnerijäsenet 71 (2014: 71). Kunniajäsenet Hannu-Pekka Ihatsu pj. 1984 1987 Carl-Jürgen von Essen pj. 1988 1990 Tuula Salimäki pj. 1991 1994 Maila Hares pj. 1995 1997 Britta Lepistö pj. 1998 2000 Arja Niilekselä-Tiainen pj. 2001 2003 Rita Pronin erityisistä ansioista Susanna Närvänen pj. 2004 2006 Tuija Snellman pj. 2007 2009 Jutta Luoma erityisistä ansioista Auni Karekari pj 2010 2012 4. TALOUDELLINEN TILANNE Yhdistyksen taloudellinen asema on vakaa. Tilikaudeksi 2015 oli budjetoitu n. 10.000 euron alijäämä hallituksen otettua huomioon maan taloudellisesta tilanteesta johtuvan normaalia pienemmän jäsenmaksukertymän ja toisaalta suunnitteilla olevan ICT-uudistusprojektin alkukartoituksesta syntyvät kustannukset. Toimintakulut pidettiin kurissa kautta linjan ja 1.1. 31.12.2015 toteutunut alijäämä jäi 6784,51 euroon. Oma pääoma per 31.12.2015 oli 215.094,33. 2014 syyskokous päätti pitää 2015 jäsenmaksuluokat vuoden 2014 tasolla. Vuonna 2015 yhdistyksen jäsenmaksut olivat seuraavat: Ostajajäsenet 627 Lisäyhdyshenkilöt 377 Tytäryhtiöt 377 Partnerijäsenet Myynti < 10 meur 1077 Myynti 10 30 meur 1577 Myynti > 30 meur 2077 Lisäyhdyshenkilöt 377 Erillistä liittymismaksua ei peritty. Mikro- ja startup-yrityksille suunnattu edullisempi jäsenmaksu oli 390 /vuosi ostajajäsenille, joiden henkilöstön määrä on enintään 10 henkilöä ja 540 /vuosi partnerijäsenille, joiden henkilöstön määrä on enintään viisi henkilöä. GBTA Europe -jäsenyys sisältyi yhdistyksen kaikkiin jäsenmaksuluokkiin myös v. 2015. Varsinaisen toiminnan ja jäsenmaksujen tuotot olivat 183.720,24 (edv 172.491,34 ) ja kokonaiskulut 193.340,99 (edv 198.927,39 ). FBTA/SV/7.3.2016 Sivu 2
5. HALLITUS 2015 Puheenjohtaja: Petra Metsola, General Manager Procurement Center, Wärtsilä Oyj Varapuheenjohtaja: Virpi Paasonen, Toimitusjohtaja, CWT Finland Oy Jäsenet: Jaana Arvo-Kuparinen, Kategoriapäällikkö, VR-Yhtymä Oy Eija Kurttila, Global Travel Manager, TeliaSonera AB Nina Ruokonen, Senior Sourcing Manager, Microsoft Mobile (1.7.asti) Hanna Santala, Travel Manager, SOK Tarja Tikkanen, Johtava matkahallintoasiantuntija, Valtioneuvoston kanslia Mikael Castrén, Myynti- ja markkinointijohtaja, SMT Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 9 kertaa. Hallituksen ja toimikuntien yhteinen suunnittelukokous pidettiin 26.10. 6. TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 2015 Yhdistyksen tehtävä on tuottaa jäsenille lisäarvoa tarjoamalla yhteistyöverkoston ja tietoa, joka tähtää kustannustehokkaisiin ja laadullisesti korkeatasoisiin matka- ja kokoushallinnon palveluihin. Painopistealueet määritellään jäsenkunnan keskuudessa vuosittain toteutettavan jäsenkyselyn perusteella. KOULUTUSTOIMINTA Laadukas jäsenkoulutus on keskeinen osa FBTA:n toimintaa ja jäsenpalvelua. Tavoitteena on tarjota monipuolisesti matka- ja kokoushallintoon liittyvää ajankohtaista ja jäsenkunnalle edullista koulutusta. FBTA:n omiin ja yhteistyökumppanien kanssa järjestämiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistui toimintavuonna 2015 yhteensä 635 henkilöä. Syksyllä 2015 FBTA ja Kauppakamari lähtivät kartoittamaan mahdollisuutta tuottaa yhteisvoimin koulutuskokonaisuus, jonka osista muodostuisi Matkahallinnon tutkinto. Useana vuonna peräkkäin Suomen parhaaksi kouluttajaksi valitun Kauppakamarin jäsenmäärä edesauttaa saamaan riittävän suuren ryhmän kokoon, jotta hanke on taloudellisesti mahdollinen. Toteutuessaan ensimmäinen lähipäivä ajoittuisi syksyyn 2015. 6.1 Omat koulutustilaisuudet FBTA Hot Topic aamiaisseminaari 15.1.2015 (144 hlöä) Matka 2015, Helsingin Messukeskus - Onko matkahallinnossa käyttöä jakamistalouden palveluille (Martin Ferguson, journalisti) - Mitä on saavutettavissa joukkoistamisella? (Panu Kause, Necorpoint) Messujen ammattipäivänä toteutettiin jälleen liikematkapalveluja esittelevä Business Travel Forum erikoisalue. FBTA oli Messukeskuksen yhteistyökumppani järjestyksessä yhdennentoista forumin suunnittelussa. Torstaipäivän aikana alueella vieraili yhteensä 2809 eri kävijää. Matkahallinnon perusteet ja FBTA tutuksi seminaari 19.3.2015 (23 hlöä) Radisson Blu Royal, Helsinki Ensisijaisesti uusille jäsenille suunnattu koulutus- ja verkostoitumistilaisuus - Matkahallinnon prosessi ja eri toimijoiden roolit (Ari Ilonen, SMT) - Yrityscase (Auni Karekari, Kesko) - FBTA tutuksi: jäsenhyödyt pähkinänkuoressa (Sari Viljamaa, FBTA) FBTA/SV/7.3.2016 Sivu 3
Sääntömääräinen kevätkokous 28.4.2015 (83 hlöä) Helsinki Congress Paasitorni Kevätkokoustapahtuman ammattiohjelman teemana raideliikenne: - Tilannekatsaus VR:n toimintaan ja kehärataprojektiin (Monna Huvilinna, VR) - Raideliikenne Euroopassa (Anu Muurinen, Accenture) FBTA Responsible Travel Forum 7.5.2015 (43 hlöä) Scandic Park Hotel, Helsinki Teemana kestävä kehitys liikematkustuksessa, useita asiantuntijapuheenvuoroja mm. - Impact of Business Travel on Climate Change (Heikki Tuomenvirta, Ilmatieteen laitos) - Impact of Aviation on Environment (Kati Ihamäki, Finnair; Mikko Viinikainen, Finavia) - New EU Accounting Directive (Bernard Harrop, GBTA Project ICARUS) FBTA-ajankohtaisseminaari 9.6.2015 (86 hlöä) Visma-talo, Helsinki TPS-toimikunnan tuottama kokopäiväseminaari Aamupäivä: Matkahallinnon prosessi, useita asiantuntijapuheenvuoroja mm. - Total Cost of Ownership -malli (Petra Metsola, Wärtsilä) - Kuitittomuus matkahallinnon prosessin tehostajana (Arja Nieminen, Valtiokonttori) Iltapäivä: Liikematkustuksen maksamisratkaisut, useita asiantuntijapuheenvuoroja mm. - Virtuaalimaksaminen (Clive Cornelius, CWT) - EU-regulaation vaikutus korttimaksamiseen (Timo Lepola, Nordea) Meetings & Events Seminar and Workshop 17.9.2015 (45 hlöä) Hotelli Kämp, Helsinki - Basics of Strategic Meetings Management (Carole McKellar, HelmsBriscoe) Syksyn ajankohtaisseminaari 29.10.2015 (54 hlöä) Radisson Blu Seaside, Helsinki Liikenne- ja TPS-toimikuntien yhteistyössä tuottama seminaaripäivä, jonka teemana lentotuotteen jakelu ja lentoyhtiöiden yrityksille suunnatut bonusohjelmat. Puheenvuorot mm: - Lentomarkkinan muutoksen vaikutus matkahallinnon prosessiin (Hannu Kallio, CWT) - Lentoyhtiöiden hintaperheet ja lisämaksulliset palvelut (Rolf Backman, Finnair) - NDC & DCC: What is happening to distribution? (Christoph Klenner, ETTSA) Sääntömääräinen syyskokous 26.11.2015 (90 hlöä) Scandic Paasi, Helsinki Ammattiohjelman teemana matkustajahyvinvointi ja matkustusturvallisuus - Mikä ulkomaan työmatkoissa kuormittaa? (Barbara Bergbom, Työterveyslaitos) - Paljon työssään matkustavan selviytymiskeinot (Kati Ihamäki, Finnair) - Traveler Safety around the Globe in 2016 (Nicola Lomas, International SOS) 6.2 Yhteistyökumppanien kanssa toteutetut tilaisuudet Nordic Business Travel Meeting 29.1.2015 (16 hlöä) Industriens Hus, Kööpenhamina - Pohjoismaisten liikematkayhdistysten vuorovuosina järjestämä koulutustilaisuus Business Travel Show 24. - 26.2.2015 (11 hlöä) Olympia, Lontoo - FBTA Hosted Buyer ryhmä Amadeus Corporate Travel Network Nordic 19. 20.10.2015 (15 hlöä) Amadeus, Sophia Antipolis - Amadeuksen ja pohjoismaisten liikematkayhdistysten verkottumistapahtuma GBTA Europe Conference 9. 11.11.2015 (25 hlöä) Maritim Hotel, Frankfurt FBTA/SV/7.3.2016 Sivu 4
7. TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT 2015 Toimikunnilla ja työryhmillä on FBTA:n toimintamallissa keskeinen sisällöntuottajan rooli. Pysyvien toimikuntien tehtävänä on seurata oman sektorinsa kehitystä ja välittää tietoa jäsenkunnalle jäsenkoulutuksen tai kirjallisen aineiston muodossa. Pysyviä toimikuntia oli kaksi, Liikennetoimikunta (TR) ja Teknologia ja prosessit (TPS). 7.1 Toimikuntien kokoonpano sekä painopistealueet Liikennetoimikunta Saila Reinikainen, Valtra Minna Torppa, Puolustusministeriö Päivi Salonen, Rovio Kirsi Aromaa, SMT Laura Kaijanto, AirBerlin Minna Korhonen, VR-Yhtymä Jonna Uimonen, Eckerö Line Johanna Tyynelä, CWT (Co-chair) (Co-chair) Toimikunta kokoontui 6 kertaa vuoden 2015 aikana. Toimikunta vastasi kevätkokouksen oheisohjelmasta teemana Raideliikenne mitä Suomessa, miten Euroopassa? Syksyllä toteutettiin yhdessä TPS-toimikunnan kanssa seminaari, jossa keskityttiin muutoksiin lentotuotteen jakelussa ja hinnoittelussa sekä onlinen kehitysnäkymiin. Teknologia ja prosessit - TPS Mirja Kivimaa, Outokumpu Anne Koskela-Marie, Halton Satu Lerssi, Helsingin yliopisto Tanja Kajander, CWT Finland Teija Kiljunen, Visma Sari Pesonen, Via Egencia Finland Nina Syrjä, Amadeus Eeva Virtanen, SEB (Co-chair) (Co-chair) Toimikunta kokoontui 8 kertaa vuoden 2015 aikana tuottaen 9.6. ajankohtaisseminaarin matkahallinnon prosessin tehostamisesta ja maksamisratkaisujen kehitysnäkymistä. Yhdessä Liikennetoimikunnan kanssa tuotetun seminaaripäivän aiheena 29.10. oli mm. lentomarkkinan muutoksen vaikutus matkahallinnon prosessiin. 7.2 Työryhmät Projekteina toteutettuja seminaaripäiviä järjestettiin kaksi kappaletta vuoden 2015 aikana. Kestävä kehitys -työryhmä tuotti FBTA Responsible Travel Forum seminaaripäivän 7.5. yhteistyössä GBTA Project Icaruksen vetäjän Bernard Harropin kanssa. Työryhmään kuuluivat Tuulia Taipale, SMT ja Minna Torppa, Puolustusministeriö sekä Sari Viljamaa, FBTA. Kokoukset ja tapahtumat työryhmä tuotti Basics of Strategic Meetings Management seminaarin ja workshopin 17.9. Työryhmään kuuluivat Tuija Koreasalo, CWT ja Mikaela Nieminen, SMT sekä Sari Viljamaa, FBTA. FBTA/SV/7.3.2016 Sivu 5
8. ICT-PROJEKTI 9. VIESTINTÄ 10. VUOSIKOKOUKSET Kevätkokous Syyskokous 11. TILINTARKASTAJAT Lisäksi perustettiin ohjausryhmä suunnittelemaan Kauppakamarin kanssa yhteistyössä toteutettavaa Matkahallinnon tutkintoa. Ryhmään kuuluvat Eija Into-Koivisto, VTT Jenny Juusola, VR Tommi Nöjd, Sokos Hotels Tiina Salmelainen, CWT Hanna Santala, SOK Nathalie Siivola, Enfo Minna Torppa, Puolustusministeriö Sari Viljamaa, FBTA Syyskokouksessa 2014 hallitus sai jäsenkunnan hyväksynnän FBTA-toimiston teknisen alustan uudistamiseksi vastaamaan paremmin nykytarpeita. Niin toimisto-ohjelmat, jäsentiedon hallinta, verkkosivut kuin uutiskirjeratkaisukin kaipaavat kaikki päivittämistä. Toimintasuunnitelman mukaisesti v. 2015 aikana benchmarkattiin muiden vastaavien elinkeinoelämän järjestöjen käyttämiä ratkaisuja ja kartoitettiin mahdollisia toimittajia. Projektin laajuuden ja tulevan hankinnan arvon vuoksi hallitus päätti antaa toimeksiannon ulkopuoliselle ansioituneelle projektipäällikölle, jolla on aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista hankkeista. Projektipäällikkö Esa Haapa-aho valikoitui toteuttamaan uudistuksen yhdessä FBTA-toimiston henkilökunnan kanssa. FBTA:n käyttämät viralliset jäsenviestinnän kanavat olivat yhdistyksen verkkosivut (fbta.net) tietopankkeineen sekä sähköiset uutiskirjeet linkkeineen. Näitä täydensi helpon ja nopean vuorovaikuttamisen kanavan tarjoava sosiaalinen media: yhdistyksen julkinen Facebook-sivu (facebook.com/liikematkayhdistys) sekä vain jäsenille tarkoitettu Linked In ryhmä. Jäsentutkimukseen 2015 vastanneista ostajajäsenistä 98 % ja partnerijäsenistä 92 % piti jäsentiedottamisen kanavia, määrää ja laatua hyvinä. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 28.4.2015 Helsinki Congress Paasitornissa. Kokoukseen osallistui 83 jäsenkunnan edustajaa. Ennen kevätkokousta pidettyyn partnerijäsenkokoukseen osallistui 39 partnerijäsenkunnan edustajaa. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Scandic Paasi -hotellin tiloissa 26.11.2015. Kokoukseen osallistui 90 jäsenkunnan edustajaa. Ennen syyskokokousta pidettyyn partnerijäsenkokoukseen osallistui 49 partnerijäsenkunnan edustajaa. Yhdistyksen varsinaisena tilintarkastajina toimii HTM Pentti Lavanko ja varatilintarkastajana HTM Päivi Sten. FBTA/SV/7.3.2016 Sivu 6
12. VERKOSTO JA VAIKUTTAMINEN SUOMESSA Matkailuturvallisuuden neuvottelukunta Ulkoasiainministeriön koolle kutsuma Matkailuturvallisuuden neuvottelukunta kokoontui kerran, 9.1.2015. Ryhmän tavoitteena on eri toimijoiden keskinäisen yhteistyön lisääminen ja tiedonkulun parantaminen matkustuksen poikkeustilanteissa. Liikenne- ja viestintäministeriön lentoliikennestrategia-hanke FBTA kuuluu Liikenne- ja viestintäministeriön Suomen lentoliikennestrategiaa työstävään Etelä- Suomen alueelliseen työryhmään. Ryhmä kokoontui kolme kertaa, 14.4., 12.6. ja 11.12., minkä lisäksi Vantaan kaupungintalolla järjestettiin vaikuttajaseminaari 3.11.2015. FBTA-SMAL yhteistyöryhmä Hansel Messukeskus Suomen Matkatoimistoalan liiton kanssa vaihdetaan tietoa ajankohtaisista kysymyksistä ja pyritään yhdessä vaikuttamaan toimialan edellytyksiin Suomessa. Ryhmä kokoontui toimintavuoden aikana kaksi kertaa, 16.3. ja 20.11.2015. FBTA osallistui 5.3. näytteilleasettajana Hanselin järjestämään Matkustuksen ABC forumiin tavoitteena kohdata ja tehdä jäsenhankintaa sellaisten ministeriöiden ja virastojen kanssa, jotka eivät vielä ole mukana FBTA:n toiminnassa. FBTA oli Messukeskuksen kumppani Matkamessujen ammattilaispäivän Business Travel Forumin järjestelyjen osalta. Mediakumppanit Liikematkayhdistyksen päämediapartnerit 2015 olivat matkailualan ammattilehti Ikkunapaikka ja verkkomedian puolella Matkaviikko. 13. KANSAINVÄLINEN VERKOSTO Global Business Travel Associationin (GBTA) toiminnan perustana on ostajien tarve kehittää matka- ja kokoushallinnon kokonaisuutta. FBTA on GBTA Europen kansallinen jäsenjärjestö. GBTA:n jäsenmaksu sisältyi myös 2015 FBTA-jäsenmaksuun: jäsenillämme oli mahdollisuus rekisteröityä GBTA-jäseniksi ilman eri veloitusta. Toiminnanjohtaja edusti yhdistystä GBTA Europen Partnership Councilissa, joka vetää toiminnan suuntaviivat, sekä Advocacy Groupissa, jonka tärkein tehtävä on seurata alaan liittyvää EUlainsäädäntöä ja pyrkiä vaikuttamaan siihen. 2015 GBTA lisäsi panostusta vaikuttajaviestintään myös Euroopassa tuottaen yhteistyökumppaninsa, viestintätoimisto Graylingin kanssa säännöllisesti hyvää ja täsmälllistä informaatiota matkustukseen liittyvistä EU-hankkeista. Dokumentteja on lisätty jäsenkunnan hyödynnettäviksi tietopankkiin sitä mukaa kuin niitä on ilmestynyt. FBTA:n puheenjohtaja Petra Metsola toimi GBTA Europen suurten jäsenyritysten Strategic Benchmark ryhmässä. Yhdistyksellä oli lisäksi paikka kestävän kehityksen GBTA Project Icaruksessa, jonka CO2 Focus Groupin koordinaattorina toimi Minna Torppa, Puolustusministeriö. FBTA/SV/7.3.2016 Sivu 7
Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismaisten liikematkayhdistysten yhteinen verkottumis- ja koulutustapahtuma Nordic Business Travel Meeting järjestettiin Kööpenhaminassa 29.1.2015 järjestelyvuoron siirryttyä FBTA:lta DBTA:lle. Ostajäsenille tarjoutui mahdollisuus pohjoismaiseen yhteistyöhön myös lokakuussa, kun Amadeus Finland ja Amadeus Scandinavia järjestivät jo perinteeksi tulleen Amadeus Corporate Network Nordic kokoontumisen. DBTA-, FBTA-, NBTA- ja SBTA-toiminnanjohtajat kokoontuivat kasvotusten kansainvälisten tapahtumien yhteydessä Kööpenhaminassa 29.1. ja Frankfurtissa GBTA Europe kongressissa 11.11., minkä lisäksi pidettiin puhelinkokouksia tarvittaessa. 14. YHDISTYKSEN TOIMISTO Yhdistyksen toimisto sijaitsi vuokrahuoneistossa Helsingin keskustassa osoitteessa Simonkatu 12 B. Toimiston henkilökunnan muodostivat toiminnanjohtaja Sari Viljamaa sekä toimistoassistentti Kaarina Alasentie. FBTA/SV/7.3.2016 Sivu 8