MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt
Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena koko maa. 2 Liiton tarkoituksena on toimia jäsenyhdistystensä keskusjärjestönä ja valvoa ja edistää jäsenyhdistystensä henkilöjäsenten yleisiä ja yhteisiä oikeudellisia, ammatillisia, taloudellisia ja sosiaalisia etuja. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto tekee esityksiä, neuvottelee, solmii sopimuksia, antaa lausuntoja ja harjoittaa valistus-, opinto- sekä alaansa liittyvää julkaisu- ja kustannustoimintaa. Toimintansa tukemiseksi liitto kantaa jäsenmaksua, voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia, testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja panna toimeen asianomaisella luvalla rahankeräyksiä ja arpajaisia. 3 Liiton jäseneksi voidaan hyväksyä maanmittauslaitoksen palveluksessa olevien, teknisissä tai niihin rinnastettavissa tehtävissä työskentelevien henkilöiden muodostamia rekisteröityjä yhdistyksiä, joita näissä säännöissä kutsutaan jäsenyhdistyksiksi. Liiton jäseneksi pyrkivän yhdistyksen on jätettävä kirjallinen hakemus liiton hallitukselle. Hakemusta tulee seurata yhdistyksen liittymispäätöksen sisältävä pöytäkirjan ote sekä yhdistyksen säännöt ja ilmoitus jäsenmäärästä. Päätöksestä on annettava kirjallinen tieto hakijalle. 4 Jäsenyhdistyksen tulee toimia liiton tarkoituksen ja sääntöjen mukaisesti, noudattaa näihin sääntöihin perustuvia päätöksiä ja pyrkiä kaikin tavoin toiminnassaan edistämään liiton tarkoituksen toteuttamista.
Jäsenyhdistyksen velvollisuutena on suorittaa säännöllisesti jäsenmaksunsa, lähettää liitolle vuosittain tiedot jäsenmäärästä ja toimihenkilöistä sekä sääntöjä ja postiosoitteista koskevat muutokset. 5 Jäsenyhdistys voi erota liitosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti liiton hallitukselle tai edustajansa kautta liittokokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi. Eroamisen tulee perustua jäsenyhdistyksen päätökseen, josta on esitettävä asianmukainen pöytäkirjanote. Jos jäsenyhdistys on jättänyt täyttämättä velvollisuutensa liittoa kohtaan tai toiminnallaan huomattavasti vaikeuttanut liiton toimintaa, voi liittokokous erottaa sen liiton jäsenyydestä. Erottamispäätökseen vaaditaan kuitenkin, että sitä kannattaa liittokokouksessa vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) äänestyksessä annetuista äänistä. Jäsenyhdistyksen erottua tai tultua erotetuksi sen velvollisuudet ja oikeudet liittoa kohtaan raukeavat. Se on kuitenkin velvollinen suorittamaan jäsenmaksut kuluvalta ja seuraavalta kalenterivuosipuoliskolta, jona jäsenyys on päättynyt. 6 Päätösvaltaa liiton asioissa käyttää liittokokous. Liiton hallintoa hoitaa hallitus. Liiton toimikausi on varsinaisten liittokokousten välinen aika. 7 Sääntömääräinen liittokokous pidetään vuosittain huhtikuun loppuun mennessä hallituksen määräämässä paikassa. Ylimääräinen liittokokous pidetään, jos hallitus katsoo sen aiheelliseksi, kokous niin päättää tai jos vähintään 2/5 jäsenyhdistyksistä erityisesti ilmoittamaansa asiaa varten sitä kirjallisesti hallitukselta pyytää, jolloin kokous on pidettävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun pyyntö on toimitettu hallitukselle. 8 Äänivaltaa liittokokouksessa käyttävät jäsenyhdistysten valitsemat edustajat. Tätä varten tulee edustajalla olla jäsenyhdistyksen antama valtakirja äänioikeudestaan. Kullakin edustajalla on liittokokouksessa yksi ääni.
Kukin jäsenyhdistys on oikeutettu lähettämään liittokokoukseen edustajiaan. Äänioikeutettujen edustajien määrä kullakin yhdistyksellä on kaksi (2) lisättynä aina yhdellä (1) jäsenmäärän kutakin alkavaa 100 lukua kohti. Jäsenyhdistyksen edustajamäärää laskettaessa otetaan huomioon se jäsenmäärä, josta yhdistys on suorittanut jäsenmaksunsa edeltävän vuoden viimeisenä päivänä. Liittymishetkellä pidetään yhdistyksen jäsenmääränä Maanmittauslaitoksessa työskentelevien jäsenten määrää. 9 Kutsu liittokokoukseen toimitetaan jäsenyhdistyksille kirjeitse. Varsinaiseen liittokokoukseen on kutsu lähetettävä vähintään 30 päivää ja ylimääräiseen liittokokoukseen vähintään 7 päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Muu asia voidaan ottaa kokouksessa käsiteltäväksi vain siinä tapauksessa, että hallituksen jäsen tai jäsenyhdistyksen valtuuttama edustaja tekee siitä kokouksen alussa esityksen ja että erimielisyyden sattuessa vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) äänestyksessä annetuista äänistä kannattaa asian käsiteltäväksi ottamista ottaen huomioon yhdistyslain määräykset. Jäsenyhdistyksen, joka haluaa tietyn asian ottamista käsiteltäväksi sääntömääräisessä liittokokouksessa, on jätettävä siitä liiton hallitukselle perusteltu kirjallinen esitys viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Ylimääräisessä liittokokouksessa ei käsitellä muuta kuin kutsussa mainitut asiat. 10 Varsinaisen ja ylimääräisen liittokokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai heidän estyneenä ollessaan vanhin läsnäoleva hallituksen jäsen, jonka johtaessa puhetta kokous valitsee itselleen puheenjohtajan. 11 Sääntömääräisen liittokokouksen tehtävänä on: 1. Valita kokouksen toimihenkilöt. 2. Käsitellä hallituksen laatimat kertomukset liiton toiminnasta ja tileistä edelliseltä toimi- ja tilikaudelta ja niistä annetut lausunnot sekä ratkaista kysymys tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
3. Päättää edellisenä tilivuonna syntyneen yli- tai alijäämän käytöstä. 4. Hyväksyä toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaksi toimi- ja tilikaudeksi sekä määrätä liitolle suoritettavan jäsenmaksun suuruus. 5. Valita liiton hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi toimikaudeksi. Hallituksen puheenjohtajaa kutsutaan myös liiton puheenjohtajaksi. 6. Päättää hallituksen jäsenten lukumäärä, valita hallituksen jäsenet sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet seuraavaksi toimikaudeksi. 7. Päättää puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja toimihenkilöiden palkkiot. 8. Valita kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa. 9. Päättää 9 :n mukaan kokouksen käsiteltäviksi esitetyistä asioista. 12 Ylimääräisen liittokokouksen kulkuun on soveltuvin osin voimassa, mitä varsinaisesta liittokokouksesta on mainittu. 13 Äänestys liittokokouksessa on avoin, paitsi milloin joku liittokokousedustajista kannatusta saaden vaatii suljettua lippuäänestystä. Äänestyksen ratkaisee yksinkertainen enemmistö, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt, paitsi vaaleissa ja suljetuissa äänestyksissä, joissa päätöksen ratkaisee arpa. 14 Liiton hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä (4) ja enintään yksitoista (11) jäsentä. Hallituksen jäsenten määrän päättää liittokokous. Hallituksen jäsenillä on henkilökohtainen varajäsen. Kunkin jäsenyhdistyksen piiristä on valittava, mikäli mahdollista, yksi varsinainen ja yksi varajäsen hallitukseen. Hallituksen toimikausi on sääntömääräisten liittokokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Tarvittaessa hallitus voi valita toisen varapuheenjohtajan. Liiton muut toimihenkilöt voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta tai jos vähintään kaksi (2) hallituksen jäsentä sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten puheenjohtajalta pyytää. Hallitus on päätösvaltainen, kun yli puolet (1/2) jäsenistä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. 15 Hallituksen tulee hoitaa liiton asioita huolellisesti ja johtaa sen toimintaa yhdistyslain, liiton sääntöjen ja liittokokousten päätösten mukaisesti. Hallituksen tehtävänä on: edustaa liittoa pitää rekisteriä liiton jäsenyhdistyksistä ja hyväksyä uudet jäsenyhdistykset kutsua koolle liittokokoukset ja valmistella niille esiteltävät asiat panna täytäntöön mainittujen kokousten päätökset hoitaa liiton varoja ja muuta omaisuutta taloudellisesti ja huolehtia tilinpäätöksen valmistamisesta määräaikaan mennessä sekä sen esittämisestä tilintarkastajille asettaa tarvittavat toimikunnan ja elimet ja vahvistaa tarvittavat ohjesäännöt asettaa liiton edustajat luottamusmies-, työsuojelu- ja YT-järjestelmiin nimittää ja vapauttaa liiton toimihenkilöt, vahvistaa työehdot, oikeudet ja velvollisuudet sekä toimihenkilöiden tehtäväkentät huolehtia muista sille kuuluvista asioista. 16 Liiton tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen tulee olla valmiina jätettäväksi tilintarkastajille helmikuun puoliväliin mennessä. 17 Tilintarkastajien tulee tarkastaa liiton hallinto, taloudenhoito ja sen tilit, kassa, arvopaperit ja muu omaisuus. Tarkastuksestaan heidän on jätettävä hallitukselle maaliskuun puoliväliin mennessä liittokokoukselle osoitettu tilintarkastuskertomus ja lausunto talouden hoidosta, tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille. 18
Liiton nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajan kanssa tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai hallituksen määräämän muun toimihenkilön kanssa, aina kaksi (2) yhdessä. 19 Hallituksen asettamisen elimien tehtävät määritellään tarpeen mukaan hallituksen vahvistamassa ohjesäännössä tai hallituksen päätöksellä. 20 Näitä sääntöjä voidaan muuttaa liittokokouksen päätöksellä, jolloin vaaditaan vähintään kolmen neljäsosan (3/4) äänten enemmistö äänestyksessä annetuista äänistä. 21 Liiton purkamiseen vaaditaan kahden vähintään 30 päivän välein pidetyn liittokokouksen yhtäpitävä päätös. Edeltävässä kokouksessa tulee vähintään kahden kolmasosan (2/3) ja sitä seuraavassa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä kannattaa purkamista. Liiton purkautuessa jaetaan sen omaisuus jäsenyhdistyksille viimeisenä täytenä toimintavuotena suoritettujen jäsenmaksujen suhteessa.
14 Liiton hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä (4) ja enintään yksitoista (11) jäsentä. Hallituksen jäsenten määrän päättää liittokokous. Hallituksen jäsenillä on henkilökohtainen varajäsen. Kunkin jäsenyhdistyksen piiristä on valittava, mikäli mahdollista, yksi varsinainen ja yksi varajäsen hallitukseen. Hallituksen toimikausi on sääntömääräisten liittokokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Tarvittaessa hallitus voi valita toisen varapuheenjohtajan. Liiton muut toimihenkilöt voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry Sääntömääräinen liittokokous 2005