MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3514 10 PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351408 TYRÄSUO 351411 ALA-LIVO 353202 KIVARINJOKI A 351407 AITTOJÄRVI 351410 PUDASJÄRVI 353201 KIVARIJÄRVI 351309 351312 KOLLAJA TAIPALEENHARJU 353103 KONGASVAARA ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2004
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 6
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) Ka Kallio 12 0,1 02151 Mr ESPOO Moreeni 2 964 33,8 Puh.020 Ht/Mr 550 20 3 - Fax.020 Ct/Mr 550 12 533 6,1 www.gsf.fi St/Mr 121 1,4 Hk Hiekka 37 0,4 HHt/Hk 22 0,3 Ct/Hk 11 0,1 Ht Hieta 391 4,5 Ct/Ht 148 1,7 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 602 6,9 Mr/RHkM Moreenipeitteinen reunamuodostuma, hiekkavaltainen 51 0,6 HHt Hieno hieta 348 4,0 Ct/HHt 11 0,1 Ct Saraturve 2 945 33,6 St Rahkaturve 372 4,2 Lj Lieju 190 2,2 Tä Täytemaa 5 - Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 8 766 ha 1 234 ha 10 000 ha Pudasjärven kartta-alue sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, Iijokilaaksossa. Jokea reunustavassa laaksossa kartta-alueen keskiosassa maasto on alavaa tasankoa, jossa suhteelliset korkeusvaihtelut ovat 5 10 m. Alueen pohjoisosassa maasto muuttu mäkimaaksi, jossa korkeusvaihtelut ovat 10 30 m. Korkein kohta, 130 metriä, sijaitsee Romuselässä. Matalin kohta, 107 metriä, sijaitsee kartta-alueen länsiosassa, Iijoen rannalla. Jokilaakso on melko tiheään asuttua ja viljeltyä. Siellä sijaitsevat Pudasjärven kaupungin keskusta eli Kurenalus sekä Hilturannan ja Kyngäksen kylät. Pohjois- ja lounaisosat ovat asumattomia. Kartta-alueen ympäristöstä tehtyjen moreenin kivien suuntausanalyysien ja uurrehavaintojen mukaan mannerjää virtasi viimeisimmän jäätiköitymisen eli myöhäis-veikselkauden loppuvaiheessa, noin 10 500 12 000 vuotta sitten kartta-alueen pohjoisosassa länsiluoteesta itäkaakkoon eli suunnasta 280 300 o. Kartta-alueen eteläosassa virtaus kääntyi lännestä itään ja paikoin länsilounaasta itäkoilliseen. Alueelta on löydetty uurteita, moreenikerrostumia sekä reunamuodostumia, jotka syntyivät ennen viimeistä jäätiköitymistä olleen jäätikön virtauksen aikana Varhais-Veikselkaudella, yli 80 000 vuotta sitten. Silloin jäätikön virtaus ulottui Lapista mahdollisesti Pudasjärven eteläosiin ja Oulujärven luoteispuolelle asti.
3 Mannerjään reuna perääntyi kartta-alueelta noin 10 400 vuotta sitten. Jäätikön sulaessa maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren vaiheen eli Ancylusjärven vesien alle. Silloinen ranta sijaitsi yli 30 kilometrin päässä alueen itäpuolella, Pudasjärven itäosassa. Ancylusjärvivaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Maankohoamisen seurauksena uutta maata paljastui veden alta, ja rantaviiva siirtyi kohti länttä. Kartta-alueen korkein kohta, Romuselkä paljastui veden alta saarena noin 9 800 vuotta sitten. Noin 9 000 vuotta sitten vedenpinta oli 110 m korkeudella ja Iijoen suu sijaitsi karttaalueella. Silloin syntyivät hietaiset jokikerrostumat, joihin Ii- ja Livojoki söivät uomansa. Viimeisen 9 000 vuoden aikana jokisuu siirtyi Pudasjärveltä Iihin noin 80 km matkan eli vajaan kilometrin sadassa vuodessa. Maankohoaminen jatkuu edelleen ja on Pudasjärven alueella nykyisin noin 7 millimetriä vuodessa. KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Kallioalueita on vain 0,1 % kartta-alueen maa-alasta. Ne sijaitsevat sen pohjoisosassa, Kalliosaaressa ja kaakkoisosassa Kurenalusessa. Kalliot ovat paljastuneet jäätikön pohjaeroosion sekä rantavaiheiden aikana tapahtuneen aallokon ja talvisten jäiden työnnön aiheuttaman kulutuksen tuloksena. Kalliot ovat kivilajiltaan yli 2 500 miljoonaa vuotta vanhaan arkeeiseen kallioperään kuuluvia gneissejä. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni, jota kartta-alueella on runsas 41 % maa-alasta. Se on synnyltään pohjamoreenia, jota monin paikoin peittää ohut pintamoreenikerros. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen etelä- ja pohjoisosassa. Maaston alavissa painanteissa moreenialueet ovat monin paikoin soistuneet. Kairausten perusteella moreenikerrostumien paksuus vaihtelee 1 6 metriä. Moreenimuodostumia alueella ei ole. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään jäätikköjoki-, ranta- tai jokikerrostumia. Alueen poikki länsi-itäsuunnsssa kulkee Auralankankaan Riekinkankaan Törrönkankaan jäätikköjokimuodostuma, joka on ainekseltaan pääasiassa hiekkaa. Se on osa Pudasjärveltä Taivalkosken kautta Suomussalmen Hossaan kulkevaa saumamuodostumaa. Saumamuodostuma on harju, joka kerrostui kahden, liikenopeudeltaan ja suunnaltaan erilaisen jäätikkökielekevirran väliseen saumaan. Muodostuman pohjoispuolella ns. Ranuan kielekevirta virtasi luoteesta kaakkoon kohti saumaa. Eteläpuolella ns. Oulun kielekevirta virtasi sauman suunnassa lännestä itään kaartuen sauman vieressä itäkoilliseen. Kummankin jäätikkökielekkeen pohjalla virranneista jäätikköjoista purkautui suuret määrät sulamisvettä saumaan. Tämän johdosta saumamuodostumasta kasvoi tavallista harjua kookkaampi muodostuma. Esimerkiksi Törrönkankaalla se kohoaa yli 25 metriä korkeaksi selänteeksi. Aallokko ja talvisten jäiden työnnöt kuluttivat saumamuodostuman lakea ja rinteitä kerrostaen sinne rantakerrostumia. Ne ovat ainekseltaan hiekkaa tai karkeaa hietaa. Rantakerrostumat syntyivät noin 9 000 sitten, jolloin merenranta sijaitsi alueella. Vaassanperällä ja Hilturannan alueella on muodostumia, jotka kuuluvat osana Pudasjärveltä Taivalkoskelle kulkevaan katkonaiseen moreenipeitteiseen reunamuodostuma-jaksoon. Se syntyi ilmeisesti edellä mainitun varhais-veikselkautisen jäätiköitymisen sulamisvaiheessa. Muodostumajaksoon kuuluu kuusi 300 600 metriä pitkää, 200 400 metriä leveää ja noin
4 5 10 metriä korkeaa selännettä, jotka ovat ainekseltaan hiekkaa. Hiekkaa peittää kauttaaltaan 0,8 2,5 m paksu moreenikerros, joka syntyi viimeisen jäätiköitymisen aikana. Moreeni on rantavoimien vaikutuksesta pinnaltaan huuhtoutunut. Hienorakeiset kerrostumat Iijoen ja Livojoen laaksoissa, lähellä jokiuomaa on ainekseltaan hienoa hietaa ja osin karkeaa hietaa olevia jokikerrostumia. Ne ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä kenttiä, jotka on osaksi raivattu pelloiksi tai jokivarsiniityiksi. Osaksi ne ovat muinaiseen Itämereen kerrostuneita suistomaita, jotka maankohoamisen myötä ovat jääneet kuiville. Joki on kuluttanut niitä, kuljettanut niiden ainesta kerrostaen sitä uudelleen alavirtaan. Joen synnyttämää suistoa on varsinkin Kurenaluksen pohjoispuolella Pudasjärveen laskevan Kirkkojoen suussa. Osa hienorakeisista kerrostumista on turpeen peitossa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT Turvekerrostumat (Jukka Räisänen) Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia 4 141 ha eli 47 % maa-alasta. Yli metrin syvyisen turvekerrostuman osuus on 3 317 ha, joka on 38 % maa-alasta. Suot muodostavat toisiinsa liittyneitä, laajoja kokonaisuuksia, joita reunustavat lähinnä rikkonaiset moreenimaat. Vähiten suoalueita on karttalehden kaakkoisosassa. Syväturpeisimmat alueet ovat karttalehden luoteisja eteläosissa, joissa turvesyvyys ylittää paikoin 4 metriä. Ohuimmat kerrostumat sijoittuvat alueen keski- ja kaakkoisosiin. Alueen paljastuttua muinaisesta Itämerestä on soistuminen alkanut alavimmilta paikoilta. Soiden pohjakorkeudet ovat lounaisosissa n. 105 110 metrin korkeudella ja koillisosissa 120 125 metrin korkeudella, joten paikoin soistuminen on alkanut primaarisesti alueen vedestä vapautumisen jälkeen hieman yli 9 000 vuotta sitten. Suot ovat vähitellen laajenneet metsämaan soistumisen kautta nykyiselleen. Turpeen alla esiintyy paikoitellen seisovaan veteen kerrostuneita liejuja, mikä tarkoittaa soistumisen tapahtuneen osittain myös lampien umpeenkasvun seurauksena. Lisäksi alueella virtaavien jokien rantavyöhykkeillä esiintyy virtaavan veden liejukerroksia. Nämä ovat ainekseltaan turvetta, joihin on sekoittunut jokien tulvaaikoina kerrostamaa hieta-ainesta. Suot kuuluvat Pohjanmaan aapasuoyhdistymätyyppiin. Soiden keskialueet ovat yleisesti luonnontilaisia avosuotyyppejä, lähinnä rimpi- tai lyhytkortisia nevoja. Reuna-alueet ovat pääosin ojitettuja, joten niissä alkuperäiset suotyypit ovat nykyisellään muuttuma- tai turvekangasasteella. Alueen suotyypit ovat enimmäkseen varsin karuja, rehevämpiä suotyyppejä esiintyy jonkin verran Iijoen välittömässä läheisyydessä sekä alueen koillisosassa. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut lähes kaikki kartta-alueen suot. Saravaltainen turve on yleensä selvästi vallitseva. Poikkeuksena ovat alueen keskivaiheilla sijaitseva Kirkkosuo ja pohjoisosan Rytilammensuo, joiden turpeet ovat lähes täysin rahkavaltaisia. Tutkittujen soiden keskimaatuneisuus on 4.6, mikä on hieman alle Pohjois-Pohjanmaan soiden keskitasosta. Alueen soiden korkea luonnontilaisuusaste ja koillisosassa paikoin paksu turpeen maatumaton pintakerros rajoittavat käyttöönottoa. Turveteollisuuteen soveltuvia soita löytyy kui-
5 tenkin alueelta runsaasti. Karttalehden aivan luoteisreunalle ulottuva Karhusuo kuuluu EU:n Natura 2000 -verkostoon. Yksityiskohtaisempaa tietoa alueen soista löytyy turvetutkimusraporteista. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat hienorakeiset maalajit, kuten Pudasjärven ja Iijoen ranta-alueilla esiintyvä hieno hieta. Kartta-alueen runsaimmat pohjavesivarat ovat Auralankankaan-Riekinkankaan- Törrönkankaan jäätikköjokimuodostumassa, jonka hiekkakerrostumat ovat vettä hyvin läpäiseviä ja riittävän paksuja pohjaveden muodostumisen kannalta. Muodostumassa on kaksi Suomen ympäristökeskuksen tärkeäksi luokittelemaa I luokan pohjavesialuetta. Muodostuman länsiosassa on Auralankangas-Riekin pohjavesialue. Sen kokonaispinta-ala on 6,13 km 2 ja pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 3,77 km 2. Kokonaisantoisuudeksi on arvioitu 3 200 m 3 /vrk. Alueella sijaitsee pohjavedenottamo. Muodostuman itäosassa on Törrönkankaan pohjavesialue. Sen kokonaispinta-ala on 0,55 km 2 ja pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 0,14 km 2. Alueella on myös pohjavedenottamo, jonka antoisuus on 2 000 m 3 /vrk. Pohjavettä on kartta-alueella riittävästi yksityistalouksien käyttöön myös kaivoissa. Pohjaveden pinta on kolmessa kaivossa tehtyjen mittausten mukaan 1,2 5,2 metrin syvyydessä. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu yhdeksän pohjavesinäytettä, joista seitsemän on otettu kuilukaivoista, yksi kallioporakaivosta ja yksi luonnontilaisesta lähteestä. Näytteenottokohteet sijaitsevat moreeni-, hiekka- ja hieta-alueilla. Pohjavesi on laadultaan lievästi hapanta. Tutkittujen pohjavesien ph-arvot olivat 6,1-6,9. Hyvälle talousvedelle asetettuja suosituksia alhaisempia ph-arvoja (<6,5) oli kuudessa kohteessa. Veden happamuus voi vaikuttaa vesijohtoputkistojen syöpymiseen. Sähkönjohtavuudet olivat 3,2-36,3 ms/m. Väriluku ylitti suositellun maksimiarvon (5 Pt mg/l) neljässä kaivossa. Nitraatin suositeltu maksimipitoisuus (50 mg/l) ylittyi yhdessä kaivossa ja mangaanipitoisuus (100 µg/l) yhdessä kaivossa. Kaikkien muiden aineiden osalta tutkitut vedet täyttivät hyvälle talousvedelle asetetut laatutavoitteet.
6 KIRJALLISUUTTA Aario, R. & Forsström, L. 1978. Koillismaan ja Pohjois-Kainuun deglasiaatiostratigrafia. Summary: Deglaciation stratigraphy of Koillismaa and North Kainuu. Geologi 30 (6), 45-53. Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Hänninen, Pauli 1983. Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. Turvetutkimusraportti, 118. Hänninen, Pauli 1983. Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. Turvetutkimusraportti, 136. Hänninen, Pauli 1984. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. Turvetutkimusraportti, 156. Hänninen, Pauli 1986. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. Turvetutkimusraportti, 192. Hänninen, Pauli 1988. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. Turvetutkimusraportti, 212. Hänninen, Pauli; Hyvönen, Arto 1989. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. Turvetutkimusraportti, 227. Hänninen, Pauli; Hyvönen, Arto 1990. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. Turvetutkimusraportti, 240 Hänninen, Pauli; Jokinen, Satu 1992. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. Turvetutkimusraportti, 252. Häikiö, Jukka 1993. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. Turvetutkimusraportti, 271. Kurimo, Heikki 1978. Late-glacial ice flows in northern Kainuu and Peräpohjola, North-East Finland. Fennia 156, 11-43. Salonen, Veli-Pekka, Eronen, Matti ja Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja-Aurora. 237 s. Sosiaali- ja terveysministeriö 2000. Päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 19.5.2000. STMp 461/00. Sosiaali- ja terveysministeriö 2001. Päätös pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 17.5.2001. STMp 401/01. Sutinen, R. 1982. Glasiaalistratigrafiasta Pudasjärven alueella Peräpohjolassa. Summary: On glacial stratigraphy in Pudasjärvi area, Peräpohjola. Geologi 34 (9-10), 191-195. Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva 2003. Suomen turvevarat 2000. Tutkimusraportti / Geologian tutkimuskeskus
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2003 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2003 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Tekeillä oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi katsella myös internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gtk.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm