OHJELMA 2016 HELSINGIN KULTTUURITALO 10. 11.5.2016 Sturenkatu 4, Helsinki
Päihdepäivät 2016: ota haltuun päihdealan uusin tieto Päihdepäivillä ammattilaiset, päättäjät, opiskelijat ja vapaaehtoiset vaihtavat mielipiteitä ja kuulumisia sekä oppivat uutta. Kaksikymmentä huippuseminaaria sekä mielenkiintoinen messuosasto pitävät ajatukset virkeinä ja tukevat eri sektoreiden ammattilaisia arjen haasteissa. Keväällä 2016 moni päihdealaa koskevista laeista ja säädöksistä on muutoksessa. Laki ehkäisevästä päihdetyöstä on juuri otettu käyttöön ja uudistuvat alkoholisekä tupakkalaki ovat saamassa muotoaan. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia koskettaa myös sote-uudistus, joka tulee vaikuttamaan palveluhankintoihin ja työn rakenteisiin monin eri tavoin. Päihdepäivät on hyvä tilaisuus tavata alan asiantuntijoita ja ottaa haltuun uudistusten tuomat mahdollisuudet. Päihdepäivät on myös tilaisuus saada vankempi ote päihdetiedosta. Seminaareissa voi tutustua esimerkiksi kannabiksenkäytön puheeksioton malleihin, nuorten kanssa tehtävään päihdetyöhön, mielenterveystyöhön päihdekuntoutuksessa tai senioreiden peliongelmiin. Käyttämällä valmiita opintopolkuja hyödyksesi voit varmistaa itsellesi sopivan oppimiskokemuksen. Tervetuloa viihtymään yhteiseen koulutustapahtumaan Helsingin Kulttuuritalolle 10. 11.5.2016. Kristiina Hannula Toiminnanjohtaja EHYT ry Olavi Kaukonen Puheenjohtaja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
PÄIHDEPÄIVIEN OHJELMA Tiistai 10.5.2016 9.00 Ilmoittautuminen 10.00 Alkuseminaari 11.00 Lounastauko 12.00 Osaseminaarit 1 6 1. Hyvinvoiva työyhteisö, hyvinvoiva ihminen * 2. Perhe ja päihteet * 3. Hyvinvoinnin matematiikkaa meidän yhtälömme 4. Sisältäni portin löysin aikuisten menetelmäseminaari 5. Miten turvataan moniammatillinen ja laadukas päihdetyö? * 6. Pienetkin promillet lisäävät tapaturmariskiä 14.00 Iltapäiväkahvi 14.30 Osaseminaarit 7 10 7. Kuka, mitä, häh? Ehkäisevä päihdetyö Suomessa 2020-luvulla 8. Svenska träffen: Vårdhundar en möjlighet inom missbrukarvården 9..Itä-Suomi: Rajalla muutakin kun rautaa 10. Vertaisten ja ammattilaisten yhteistyö (yleisölle avoin ja maksuton seminaari) 16.30 Afterwork get-together iltaohjelma Kulttuuritalolla 18.00 Ensimmäinen seminaaripäivä päättyy Keskiviikko 20.5.2015 9.00 Ilmoittautuminen 9.30 Osaseminaarit 11-17 11. Mitä meidän pitäisi tietää huumeidenkäytöstä Suomessa? eväitä kehittämistyöhön ja puheeksiottoon 12. Päihdekuntoutuksen vaikuttavuus 13. Kohtaamispaikkakävely 14. Ikäihmiset viihteellä pelit ja päihteet* 15. Nuorten päihdeilmiöt mitä ne ovat ja miten ne kohdataan?* 16. Asiakkaan asema ja SOTE-sopan monta kokkia* 17. Mielenterveys voimavarana päihdekuntoutuksessa 11.30 Lounastauko 12.30 Osaseminaarit 18-20 18a. Työpaja: Nuoret, kannabis ja kouluympäristö 18b. Työpaja: Aikuiset, huumeidenkäyttö ja SOTE-palvelut 19. Päihdeongelmaisten palveluhankinnat, asiakaslähtöisyys ja laatu 20. Pelotellen vai perustellen? Työpaja ehkäisevän päihdetyön viestinnän eettisistä pelisäännöistä 14.30 Iltapäiväkahvi 15.00 Päätösseminaari 16.00 Päihdepäivät päättyy * Merkityt seminaarit ovat koko päivän seminaareja. Osallistuja voi valita vapaasti joko koko päivän kestävän seminaariin tai kaksi lyhyttä seminaaria.
Päihdepäivät 2016 innostaa tutustumaan päihdetyön uudistuviin rakenteisiin ALKU KLO 10-11 AAMUPÄIVÄN T KLO 12-14 VÄRIKOODIN AVULLA HAHMOTAT HELPOSTI, KUMMASTA PÄIVÄSTÄ ON KYSYMYS TIISTAI 10.5.2016 KESKIVIIKKO 11.5.2016 1. Hyvinvoiva työyhteisö, hyvinvoiva ihminen Hyvinvoiva työyhteisö, hyvinvoiva ihminen 2. Perhe ja päihteet ILTAPÄIVÄN T KLO 14:30 16:30 16:30 18:00 Afterwork get-together iltaohjelma Kulttuuritalolla 11. Mitä meidän pitäisi tietää huumeidenkäytöstä Suomessa eväitä kehittämistyöhön ja puheeksiottoon. 18A. TYÖPAJA: Nuoret, kannabis ja kouluympäristö VALITSE SINUA KIINNOSTAVA OPINTOPOLKU! 18B. TYÖPAJA: Aikuiset, Perhe ja päihteet huumeiden käyttö ja sote-palvelut 3. Hyvinvoinnin matematiikkaa -meidän yhtälömme 7. Kuka, mitä, häh? Ehkäisevä päihdetyö Suomessa 2020-luvulla AAMUPÄIVÄN T KLO 9:30 11:30 12. Päihdekuntoutuksen vaikuttavuus 13. Kohtaamispaikkakävely ILTAPÄIVÄN T KLO 12:30 14:30 19. Päihdeongelmaisten palvelujen hankinnat, asiakaslähtöisyys ja laatu 4. Sisältäni portin löysin aikuisten menetelmäseminaari 8. Svenska träffen: Vårdhundar 20. Pelotellen vai perustellen? Työpaja ehkäisevän päihdetyön viestinnän eettisistä pelisäännöistä 14. Ikäihmiset viihteellä pelit ja päihteet Ikäihmiset viihteellä pelit ja päihteet 5. Miten turvataan moniammatillinen ja laadukas päihdetyö? Miten turvataan moniammatillinen ja laadukas päihdetyö? LOPPU klo 15 16 15. Nuorten päihdeilmiöt mitä ne ovat ja miten ne kohdataan? Nuorten päihdeilmiöt mitä ne ovat ja miten ne kohdataan? 6. Pienetkin promillet lisäävät tapaturmariskiä 9. Itä-Suomi: rajalla on muutakin kuin rautaa Opintopolkuja jokaiseen makuun 16. Asiakkaan asema ja sote-sopan monta kokkia Asiakkaan asema ja sote-sopan monta kokkia 10. Vertaisten ja ammattilaisten yhteistyö (maksuton seminaari) 17. Mielenterveys voimavarana päihdekuntoutuksessa Ehkäistään yhdessä: ehkäisevää päihdetyötä eri näkökulmista Kohdataan ja autetaan: polkuja kuntoutuksen kartalla Kehittävä ote työhön: ammatti keskiössä Rautaiset rakenteet: vaikuttavuutta, laatua ja lakiuudistuksia Jotain ihan uutta: päihdealan kiehtovia erityiskysymyksiä
1. KERROS Esitepöydät 35 43 NARIKKA wc wc va In wc i l a -s lto a A Aalto-sali Pieni lava w Aa NÄYTTELYTILA lto -s al c i KAHVIO ILMOITTAUTUMINEN SISÄÄNKÄYNTI Sturenkatu 4 RAVINTOLA MEDIAHUONE KULTSA II + III 5 OHJELMA tiistai
2. KERROS Esitepöydät 1 34 OPEN STAGE MESSUTELTTA NÄYTTELYTILA TIETOTORI U -A AR V AL AALTO-SALI R TO DI IO HENRIK ELISSA I + II Muista myös Open stage -ohjelma lounas- ja kahvitauoilla. ARKKI Lavan löydät messuteltasta. 6 OHJELMA tiistai Helsingin Kulttuuritalo STUDIO
Näytteilleasettajat YLÄKERTA 1. Suomen Valkonauhaliitto - Förbundet Vita Bandet i Finland ry 2. Mikkeli-yhteisö 3. Pragmatic Oy 4. Kalliolan setlementti 5. Elämäntapatoiminnan tuki ry 6. KostamoKoti Oy 7. Nordens Välfärdscenter 8. Mielenterveyden keskusliitto 9. A-Kiltojen Liitto ry 10. Kriminaalihuollon tukisäätiö 11. Labema Oy 12. Kunnallinen päihdehuoltoyhdistys ry 13. Koti - ja vapaa-ajan tapahtumien ehkäisy hanke 14. Ensi- ja turvakotien liitto 15. ånni-hanke, EHYT ry 16. Preventiimi 32. Helsingin Diakonissalaitos, Diakoniaopisto 33. Nimettömät Narkomaanit 34. Elämäni Sankari ry ALAKERTA 35. Sininauhaliitto 36. Sininauhasäätiö 37. Villa Hockey, Pirkanmaan Sininauha ry 38. A-klinikkasäätiö 39. Osis-hanke, A-klinikkasäätiö 40. Päihdelinkki, A-klinikkasäätiö 41. Sosiomedia Oy 42. EHYT ry 43. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto TIETOTORI 17. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma, THL 18. Pelityö, THL 19. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry 20. Savuton Suomi 2020 21. Työturvallisuuskeskus MESSUTELTTA 22. Stop Huumeille ry 23. STOP Huumeille ry 24. TVY ry 25. Tukikohta ry 26. KRAN rf 27. Irti Huumeista ry 28. Terapiatehdas 29. Avominne päihdeklinikka 30. Sanaskoti Oy 31. Huumehoidon Pompidou-tiedonkeruu, THL 7 OHJELMA tiistai
1. PÄIVÄ: TIISTAI 10.5. A L K U S E M I N A A R I 1 0-1 1. 0 0 Aalto-sali 10.00 Tervetuloa Päihdepäiville 2016 Toiminnanjohtaja Kristiina Hannula, EHYT ry 10.15 Päihdealan muuttuvat rakenteet: haaste ja mahdollisuus Kari Paaso, johtaja, Sosiaali-ja terveysministeriö 10.30 Vuoden hoitaja 2016 -palkinnon jako Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL 8 OHJELMA tiistai
Hyvinvoiva työyhteisö, hyvinvoiva ihminen 12-16.30 Arkki 1 Työelämä on ehkäisevän päihdetyön tärkeä areena. Seminaari esittelee uudet tuulet työelämän ehkäisevässä työssä ja kartoittaa työyhteisön hyvinvoinnin ja ehkäisevän työn yhteyksiä. Toisaalta keskustelun aiheena on myös työttömyys voivatko yhteisöt rakentaa hyvinvointia ja tukea työkykyä myös vaativammissa elämäntilanteissa? 12.00 Puheenjohtajan alkusanat 13.10 Työmarkkinakeskusjärjestöjen uusi päihdesuositus mitä se toi tullessaan? Timo Koskinen, päälakimies, SAK 12.40 Askelmerkit kohti hyvinvointia ja tuottavuutta yritysjohdon näkökulma 13.10 Työttömät kaksinkertaisia väliinputoajia ehkäisevässä päihdetyössä? Lars Leemann, tutkija, THL 13.45 Kahvitauko 14.15 Mitä työpaikka ja työterveyshuolto voivat tehdä yhdessä käytännön välineitä työterveysyhteistyöhön Leena Hirvonen, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos 14.45 Voiko rahapelaaminen olla ongelma työssä ja mitä sille voidaan tehdä? Salla Karjalainen, projektiasiantuntija, EHYT ry/arpa-hanke 15.05 Tauko 15.15 Paneeli: Työtä ja toimintakykyä ehkäisevä päihdetyö ja terveyden edistäminen osana työkyvyn ylläpitoa Puheenjohtajana Jukka Haapakoski, TVY Panelisteina Sirpa Nieminen, hankevastaava Jyvässeudun työllistämisyhdistys ry Timo Nerkko, kouluttaja, EHYT ry Annika Keski-Turunen, sosiaalisen kuntoutuksen ohjaaja, Raahen Woimala- toiminta Outi Rautio, kouluttaja, Valtakunnallinen Työpajayhdistys 16.10 Intoa ja hyvinvointia työyhteisöstä, mallia startupeista? Sami Kuusela, perustaja, Hupparihörhö Oy Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry, Työterveyslaitos ja Työttömien valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö ry 9 OHJELMA tiistai
Perhe ja päihteet 12-16.30 Studio 2 Seminaari johdattaa kuulijan perheiden ja erityisesti lasten tukemisen äärelle asiakaslähtöisessä päihdekuntoutuksessa. Miten katkaista päihdeongelman ylisukupolvisuus? Miten turvata lapsen hyvinvointi perheessä? Puheenjohtaja: Suunnittelija Niina Kokko, Lapsilähtöisen päihdetyön kehittämiskeskus, Ensi- ja turvakotien liitto 12.00 Puheenjohtajan alkusanat 12.05 Vauvalähtöinen päihdekuntoutus Heidi Kantonen, yksikön vastaava, Ensikoti Pinja, Turun Ensi- ja turvakoti ry 13.00 Perheklubien haaste: Lapset päihteiden ongelmakäytöstä kärsivien perheiden vertaistukiryhmässä Tarja Hiltunen, lapsi- ja läheistyön koordinaattori ja Eva Kanerva, Perheklubi-hankkeen projektipäällikkö, Sininauhaliitto 13.50 Kahvitauko 14.20 Naiseus voimavarana Helena Palojärvi, toiminnanjohtaja, Naistenkartano 15.00 Isäerityinen työote päihdekuntoutuksessa Kaisa Ovaskainen, projektikoordinaattori ja Ilkka Sutinen, projektityöntekijä, Kehittämiskeskus Tyynelä 15.40 Päihdehaittoja muille tutkiva pohjoismainen tutkijaverkosto H2O Nordic Nina Karlsson, projektivastaava, Pohjoismainen hyvinvointikeskus 16.00 Nuorten ja vanhempien asenteet erilaisiin juomistilanteisiin Alustavia tuloksia H2O Nordicin kvalitatiivisen hankkeen Suomen aineistosta Jenni Simonen, erikoistutkija, THL Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Ensi ja turvakotien liitto ry 10 OHJELMA tiistai
Hyvinvoinnin matematiikkaa meidän yhtälömme 12-14 Alvar-auditorio 3 Suomalainen alkoholipolitiikkaa ei ole ilmestynyt tyhjästä. Se on kokonaisuus, johon liittyy paljon erilaisia osia ja sitä on muutettu tarpeen vaatiessa ajan hengen mukaisesti. Sen arvopohjana on ennen kaikkea alkoholin aiheuttamien haittojen ehkäiseminen ja vähentäminen. Tämä arvopohja on määritelty perustuslaissa ja alkoholilainsäädännössä. Seminaarissa tarkastelemme esimerkkejä suomalaisen alkoholipolitiikan toimivaksi osoittautuneesta yhtälöstä, joka vahvistaa hyvinvointia. Tätä yhtälöä pidetään kansainvälisesti esikuvana. Puheenjohtaja: Toimitusjohtaja Kari Välimäki 12.00 Puheenjohtajan alkusanat 12.10 Alkohokipoliittinen keskustelu matematiikkaa ilman mitään sääntöjä? Ismo Tuominen, hallitusneuvos, Sosiaali- ja terveysministeriö 13.00 Miksi Alko? Harri Sailas, hallituksen puheenjohtaja, Alko Oy 13.25 Väestötason alkoholipolitiikalla kustannussäästöjä Pia Mäkelä, erikoistutkija, THL 13.50 Puheenjohtajan päätössanat Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry 11 OHJELMA tiistai
Sisältäni portin löysin Aikuisten menetelmäseminaari 12-14 Henrik 4 Luovat ja toiminnalliset menetelmät toimivat hyvin päihdekuntoutuksessa. Ne voivat tukea ihmisen vuorovaikutustaitoja ja auttaa rakentamaan käsitystä itsestä. Seminaarissa alalla pitkään toimineet Sininauhaliiton Green Care -asiantuntijat kertovat mitkä ovat elvyttävän kuntoutusympäristön tunnusmerkit ja miten sellainen rakennetaan yhdessä asiakkaiden kanssa. Tarjolla on esimerkkejä, ideoita ja tietoa toipumista tukevista ratkaisuista. Suomen Valkonauhaliitossa on kehitetty musiikin käyttöä aikuisten vertaistukiryhmissä ja kuntoutuksen tukena. MuM, musiikkiterapeutti Taru Koivisto esittelee musiikin terapeuttista käyttöä yksilötyöskentelyn ja ryhmätyöskentelyn esimerkkien kautta sekä käytännön harjoitusten avulla. Kuulemme myös voimauttavasta kirjoittamisesta, jonka menetelmät sopivat monenlaisiin elämän käännekohtiin: niin solmuihin kuin myös tietoisiin uusiin alkuihin. Kirjailija, kirjallisuusterapiaohjaaja Heli Hulmi kertoo, miten kirjoittamisen kautta voimme tunnistaa tunteita ja eläytyä. Puheenjohtaja: Projektitiedottaja Satu Mustonen, Sininauhaliitto 12.00 Puheenjohtajan alkusanat 12.05 Elvyttävät kuntoutusympäristöt Tuomo Salovuori, projektipäällikkö ja Minna Malin, projektisuunnittelija, Vihreä Veräjä, Sininauhaliitto 12.40 Musiikki kantaa ja voimia antaa Taru Koivisto, musiikkiterapeutti, musiikkikasvattaja, Valkonauhaliitto 13.20 Voimauttavalla kirjoittamisella kohti omannäköistä elämää Heli Hulmi, kirjallisuusterapiaohjaaja, kirjailija, Kirjoitusretket Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Sininauhaliitto 12 OHJELMA tiistai
Miten turvataan moniammatillinen ja laadukas päihdetyö? 12-14.05 Aalto-sali 14.35-16.30 kultsa II + III 5 Seminaari keskittyy pohtimaan päihdetyön tulevaisuutta sosiaali- ja terveydenhuollon ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden muutostilanteessa. Miten lainsäädäntö ohjaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työtä ja tuleeko se vaikuttamaan moniammatillisen työn toteutumiseen? Mitkä ovat parhaat keinot turvata laadukkaat palvelut päihdeasiakkaille? Puheenjohtaja: Kunnallisen päihdehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja ja psykiatriaja päihdekeskuksen päällikkö Mari Aalto, Helsingin kaupunki 12.00 Puheenjohtajan alkusanat 12.05 Miten lainsäädäntö ohjaa päihdetyötä tekeviä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia? Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos 12.45 Sosiaalinen päihdetyössä Sanna Väyrynen, toiminnanjohtaja, Kriminalihuollon tukisäätiö 13.25 Terveydenhuollon rooli päihdetyössä Martta Palttila-Pulli, ylilääkäri, Vantaan kaupunki, päihdepalvelut 14.05 Kahvitauko ja salin vaihto 14.35 Paneelikeskustelu: Mitä on laadukas päihdetyö ja miten se toteutuu nyt ja tulevaisuudessa? Vetäjänä johtaja Pia Pulkkinen, Helsingin kaupunki Panelistit: Sirpa Kurkela, psykiatrian erikoislääkäri, Helsinki Matti Virtanen, päihdeklinikan johtaja, sosiaalityöntekijä, Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Kyösti Uotinen, sosiaalityöntekijä, Espoon mielenterveys ja päihdepalvelut Sanna Sievers, sairaanhoitaja, päihdevierotusyksikön esimies, Vantaan kaupunki 16.00 Seminaarin yhteenveto Mari Aalto, Kunnallisen päihdehuoltoyhdistyksen puheenjohtaja ja psykiatria ja päihdekeskuksen päällikkö, Helsingin kaupunki Pia Pulkkinen, johtaja, Helsingin kaupunki Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Kunnallinen päihdehuoltoyhdistys ry 13 OHJELMA tiistai
P i e n e t k i n p r o m i l l e t l i s ä ä v ä t t a p a t u r m a r i s k i ä 1 2-1 4 E l i s s a I + I I 6 Kesäloman riskicocktail syntyy, kun alkoholin nauttiminen yhdistyy vaikkapa öiseen uintireissuun, yksin saunomiseen, grillin sytyttämiseen tai autolla ajamiseen. Humalan hillintä on tärkeää, mutta jo vähäisilläkin alkoholimäärillä voi olla merkitystä. Pään loukkaaminen päihtyneenä on yleistä. Pienikin kuhmu on varoitussignaali, joka kannattaa ottaa vakavasti. Turvallisuus on yhteinen tavoite. Julkisen sektorin rinnalla myös järjestöt tekevät tärkeää työtä tapaturmien ehkäisemiseksi.seminaari toimii lähtölaukauksena valtakunnalliselle tapaturmapäivälle 13.5.2016. Puheenjohtaja: Johtaja Kari Paaso, Sosiaali- ja terveysministeriö 12.00 Puheenjohtajan alkusanat 12.10 Tapaturmien ehkäisy osana ehkäisevää päihdetyötä järjestössä Kati Laitila, suunnittelija, Suomen Punainen Risti Tiina Tikkanen, suunnittelija, Suomen Punainen Risti 12.30 Vesiturvallisuus: Missio yksikään ei huku Anne Hiltunen, koulutussuunnittelija, Suomen uimaopetus ja hengenpelastusliitto 12.50 Paloturvallisuus: Sauna, grilli ja juhannuskokko Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö, Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK 13.10 Liikenneturvallisuus: #rohkee. Kampanja rattijuopumuksen ehkäisemiseksi Pasi Anteroinen, järjestöpäällikkö, Liikenneturva 13.30 Aivovammat ja alkoholi Jari Siironen, neurokirurgian dosentti, neurokirurgisen teho ja valvontaosaston ylilääkäri, HYKS 13.50 Yhteenveto ja päätössanat Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn koordinaatioryhmä sekä Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyhanke 2015-2017 14 OHJELMA tiistai
Kuka, mitä, häh? Ehkäisevä päihdetyö Suomessa 2020 luvulla 14.30-16.30 Alvar-auditorio 7 Viime vuodenvaihteessa Suomeen saatiin kauan kaivattu laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä. Mikä muuttui vanhaan raittiustyölakiin verrattuna? Sote uudistus muuttaa kunnan ja alueen roolia hyvinvoinnin edistäjänä. Miten ja keiden kanssa yhteistyötä jatkossa tehdään? Tule mukaan hahmottamaan 2020-luvun suomalaista ehkäisevää päihdetyötä. Puheenjohtaja: Johtava erityisasiantuntija Tuomas Tenkanen, EHYT ry 14.30 Puheenjohtajan alkusanat 14.40 Uuden lain tuomat muutokset Elina Kotovirta, neuvotteleva virkamies, Sosiaali ja terveysministeriö 15.00 Mitä, missä ja milloin? sote-uudistuksen vaikutukset hyvinvointityöhön Tapani Kauppinen, kehittämispäällikkö ja Jaana Markkula, kehittämispäällikkö, THL 15.30 Kuinka me teemme yhteistyötä? Baarijakkaroilla: Irmeli Tamminen, ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD Youth Againstt Drugs ry Eija Krogerus, Klaari-koordinaattori, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Seminaarin suunnittelu ja toteutus: THL ja EHYT ry 15 OHJELMA tiistai
Svenska träffen: Vårdhundar en möjlighet inom missbrukarvården 14.30-16.30 Henrik 8 Vårdhundar används väldigt lite i Finland trots att vårdformen är både effektfull och relativt billig. Seminariet om hundar inom vården ökar åhörarnas förståelse av vårdhundar och uppmuntrar till att utnyttja djur som en del av både anstaltvården och den öppna vården. Seminariets målsättning är att hjälpa åhöraren att i fortsättningen kunna avgöra i fall vårdmetoden passar de egna patienterna och det egna arbetet. Seminaarin tavoitteena on, että osallistujien ymmärrys ja tieto terapiakoirista sekä niiden hyödyntämisestä päihdekuntoutuksessa lisääntyisi ja että terapiakoiria tulevaisuudessa olisi enemmän käytössä sekä laitos- että avokuntoutuksessa. Terapiakoiria hyödynnetään liian vähän Suomessa vaikka hoito on sekä tehokas että suhteellisen halpa. Osallistujat voi olla mukana kehittämässä uusia vaihtoehtoisia kuntoutusmuotoja päihdeongelmaisille ja heidän läheisilleen. Seminaarin kieli on ruotsi. Ordförande: Verksamhetsledare Mette Strauss, KRAN rf 14.30 Ordförandens hälsning 14.40 Kort historisk tillbakablick. Djur inom vården hur har detta professionaliserats? 15.10 Presentation av hundassisterad intervention Nona Borgström, lärare, djursjukvårdare, ledare inom häst och hundverksamhet Nina Borgström, närvårdare, hundar inom fostran och rehabilitering ledare Vårdhunden Molly Hundar inom fostran och rehabilitering rf Seminaarin suunnittelu ja toteutus: KRAN rf ja Hundar inom fostran och rehabilitering rf 16 OHJELMA tiistai
Itä-Suomi: Rajalla muutakin kuin rautaa 14.30-16.30 Elissa I+II 9 Kahden Karjalan välillä on syvä elintaso- ja terveyskuilu. Tämä vaikuttaa monella tavalla kanssakäymiseen alueiden välillä. Rajan vaikutus näkyy selkeästi myös päihdeasioissa ja työssä. Seminaarissa käsitellään rajan näkökulmasta itäsuomalaista päihdehaittojen ehkäisytyötä viranomaisten ja järjestön kokemana. Puheenjohtaja: Toiminnanjohtaja Vesa Korpelainen, Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus 14.30 Puheenjohtajan alkusanat 14.40 Rajan haasteita ja yhteistyöverkostoja Erkki Multamäki, tulliylitarkastaja, Suomen tulli, Niirala 15.20 Poliisin näkökulma päihdehaasteisiin itäisellä rajalla Jarkko Timonen, rikoskomisario, Keskusrikospoliisi/Itä-Suomen yksikkö 16.00 Venäjänkielisten perheiden kanssa tehtävä kulttuurisensitiivinen päihdekasvatus Anne Ahlefelt, projektipäällikkö ja Ekaterina Väänänen, aluetyöntekijä EHYT ry/ånni-hanke Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry ja Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus 17 OHJELMA tiistai
Vertaisten ja ammattilaisten yhteistyö 14.30-16.30 Aalto-sali 10 Seminaarin tarkoituksena on jakaa tietoa ja herättää keskustelua vertaisten ja ammattilaisten yhteistyöstä ja vertaistyön ja kokemusasiantuntijuuden merkityksestä osana palvelujärjestelmää. Seminaari tukee osallistujien verkostoitumista ja tarjoaa mahdollisuuden jakaa toimintatapoja ja työkäytäntöjä. Seminaarin avulla on mahdollista tehdä vertaisten ja ammattilaisten yhteistyötä entistä tunnetummaksi ja edistää sen laajenemista osallistujien keskuudessa. Puheenjohtaja: Hankevastaava Tiina Ranta, Tukikohta ry 14.30 Vertaisesta ammattilaiseksi Merja Jansson, lähihoitaja, Lännen päihdepoliklinikka, Helsingin kaupunki 15.00 Vertaisten ja ammattilaisten yhteistyö terveysasemalla Vesa Karsikas, kokemusasiantuntija, Helsingin A-kilta ry 15.30 Tauko 15.40 Vertaisten ja ammattilaisten roolit Jyri Jauhiainen, ohjaaja, Idän päihdepoliklinikka, Helsingin kaupunki Kari Norro, johtava sosiaalityöntekijä, Tervalammen kartanon kuntoutuskeskus, Helsingin kaupunki 16.10 Kommenttipuheenvuoro Jouni Puumalainen, tutkija, Mielenterveyden Keskusliitto ja Kuntoutussäätiö/MIPA- hanke Seminaari on maksuton ja avoin yleisölle. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Wertsi Vertaiset päihdetyössä ry 16:30-18:00 Päihdepäivien Afterwork get-together Kulttuuritalon aulassa. Musiikkia ja pientä purtavaa. 18 OHJELMA tiistai
2. PÄIVÄ: KESKIVIIKKO 11.5. Mitä meidän pitäisi tietää huumeidenkäytöstä Suomessa? Eväitä kehittämistyöhön ja puheeksiottoon 9.30-11.30 Kultsa II+III Seminaari 11: 11 Tiedämmekö riittävästi huumeiden käytön syistä ja erilaisista käyttökulttuureista? Mitä esimerkiksi Suomessa yleinen sekakäyttö oikeastaan tarkoittaa? Seminaarissa pohditaan, millaisia muutoksia ja uusia ilmiöitä on havaittavissa ja miten uutta tutkimustietoa voidaan soveltaa käytäntöön. Tärkeää on myös pohtia, millainen on se kansainvälinen huumausainepoliittinen kehys, jossa toimimme nyt ja tulevaisuudessa. Puheenjohtaja: Suunnittelija Kati Laitila, Suomen Punainen Risti 9.30 Puheenjohtajan alkusanat 9.35 Huumetilanne Suomessa Karoliina Karjalainen, erikoistutkija, THL 10.00 Sekakäytön monet kasvot Sanna Väyrynen, toiminnanjohtaja, Kriminalihuollon tukisäätiö 10.25 Tauko 10.35 Ajankohtaiskatsaus huumepolitiikkaan: Mitä tapahtuu meillä ja maailmalla? Elina Kotovirta, neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö 11.00 Huumeet ehkäisevän päihdetyön erityiskysymyksenä nyt ja tulevaisuudessa Tuukka Tammi, kehittämispäällikkö, THL 11.25 Puheenjohtajan yhteenveto ja päätössanat Seminaari jatkuu iltapäivällä kello 12.30 työpajoissa 18a ja 18b. Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston huumetyöryhmä 19 OHJELMA keskiviikko
Päihdekuntoutuksen vaikuttavuus 9.30-11.30 Henrik 12 Mikä on apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädyn mielestä paras tapa mitata päihdepalveluiden tuloksellisuutta? Päihdekuntoutuksen vaikuttavuuden tehostaminen on kirjattu pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan hallituskauden keskeiseksi päihdetyön tavoitteeksi. Mitä vaikuttavuuden edistämiseksi on konkreettisesti tarkoitus tehdä? Mitä päihdepalveluiden vaikuttavuuden lisääminen tarkoittaa sote-uudistuksessa? Kuulemme Laura Rädyn lisäksi THL:n erityisasiantuntija Airi Partasen nkemyksiä. Palvelutuotantoa Keski-Suomessa toteuttavan Sovatek-säätiön näkökulman tuo toimitusjohtaja Jussi Suojasalmi. Oman näkökulmansa ja kokemuksensa keskusteluun tuo päihdehuollon toipuneesta asiakkaasta päihdesairaanhoitajaksi edennyt Mika Merenheimo. Puheenjohtaja: PÄIVYT-verkoston puheenjohtaja Ville Liimatainen, A-kiltojen Liitto ry 9.30 Johdanto Ville Liimatainen, PÄIVYT-verkoston puheenjohtaja, A-kiltojen Liitto ry Aarne Kiviniemi, PÄIVYT-verkoston työvaliokunnan puheenjohtaja, Sininauhaliitto ja säätiö 9.40 Vaikuttavuus, tuleva SOTE-malli ja asiakas Valtakunnallisen asiantuntijan näkökulma Airi Partanen, erityisasiantuntija, THL Kuntajohtajan näkökulma Laura Räty, apulaiskaupunginjohtaja, Helsingin kaupunki Järjestö- ja asiakasnäkökulma Jussi Suojasalmi, toimitusjohtaja, Sovatek Säätiö 10.10 Paneeli Miten varmistamme sen, että keskitymme sote:ssa oikeisiin asioihin vaikuttavuuden lisäämiseksi ja Arskan huomioimiseksi kokonaisvaltaisesti? Puheenjohtajana PÄIVYT-verkoston työvaliokunnan puheenjohtaja Aarne Kiviniemi, Sininauhaliitto ja säätiö 11.20 Puheenjohtajan loppusanat Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Päivyt-verkosto 20 OHJELMA keskiviikko
Kohtaamispaikkakävely 9.30 12.30 13 Kulttuuritalon ympäristössä on useita päiväkeskuksia, kohtaamispaikkoja ja matalan kynnyksen toimintoja henkilöille, joilla on tarvetta erityistukeen ja päivätoimintaan. Päihdepäivien osallistujille tarjotaan mahdollisuus tutustua alueen toimintoihin lyhyen kohtaamispaikkakävelyn muodossa. Kohtaamispaikkakävely kestää noin 2,5 tuntia ja sen aikana tutustutaan kolmeen kohtaamispaikkaan. Kävely päättyy Elokololle, jossa osallistujille tarjotaan lounas. Kävelylle mahtuu yhteensä 15 henkilöä. Kokonaismatka on noin 1,5 kilometriä. 9.30 Tapaaminen Kulttuuritalon aulassa 9.45 Kohtaamispaikka 1: D-asema KTA Helsingin Diakonissalaitos 10.15 Kohtaamispaikka 2: Kaalo matalan kynnyksen päiväkeskus romaniväestölle, Helsingin Diakonissalaitos 10.45 Kohtaamispaikka 3: Helsingin Elokolo, EHYT ry 11.00 AIMO-toiminta: jalkautuva palveluohjaus asunnottomille Miikka-Pekka Rautiainen, asumis- ja palveluohjaaja, Sininauhasäätiö 11.30 Lounas Elokololla 12.30 Paluu Kulttuuritalolle Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry 21 OHJELMA keskiviikko
Ikäihmiset viihteellä pelit ja päihteet 9.30-16.30 Studio 14 Ikäihmisten hyvinvointi on kansantaloudellisen keskustelun kohde. Heistä puhuttaessa terveys ja sairaus näkökulmina korostuvat. Kaikenikäisten ihmisten toiminnassa, terveysvalinnat mukaan lukien, taustalla vaikuttavat viihtyminen ja ilon etsiminen, joita ei tule unohtaa kokonaiskuvasta. Seminaarissa käsitellään ikäihmisiä viihteellä: miten edistää terveyttä lisäämällä iloa elämään pelien avulla, mitä myyttejä ja riskejä liittyy ikäihmisten rahapelaamiseen, ja miten motivoida ikäihmistä etsimään ilonlähteitä muualta, kun viihteenä alkanut alkoholin käyttö alkaa hallita elämää riippuvuutena. Seminaarissa julkistetaan myös ensimmäistä kertaa ikäihmisten pelaamista koskevan kyselyn tulokset. Puheenjohtaja: Projektisuunnittelija Ida-Maria Pankka, EHYT ry 9.30 Hyödyistä haittoihin johdatus aiheeseen 10.00 Ikäihmiset, pelit ja pelillisyys hyötyjen näkökulma Marja Pakarinen, projektipäällikkö, Eläkeliitto 10.25 Tauko 10.30 Seniorit ja onnenpelit Tapio Jaakkola, Projektipäällikkö, EHYT ry/arpa-projekti 11.00 Yksin kotona ja humalassa Kimmo Hätinen, projektityöntekijä, Kalliolan setlementti 11.30 Lounastauko 12.30 Hyvinvointia peleistä Jouni Ahonen, aluesuunnittelija, Eläkeliitto/Lähiverkko Anna-Maija Muromaa, kokemusasiantuntija, Eläkeliitto 12.55 Kynnys rahapelaamisesta puhumiseen matalaksi Sanni Nuutinen, projektiasiantuntija, EHYT ry/arpa-projekti 13.20 Mikä auttaa uuteen alkuun? Antti Palmu, projektityöntekijä, Kalliolan setlementti 13.40 Tauko 13.45 Paneeli: Puhujat vastaavat seminaariosallistujien kysymyksiin Seminaarin suunnittelu ja toteutus: EHYT ry ja Eläkeliitto sekä Kalliolan setlementti 22 OHJELMA keskiviikko
Nuorten päihdeilmiöt Mitä ne ovat ja miten ne kohdataan? 9.30-11.30 Elissa I+II 15 Seminaarin ensimmäisessä osassa kuullaan uunituoreen selvityksen tuloksia nuorisokulttuurin ajankohtaisten ilmiöiden vaikutuksista nuorten päihdeasenteisiin ja päihteiden käyttöön sekä syvennytään erityisesti lisääntyneen raittiuden taustalla oleviin tekijöihin. Nuoret tuovat oman äänensä kuuluviin ja kertovat, millaista heidän mielestään ehkäisevän päihdetyön tulisi olla. Toisessa osassa pohditaan sitä, millä keinoin nuorten päihdekulttuuri tulee kohdata ja mitä valmiuksia ammattilaisilla tulee olla. Näkökulmana on osallisuus ehkäisevässä päihdetyössä ja sitä käsitellään niin verkossa kuin oppilaitoksissa tehtävän työn näkökulmasta ja kuullaan myös nuorten voimavarakeskeisestä tukemisesta. Seminaari tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden pohtia aihetta oman työn kautta ja osallistua yhteiseen keskusteluun. Puheenjohtaja: Asiantuntija Elsi Vuohelainen, Humanistinen Ammattikorkeakoulu, Preventiimi Osa I: Tartu tietoon ajankohtaiset nuorten päihdeilmiöt 9.30 Puheenjohtajan alkusanat 9.40 Nuorten päihdeilmiöt selvityksen tulokset ja niiden hyödyntäminen käytännön työssä EHYT ry 10.30 Jaloittelutauko 10.40 Video nuorten ajatuksista siitä, miten ehkäisevää päihdetyötä pitäisi tehdä Music Against Drugs ry 10.50 Syyt nuorten raittiuden taustalla Anu Katainen, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto 11.30 Lounastauko 23 OHJELMA keskiviikko
Nuorten päihdeilmiöt Mitä ne ovat ja miten ne kohdataan? 12.30-14.30 Elissa I+II 15 Osa II: Tartu toimeen: Miten nuorten päihdeilmiöt kohdataan? 12.30 Työpaja: Ehkäisevää päihdetyötä verkossa nuoria osallistaen. Miksi ja miten? Toteuttajana Preventiimiverkoston kehittämistiimi, vetäjinä Hanna Ikonen, YAD Youth Against Drugs ry ja Niina Himanka, nuoriso-ohjaaja, Ylivieskan nuorisotoimi 13.30 Tauko 13.35 Nuorten voimavarakeskeinen tukeminen osallisuutta hyödyntäen Kirsi Eskola, erityisasiantuntija, Kirkkopalvelut ry/kehittämiskeskus Tyynelä 14.00 Miten ehkäisevää päihdetyötä voidaan tehdä oppilaitoksissa osallisuutta hyödyntäen? Tiina Heimo, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Preventiimi ja EHYT ry 24 OHJELMA keskiviikko
Asiakkaan asema ja sote-sopan monta kokkia 9.30-11.30 Alvar-auditorio 16 Tässä seminaarissa lähestytään päihdepalvelujen kokonaisuutta asiakkaan oikeuksien näkökulmasta. Päihdeasiakkaat ovat yksi niistä asiakasryhmistä, jotka eivät heikentyneen toimintakykynsä vuoksi pysty kovinkaan aktiivisesti valvomaan ja vaatimaan oikeuksiensa toteutumista. Päihdetyön tekijä on keskeisessä asemassa, kun yhteen sovitetaan asiakkaan tarpeita ja toiveita sekä taloudellisia realiteetteja. Seminaarissa tarkastellaan asiakkaiden odotuksia, kokemuksia ja toiveita sekä arvioidaan moninaisten arvojen ja normien SOTE-soppaa, jota on hämmentämässä monta eri kokkia. Millainen keitos syntyy, kun keittoa hämmentävät asiakkaan oikeuksien lisäksi esimerkiksi maakuntauudistus ja taloudelliset reunaehdot? Osa I: Päihdetyön arvot ja asiakkaan asema tänään Puheenjohtaja: Oskari Korhonen, hallinnon suunnittelija, Pohjois- Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 9.30 Puheenjohtajan alkupuheenvuoro 9.35 Päihdepalvelut asiakkaan näkökulmasta Toni Korhonen, vertaistyöntekijä, Stop Huumeille ry 9.55 Tutkimusalustus: Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen asiakkaiden palvelukokemukset Tuuli Pitkänen, vanhempi tutkija, A-klinikkasäätiö 10.10 Moralisoinnista asiakkuuteen yksilön oikeudet päihdehuollossa Oskari Korhonen, hallinnon suunnittelija, Pohjois- Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 10.20 Tauko 10.30 Asiakastapauksia kommentoiva raati, aiheina asiakkaan kohtelu, asema ja oikeudet Raisa Saraniemi, projektisuunnittelija, Stop Huumeille ry/fattaluuta-hanke Marjo Tervo, päihdeasiamies, EHYT ry Kati-Pupita Mattila, erityisasiantuntija, Sininauhaliitto 11.30 Lounas 25 OHJELMA keskiviikko
Asiakkaan asema ja sote-sopan monta kokkia 12.30-14.30 Alvar-auditorio 16 Osa II: Päihdetyön arvot ja asiakkaan asema huomenna Puheenjohtaja: Johtaja Aarne Kiviniemi, Sininauhaliitto ja Sininauhasäätiö 12.30 Iltapäivän aloitus 12.40 Paneelikeskustelu: SOTE-palveluiden muutokset ja niiden vaikutuksen päihdepalvelujen asiakkaan asemaan Keskustelemassa Sari Leinonen, apulaisylilääkäri, Riippuvuuspoliklinikka, Pohjois-Karjalan sairaanhoito-ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Anssi Miettinen, kokemusasiantuntija, Stop Huumeille ry Jukka T. Salminen, apulaiskaupunginjohtaja, Vantaan kaupunki Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos, Sininauhaliitto ja Stop huumeille ry 26 OHJELMA keskiviikko
Mielenterveys voimavarana päihdekuntoutuksessa 9.30-11.30 Arkki 17 Mielenterveys on voimavara, joka pitäisi ottaa hyötykäyttöön paremmin sekä päihde- että muussa kuntoutuksessa. Seminaarissa lähestytään tuttua moniongelmaisuuden haastetta uudesta näkökulmasta: kuinka työntekijä voi auttaa asiakastaan löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa? Puheenjohtaja: Kuntoutussuunnittelija Laura Barck, Mielenterveyden keskusliitto 9.30 Puheenjohtajan alkusanat 9.40 Mielenterveyden edistäminen päihdeasiakkaan auttamiskeinona Esa Nordling, kehittämispäällikkö, THL 10.15 Päihteet ja mieli mikä on oire, mikä todellinen ongelma? Olavi Sydänmaanlakka, toiminnanjohtaja, Mielenterveyden keskusliitto 11.00 Mielenterveysasiakkaat päihdehoidossa; elämäntilanne ja tyytyväisyys palveluihin Jouni Tourunen, tutkimuspäällikkö, A-Klinikkasäätiö/MIPA-hanke Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Mielenterveyden keskusliitto 27 OHJELMA keskiviikko
Huumeseminaarin työpaja: Nuoret ja kouluympäristö 12.30-14.30 Kultsa II 18A Miten ottaa huumeidenkäyttö puheeksi oppilaiden kanssa? Työpajassa tarkastellaan suomalaisten huumeidenkäyttöä koskevia tilastoja käytännön työntekijän näkökulmasta sekä tarjotaan käytännönläheisiä menetelmiä puheeksiottoa varten. 12.30 Miltä tilastot näyttävät koulukuraattorin näkökulmasta? Marita Räisänen, kuraattori Jyväskylän ammattiopisto 13.30 Menetelmiä puheeksiottoon ja tunnistamiseen: huolen asteikko, motivoiva haastattelu ja mini-interventio Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD Youth Agianst Drugs ry Kim Kannussaari, asiantuntija, EHYT ry/miten puhua kannabiksesta -hanke Huumeseminaarin työpaja: Aikuiset perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen asiakkaina 12.30-14.30 Kultsa III 18B Miten ottaa huumeidenkäyttö puheeksi perusterveydenhuollon tai sosiaalitoimen asiakkaiden kanssa? Työpajassa tarkastellaan suomalaisten huumeidenkäyttöä koskevia tilastoja käytännön työntekijän näkökulmasta sekä tarjotaan käytännönläheisiä menetelmiä puheeksiottoa varten. 12.30 Miltä tilastot näyttävät perusterveydenhuollon näkökulmasta? Sirpa Savolainen, mielenterveyden ja päihdetyön sairaanhoitaja, Etelän psykiatria- ja päihdekeskus 13.30 Menetelmiä puheeksiottoon ja puuttumiseen Katja Minna Hakasaari, läheis -ja perhetyönkeskuksen esimies, Irti Huumeista ry Kimmo Sainio, toiminnanjohtaja, Irti Huumeista ry Työpajojen suunnittelu ja toteutus: Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston huumetyöryhmä 28 OHJELMA keskiviikko
Päihdeongelmaisten palvelujen hankinnat, asiakaslähtöisyys ja laatu 12.30-14.30 Henrik 19 Julkiset hankinnat ovat yleinen keino kuntalaisten palvelujen järjestämiseksi. Miten ne toimivat päihdepalvelujen hankinnoissa? Seminaarissa tutustumme hankintojen ohjauksen keskeiseen sanomaan, käytäntöihin ja kokemuksiin sekä uuteen hankintalakiin. Tarkastelussa on koko hankintaprosessi, missä hankinnat asetetaan hankintalakia laajempaan hyvinvointipalvelujen järjestämisen kehykseen. Asiantuntijat vastaavat seminaarissa kysymyksiin minkälainen on hyvä hankinta ja kenen näkökulmasta? Entä mitä on hankinnan laatu, mitä on palvelujen laatu? Mitä ja miten voimme tehdä paremmin? Päihdeongelmaisten palvelut ja palvelujen hankinnat ovat yhteinen asia, meidän asiamme. Ole mukana oppimassa ja keskustelemassa. Puheenjohtaja: Tutkimuspäällikkö Kerstin Stenius, THL 12.30 Puheenjohtajan tervehdys - Hankinta on hyvä renki, mutta huono isäntä 12.40 Päihdepalvelujen palveluhankinnat Suomessa ja muissa Pohjoismaissa Taina Schneider, projektityöntekijä, Pohjoismainen hyvinvointikeskus 13.00 Uusi hankintalaki ja päihdepalvelujen hankinnat Marko Rossi, hankinta-asiantuntija, Julkisten hankintojen neuvontayksikkö, Kuntaliitto ry 13.25 Jaloittelutauko 13.30 Asiakaslähtöisyys, laatu ja innovaatiot palveluhankinnoissa paneeli Aila Ronkanen, psykososiaalisen työn päällikkö, Helsingin kaupunki Olavi Kaukonen, toimitusjohtaja, A-klinikkasäätiö Riikka Perälä, kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori, EHYT ry:n päihdeasiamiestoiminta Jenny Kaasinen-Wickman, kokemusasiantuntija, KoKoA ry 14.15 Seminaarin yhteenveto Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Pohjoismainen hyvinvointikeskus 29 OHJELMA keskiviikko
Pelotellen vai perustellen? Työpaja ehkäisevän päihdetyön viestinnän eettisistä pelisäännöistä 12.30-14.30 Arkki Työpajassa osallistujat saavat välineitä itselleen ratkoa viestinnän eettisiä haasteita. Työpajan aineksista työstetään ehkäisevän päihdetyön eettiset suositukset ehkäisevän päihdetyön laatukehittäjäverkoston toimesta. Puheenjohtaja: Kehittämispäällikkö Tuukka Tammi, THL 12.30 Puheenjohtajan alkusanat 12.40 Pelotellen vai perustellen? Henrik Rydenfelt, Viestinnän eettisen neuvottelukunnan jäsen, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto 13.10 Työpajatyöskentely Ryhmä 1: viestintää avainpäättäjille Heta Välimäki, viestintä- ja yhteiskuntasuhdevastaava, EHYT ry Ryhmä 2: viestintää oman alan ammattilaisille Tuomas Tenkanen, Johtava erityisasiantuntija, EHYT ry Ryhmä 3: Viestintää kansan syville riveille Sanna Wuorio, viestintäsuunnittelija, THL 20 Seminaarin suunnittelu ja toteutus: Ehkäisevän päihdetyön laatukehittämisverkosto 30 OHJELMA keskiviikko
P ä ä t ö s s e m i n a a r i : P ä i h d e p ä i v i e n j ä l k i v i i s a a t 1 5.00-1 6.00 A a l t o-s a l i Mitä mieltä jälkiviisaat ovat alkoholipolitiikasta ja tulevasta alkoholilain uudistuksesta? Entä minkälainen on oikeastaan suomalainen alkoholikulttuuri? Juontaja: Näyttelijä Joonas Nordman 15.00 Jälkiviisaat Annika Saarikko, kansanedustaja Olavi Kaukonen, A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston puheenjohtaja Reetta Räty, toimittaja 15.50 Päätössanat Kristiina Hannula, toiminnanjohtaja, EHYT ry 31 OHJELMA keskiviikko
osallistu keskusteluun twitterissä #päihdepäivät #alkoholityöllistää Tervetuloa vuoden kiinnostavimmille ammattilaispäiville! www.päihdepäivät.fi YHTEYSTIEDOT DESIGN & ILLUSTRATIONS kiinnoste 2016 paihdepaivat@ehyt.fi puh. 050 411 0357 www.päihdepäivät.fi #päihdepäivät Päihdepäivät on EHYT ry:n ja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston järjestämä valtakunnallinen koulutustapahtuma ammattilaisille, järjestöille, päättäjille ja vapaaehtoisille. Puhujina on päihdetyön ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita sekä päihdepolitiikan asiantuntijoita.