1 1 Vakuutuskassan nimi on OP-Eläkekassa. Eläkekassan englanninkielinen nimi on OP Bank Group Pension Fund. 2 Eläkekassan kotipaikka on Helsinki.



Samankaltaiset tiedostot
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Vakuuttava työttömyyskassa YLEINEN TYÖTTÖMYYSKASSA YTK:N SÄÄNNÖT. Finanssivalvonnan vahvistamat

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa alkaen

HOAY Rautatieläisenkatu HELSINKI puh , toimisto@hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

Kristillinen Eläkeliitto ry

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Suomen Metsäsertifiointi ry:n hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt

Säännöt Hallituksen muutosehdotus

YLEINEN TEOLLISUUSLIITTO ry SÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

OP-ELÄKESÄÄTIÖ 1 (31)

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

2 1 Eläkesäätiö toimii eläkesäätiölain (jäljempänä ESL) 2 :ssä ja 13 luvussa tarkoitettuna B yhteiseläkesäätiönä.

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja.

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

(5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous , rekisteröity Sisällysluettelo

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin Muutokset merkitty rekisteriin Rekisterinumero Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

SOMAKISS ry:n säännöt

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt

ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa

Jääskentie 6 B Espoo

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa , päivitetty

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

PÄÄKAUPUNKISEUDUN SMART & CLEAN - SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT [Luonnos IX / ]

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Keliakialiitto ry Säännöt

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi.

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Perustettu Rekisteröity

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Transkriptio:

OP-ELÄKEKASSA 1 (12) OP- ELÄKEKASSAN SÄÄNNÖT Finanssivalvonta on 25.5.2010 vahvistanut säännöt sovellettavaksi 1.1.2011 alkaen. Finanssivalvonta on 20.1.2012 vahvistanut sääntöjen 17 :n, 19 :n ja 23 :n muutokset sovellettavaksi 1.1.2012 alkaen. ELÄKEKASSAN NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTAPIIRI JA TARKOITUS 1 1 Vakuutuskassan nimi on OP-Eläkekassa. Eläkekassan englanninkielinen nimi on OP Bank Group Pension Fund. 2 Eläkekassan kotipaikka on Helsinki. 3 Eläkekassa on vakuutuskassalain (jäljempänä VKL) 3 :ssä tarkoitettu eläkekassa. 2 1 Eläkekassan toimintapiirin muodostavat OP-Pohjola osk:aan, sen jäseninä oleviin osuuspankkeihin, tytäryhtiöihin ja muihin osuuspankkiyhteisöihin sekä edellä mainittujen enemmistöomistukseen perustuvassa määräämisvallassa oleviin yhteisöihin työsuhteessa olevat henkilöt ja heidän edunsaajansa, ne luottamustehtäviä hoitavat henkilöt, jotka toimintapiiriin kuuluva työnantaja on 3 :n 2 momentin perusteella ilmoittanut eläkekassan toimintapiiriin sekä ne työsuhteessa olevat henkilöt, jotka toimintapiiriin kuuluva työnantaja on 3 :n 3 momentin perustella ilmoittanut eläkekassan toimintapiiriin. 1.6.1994-31.5.2007 välisenä aikana ei uusia luottamustehtäviä hoitavia henkilöitä ole voitu ilmoittaa eläkekassan toimintapiiriin. 3 1 Eläkekassan tarkoituksena on 1) osastossa A työntekijän eläkelaissa (jäljempänä TyEL) ja työntekijän eläkelain voimaanpanolaissa (jäljempänä TyELVpL) säädetyn eläketurvan mukaisten etuuksien myöntäminen 2) osastossa B näiden sääntöjen 12 :ssä erikseen mainittujen lisäeläkkeiden ja avustusten myöntäminen. 2 Kassan toimintapiiriin kuuluva työnantaja voi vapaaehtoisesti järjestää luottamustehtäviä hoitaville henkilöille TyEL 8 :n perusteella TyEL:n mukaisen eläketurvan.

OP-ELÄKEKASSA 2 (12) OSAKKAAT JA JÄSENET 3 Kassan toimintapiiriin kuuluva työnantaja voi vapaaehtoisesti järjestää työntekijöilleen TyEL 5 :n 3 momentin ja 150 :n 2, 3 ja 5 momentin perusteella TyEL:n mukaisen eläketurvan. 4 1 Eläkekassan osakkaiksi voidaan hyväksyä 2 :ssä mainitut työnantajat. 2 Eläkekassaan liittymisestä työnantajan on tehtävä eläkekassan hallitukselle kirjallinen hakemus, jossa työnantaja sitoutuu näiden sääntöjen mukaisiin velvollisuuksiin. Siihen on liitettävä mukaan oikeaksi todistettu jäljennös sen toimielimen pöytäkirjasta, jolla on oikeus päättää eläkekassaan liittymisestä. 3 Osakkaaksi liittyminen tapahtuu ja osakkaan oikeudet ja velvollisuudet alkavat hakemuksen hyväksymistä lähinnä seuraavan kalenterikuukauden alusta tai hallituksen hyväksymästä muusta ajankohdasta lukien. 4 Eläkekassaan liittyvä osakas on TyEL-toiminnan osalta velvollinen täydentämään eläkekassan vastuunsiirron, eläkesäätiön vakuutustoiminnan tai työeläkevakuutusyhtiön työnantajakohtaisen vakuutuskannan vastaanottamisen yhteydessä siirrettävää toimintapääomaa vakuutuskassalain 134 :n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. 5 Hakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä ilmoitetaan kirjallisesti hakijalle. 5 1 Eläkekassan jäsen on jokainen osakkaan palveluksessa oleva työntekijä, jolle osakas on TyEL:n perusteella velvollinen järjestämään eläketurvan, sekä 2 :ssä mainitut muut eläkekassan toimintapiiriin ilmoitetut henkilöt. LUOTTAMUSTOIMI 2 Eläkekassan omiin työntekijöihin sovelletaan, mitä jäsenistä on määrätty. 3 Jäsenen edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on TyEL:n ja TyELVpL:n säännösten mukaan oikeus perhe-eläkkeeseen. 6 1 Luottamustoimeen liittyvää eläkevakuutusta otettaessa on määrättävä, mistä alkaen vakuutetulle luottamustoimen hoitamisesta maksetut palkkiot otetaan huomioon eläkkeeseen oikeuttavina. Eläkkeeseen oikeuttavina palkkioina voidaan kuitenkin ottaa huomioon taannehtivasti enintään vakuutuksen ottamista välittömästi edeltäneen kalenterivuoden aikana maksetut palkkiot. KASSASTA EROAMINEN JA VAKUUTUKSEN PÄÄTTYMINEN 7 1 Eläkekassaan kuuluvalla osakkaalla on oikeus erota kassasta maalis-, kesä-, syys- tai joulukuun viimeisenä päivänä, jolloin vakuutus lakkaa samasta ajankohdasta. Osakkaan on ilmoitettava eroamisesta kirjallisesti kassalle viimeistään kolme kuukautta ennen eroamispäivää. Jos osakas on edelleen vakuuttamisvelvollinen, sen on samalla selvitettävä että se on

OP-ELÄKEKASSA 3 (12) järjestänyt työntekijöilleen muulla tavoin TyEL:n mukaisen eläketurvan siitä lukien, kun vakuutus päättyy. 2 Eläkekassasta eroaminen ei ole kuitenkaan mahdollista ennen kuin vähintään vuosi on kulunut osakkaan liittymisestä eläkekassaan. 3 Osakkaan järjestämä vakuutus eläkekassassa päättyy osakkaan lakatessa kuulumasta toimintapiiriin. 4 Osakkaan on erottava tai eläkekassan hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin osakkaan erottamiseksi eläkekassasta, kun osakkaan toimintapiiriin kuulumisen edellytykset eivät enää täyty. 5 Eläkekassan hallitus voi erottaa osakkaan, joka 1) vilpillisesti tai huolimattomuudesta on ilmoittanut väärin tai jättänyt ilmoittamatta jonkin seikan, jolla on merkitystä osakkaaksi pääsyn, jäsenyyden tai eläkkeen tai avustuksen edellytyksiä arvioitaessa tai vakuutusmaksun suuruutta määrättäessä; 2) on jättänyt suorittamatta eläkekassalle näiden sääntöjen mukaiset maksut; taikka 3) ei muutoin noudata näitä sääntöjä. 6 Erotettu osakas lakkaa kuulumasta eläkekassaan seuraavan täyden kalenterivuosipuoliskon kuluttua siitä, kun erottamispäätös on sille todistettavasti ilmoitettu. 7 Osakas on velvollinen suorittamaan eläkekassalle kaikki näiden sääntöjen mukaiset maksut, joiden peruste on syntynyt ennen eroamis- tai erottamisajankohtaa. 8 Osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassasta suorittamaan eläkekassalle määrän, jolla sen vastuuvelka TyEL-toiminnan osalta ylittää sanottua vastuuvelkaa kattamassa olevat varat. Sen lisäksi osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassasta täydentämään vastuun siirron yhteydessä siirrettävää toimintapääomaa vakuutuskassalain 132 :n 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. 8 1 Eläkekassaan kuuluvan jäsenen vakuutus päättyy hänen lakatessaan kuulumasta kassan toimintapiiriin. 9 1 Eroavalla tai erotetulla osakkaalla ei ole oikeutta eläkekassan varoihin. VAKUUTUSMAKSUT 10 1 Osakkaat maksavat osastoon A vakuutusmaksuna vuosittain hallituksen päätöksen mukaisesti määrän, joka osaston A muiden tuottojen lisäksi tarvitaan osastosta A maksettaviin eläkkeisiin, sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden edellyttämiin siirtoihin vakuutusmaksuvastuuseen

OP-ELÄKEKASSA 4 (12) ja korvausvastuuseen sekä eläkekassan muiden kulujen peittämiseen. Osakkaat suorittavat vakuutusmaksun jäsenille maksamiensa palkkojen mukaisessa suhteessa. 2 Lisäksi osakkaat maksavat osastoon B vakuutusmaksuna vuosittain hallituksen päätöksen mukaisesti määrän, joka osaston muiden tuottojen lisäksi tarvitaan osastosta B maksettavien eläkkeiden, korvausten ja muiden kulujen peittämiseen. Osakkaat suorittavat vakuutusmaksun edellä 1 momentissa mainitulla perusteella. 3 Vakuutusmaksun maksuunpanosta ja maksuajasta päättää eläkekassan hallitus. Eläkekassalla on oikeus periä vakuutusmaksun ennakkoa. Perityille ennakoille ja niiden palautuksille ei makseta korkoa. 4 Jollei vakuutusmaksua, joksi katsotaan myös vakuutusmaksun ennakko, ole suoritettu viimeistään eräpäivänä, maksua korotetaan eräpäivästä maksun suorituspäivään TyEL 164 :n perusteella korkolain 4 :n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. 5 Vakuutusmaksu, jota ei ole suoritettu viimeistään eräpäivänä, ja 4 momentissa tarkoitettu viivästyskorko voidaan TyEL 159 :n nojalla ulosmitata ilman tuomiota tai päätöstä niin kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa säädetään. A-OSASTON ETUUDET 11 1 Eläkekassan toimintapiiriin kuuluvalla tai kuuluneella vakuutetulla on oikeus TyEL:n ja TyELVpL:n mukaisiin etuuksiin, joiden saamisen edellytykset ja suuruus sekä niiden hakeminen ja suorittaminen määräytyvät TyEL:n ja TyELVpL:n sekä niiden nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä näiden sääntöjen mukaisesti. B-OSASTON ETUUDET JA NIITÄ KOSKEVAT ERITYISET MÄÄRÄYKSET 12 1 B-osastosta maksetaan jäsenille lisäetuna vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkettä ja heidän omaisilleen perhe-eläkettä ja hautausavustusta siten, että vanhuuseläke perustuu 30.6.1962 ja työkyvyttömyys- ja perhe-eläke sekä hautausavustus perustuvat 1.1.1957 laskettuun vapaakirjan arvoon. 2 Eläkettä ja avustusta haetaan eläkekassalta ja hakemukseen on liitettävä eläkekassan hallituksen vaatimat selvitykset. 3 Tämän pykälän mukainen työkyvyttömyys- ja perhe-eläkevapaakirja sekä hautausavustusvapaakirja on laskettu vastaamaan niitä jäsen- ja kannatusmaksuja, jotka jäsenet ja osakkaat ovat suorittaneet mainittujen eläkkeiden ja avustuksen maksamista varten. Vanhuuseläkevapaakirja on laskettu vastaamaan jäsenten ennen 1.7.1962 suorittamia vanhuuseläkemaksuja sekä osakkaiden ennen sanottua aikamäärää suorittamia vastaavia maksuja kuitenkin siten, että viimeksi mainitut on

OP-ELÄKEKASSA 5 (12) käytetty ensisijaisesti A-osaston mukaisen vähimmäiseläketurvan kustantamiseen. 4 Oikeus B-osastosta annettavaan vanhuuseläkkeeseen on henkilöllä, jos hän on ollut eläkekassan jäsen ennen 1.7.1962 ja muuhun eläkkeeseen ja avustukseen, jos hän tai edunjättäjä on ollut eläkekassan jäsen ennen 1.1.1957 ja jos hänelle on muodostunut vakuutusmaksuja vastaava rahastoosuus. 5 B-osasto jatkaa myös 30.6.1962 voimassa olleiden eläkkeiden maksamista. 6 Tämän pykälän tarkoittamaa vapaakirjaan perustuvaa eläkettä tai avustusta maksetaan 1.1.1957 voimassa olleiden sääntöjen mukaan kuitenkin poikkeuksella, että miesten vanhuuseläkeikä on 62 ja naisten 60 vuotta. 13 1 Jos B-osaston eläkkeen saaja saa TEL:n mukaista eläkettä, mahdollisesti muita sanotun lain 8 :n tarkoittamia eläkkeitä, korvauksia tai elinkorkoa tai TyEL:n tai TyELVpL:n mukaista eläkettä ja niiden yhteismäärä on suurempi kuin 60 prosenttia eläkepalkasta, vähennetään ylimenevä osa B- osaston maksamasta eläkkeestä, ei kuitenkaan siltä osin, kuin se perustuu jäsenmaksuja vastaavaan eläkkeeseen. 13 a 1 B-osaston päätökseen tyytymätön voi pyytää asiansa uudelleen käsittelyä, jos hän epäilee virhettä päätöksessä. Eläkekassa oikaisee päätöksen, jos uudet selvitykset antavat siihen aihetta. 2 B-osaston päätökseen tyytymätön voi pyytää ratkaisusuositusta tätä tehtävää varten järjestetyltä lautakunnalta. Lisätietoja tässä kohdassa tarkoitetusta lautakuntamenettelystä saa eläkekassasta tai eläkepäätöksen yhteydessä annetusta oikeusturvakeinoja koskevasta ohjeesta. 3 B-osaston päätökseen tyytymätön voi saattaa asian myös Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavaksi. 13 b 1 Eläkekassan säännöt ja sääntömuutokset, joista käy ilmi B-osaston eläkeoikeuksien laajuus, etuuksien saamiseen liittyvät edellytykset ja valintamahdollisuudet ovat B-osastosta vapaakirjan saaneiden henkilöiden saatavilla internetissä. Etuuksia ja niiden hakemista koskevat sääntömuutokset ovat B-osastosta vapaakirjan saaneiden henkilöiden ja eläkkeensaajien saatavilla internetissä kohtuullisessa ajassa sääntömuutoksen vahvistamisesta. 2 Tieto eläkekassan B-osaston taloudellisesta asemasta eli selvitys karttuneiden etuuksien kattamisasteesta on eläkekassan B-osastosta vapaakirjan saaneiden henkilöiden saatavissa internetissä.

OP-ELÄKEKASSA 6 (12) 3 Eläkekassan B-osaston etuudensaaja saa eläkkeelle jäädessään tai muiden etuuksien erääntyessä yksityiskohtaiset tiedot niistä etuuksista, joihin hän on oikeutettu. 4 Eläkekassan B-osastosta vapaakirjan saaneilla henkilöillä ja eläkkeensaajilla on oikeus pyynnöstä saada tiedoksi - eläkekassan tilinpäätös ja vuosikertomus (toimintakertomus) - sijoituspolitiikan periaatteita koskeva selvitys. Tiedot toimitetaan kirjallisesti, sähköpostitse tai muulla sovitulla tavalla. A- JA B-OSASTON ELÄKKEIDEN MAKSAMINEN 14 1 Eläkkeet maksetaan kuukausittain eläkkeensaajan ilmoittamalle pankkitilille. 2 Jos eläke maksetaan ulkomailla asuvalle eläkkeensaajalle, eläkkeen on oltava eläkepäätöksessä ilmoitettuna eräpäivänä eläkkeensaajan ilmoittamalla pankkitilillä Suomessa. 3 Eläkkeen viivästyessä eläkekassa maksaa eläkkeen korotettuna siten kuin TyEL 115 ja 116 :ssä säädetään. VASTUUVELKA, TOIMINTAPÄÄOMA JA VARARAHASTO 15 1 Eläkekassan vastuuvelan muodostavat sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaan laskettava vakuutusmaksuvastuu ja korvausvastuu. 2 Vakuutusmaksuvastuu vastaa voimassa olevissa sitoumuksissa tarkoitetuista tulevista vakuutustapahtumista johtuvien suoritusten ja näistä sitoumuksista aiheutuvien muiden menojen pääoma-arvoa vähennettynä tulevien vakuutusmaksujen pääoma-arvolla. Vakuutusmaksuvastuuna pidetään myös vakavaraisuuden ylläpitoon tarkoitettua lisävakuutusvastuuta. 3 Korvausvastuu vastaa sattuneiden vakuutustapahtumien johdosta suoritettavia, maksamatta olevia korvaus- ja muita määriä sekä runsasvahinkoisten vuosien varalta vastuuopillisesti laskettavaa tasoitusmäärää. 4 Toimintapääomalla tarkoitetaan sitä määrää, jolla kassan varat ja muut niihin rinnastettavat sitoumukset ja vakuudet ylittävät TyEL:n mukaisesta vakuutustoiminnasta johtuvat velat ja muut näihin rinnastettavat sitoumukset. 5 Vararahastoa kartutetaan VKL:ssa säädetyllä tavalla.

OP-ELÄKEKASSA 7 (12) VAROJEN SIJOITTAMINEN JA LAINANOTTO 16 1 Eläkekassan on sijoitettava varansa turvaavasti ja tuloa tuottavasti sekä eläkekassan maksuvalmiutta silmällä pitäen. Eläkekassan varoja ei saa käyttää eläkekassan toiminnalle ilmeisesti vieraaseen tarkoitukseen. EDUSTAJISTO 2 Eläkekassa saa ottaa lainaa ainoastaan VKL 7 :n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Lainojen yhteismäärä saa olla ilman Finanssivalvonnan suostumusta enintään yksi viidesosa taseen loppusummasta. 17 1 Ylintä päätösvaltaa eläkekassan asioissa käyttää edustajisto. Edustajistoon valitaan joka neljäs vuosi yhteensä 24 edustajaa. Edustajista on 12 osakkaiden ja 12 jäsenten valitsemia. 2 Edustajiston toimikausi on neljä vuotta ja alkaa valintaa seuraavan kalenterivuoden alussa. 3 Jäsenten edustajat valitaan vaalipiireittäin välittömillä ja suhteellisilla vaaleilla. Jäsenten edustajan tulee olla eläkekassan jäsen. 4 Vaalipiirit, joita on kuusi, muodostetaan OP-liitoista. OP- Pohjola oskkonserniin kuuluvat eläkekassan osakkaina olevat yhteisöt rinnastetaan OPliittoon. Kuhunkin vaalipiiriin kuuluvien OP-liittojen vahvistamisesta, jokaisesta vaalipiiristä valittavien edustajien lukumäärästä ja jäsenten edustajien valinnasta annetaan tarkemmat määräykset vaalijärjestyksessä. 5 Jäsenten edustaja katsotaan eronneeksi edustajistosta, kun hänen työsuhteensa osakkaaseen päättyy. 6 Jos jäsenen toimikausi edustajistossa päättyy kesken toimikauden, tulee hänen tilalleen samalta listalta ensimmäinen valitsematta jäänyt ehdokas. Jos samalla listalla ei ole valitsematta jääneitä ehdokkaita, tulee hänen tilalleen samasta vaalipiiristä suurimman vertausluvun saanut valitsematta jäänyt ehdokas. 7 Osakkaiden edustajat valitsee OP-Pohjola osk:n hallintoneuvosto. 8 Osakkaiden edustajien lukumäärä määräytyy yhtä suureksi kuin samasta vaalipiiristä valittavien jäsenten edustajien lukumäärä. 9 Osakkaan edustaja katsotaan eronneeksi, kun hänen toimisuhteensa tai luottamustehtävänsä osakkaaseen päättyy. 10 Edustajiston edustajan eroamisikä on 65 vuotta kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan edustajiston kokouksen päättymiseen saakka. 11 OP-Pohjola osk:n hallintoneuvosto valitsee osakkaiden edustajista edustajiston puheenjohtajan. Jäsenten edustajat valitsevat ensimmäisessä

OP-ELÄKEKASSA 8 (12) vaalien jälkeen pidettävässä edustajiston kokouksessa edustajiston varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausi päättyy uuden edustajiston toimikauden alkaessa. 18 1 Edustajisto valitsee keskuudestaan tarkastusvaliokunnan, jossa on vähintään neljä ja enintään kahdeksan jäsentä. Tarkastusvaliokunnan jäsenistä puolet on osakkaiden ja puolet jäsenten edustajien valitsemia. 2 Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on valvoa eläkekassan hallintoa. Tarkastusvaliokunta esittää havaintonsa eläkekassan hallinnosta ainakin kerran vuodessa edustajistolle. 3 Edustajisto vahvistaa tarkastusvaliokunnalle ohjesäännön, jossa todetaan tarkastusvaliokunnan tehtävät. 4 Edustajisto voi valita myös muita tarpeelliseksi katsomiaan valiokuntia. 19 1 Varsinainen edustajiston kokous pidetään kahdesti vuodessa eläkekassan kotipaikassa. Kevätkokous on pidettävä ennen huhtikuun loppua ja syyskokous ennen joulukuun loppua aikana jonka hallitus määrää. 2 Ylimääräinen edustajiston kokous pidetään, jos hallitus katsoo siihen olevan aihetta. Ylimääräinen edustajiston kokous on pidettävä, jos jäsenet ja osakkaat, joilla on vähintään yksi kymmenesosa äänimäärästä, kirjallisesti sitä vaativat ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Sama oikeus on edustajiston jäsenillä, joiden äänimäärä on vähintään yksi kymmenesosa kaikkien edustajien äänimäärästä. Ylimääräinen edustajiston kokous on niin ikään pidettävä, jos sosiaali- ja terveysministeriö tai vakuutuskassan tilintarkastaja sitä kirjallisesti vaatii ilmoittamansa asian käsittelyä varten. 3 Edustajiston kokous kutsutaan koolle aikaisintaan neljä viikkoa ja viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta kirjallisesti tai sähköisessä muodossa lähetetyllä kutsulla. Muut tiedonannot toimitetaan asianomaisille samalla tavalla. 4 Edustajistossa on jokaisella edustajalla yksi ääni. Valtuutetun käyttö on kielletty. 5 Edustajisto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä, joista yhden tulee olla edustajiston puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, on läsnä. Päätökset edustajiston kokouksessa tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei laissa tai näissä säännöissä jostakin asiasta ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalit arpa ja muut asiat puheenjohtajan ääni. 6 Edustajiston kokouksissa on hallituksen jäsenillä oikeus olla läsnä ja lausua mielipiteensä. 7 Edustajiston kokouksista pidetään pöytäkirjaa, johon merkitään läsnäolijat, tehdyt päätökset ja tapahtuneet äänestykset.

OP-ELÄKEKASSA 9 (12) 8 Edustajiston pöytäkirjat, lausunnot ja kirjelmät allekirjoittavat puheenjohtaja ja sihteeri. 20 1 Edustajiston kevätkokouksessa - esitetään tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus; - käsitellään tarkastusvaliokunnan katsaus ja lausunto eläkekassan toiminnasta; - päätetään toimenpiteistä, joihin edellisen vuoden tilinpäätös antaa aihetta; - päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta; - päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle; - esitetään katsaus eläkekassan toiminnasta kuluvana vuonna; - päätetään tilintarkastajien palkkiot; - valitaan tarvittaessa tilintarkastajat ja varatilintarkastajat; - käsitellään muut kokouskutsussa ilmoitetut asiat. 21 1 Edustajiston syyskokouksessa HALLITUS - esitetään katsaus kuluvan vuoden toiminnasta; - käsitellään tarkastusvaliokunnan katsaus ja lausunto eläkekassan toiminnasta; - esitetään toiminnan suuntaviivat seuraavalle vuodelle; - päätetään edustajiston ja hallituksen jäsenten palkkiot seuraavalle tilikaudelle; - valitaan hallituksen jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet; - valitaan tarkastusvaliokunnan ja muiden edustajiston tarpeelliseksi katsomien valiokuntien jäsenet; - käsitellään muut kokouskutsussa ilmoitetut asiat. 22 1 Eläkekassalla on hallitus, johon kuuluu kuusi varsinaista jäsentä sekä kuusi henkilökohtaista varajäsentä. Edustajiston kokouksessa jäsenten edustajat valitsevat kolme varsinaista jäsentä varajäsenineen ja osakkaiden edustajat valitsevat kolme varsinaista jäsentä varajäsenineen.

OP-ELÄKEKASSA 10 (12) 2 Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. 3 Hallituksen jäsenen eroamisikä on 65 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään sen kalenterivuoden loppuun, jona hän täyttää 65 vuotta. 4 Hallituksen jäsen katsotaan eronneeksi, kun hänen työsuhteensa, toimisuhteensa tai luottamustehtävänsä osakkaaseen päättyy. 23 1 Hallitus edustaa eläkekassaa sekä huolehtii eläkekassan hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. 2 Hallituksen tehtävänä on erityisesti: 1) ratkaista eläkettä koskevat asiat, ellei hallitus ole antanut ratkaisuoikeutta toimitusjohtajalle tai jollekin kassan toimihenkilölle; 2) päättää eläkekassan hoidon järjestämisestä, ottaa ja erottaa eläkekassan toimihenkilöt sekä määrätä heidän toimenhoitonsa ehdoista ja heidän tehtävistään ja päättää toimitusjohtajan palkkaehdoista; 3) laatia eläkekassan sijoitussuunnitelma ja tarvittaessa eläkekassan toimintapääomaan liittyvät suunnitelmat; 4) päättää eläkekassan varojen sijoittamisesta ja 16 :ssä mainittujen lainojen ottamisesta; 5) huolehtia siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty; 6) valmistella edustajiston kokouksessa käsiteltävät asiat; 7) antaa eläkekassan nimenkirjoitusoikeus 25 :n mukaisesti; 8) käsitellä näiden sääntöjen 7 :n 5 momentin tarkoittamat erottamiset; 9) tehdä toimintakertomuksessa esitys eläkekassan yli- tai alijäämää koskeviksi toimenpiteiksi; 10) vahvistaa vaalivuonna edustajiston vaalissa kuhunkin vaalipiiriin kuuluvat OP-liitot sekä jokaisesta vaalipiiristä valittavien jäsenten edustajien lukumäärän; 11) valita ja erottaa tarvittaessa eläkekassan toimitusjohtaja. 3 Hallitus on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä, joista yhden tulee olla eläkekassan hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, on saapuvilla. Päätökset hallituksen kokouksissa tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalit arpa ja muut asiat puheenjohtajan ääni.

OP-ELÄKEKASSA 11 (12) TOIMITUSJOHTAJA 4 Hallituksen kokouksissa pidetään pöytäkirjaa, johon merkitään päätökset ja tapahtuneet äänestykset. Pöytäkirjan allekirjoittavat läsnä olleet hallituksen jäsenet ja pöytäkirjan laatija. 24 1 Eläkekassalla on toimitusjohtaja, jonka tehtävänä on hoitaa eläkekassan juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtajan on huolehdittava, että eläkekassan kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtajalla on oikeus edustaa eläkekassaa sellaisessa asiassa, joka VKL:n mukaan kuuluu hänen tehtäviinsä. KASSAN NIMENKIRJOITUS 25 1 Eläkekassan toiminimen kirjoittavat hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja yhdessä. TILINPÄÄTÖS 2 Toiminimen kirjoittavat lisäksi hallituksen siihen oikeuttamat henkilöt kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä 1 momentissa mainitun henkilön kanssa. 26 1 Eläkekassan hallinnon ja tilien tarkastuksen suorittaa kaksi edustajiston kevätkokouksessa toistaiseksi valittua tilintarkastajaa, joista osakkaiden ja jäsenten edustajat kumpikin valitsevat yhden varsinaisen tilintarkastajan ja tälle henkilökohtaisen varatilintarkastajan. Yhden tilintarkastajan ja hänen varatilintarkastajansa tulee olla Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja. 2 Tilintarkastajana ei saa toimia henkilö, joka on täyttänyt 65 vuotta. Tämän iän täyttänyt henkilö saa kuitenkin toimia tilintarkastajana seuraavan edustajiston kokouksen päättymiseen saakka. 3 Tilintarkastajaksi voidaan valita Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajaksi valitulle tilintarkastusyhteisölle ei valita varatilintarkastajaa. 27 1 Eläkekassan tilikausi on kalenterivuosi. 2 Kultakin tilikaudelta on laadittava sosiaali- ja terveysministeriön asetusten ja Finanssivalvonnan antamien määräysten mukainen tilinpäätös ja toimintakertomus, joka on toimitettava tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen edustajiston kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta antaa hallitukselle kirjallinen tilintarkastuskertomus toimittamastaan eläkekassan hallinnon ja tilien tarkastuksesta.

OP-ELÄKEKASSA 12 (12) ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 28 1 Eläkekassan jäsenmäärä tulee olla vähintään 300. Eläkekassalla on oikeus pitää omalla vastuullaan koko vakuutuskantansa, ellei TyEL:sta muuta johdu. 29 1 Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta taikka eläkekassan purkamisesta tehdään edustajiston kokouksessa, jos vähintään kaksi kolmasosaa saapuvilla olleiden äänioikeutettujen yhteenlasketusta äänimäärästä sitä kannattaa. 30 1 Jos eläkekassalta jää varoja, kun sen purkaminen on loppuun saatettu, palautetaan jäljelle jääneet varat osakkaille niiden vastuuvelkaa vastaavien osuuksien mukaisessa suhteessa.