Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)



Samankaltaiset tiedostot
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa , rekisterinumero on ))

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie Lohilahti

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

(5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Suomen Metsäsertifiointi ry:n hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

Suomen luolaseuran säännöt

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

Perustettu Rekisteröity

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

JÄLJENNÖS 1(4) llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D HELSINKI

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Säännöt Hallituksen muutosehdotus

SOMAKISS ry:n säännöt

Kristillinen Eläkeliitto ry

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Jääskentie 6 B Espoo

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

Keliakialiitto ry Säännöt

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Hyväksytty vuosikokouksessa Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin Muutokset merkitty rekisteriin Rekisterinumero Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

Transkriptio:

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus: Yhdistyksen tarkoituksena on auttaa fyysisen ja henkisen väkivallan uhreja, jotka ovat joutuneet lähisuhde- tai perheväkivallan kohteeksi tai todistajaksi sekä auttaa ja tukea väkivallan tekijöitä, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähi- tai perhesuhteessaan. Toimintamuodot: - Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys voi perustaa turvakoteja ja avopalveluyksiköitä sekä tarjota kriisi- ja neuvontapalveluita. - Turvakotitoimintaan kuuluu ympärivuorokautisen turvapaikan antamisen lisäksi väkivaltaa kokeneen tai sen todistajaksi joutuneen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ja muun selviytymisen tukemista muun muassa asiakasneuvottelujen, yksilökeskustelujen ja vertaisryhmien avulla sekä käytännön asioiden hoidon neuvontaa ja ohjausta. - Väkivallan tekijöille tarjotaan väkivaltaa katkaisevaa ja ehkäisevää ohjausta, tukea ja muuta vastaavanlaista perheenjäsenten hyvinvointia edistävää toimintaa. - Yhdistys harjoittaa väkivaltaa ehkäisevää tiedotus-, julkaisu- ja tutkimustoimintaa, järjestää koulutus- ja keskustelutilaisuuksia sekä laatii kannanottoja. - Yhdistys vaikuttaa viranomaisiin, kunnallisiin päätöksentekijöihin ja lainsäädäntöön tekemällä esityksiä ja antamalla lausuntoja sekä harjoittaa muuta vastaavanlaista yhteiskunnallista vaikuttamista. - Yhdistys tekee yhteistyötä eri järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa yhdistyksen tavoitteiden toteuttamiseksi. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi toimeenpanna rahankeräyksiä, arpajaisia sekä myyjäisiä saatuaan näihin asianomaisen luvan. Yhdistys voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta.

3 Jäsenet 2 (5) 4 Hallitus Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen yksityinen henkilö, joka kannattaa yhdistyksen toiminta-ajatusta. Yhdistyksen jäsenyyden hyväksyy hallitus. Yhdistyksen kannattajajäseneksi voi hallitus hyväksyä joko yksityisen henkilön, rekisteröidyn yhdistyksen tai muun oikeuskelpoisen yhteisön. Kannattajajäsenillä ei ole äänioikeutta. Yhdistyksen jäsenillä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla tästä kirjallisesti hallitukselle, sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Yhdistyksen jäsen on velvollinen suorittamaan jäsenmaksun. Yhdistyksen hallituksella on oikeus erottaa jäsen, joka toimii vastoin yhdistyksen tarkoitusta. Varsinainen jäsen, joka on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta kahtena peräkkäisenä vuonna, katsotaan hallituksen päätöksellä eronneeksi yhdistyksestä. Erääntyneen jäsenmaksunsa kahden vuoden ajan laiminlyönyt varsinainen jäsen ei saa käyttää äänioikeuttaan yhdistyksen kokouksissa. Kannattajajäsen, joka on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kahtena peräkkäisenä vuonna, katsotaan hallituksen päätöksellä eronneeksi yhdistyksestä. Kunniajäsenet ja kunniapuheenjohtaja: Yhdistyksen kokous voi hallituksen esityksestä kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi henkilön, joka toiminnallaan on merkittävästi edistänyt yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista. Yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi voi yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä kutsua erityisesti ansioituneen yhdistyksen puheenjohtajana toimineen jäsenen. Kunniapuheenjohtajia voi olla vain yksi kerrallaan. Jäsenmaksut: Jäsenmaksujen suuruudesta päättää syyskokous. Kunniapuheenjohtajalta ja kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua. Yhdistyksen asioita hoitaa sen hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 4-8 muuta jäsentä. Yhdistyksen vakituisessa työsuhteessa oleva työntekijä ei voi olla hallituksen jäsen. Syyskokous valitsee puheenjohtajan kalenterivuodeksi kerrallaan sekä hallituksen muut jäsenet, joiden toimikausi on kaksi kalenterivuotta siten, että joka vuosi puolet jäsenistä on erovuorossa. Erovuoroisuus määrätään ensimmäisenä vuonna arvalla. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja nimittää sihteerin. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta heidän katsoessaan sen tarpeelliseksi tai vähintään kolmen hallituksen jäsenen esityksestä. Hallitus on päätösvaltainen, jos puolet hallituksen jäsenistä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallituksen tehtävät: 3 (5) Hallituksen tehtävänä on johtaa yhdistyksen toimintaa näiden sääntöjen ja yhdistyksen kokousten antamien ohjeiden mukaisesti. Sen lisäksi, mitä muualla näissä säännöissä on sanottu, hallituksen tulee: 1. määrittää suunta ja kehityslinjat yhdistyksen toiminnalle yhdistyksen kokousten päätettäviksi 2. edustaa yhdistystä sekä tehdä yhdistyksen puolesta sopimuksia 3. laatia yhdistyksen toimintakertomus sekä ehdotukset toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi 4. vahvistaa palvelujen suuntaviivat ja tarvittavat toimintaohjeet 5. valita yhdistyksen työntekijät 6. vastata yhdistyksen rahavarojen ja muun omaisuuden hoidosta 7. valmistella ja esitellä yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat 8. huolehtia yhdistyksen kokousten koollekutsumisesta 9. toteuttaa yhdistyksen kokousten päätökset 10. pitää jäsenluetteloa. 5 Yhdistyksen nimen kirjoittaminen Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yhdessä jonkun hallituksen jäsenen kanssa tai hallituksen nimenkirjoittajaksi oikeuttaman toimihenkilön kanssa tai hallituksen oikeuttamat toimihenkilöt kaksi aina yhdessä. 6 Tilikausi ja tilintarkastus Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksellä on kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastaja. Tilintarkastajien toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen tulee jättää tilinpäätös tilintarkastajille helmikuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta. 7 Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus vähintään kahdesti vuodessa yhdistyksen jäsenille lähetettävällä kirjeellä. Kokouskutsu on lähetettävä viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Yhdistyksen kokouksissa jokaisella varsinaisella jäsenellä on yksi ääni. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä lukuun ottamatta yhdistyksen sääntöjen muuttamista tai yhdistyksen purkamista. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Yhdistyksen kokouksissa saa äänestää valtakirjalla, kuitenkin niin, että kokouksessa läsnä oleva voi edustaa valtakirjalla yhtä jäsentä oman äänensä lisäksi.

8 Vuosikokoukset 4 (5) Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmi- tai maaliskuussa ja syyskokous lokatai marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä ja kokouksissa käsitellään seuraavat asiat: Kevätkokous 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokoukselle laadittu esityslista 5. Käsitellään ja hyväksytään toimintakertomus sekä tilintarkastajien antaman lausunnon perusteella vahvistetaan tilinpäätös päättyneeltä tilivuodelta 6. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille 7. Käsitellään muut esityslistassa mainitut asiat. Syyskokous 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokoukselle laadittu esityslista 5. Hyväksytään tulo- ja menoarvio seuraavaa kalenterivuotta varten 6. Hyväksytään toimintasuunnitelma seuraavaa kalenterivuotta varten 7. Päätetään varsinaisten sekä kannattajajäsenten jäsenmaksun suuruus seuraavaksi kalenterivuodeksi 8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle 9. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastaja 10. Käsitellään muut esityslistassa mainitut asiat

9 Ylimääräinen kokous 5 (5) Hallitus kutsuu yhdistyksen ylimääräisen kokouksen koolle katsoessaan sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. 10 Sääntöjen muuttaminen tai yhdistyksen purkaminen Päätös yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta tehdään yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista ja hyväksytyistä äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntömuutoksesta tai purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi luovutetaan sen varat viimeisen kokouksen päättämällä tavalla yhdistyksen pyrkimyksiä edistävään tarkoitukseen. 11 Muutoin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia. 12 Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.