Wecan Electronics Oyj:n yleisömyynti ja -anti 15.5.2000 alkaen MARKKINOINTIESITE Tämä ei ole listalleottoesite. Listalleottoesite ja lisätietoja merkintäpaikoista. Myynti- ja merkintäpaikkoja yleisömyynnissä ja -annissa ovat Osuuspankkien ja Okopankki Oyj:n arvopaperikonttorit sekä OP-Kotipankki Oyj, puh. 010 65 252 sekä internetin kautta www.osuuspankki.fi/merkinta.
Elektroniikan sopimusvalmistaja Wecan Electronics Oyj wecan Wecan myy sopimusvalmistuspalveluja kansainvälisille tietoliikennejärjestelmien toimittajille ja erityisesti langattoman viestinnän verkkojärjestelmien valmistajille. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Kiinassa, Virossa ja Isossa- Britanniassa. Wecanin valmistamat päätuoteryhmät ovat verkkojärjestelmiin käytettävät emolevyt, modulit ja kaapelit. Wecanin toiminnassa on tuotteiden lisäksi keskeistä palvelukokonaisuuden tarjoaminen asiakkaille. Yhtiö on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Elektroniikan globaalien sopimusvalmistusmarkkinoiden arvioidaan kasvaneen vuonna 1999 noin 25 % Wecanin liikevaihto kasvoi samana ajanjaksona 43 %. Konsernin tavoitteena on yli 50 %:n liikevaihdon kasvu vuonna 2000 ja jatkossa vuosittain 30-40 %. Tavoitteena on suhteellisen kannattavuuden säilyttäminen nykyisellä tasolla. Wecan keskittyy pääasiallisesti business-to-business -elektroniikan sopimusvalmistukseen ja hallinnoi aktiivisesti toimintaan sitoutuneen pääoman määrää. Liikevaihto (milj.euroa) 35 30 25 20 15 10 5 0 95 96 97 98 99 Liikevoitto Meur % 3.0 10 9 2.5 8 2.0 7 6 1.5 5 4 1.0 3 0.5 2 1 0 0 Liikevoitto (milj.euroa) % liikevaihdosta
Konsernin taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Pro forma Pro forma Tilikausi: 1999 1998 1997 1-3/2000 1-3/1999 Liikevaihto, milj.euroa 31.6 22.1 19.7 10.4 5.7 Liikevaihdon kasvu, % 43.0 12.2 160.0 82.5 14.7 Liikevoitto, milj.euroa 3.0 1.8 1.4 1.0 0.5 Sijoitetun pääoman tuotto, % 58.4 59.0 74.7 62.7 57.6 Omavaraisuusaste, % 33.3 38.1 25.0 29.9 37.5 Henkilöstö keskimäärin 334 148 150 420 273 Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut ja tunnuslukujen laskentakaavat ovat listalleottoesitteessä. YLEINEN PUHELINKESKUS *Emolevyt/kehikot SIIRTOLAITTEET *Emolevyt YLEINEN PUHELINKESKUS *Emolevyt/kehikot MATKAPUHELINKESKUS *Emolevyt/kehikot TUKIASEMA *Kabinetin emolevyt *Kabinetin kaapeleita *Kabinetin jäähdytinmodulit MATKAPUHELIN *Antennisarja * Hands free MATKAPUHELINKESKUS *Emolevyt/kehikot TUKIASEMA *Kabinetin emolevyt *Kabinetin kaapeleita *Kabinetin jäähdytinmodulit MATKAPUHELIN *Antennisarja * Hands free Wecanin valmistamat tuotteet sijoittuvat tietoliikenteen verkkomaailmaan. * Wecanin valmistamia tuotteita
Toimitusjohtajan katsaus wecan Wecanin tavoitteena on olla johtavien tietoliikennejärjestelmien valmistajien kansainvälinen avaintoimittaja. Tulevina vuosina panostamme tuotekehitykseen ja laajennamme toimintaamme sekä Aasiassa että Euroopassa. Suuret odotukset kohdistuvat erityisesti kolmannen sukupolven tietoliikenneratkaisuihin ja niihin liittyviin palveluihin. Suurimmat elektroniikan alkuperäisvalmistajat ulkoistavat toimintojaan yhä enemmän. Tuotantopalvelut hankitaan tällä alalla jo suurelta osin sopimusvalmistajilta ja ostettujen palvelujen osuuden odotetaan yhä kasvavan. Asiakkaidemme suuntaus keskittää valmistushankintojaan avaa yhtiöllemme mahdollisuuden syventää yhteistyötä entisestään tietoliikennejärjestelmien valmistajien kanssa. Tämän lisäksi yhtiömme kasvuun vaikuttaa suotuisasti myös verkkojärjestelmien kysynnän vahva kasvu. Tavoitteemme on 30-40 prosentin liikevaihdon kasvu vuosittain. Yhtiömme kilpailuetu on joustava, muutoskykyinen ja monipuolinen kokonaispalvelu. Tähän kuuluvat materiaalihankinta, valmistusprosessin ja testausympäristön suunnittelu, tuotteiden testaus ja logistiikan hallinta. Wecanin strategia on perustaa tuotantolaitoksia ja palvelukeskuksia lähelle tietoliikennejärjestelmien valmistajia heidän tarpeidensa mukaan. Tuotantolaitoksien avulla takaamme asiakkaillemme kokonaispalvelujen tarjoamisen ja palvelukeskuksien avulla nopeat toimitukset. Strategiamme mukaisesti olemme perustaneet tuotantolaitoksen Kiinaan ja palvelukeskuksen Isoon-Britanniaan. Uskomme tuotteidemme ja palvelujemme kysynnän kasvavan etenkin näillä markkinoilla. Kiinan valtavat markkinat tarjoavat elektroniikan sopimusvalmistajille runsaasti mahdollisuuksia, koska useimmilla suurilla kansainvälisillä järjestelmätoimittajilla on jo tehtaita maassa. Tuotannon lisäksi olemme lisänneet markkinointia Kiinassa ja Länsi-Euroopassa.
Pauli Aakula, toimitusjohtaja Televiestinnän uudet teknologiat, GRPS ja EDGE sekä kolmannen sukupolven tekniikka, tuovat Wecanille uusia haasteita, mutta ennen kaikkea mahdollisuuksia. Yhtön strategiana on olla vahvasti mukana uusien teknologioiden verkkojärjestelmien valmistuspalveluissa. Pyrkimyksemme on kasvaa kansainväliseksi avaintoimittajaksi johtaville tietoliikennejärjestelmien valmistajille. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi pyrimme tarjoamaan laajan palvelukokonaisuuden, laajentumaan kansainvälisesti ja organisoimaan tuotekehityksemme. Myös syvenevä yhteistyö asiakkaiden kanssa, yhteistyöverkoston kasvattaminen ja toiminnan kannattava kasvu ovat tärkeä osa tätä strategiaamme. Pörssilistautuminen tukee vahvasti Wecanin liiketoiminnan tavoitteita. Listautuminen tuo Wecanille lisäresursseja käyttöomaisuusinvestointeihin ja tuotekehitystyöhön. Se edistää yhtiömme kasvua ja asiakaskunnan laajentamista uusilla markkinoilla. Listautumisen myötä yhtiölle avautuu myös uusia mahdollisuuksia voimakkaan kasvun rahoittamiseen ja yritysostoihin. Wecanin menestystarinaa on ollut rakentamassa yhtiön kyvykäs ja työlleen omistautunut henkilöstö. Pörssiyhtiönä meidän on myös helpompi kannustaa heitä ja rekrytoida uusia osaajia joukkoomme.
Wecanin tuotteet Wecanin valmistamat modulit ohjaavat verkkojärjestelmien toimintoja. Modulien toiminta on suunniteltu aina räätälöityyn tarpeeseen ohjaamaan laajempaa kokonaisuutta ja modulien variaatioita on useita. Emolevyt yhdistävät modulit toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Yhteen emolevyyn voidaan liittää useampia eri toimintoja ohjaavia moduleja ja aikaansaada laaja toiminnallinen kokonaisuus. Kaapelit kuuluvat oleellisena osana tietoliikenteen verkkojärjestelmiin. Ne liittävät järjestelmän osia toisiinsa sekä yhdistävät järjestelmän laajempaan kokonaisuuteen. Wecanin palvelukokonaisuus Wecanin tarjoamaan palvelukokonaisuuteen liittyvät seuraavat palvelut: materiaalihankinta valmistusprosessin suunnittelu testausympäristön suunnittelu monipuolinen ja joustava tuotanto tuotteiden testaus logistiikan hallinta Kokonaisprosessin kannalta jatkuva vuorovaikutus asiakkaiden kanssa on erityisen tärkeää. Wecanin keskeisin kilpailutekijä on nopea reagointikyky ja luotettavuus. Wecan laajentaa jatkuvasti tarjoamaansa palvelukokonaisuutta.
Tiivistelmä yleisömyynnin ja -annin ehdoista Yleisömyynnissä ja -annissa tarjottavat osakkeet Yleisömyynnissä ja -annissa Suomessa tarjotaan alustavasti yhteensä 860.000 osaketta. Osakkeiden määrää voidaan korottaa tai alentaa. Osto- ja merkintäsitoumuksen vähimmäis- ja enimmäismäärät Yleisöannissa osto- ja merkintäsitoumuksen vähimmäismäärä on 200 osaketta ja enimmäismäärä 4.000 osaketta. Osto- ja merkintäsitoumuksen määrän tulee olla viidelläkymmenellä jaollinen. Myynti- ja merkintäaika Osto- ja merkintäsitoumuksia otetaan vastaan 15.5.2000 klo 9.15 alkaen 17.5.2000 klo 16.30 saakka. Myyjillä ja yhtiön hallituksella on oikeus yleisömyynnin ja -annin keskeyttämiseen mahdollisessa ylikysyntätilanteessa aikaisintaan 15.5.2000 klo 16.30. Yleisömyyntiä ja -antia ei voida tämän jälkeen keskeyttää kesken pankkipäivän klo 9.15 16.30 välisenä aikana. Yleisömyynti ja -anti voidaan keskeyttää instituutiomyynnistä ja -annista sekä henkilöstöannista riippumatta. Myynti- ja merkintähinta Osakkeet tarjotaan yleisömyynnissä ja -annissa ostettavaksi ja merkittäväksi siten, että osakkeiden myyntija merkintähinta on alustavasti vähintään 8,00 euroa ja enintään 9,00 euroa osakkeelta. Osakkeiden myyntija merkintähinta päätetään institutionaalisille sijoittajille suunnatun markkinointivaiheen jälkeen, arviolta 18.5.2000. Merkintähinta yleisömyynnissä ja -annissa on sama kuin instituutiomyynnissä ja -annissa, kuitenkin enintään 9,00 euroa osakkeelta. Osakkeiden lopullisesta myynti- ja merkintähinnasta yleisömyynnissä ja -annissa ilmoitetaan arviolta 18.5.2000. Myynti- ja merkintäpaikat Yleisömyynnissä ja -annissa myynti- ja merkintäpaikkoina ovat Osuuspankkien ja Okopankki Oyj:n arvopaperikonttorit sekä OP-Kotipankki Oyj, puh. 010 65 252 sekä internetin kautta osoite http://www.osuuspankki.fi/ merkinta. OP-Kotipankki Oyj:n kautta osto- ja merkintäsitoumuksen antavilla asiakkailla on oltava arvopaperipalvelusopimus OP-Kotipankki Oyj:n kanssa. Internetissä osto- ja merkintäsitoumuksen antavilla tulee olla käytettävissään osakkeiden maksua varten Osuuspankkiryhmän KULTARAHA Internetpalvelu, Merita Pankin Solo Internetpalvelu tai Leonia Pankin Internetpalvelu. Osto- ja merkintäsitoumusta internetissä annettaessa tulee tarkistaa oma päivälimiitti tilipankista ja maksun ylittäessä päivälimiitin osto- ja merkintäsitoumusta ei voi tehdä. Osakkeiden maksu Osakkeet maksetaan osto- ja merkintäsitoumusta annettaessa suorittamalla osto- ja merkintävarausmaksu. Osto- ja merkintävarausmaksu on 9,00 euroa osakkeelta eli osakkeiden korkein mahdollinen myynti- ja merkintähinta yleisömyynnissä ja -annissa. Järjestäjät huolehtivat yleisömyynnissä ja -annissa osakkeiden maksusta osto- ja merkintävarausmaksulla. Järjestäjillä on oikeus hylätä osto- ja merkintäsitoumus osittain tai kokonaan, ellei sitä ole maksettu näiden ehtojen mukaisesti. Mikäli myynti- ja merkintähinta on alempi kuin osto- ja merkintävarausmaksu tai mikäli osto- ja merkintäsitoumusta ei hyväksytä kokonaisuudessaan tai mikäli osto- ja merkintäsitoumus hylätään, maksetaan osto- ja merkintävarausmaksu tai palautettava osuus osto- ja merkintävarausmaksusta takaisin osto- ja merkintäsitoumuksen antaneen ilmoittamalle markka- tai euromääräiselle pankkitilille Suomessa arviolta 24.5.2000. Mahdolliselle palautettavalle määrälle ei makseta korkoa. Osto- ja merkintäsitoumusten hyväksyminen Myyjät ja yhtiö päättävät osto- ja merkintäsitoumusten hyväksymisestä. Hyväksytyistä osto- ja merkintäsitoumuksista lähetetään kirjallinen vahvistusilmoitus. Osakkeiden luovutus Myydyt ja merkityt sekä maksetut osakkeet kirjataan ostajien ja merkitsijöiden arvo-osuustileille arviolta 24.5.2000. Osakasoikeudet Osakemyynnissä ja -annissa ostetut ja merkityt osakkeet oikeuttavat täyteen osinkoon 1.1.2000 alkaneelta tilikaudelta lukien. Ostetut osakkeet tuottavat muut oikeudet yhtiössä osakkeiden arvo-osuustilille kirjaamisesta lukien. Merkityt osakkeet tuottavat muut oikeudet yhtiössä osakepääoman korottamisen rekisteröinnistä lukien. Yleisömyynnin ja -annin ehdot ovat kokonaisuudessaan listalleottoesitteessä.
Yleisömyynnin ja -annin tärkeitä päivämääriä 15.5 Merkintäsitoumusten vastaanotto alkaa 17.5 Merkintäsitoumusten vastaanotto päättyy viimeistään 18.5 (arvio) Osakkeen merkintähinnan vahvistaminen 22.5 (arvio) Merkintäsitoumuksen antaneille lähetetään hyväksymiskirje 22.5 (arvio) Kaupankäynti Helsingin Pörssin prelistalla alkaa 24.5 (arvio) Kaupankäynti Helsingin Pörssin päälistalla alkaa 24.5 (arvio) Merkityt osakkeet kirjataan arvo-osuustileille Ruutihaantie 12, 84100 YLIVIESKA Puh. (08) 410 9100 Fax (08) 410 9129 www.wecan.fi