Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun asemalaiturille pikku pakkasessa ja etsimme katseellamme Hannua, joka tuota pikaa löytyikin. Alkajaisiksi etsiydyimme kauppahalliin aamupuurolle ja kahville. Strategiapalaverin jälkeen ahtauduimme autoon ja kohti mustakaularastasta. Oulu on suuri kaupunki, rastaan talvehtimispaikkaan olikin melkoinen matka. Perillä viimeiset nuotit ja oikean talon kohdalla isäntä säntäsi pihalle kertomaan, että idän ihme oli nostanut kytkintä viikkoa aikaisemmin. Kevät oli ehtinyt jo Ouluun saakka, eikä lumesta ollut kuin rippeet jäljellä. Pettymys oli mitä vähäisin, sillä kevätaurinko helotti täysillä ja Haililuoto odotti valloittajiaan. Pienen kaupunkikiertoajelun jälkeen ruokatankkaukseen lähikauppaan ja Hannulta mukaan tytär ja tavarat ja eikun menoksi. Matkalla väen tasausta huoltoaseman pihalla ja pikataival Hailuodon lautalle. Päivä senkun petrasi, lämpötila nousi aste asteelta ja huikaisevan valkoiset jääkentät peittivät Perämerta silmänkantamattomiin. Lauttamatkan hyljeluodoilla oli vain ahtojäitä mutta jäätiellä oli sitäkin enemmän elämää. Huolimatta aikaisesta keväästä tietä käyttivät autoilijat ahkerasti omalla vastuullaan. Hailuodossa kävimme vielä tankkaamassa paikallista leipää Hailuodon leipä & lammas myymälästä. Retkellä tärkeintä ovat eväät.
Marjaniemeen saavuimme puolen päivän jälkeen ja kahvin jälkeen lähdimme Kallen kanssa jääkävelylle. Sukset olimme jättäneet kotiin, koska lumeton jää ei välttämättä ole paras hiihtoalusta. Jäällä oli hiljaista, häikäisevän kirkasta ja todella kuuma. Lämpötila nousi iltapäivällä yli 10 asteen ja tyynessä jäästä heijastuva auringonpaiste poltti naamaa. Myöhemmin illalla saunassa huomasi saaneensa aurinkoa ainakin tarpeeksi. Muutama tiainen touhusi rantametsissä, muuten ei elämää jäälakeudella ollut. Pari hiihtäjää tuli vastaan ja yksi näkyi kauempana jääkentällä. Puhelimen pirinä keskeytti retkeilymme ja Hannu ilmoitti madesopan vähitellen valmistuvan. Suunta takaisin kohti Marjaniemeä, joka siinsi horisontissa udun keskellä. Perämeren tutkimusasemalla Hannu oli muuttanut aamulla hallista ostetut madefileet keitoksi ja lisää olsyläisiä oli saapunut meidän ulkoillessa paikalle. Aikansa odotettua parikymmenpäinen joukko nautiskeli hartaasti erinomaista keittopäivällistä.
Ennen illan hämärtymistä istuskelimme rannalla ja seurasimme auringon katoamista horisontin taakse ja majakan valon syttymistä. Naisten saunottua pääsimme nauttimaan lempeistä löylyistä ja rupattelemaan oululaisten kanssa niin retkeilystä kuin vanhoista hyvistä ajoista. Illan istumiset jäivät lyhyeen, saunan jälkeen lauloimme retkilauluvihosta muutamia suosikkeja ja vetäydyimme yöpuulle, kuka mihinkin monista rakennuksista. Uusi aamu valkeni viileänä ja tuulisena. Poissa oli edellisen päivän aurinko ja lämpö. Aamulla dyyneillä kierteli pulmusparvia, joutsenet huutelivat jostain kaukaa ja jokunen lokki muutti merellä. Aamupalan jälkeen pakkasimme autot ja siirryimme kirkonkylälle Eino Merilän luo Lesken taloon. Maalaistalo oli muuttunut kotimuseoksi, piharakennukset pursuivat muistoja menneiltä vuosikymmeniltä, niin arkipäiväistä tavaraa kuin kasoittain tieteellistä kirjallisuutta tai vaikkapa luotsipäiväkirjoja.
Siinä ihmetellessä vierähti tovi jos toinenkin ja välillä käytiin pihalla katselemassa lähellä kierteleviä pulmusia. Museokierroksen jälkeen kaffeelle tupaan missä tarinat menneistä retkistä ja suojelukiistoista jatkuivat isännän värikkäällä tyylillä. Haikea oli paikkaa jättää, mutta ihmisen elo on lyhyt ja viikonloppu vieläkin lyhyempi. Siis kokat kohti Kirkkosalmea. Lintutornilla kuulimme, että edellisenä päivänä oli muuttanut yhteensä 12 maa- ja merikotkaa. Nyt muutto oli seis ja pari töyhtöhyyppää värjötteli jäällä kevään etenemistä odotellen. Samoin kuulimme, että valkopäätiainen oli ollut saaren pohjoisrannalla edellisenä päivänä. Perioululaiseen tapaan taas syötiin, nyt oli makkaranpaiston vuoro. Kun makkarat oli paistettu, niin suunniteltiin jo seuraavaa ruokaa. Ja koska edellispäiväistä madesoppaa oli kattilassa, piti vielä etsiä kamiina, jossa se lämmitettäisiin. Niinpä lautalle mennessä poikkesimme Ulkokarvoon, mihin Hailuoto-laiva ajoi ennen maantielauttojen tuloa.
Vanhalla kivilaiturilla ruokaili parvi pulmusia viiman paljastamassa maassa ja pari pilkkijää uhmasi kylmyyttä ulompana jäällä. Me sen sijaan siirryimme Ulkokarvon Petsamon kämppään lämmittelemään ja nauttimaan viimeinen ateria ennen lautalle ja junalle kiirehtimistä. Huonomminkin voi viikonloppua viettää kuin Hailuodossa etenkin kun sää suosi ja saa olla itseään paremmassa seurassa. Ana & Riba Helsystä