Kuinka voin vaikuttaa omiin asioihini? Onko arjen valinnoilla merkitystä? Hyödyttääkö osallistuminen? Kannattaako aktivismi? Millaisessa maailmassa haluaisin elää? Joku päättää aina. Vaikuta. Vaikuta. on koulutus sinulle 15-35-vuotias, joka haluat osallistua, kyseenalaistaa, ottaa kantaa ja vaikuttaa. Koulutus toteutetaan samanaikaisesti kahdeksalla alueella ympäri Suomea. Opetus koostuu neljästä viikonlopun mittaisesta lähijaksosta, joiden välillä syvennetään tietoja, sovelletaan jo opittua ja yhdistellään osaamisalueita itsenäisesti opiskellen. Vaikuta. -koulutukseen osallistuneet voivat olla vaikkapa tulevaisuuden kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja, oppilaskuntatoimijoita ja kansalaisjärjestöaktiiveja, tiedostavia kuluttajia ja muutoin aktiivisia kansalaisia. Aiempaa kokemusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ei tarvita. Riittää, että on halu oppia, mielenkiintoa vaikuttaa sekä innokkuutta toimia yhdessä ja sitoutua koulutuksen läpikäymiseen. Toisaalta koulutus hyödyttää myös jo kokeneempia vaikuttajia syventämällä osaamista, laajentamalla näkökulmaa ja avaamalla uusia ovia kansalaisvaikuttamisen kentällä.
LÄHIOPETUSJAKSOT Yksilö kansalaisyhteiskunnassa (lokakuu 2007) Mitä on kansalaisuus? Mitä kaikkea on kansalaisvaikuttaminen? Minä vaikuttajana? + Medialukutaito Järjestöt, yhteisöt ja puolueet vaikuttamisen väylinä (helmikuu 2008) Erilaiset järjestöt ja yhteisöt. Puolueiden arvot, aatteet ja tehtävät. Vaalijärjestelmä ja vaalitavat. + Kirjallinen viestintä Matkalla maailman ympäri (syyskuu 2008) Suomen valtioelimet ja julkinen hallinto. Euroopan unioni mikä, miksi ja miten? Globaali demokratia. + Vuorovaikutustaidot Kaikille yhteinen päätöstapahtuma (joulukuu 2008) Päätösseminaari. Kokemuksia koulutuksen varrelta arviointi ja palaute. Todistusten jako. Loppujuhla. Paikallisvaikuttamisen pelikentillä (toukokuu 2008) Kunnat ja paikallinen vaikuttaminen. Lähidemokratian haasteet. Maakunnat ja aluehallinto. + Kokous- ja neuvottelutaito
ALUEJAKO Vaikuta. -koulutus toteutetaan kahdeksalla eri alueella. Jokaisella alueella opiskelijoiden tukena toimii aluevastaavien verkosto. ALUEET Alue 1: Lappi, Peräpohjola Alue 2: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu Alue 6: Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa Alue 3: Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Ylä-Savo Alue 4: Etelä-Savo, Itä-Savo, Karjala, Kymenlaakso Alue 5: Keski-Pohjanmaa, Keski- Suomi Alue 7: Satakunta, Varsinais-Suomi Alue 8: Etelä-Häme, Helsinki, Päijät- Häme, Uusimaa 7 6 5 8 1 2 3 4
www.msl.fi/vaikutanyt
TERVETULOA VAIKUTTAMAAN! Ilmoittaudu! Osallistu koulutukseen täyttämällä oheinen kaavake ja lähettämällä se Maaseudun Sivistysliittoon tai ilmoittaudu mukaan www-sivuillamme 30.9.2007 mennessä. Voit olla asiasta yhteydessä myös oman alueesi Keskustan piiritoimistoon tai kunnallisjärjestöön. Kustannukset! Koulutuksen hinta 250 sisältää opetuksen, opiskelumateriaalit, lähiopetusviikonloppujen täysylläpidon sekä tuetun etäopiskelun. Tärkeimpänä antina saat tietenkin mahdollisuuden parantaa maailmaa. Monet Keskustan piirit ja kunnallisjärjestöt tukevat osallistumiskuluissa. Kysy lisää omasta piiristäsi, kunnallisjärjestöstäsi tai Maaseudun Sivistysliitosta. Lisätiedot! Lisätietoja koulutuksesta, aluejaosta ja aluevastaavista saat osoitteesta www.msl.fi/vaikutanyt tai MSL:n koulutussuunnittelijoilta Eeva Kallilta ja Jenni Partaselta. Eeva Kalli eeva.kalli@msl.fi puh. 09 7512 0222 Jenni Partanen jenni.partanen@msl.fi puh. 09 7512 0229 Toteutus Koulutuksen toteuttaa Maaseudun Sivistysliitto yhteistyössä järjestöjen kanssa. MSL:n henkilö- kunnan sekä aluevastaavien lisäksi kou- luttajina käytetään alueellisia toimijoita, eri alojen asiantuntijoita sekä aihealuei- siin perehtyneitä vierailevia Keskusta- tähtiä.
ILMOITTAUTUMISLOMAKE Henkilötiedot Nimi Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelin Sähköposti Syntymäaika Osallistumismaksun laskutus Maksajan nimi _ Lähiosoite _ Postinumero ja toimipaikka _ Maksu yhdessä erässä Kahdessa erässä Allekirjoitus _ Ilmoittautuminen on sitova.
Vastaanottaja maksaa postimaksun VASTAANOTTAJA: Maaseudun Sivistysliitto Tunnus 5001029 Info: HEL 00003 VASTAUSLÄHETYS