SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON PALVELUSSUHDEREKISTERIN ILMOITUSOHJEET

Samankaltaiset tiedostot
KiEL-palvelussuhderekisterin ilmoitusliikenteen ohjeet

KiEL-palvelussuhderekisterin ilmoitusliikenteen ohjeet

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2004 vp

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi

SÄÄDÖSKOKOELMA. 554/2012 Laki. kunnallisen eläkelain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

1 luku Viranhaltijan tai työntekijän kuoltua suoritettava taloudellinen tuki

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2011 Laki. evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain muuttamisesta

SOPIMUSTYÖNANTAJAN TYEL-VUOSI-ILMOITUKSET TIEDOSTONA

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ

VUOSI-ILMOITUSTEKNIIKAN TIETUEKUVAUS Ohje sähköisen työsuhde- ja vuosi-ilmoituksen tekemiseen

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 76/2012 vp

1 Sopimuksen soveltamisala

1993 vp - HE 225 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

TyEL-työsuhde- ja vuosi-ilmoitustietojen sähköinen ilmoittaminen

Tulorekisterin vaikutukset tietojen ilmoittamiseen

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Päätös. Laki. työntekijän eläkelain muuttamisesta

Lisäeläkesäännön muuttaminen

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 215/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi työntekijän eläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Päätös.

1988 vp. - HE n:o 230

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

S :n mukaan eläkkeen vähimmäismäärä on 3 7 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT vp. n~o 213

Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 1998 N:o Laki. N:o 221. työntekijäin eläkelain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2011 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Huom! Malliesimerkki on tehty kunta-alan eläketurvan mukaisin minimitiedoin.

SISÄLLYS. muuttamisesta

VILRA-SOPIMUS

Ohje 1 (7) TYEL-TYÖSUHDE- JA VUOSI-ILMOITUSTIETOJEN SÄHKÖINEN ILMOITTAMINEN. Vuosi-ilmoitustekniikka. Versio

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

Valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille. Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto

Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy Marjukka Matikainen Eläkepalvelut

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.

TyEL-vuosi-ilmoitusopas. Vuonna 2013 tai aikaisemmin maksetut palkat

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2010 vp

Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2011 Laki. kunnallisen eläkelain muuttamisesta

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan

Laki. eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille

1992 vp- HE 110 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

OHJE 1 (17) Palvelussuhderekisterin ilmoitusliikenteen ohjeet

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

HE 139/2007 vp. koskevat lakiviittaukset ja menettelysäännökset. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät

Laki. työntekijän eläkelain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

SISÄLLYS. N:o Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1996

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

SISÄLLYS. N:o Laki. työntekijäin eläkelain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 1999

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot

Tulorekisterin palkkatietoilmoituksissa JuEL-vakuutetuille käytettävä Kevan koodisto alkaen

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö

Kv Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190

Koulutuskorvausmenettely

Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014

1985 vp. - HE n:o 35 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Palvelussuhde- ja vuosiansiotietojen ilmoittaminen ansaintajärjestelmään JuEL

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

1 mom. Viranhaltija/työntekijä, joka on ollut tämän sopimuksen tarkoittaman edun piirissä, lakkaa olemasta edun piirissä, kun:

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA

92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

KIERTO KIRJEKÖ KO ELMA

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

INKOON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 20/2011 vp

Palvelussuhde- ja vuosiansiotietojen ilmoittamisessa käytettävä koodisto ja tietuekuvaus JuEL

Ilmoitusliikenteen ohjeet

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lyhytaikaisissa. eläkelain mukaisen tulevan ajan palkan säännöksiä. Muutokset koskisivat viittaussäännöksen

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

MERIMIESTEN OSA-AIKAELÄKE

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Transkriptio:

SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON PALVELUSSUHDEREKISTERIN ILMOITUSOHJEET KIRKON KESKUSRAHASTON PALVELUSSUHDEREKISTERI YHTEYSTIEDOT JA NEUVONTA: rekisteripäällikkö Arja Kettinen puh. 020 614 2613 ryhmänvetäjä Kaija Reunanen puh. 020 614 2709 lakimies Jussi-Pekka Rantanen puh. 020 614 2528 sähköpostiosoite: kirkon.palvelussuhderekisteri@keva.fi Osoite: Kuntien eläkevakuutus, PL 425, 00101 Helsinki

Kirkon eläkeasioiden käsittely siirtyy asteittain Kuntien eläkevakuutuksen hoidettavaksi Kuntien eläkevakuutus (Keva) hoitaa jatkossa Suomen evankelisluterilaisen kirkon eläke- ja kuntoutushakemusten käsittelyn, asiakaspalvelun, tietohallinnon ja muut eläketoimintaan liittyvät tehtävät. Tehtäviä on siirretty hoidettavaksi vaiheittain vuodesta 2008 alkaen. Kirkon keskusrahaston hoidettavaksi jäävät edelleen kirkon eläkkeiden rahoittamiseen, työnantajamaksujen keräämiseen ja eläkevarojen sijoittamiseen liittyvät tehtävät. Palvelussuhderekisterin ilmoitusliikenteen hoitaminen siirtyi Kevan tehtäväksi 1.9.2008 lukien. Koko Suomen evankelisluterilaisen kirkon eläketoimiston toiminta on siirretty hoidettavaksi Kevassa 1.1.2010 alkaen. Palvelussuhdeilmoitukset tehdään edelleen Personec Linkki-ohjelman kautta tai yksittäiset ilmoitukset web-palvelussuhderekisteriyhteydellä. Jos työnantajalla ei vielä ole oikeuksia webpalvelussuhderekisteröintiin, oikeudet saa täyttämällä hakemuslomakkeen (osoite: KIRKKO-verkon intra>webpalvelussuhderekisteröinti>siirry WEBpalvelussuhderekisteriin>WEB palvelussuhderekisteröintijärjestelmän kirjautuminen ja klikkaa sivun alaosasta Avaa Käyttäjätunnuslomake ). Lomake täytettynä ja allekirjoitettuna tulee lähettää lomakkeessa mainittuun osoitteeseen. 2

ILMOITUSLIIKENTEEN OHJEET Työnantajan ilmoitusvelvollisuus Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain (KiEL 261/2008) 35 :n mukaan Kirkon keskusrahasto eläkelaitoksena pitää rekisteriä työntekijöiden eläkeoikeuteen vaikuttavista tiedoista. Työnantaja on velvollinen ilmoittamaan eläkelaitokselle työntekijän eläketurvan järjestämiseksi ja eläkelaissa säädettyjen muiden tehtävien toimeenpanemiseksi tarvittavat välttämättömät tiedot. Eläkelain mukaan työnantaja on velvollinen ilmoittamaan kirkon keskusrahastolle vähintään kolmannesvuosittain lain piiriin kuuluvien edunsaajien nimet, henkilötunnukset, palvelusten alkamis- ja päättymispäivät, palkka- ja palkkiotiedot sekä palvelusaikoja ja keskeytyksiä koskevat tiedot. Lisäksi työnantaja on velvollinen antamaan kirkon keskusrahastolle palkka- ja palkkiotiedot kalenterivuoden päättyessä jatkuvista edellä mainituista palveluksista sekä muut edunsaajien eläkeoikeuteen ja työnantajan maksuvelvollisuuteen liittyvät tiedot. Kirkon keskusrahastolla on oikeus antaa määräyksiä työnantajille siitä, milloin ja missä muodossa tiedot ilmoitetaan kirkon keskusrahastolle. 3

Ilmoitusliikenteen aikataulut Palvelussuhteista ilmoitetaan alkamiset, päättymiset ja ansiot seuraavasti: ILMOITUSAJANKOHDAT VIIMEISTÄÄN KESÄKUUSSA 1.1. 30.4. (jakso 1) alkaneet ja päättyneet VIIMEISTÄÄN LOKAKUUSSA 1.5. 31.8. (jakso 2) alkaneet ja päättyneet VIIMEISTÄÄN HELMIKUUSSA 1.9. 31.12. (jakso 3) alkaneet ja päättyneet VIIMEISTÄÄN HELMIKUUSSA Vuoden vaihteen yli jatkuneiden edellisvuoden ansiot Päättymisilmoituksessa on aina oltava mukana myös ansiot! Ilmoituskanavat Personec linkki Personec linkki on Aditro Oy:n tarjoama palvelu. Sen avulla voidaan ilmoittaa palvelussuhdeilmoituksia kuluvalta ja edellisvuodelta. Ilmoitustiedot kootaan palkanlaskentaohjelmasta neljänä eri kautena. Ilmoituksia muodostuu alkaneista ja päättyneistä palvelussuhteista sekä jatkuvien palvelussuhteiden edellisen vuoden ansioista. Käyttöoikeus myönnetään hakemuksesta. Hakemuslomakkeen saa Kuntien eläkevakuutuksesta Web-palvelussuhderekisteröinti 4

Web-palvelussuhderekisteröinti toimii Kirkko-verkon intranetissä, jonne on pääsy kaikilla kirkon työnantajilla. Webpalvelussuhderekisteröinnin kautta voi tehdä kaikkia palvelussuhteisiin liittyviä muutoksia ja korjauksia ja lähettää uusia palvelussuhdetietoja Käyttäjätunnuksen hakemuslomakkeen voi tulostaa Web palvelussuhderekisteröinnistä sivulta Web palvelussuhde-rekisteröintijärjestelmän kirjautuminen klikkaamalla kohdasta Avaa Käyttäjätunnuslomake. Lomake täytetään ja lähetetään osoitteeseen: Kuntien eläkevakuutus, PL 425, 00101 Helsinki Lisätietoja Personec linkin ja Web palvelussuhderekisterin käyttöönotosta ja käytöstä saa tämän ohjeen etusivulla mainituilta Kuntien eläkevakuutuksen yhteyshenkilöiltä. KiEL:n piiriin kuuluvat palvelussuhteet Kirkon keskusrahaston palvelussuhderekisteriin rekisteröidään kirkon eläkelain (KiEL) piiriin kuuluvien henkilöiden palvelussuhteet. Tietoja käytetään jokaisen kirkon työntekijän henkilökohtaisen eläketurvan hoitamista varten ja laissa säädettyjen muiden tehtävien hoitamista varten. Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain (KiEL) piiriin kuuluu henkilö joka on: 1) palvelussuhteessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon, sen seurakuntaan tai seurakuntayhtymään, 2) tehnyt toimeksianto- tai konsulttisopimuksen 1 kohdassa tarkoitetun työnantajan kanssa eikä toimintaa harjoiteta yhtiön tai muun yhteisön nimissä 1.1.2005 alkaen 3) 1)-kohdassa tarkoitetun työnantajan luottamushenkilö 1.1.2005 alkaen. Luottamushenkilölle eläkettä karttuu ansionmenetysten korvauksista ja määräajalta maksetuista erillisistä palkkioista. Ei kuitenkaan kokouspalkkioista. 4) yhdistyksen, muun yhtymän, säätiön tai laitoksen palveluksessa pappina tai lehtorina ja jolle tuomiokapituli on antanut oikeuden toimia ko. tehtävässä, edellyttäen, että mainittu yhtymä on tehnyt hänestä eläkesopimuksen Kirkon keskusrahaston kanssa, 5) diakonissalaitoksessa päätoimenaan opetustehtävää hoitava diakonissa edellyttäen, että diakonissalaitos on tehnyt hänestä eläkesopimuksen Kirkon keskusrahaston kanssa. 5

6) kirkkojenvälisen tai vastaavan järjestön palveluksessa tai työssä ulkosuomalaisten keskuudessa muun evankelis-luterilaisen kirkon tai sen seurakunnan palveluksessa taikka toimii tai on toiminut vähintään kahdeksan vuotta lähetystyössä ulkomailla, eikä EY:n sosiaaliturvasasetuksesta tai Suomea sitovista kansainvälisistä sosiaaliturvasopimuksista muuta johdu ja vakuuttamisesta on tehty eläkesopimus Kirkon keskusrahaston kanssa. Toimeksiantosuhteista Kirkon keskusrahaston palvelussuhderekisteriin tulee työ- ja virkasuhteiden lisäksi ilmoittaa myös sellainen henkilö, joka toimimatta yrittäjänä on tehnyt työnantajan kanssa toimeksianto- tai konsulttisopimuksen tai sopinut vastaavasta muusta järjestelystä eikä toimintaa harjoiteta yhtiön tai muun yhteisön nimissä. Konsultti- ja toimeksiantosopimuksen perusteella työskentelevät usein konsultit, tilintarkastajat, luennoitsija ja erilaiset asiantuntijat. Konsultti- ja toimeksiantosuhteet tulee ilmoittaa rekisteriin ja eläkemaksut periä, jos toimintaa ei harjoiteta yhtiön (osake-, kommandiitti- tai avoin yhtiö) tai muun yhteisön nimissä eikä henkilöllä ole kyseistä toimintaa varten otettua yrittäjän eläkelain mukaista vakuutusta tai vanhaa eläketurvakeskuksen myöntävää vapautusta YEL:n mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudesta. Vapautus YEL:n mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudesta koskee ainoastaan ennen vuotta 1961 syntyneitä henkilöitä eikä uusia vapautuksia ole myönnetty enää vuoden 2002 jälkeen. Palkkion maksajan tulee maksaessaan palkkiota toimeksiantosuhteen perusteella selvittää, onko palkkion saajalla voimassa oleva YEL:n mukainen vakuutus. Palkkion saajan tulee käytännössä esittää jäljennös YEL-vakuutuskirjasta, jotta eläkemaksuja maksetusta palkkioista ei perittäisi. Mikäli henkilön yritystoiminta on niin vähäistä (työansio vuonna 2010 vähemmän kuin 6775,60 euroa), ettei henkilöllä tämän vuoksi ole velvollisuutta vakuuttaa yritystoimintaansa YEL.n mukaan, kuuluu tällöinkin maksetusta palkkiosta periä KiEL 3 3 momentin perusteella eläkemaksut ja ilmoittaa työskentely palvelussuhderekisteriin. Ilmoittamisvelvollisuus koskee myös niin sanotusta harrastusluontoisesta toiminnasta maksettuja palkkioita, kerhontai leirinohjaajia sekä rippileirien isosena toimivia. Näille henkilöille 6

maksetut palkkiot tulee ilmiottaa palvelussuhderekisteriin 18 vuoden täyttämistä seuraavan kuukauden alusta lähtien. Ilmoitusvelvollisuus koskee nimenomaan työansioita. Jos henkilölle maksetaan ainoastaan kustannusten korvauksia, ei näitä tule ilmoittaa palvelussuhderekisteriin eikä niiden perusteella kartu KiEL:n mukaista eläkettä. LEL- ja TaEL-ammateissa toimivat Vuoden 2007 alusta lukien KiEL:in piirin kuuluvat myös ne kirkon ja seurakuntien työntekijät, jotka aikaisemmin rekisteröitiin lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain (LEL) ja taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelain (TaEL) piiriin. LEL ja TaEL kumottiin 31.12.2006. Ikärajat KiEL:n piiriin vakuutetaan palvelussuhteet henkilön 18 vuoden täyttämiskuukautta seuraavan kuukauden alusta lähtien. Palvelussuhteet vakuutetaan KiEL:n piiriin sen kuukauden loppuun asti, jonka aikana työntekijä on täyttänyt 68 vuotta. Palvelussuhteista ilmoitettavat tiedot Palvelussuhderekisteriin rekisteröidään työntekijöiden virka- ja työsuhteiden alkamis- ja päättymisajat sekä ansiot. Vuoden 2005 alusta alkaen rekisteröidään samat tiedot myös niistä kirkon ja seurakunnan luottamushenkilöistä, joille maksetaan ansionmenetyskorvausta tai kuukausi- tai vuosipalkkioita. Samoin 2005 alkaen rekisteröidään myös konsultti- ja toimeksiantosopimukset. Palvelussuhteen laji eli rekisteröintiperuste merkitään aina. koodilla seuraavasti: Rekisteröintiperuste Virkasuhde Työsuhde Luottamustoimi Konsultti/toimeksianto Koodi V T L K 7

Virka- ja työsuhteella on oltava aina yksilöintitunnus. Vain siten pystytään erottamaan työntekijän mahdolliset samanaikaiset palvelussuhteet toisistaan ja ansiot menevät oikeaan virka- tai työsuhteeseen. Ammattinimike Työntekijän virka- tai työsuhteen pääasiallinen ammatti- eli tehtävänimike on ilmoitettava (tehtäväkoodi). Avoimessa palvelussuhteessa uusi nimike korvaa entisen (=menee rekisterissä entisen päälle). Luottamustoimen ammattinimikkeenä käytetään aina tehtäväkoodia 4246 (luottamustoimi) Konsultti/toimeksiannon ammattinimikkeenä voidaan käyttää tehtävän mukaista ammattinimikettä tai tehtäväkoodia 3382 (konsultti/toimeksianto). Vuosiansiot Työeläkelakeja sovellettaessa on lähtökohtana, että ansion katsotaan kohdistuvan sille kalenterivuodelle, jona se maksetaan. Maksuperiaate on pääsääntö. Jos palkka maksetaan samana kalenterivuotena kuin työ on tehty, voidaan ansiot aina kohdistaa palvelussuhteille. Joskus kuitenkin käy niin, että työ tehdään jonakin kalenterivuonna ja palkka maksetaan vasta seuraavana kalenterivuonna eikä työntekijä ole enää palvelussuhteessa ko. työnantajaan. Rekisteriteknisistä syistä kuitenkin jokaiselle palvelussuhteelle täytyy kohdentaa ansioita. Tällöin menetellään seuraavalla tavalla: Jos työnantaja ei ole maksanut työntekijälle työn tekemisen vuonna palkkaa, vaikka palvelussuhde on ollut voimassa, ilmoitetaan ansioiden määräksi 0. Kun palkka sitten maksetaan seuraavana kalenterivuonna, merkitään palkanmaksupäivä (1 pvä) palvelussuhteeksi ja ilmoitetaan palkka sille päivälle. Esimerkki: Palvelussuhde on ollut voimassa 5.12 31.12.2009 eikä ko. vuonna ole ehditty maksaa henkilölle palkkaa. Palvelussuhteen päättymisilmoituksessa ansioiden määräksi ilmoitetaan 0. Kun palkka sitten maksetaan esim. 12.1.2010, ilmoitetaan palvelussuhteeksi tämä palkanmaksupäivä (alkamispäivä 12.1.2010 - päättymispäivä 12.1.2010) ja palkan määräksi esim. 1200, 00 eli sen palkan määrä, joka silloin työntekijälle maksetaan. 8

Tämä menettely koskee vuotta 2005 ja sen jälkeistä aikaa. Eläketurvan kannalta palvelussuhdeajoilla ei enää ole samaa merkitystä kuin ennen, koska vuodesta 2005 alkaen kunkin henkilön eläkkeen määrä lasketaan vain hänen kalenterivuosittain saamansa ansion perusteella. Vuosiansioilmoitus jatkuvassa palvelussuhteessa olevan henkilön osalta Jatkuvassa palvelussuhteessa olevan henkilön edellisen kalenterivuoden ansiot ilmoitetaan seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Ansiot ilmoitetaan kalenterivuosittain lomarahoineen ja lomakorvauksineen, jos sellaisia on maksettu. Jos palvelusuhde jatkuu eikä työntekijälle ole koko vuonna maksettu ansioita, työnantaja ilmoittaa ansioiden määräksi 0 euroa. Jokaiselle palvelusvuodelle on siis ilmoitettava ansiot. Kesken vuotta päättynyt palvelussuhde Päättymisvuoden ansiot on ilmoitettava päättymisilmoituksen yhteydessä. Vuosiansioihin ei ilmoiteta - kokouspalkkioita, - verottomia päivärahoja - muita korvauksia, jotka eivät ole veronalaista tuloa - ansioita jotka on ansaittu ennen sitä seuraavaa kalenterikuukautta, jona työntekijä täyttää 18 vuotta eikä ansioita, jotka on ansaittu työntekijän 68 vuoden iän täyttämiskuukauden jälkeen Palvelussuhteen päättymissyyt Työnantajan ilmoittaessa palvelussuhteen päättymisestä on myös päättymissyy ilmoitettava. Päättymissyy merkitään seuraavasti: 1 = eronnut 2 = siirtynyt osa-aikaeläkkeelle 3 = siirtynyt osatyökyvyttömyyseläkkeelle 4 = työnantajan vaihtuminen Henkilön jäädessä osa-aikaeläkkeelle työnantajan tulee päättää palvelussuhde osa-aikaeläkkeen alkamista edeltävään päivään ja avata 9

uusi palvelussuhde samasta päivästä kuin osa-aikaeläke alkaa. Päättyminen ansioineen ja uuden palveluksen alkaminen on ilmoitettava kirkon palvelussuhderekisteriin. Päättymissyy on 2. Henkilön siirtyessä osa-aikatyöhön sen johdosta, että hänelle on myönnetty sairauden vuoksi osatyökyvyttömyyseläke, työnantajan tulee päättää palvelussuhde ja avata uusi palvelussuhde osatyökyvyttömyyseläkkeen alkamispäivästä. Päättyminen ansioineen ja uuden palveluksen alkaminen on ilmoitettava kirkon palvelussuhderekisteriin. Päättymissyy on 3. HUOM: Palvelussuhteen päättymisilmoitus on tehtävä aina myös silloin, kun henkilön palvelus päättyy hänen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisensä johdosta. Päättymissyy on 1. Jos henkilö on irtisanoutunut jäädäkseen vanhuuseläkkeelle, tulee päättymisilmoitus tehdä välittömästi, koska vanhuuseläkkeen saamisen edellytyksenä on palvelussuhteen päättyminen. Päättymissyy on 1. Viimeisen vuoden ansiot ilmoitetaan kuitenkin vasta kun lopulliset ansiot ovat selvillä. Jos työntekijä kuolee työsuhteen kestäessä, palvelussuhde ilmoitetaan päättyneeksi kuolinpäivään. Päättymissyy on 1. Työnantajan on tehtävä päättymisilmoitus kirkon palvelussuhderekisteriin myös silloin, kun työntekijän palvelussuhde jatkuu edelleen hänen täytettyään 68 vuotta. Palvelus päätetään henkilön 68 vuoden iän täyttämiskuukauden viimeiseen päivään. Päättymisilmoitus tulee tehdä aina heti, koska työntekijällä on 68 - vuotiaana mahdollisuus hakea eläkettä siihen asti maksetuista ansioista. Päättymissyy on 1. Päättymissyy 4 ilmoitetaan siinä tapauksessa, kun työnantaja (seurakunta) lakkautetaan vuoden lopussa ja ko. henkilön työsuhde päättyy lakkautettavalla työnantajalla, mutta jatkuu välittömästi (=seuraavana päivänä) toisella KiEL-työnantajalla. Seurakuntien lakkauttamis- ja yhdistymistapauksissa työnantajan tulee selvittää työntekijän työnteon välitön jatkuminen ja käyttää oikeata päättymissyytä. Päättymissyytä voidaan käyttää silloinkin, kun työntekijä vaihtaa toiselta KiEL työnantajalta toiselle KiEL työnantajalle ja päättymisilmoituksen tekevä työnantaja tietää, että ko. henkilön työsuhde jatkuu välittömästi toisella KiEL työnantajalla. Uudella työnantajalla on kuitenkin aina velvollisuus tehdä palvelussuhteen alkamisilmoitus normaalisti. 10

Luontoisedut Luontoiseduista otetaan huomioon kaikki luontoisedut verohallituksen vahvistamien perusteiden mukaan. Luontoisedut lisätään palkkasummaan. Asunnosta otetaan huomioon vain vapaa asunto lämpöineen (enintään 150 neliömetriä). Vapaaksi asunnoksi katsotaan asunto, josta henkilö itse ei maksa lainkaan vuokraa. Luontoisedun määräksi merkitään ennakonpidätyksessä vahvistettu arvo. Verohallitus päättää vuosittain ennakonpidätyksessä noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista. Näitä ohjearvoja ei saa ylittää. Ansionmenetys 1.1.2008 jälkeistä aikaa koskevissa ilmoituksissa ei ansionmenetyksiä saa enää lainkaan ilmoittaa palvelussuhderekisteriin Palvelussuhteen keskeytykset 1.1.2008 jälkeistä aikaa koskevissa ilmoituksissa ei saa ilmoittaa enää palvelussuhteen keskeytystietoja. 11