Suomen Tule ry VUOSIKERTOMUS 2009



Samankaltaiset tiedostot
Suomen Tulen toimintaa suuntaa Kansallinen TULE-ohjelma, joka sisältää yhteensä 96 esitystä tuki- ja liikuntaelinten terveyden edistämiseksi.

Suomen Tule ry VUOSIKERTOMUS 2008

Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto Suomen Tule ry:n VUOSIKERTOMUS 2013

Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto - Suomen Tule ry:n VUOSIKERTOMUS Yhteistyöjärjestö Suomen Tule ry.

Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto Suomen Tule ry:n VUOSIKERTOMUS 2014

Kansallinen TULE-ohjelma

Suomen Tuki- ja liikuntaelinliitto Suomen Tule ry:n

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori

Voimaa verkostoista - tullaan tutuiksi. ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti/ Voimaa vanhuuteen -ohjelma

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

Lapsiperheiden Tule Terveys -tapahtuma

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM

TOIMINTASUUNNITELMA

Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Liiku Terveemmäksi neuvottelukunta

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)

Scandic Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 6, Helsinki

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät

HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/ KIRKKONEUVOSTO Perjantaina klo (alkaen puurolla Mariassa)

Ilkka Vuori, emeritusprofessori TULE - parlamentti, Eduskunta

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Valittu Vertausluku nro

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto 2016

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

(Varsinais-S) (Vaasa)

Kokouskutsu. Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen poliittinen ohjausryhmä

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Valtioneuvoston yleisistunto Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO ASIALISTA 1/2015

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/ :t Liite Asiat Sivu

Pöytäkirja 3/ (11)

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Lapsiperheiden Tule Terveys -tapahtuma

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SOPIMUS HYVINVOINTIALAN LIITTO RY:N PERUSTAMISESTA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion KULTAA

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Neuvokas-projekti * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

Turvallisuuspalkinnon 2015 julkistaminen

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ ФАРО р.о. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO ry

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

Transkriptio:

1 Suomen Tule ry VUOSIKERTOMUS 2009 Yhteistyöjärjestö Suomen Tule ry Suomen Tule ry pyrkii edistämään alansa kansalais- ja potilasjärjestöjen, terveydenhoidon ammattilaisten, palvelutuottajien, tutkijoiden ja päättäjien verkostoitumista ja toimimista tuki- ja liikuntaelinterveyden hyväksi. Lisäksi liiton tarkoituksena on luoda edellytyksiä tukija liikuntaelinten terveyden edistämiseksi jäsenyhteisöjensä valtakunnallisena yhteistyöelimenä. Suomen Tule ry:n jäsenkunta koostuu kuudesta kansanterveys- ja vammaisjärjestöistä, joiden yhteenlaskettu henkilöjäsenmäärä on yli 100 000, seitsemästä tule-alan ammattilaisjärjestöstä, kahdesta säätiöstä ja yhdestä tutkimus- ja asiantuntijalaitoksesta. Hyvä tule - terveys on edellytys myös muiden kansansairauksien ehkäisylle Liiton toiminnan painoalueina ovat väestön parempi tule- terveys, Kansallisen TULE - ohjelman toteuttaminen, erityisesti tule -ongelmien ehkäisyn ja oikea-aikaisen hoidon ja kuntoutuksen tärkeyden nostaminen päättäjien ja kansalaisten tietoisuuteen. Nämä tavoitteet on kirjattu Kansalliseen TULE-ohjelmaan, ja Suomen Tule ry:n keskeisenä tehtävänä on koordinoida sekä seurata ja arvioida tule-terveyden kehittymistä ja edistämistoimia. Vuosi 2009 oli Suomen Tule ry:n seitsemäs toimintavuosi. Toimintasuunnitelman mukaan keskityttiin Kansallisen TULE -ohjelman puiteohjelman pohjalta luomaan pitkäntähtäimen toimenpideohjelmaa. Sitä toteutettiin Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) viisivuotisen projektiavustuksen turvin. Toimintavuosi 2009 oli projektin rahoituksen viides ja viimeinen vuosi. Suomen Tule ry toimi vuonna 2009 laaditun strategian mukaisesti siinä määriteltyjen perustehtävien edistämiseksi. Toiminnalla pyrittiin luomaan ja lisäämään edellytyksiä tukija liikuntaelinten terveyden edistämiseksi erityisesti toimimalla jäsenyhteisöjen valtakunnallisena yhteistyöelimenä. Koulutuksin, kirjoituksin, kannanotoin ja vaikuttajatapaamisin toimittiin tule-ongelmien paremmaksi tiedostamiseksi julkisuudessa ja eri toimijoiden keskuudessa. 1. Hallinto 1.1. Liittokokous

2 Suomen Tule ry:n varsinainen liittokokous pidettiin 27.5.2009 Invalidiliiton toimitalossa Helsingissä. Kokoukseen osallistui 16 jäsenjärjestöjen valtuuttamaa edustajaa. Liittokokouksen puheenjohtajaksi valittiin Invalidiliiton toimitusjohtaja Raimo Lindberg. Liittokokous päätti pitää jäsenmaksut ennallaan vuonna 2010. Varsinaisten jäsenten jäsenmaksu määräytyy jäsenyhteisön tai sen jäseninä olevien yhteisöjen henkilöjäsenmäärän perusteella. Yhteisö, jonka henkilöjäsenmäärä on 5000, maksaa jäsenmaksuna perusmaksun 250, sekä sen jälkeen jokaista alkavaa 5000 henkilöjäsentä kohti 250. Kannattajajäsenillä on kiinteä vuosimaksu: yhteisöt ja säätiöt maksavat 1000 euroa, yksityiset henkilöt 50 euroa vuodessa. Vuoden 2009 tilintarkastajina toimivat Keijo Kauppinen, KHT, varalla Pertti Hiltunen, KHT ja Hannu Riippi. KHT, varalla Juha Selänne, KHT. Kirjanpito ja taloushallintopalvelut ostettiin Suomen Reumaliitto ry:ltä. 1.2. Liittohallitus Suomen Tule ry:n puheenjohtajana toimii professori Markku Hakala, Reuman sairaala, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Satu Gustafsson Suomen Reumaliitto ry ja toisena varapuheenjohtajana Raimo Lindberg Invalidiliitto ry. Hallituksessa toimii 8 varsinaista jäsentä ja heillä on henkilökohtaiset varajäsenet. Hallituksen toimikausi on liittokokousten välinen aika. Ennen liittokokousta hallituksella 6 oli kokousta, joista kaksi oli puhelinkokouksia. Liittokokouksessa valittu uusi hallitus kokoontui 4 kertaa. Puheenjohtajat 26.5.2008 27.5.2009: Puheenjohtaja: Markku Hakala, Reuman sairaala I Varapuheenjohtaja: Satu Gustafsson, Suomen Reumaliitto ry II Varapuheenjohtaja: Pekka Tuominen, Invalidiliitto ry Varsinaiset jäsenet 26.5.2008 27.5.2009: Heikki Teittinen, Invalidisäätiö ORTON Aino Sainio, Suomen fysioterapia ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry Jyrki Laakso, Suomen Nivelyhdistys ry Kaarina Laine-Häikiö, Suomen Reumaliitto ry Raimo Lindberg, Invalidiliitto ry Mirjami Airaksinen, Suomen Osteoporoosiliitto ry Mats Grönblad, Suomen Fysiatriyhdistys ry Eira Viikari-Juntura, Työterveyslaitos Varajäsenet 26.5.2008 27.5.2009 : Hannele Kalske, Reuman sairaala Kylli Pesonen, Suomen fysioterapia ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry Esko Kaartinen, Suomen Nivelyhdistys ry Ritva Pettinen, Suomen Reumaliitto ry Marja Pihnala, Invalidiliitto ry Olli Simonen, Suomen Osteoporoosiliitto ry Marika Orava, Suomen Reumahoitajayhdistys ry Päivi Leino-Arjas, Työterveyslaitos

3 Puheenjohtajat 27.5.2009 alkaen: Puheenjohtaja: Markku Hakala, Reuman sairaala I Varapuheenjohtaja: Satu Gustafsson, Suomen Reumaliitto ry II Varapuheenjohtaja: Raimo Lindberg, Invalidiliitto ry Varsinaiset jäsenet 27.5.2009 alkaen: Heikki Teittinen, Invalidisäätiö ORTON Aino Sainio, Suomen fysioterapia ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry Jyrki Laakso, Suomen Nivelyhdistys ry Kaarina Laine-Häikiö, Suomen Reumaliitto ry Sirkka-Liisa Karppi, Suomen Selkäliitto ry Ritva-Liisa Aho, Suomen Osteoporoosiliitto ry Mats Grönblad, Suomen Fysiatriyhdistys ry Eira Viikari-Juntura, Työterveyslaitos Varajäsenet 27.5.2009 alkaen: Hannele Kalske, Reuman sairaala Kylli Pesonen, Suomen fysioterapia ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry Esko Kaartinen, Suomen Nivelyhdistys ry Ritva Pettinen, Suomen Reumaliitto ry Marja Pihnala, Invalidiliitto ry Olli Simonen, Suomen Osteoporoosiliitto ry Marika Orava, Suomen Reumahoitajayhdistys ry Hannele Tverin, Huoltoliitto ry 1.3. Toimisto Suomen Tule ry:n toimisto: Bulevardi 5 A 7d, 00120 Helsinki. Pääsihteeri Maria Valkaman määräaikainen työsuhde päättyi 31.12.2008. Tämän jälkeen Maria Valkama toimi palkkiotoimisena pääsihteerinä maaliskuun 2009 loppuun. KTO:n koordinaattori Ilkka Vuoren palkkiotoimista työsuhdetta jatkettiin vuoden 2009 loppuun saakka. Hallitus valitsi kokouksessaan 22.4.2009 yksimielisesti KTO: n koordinaattori Ilkka Vuoren toimimaan Suomen tule ry:n määräaikaisena osa-aikaisena pääsihteerinä. Toimistonhoitaja/järjestösihteerinä jatkaa Merja Lartamo. 2. Jäsenkunta Vuoden lopussa Suomen Tule ry:n muodosti 16 jäsenyhteisöä: Huoltoliitto ry, Invalidiliitto ry, ORTON Invalidisäätiö, Reumasäätiö, Suomen Fysiatriyhdistys ry, Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry, Suomen Kiropraktikkoliitto ry, Suomen Nivelyhdistys ry, Suomen Ortopediyhdistys ry, Suomen Osteopatiayhdistys ry, Suomen Osteoporoosiliitto ry, Suomen Reumahoitajayhdistys ry, Suomen Reumaliitto ry, Suomen Selkäliitto ry, Työfysioterapeutit ry sekä Työterveyslaitos. Varsinaisten jäsenten lisäksi Suomen Tule ry:llä oli henkilökannatusjäseniä: professorit, Hilkka Riihimäki, Ilkka Vuori ja Pär Slätis, dosentti Kalevi Österman ja ylilääkäri Markku Heliövaara ja yhteisökannatusjäsenenä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Etera. 3. Näkyvyys ja viestintä

4 Suomen Tule ry:n ja Kansallisen TULE-ohjelman viestintää tehtiin osittain erillisinä mutta suuressa määrin toisiinsa yhdistettyinä. Suomen Tule ry:n verkkosivuja ylläpidettiin ja päivitettiin säännöllisesti osoitteessa www.suomentule.fi Verkkosivujen päivitys ostettiin Suomen Nivelyhdistys ry:ltä.toimintavuoden aikana kävijöitä oli 18 283 ja 38 592 sivua katsottu. Lehdistötiedotteita lähetettiin medialle mm. määräaikaisen pääsihteerin Ilkka Vuoren nimityksestä, Ranka ja raajat kilpailun julistuksesta ja tuloksista sekä Tule-parlamenttitapahtumasta. Tiedotteet ovat nähtävissä verkkosivuilla suomentule.fi/tiedotteet 2009. Suomen Tule ry:n jäsenyhteisöt ja hankkeiden yhteistyökumppanit tiedottivat Suomen Tule ry:stä ja Kansallisesta TULE -ohjelmasta omissa lehdissään, sisäisessä tiedotuksessaan, esitteissään, verkkosivuillaan ja linkkiluetteloissaan. Muita viestintämuotoja olivat omien artikkelien toimittaminen yleismedioihin ja tieteellisiin julkaisuihin. Lisäksi KTO osallistui materiaalillaan/näyttelyosastolla mm. KKI - Kunnonlaiva -tapahtumaan elokuussa, Terveysmessuille ja Selkäpäiville. Luentoja pidettiin monien verkostojen, järjestöjen ja yritysten tilaisuuksissa. 4. Kansallinen tuki- ja liikuntaelinohjelma, KTO Vuoden 2009 aikana jatkui TULE-ohjelman konsultointi ja jäsentely, meneillään oleviin ohjelmiin ja hankkeisiin perehtyminen, analysointi ja konkreettisten toteutussuunnitelmien laatiminen. Ohjelman koordinaattorina toimi emeritusprofessori Ilkka Vuori. 4.1. Ohjelman näkyvyys ja viestintä Kansallista TULE-ohjelmaa esiteltiin monissa jäsenyhteisölehdissä kuten FYSI, Työterveyshoitaja-lehti, Invalidityö, ORTON, Niveltieto, OSTEO, Reuma-lehti, Tulesliigan 10 + ja Nikama. Erilaisia tule-terveyteen liittyviä artikkeleita oli mm. Pyöräilykuntien verkoston Poljin-lehdessä, Terveyden edistämisen keskuksen @-uutisissa, Mediaplanet erikoisjulkaisussa Luusto ja Nivelet lehdessä (lehti julkaistiin Helsingin Sanomien liitteenä), Soveli-lehdessä, Liikunnan ja urheilun maailma verkkolehdessä, Liikunta ja Tiede lehdessä ja Suomen Lääkärilehdessä. Pääsihteeri esiintyi YLE Tampereen haastattelussa, Valtakunnallisten terveysliikuntapäivän ohjelmassa ja YLE Akuutti -ohjelmassa Istuva ihminen vaarantaa terveytensä. Suomen Tule ry osallistui Tekryn Omapa On Asiasi Tv-ohjelmaan. Tällä tuotiin esiin tuleterveyden merkitystä ja tehtiin tunnetuksi Ranka ja Raajat toimintaan kilpailua. Ohjelmalle antoi suurta lisäarvoa THL:n pääjohtajan Pekka Puskan osallistuminen siihen ulkopuolisena asiantuntijajana. Ranka ja raajat toimintaan kilpailun aloittamisen lehdistötilaisuus oli 26.3.09. Pääsihteeri piti esityksen porraskävelystä terveyttä edistävänä liikuntana. Aiheeseen liittyvää materiaalia levitettiin valtakunnallisesti laajalle asiasta mahdollisesti kiinnostuneiden joukolle. Ranka ja raajat -kilpailusta oli tietoja useissa alan julkaisuissa sekä yhdistysten kotisivuilla. Puheenjohtaja ja pääsihteeri julkaisivat useita tuki- ja liikuntaelin sairauksia koskevia artikkeleita ja esiintyivät monissa eri tilaisuuksissa puhujina ja esitelmöitsijöinä.

5 Suomen Tule ry:n ja Kansallisen TULE-ohjelman (KTO) logojen perusteella valmistettiin pöytästandaareja myönnettäviksi huomionosoituksina, 10 kpl kumpaakin. KTO-tietoutta jaettiin maaliskuussa Sairaanhoitajapäivillä yhdessä Suomen Nivelyhdistyksen kanssa, esillä oli KTO-lyhennelmä ja Kansalaisen kuntomitta. Toukokuussa Suomen Tule osallistui omalla näyttelypöytä/posteripaikalla TerveSOS messuille Helsingissä. Mukana olivat myös Suomen Selkäliitto ry ja Suomen Nivelyhdistys ry, Suomen Reumaliitto ry:n materiaalia oli jaossa. Suomen Tule ja Kansallinen TULE-ohjelma olivat yhtenä järjestäjänä Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntijaseminaarissa Turussa 4.-5.6.09 ja tilaisuuden aineistoon saisältyi myös Suomen Tulen ja KTO:n esittelyaineistoa. Elokuussa Silja Symphony lla Kunnon laiva-tapahtumassa Suomen Tule ry:llä oli näyttelypöytä yhdessä Suomen Nivelyhdistys ry:n kanssa. Jäsenjärjestöt kuten FYSI ry jakoivat Suomen Tule ry:n materiaalia omissa koulutuksissaan ja yleisötilaisuuksissaan, mm. Selkäpäivillä Terveysmessujen yhteydessä. Eteran 5 000 euron Työterveyspalkinto myönnettiin Suomen Tule ry:lle 6.10.2009 Eteran Työterveyspäivillä, joiden aiheena oli Tuki- ja liikuntaelinterveys haastaa edelleen. Palkinnon perusteluna oli Suomen Tulen ansiokas toiminta tuki- ja liikuntaelinterveyden edistämisessä ja sairauksien ennalta ehkäisemisessä. Kehittämispäällikkö Heli Bäckmand Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) esitteli hallituksen jäsenille THL:n koordinoimaa laajaa valtakunnallista alueellisen terveyden edistämisen hanketta, mm. eri sairaanhoitopiirien alueellisia yhteistyömalleja ja ohjelmia. Hanke antaa huomattavia mahdollisuuksia edistää tule-terveyttä terveydenhuollon toimintana. Tässä tarkoituksessa aloitettiin tiiviin tule-käsikirjan toimittaminen THL:n ja KTO:n yhteistyönä. Hankkeen aueellisten toimijoiden seminaari oli Helsingissä 18-19.11.2009. Pääsihteeri piti tilaisuudessa esityksen Kansallisesta TULE ohjelmasta. Tilaisuuksissa jaettiin myös Tule-aiheista materiaalia. 4.2. Ohjausryhmä Suomen Tule ry:n ohjausryhmässä jäseninä toimivat: toiminnanjohtaja Janne Juvakka (Tekry), Kansainvälisen tules -vuosikymmenen koordinaattori, ylilääkäri Mats Grönblad (HUS), ylilääkäri Markku Heliövaara (THL), toimitusjohtaja Kaarina Laine-Häikiö (Suomen Reumaliitto ry), professori Eira Viikari-Juntura (Työterveyslaitos), toimitusjohtaja Aino Sainio (FYSI ry), neuvotteleva virkamies Olli Simonen (STM) ja ylilääkäri Timo Pohjolainen (ORTON Invalidisäätiö) Aarne Ylinen, (Invalidiliitto ry.) Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi hallituksen puheenjohtaja, professori Markku Hakala, esittelijänä ohjelma-koordinaattori, professori Ilkka Vuori. Ohjausryhmä kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. 4.3. Tieteellinen neuvottelukunta

6 Suomen Tule ry:n puheenjohtaja Markku Hakala toimi tieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtajana. Tieteellinen neuvottelukunta kokoontui vuoden 2009 aikana 1 kerran Eläkevakuutusyhtiö Eteran tiloissa. Kokouksessa tarkasteltiin Kansallisen TULE-ohjelman ehdotuksia ja päätettiin selvittää seuraavien toimenpiteiden toteuttamismahdollisuuksia: Suomen Akatemialle esitys ehkäisevän lääketieteen tule-tutkimusohjelmasta, sosiaali- ja terveysministeriölle esitys laaja-alaisen kaatumisten ehkäisyohjelman tarpeesta ja OPM:lle ja lääketieteellisille tiedekunnille esitys fysiatrian professuurien perustamisesta kaikkiin lääketieteellisiin tiedekuntiin. Tieteellisen neuvottelukunnan jäsenet: dosentti Olavi Airaksinen Kuopion yliopistollinen sairaala, professori Hannu Aro Turun yliopisto, ylilääkäri Mats Grönblad HUS Meilahden sairaala, professori Markku Hakala Reuman sairaala, dosentti Markku Heliövaara THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, professori Heikki J Helminen Kuopion yliopisto Anatomianlaitos, kehitysjohtaja Jaana Hirvonen Suomen Reumaliitto ry, toimitusjohtaja Heikki Hurri Kuntoutus ORTON, Senior Advisor Jussi Huttunen Sitran Terveydenhuollon ohjelma, professori Osmo Hänninen Kuopion yliopisto, ylilääkäri Juhani Juntunen Etera, dosentti Seppo Kivinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, ylilääkäri Antti Malmivaara THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, kiropraktikko Stefan Malmqvist Suomen Kiropraktikkoliitto ry, johtaja Tapani Melkas Sosiaali- ja terveysministeriö, THM Markku Paatelma Suomen Fysioterapiayrittäjät FYSI ry, pääjohtaja Pekka Puska THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, professori Jorma Rantanen, professori Hilkka Riihimäki, professori Matti Rimpelä, professori Seppo Seitsalo ORTON, dosentti Harri Sievänen UKK-instituutti, professori Pär Slätis, professori Eira Viikari-Juntura Työterveyslaitos, tutkijalääkäri Lauri Virta Kela, KTO:n koordinaattori, pääsihteeri Ilkka Vuori Suomen Tule ry, johtaja Aarne Ylinen Invalidiliitto Käpylän kuntoutus ja dosentti Kalevi Österman. 4.4. Vaikuttamistoiminta Kansallista TULE-ohjelmaa esiteltiin vuoden mittaan mm. ministeriöiden virkamiehille, terveyden edistämisen vastuuhenkilöille, valtion sektorilaitoksien ja terveydenhuollon asiantuntijoille ja virkamiehille, eri alojen tutkijoille, vakuutusyhtiöille, lapsi- ja nuorisojärjestöille sekä liikunta- ja kansanterveysjärjestöille. Suomen Tule ry:n lausunto Haittaluokituksen tarkistamistyöryhmän raporttiin lähetettiin STM:ään 20.1.2009. Puheenjohtaja Markku Hakala ja pääsihteeri Ilkka Vuori esittelivät Kansallista TULEohjelmaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä Tampereella 13.5.09 pidetyssä neuvottelussa tavoitteena lisätä kiinnostusta ja toimintaa tule-terveyden edistämiseksi. Puheenjohtajat Markku Hakala, Satu Gustafsson, Raimo Lindberg sekä pääsihteeri Ilkka Vuori tapasivat 18.8.09 RAY:n osastopäällikkö Mika Pyykön ja avustusvalmistelija Veera Väisäsen. Neuvottelu oli onnistunut ja erityisesti Suomen Tulen kevyt verkostomainen organisaatio ja toimintatapa nähtiin RAY:n kannalta myönteisinä. 4.5. TULE-parlamentti Eduskuntatalon-auditoriossa 8.12.2009

7 TULE-parlamentin tarkoituksena on tuoda esiin tärkeitä ja ajankohtaisia tule-asioita ja keskustella niistä sekä perehdyttää päättäjiä, vaikuttajia, asiantuntijoita ja toimijoita Kansalliseen TULE ohjelmaan. Tule-parlamentti pidettiin Eduskunnan auditoriossa tiistaina 8.12.09. Isäntänä toimi Eduskunnan TULES-ryhmä ja sen varapuheenjohtaja kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä avasi tilaisuuden. Parlamentin puhemiehenä toimi valtioneuvos Riitta Uosukainen. Tilaisuuteen osallistui 113 henkilöä. Parlamentissa esitettiin tule-tahoilta 6 välikysymystä ja niihin kuultiin ennalta pyydetyt vastaukset vastuutahojen edustajilta. Tilaisuus sai runsaasti myönteistä palautetta. Suomen Tulen hallitus valitsi kolme välikysymyksissä käsiteltyä asiaa vietäväksi eteenpäin sekä tehtäville vastuuhenkilöt. 1. Vaikuttaminen uudistettavana olevan liikuntalain sisältöön esityksessä olevien epäkohtien poistamiseksi 2. Kuntoutuksen kehittäminen 3. Tule-alan professuurien aikaansaaminen lääketieteellisiin tiedekuntiin. 4.6. Ranka ja raajat toimintaan - ideakilpailu Kilpailun tarkoituksena oli kiinnittää huomiota tuki- ja liikuntaelimistön terveyden merkitykseen tärkeänä osana niin hyvinvointia kuin toiminta- ja työkyvyn säilyttämistä sekä mahdollisuuksiin edistää niitä yksinkertaisilla ja helposti käytettävillä keinoilla. Kilpailutehtävänä oli kehitellä ideoita, suunnitelmia tai ohjelmia, joilla voidaan tehokkaasti ja turvallisesti edistää tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa ja terveyttä päivittäisessä elämässä. Osallistumisoikeus oli avoin kaikille yksilöille, ryhmille, yhteisöille ja yrityksille. Suomen Tule ry on oikeus julkistaa kilpailuehdotukset. Ideoiden ei-kaupallinen toteuttaminen on avointa kaikille halukkaille. Kilpailupalkintoina oli jaettavana 5000 euroa joko yhdelle ehdotukselle tai useamman kilpailijan kesken Kilpailuun osallistui 106 ehdotusta ja siinä palkittiin 5 ehdotusta. Ehdotusten arvioinnin suoritti raati, johon kuuluivat ylilääkäri Juhani Juntunen, professori Hilkka Riihimäki, ylitarkastaja Mari Miettinen, toiminnanjohtaja Jorma Savola ja pääsihteeri Ilkka Vuori. Ehdotusten arvioinnissa käytettiin seuraavia kilpailukutsussa mainittuja kriteerejä: Uutuus: kuinka uusi idea tai sen sovellus on Oivaltavuus: missä määrin esitetty ehkä vanhakin idea on oivallettu käyttökelpoiseksi tuleterveyden edistämisessä Kiinnostavuus: kuinka kiinnostava ideassa esitetty toiminta tai laite saattaa olla ajatellussa kohderyhmässä, johtaako se laajalti tarkoitettuun käyttöön Toteutettavuus, käytännöllisyys: kuinka hyvin ja laajalti idea saattaa olla toteutettavissa ajatellussa kohderyhmässä Käytettävyys, jatkuvuus: kuinka hyvin (helposti, joustavasti) idea palvelee jatkuvasti tuleterveyden edistämistä ajatellussa kohderyhmässä Perusteellisuus: kuinka perusteellisesti idea on mietitty, kehitetty, kokeiltu ja kuvattu Toimivuus: kuinka laajalti ja jatkuvasti toimivaksi idea on osoitettu tai sen voidaan arvioida olevan ajatellussa kohderyhmässä Turvallisuus: kuinka turvalliseksi esitetyn toiminnan jatkuva laajamittainen toteuttaminen arvoidaan ajatellussa kohdejoukossa

8 Edullisuus: kuinka kustannusvaikuttavaksi tai muutoin taloudellisesti edulliseksi eri osapuolille esitetyn toiminnan toteuttaminen laajalti ajatellussa kohdejoukossa arvioidaan Ensimmäisen palkinnon 3 000 sai Kari Salo ehdotuksella NiksNaks-näytönsäästäjä, toisen palkinnon Marjo Aspegren 1 300 ehdotuksella Koululaisten niska hartiajumppa ja kolmannen palkinnon 700 Turun Seudun Selkäyhdistys ry ehdotuksella Liikennevalot pysy vihreässä aallossa. Kunniamaininnan saivat Marjatta Flander-Airola ehdotuksella Hyrrä ja Marju Huuhtanen ehdotuksilla Keinutuoli ja sukkahousujumppa. 4.7. Tule-tietoutta lisäävät koulutustapahtumat Puheenjohtaja luennoi 13.10.09 Oulussa tule-toimintapäivänä aiheesta Pohjoisen luut lujiksi. Järjestäjinä oli Oulun Reumayhdistys ry, Suomen Nivelyhdistys, Oulun Seudun Selkäyhdistys ry sekä Oulun kaupungin liikuntatoimi. Pääsihteeri piti Oulun ja Kuopion lääketiedepäivillä ja UKK instituutin Valtakunnallisilla terveysliikuntapäivillä tule-aiheiset esitykset. Pääsihteeri piti kutsutun avausesitelmän Muscles are still our movers MuscleTech Workshop ssa Barcelonassa 21. - 22.9. Pääsihteeri osallistui kutsuttuna tule-alueen asiantuntijana mittavan EU-rahoitetun ALPHAtutkimuksen loppukonferenssiin Tukholmassa 6.11.2009. Pääsihteeri osallistui kutsuttuna asiantuntijana Italian terveysliikunnan edistämisohjelman arviointitilaisuuteen Bolognassa 10.11.2009. Pääsihteeri luennoi 17.11.09 nivelrikosta kansanterveydellisenä ongelmana Nivelyhdistyksen tilaisuudessa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Luentoa kuunteli 860 henkilöä. Pääsihteeri piti esitelmän Kansallinen Tule ohjelma THL:n järjestämässä alueellisen terveyden edistämisen seminaarissa 18. 19.11.2009. Järjestösihteeri osallistui seminaarin tilaisuuksiin ja niissä jaettiin Suomen Tule ry:n ja sen jäsenjärjestöjen materiaalia. Huomionosoitukset Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteellinen tiedekunta promovoi 23.5.2009 Ilkka Vuoren terveystieteiden kunniatohtoriksi Zagrebin yliopiston kinesiologian tiedekunta kutsui 15.11.2009 Ilkka Vuoren yliopiston kunniaprofessoriksi. 5. Suomen Tule ry:n talous ja voimavarat Suomen Tule ry:n tuotot olivat 152.044,37 ja kulut -149.785,86. Tilikauden ylijäämä oli 2.258,51. Tuotot muodostuivat Raha-automaattiyhdistyksen projektirahoituksesta sekä varainhankinnan jäsenmaksutuloista. Suomen Tule ry:n resurssit kohdennettiin toimintavuonna 2009 Kansallisen Tule ohjelman muodostamiseen. Toimintavuoden aikana pyrittiin löytämään uusia

9 rahoituskanavia. Hankekohtaiseen toimintaan saatiin tukea kahdelta yritykseltä ja Terveyden edistämisen politiikkaohjelmalta. Vuosi 2009 oli Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman Kansallisen Tule-ohjelman viimeinen rahoitusvuosi, jolloin avustussumma oleellisesti pienemnpi. Suomen Tule kykeni osoittamaan tarpeellisuutensa yhteistyöjärjestönä ja vakuuttamaan rahoittajat Kansallisen Tule-ohjelman jatkototeuttamisen tarpeellisuudesta, koska RAY ehdotti joulukuussa 2009 julkistetuissa tukiesityksissään projektiavustusta 120 000 euroa/vuosi vuosille 2010-2012 Kansallisen TULE-ohjelman jatkamiseen hankkeena Ranka ja raajat toimimaan Uusittavana olevan Kansalaisen Kuntomitan painatuskuluihin ei saatu anottua avustusta, mutta hanketta jatketaan yhteistyössä UKK-instituutin ja Työterveyslaitoksen kanssa.