Hyvää ja menestyksekästä alkanutta vuotta!



Samankaltaiset tiedostot
Juhlaseminaari loi uskoa tulevaisuuteen

SENIORIKUULUMISIA 3/2012

KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2016

Takana poikkeuksellisen sateinen kesä. Vain mitalisade kiersi Suomen.

SENIORIKUULUMISIA 2/2012

SENIORIKUULUMISIA 3/2013

Syksyn päätapahtuma lähestyy

Sateisen kesän jälkeen

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

SENIORIKYSELY 2013 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina suljetaan klo torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

Aktiivinen vuosi päättymässä

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

SENIORIKUULUMISIA 1/2010

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho

SENIORIKUULUMISIA 1/2013

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa Alustava matkaohjelma:

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.

Sarjakutsu Uppopallo

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT VARKAUDESSA

AVOIMET OVET Ilmoittautuminen / hakeutuminen

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Melkein joulukuun kuukausikirje

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Klubin viikkokirje on ilmestynyt VUOKRALL E T ARJOTAAN LIIKETILAA

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake:

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 2/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

MYS-kesäretki / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Toimintasuunnitelma 2016

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin,

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup

Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen

Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

RIL-SENIORIT KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2011 YLEISTÄ

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

PERJANTAI MAANANTAI

klo OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013


SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Marraskuun tapahtumat

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

RIL Seniorit juhlivat syksyllä

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona klo Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

KIRJOITTAJAKOULU

OHJAUSRYHMÄN 4. KOKOUS MOREENIASSA Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

Puheenjohtajan tervehdys

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

Transkriptio:

SENIORIKUULUMISIA 1/2016 1/5 17.2.2016 Hyvää ja menestyksekästä alkanutta vuotta! Viime vuosi oli poikkeuksellisen vilkkaan toiminnan vuosi. Seniorien järjestämissä tilaisuuksissa oli 2330 osallistumiskertaa. Lukuihin eivät sisälly kolmen aluetoimintayksikön tilaisuudet, johtoryhmän erilliset tapahtumat, Seniori golfin osanottajat eivätkä säännölliset kahvitilaisuudet. Vuoden aikana joukkoomme tuli 85 uutta jäsentä. RILin sääntö ja jäsenmaksu uudistuksen myötä muutosta tuli myös toiseen suuntaan niin että RIL Senioreiden jäsenmäärä oli tämän vuoden alussa 1 047. Viime vuoden aikana jäsenmäärästä oli liikkeellä myös muita arvioita, mutta tilanne tarkentui vuoden loppua kohti tuohon vähän yli tuhanteen jäseneen. Lämpimästi tervetuloa uudet jäsenet! Alkaneen vuoden toiminta sujuu syyskokouksessa vahvistetun toimintasuunnitelman mukaan. Muistutan vielä peruutusilmoitusten tärkeydestä. Useisiin tilaisuuksiin on ollut tulijoita enemmän kuin joukkoon on mahtunut ja halukkaita on jäänyt jonotuslistalle. Joskus on myös jouduttu bussipysäkillä arvuuttelemaan jonkun ilmoittautuneen mukaan tuloa. Pyrkikää siis ilmoittamaan mahdollisimman ajoissa Ritvalle, jos joudutte osallistumisenne peruuttamaan. Niin annamme jonotuslistalle jääneille tilaisuuden osallistua eikä bussikuljetuksista vastaavan tarvitse hermoilla. Myös klubille tulee ongelmia, jos lounaalle jäävien määrä poikkeaa kovasti ilmoitetusta. Hyvää ja menestyksekästä alkanutta vuotta kaikille Senioreille ja Senioroille! Pertti Sandberg Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL Lapinlahdenkatu 1 B www.ril.fi 00180 Helsinki etunimi.sukunimi@ril.fi Y tunnus 0116992 4

2 HUOM! Seniorien sivuilla on kohdassa Muut tiedotteet ohjeet mm. nimilappujen käytöstä ja osallistumisen peruuttamisesta. Painetun nimilapun saa Ritva Solasaarelta RILin toimistosta, ritva.solasaari@ril.fi, 0408240617. Osallistumisen peruuntumisesta on aina ilmoitettava Ritvalle. *** Viime kuulumisten jälkeen tapahtunutta Lauantaina 19.12. Kansallisteatterissa oli 47 senioria nuorisoinen nauttimassa Charles Dickensin klassikkosadun Saiturin joulu kiehtovasta tarinasta. Tiistaina 22.12. Kansallisoopperassa Jules Massenet n loistokas ooppera THAÏS upeine solisteineen valloitti joulukiireiden keskellä. Osallistujia 31. Torstaina 7.1. Ateneumin Henri Cartier Bresson valokuvanäyttelyn esittelyluennolle osallistui 25 senioria ja avecia, jonka jälkeen tutustuimme upeaan näyttelyyn omatoimisesti. Tiistaina 12.1. Perinteisessä seniorien uudenvuoden saunassa kävi 9 senioria. Torstaina 14.1.2016 tutustuimme Helsingin kaukojäähdytysjärjestelmään sekä nykyisiin ja tulevaisuuden energiaratkaisuihin. Kehityspäällikkö Jouni Kivirinne, markkinointipäällikkö Stefan Rosenlew ja Heikki Hillamo perehdyttivät meidät havainnollisesti aiheisiin Hanasaaren voimalaitoksella ja Katri Valan lämpö ja jäähdytyslaitoksessa. Osanottajia 25. Torstaina 21.1. torstaiesitelmän aiheesta Punainen Risti tämän päivän kansainvälisissä kriiseissä piti järjestön hallituksen puheenjohtaja Pertti Torstila, suurlähettiläs ja ulkoministeriön alivaltiosihteeri v. 2006 2014. Osallistujia 46 senioria (avec). Perjantaina 5.2. matkasi 48 senioria (avec) Lahteen, jossa tutustuimme Sibelius taloon ja kuulimme Lahden kaupungin suunnitelmista Hennalan varuskunta alueen tulevasta käytöstä. Myöhäisen lounaan jälkeen oli vuorossa musikaali Myrskyluodon Maija Lahden kaupunginteatterissa. Tiistaina 9.2. ekskursio SOK logistiikkatyömaalle kokosi 22 osallistujaa. Tulevaa ohjelmaa lmoittautuminen tilaisuuksiin RILin Tapahtumakalenterin kautta www.ril.fi (kalenteri etusivun oikeassa laidassa). Maksut RIL Seniorien tilille FI50 80001710006074. Ulkomaanmatkat laskuttaa matkatoimisto. Huom! Lähetämme teatteri ja oopperaliput postissa kotiin. Kun ilmoittaudutte tapahtumakalenterissa, siellä kysytään osoitetietoja. Täyttäkää jokaisesta lippuvarauksesta oma ilmoittautumislomake.

3 Torstaina 18.2.2016 klo 10.30 torstaiesitelmä Suomalaisella Klubilla. Tulevaisuuden autot ja liikenne, erikoistutkija Juhani Laurikko VTT:ltä. Hernekeittopannarilounas maksetaan paikan päällä. Ilmoittautuminen päättynyt. Torstaina 25.2. klo 19.00 Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5) komedia Vakavuusongelma. Liput postitettu tilaajille. Keskiviikkona 2.3.2016 klo 15 tutustuminen Kansalliskirjastoon. Kansalliskirjasto avaa peruskorjauksen jälkeen Unioninkadun puoleiset ovensa yleisölle tiistaina 1.3. klo 12. Avajaispäivän ja viikon ohjelma julkaistaan pian verkkosivuilla www.kansalliskirjasto.fi Keskiviikkona 2.3. on RIL senioreille (avec) saatu ohjelmantäyteiselle avajaisviikolle yksi opastettu kierros Kansalliskirjastoon, Unioninkatu 36 (45 min, enint. 20 hlöä, 2,50 /hlö). Ilmoittautumiset ja maksut 25.2. mennessä. RIL senioreille (avec) pyritään järjestämään lisää opastettuja kierroksia huhti toukokuussa. Maanantaina 7.3.2016 klo 10.30 lounas Suomalaisella Klubilla. Esitelmöitsijänä on Osmo Soininvaara aiheenaan Kaupunkien voitto. Keittolounas maksetaan paikan päällä. Ilmoittautumiset 1.3. mennessä. Ilmoita, jos et jää syömään lounasta. Torstaina 10.3.2016 klo 11.00 tutustumme kuvanveistäjä Auguste Rodinin veistoksia esittelevään näyttelyyn Ateneumissa (avec). Kokoonnumme museokaupan aulassa sisäpihan puolella klo 10.50 ja puolen tunnin johdantoluento alkaa klo 11.00. Luennon jälkeen tutustumme näyttelyyn vapaasti ja myös muut Ateneumin näyttelyt ovat käytettävissämme samalla lipulla. Ilmoittautuminen viimeistään ke 2.3.2016. HUOM! Maksu 18. Jos sinulla on museokortti, hinta on 7, ole tällöin paikalla jo klo 10.30 skannauttamassa korttisi. Maksut Seniorien tilille. Keskiviikkona 16.3.2016 Kevätkokous klo 15.00 Espoon Innopoli 1:n Leonardo tilassa, Osoite on Tekniikantie 12, Espoo. Kokouksen alussa Technopolis Oyj:n esittely. Torstaina 17.3.2016 klo 19.00 Helsingin Kaupunginteatterin Arena näyttämöllä (Hämeentie 2) romanttinen komedia Kaktuksen kukka (avec), jonka rooleissa ovat mm Satu Silvo, Santeri Kinnunen ja Vappu Nalbantoglu. Ilmoittautuminen on päättynyt. Keskiviikkona 6.4. klo 19.00 W.A.Mozartin ooppera Taikahuilu. Ennen esitystä kaikille avoin maksuton teosesittely Alminsalin lämpiössä klo 18.15. Liput lähetetty osallistujille. Keskiviikkona 13.4.2016 klo 13 tutustuminen Länsimetro projektiin Otaniemen metroasemalla. Toimitusjohtaja Matti Kokkinen esittelee Otaniemen asemaa, elokuussa valmistuvaa metrohanketta Ruoholahden ja Matinkylän välillä sekä jatkohanketta Matinkylästä Kivenlahteen. Ilmoittautumiset 6.4.2016 mennessä. Enintään 30 osallistujaa. Torstaina 14.4.2016 klo 10.30 lounasesitelmä (avec) Suomalaisella klubilla. Nokian entinen tutkimusjohtaja, Aalto yliopiston professori Yrjö Neuvo esitelmöi aiheesta Ihminen ja tietotekniikan tulevaisuus. Hernekeittopannarilounas maksetaan paikan päällä. Ilmoittautumiset 4.4. mennessä. Ilmoita, jos et jää syömään lounasta. Perjantaina 15.4. klo 14.00 (Huom! Aika) Teatteri Avoimissa ovissa Majakanvartija tuokioita Tove Janssonin jalkojen juuressa. Käsikirjoitus Anna Krogeruksen ja rooleissa ovat Anu Koskinen, Eeva Putro ja Ella Pyhältö. Ilmoittautumiset ja maksut 22 /lippu viimeistään 2.3. Olemme varanneet 50 lippua. http://www.avoimetovet.fi/

4 Golfmatka Pohjois Kyproksen Korineum golf resortiin 18. 25.4.2016. RIL Seniorit järjestää viikon avec/solo golfmatkan Pohjois Kyprokselle, jossa viiden päivän vapaamuotoisen pelaamisen jälkeen on mahdollisuus osallistua vuorineuvos Kauko Rastaan muistoksi järjestettävään KAUKO CUPIN 10 VUOTISKISAAN. Ilmoittautuminen on päättynyt. Torstaina 21.4. klo19.00 Igor Stravinskyn mestariteos Hulttion tie.säveltäjä päätti vaalia 1700 luvulle sijoittuvan libreton henkeä Mozartin innoittamana. Ooppera on Stravinskyä lyyrisimmillään. Ilmoittaudu ja maksa 65,00 per lippu heti seniorien tilille (avec). Perjantaina 22.4.2016 RILin sääntömääräinen kevätkokous Ympäristötalolla Oulussa. Kokoukseen liittyy retkeily Oulussa 22. 23.4. Sunnuntaina 1.5.2016 klo 12.00 13.00 Vappumatinea (avec). Musiikkitalon konserttisali. Helsingin kaupunginorkesterin ikiaikainen perinne, HKO:n vappumatineat, kajahtaa tänä vuonna komeasti kun lavalle astuu tämän hetken puhutuin baritoni, hurmaava Waltteri Torikka. Ilmoittautuminen on päättynyt. Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.2016. Kesän kynnyksellä teemme avec matkan Sloveniaan ja Kroatiaan. Matka on loppuunmyyty. Perjantaina 13.5.2016 klo 12 16 lounasristeily (avec) Vallisaareen. Vallisaari ja siihen penkereellä yhdistetty Kuninkaansaari ovat upean historian ja luonnon omaavat saaret Suomenlinnan ja Santahaminan välissä. Saarilla on pitkä historia puolustuskäytössä ja niillä on merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Saarten rajallinen käyttö on mahdollistanut myös ainutlaatuisen luontoarvojen säilymisen ja kehittymisen. Nyt saaret ovat avautumassa myös virkistyskäyttöön. Lähtö Kauppatorilta m/s Katarinalla klo 12.00. Lounas buffet laivalla (Saaristolaispöytä sis. lämpimän ruoan). Vallisaaressa opastettu kävelykierros, siis polkukävelyjalkineet. Paluu Kauppatorille klo 16. Enintään 60 osallistujaa. Ilmoittautumiset ja maksut 70 /henkilö 21.4. mennessä. Kuuban avec ryhmämatka 17. 27.10.2016. Albatros Travel on järjestänyt Sielukas Kuuba matkoja useita vuosia ja järjestää nyt RIL Senioreille oman ryhmämatkan. Kiertomatkalla tutustumme mm. Havannaan ja Trinidadiin, ja siihen sisältyy kolme yöpymistä yksityismajoituksessa. Matkan lopuksi kolme päivää rantalomaa Varaderossa all inclusive hotellissa. RIL Seniorien matkan minimiosanottajamäärä on 20 ja maksimi 30 henkilöä. Hinta on 2.498 euroa/henkilö, siis hieman normaalia matkaa edullisempi. Lisähinta yhdenhengen huoneesta on 348 euroa. Ilmoittautumiset RIL sähköisen kalenterin kautta viimeistään 11.3.2016. Albatros Travel laskuttaa osanottajilta suoraan. Matkaohjelman saat myös postissa Ritva Solasaarelta, 040 824 0617. Säännölliset tapaamiset (ei ilmoittautumista etukäteen) Seniorien Ison Omenan Coffee Housen kahvitilaisuudet Espoossa jatkuvat joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 13.30. Senioroiden kahvitilaisuudet Helsingissä jatkuvat joka kuukauden 1. ja 3. viikon keskiviikkona klo 12.30 ravintola Virgin Oil Co:ssa, Mannerheimintie 5.

5 Lounais Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois Suomen aluetoiminta Lounais Suomen seniorit kokoontuivat tammikuun 26. päivä klo 13.30 Panimoravintolaravintola Koulun Historianluokkaan. Esitelmän piti FT Mikko Hovi aiheenaan Pienpanimot. Paikalla oli 11 senioria. Helmikuun tapaamisessa 23.2.2016 klo 13.30 esitelmän pitää KTM Turo Numminen / Aninkainen.fi aiheenaan asunnon hankinta Espanjasta (osto/vuokraaminen). Maaliskuussa FL Matti Aaltonen kertoo meille kahdesta taulusta. Ensimmäinen on Pieter Bruegelin maalaus vuodelta 1556 ja toinen Carl Spitzwegin teos vuodelta 1839. Pirkanmaan RIL seniorien vuoden 2016 ensimmäinen kokoontuminen oli ti 19.1. Suomalaisella Klubilla ja paikalla oli 22 senioria, joten pöydän äärellä oli mittava määrä ammatillista osaamista ja elämänkokemusta. Seppo Mäkinen aloitti RIL Seniorien johtoryhmässä Toimi Tarkiaisen seuraajana ja kertoi kuulumiset johtoryhmän vaihtokokouksesta sekä RIL Seniorien vilkkaasta toiminnasta. Tampereella todettiin jatkettavan joka toinen kuukausi lounaskokouksia, joissa kuullaan lähinnä seniorien omia esityksiä. Harvakseltaan tehdään pikku ekskursioita ja PIRIL seniorit voivat myös osallistua Pirkanmaan RILin tapahtumiin. Ja aika näyttää sukeutuuko ammatillisaatteellisen PIRA koalition pohjalta paikallista senioritoimintaa. Päivän esityksen piti Veijo Nykänen ja aiheena oli taloyhtiöiden korjaaminen ja lisärakentaminen. Seuraava PIRIL seniorien kokoontuminen on ti 15.3. klo 12 14 Suomalaisella Klubilla ja kevätkauden kolmas kokoontuminen on ti 10.5. klo 12 14 samassa paikassa. Näistä ja mahdollisista muista tapahtumista PIRIL senioreita informoidaan erikseen s postijakelulla. Pohjois Suomen Rakentajaseniorien vuoden 2015 päätös vietettiin joululounaan muodossa 17.12.2014 ravintola Lasaretissa 29 henkilön voimin. Vuosi 2016 aloitettiin vierailulla Raaheen 21.1.2016, johon kirpeässä pakkassäässä 8 senioria. Raahen museon johtaja Eija Turunen esitteli Kruununmakasiinissa kaupungin värikästä historiaa ja lopuksi teimme kierroksen museoksi saneeratussa Kruununmakasiinissa. Sen jälkeen rakentajaseniori Harry Sanaksenaho esitteli Raahen Uimahallisäätiön Kuntokeidas Vesipekan laajennus ja peruskorjaustyömaata, ja lopuksi vierailimme myös työmaalla. Helmikuussa 4.2. tarjosimme RIL Nuoret Pohjois Suomen MatchMaking tapahtumaan työhaastattelusimulaation. Nuoria oli mukana yhdeksän ja kaksi innokasta senioria suoritti haastattelut. Nuoret olivat kovasti tyytyväisiä tapahtumaan. Seuraavat tapahtumat: torstaina 10.3.2016 klo 13.00 Tulevaisuuden Talot ja Uusiutuva Energia hanke. Hallitaanko riskit. Ympäristötalo, Oulu. Oulun rakennusvalvonta. torstaina 7.4.2016 tutustumisretki atomivoimalatyömaahan Pyhäjoelle. toukokuussa lounasretkeily Liminganlahdelle (todennäköinen ajankohta 12.5. klo 12.00).