LÄHETYS SINULLE Lähetysaiheinen vinkkivihko rippikoulutyöhön

LÄHETYS SINULLE Lähetysaiheinen vinkkivihko rippikoulutyöhön Juha Pohjois-Koivisto Opinnäytetyö, kevät 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus

TIIVISTELMÄ Pohjois-Koivisto, Juha. LÄHETYS SINULLE Lähetysaiheinen vinkkivihko rippikoulutyöhön. Helsinki, kevät 2009. 72 s., 5 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Helsinki. Sosiaalialan koulutusohjelma, Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto, sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyöntekijän virkakelpoisuus. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli luoda rippikoulutyöhön käytännönläheistä opetusmateriaalia lähetystyön teemasta. Lähetystyö on yksi teema, jota rippikoulussa tulee opettaa vuoden 2001 rippikoulusuunnitelman mukaan. Opinnäytetyöprosessin aikana syntynyt tuotos, eli LÄHETYS SINULLE lähetysaiheinen vinkkivihko rippikoulutyöhön, sisältää rippikoulun lähetysaiheisen oppimistuokion rungon, tietoa lähetystyöstä, toiminnallisia menetelmiä ja harjoitteita sekä muita vinkkejä siitä, kuinka rippikoulussa voi muistaa tai käsitellä lähetystyötä. Osa harjoitteista on sovelluksia vanhoista ideoista. Vinkkivihkon lopussa on myös lista muista materiaalipaketeista ja suositeltavasta oheismateriaalista. Tärkein tavoite vinkkivihon tekemisessä oli luoda harjoitteita, joiden avulla rippikoululainen voisi oppia lähetystyön monipuolisesta luonteesta. Toinen tavoite oli luoda harjoitteita joiden kautta lähetystyö tulisi lähemmäksi rippikoulua käyvien nuorien maailmaa. Harjoitteista suuren osan tarkoitus on ollut osoittaa, että lähetystyötä voi tehdä tässä ja nyt. Tämän vuoksi ulkomaille sijoittuvan lähetystyön ja kansainvälisyyskasvatuksen osuus työssä on vähäistä. Opinnäytetyön raporttiosuudessa syvennytään rippikoulun ja lähetystyön kannalta olennaisiin teemoihin eli rippikouluun ja lähetystyöhön sekä produktin tekemisen eri vaiheisiin. Opinnäytetyön tekemisen aikana syntynyttä vinkkivihkoa voidaan soveltaa myös muualla kuin rippikouluissa. Materiaalin tekemisen aikana osaa vinkkivihon harjoitteista kokeiltiin Kurikan seurakunnan kahdella rippikoululeirillä vuonna 2007 ja Vuosaaren seurakunnan kolmella rippikoululeirillä kesällä 2008. Viimeisimmällä rippikoululeirillä suoritettiin produktin testaus. Tällä rippileirillä oli lisäkseni 24 rippikoululaista, viisi isosta, kaksi yövalvojaa ja pappi sekä nuorisotyön kesätyöntekijä. Kokeilluista harjoitteista kerättiin suullista palautetta kaikilla kolmella Vuosaaren seurakunnan rippileirillä. Virallisen testauksen yhteydessä keräsin myös kirjallisesti palautetta rippikoululeirin nuorilta, seurakunnan työntekijältä ja vapaaehtoistyöntekijöiltä. Ennen opinnäytetyön luovuttamista vinkkivihko lähetettiin vielä sähköpostin liitteenä Vuosaaren seurakunnan rippikoulutyöntekijöille ja eräälle Suomen lähetysseuran työntekijälle arvioitavaksi. Heidän vastausten ja rippileireiltä saaman palautteen perusteella vinkkivihko kehiteltiin lopulliseen muotoonsa. Asiasanat: lähetystyö, rippikoulu, rippikoululeirit, nuoret

ABSTRACT Pohjois-Koivisto, Juha. Mission for you: a booklet with tips and hints on missionary theme for Confirmation class work. 72p., 5 appendices Language: Finnish. Helsinki, Spring 2009. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services, Option in Christian Youth Work. Degree: Bachelor of Social Services. This thesis was a product. The aim of this thesis was to create material on a missionary theme for confirmation class work. The main purpose of making the booklet was to develop exercises teaching about the diversity of missionary work. The exercises aimed to bring the missionary work closer to the lives of the youth. Some of the exercises show that missionary work is not something in the distant future and location, it is something that everyone can do right here and now. The first parts of the booklet were created in 2007 and it has been developed further after that. Some exercises of the booklet were tested during two confirmation camps in 2007 (parish of Kurikka) and three confirmation camps in the summer of 2008 (parish of Vuosaari). Feedback from the exercises was collected in written form in the last confirmation camp. In addition, oral feedback, which made me alter some parts of the booklet, was collected during the last two confirmation camps. 34 persons were present at the camp during the final testing. Seven of them were voluntary workers (group leaders), two of them personnel from the Vuosaari parish and the rest were campers. After the testings in confirmation camps, the booklet was also sent to the personnel of Vuosaari parish and one worker of The Finnish Evangelical Lutheran Mission to be evaluated. After the testings and the collection of the feedback, the material was developed further. Some parts of the booklet can be used in youth work of parishes. Mainly it can be used in confirmation class work. Keywords: missionary work, confirmation class work, confirmation camp, youth

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 RIPPIKOULU KASTEOPETUSTA NUORILLE...8 2.1 Kasteesta konfirmaatioon...8 2.2 Rippikoulun tavoitteet ja tehtävät...9 2.3 Oppimisprosessi rippikoulussa...11 2.3.1 Opettajan rooli oppimisprosessissa...11 2.3.2 Oppija oppimisprosessissa...12 2.3.3 Oppimisprosessin edistäminen...13 2.4 Rippikouluikäinen nuori...14 2.4.1 Nuoruus vaiheena...14 2.4.2 Nuoruuden kehitystehtävät ja ominaispiirteet...16 2.4.3 Usko nuoren elämässä...17 2.4.4 Lähetystyö ja nuorten maailma...19 3 LÄHETYS ILOSANOMAN LEVITTÄMISTÄ YHDESSÄ...21 3.1 Lähetys, julistaminen ja evankelioiminen...21 3.2 Lähetys Raamatussa...23 3.3 Pyhä Kolminaisuus ja lähetys...25 3.4 Kirkko ja lähetys...26 3.5 Lähetys käytännössä...27 3.6 Lähetyksen ja diakonian välinen suhde...29 4 VINKKIVIHKO IDEASTA VALMIIKSI OPINNÄYTETYÖKSI...30 4.1 Kipinä idealle...30 4.2 Ideasta opinnäytetyön viimeistelemiseen...30 4.2.1 Vinkkivihon ensimmäiset elinvuodet luominen ja kokeilua...30 4.2.2 Vinkkivihko ja murrosiän paineet testaus ja palautteen keruu...31 4.2.3 Vinkkivihko matkalla kohti aikuistumista tuotoksen viimeistely...32 4.3 Palautetta ja arviointia Vinkkivihosta sekä rastityöskentelystä...34 4.3.1 Oma arvio rastityöskentelyn testauksesta...34 4.3.2 Rippikoululaisilta saatu palaute rastityöskentelystä...35 4.3.3 Leirien työntekijöiltä saatu palaute rastityöskentelystä...36

4.3.4 Valmiista materiaalipaketista saatu palaute...37 5 POHDINTA...39 LÄHTEET...41 LIITE 1: LÄHETYS SINULLE Lähetysaiheinen vinkkivihko rippikoulutyöhön LIITE 2: Palautelomake LIITE 3: Rippileirin aikataulusuunnitelma LIITE 4: Sähköpostiviesti Vuosaaren rippikoulutyöntekijöille LIITE 5: Sähköpostiviesti Suomen lähetysseuralle

1 JOHDANTO Tämän työn aiheena on lähetysteemaisen LÄHETYS SINULLE -vinkkivihon tekeminen rippikoulutyöhön. Opinnäytetyön raporttiosuudessa keskitytään vinkkivihon kannalta olennaisiin teemoihin: rippikouluun ja kristilliseen lähetystyöhön. Tämän lisäksi kerrotaan produktin tekemisen eri vaiheista. Vaikka vinkkivihko on valmistettu Vuosaaren seurakunnan rippikoulutyöhön, sitä voidaan käyttää sellaisenaan myös muualla rippikoulutyössä. Osaa vinkkivihon harjoitteista voidaan soveltaa myös kristillisessä nuorisotyössä. Opinnäytetyöni tavoitteena on luoda rippikoulutyöhön opetusmateriaalia, jonka avulla voidaan saada monipuolinen käsitys lähetystyöstä. Monen vinkkivihon harjoitteen tarkoitus on ollut osoittaa, että lähetystyö on jotain, mitä voi tehdä tässä ja nyt omassa lähiympäristössään. Rippileireillä, joilla itse olen työskennellyt, lähetystyön oppimistuokio toteutettiin useimmiten tavalla, joka vaati mielestäni kehittämistä. Nämä oppimistuokiot järjestettiin rastiradan muodossa, minkä olen kyllä todennut hyväksi opettamiskeinoksi. Mutta kokonaisuus ei aina ollut mainioin, kun rastiradan rasteilla vain käännytettiin kristinuskoon isosia, jotka esittivät muiden uskontojen edustajia. Tämä toimintatapa antoi lähetystyöstä mielestäni vain suppean kuvan. Näistä rastiradoista syntyi idea vinkkivihon tekemiseen. Lähetystyö on usein teema, joka jää rippikouluissa käsittelemättä ajanpuutteen vuoksi tai koska rippikoulun opettajat haluavat painottaa jotain muuta aihetta. Lähetystyö on yksi teema, jota tulee Elämä Usko Rukous: rippikoulusuunnitelma 2001 teoksen mukaan käsitellä rippikouluissa. Rippikoulusuunnitelma itsessään ei kerro kuinka aihetta tulee käsitellä, joten tällaisen produktin tekemiselle oli tarvetta. Lähetysaiheisia opinnäytetöitä on Diakoniaammattikorkeakoulussa tehty jo muutamia: Hännikäisen, Lindstedtin ja Nybackan Menkää ja tehkää Rippikoulu lähetystyön ja suvaitsevaisuuskasvatuksen näkökulmasta, Ijäksen SANASTA SALKUKSI Lähetys- ja kansain-

välisyyskasvatuksen materiaali-paketti Hollolan seurakunnan rippikoulu- ja nuorisotyölle, Järvisen Lähetys tutuksi lähetysaiheista materiaalia rippikouluun sekä Kotilaisen KARIBUNI SANA MARAFIKI Lähetyskasvatusta Sotkamon seurakunnassa. Oman opinnäytetyöni tuotos, LÄHETYS SINULLE lähetysaiheinen vinkkivihko rippikoulutyöhön, eroaa näiden neljän työn tuotoksista monin eri tavoin. Oma tuotokseni pyrkii tuomaan yksinkertaisin ja realististen harjoitteiden avulla esiin, miten nuori tai nuori seurakunta voisi tehdä lähetystyötä sekä miksi sitä tehdään. Tuotoksen pääpaino ei ole ulkomailla tapahtuvassa lähetystyössä eikä kansainvälisyyskasvatuksessa vaan lähetystyöstä pyritään antamaan kuva, koska pyrin tuomaan lähetystyötä nuoren elämää lähemmäksi. Lähetystyötä voi tehdä siis tässä ja nyt. Tuotoksesta on myös pyritty tekemään käyttäjäystävällinen ja sen visuaaliseen ilmiasuun on panostettu. Vinkkivihko ei myöskään liity määräaikaisiin kampanjoihin tai projekteihin, joten sitä voidaan käyttää myös ajan kuluessa.

8 2 RIPPIKOULU KASTEOPETUSTA NUORILLE 2.1 Kasteesta konfirmaatioon Rippikoulun perusta on kristillisessä kasteessa, ja seurakunnan tehtävä on opettaa jäsenilleen kasteen merkitystä. Kasteopetus on luonteeltaan kastemuistutusta. (Kirkkohallitus 2001, 18 19.) Kaste ja katekeesi eli kasteopetus ovat alusta lähtien kuuluneet kirkon ydintehtäviin. Rippikoulu on tärkeä osa tätä opetusta unohtamatta perheen ja läheisten kotona antamaa kristillistä kasvatusta. Kasteopetus ja kaste ovat aina pyrkineet kuljettamaan kohti yhteistä jumalanpalvelusta ja pyhää ehtoollista. Kaste tekee ihmisen osalliseksi kristillisestä uskosta ja Kristuksen kirkosta. (Jolkkonen 2004, 10 11.) Jeesuksen antama kaste- ja lähetyskäsky on kasteen ja katekeesin perusta. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:18 20) Tätä käskyä käsitellään usein rippikoulussa, kun puhutaan kasteesta tai kun opetetaan miksi rippikouluja järjestetään. Tämän tärkeän käskyn lähetysosaa tulisi enemmän käsitellä rippikoulussa. Rippikoulun voi jakaa jaksoihin. Ensin on rippikoulun orientoitumisen ja työskentelyn aloittamisen vaihe. Sen jälkeen tulee rippikoulun perusjakso, joka usein sijoittuu rippileirille. Perusjaksolla oppiaines työstetään ja prosessoidaan. Lopuksi on rippikoulussa opitun koostaminen, syventäminen ja arviointi sekä valmistautuminen edessä olevaan konfirmaatioon ja rippikoulun jälkeiseen aikaan. (Kirkkohallitus 2001, 21.)

9 Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaatio tarkoittaa vahvistamista, koska se on tapahtuma, jossa konfirmoitava tunnustaa itse uskon, johon hänet on kastettu. Konfirmaatiossa seurakunta vahvistaa konfirmoitavaa esirukouksin ja Jumala vahvistaa tämän uskoa. Konfirmoitu henkilö on oikeutettu toiminaan kummina, osallistumaan itsenäisesti ehtoolliselle, äänestämään täysi-ikäisenä kirkollisvaaleissa sekä osallistumaan isoskoulutukseen ja toimimaan isosena. Tämän lisäksi hänet voidaan vihkiä kirkollisesti avioliittoon. (Jolkkonen 2004, 29; Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2008a.) Kirkollisessa vihkimisessä molempien puolisojen tulee olla konfirmoituja seurakunnan jäseniä (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2008b). Jokainen rippikoulun opettajatiimi joutuu ratkaisemaan kysymyksen, mihin aihealueisiin se haluaa keskittyä nuorten kanssa ja mitkä rippikoulusuunnitelman sisällöt jäävät ehkä vähän niukemmalle käsittelylle. Rippikoulusuunnitelmassa ei määritellä yksityiskohtaisesti eri jaksojen kestoja. Rippikoulun yhtenäisyyden vuoksi on sen sijaan määritelty tietyt tuntimäärät eri jaksoille: seurakuntayhteys 8 16 tuntia, aloitusjakso 6 12 tuntia, perusjakso 44 56 tuntia, päätösjakso ja konfirmaatioon valmistautuminen 4 10 tuntia. Rippikoulun aiheisiin liittyvää opiskelua on 80 tuntia. (Kirkkohallitus 2001, 21.) 2.2 Rippikoulun tavoitteet ja tehtävät Rippikoulun yleistavoitteena on että nuori vahvistuu uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan. Siinä on ilmaistuna kasteopetuksen ydin. Yleistavoite ohjaa kaikkea rippikoulun toimintaa. Rippikoulussa ei pyritä kuitenkaan vain siihen, että nuoret voisivat siellä ollessaan kokea Jumalan läheisyyttä ja puhuttelua. Tarkoituksena on, että nuori löytää tien seurakunnan yhteyteen ja jumalanpalveluksiin, jotta uskossa kasvaminen ja uskon merkityksen syvempi ymmärtäminen voisivat jatkua läpi elämän. (Kirkkohallitus 2001, 11, 19.) Rippikoulun tehtävänä on opettaa kristillistä uskoa. Uskolla tarkoitetaan tässä kahta asiaa: yhteistä kirkon uskoa ja sitä, mitä ihmisen henkilökohtainen usko

10 voi olla ja miten sitä voi hoitaa. Rippikoulun suunnittelu ja toteutus paljastavat sen, millainen käsitys opettajalla on kristillisestä uskosta. Kristinuskon kokonaisuuden opettaminen voidaan jakaa kolmeen aiheeseen rippikoulussa: oppiin, etiikkaan ja rukoukseen. Oppi vastaa kysymykseen, kuka Jumala on ja mitä hyvää Hän on tehnyt meille. Etiikka vastaa kysymykseen, millä edellytyksillä kaikkien on hyvä elää ja miten Jumala tahtoo meidän elävän. Rukous vastaa puolestaan kysymykseen, mistä voi saada voimaa uskoa Jumalaan ja lähimmäisen rakastamiseen. (Jolkkonen 2004, 19.) Rippikoulussa Jumalan sana kohtaa nuoren monella eri tavalla. Raamattu on rukouksen ja jumalanpalveluksen lähtökohta. Samalla se on rippikoulun peruskirja, jota luetaan itsenäisesti ja josta keskustellaan yhdessä. Opetuksen tarkoituksena on tuoda sana nuoren elämänpiiriin ymmärrettävällä tavalla. Kirkkojärjestys edellyttää, että rippikoulussa annetaan opetusta kristinopin mukaisesti. (Kirkkohallitus 2001, 7 8.) Sisällöllisen perusrakenteen rippikoululle antaakin siis Katekismus, joka ilmaisee tiivistetysti Raamatun pääsisällön ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon uskon. Sen mukaan opetuksen keskeisiä aineksia ovat elämä, usko ja rukous. Nämä teemat löytyvät myös vuoden 2001 rippikoulusuunnitelmasta. Nuoren elämä, kirkon uskon sisältö ja rukous ovat kuin kolme peruspilaria, jotka pitävät työskentelyä koossa. Näistä kolmesta teemasta otetaan materiaalia opetus- ja oppimiskokonaisuuksien rakentamiseen. Elämä, usko ja rukous edellyttävät ja samalla vahvistavat toisiaan. Rippikoulussa elämä kuitenkin on laajempi käsite kuin etiikka, ja se tarkoittaa tässä nuorten elämäntilanteen ja kysymysten kokonaisvaltaista huomioimista. Jos nämä otetaan vakavasti, silloin on pakko käsitellä myös elämän pelisääntöjä, etiikkaa. (Kirkkohallitus 2001, 9; Jolkkonen 2004, 20.)

11 2.3 Oppimisprosessi rippikoulussa 2.3.1 Opettajan rooli oppimisprosessissa Kirkon velvollisuutena on opettaa kastetuille uskosta ja auttaa ymmärtämään millaisen lahjan he ovat saaneet kasteessa. Opettajien opetustyö perustuu sekä suunnittelunsa että toteutuksensa puolesta oppimisen ohjaukseen ja oppimiskäsitysten hyödyntämiseen. Kristinopin mukaisessa opetuksessa tuetaan mahdollisuuksia kristinuskon sanoman ja ihmisen todellisuuden kohtaamiseen. (Repo 2002, 62.) Kristinuskon perusasioiden opettaminen rippikoulussa on tärkeä askel seurakunnan jäsenyyteen kasvamisessa. Nuoret osallistuvat rippikoulun aikana seurakunnan toimintaan. Osallistumisen tavoitteena on yhdessä tekeminen ja yhteyden kokeminen. Vastuu osallistumisesta kuuluu vielä rippikoulun aikana opettajalle tai seurakunnan työntekijälle. (Repo 2002, 66.) Opettajaa tarvitaan suunnittelemaan mielekkäälle oppimiselle mahdollistavia oppimisympäristöjä ja -sisältöjä. Lisäksi opettaja ohjaa oppilaita sellaiseen dialogiin, jossa rippikoulun teologinen sisältö saadaan keskusteluun nuorten elämänkysymyksien ja todellisuuden kanssa. (Pruuki & Tirri 2004, 40 41.) Opettajan on rippikoulun alkuvaiheessa kiinnitettävä huomiota turvallisen ja avoimen ilmapiirin luomiseen (Kirkkohallitus 2001, 12).

12 2.3.2 Oppija oppimisprosessissa Rippikouluissa kohdattiin vuonna 2006 lähes 59 000 nuorta eli noin 88 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta. Rippikoulutyön suunnittelun ja rippikouluopetuksen kehittämisen kannalta on oleellisen tärkeää, että opettajat tuntevat nuorison elämänkysymyksiä mahdollisimman hyvin nuorten itsensä näkökulmasta. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2007.) Ihminen oppii jatkuvasti. Oppiminen on osin tiedostamatonta ja osin tiedostettua. Syvällinen oppiminen edellyttää tietoista orientoitumista asian omaksumiseen. Mikäli nuori kyselee ja osallistuu työskentelyyn on todennäköistä, että hän myös oppii. Ryhmässä saattaa olla myös jäseniä, jotka eivät osoita erityistä ulkoista aktiivisuutta keskustelemalla tai toimimalla. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö he oppisi. (Kirkkohallitus 2001, 11, 16.) Opetus voi auttaa oppijaa ymmärtämään uskoa ja muita rippikoulussa opiskeltavia asioita. Opetuksen avulla ei kuitenkaan voi siirtää uskoa ihmiseen. Uskon ja luottamuksen syntyminen edellyttää Kolmiyhteisen Jumalan omaa toimintaa sanan ja sakramenttien kautta. (Pruuki & Tirri 2004, 35 36.) Opetuksen avulla ei voi myöskään suoraan siirtää oppijalle tietoja, taitoja eikä toimintamalleja, vaan oppiminen edellyttää aina yksilön tai ryhmän omaa aktiivisuutta. Oppimista on tapahtunut vasta silloin, kun oppija itse on prosessoinut asian ja jäsentänyt sen muistiinsa. (Kirkkohallitus 2001, 10 11.) Ihminen oppii parhaiten asioita, jotka ovat mielekkäitä hänelle itselleen ja lähellä hänen mielenkiintonsa kohteitaan. Tästä syystä on tärkeää, että rippikoulussa opiskeltavilla asioilla on kiinteä liittymäkohta nuoren elämänkysymyksiin ja heidän todellisuuteensa. Muuten oppiminen on vain pintaoppimista, jossa opiskellaan arkisesta elämästä irrallista uskonnollista todellisuutta. (Pruuki & Tirri 2004, 47.)

13 2.3.3 Oppimisprosessin edistäminen Rippikoulussa opitut asiat eivät siirry pohdintojen tasolta erilaisiin käytännön tilanteisiin ja arkielämään. Rippikouluaikana on ennen kaikkea etsittävä niitä tekijöitä ja piirteitä, jotka edistävät opittavien ja opittujen asioiden liittymistä rippikoulunuorten todelliseen elämään. (Repo 2002, 63.) Ryhmään kuuluminen ja siinä toimiminen voi olla nuorelle tärkeä kokemus sinänsä ja antaa mahdollisuuden oppia uusia asioita itsestään sekä muista ryhmän jäsenistä. Ryhmän hyvä ilmapiiri ei ole vain itseisarvo, vaan sillä on tärkeä merkitys oppimismotivaation kannalta. (Kirkkohallitus 2001, 14.) Tutkimusten mukaan suomalaisista jopa 20 30 prosentilla on oppimisvaikeuksia, joten jokaisessa luokassa, nuorisoryhmässä ja rippikoululeirillä on varmuudella erilaisia oppijoita. Rippikoulut tavoittavat suuren osan nuoria, joten kirkon työntekijät kohtaavat työssään paljon erilaisia oppijoita. Erilainen oppija voi olla kuka tahansa, ei ainoastaan henkilö, jolla on oppimisvaikeus. Oppia voi hyvin monella tavalla: kuulemalla, katselemalla, kokeilemalla, tekemällä, liikkumalla. Opettajan yksinpuhelu ei ole ihanteellinen tapa kaikille. (Hämäläinen 2002, 99.) Lähetys sinulle -vinkkivihko (LIITE 1) on luotu myös osittain sen takia, että lähetystyötä voisi käsitellä rippikoulussa muullakin tavoin kuin opettajan yksinpuhelulla. Vinkkivihosta käytettäessä voidaan hyödyntää yli tusinaa opettamistapaa, sillä vinkkivihko tarjoaa monipuolisesti erilaisia virikkeitä: improvisointia, ongelmanratkaisua, askartelua, tarinankerrontaa, draamatyöskentelyä ja musiikkia. Monissa vinkkivihon rastityöskentelyn rasteissa hyödynnetään simulointia. Simuloinnilla tarkoitetaan jonkin tapahtuman tai prosessin jäljittelyä, ja sen tavoitteena on yleensä jonkin monimutkaisen tilanteen tutkiminen ja siihen liittyvien taitojen harjoittelua. Simuloitu tilanne on siitä hyvä, että se suojelee oppijaa seurauksilta, joita epäonnistuminen saattaisi aiheuttaa. Simuloiduissa tilanteissa oppijan tulee pysyä roolissaan koko ajan ja toiminnan tulee tapahtua niin kuin kaikki olisi totta. (Vuorinen 1993, 186 190.)

14 Nuoret tarvitsevat palautetta toiminnastaan, aktiivisuudestaan ja osallistumisestaan. Nuorten itsearvioinnin tukena on hyödyllistä käyttää niin sanottua oppimispäiväkirjaa, johon he voivat kirjoittaa oppimiaan asioita, oivalluksiaan, heränneitä kysymyksiään tai muita selvitettäviä asioita. Arvioinnissa on oltava tilaa nuorten omalle pohdinnalle. Rippikoulussa ei kuitenkaan voi arvioida ihmisen henkilökohtaista uskoa, vaan uskon merkityksen ymmärtämistä. (Kirkkohallitus 2001, 16.) Oppimisen koontia varten LÄHETYS SINULLE -vinkkivihossa on esimerkkikysymyksiä oppimispäiväkirjatyöskentelyyn. Vinkkivihossa esitellään myös prosessikirjoittamisen menetelmä toisenlaisena tapana koota opittuja asioita. 2.4 Rippikouluikäinen nuori 2.4.1 Nuoruus vaiheena Nuoruus on pitkä ajanjakso, joka saattaa kestää parikymmentäkin vuotta. Se jaetaan usein kolmeen alajaksoon: varhais- (11 14), keski- (15 18) ja myöhäisnuoruuteen (19 25 ikävuotta). Rippikoulua käyvä nuori sijoittuu useimmiten kahden ensimmäisen alajakson taitekohtaan. Nuoren kehitys ja myös siihen vaikuttavat tekijät ovat erilaisia näinä ikäkausina. Nuoruuden aloituskohtana voidaan pitää murrosiän alkamista ja siihen liittyvää fyysistä kasvua. Tähän liittyy monia asioita, kuten seksuaalisuuden voimistuminen nuoren kiinnostuksia suuntaavana tekijänä. Myös fyysinen kasvu ja siihen liittyvät muutokset nuoren ulkonäössä muuttavat sekä nuoren omia käsityksiä itsestään että muiden suhtautumistapoja. Nuoruuden päättymiselle ei olekaan samanlaisia yksiselitteisiä merkkejä kuin sen alulle. Sitä määräävät tekijät ovat usein sosiaalisia ja yksilöllisiä. Koulutuksen päättäminen, työelämään siirtyminen, parisuhteen perustaminen ja irtaantuminen vanhemmista ovat tapahtumia, jotka merkitsevät siirtymistä aikuisuuteen. (Nurmi 1998, 310 312.)

15 Nuoruuteen siirryttäessä ja erityisesti sen kuluessa nuorten suhde vanhempiin muuttuu ainakin kahdella tavalla: nuori saa enemmän itsenäisyyttä ja hän alkaa viettää enenevässä määrin aikaa ikätoveriensa parissa. Perhe pysyy silti tärkeänä osana nuorten elämää. Vanhemmat tukevat, neuvovat ja ohjaavat nuorta ja nuoren oma toiminta vaikuttaa siihen miten vanhemmat häneen suhtautuvat. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus muuttuu yksisuuntaisesta ohjauksesta keskusteluun, neuvotteluun ja yhteisen päätöksentekoon perustuvaksi vuorovaikutukseksi. Myös vanhempien kanssa yhdessä vietetty aika vähenee. (Nurmi 2006, 130, 145.) Vaikka ikätoverin merkitys on suuri jo varhain lapsuudessa, se korostuu nuoruudessa. Nuori alkaa yhä enemmän viettää aikaa samanikäisten ystävien ja kaverien kanssa. Varhais- ja keskinuoruudessa ystävät ja kaverit ovat yleensä samaa sukupuolta, mikä pätee myös kaveriryhmiin. Myöhäisnuoruudessa kaveriryhmät muuttuvat sekaryhmiksi, joihin kuuluu sekä tyttöjä että poikia. Valtaosalla nuorista on jokin ryhmä, johon kuulua tai ainakin yksi ystävä. Jos nuorella ei ole ystäviä, on syytä huolestua. (Nurmi 2006, 130, 147 148.) Nuoren oma minuus hahmottuu pitkälti ystävyyssuhteiden välityksellä (Kirkkohallitus 2001, 12 13). Rippikouluun tuleva nuori elää voimakasta murroskautta. Lapsuusiän aikana vakiintunut identiteetti joutuu fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten muutosten eteen. Murrosiän myötä nuori alkaa kiinnostua toisesta (tai samasta) sukupuolesta ja omasta ulkonäöstään. Sukukypsyyden saavuttamisen myötä kiinnostuksen kohteiksi tulevat myös seksuaalisuuteen, seksiin ja seurusteluun liittyvät asiat. Nuorella siis on käsillä hämmentäviä kokemuksia fyysisestä kasvusta ja sukukypsyyden saavuttamista, mutta myös vanhemmista eriytymisestä. Nuori siis etsii omaa itseään. Ikätoverien muuttuessa tärkeämmäksi ryhmäksi, se tarjoaa turvaa ja tukea, tietoa omasta itsestä ja mahdollisuuden keskustella eri asioista osana oman identiteetin etsintää. (Kirkkohallitus 2001, 12; Nurmi 1998, 311.)

16 Murrosikäinen nuori pystyy entistä paremmin jäsentämään ulkopuolista maailmaa loogisesti ja sisäisesti mielekkäänä kokonaisuutena. Maailmankuvan etsiminen ja omien arvojen pohdinta käynnistyy tyypillisesti tämän kehityksen seurauksena, ja niitä pidetään nuoruuden keskeisinä tunnusmerkkeinä. (Nurmi 1998, 311.) 2.4.2 Nuoruuden kehitystehtävät ja ominaispiirteet Nuoruuden keskeiset kehitystehtävät ovat sukupuoli-identiteetin omaksuminen ja suhteiden luominen toiseen sukupuoleen. Keski- tai myöhäisnuoruuteen enemmän liitettäviä kehitystehtäviä ovat koulutuksen hankkiminen ja valmistautuminen työ- ja perhe-elämään sekä aatejärjestelmän omaksuminen. Kehitystehtävien onnistunut ratkaisu luo pohjaa hyvinvoinnille ja myöhemmälle myönteiselle kehitykselle. Nuorten työskennellessä valitsemiensa tavoitteiden toteuttamiseksi, he saavat monenmoista palautetta omista kyvyistään, vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Tämä palaute luo pohjaa nuoren minäkuvalle. (Nurmi 2006, 131, 142.) Nuoruus on paitsi mahdollisuuksien ja haasteiden myös haavoittuvuuden aikaa. Osalle nuorista kasautuu nuoruusvuosina ongelmia, jotka näkyvät joko henkisenä pahoinvointina tai ulkoisena häiriökäyttäytymisenä. Kaksi tavallisinta mielenterveyden ongelmaa nuoruudessa ovatkin masennus ja ahdistuneisuus. Pojilla esiintyy enemmän suoraa ja tytöillä enemmän epäsuoraa ja verbaalista (sanallista) aggressiivisuutta, kuten juorujen levittämistä. Tytöillä alkoholin käyttö on yleisempää ja pojilla taas runsaampaa. Muihin maihin verratessa suomalaisten nuorten päihteiden käyttö on alkoholipainotteista. Käytöshäiriöt, aggressiivisuus ja rikollisuus kulkevat usein käsi kädessä. (Nurmi 2006, 150 154.)

17 Yhä enenevä määrä suomalaisista nuorista varttuu perheissä, joista toinen biologinen vanhempi puuttuu. Toisen vanhemman puuttuminen on usein yhteydessä nuorten ongelmiin, vaikka toki suojaaviakin tekijöitä on olemassa. Muita erityispiirteitä suomalaisten nuorten kannalta ovat pitkään jatkuva yhtenäiskoulutus eli ikäluokkien yhteinen opetus ilman eriyttämistä, koulutustason nousu (suuri osa nuorista hyvin koulutettuja ja kielitaitoisia), itsenäisesti asuvien nuorten osuuden kasvu ja tieto- ja viestintäteknologian laaja käyttö. Uuden teknologian voidaan ennakoida muokkaavan nuorten sosiaalisia suhteita, vaikka asiaa ei olekaan juuri tutkittu. (Nurmi 2006, 156 158.) 2.4.3 Usko nuoren elämässä Varhaisnuoruudessa ihminen on ajattelussaan sidoksissa lähinnä konkreettisiin asioihin, rippikouluun tuleva nuori kykenee yleensä jo käsitteelliseen ajatteluun. Myös uskonnollisessa ajattelussa on rippikouluun mennessä yleensä tapahtunut muutosta. Nuori kykenee ymmärtämään Raamatun kielikuvia, vertauksia ja symboleja, niin että hänen on mahdollista tajuta syvemmin, mistä kristinuskossa on kyse. Rippikouluryhmässä on kuitenkin aina myös niitä nuoria, joiden uskonnollinen ajattelu on edelleen konkreettista ja joiden on vaikeaa ymmärtää käsitteellisiä ilmauksia. (Kirkkohallitus 2001, 13.) Jean Piaget`n teorialla on paljon annettavaa uskontokasvatukseen. Piaget`n mukaan älylliseen kehitykseen kuuluu neljä kognitiivista vaihetta. Rippikouluikäiset kuuluvat formaalisten operaation vaiheeseen, jonka aikana ajattelu irtautuu konkreettisista tapahtumista ja kohteista, monimutkainen abstrakti ajattelu tulee mahdolliseksi sekä ongelmanratkaisukyky ja hypoteettinen ajattelu kehittyvät. On esitetty, että kyky abstraktiin ajatteluun aiheuttaisi nuoren vieraantumisen kristinuskosta. Piaget`n mallia todentavissa soveltavissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnollisen ajattelun kehitys etenee hitaammin kuin kehitys muilla ajattelun alueilla. (Räsänen 2004, 108 109.)

18 Ranskalaisen Deconchyn mukaan uskonnollisella ajattelulla on kolme eri vaihetta. Rippikouluikäinen nuori elää näistä toisen ja kolmannen vaiheen taitekohdassa. Toisessa vaiheessa (11 14-vuotiaat) ajattelussa Jumalaan liitetään vanhempiin ja muihin aikuisiin liittyviä piirteitä. Jumala kuvataan oikeudenmukaiseksi, hyväksi tai voimakkaaksi. Kolmannessa vaiheessa (yli 14-vuotiaat) Jumalaan liittyy ominaisuuksia, kuten rakkaus tai luotettavuus, jotka herättävät ihmisessä kiinnostuksen Jumalaan. Jumalaan ei enää liitetä ihmisenkaltaisia vaan abstraktimpia piirteitä. (Räsänen 2004, 109 110.) Monien tutkimusten mukaan nuoret ja nuoret aikuiset ovat vähemmän uskonnollisia kuin keski-ikäiset ja vanhukset. Ennen täysi-ikäisyyttä tapahtuu huomattava lasku uskonnollisuudessa, jos sitä mitataan seurakunta-aktiivisuudessa. Tästä ei voi kuitenkaan päätellä, ettei uskonnolla olisi merkitystä nuorten elämässä. Rippikouluiässä kirkollisuus vähenee, mutta uskonnollisuus aktivoituu. Yksilön kehitykseen kuuluu herkkyyskausia, jolloin jonkin taidon oppiminen tai tiedon omaksuminen tapahtuu helpommin kuin muina aikoina. Myös uskonnolliseen kehitykseen kuuluu herkkyyskausia. Lapsuutta ja murrosikää pidetään ratkaisevimpina uskon omaksumisen aikoina. Belgialaisen uskontopsykologi Antoine Vergoten mukaan murrosiässä on monia uskonnollisille kysymyksille herkistäviä tekijöitä. (Räsänen 2004, 105 106.) Nuoruusiässä Jumalan etsintä ja uskonepäily keskittyvät kristinuskon peruskysymyksiin ja ovat mitä syvällisintä teologiaa. Nuorten kysymyksiä ovat muun muassa: onko persoonallinen Jumala olemassa, auttaako Jumala ihmisiä, onko Jumala luonut maailman ja kaiken sen päällä sekä mitä Hän on tehnyt luomisen jälkeen? Murrosikäisten aikuisilta saamat epätyydyttävät vastaukset edellisiin ja muihin kysymyksiin on yksi selitys nuorten irtautumiseen kirkosta ja sen opetuksesta. 14 15-vuotiaana kun Jumalan etsintä on vielä usein kesken, joten lähetystyön arvot eivät ehkä mahdu nuorten maailmankuvaan. (Räsänen 2004, 106 107.)

19 Sveitsiläisen teologin, psykologin ja pedagogin Fritz K. Oserin uskonnollisen ajattelun kehityksen teorian perusidean mukaan uskonnollinen ajattelu ilmenee siinä, miten ihminen kuvailee suhdettaan Jumalaan. Jumalasuhteen muuttumiseen eivät vaikuta ulkoiset, vaan pikemmin sisäiset, yksilön kehitystä säätelevät lainalaisuudet. Tämän teorian mukaisesti voidaan olettaa, että kaikki ihmiset kaikissa kulttuureissa käyvät samat viisi kehitysvaihetta läpi samassa järjestyksessä. Oserin teorian kolmas vaihe, johon monen aikuisen uskonnollinen ajattelu jämähtää, on nuoruusiälle tyypillisin ajattelutapa. Vaiheessa ajatellaan, että Jumalalla ja ihmisellä on omat maailmansa. Jumala on etäinen ja ihminen on itse täysin vastuullinen kaikesta. Opettajan tehtävänä rippikoulussa on rohkaista uskonnollisen ajattelun tiellä. (Räsänen 2004, 111 113.) Nuoren uskonnollinen ajattelu saattaa jäädä helposti lapsenomaiseksi, vaikka hänen muu ajattelunsa kehittyy. Keskeinen nuoruusiän kehityshaaste onkin uskonnollisen ja muun ajattelun yhdistäminen, tai muussa tapauksessa nuori joko hylkää uskonnollisen ajattelun tai tukeutuu lapsenomaiseen uskonnolliseen ajatteluun. (Kirkkohallitus 2001, 14.) Rippikoulu yksi tärkeä merkitys onkin auttaa nuorta juuri tässä ajattelutapojen yhdistämisessä. 2.4.4 Lähetystyö ja nuorten maailma Lähetystyö on osa kirkon perustyötä, joten sen pitäisi olla myös luontevasti olla osa nuoriso- ja rippikoulutyötä. Nuorilla on halua tehdä jotain paremman maailman hyväksi, kunhan oikeat keinot ja toimintatavat löytyvät. Nuoret saadaan liikkeelle, kun heille annetaan omaa vastuuta ja kun he itse voivat olla organisoimassa toimintaa oikeudenmukaisemman maailman puolesta. (Silfverhuth 2005, 151.) Nuoret tarvitsevat tekemistä ja olemista. On hyvä, että nuori voi toimia seurakunnassa vapaaehtoistyöntekijänä, lähetystyön toimijana, monin eri tavoin kuten kerhonohjaajana, isosena tai vaikka pyhäkoulun opettajana. Nuoret odottavat, että heillä on tehtävä seurakunnassa. Näiden tehtävien kautta nuori voi löy-

20 tää oman identiteettinsä seurakunnan täysivaltaisena jäsenenä. Kirkon nuorisotyön tehtävänä on tarjota nuorille kasvupaikka olemisen paikka jossa he saavat rauhassa opetella uskonelämän muotoja, harjoittaa uskoaan, kasvaa keskeneräisinä ja epätäydellisinä sekä etsiä omaa paikkaansa. Toimiessaan vapaaehtoistyöntekijöinä nuoret siis tekevät lähetystyötä, mutta eivät pakosta osaa kutsua sitä sillä nimellä. Osalle seurakunnasta voi muodostua ainoastaan olemisen paikka, mikä myös on hyvä. Kaikilla ihmisillä ei ole aikaa tai halua lähetys- tai vapaaehtoistyön toteuttamiseen. (Tuominen 2005, 51.)