aina hengen ja saavat mielen hiljentymään. Mietin tuota psalmia. Kun katselen Jumalan kätten töitä, tätä kaunista ja elävää maailmaa,

Heinävesi 16.6.2009 Uutterat Kädet Hiilinorsu Käsillä voi tehdä monenlaisia asioita: hyväillä mielitiettyä, kitkeä kukkapenkkiä, alustaa leipätaikinaa, pyöritellä lihapullia, pestä astioita, vaihtaa auton renkaat, pestä lapsen kakkapylly ja monta muuta asiaa. Arvostan ihmisiä, jotka tekevät käsillään töitä, ja jotka osaavat korjata ja huoltaa koneita ja laitteita ja saavat ne toimimaan. Yhtälailla arvostan käsiä, jotka hoivaavat ja auttavat apua tarvitsevia lähimmäisiämme. Keskikesän juhlan aikaan on oikea hetki tehdä vastat kuivumaan talvea varten ja tuohiroveet odottamaan tulevaa pääsiäistä ja mämmin valmistusta. Kun olen elänyt jo puoli vuosisataa, on minuakin alkanut kiinnostamaan yhä enemmän mennyt aika ja sukuni historia. Kuuntelen mielelläni tarinoita eletystä elämästä ja toivon, että varsinkin iäkkäämmät ihmiset kertoisivat historiaansa nykyiselle sukupolvelle. Tänä kesänä käyn mökillä kylpemässä ja olen jopa muutaman yönkin, raivaan taimikoita raivaussahalla, käyn soutamassa ja melomassa ja sitten marja-aikaan poimin mustikoita ja variksenmarjoja. Lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille lukijoillemme! Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Saarn 3:1 Juha Pelkonen päätoimittaja Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen -mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat (Psalmista 8). Tätä kirjoittaessani katseeni vaeltaa tuon tuostakin kesäiseen maisemaan, joka työhuoneen ikkunasta avautuu. Jään jatkuvasti haaveilemaan ja tuijottamaan sitä, kuinka koivunlehdet tanssivat tuulessa, ja kuinka kuusten latvat huojuvat hiljaa ja arvokkaasti puolelta toiselle. Linnut laulavat ja taivas on täydellisen sininen ja pilvetön. Ensimmäiset kesäiset päivät salpaavat aina hengen ja saavat mielen hiljentymään. Mietin tuota psalmia. Kun katselen Jumalan kätten töitä, tätä kaunista ja elävää maailmaa, tunnen itseni todella pieneksi ja katoavaiseksi. Monet noista puista ovat olleet paikallaan vuosikymmeniä ennen minua ja ovat siinä vielä kauan jälkeenikin. Vedet virtaavat, maailma pyörii. Mitä on ihminen tämän kaiken rinnalla, muuta kuin pieni ja surkea täplä maailmankaikkeuden mittaamattomalla kartalla? Mutta kun meitä pieniä ja surkeita täpliä alkaa olla jo lähemmäs seitsemän miljardia tällä pallolla, muodostuu niistä yhdessä jo melkoisen suuri keko. Tein hiilijalanjälkitestin. Se kertoo, kuinka paljon tuotan ilmastoa rasittavaa hiilidioksidia, eli siis kuinka suuri ilmastonlämmittäjä olen. Tulos oli hieman alle keskiarvon, 7050 kg hiilidioksidia vuodessa. Tulikin yllättäen suuri ja kömpelö olo. Jos minä omalla syömiselläni, autolla ajamisellani ja muulla kuluttamisellani tuotan ilmakehään norsun verran myrkkyä vuodessa, kertyy siitä elämän aikana jo melkoinen armeija norsuja. Ja kun kaikkien ihmisten norsut lasketaan yhteen (varsinkin meidän länsimaalaisten, jotka kulutamme kuin hullut), ei kai liene epäilystäkään siitä, etteikö ihminen todella toimillaan vaikuttaisi ilmaston lämpenemiseen, saastumisesta nyt puhumattakaan. Kuinka monelle sukupolvelle vielä riittää iloa tästä maailmasta? Kun minä katselen Sinun kättesi työtä. Me ihmiset emme ole tätä maailmaa tehneet. Se on annettu meille lahjaksi, jotta pitäisimme siitä huolta ja tuntisimme siitä sekä iloa että vastuuta. Raamatussa Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maailmaa, siis huolehtimaan luomakunnasta. Jos meissä on yhdessä voimaa tallata maapallo lyttyyn norsunkokoisilla jalanjäljillämme, eikö meissä olisi myös voimaa muuttaa asioita? Yhden ihmisen panos on pieni, mutta elintärkeä. Kun kaikkien pienet panokset lasketaan yhteen, syntyy niistä jo suuria tekoja tämän yhteisen elinympäristömme hyväksi. Pienilläkin valinnoilla saa jo paljon aikaan. Sinä vaikutat teoillasi maailman tulevaisuuteen. Niin, juuri sinä. Heinäveden kesä on uskomattoman kaunis. Se välkkyy kirkkaina vesinä, huojuu jylhinä metsinä silmänkantamattomiin; se huokuu hiljaisuutta ja rauhaa, helkkyy kauniita säveliä. Kai haluamme säilyttää tämän kaiken vielä monille sukupolville tästä eteenpäinkin? Otetaanpa haasteeksi pienentää edes pikkuisen hiilijalanjälkeämme, pienillä teoilla keventää hieman sitä norsua, jonka maailmalle laskemme. Ihanaa, iloista kesää ja Jumalan siunausta toivottaen Katri Maaranen seurakuntapastori, Heinäveden seurakunta Testin voi tehdä osoitteessa: www.hs.fi/viesti/hiilijalanjalkitesti Alakuloisuuden demoni Ei liene tällä maapallolla ihmistä, jota alakuloisuus ei olisi koskaan ahdistanut. Se hiipii mieleen surullisena ajatuksena. Epäonnistun jossakin, ja alan ajatella, että niinhän se on epäonnistun aina. Teen hyvän päätöksen enkä onnistu sitä pitämään niinhän minulle käy aina. Muilla asiat sujuvat, mutta minulle ei onnen aurinko koskaan paista. Elämälläni ei ole tarkoitusta. Täällä sitä ollaan, kärsitään ja kuollaan Mitä mieltä kaikessa on? Olen yrittänyt rukoillakin, mutta selväähän on, ettei Jumala näin huonoa ihmistä kuule. Toiset ne ovat Jumalan lempilapsia jos Häntä nyt yleensä on olemassa. Tätä rataa vajotaan yhä syvemmälle masennuksen kuiluun. Se on aikamme vitsaus eikä suinkaan vain meillä Suomessa. Kuinka pyhät ihmiset, nuo kirkon sankarit, asennoituivat masennukseen ja sen vanavedessä hiipivään saamattomuuteen? Se ei ollut heille vierasta, vaan hekin elivät kuivia kausia ja kokivat suuria koettelemuksia, jolloin Jumala tuntui kaukaiselta ja koko elämä tarkoituksettomalta. Epätoivo oli vaanimassa. Mutta he eivät antautuneet, vaan mitä enemmän masennus ahdisti, sitä urhoollisemmin he taistelivat sitä vastaan. Ihmisellä on vapaa tahto, ja hän voi vaikuttaa ajatuksiinsa. Kuinka sitten taistella masennuksen demonia vastaan? Kiittämällä ja ylistämällä! Sen tarkoituksena on saada meidät kiroamaan Jumala ja Hänen antamansa elämän lahja. Mutta teemmekin ihan päinvastoin: kiitämme ja ylistämme. Hiljattain luostareissamme vieraili hengellinen ohjaaja Athosvuoren munkki isä Efraim Kreikasta. Hänen ohjeensa oli: juuri silloin kun tuntuu kaikista vaikeimmalta kiitä ja ylistä Jumalaa! Apostoli Paavali kehottaa: Kiittäkää joka tilassa! (1Tess 5:16-18) Kun Jumalan ylistys on huulillamme, mielemme valostuu ja elämän hyvät asiat nousevat pintaan. Se on kuin kaataisi kylmää vettä kiusaajan niskaan. Nouskoon siis sydämestämme jatkuvasti ja varsinkin alakuloisuuden ahdistaessa Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, Herra Jeesus Kristus, kunnia olkoon Sinulle. Siellä, missä soi kunniaksi Luojan virsi kiitoksen, ei masennukselle ole tilaa. Kun kesän kauneuteen yhdistämme ylistyksen ilon, saamme jo esimakua taivaasta. nunna Kristoduli

Postilaatikot ryhmiin Moni kesäasukkaista haluaa lukea postinsa myös loma-aikanaan eli he kääntävät postinsa tulemaan kesäosoitteeseensa. Postinjakelun helpottamiseksi postilaatikot tulisi sijoittaa ryhmiin, jos saman tien varrella on useampia kesäasuntoja. Posti opastaa nettisivuillaan, että haja-asutusalueella postilaatikot tai -ryhmät tulee sijoittaa noin 50 70 cm:n etäisyydelle tien pientareen tai levennyksen ulkoreunasta ja noin yhden metrin etäisyydelle tien reunasta. Jos tien luiskat ovat hyvin jyrkät tai postilaatikoita varten on rakennettu levennys, voidaan laatikot sijoittaa lähemmäksi tietä. Postilaatikon täyttöaukon korkeuden tienpinnasta tulee olla 100 120 cm. Ulkoisen ilmeen kannalta posti toivoo, että ryhmissä olevat laatikot olisivat samanlaisia. Postilaatikoiden siisteys on postinsaajan vastuulla.

Ei tarvitse eksyä erämaahan kun löytyy yy keskellä lä Kermaa Terttu ja Aarno Happonen ovat rakentaneet toimivan ja menestyvän matkailijoiden keitaan Kermaan laivareitin in varrelle. le. Kermankeidas tarjoaa palveluja ruokailijoille, le, veneilijöille, le, majoittujille, le, juhla- ja kokousväelle kousväelle le sekä muuten vain kauniissa maisemassa viivähtäville. le. Kun keskeneräinen matkailuyritys tuli myyntiin, Terttu ja Aarno Happonen tekivät kaupat kolmessa päivässä juuri perustetun yrityksen nimiin. Elettiin kevättä 2002. - Tässä oli ollut ravintolatoimintaa ja diskoa, mutta rakennus oli keskeneräinen. Toiminta-ajatus alkoi hiljalleen muotoutua, ja sen perustella suunnittelimme nykyisen konseptin, Aarno kertoo. Rakennus käytiin kokonaisuudessaan läpi perustuksista vesikattoon ja rakentamisvaiheen jälkeen sitä ei enää tunnistanut entisekseen. - Uusimme sähköt, lvi:n ja ilmastoinnin, lämmityksen ja kaikki pinnat. Huonejärjestys muuttui ja tilat kalustettiin uudelleen. Yläkertaan rakentuivat majoitustilat ja sali 150 ihmiselle, Aarno listaa. Ruokalistalla kalaa aina kun mahdollista Varsinaisesta laajemmasta matkailutoiminnasta pariskunnalle ei ollut aiempaa kokemusta. Terttu on kuitenkin toiminut koko ikänsä Suurillekin ryhmille laitettavat kattaukset ovat merkittävä osa Kermankeitaan toimintaa, ja pitävät Terttu Happosen kiireisenä. elintarvikealalla. Aarno puolestaan on ollut perustamassa ravintoloita kavereille Etelä-Suomessa ja ollut ravintoloissa apuna sesonkiaikoina. Keittiön puolella auttaa, että Aarno on intohimoinen ruoanlaittaja. Kermankeitaan ruokalista elää päivän mukaan. - Kala on sesonkituote, ja erilaista kalaa meillä on aina kun vain saamme sitä. Ostamme kalaa sekä tuottajilta, paikallisilta kauppiailta että kalastajilta, Aarno mainitsee. Etenkin ulkomaalaiset matkailijat tykkäävät maistella suomalaista kalaa. Toukokuulla Happoset valmistivat ranskalaiselle ryhmälle mikserilautasen, joka sisälsi haukifilettä, muikkuja ja ahvenia. Hyvin olivat lautaset tyhjenneet. - Hankimme myös elintarvikkeet lähikaupoista, koska tällöin voimme ostaa pieniä eriä ja raakaaineet ovat aina tuoreita. Kermankeidas on varsin suosittu ruokapaikka. Vilkkaimpina kesäpäivinä keittiössä valmistetaan yli 400 annosta. Kiireaikaan Happoset työllistävät kymmenkunta vierasta. Lisäksi pitotilaisuuksia varten tarvitaan vielä lisäväkeä. Kermankeitaalla viettävät juhliaan monet hääparit ja tasavuosia täyttävät. Hirvipeijaiset ja pikkujoulut jatkavat keittiön loppuvuotta. Ryhmien osuus on merkittävä vuotuisesta noin 15 000 kävijän määrästä. - Ulkomaalaisia asiakkaista on noin kymmenesosa. Välillä yli puolet majoittujista on heitä, Aarno kuvaa. Veneestä saunan lämpöön Vesiltä tulijoiden on helppo pysähtyä laivareitin varrella olevaan yritykseen. Venepaikkoja on veneiden koon mukaan vaihdellen noin 25, mutta parhaimmillaan kiinnittyneenä on ollut jopa 40 venettä. - Polttoaineen jakelun vaihdoimme viime kesänä polttoöljystä dieseliin. Oletimme, että se vähentäisi pysähtyjiä, mutta suuria veneitä oli liikkeellä paljon, Aarno kertoo. Yksi veneilijöitä houkutteleva on valmiin ruoan lisäksi kymmenen hengen sauna, jota asiakkaat lämmittävät itse non-stopina. Vuorolistat varmistavat, että saunaan pääsee haluamanaan aikana. Saunaa ovat kiitelleet myös karavaanarit, joille saunan läheisyydessä on oma alueensa. Matkailussa kehittämisen varaa Kun yritys on hyvässä kunnossa, ja yrittäjille alkaa kertyä ikää, on Happosillakin jo juolahtanut mieleen jatkajan saaminen Kermankeitaalle. Näistä ajatuksista huolimatta kehittämisideoita virtaa koko Heinäveden matkailua ajatellen. - Talvella meillä on hyvät latuja kelkkareitistöt, joita yrittäjien olisi mahdollista hyödyntää enemmän. Samoin Pääskyvuoren laskettelukeskuksella olisi mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa, Aarno pohtii. Työkenttää olisi myös marja-, sieni- ja patikointiretkien järjestäjille sekä kalastusoppaille. - Yrittäjien pitäisi verkostoitua nykyistä enemmän, sillä yhteistyöntarvetta on. Ja yhteistyökuvioiden olisi oltava kunnossa ennen sesongin alkua. Silloin ei ehdi enää miettiä, miten missäkin tilanteessa toimitaan, Aarno näkee. Asianmukainen polttoainejakelu pysäyttää veneilijöitä Kermassa. Aarno Happonen on valmis auttamaan tankkauksessa. Savea vai purua? Kerman Keitaan omistajilta ja työntekijöiltä kysytään usein Kerman sillalta näkyvästä kullan- tai ruskeanhohtoisesta suuresta kasasta. - Onko tuo sitä kuuluisaa Kerman savea, on kysymys, johon Aarno Happonen on saanut vastata kerran jos toisenkin. Savesta ei ole kyse, vaan sahajauhosta. Kasa on toistasataa vuotta vanha ja perua yhden Etelä-Savon suurimman sahan ajoilta. - Saha perustettiin vuonna 1792, ja siellä sahattiin parasta mäntytyvitukkia lankuiksi. Puut uitettiin alavirtaan ja lastattiin vietäväksi Viipuriin, Pietariin ja edelleen Eurooppaan. Heinäveteläistä mäntytukkia on käytetty mm. laivojen rakennusaineena, Aarno valottaa. Menneiden vuosien jäljiltä on muistona suuri sahajauhokasa, joka herättää kysymyksiä. Sahajauho on säilynyt vuosikymmenet pihkan ansiosta. Kasa on suojeltu seutukaavassa.

MATKAILUTERVEISIÄ Kaunis kirkonkylä matkailuvaltiksi Usein mietin, miltähän meidän Heinävetemme näyttää matkailijan silmin? Yleensä Heinäveden maisemia kehutaan, onhan meillä sinisenä hohtavia järviä ja metsäisiä, vihreitä mäkiä. Näistä upeista maisemista pääsee nauttimaan nousemalla vaikka Pääskyvuoren näkötorniin. Mutta entäpä sitten, kun matkailijan katse osuu lommoiseen roskikseen, vinksallaan olevaan kylttiin, rapistuneeseen maaliseinään, rikkaruohoja rehottavaan istutukseen? Itsehän sitä ihminen turtuu omiin nurkkiinsa eikä huomaa niissä mitään vikaa. Mutta jos menen turistina muulle paikkakunnalle, niin jopa tuleekin tarkemmin katseltua paikkakunnan yleisilmettä. Vierailin äskettäin Unkarissa, Egerissä, joka on saanut Euroopan kukkaiskaupunki -palkinnon vuonna 2007. Kaupungin varapormestari kertoi, että palkinnon saamiseksi ei riitä pelkästään se, että julkiset alueet ovat kunnossa, vaan arvosteluraati kiinnittää huomiota myös asukkaiden pihoihin. Niinpä ainakin keskustan pienet piha-alueet olivat siistejä ja täynnä istutuksia. Näytti vähän siltä, että Pikkulin puistosta ollaan suunnittelemassa viihtyisää kuntalaisten olohuonetta esiintymislavoineen. Pitäisiköhän roskiksienkin saada samassa yhteydessä uusi ulkoasu, pohtii matkailusihteeri Leena Vlasoff. useillakin naapuruksilla taisi olla hiukan kilpailua siitä, kumman piha oli kauniimpi. Kaduilla kävellessä huomio kiinnittyi erityisesti viemärikaivojen kansiin niissäkin oli koristekuvioita! Jokaisella pienimmälläkin yksityiskohdalla on siis merkitystä. Heinäveden Yrittäjät ry ja kunta ovat yhdessä aloittaneet kampanjan kauniimman kirkonkylän puolesta. Kunta on sitoutunut mahdollisuuksien mukaan pitämään yleiset alueet kunnossa ja yrittäjät hoitavat oman tonttinsa parhaalla mahdollisella tavalla. Myös jokainen kuntalainen haastetaan katselemaan omaa pihaansa ja lähipientareita sillä silmällä. Yksin ei kukaan voi tehdä paljoa, mutta jos jokainen tekee edes pienen viherteon tai remontin oman ympäristönsä kohentamiseksi, niin kunnan kokonaisilmeeseen sen vaikutus on suuri. Pienin askelin edeten Heinävesi toivottavasti muistetaan ensi vuosikymmenellä upeiden maisemiensa lisäksi myös kauniista kirkonkylästään. Niin kuntalaiset kuin matkailijatkin voivat lähettää aiheeseen liittyviä ideoita ja palautetta matkailutoimiston sähköpostiin: matkailutoimisto@heinavesi.fi Kaunista kesää kaikille! Leena Vlasoff matkailusihteeri Epäsiistejä nurkkia ja kaivonkansia löytyy aivan kylän keskustasta. Pieniä, mutta kokonaisviihtyvyyteen vaikuttavia asioita. In English Clay or sawdust? The owners and employers of Kerman Keidas are often asked about the big, rutilant or brownish pile that can be seen from the Kerma bridge. - Is that the famous Kerma clay (Kerman Savi) - a question that Aarno Happonen has had to answer more than once. The pile is, however, not clay but sawdust. The pile is over one hundred years old and it dates from the times, when one of the largest sawmills in Southern Savo was located there. - The sawmill was established in 1792, and the best quality pine used to be sawn into planks there. The wood then was sent downstream and directed to Vyborg, St. Petersburg and further to European metropoles. Pine from Heinävesi has been used, among other things, as shipbuilding material, says Aarno. "History of Heinävesi II" - book tells, that for instance in 1880 the sawmill employed 166 people and over 100 000 trees were felled. Later on, the Palokki sawmill grew bigger than the one at Kerma, leading to financial difficulties for the latter. The Kerma sawmill never reached its old glory, and was closed down in 1904. What remains from old times is the big pile of sawdust, that raises questions. It is not clay, but sawdust, that has been preserved for decades thanks to the pitch.

Kaarina ja Eero Kettunen viettävät vapaansa Heinävedellä Punainen tupa ja perunamaa kuvaa hyvin Karin ja Eero Kettusen vapaa-ajan asumispaikkaa Rusinvirralla. He viettävät käytännössä kaiken vapaa-aikansa Heinävedellä, ja työnjako on selkeä. Eero rakentaa ja hoitaa metsäpalstaa, Karin huolehtii huushollista ja lukee. Karin Kettusen mielipuuhaa on lukeminen saunan kuistilla tai laiturilla. Ilman kirjoja hän ei tule toimeen. Karin ja Eero Kettunen ovat monille heinäveteläisille tuttuja. Karin opetti käsitöitä yläasteelaisille hyvin monien vuosien ajan, ja Eeron tapasi yksi ja toinen Osuuspankissa hänen toimiessaan konttoripäällikkönä. Vuonna 1989 Eero lähti tutun pankkiryhmittymän palvelukseen Pulkkilaan, Pohjois-Pohjanmaalle. Seuraavana vuonna tie vei vastakkaiseen suuntaan: Luumäelle Etelä-Karjalaan. Siellä Eero työskentelee edelleen paikallisen osuuspankin toimitusjohtajana. Lauritsalasta eli nykyisestä Lappeenrannasta kotoisin olevaa Karinia Pohjanmaalle muutto ei viehättänyt. Luumäki sen sijaan tuntui jo kotoisammalta, ja hän jätti Heinäveden ja opettajantyönsä vuonna 1993. Muutos ei ollut Karinille helppo. - Paikka oli vieras, en tuntenut ketään eikä töitä ollut. Siihen saakka olin opettanut murrosikäisiä ja tiennyt kaikki nuorten tyylikotkotukset, sitä jäin kaipaamaan. Helpotusta toi, että vanhemmat elivät tuolloin vielä lähellä. Sisko ja velikään eivät olleet kaukana. Ja sitten Karin löysi paikalliset toimijat. - Lähdin mukaan kansallisten senioreiden toimintaan, samoin marttoihin ja sydänyhdistykseen. Kävin Palvelevan puhelimen kurssin, ja istuin puhelimessa kuuntelemassa hädässä olevien ihmisten huolia. Se oli hyödyllistä ja järkevää tekemistä. Sittemmin elämä on vakiintunut. Perheen pojista toinen asuu Luumäellä ja toinen Vääksyssä. Karinilla ja Eerolla on neljä lastenlasta. Vasara kädessä ja työhaalarit päällä hyvin tuttu näky vapaalla olevasta Eero Kettusesta. Laivareitin äärellä Rusinvirralla, Karvion lähellä sijaitsevan kesäpaikkansa Kettuset ostivat jo Heinävedellä olonsa aikoihin, vuonna 1983. Vuonna 1956 rakennettu asutustila oli myynnissä, ja paikan nähtyään ratkaisu oli selvä. - Onhan tämä hienolla paikalla, laivareitin varressa. Alussa mietin, onko siitä haittaa, että veneitä kulkee niin läheltä, mutta sehän on ollut vain piristys. Eikä veneilykausi kestä kuin viisi, kuusi viikkoa, Karin sanoo. Kettusilla on omakin vene, mutta liikaa käyttöä sillä ei ole. Eero laskeskelee, että muutama tankillinen saattaa kulua vuoden aikana. - Enkä osaa oikein kalastaakaan. Nyt tosin pidimme naapurin, Mika Lukkarisen, kanssa kevätverkkoja, Eero mainitsee. Ihan ilmaa tuoretta kalaa Kettuset eivät ole olleet. Kun rantaveteen on keväänkorvalla heittänyt katiskan, niin nauttimaan on päästy ahvenkukosta. Pakko on rakentaa Kettuset ajavat 250 kilometriä Yläkerran makuuhuoneiden sisustuksessa näkyy Karinin kädenjälki. Tilkkutäkkien tekemisestä hän kertoo pitävänsä erityisesti, mutta ryijyjen tekokin sujuu. Luumäeltä, keskustaajamasta Taavetista, vapaa-ajan paikalleen liki jokaisena viikonloppuna. Vain talvisaikaan talo on käyttämättä parisen kuukautta. Nyt kun Eero pääsi paikalliseen Kohmansalon metsästysseuraan, hirven metsästys on jatkanut Heinävedellä oloaikaa joulukuun alkuun saakka. Eero on syntyjään maatalon poika. Karin naurahtaa, ettei Eero osaa olla tekemättä mitään, ja sehän näkyy Rusinvirralla. Rakennusprojekteissa naula poikineen on osunut kohteeseensa. Rakentaminen alkoi talosta vuonna 1984. - Avasin lattiat ja laitoin eristykset. Keittiötä ja tupaa avarsin avaamalla väliseinää. Makuuhuoneessa korjasin lattian ja tapetoin seinät, Eero kertoo. Sen jälkeen tontille on veistetty Kuusamon keloista rantasauna, jonka Kettuset lämmittävät joka ilta lämpimien säiden aikaan. Tontin toisessa päässä on niinikään keloista rakennettu savusauna, joka lämpiää kymmenkunta kertaa kesässä. Savusaunan läheisyydessä on huvimaja, joka palvelee paitsi kesäkeittiönä, myös saunojien pukeutumispaikkana. Rannassa on korjattu vaja ja lähellä maataloon kuuluva liiterirakennus, joka sekin kaipasi petrausta. Siellä on talvisäilössä maastoajoon tarkoitettu auto ja moottorikelkka latuhöylineen hiihtämisestä tykkäävä Eero on monena vuonna vetänyt omat ladut ja jopa yhdysladun Karviosta lähtevälle kunnan ladulle. Oma ja iso projektinsa oli sähkösaunan ja suihkutilojen laatiminen talon kellarikerrokseen. Aiemmin siellä oli säilytetty perunoita ja porkkanoita, nyt kellarissa on mukava saunoa talvisina pakkaspäivinä. Talon yläkerrassa on toinen wc ja kaksi makuuhuonetta. Kun pojat perheineen tulevat maalle, jokaiselle perheelle on oma huoneensa. Kun rakentamisessa asialle on tarvittu ammattimiehiä, he kaikki ovat löytyneet Heinävedeltä. Sama koskee tarvikkeita. - Kun on asunut täällä, niin on etu, että tietää mitä mistäkin saa, Eero mainitsee. Perunoiden ja metsän kasvatusta Karin on intohimoinen kirjojen kuluttaja. Heinävedelläkin kirjoja on oltava ympärillä. Eläkepäiviä viettävä käsityönopettaja ei ole unohtanut ammattitaitoaan. Monet vapaa-ajan asunnon käyttö- ja koristetekstiilit ovat hänen käsialaansa. - Täällä minulla vanha polkuompelukone, jolla voin korjata Eeron rakennustöissä hajottamat vaatteet, Karinia huvittaa. Alkuaikoina pariskunnalla oli laaja kasvimaa, mutta nyt se on supistunut perunamaahan. Kesän omista perunoista Kettuset eivät luovu. Kun perunat kasvavat, Eero lähtee hoitamaan hankkimaansa parinkymmenen hehtaarin metsäpalstaa. - Metsässä oli rästitöitä, joita olen hoitanut. Aika on mennyt raivatessa, taimikkoa hoitaessa ja istutuksissa. Tekemistä riittää edelleen. Entä kun Eeron eläkepäivät koittavat kolmen vuoden kuluttua? - Luulen, että silloin vietämme Heinävedellä puolet vuodesta. Ja sitten uusin talon ulkovuorauksen, Eero suunnittelee jo tulevia rakennusprojektejaan.

Eino Tirkkosen mökeillä saa lomailla kaikessa rauhassa Mutkatonta Oma rauha, vesi tulee ja menee, puusaunaan riittää puita. Kaikki mökkivuokraajat eivät kaipaa teknistä ylenpalttiutta. Tämän on varistaipalelainen Eino Tirkkonen tullut huomaamaan liki 30 vuokramökkivuoden aikana. liplatusta ja joutsenten huutelua naapuriin on matkaa 400 metriä. Eino on vuosien saatossa havainnut, miten tärkeää oma rauha mökin vuokraajille on. Tältä näkökantilta katsottuna hän ei oikein ymmärrä nykyistä kaavoituspolitiikkaa. Einon mökeille tulevat tietävät, ettei mökeissä ole mukavuuksia. Osaa vuokralaisista viehättää loma perusoloissa veden äärellä. on takka, puusauna ja grillauspaikka. - Ja mökit ovat jo senikäisiä, että niissä alkaa olla entistä enemmän korjattavaa, Eino sanoo katsellessaan mökin pihalla ympärilleen. Eino Tirkkosen mökeillä vaihtopäivä on lauantai, kuten tavallista on. Jos sää on lämmin, lähtevät vuokraajat viipyvät viimeiseen minuuttiin asti ja seuraavat kolkuttelevat jo ovella. Silloin siivouksen ja puuhuollon kanssa riittää kiirettä. Elinkeinoasiamies Antti Kokkonen viritti vauhtia vuokramökkien rakentamiseen 1980-luvun alussa. Eino Tirkkonen lähti buumiin mukaan ja rakensi ensimmäisen mökkinsä 1982. - Noihin aikoihin mökkien rakentamiseen alkoi saada investointiavustuksia. Edellytyksenä oli, että rakentaa kaksi mökkiä ja pitää niitä vuokrakäytössä viisi vuotta, Eino muistelee. Investointiavustus oli tuolloin 20 prosenttia rakennuskustannuksista. - Aika moni Heinävedeltä lähti tuolloin hankkeeseen mukaan. Kolme mökkiä, jotka ovat edelleen vuokrakäytössä, sijoittuivat Varistaipaleen kanavan yläpuolelle ja voimalaitoksen tekojärven rannalle. - Tänne asti on vuokraaminen jatkunut, vaikka ovat koettaneet mökkejäni ostaakin. Moni näihin seutuihin ihastunut onkin hankkinut oman mökin täältä, Eino tietää. Varistaipaleen seutua ja oikeastaan koko Heinävettä Eino pitää sijainnin puolesta ihanteellisena paikkana mökkien vuokrauksen kannalta. Kaupungit ja monet nähtävyydet ovat äärellään, mutta silti voi nauttia todellisesta luonnonrauhasta. Kaksi Einon mökeistä sijaitsee 180 metrin päässä toisistaan, mutta välissä on tiheä metsä. Naapuria ei näy, eikä kuulu. Tekojärven rannalla sijaitsevalle mökille ei kuulu kuin tuulen huminaa, laineen - Neljä-viisi mökkiä rakennetaan ryppääseen ja sitten on välimatkaa. Ehkä toiset ovat tottuneet kaupunkimaiseen tiheään rakentamiseen, Eino miettii. Omassa välityksessä Eino Tirkkosen mökeillä ei ole viiden tähden mökkien mukavuuksia. Vesi toki tulee ja menee, ja sähköt helpottavat lämmityksessä ja ruoanlaitossa. Sen sijaan sisä-wc:tä tai suihkuja ei ole. - Asiakkaat tietävät, että kyse on perusmökeistä. Koska ne on rakennettu 1980-luvulla, ei niihin ole mahdollistakaan rakentaa esimerkiksi wc:itä. Ainahan silloin tällöin tulee kyselyjä mukavuuksista, mutta kun Eino kertoo, ettei sellaisia juuri ole, puhelut päättyvät siihen. Einon kaikki asiakkaat ovat suomalaisia, ja se hänelle on passannut oikein hyvin, kun eivät nuo vieraat kielet tahdo taipua suussa. Nykyisin hän vuokraa mökkejään itse, ja lopun hoitaa puskaradio. Alkuvuosina mökit olivat välityksessä sekä Varkauden että Joensuun kautta, mutta Einon mielestä siitä ei juuri ollut hyötyä. Mökkejä ei varsinaisesti markkinoitu, niin olemassaolosta vain kerrottiin, jos asiakas kysyi. - Kun välittäjätaho olisi vielä halunnut 10 prosentin osuuden niistäkin viikoista, jotka itse myin, niin päätin ryhtyä hoitamaan asiaa kokonaan itse. Liki kolmen vuosikymmenen aikana asiakaskunta on vakiintunut. - Esimerkiksi yksi Saksan ja Italian välillä rekkaa ajava mies perheineen tulee joka kesä kolmeksi viikoksi. Hän on jo päässyt jäseneksi Palokin Kalakerhoon ja käy säännöllisesti kalastamassa ellei vaimo sano, että nyt kalaa alkaa olla jo tarpeeksi Kalaan pääsee myös suoraan mökeiltä, sillä Eino ostaa vuosiluvat lomalaisten käyttöön. Einon mielestä näin on ehdottomasti kätevintä, sillä lupien ja pyydysmerkkien hankkiminen on joskus monen mutkan takana. Sivuelinkeino ja harrastus Mökkivuokraus on eittämättä pieni sivuelinkeino metsätalouden harjoittajalle, mutta Eino puhuu mieluummin harrastuksesta. Vuokrat ovat edulliset, vaikka lähiseudulta tulevat tuppaavatkin vielä tinkimään. - Mutta vuokralaiset tuovat tuloja paikkakunnalle. Voi olla, että kaupoille ja huoltoasemille jää heidän käynnistään enemmän katetta kuin minulle, Eino naurahtaa. Harrastus tai ei, mökkien vuokraamisella on työllistävä vaikutuksensa. Kevät- ja viikkosiivouksissa menee oma aikansa, samoin mökkien muussa huoltamisessa. Kesää varten on varattu runsaasti halkoja, sillä jokaisessa mökissä

Heinäveden Kamerakerholla on näyttely heinäkuussa Luontokuvat ovat pääosassa, kun Heinäveden Kamerakerho tuo näytille jäsentensä tällä vuosituhannella ottamia kuvia. Heinäveden Kamerakerho on piskuinen: maksavia jäseniä on vain toistakymmentä. Mutta muutamat heistä ovat aktiivisia, ja kuukausittaisissa kokoontumisissa he ovat lähestulkoon aina läsnä. - Koko kerhon olemassaolon aikana olen ollut poissa vain kuusi, seitsemän kertaa, Hannu Konttinen laskeskelee. Hän on yksi lähes 30 vuotta sitten syntyneen kerhon perustajajäsenistä. Kuukausikokouksissa jäsenet esittelevät hiljattain ottamiaan kuvia kuvausretkiltään. Täten jokainen pääsee mukaan matkalle. Niiden tarina kerrotaan, ja jokainen kuva arvostellaan asteikolla yhdestä viiteen leikkimielisesti. Muutaman kerran vuodessa kerholaiset lähtevät kuvausretkelle. - Kerran esimerkiksi kuljimme Torvelan tietä ja kuvasimme rakennuksia, pihapiirejä ja ihmisiä, Iris Salmi muistelee. Reino Aholaisen Joutsenen päiväuni on yksi näyttelyn kuvista. Se on rakennettu kuvankäsittelyohjelmalla kahdesta diakuvasta. Paras kuva ehkä seuraava kuva Luonto on kerholaisten kuvissa läsnä vahvasti, niin myös heinäkuussa kirjaston lukusaliin koottavassa näyttelyssä. Jokaisella kerhon jäsenellä on omat intohimonsa aiheiden valinnassa. Iris on viehättynyt kukista. Toukokuisissa kuvissa kukkivat kevään ensimmäiset ilonaiheet, kesällä kukkien runsaudessa on valinnan varaa. Monta mielenkiintoista kohdetta on tallentunut myös ulkomaan reissuilla. Luonto on innoittanut Hannuakin, mutta hän on ikuistanut myös ihmisiä. - Aikanaan kuvasin heitä erilaisissa asuissa ja ilmankin. Kaikilla lastenlapsilla on kuvasarjat heistä itsestään, lapsuudesta aikuisuuteen, Hannu mainitsee. Kerhon puheenjohtaja Reino Aholainen ikuistaa erityisesti maisemia ja lintuja. Häntä voi luonnehtia hyvällä syyllä jo lähes ammattilaiseksi: kamera on aina mukana ja tietynvaloisen maiseman kuvaamista hän saattaa odottaa kuukausitolkulla, vähän väliä paikkaa tarkkaillen. Reino saattaa lähteä katsomaan valitsemaansa kohdetta kukonlaulun aikaan. - Silloin me vanhemmat jäsenet vielä käännämme kylkeä sängyssä, Hannu naurahtaa. Reinolla on myös salainen vihko, johon hän kirjaa ylös mielenkiintoiset kuvauspaikat, säät ja ajatuksen, milloin olisi hyvä olla paikalla. - Vaan eipä Reino kerro meille muille, missä nuo hyvät kuvauspaikat ovat, Iris harmittelee. Kamerakerholaiset kuvaavat edelleen dioille, mutta Irikselle ja Reinolle digikuvaus on jo tuttua. Molemmat ovat alkaneet myös opetella kuvankäsittelyä. Kun kerholaisilta kysyy, mikä on paras tai mieleen jäänein kuva, jonka he ovat ottaneet, vastaukset ovat moninaiset. Iris: - Paras kuva on vielä tuloillaan. Hannu: - Seuraava kuva on paras. Reino: - Joskus vain tietää, milloin on hyvä kuva tuloillaan. Tienvarsikylttien puuttumien ei estä toimimasta Viitalahden lomakylän kylttejä ei näkynyt enää viime kesänä tienvarrella. Johtopäätös oli: lomakylä on lopettanut toimintansa. Näin ei kuitenkaan ollut, eikä ole. Lomakylä toimii edelleen, mutta pääasiassa tilauspohjalta. Juhani Kinnunen ei ole ehtinyt kesälomailla lomakylän pidon vuoksi. Kun ikää on mittarissa 76 vuotta, Juhani naurahtaa, että kohta alkaa olla kiire pitää kesälomia. Juhani Kinnunen perusti Viitalahden lomakylän vuonna 1973. Tapani-pojan nimiin yritys siirtyi vuonna 1992 sukupolvenvaihdoksen myötä. Tapani ajaa työkseen maitoautoa, joten hän on vaihtelevasti paikalla lomakylän äärellä. Kun Juhanilla on ikää jo 76, on hänenkin aika saada vähän vapaa-aikaa myös kesäisin. - Vartioin aluetta yöt 34 vuoden ajan, ja se sai riittää. Siksi meillä ei ole alueella enää jatkuvaa päivystystä, Juhani sanoo. Jos tienvarressa kyltit olisivat paikoillaan, jonkun olisi aina oltava päivystämässä, myös öisin. Nyt matkailijat tulevat alueelle vanhasta muistista. - Yksikin suku on käynyt meillä 33 vuoden ajan, Juhani mainitsee. Asiakaskunnassa on monia, jotka tulevat uudelleen ja uudelleen. Heitä houkuttelee erityisesti paikan rauhallisuus. Parhaimpina vuosina Viitalahden lomakylässä on kirjattu 6500 yöpymistä. Viime vuonna yöpymisiä oli vähän yli 1000. - Tälle kesälle on kohtuullisesti varauksia, Juhani on hyvillään. Kylttien poistaminen ei estä, etteikö alueelle tulisi uusiakin asiakkaita. Näin kävi viime kesänä totta kai kaikki tulijat otetaan vastaan. - Ja muutamat ovat soitelleet, että saako teille tulla. Kovasti ovat ihmetelleet, kun eivät ole löytäneet tietojamme enää mistään, ei kunnan sivuiltakaan. Kioski ja kanoottivuokrausta Kinnuset hoitavat aluettaan nyt omalla porukalla. Viime kesäksikään ei palkattu enää ulkopuolista työvoimaa. Juhanin vaimo Marjatta huolehtii edelleen siivouksista. Alueella on seitsemän pientä mökkiä, uudehko rantasauna, grillikatos, ruoanlaitto- ja pyykkäyspaikat ja saniteettitilat. - Kioskia olemme pitäneet auki, ja kanootit ovat kenen tahansa vuokrattavissa, Juhani kertoo oheispalveluista. Lomakylässä on luonnon hiekkaranta, jossa pientenkin lasten on hyvä polskia. Alueella käy jonkin verran myös uimareissulaisia lähialueelta. Takkakatoksen vieressä on pieni herttainen puuvaja. Lomalaisten ei tarvitse tuskailla kosteiden halkojen takia.

Palanen puukirkkomme historiaa Heinäveden kaunis puukirkko on avautunut yleisölle viimekesäisen remontin jälkeen. Suomen toiseksi suurin puukirkko on oiva tutustumiskohde paitsi itsensä, myös Kermajärvelle avautuvien maisemien ansiosta. Nykyisellä paikalla sijainnut aiempi kirkko paloi kesken jumalanpalveluksen vuonna 1887. Pallosalaman sytyttämälle roihulle ei ollut mitään tehtävissä, ja puolessatoista tunnissa kaikki oli ohi. Keisarillinen senaatti antoi luvan uuden puukirkon rakentamiseen huolimatta siitä, että julkiset rakennukset olisi pitänyt rakentaa kivestä. Tyyliltään uusgoottisen kirkon suunnitteli Johan Stenbäck, ja rakentaminen alkoi 1890. Uuden pyhätön pystyttämiseksi kerättiin seurakuntalaisilta rahaa rakennuskassaan. Rakentamisen edetessä heiltä tarvittiin hirttä, puuta ja työvoimaa hevoset mukaan lukien. Seurakunta joutui turvautumaan myös valtion ja yksityisten lainoihin, mutta silti rahat olivat vähissä. Kirkon lopullinen hinta ei ole tiedossa tänäkään päivänä. Rakennuksen vihki piispa C.H. Alopaeus maaliskuussa 1892. Alttaritaulun Jeesus Getsemanessa on maalannut Johan Kortman. Kirkkoon mahtuu noin 2000 henkeä. In English A Piece of History of Our Wooden Church Heinävesi s beautiful wooden church has opened to the public after it underwent renovation last summer. The second largest wooden church of Finland is worth visiting also thanks to the beautiful landscape opening from the church towards lake Kerma. The previous church located at the same spot burned down in the middle of a service in 1887. The blaze was caused by a ball lightning, and nothing could be done. Everything was over in ninety minutes. The Imperial Senate gave a permission to build a new wooden church despite the rule imposing all public buildings to be made of stone. The new, Neo-Gothic church was planned by Johan Stenbäck and its construction works started in 1890. The parish members help was needed in the process. In addition to money, the people of Heinävesi donated timber, wood, manpower and horses. Despite the help, the parish ended up borrowing funds from both state and private citizens. Money was still short, and the final price of the church is not known up to this day. Bishop C.H Alopaeus inaugurated the church in March 1892. Altar painting Jesus in Getshemane is painted by Johan Kortman. 2000 people fit inside the church. Vuosi sitten kesällä remontoitu Heinäveden kirkko näyttää kauniilta yläilmoistakin katsottuna.

Riitta Turunen tuo tekstiilitaidettaan kirkon kesänäyttelyyn Taiteilija tuli Heinävesi tunnettiin pitkään kuntana, joka tarjosi kyläkoulujaan kesiksi taiteilijoiden käyttöön taidetta vastaan. Kunta ehtikin kartuttaa itselleen varsin mittavan taidekokoelman. Useimmat taiteilijat viihtyivät kesän, ehkä toisenkin, mutta ainakin yksi tarina on toisenlainen. Riitta Turusesta tuli heinäveteläinen. Enosta syntyisin oleva Riitta Turunen tuli Heinävedelle kesätaiteilijaksi ensimmäisen kerran vuonna 1992. Kesäasuntona oli tuolloin Varistaipaleen koulu. Riitta piti kesätaiteilijatoimintaa ihanana tapana tukea nuoria ja vanhempiakin taiteilijoita, ja palasi Heinävedelle jälleen seuraavana kesänä. Tuolloin kesäpaikka löytyi Vihtarin koululta. Yhdellä tavalla kolmas kerta toden sanoi. Riitta vietti kolmannen kesän Palokissa ja kertomansa mukaan tapasi tulevan miehensä Einarin pajupusikossa. Helsingissä noin 20 vuotta asunut Riitta muutti ensiksi Joensuuhun. Perhe etsi taloa Heinävedeltä, ja melkein jo sortui ostamaan vanhan hirsirakennuksen, joka sitten olisi siirretty sopivalle tontille. - Se oli utopistinen suunnitelma. Ei meidän taidoilla eikä hermoilla taloa ehkä koskaan olisi saatu valmiiksi, Riitta tunnustaa jälkeenpäin. Varistaipaleessa tuli myyntiin Karvosen talo. Siinä perhe nyt asuu, ja Riitta tekee tekstiilitaiteilijan töitään navettaan rakennetuissa työtiloissa. Aiheet syntyvät tehdessä Riitta valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta ja on sen jälkeen toiminut vapaana tekstiilitaiteilijana ja opettajana Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa. Lajunlahden koululla hän on vetänyt kuvataidekerhoa. - Olen tykännyt toimia freelancerina. Tietysti ainahan sitä toivoo, ettei taloudesta tarvitsisi huolehtia ja että joskus pääsisi reissuunkin. Vuosiin on mahtunut monenlaisia töitä, erikoisiakin. Esimerkiksi kollegansa Aino Lampion kanssa hän valmisti ikoneita räsymatoista. Niitä maalattiin temperalla ja kullattiin. Yhtenä vuonna hän kyseli työrukkasten perään ja sai jopa sata vuotta vanhoja aarteita käsiinsä. Niistä syntyi viisi metriä korkea teos. - Aiheet tulevat töitä tehdessä ja parhaat niistä puolihuolimattomasti, kun en hirveästi päätä, että nyt rupean tekemään. Aina kun pääsisikin sellaiseen olotilaan, jossa ei tarvitse suorittaa, Riitta tuumii. Riitta käyttää mielellään luonnonmateriaaleja. Uusimpien töiden joukossa on muun muassa langoista syntynyttä taidetta. Kirkosta Lontooseen Riitta pitää työstään, ja työhuone kutsuu aktiivisesti. Tänä kesänä hänen töitään on esillä paitsi Heinäveden kirkon Valon voima -näyttelyssä, myös Design Foorumissa Helsingissä, Joensuun Taitokorttelissa ja loppukesästä Vaasassa. Elokuussa hän matkaa töidensä kanssa Lontooseen pystyttämään yhteisnäyttelyä. Valtaosa Riitan töistä on omia töitä, omia aiheita. Käyttötekstiilejä syntyi enemmän takavuosina, ja kangaspakkoja Riitalla on tallella vieläkin, niin omiin kuin ostajien tarpeisiin. Silloin tällöin tulee tilauksia, ja sekös vapaata taiteilijaa riemastuttaa. - Viimeksi tein valkeat ja violetit kirkkotekstiilit Joensuun ev.lut. pääkirkkoon, Riitta mainitsee. Hän on laatinut kirkkotekstiilejä myös Joensuun yliopiston kappeliin. Uusia ideoita on oltava jatkuvasti kehitteillä. Nyt Riitta haaveilee kangaspuilla kutomisesta. Kudonnassa kiinnostavat sekä käyttötekstiilit, perinteet että pienimuotoisuus. Läänintaiteilijanakin toiminut Riitta Turunen haluaa töillään nostaa esille naisten käsityötä ja sen perinteitä. Vanhat materiaalit kantavat mukanaan elettyä elämää. Musta langoista tehty työ on osa suurempaa kokonaisuutta.

Valokuvaaja Reijo Haukian Neitsyt Marian lähde on yksi 40:stä Heinäveden taidekirkon kesänäyttelyssä esillä olevasta mustavalkoisesta valokuvasta. Valon voimaa Itä-Suomesta Kaarina Kuusisto- Lukkari: Palapelipilvi Valon voima on nimenä Heinäveden taidekirkon neljännessä kesänäyttelyssä, joka avautuu yleisölle 22. kesäkuuta. Näyttelyyn tuo töitään neljä itäsuomalaista taiteilijaa. Mukana ovat keraamikko ja kuvataiteilija Kaarina Kuusisto- Lukkari Sotkamosta, taidemaalari Liisa Linkola Kajaanista ja valokuvaaja Reijo Haukia Paltamosta. Perinteenä on ollut, että mukana on myös oman paikkakunnan taiteilija, joka tällä kertaa on tekstiilitaiteilija Riitta Turunen. Keramiikkaesineiden suunnittelija Kaarina Kuusisto-Lukkari kuvaa töissään ihmistä erilaisissa tilanteissa. Hahmot voivat olla pieniä ja huvittavia, mutta niistä voi nähdä myös vanhuuden ja yksinäisyyden. Hän kuvaa lisäksi luontoa erilaisten hyönteisten kautta. Tällä vuosituhannella töihin on tullut uusia ulottuvuuksia betoniverkon ja kierrätystavaroiden välityksellä. Nykyisiä töitään hän luonnehtii muototutkielmiksi. Eläkkeellä olevan kuvataideopettaja Liisa Linkolan työt jakautuvat maisemiin ja asetelmiin. Tienvierimaisemissa aiheena voi olla kukkiva tai lakastuva joutomaa. Vesimaisemia hän on ikuistanut niin kotimaakunnassaan kuin Etelä-Kiinassa. Kaarina Kuusisto-Lukkari: Helmipilvi. Power of Light from Eastern Finland Power of Light is the name of the fourth summer exhibition at the art church of Heinävesi. The exhibition will open on the 22nd of June and it will present the works of four artists from Eastern Finland. The participating artists are ceramic artist and visual artist Kaarina Kuusisto-Lukkari from Sotkamo, painter Liisa Linkola from Kajaani and photographer Reijo Haukia from Paltamo. Traditionally the exhibition presents also one artist from Heinävesi this time it is textile artist Riitta Turunen s turn. Kaarina Kuusisto-Lukkari s ceramics depict people in different situations. The figures can be small and funny, but sometimes they reflect issues such as aging and loneliness. Kuusisto- Lukkari also depicts nature via different insects. During this millennium the artist has reached new dimensions in her work by using concrete nets and recycled items. Kuusisto-Lukkari herself calls her current works studies of shape. Retired art teacher Liisa Linkola s work can be Asetelmamaalauksessa taiteilijan tavoitteena on tehdä näkyväksi ja merkitykselliseksi yhdentekeväksi koettua ja yleensä huomiota vaille jäävää esineympäristöämme. Valokuvaaja Reijo Haukia tuo kirkkoon mustavalkosarjan 40 kuvaa kuolemasta, hiljaisuudesta ja ilosta. Hänen arvojaan ovat luonnonvalo, käsityöläisyys, kiireettömyys ja säilyvyys, jotka näkyvät myös töissä. Tekstiilitaiteilija Riitta Turusen työt syntyvät sormissa, materiaaleja kuunnellen, ja ne ovat valmiita vasta tilaan tuotuna. Hän käyttää töissään usein vanhoja tekstiilejä ja toivoo, että teokset säilyttäisivät ja välittäisivät jotakin käytettyjen materiaalien hengestä. Valon voima -näyttely on kirkossa avoinna päivittäin ja jatkuu elokuun 16. päivään asti. In English divided into landscapes and still lives. Among other things, she has painted landscapes by the highways, depicting the flourishing or withering land around main roads. She has immortalized water landscapes both in Finland and in Southern China. In her still lives, Linkola aims at making the ignored items around us visible and meaningful. Photographer Reijo Haukio brings to the church his black-and-white series Fourty pictures of death, silence and joy. His values, witnessed by his work, are natural light, craftsmanship, lack of hurry and lastingness. Textile artist Riitta Turunen s works are born in her fingers, listening to the materials. They are ready only when they are brought to the exhibition space. Turunen often uses old textiles as materials. The artist hopes that her work preserves and delivers something from the spirit of used materials. The Power of Light -exhibition is open daily in Heinävesi church until 16th of August. Leena Kalin ja Henry Taipale (kuvassa) tutkivat yhdessä Leena ja Martti Törhösen kanssa kunnan äänestysluetteloita viisi pitkää työpäivää. Tuloksena oli 2400 nimen otos, jonka joukosta löytyy pääosa matrikkeliin tulevista nimistä. Veteraanimatrikkelin työ etenee Kaikki Heinäveden sotaveteraanijärjestöt ovat mukana työstämässä Heinävedeltä sotiin lähteneiden veteraanimatrikkelia. Mittavaan kirjaan kootaan myös sodissa taistelleiden ja sotien jälkeen heinäveteläistyneiden miesten tiedot. Myöskään lottia ei ole unohdettu. Kevättalvella alkaneen tietojen keruutyön iso alkuruljanssi on tehty. Perustiedot koottiin kunnan vuosien 1945 ja 1947 vaaliluetteloista. Jatkossa tietoja verrataan seurakunnan tiedostoihin. Kansallisarkistoon sijoitetun sotaarkiston kantakorttitiedot kertovat mm. missä kukin veteraani on taistellut, heidän ansiomerkkinsä ja mahdolliset haavoittumisensa. Sinne muutama toimituskunnan jäsenistä suuntaa syksymmällä. Sodissa kaatuneiden tiedot on pääosin kerätty, ja loput tiedot löytyvät sota-arkistosta. Hankalinta on saada heistä valokuvat; monet olivat parikymppisiä tai hieman vanhempia kaatuessaan. Kesäaikana niin paikallisten kuin kotiseudulleen kesänviettoon tulevien toivotaan penkovan arkistojaan. Kustakin veteraanista ja lotasta toivotaan saatavan sotaaikainen tai myöhempi valokuva. Jos sotilaspasseja löytyy, niistä olisi verraton apu. Kuvia voi toimittaa esimerkiksi toimituskunnan sihteerille, Martti Törhöselle, jonka yhteystiedot löytyvät tässä lehdessä olevasta ilmoituksesta. Kuvien tallentaminen vie omansa aikansa, mutta alkuperäiset kuvat säilytetään huolellisesti ja palautetaan aikanaan. Kun kuvia toimittaa, mukaan kannattaa jättää tarkat yhteystiedot palautusosoitteesta. Myös sota-aikaiset tarinat kiinnostavat, koska kirjaan kootaan niitäkin. Heinäveden lukiolaiset ovat tehneet jo loistavaa pohjatyötä kokoamalla elossa olleiden ja vielä elossa olevien veteraanien ja lottien edesottamuksista toimiessaan isänmaan puolesta. Kirja tulee sisältämään myös Mannerheim-ristin ritarin, Tuomas Gerdtin, haastattelun. Hän syntyi ja eli ensimmäiset ikävuotensa Heinävedellä. Isän työ vei hänet sittemmin muualle, mutta varsinkin viime vuosina juuret Heinävedellä ovat alkaneet kiinnostaa. Jos paikallisilla on häneen liittyviä tietoja, niitäkin toimituskunta kuuntelisi mielellään. Koska kirjaan tulevien ihmisten tiedot halutaan kirjata ylös mahdollisimman tarkasti, työ on välillä varsinaista salapoliisityötä ja siksi hidasta. Kirjan ilmestymiselle on mietitty ilmestymispäivä ensi vuoden lopulle, mutta juuri tarkkuutta vaativan työn takia ajankohtaa ei voi kertoa vielä tarkalleen.

Yrittäjät Ylläolevaan suurempaan palloon mahtuu kerrallaan yhdeksän henkilöä pallon koon ollessa 5100 m 2. Pienemmän punaisen pallon koriin voi kavuta seitsemän halukasta mukaan lähtijää. Moni hieraisi silmiään myöhään helluntaipäivän iltana, kun kaksi kuumailmapalloa kohosi nopeasti Heinäveden kirkonkylän ylle ja jatkoi matkaansa kohti Kermajärveä. Koreissa matkasi pääasiassa paikallisia yrittäjiä perheenjäsenineen, ja useammalle kuin yhdelle lento oli samalla tasavuosien syntymäpäivälahja. Lahjaidean keksi Merja Natunen, joka itse oli lentänyt ensimmäisen kerran viime kesänä. Lennon pääjuhlittava oli Radio ja Kuvan yrittäjä Juha Pelkonen, joka päivää aikaisemmin oli juhlinut omaa 50-vuotispäiväänsä ja tyttärensä Tiinan lakkiaisia. Yrittäjät halusivat muistaa Juhaa erikoisella ja mieluisalla tavalla. Vihman Matin avoauto kyyditsi päivänsankarin kotoa urheilukentälle, jossa kaksi kuumailmapalloa kohosi taivaalle mukanaan koko joukko yrittäjiä. Mukana oli myös Etelä-Savon Yrittäjien pj. Heikki Tynkkynen, joka lisäyllätyksenä ojensi Juhalle vielä yrittäjien hopeisen järjestöansiomerkin. Tämä tapahtui suunnilleen Petruman yläpuolella - Lento oli mahtava, ja koko paketti suuri yllätys! Juha hehkutti vielä päiviä lennon jälkeen. Lahja osui siis kohdalleen. Kesäkaudella ja jo keväälläkin kuumailmapallolla lennetään aikaisin aamulla tai iltapäivällä ja illalla. Näin pystysuoraan nousevien ja laskevien virtausten tai puuskaisen tuulen ei pitäisi haitata. Heinäveteläiset joutuivat odottelemaan parisen tuntia ennen kuin palloilla noustiin ilmaan. Mutta tuolloinkin tuulta oli vielä riittämiin, ja pallot katosivat nopeasti taivaan tuuliin. - Lähtö oli kieltämättä hurja, ja pallo eteni välillä 50 km/h. Mutta olonsa tunsi ihan turvalliseksi, koska pallossa seisotaan aika lähekkäin ja reunat ovat korkealla, Merja kuvaili. Alkuvauhtien jälkeen tuuli asettui muutamia puistalluksia lukuun ottamatta. Reilun tunnin kuluttua matkalaiset laskeutuivat Liperin puolelle pellolle. Koska näille lennoille myydään vain menolippuja, yritys huolehtii asiakkaiden kuljettamisesta takaisin lähtöpaikkaan. Pallojen kokoamisessa halukkaat voivat olla avuksi. Yrittäjäväkeä lennättänyt yritys on jyväskyläläinen Pallolento Elämys Oy, joka käyttää myös toiminimeä Magialento. Yrityksen omistavat lentäjät, ja kuumailmapallolennoilla on yli 10 vuoden historia. Magialento järjestää yleisölentoja Jyväskylässä ja Seinäjoella. Muutoin pallon kyydissä pääsee korkeuksiin vain tilauksesta. Laskeutuminen tapahtui iltayöstä pellolle Kaatamossa. Kyytiinlähtijöitten lisäksi kentällä oli koko joukko yleisöä ja apureita mm. pitämässä koreja pystyssä, kunnes palloihin oli saatu tarpeeksi lämmintä ilmaan nousua varten. Menolippu kohti tuntematonta, ensimmäinen pallo nousee taivaalle.

Public Library Health Center

Heinäveteläistä huumoria yksissä kansissa Tässä maistiaisiksi muutamia palasia kirjailija Martti Issakaisen uusimmasta kirjasta: Huumorin kotiseutu. Kirjan alkupuheessaan Issakainen muistuttaa: Huumorin kukat pehmentävät kivisintäkin polkua ja leikin säde valaisee arvaamatta pimeimmän murheenkin hetken. Uuttera uimari Runoilija Eino Leino tunnettiin intohimoisena uimarina. Kerran kesällä hän tuli Heinävesi-laivalla Palokkiin vierailemaan säveltäjä Otto Kotilaisen mökillä. Perille saavuttuaan Leino sai kuulla Oton lähteneen kalaan Varisveden selälle. Runoilija ei malttanut jäädä rannalle odottamaan ystäväänsä, vaan sipaisi vaatteet päältään, sukelsi järveen ja uida porskutti selälle löytäen sieltä sitten veneessä puuhailevan kalamiehen. Otto vilkaisi tulijaa, tunsi uimarin ja kysäisi: No, mistees päin sinä porskutat? Tuoltahan minä, Savonlinnasta päin, vastasi Leino viitaten alavirran suuntaan. Ensio Ikonen Tietoa kirjailijasta Martti Issakainen (s. 1943) on syntyperäinen heinäveteläinen. Hän viljeli luomutilaa Kermassa ja toimi samaan aikaan kirjailijana. Nyt eläkevuosinaan hän on jatkanut kirjoittamista ja aloittanut myös oman kustannustoiminnan. Soisalo-kirjat on julkaissut kaksi teosta: Heinävesi nimien kirja (2008) ja Huumorin kotiseutu Kerman Kallen kaskumailla ja luostarin puutarhassa (2009). Jaakontiellä (2008), pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostelaan kertovan kirjan on kustantanut Suomen Lähetysseura. Huumorin kotiseutu -kirjassaan Issakainen välittää eteenpäin Heinävedellä syntyneitä humoristisia tarinoita, joita hän on koonnut kirjoista ja kylien ihmisiltä. Osa tarinoista ja kaskuista on julkaistu aikanaan paikallislehdessä, mutta joukossa on runsaasti uutta materiaalia. Issakaisen tuotanto sisältää kaikkineen toistakymmentä kirjaa: romaaneja, matkakirjoja ja henkilökuvia. Tuotantoon kuuluu myös radiokuunnelmia, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Issakainen on Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen Näytelmäkirjailijaliiton jäsen. Mihinkäs jäätiinkään Heinäveden ambulanssimiehet olivat hakemassa sydänkohtauksen saanutta miestä. Tämä näytti varsin virkeältä, jutteli noutajiensa kanssa autossa matkan aikana, muisteli erityisesti entisiä uittotyöjuttujaan. Kesken jutun hän kuitenkin äkisti vaikeni, silmät painuivat kiinni, ja pojat totesivat että sydän oli pysähtynyt. No, pojat täräyttivät kiireesti sähköiskun, ja sydän alkoi taas lyödä, potilas virkosi henkiin. Hyvin vilkkaan oloisena hän katseli ympärilleen ja tuumasi: Niin, mihinkäs myö jiätiinkään? Juhani Koistinen Erreys Vakuutusmyyjä Pakarisen auto sammui keskelle Heinäveden korpea, eikä suostunut inahtamaankaan. Kun iltamyöhällä silmät alkoivat tottua pimeään, mies näki jonkin rakennuksen tien poskessa ja hapuili kolkuttamaan sen ovea. Niin, kuului oven takaa lapsen äänellä. Onkos isä siellä, kyseli vakuutusmyyjä Pakarinen? Ei, se lähti kun äiti tuli. Noh, äiti sitten? Se lähti kun mummo tuli. No onkos sielä sitten mummo? Ei, kun se lähti kun minä tulin. Teilläpä vasta kummallinen talo on. Ei tää mikään talo ole, tää on huussi.

reitille taas juhannukselta Risteilyalus M/S Sergei aloittaa perinteisen reittiliikenteensä juhannusaattona. Iltapäivä- ja iltaristeilyt ovat ohjelmassa kuten aiempinakin vuosina. M/S Sergei on ollut vaasalaisten Jaana ja Reijo Järvisen omistuksessa 11 vuotta. Risteilyjen toteuttaminen on Jaanan vastuulla, sillä Reijo ajaa räätälöityjä bussimatkoja perheen toisessa yrityksen, Matka Ärrän, nimissä. - Olen sellainen sekatyömies eli siivoan ja huollan tiloja ja laivaa sen minkä osaan. Lisäksi kipparoin alusta, Jaana kertoo. Sergei laskettiin vesille toukokuussa, jolloin alkoivat jo tilausristeilyt. Tilauksesta aluksen kyytiin pääsee juhannukseen saakka ja jälleen reittikauden päätyttyä elokuun 10. päivän jälkeen. Toki tilausristeilyjä tehdään mahdollisuuksien mukaan myös reittiliikenteen lomassa. Sergei lähtee vesille, kun koossa on vähintään 16 hengen ryhmä. Juhannuksesta alkava reittiliikenne vie ihmiset katselemaan maisemia iltapäivisin ja iltaisin. Viidesti viikossa on ohjelmassa piipahtaminen Täyssinän rauhan rajakivelle. Kahtena päivänä on tarjolla matka Varistaipaleen kanavalle ja Lintulan luostariin. Iltaristeily suuntautuu joka päivä Taivallahden kanavalle. Aikataulu on ajoitettu niin, että jos vain sää sallii, alukselta voi ihailla auringonlaskua. - Kun auringonlasku yhdistyy koskemattomaan luontoon, on se elämys niin kotimaisille kuin ulkomaisille asiakkaille. On melko harvinaista, että reittien varrella on niin paljon rakentamatonta järvimaisemaa, Jaana ihastelee itsekin. Tältä kesältä varmaan valtaosa ihmisistä odottaa kauniita ja lämpimiä säitä, sen verran kehnona viime kesä koettiin. M/S Sergeillä viime kesä sen sijaan oli myynnillisesti hyvä: pitkästä aikaa asiakasmäärä kääntyi nousuun. M/S Sergei on puualus, joka on rekisteröity 86 hengelle. Jaanan kokemuksen mukaan ihanteellinen ryhmäkoko on bussilastillisen verran ihmisiä. Silloin kaikilla on tilaa sateensuojassakin, jos huono keli sattuisi yllättämään. - Ja onhan meillä asiakkaille sateenvarjojakin, jos omaa ei ole mukana. Viluiset voivat kääriytyä viltteihin, mikäli ilta on kolea. Risteilylle lähtevät ulkomaalaiset saavat opastuksen ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja venäjäksi. Jaanan lisäksi risteilyillä on mukana yksi ulkopuolinen työntekijä kansimiehen vakanssilla. M/S Sergeillä on tarjolla puffet, josta saa juotavaa ja pientä suolaista tai makeaa purtavaa. In English M/S Sergei starts cruising again at Midsummer Traditional cruises by cruise ship M/S Sergei will start again on Midsummer eve (19th of June). As during previous years, the ship will offer both afternoon and evening cruises. For eleven years now, M/S Sergey has been owned by Jaana and Reijo Järvinen from Vaasa in Western Finland. The cruises are mainly Jaana s responsibility, since Reijo drives a charter bus under the name of the family s second tourism company, Matka Ärrä ( Travel Ärrä ). - I am an odd job man I do everything from cleaning and managing the boat and the premises to acting as the captain of the boat. Sergei was launched already in May, when the first charter cruises took place. Charter cruises are available until Midsummer and further after August 10th, when the regular cruise season is over. Sergei is ready to serve groups of sixteen people or more. The cruises, starting from Midsummer, take people sightseeing in afternoons and evenings. Five days a week the cruise programme includes a visit to the memorial of Täyssinä peace agreement of 1595. Two days a week the cruise offers a trip to Varistaipale Canal and the monastery of Lintula. The evening cruise heads every day towards Taivallahti Canal. The timetable of the cruise guarantees that weather permitting; the sunset can be seen from the ship. - Sunset combined with untouched nature is an unforgettable experience for both Finnish and foreign guests. One does not often see as much lake scenery with no buildings at all as along this route, Jaana says proudly. Majority of people expect beautiful and warm weather this summer last year was disappointingly cold and rainy. M/S Sergei, however, did well: for the first time for a long time, the amount of customers onboard grew. M/S Sergei is a wooden ship that is registered for 86 people. According to Jaana, the ideal amount of people equals to the amount of a full charter bus. That amount is enough to provide everybody shelter onboard in case of bad weather. - Plus we provide our customers with umbrellas in case they did not bring their own. Those, who feel cold, can borrow a blanket. Tour guiding is available in Swedish, English, German and Russian. Together with Jaana, there is always one person onboard working as a deckhand. There is also small café that offers drinks and snacks.

TARINOITA ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ Perä kärryssä Laura palvelee matkailijoita Tänä kesänä kunnan matkailutoimiston kesäapuna toimii heinäveteläinen Laura Utriainen. Joensuun ammattiopiston matkailuvirkailijan perusopintoja suorittava Laura toimii matkailusihteerin apuna ja lomantuuraajana kesä-heinäkuun aikana. Pitkästä aikaa tänne saatiin Laura kiikutti ensimmäisenä työpäivänään lisää esitteitä hotellille. paikkakuntalainen alan opiskelija, sanoo matkailusihteeri Leena Vlasoff. - Ensimmäiset työpäivät ovat kuluneet pitkälti esitteisiin ja matkailuyrityksiin tutustumisessa, sekä kesällä jaettavien materiaalien paikoilleen laittamisessa, kertoo Laura. Kesä on rakentamisen aikaa. Moni haluaa korjata mökkiään entistä ehompaan kuntoon tai sitten rakentaa kokonaan uutta. Ja milläs ne rakennustarvikkeet heikosti perustetulla mökkitiellä kuljetetaan? Kuorma-autoa tie ei kanna, varsinkaan keväällä, mutta henkilöautoa ja kevytperävaunua kylläkin. Eräs rakentaja oli purkanut kotitalonsa pihapiiristä riihen hirret. Tarkoitus oli rakentaa niistä mökkitontille uusi nukkuma-aitta. Mökkitie oli tosiaankin niin pehmeässä kunnossa, ettei se kantanut kuorma-autoa, joten hirret hän päätti kuljettaa jarruttomalla kevytperävaunulla. Kun peräkärryyn laittoi lisälaidat sivulle, niin melkoinen määrä hirsiä kulki kerralla työmaalle. Peräkärryn jouset olivat tiukoilla, mutta hyvin tuntui kärryn runko kuitenkin kestävän. Ja kun kuljetuksen hoitaa yöllä, niin vähempi on tarkkoja sinisiä silmiä valvomassa. No niin, kuten arvata saattaa, kerrassaan mielenkiintoinen kuljetus hoippui tietä myöten eteenpäin. Takaa vilkahtivat silloin tällöin peräkärryn takavalot hirsien päiden takaa. Niin myös välähti virkapirssin punainen pysäytysvalo. Katselimme sinisilmillämme ihmeissään, miten tällainen kuljetus on ylipäätään mahdollinen. Peräkärryyn oli todellakin lastattu puolitoistametriä korkea kuorma riihikuivaa hirttä niin, että takaylitystä tuli lähes neljä metriä. Oli siellä pisimmän hirren päässä sentäs punainen lippu, mikä olikin sitten ainut laillinen asia tässä kuljetuksessa. Toisaalta senkin olisi pitänyt olla punainen valo näin yöaikaan. Hirret oli todellakin lastattu niin, että kärryn voimakkaan takapainoisuuden takia ainoastaan auton etupyörät ja peräkärryn pyörät koskettivat tien pintaa. Auton takapyörät sen sijaan roikkuivat ajon aikana aika-ajoin ilmassa. Noh, etuvetoinen kun auto oli, niin liikkuihan se kuljetus näinkin. Kuski selvitti, että tämä oli jo kolmas kuorma tänä kesäyönä. Hyvin olivat aikaisemman kuormat päässeet perille, kunhan vain muisti ajaa korkeintaan kahta kymppiä. Jos ajoi kovempaa, alkoi kuorma kuulemma heijaamaan. Emmepä osanneet päättää itkeäkö vaiko nauraa, mutta kuorma oli purettava siihen paikkaan. Sen paremmin kuski kuin mekään emme uskaltaneet avata peräkärryn kiinnitystä vetoautosta, sillä koukkuun kohdistui varmaan 500 kilon nostovoima, joka olisi sinkauttanut avaajan maata kiertävälle radalle. Mitä tästä opimme? Tuskin mitään, sillä kesällä kuitenkin näitä spesiaalikuljetuksia tullaan näkemään. Kerronpahan nyt kuitenkin, että peräkärryn kuorma ei saa ylittää auton tai peräkärryn rekisteriotteeseen merkittyä kantavuutta. Alempi raja on voimassa, joka on yleensä vetoauton rekisteriotteeseen merkattu. Takaylitystä saa olla 2 metriä ja se takaylitys on merkittävä selvästi erottuvalla lipulla tai valolla. Peräkärry on kuormattava etupainoiseksi. Jos se lastataan takapainoiseksi, niin satavarmasti kärry alkaa ajon aikana heittelehtiä ja seuraukset voivat olla tuhoisat. Kuorma on sidottava niin hyvin, ettei se ajon aikana pääse liikkumaan, vaikka kärry kupsahtaisi kumolleen. Polttopuuklapeja kuljetettaessa hyvä keino on käyttää kuormaverkkoa tai kuomua, niin eivätpähän pääse klapit tippumaan tielle toisten riesaksi. Näillä eväillä aurinkoista kesää! Vanhempi rikoskonstaapeli evp.

MIELIPIDE I have a dream... Minulla on unelma, sanoi aikoinaan Martin Luther King, unelma paremmasta maailmasta. Niin meilläkin heinäveteläisillä on unelmia. Olen kerännyt seuraavaan eräitä esimerkkejä omista ja tuttavapiirini esittämistä unelmista. Meiltä löytyi mm. seuraavia unelmia: - paikallisin voimin sävelletystä ja esitetystä oopperasta Ukonvuorella - modernista hotellista Kermankosken päällä lasilattioineen ja -kattoineen, joiden läpi näkyy veden virtaus ja tähtitaivas kaikkina vuodenaikoina - Pääskyvuoresta perhematkailukeskuksena, jossa on eri-ikäisille sopivia liuku- ja laskettelumäkiä sekä poni- että koiravaljakkojen vetämiä kelkkoja ja pulkkia - Haapakodasta kansainvälisenä picnic-kohteena, jossa paikkakunnan musikantit myös esiintyvät - kansainvälisistä laulukursseista hirsihuvilassa Honkaniemessä, joissa käyvät mm. japanilaiset ja kiinalaiset laulunopiskelijat - tositunnelmallisesta gourmeeravintolasta entisen nahkurin talon alakerrassa (tai muussa sopivassa vanhassa rakennuksessa) - nuorisojoukkojen virroista asemalta Raamitalolle, jossa pidetään ympäri Suomea olevia nuoria kiinnostavia kulttuuri- ja taidekursseja ja -tapahtumia - Juha Kotilaisesta maskeerattuna säveltäjä Otto Kotilaiseksi, joka kesäisin tepastelee ja jutustelee Heinävedellä - nuorisoleireistä Kinkkusaaren rantamaisemissa telttoineen ja kanootteineen - Abrahamin torpan kaltaisista vuosisadan alun tyyliin sisustetuista paikoista hiljentymistä etsiville ruuhka-suomalaisille - entisistä lotjista tai proomuista Kermanrannassa ja Karvion kanava-alueella, jotka alukset on muunnettu tunnelmallisiksi pikkuravintoloiksi - itä-länsi (East-West) -aiheisista vuosittaisista kulttuuritapahtumista, jotka vetävät kiinnostuneita ihmisiä Etelä-Suomesta aina ulkomaita myöten - viikonloppuohjelmista aikuisille suomalaisille ympäri maata, jotka pidetään esim. Gasthausissa ja joissa esim. parityö Kuhaset valottavat parisuhteiden karikoita ja ihanuuksia ja joihin liittyy muutakin itsetuntemusopetusta, yhteisliikuntaa ja muuta yhteistä ajanvietettä - hyvin suunnitelluista matkailupaketeista, joissa vieraillaan Heinäveden keskeisillä luontoym. kohteissa ja joiden sisältö painottuu hengelliseen (Lintula, Valamo, Säynämö, Enonkosken luostari), kulttuuriin tai musiikkiin - sivistys- ja koulutoimen järjestämistä nuorten ideakilpailusta uusien Heinävettä koskevien unelmien löytämiseksi ja ehdotuksista sellaisten toteuttamiseksi Unelmia kirjannut: Jukka Laitakari

Kesäbongari on alkanut haikailla vanhoja hyviä aikoja. Lapsena välistä kovin työläältä tuntunut heinäntekokin olisi nyt mukava kokea. Ei vaan ole näihin maisemiin ja heinän tuoksuun enää paluuta. iime Kesäsanomissa Kesäbongari uhosi vääntävänsä kesän kuivaksi, mutta mitenkäs kävi. Vettä tuli joka syöksytorvesta lähes päivittäin ja melko paljon, sanoisin. Nöyrin mielin jätän nyt kaikenlaiset kesäsään uhkailut väliin ja otan vastaan joka kuuron mitä ylhäältä annetaan. Silti mikään ei estä toivomasta, että se parina viimekesänä sateen vuoksi väliin jäänyt laivaristeily Heinäveden kanavilla vihdoin toteutuisi. Melkein yhtä paljon kuin arveluttaa, että sataako vai paistaako, niin jänskättää, että jaksaako se Erni nostaa sen Kaisun olkapäilleen vai mitenkä se nyt oli. Ai mitkä Erni ja Kaisu. No, ne kesäteatterilaiset, jotka hääräävät ihmissuhdekiemuroissaan Kerman lavalla odotetusti täysille katsomoille. Paljon korkeammalla katolla varustettu katsomo Karvion kesäteatterissa täyttyy myös, kunhan Karvion koppelot alkavat kutkailla kesäkuun puolessa välissä. Siellä on väliin koppelot mehtoja ja metot koppeloita, siis ihan hullua meininkiä. On hyvä, että Kerman ja Karvion välillä on jonkinmoinen vesimatka, voisivat muuten Karvion taistelevat koppelot lennähtää mukaan Kermankosken esitykseen. Se olisikin näky, kun koppelot jahtaisivat perhosia. Siitä voisi tulla jopa liian paksua. Paljon on painetta muutamalla kesä-heinäkuun viikolla tänäkin vuonna. Kesätapahtumaa on joka viikonloppu ja väliin viikollakin. Ei taho millään keretä kaikkiin. Kesäbongari on saanut varmalta taholta vihiä, että juhannuksena tuolla Kerman sillan kainalossa roihautetaan ennennäkemättömän komea kokko. Toisaalta perinteistäkin perinteisemmät juhannustanssit houkuttelisivat Sarvikummun lavalla. Ei täältä tapahtumien järjestäjiltä ainakaan mielikuvitusta puutu. Esimerkiksi kyläravintelissa esiintyi jo alkukesästä ensin murskahumppa ja sen setin jälkeen toiseksi esiintyjäksi luonnollinen valinta oli yhtye, joka oli moisen humpan jäljiltä jo aivan palasina (puzzle). Elävänmusiikin yhdistys astuu laivaan kuin Tuuliajolla-kiertueen eput aikoinaan ja tekee rockristeilyn heinäkuun alkupuolella. Pikkulinpuiston valmistumista odotellessa pitänee pyörähtää heti heinäkuun alussa Varistaipaleessa kanavan puistossa sulosointuja kuuntelemassa ja vertailemassa kummassa päässä pitäjää on nätimpi puistikko. Jospa jättäisi rilluttelun vähemmälle, käyttäisi vähäisen lomansa hyödyllisesti ja osallistuisi sivistäville kursseille. Miltäs kuulostaisi miehiselle miehelle seuraavat kurssit? 4Hyhdistyksen kudontakurssi, karjalaiset kansanpuvut tai laulukurssi laulutaidottomille. Siihen lisäksi tekaisisi parit ikonit ja maalin kuivumista odotellessa pyörähtäisi esperanton kurssille. Esperantohan on se kansainvälinen kieli, jota kukaan ei osaa. Osaisivatkohan nuo kansainvälisen judoleirin mainiot tatamintamppaajat, jotka tulevat tänne juhannuksen jälkeen. Taikka jos yhteinen kieli löytyisi puolison kanssa vaikka parisuhteen parhaaksi -kurssilta. Ennen sitä pitäisi kyllä pohtia ihmisenä olemisen filosofiaa. Sellainenkin kurssi järjestetään. Siis väittääkö joku, ettei täällä ole kesällä mitään tekemistä? Käväisisi vaikkapa Valamon kansanopiston kanttorikoulussa. Sieltä opin saaneena voisi mennä heinäkuun lopulla aina aurinkoisten Kirkastusjuhlien jälkeen Musiikkipäiville koettamaan, kestääkö keuhkot. Älkää peljätkö, en ole tosissani, siellä on tänäkin vuonna esiintyjinä sen tason ammattilaiset, että tyydyn suosiolla kuuntelupuolelle. Elämänkaarta Oskar Merikannon lauluin piirtää baritoni Jorma Hynninen, joka esiintyy Heinäveden komeaksi kunnostetussa kirkossa musiikkipäivien aikaan. Nostalgiset laivaristeilyt ovat muotia tänä kesänä. Näet basso Matti Salminenkin seilaa sinisellä Saimaalla ja tangoilee ilonamme heinäkuun lopulla. Lienevätkö kyseessä kesän ainoat tanssit Kermankosken lavalla. Siis sinne! Jos ei halua rasittaa itseään kesällä sen kummemmin, niin ainahan voi lonnia heinäkuussa iltatoreille. Sieltä saa lakua, savukallaa ja saipotta, eikä tarvii olla yksin. Kaikkea sitä on tarjolla mitä kelpo iltatorimeininkiin kuuluu. Siis näitä tapahtumiahan on. Joku ihan kaheli juttu tai kisa täältä vielä puuttuu. Jos järjestettäisiin vaikka vastantekokisat isolla budjetilla. Ympäri valtakuntaa tulevat kisailijat vääntäisivät hikuna vastoja. Meidän metsät ja risukot siistiytyisivät samalla kun vastatarpeita kerättäisiin. Valmiit vastat voisi myydä sitten joulun alla veteraanien hyväksi. Kesäbongari on pitkin kevättä ihmetellyt pihoissa lumen alta paljastuvia pihatonttuja. Tämä jostain Euroopasta tänne rantautunut villitys ei ota millään laantuakseen. Ihan kuin niitä olisi siinnyt talven aikana lisää. Ei ne olleetkaan myyrät, vaan tyttö- ja poikatontut, jotka telkkusivat hangen alla pitkin talvea. Kesäbongari ei parhaalla tahdollakaan ymmärrä, miksi ihmisten pitää koristella pihansa moisella roinalla. Nettimielipidettä lainatakseni: - ne on mauttomia ja tuo mieleen kimi räikkösen. Jos niihin asentaisi äänirasian tai vanhan saranan niin äänikin olisi sama. Ei tontun omistajien tarvitse tästä syyllistyä, näet sellainen löytyy omalta pihaltakin. Sain sen lahjaksi ja vieraat sen tuodessaan kehuivat, miten hyvin se sopii meidänkin puutarhaan. En ole raaskinut viskata sitä pois. Ja nyt savolaiseen tapaan kierrellen ja kaarrellen varsinaiseen ideaan. Jos näistä tontuista ei päästä eroon, niin käännetään asia toisinpäin. Suunnitellaan Heinävedelle ihan oma Heinävesi-pihatonttu, vaikka kokonainen perhe. Tässäpä ideaa Kirkonkylä Kauniiksi -kampanjaan. Jättimäinen Heinävesipihatonttu Pikkulin puistoon, vähän niinkuin se kuuluisan kyläkaupan hevosenkenkä. Myön tämän järisyttävän ideani halavalla. Eiköhän täältä löytyne tätä nykyä taitavia sormia muotoilemaan omannäköisiä tonttuja vaikka savesta. Taikka tehhään mualiman suurin kukkopilli. Siellähän voisivat kesällä turistit ja syksyllä puistosetät lämmitellä. Sen rakentaminen työllistäisi puoli pitäjää pitkäksi aikaa. Ei helekkarissa, hiiteen kaikki kurssit ja tapahtumat. Heitän kalavehkeet venneen kokkaan, souvan kallaan kauniille Kermajärvelle ja kauas jiä kavala mualima. Kesäbongari

Kermajärvi, tuulella käyvä tyttö Heinäveden natura-helmi, Kermajärvi, on oikukas kuin pahinkin leidi. Juuri kun olet todennut veden olevan ihanaisen uimalämmintä, järvi tekee tepposensa. Pari esimerkkiä mökkiläisiltä Haapaniemen kupeelta. Avantouintiakin kokeillut mökkiläisrouva ilahtui, kun järven lämpötila näytti toukokuun loppupuolella runsasta 13 astetta. Mikäs oli käydessä pulahtamassa saunareissulla ja vielä seuraavana päivänä aamu-uinnilla. Koitti ilta. Oletus 13-asteisesta vedestä oli mielessä, kun rouva suuntasi ensimmäisten löylyjen jälkeen vilvoittelemaan kirkkaaseen veteen. Jo varpaan kastelu herätti mieleen tutun tunteen: ei kai taas! Kyllä, lämpötila oli tuulten ansiosta laskenut. Mittari näytti 8,5 astetta. Seuraavana päivänä tuuli oli jälleen vesien mylläystuulella. Saunareissulla mittariin vilkaistiin jo ennen veteen laskeutumista: 5,5 astetta. Sentään plussalla Tupaantuliaisiin tulleita vieraita opastettiin, että tervemenoa uimaan Kermajärveen! Muutama kesä sitten samaisella kesämökillä riemuittiin järven +24 asteen lämmöstä aamutuimaan. Tokihan sinäkin päivänä tuuli Illalla saapuneille vieraille kerrottiin lämmin ilouutinen ja kehotettiin nauttimaan saunareissulla lämpimästä vedestä. Saunojia sivukorvalla kuunnellutta isäntäväkeä vieraiden kiljahtelu ihmetytti. Saunasta palanneet kritisoivat, että tuskin oli vesi + 24. Tuuli oli purkanut selältä viileää vettä lahdelmaan mittari oli näyttänyt +14 astetta. Joten Kermajärven rannoilla kesää viettävät varautukaa: kovin on järvi tuulella käypä! Kerma Lake, The Girl With Windy Moods Heinävesi s pearl of nature, lake Kerma, is as capricious as a lady. As soon as you have discovered that the water is warm and pleasant to swim in, the lake takes you by surprise. A few examples from summer residents of Haapaniemi cape. The lady of the summer house a person familiar with ice swimming - was glad to discover that the water s temperature was just a bit over 13 degrees Celsius in the end of May: warm enough to take a dip into the water after evening sauna, and enjoy a refreshing morning swim the following day. Next evening, remembering the nice 13 degrees, the lady headed towards the clear water after a short visit to the sauna. As her toe touched the surface, a familiar thought crossed her mind: oh no, not again! Yes, thanks to the winds, the temperature was down to 8,5 degrees. The next day wind was busy mixing the waters. This time the lady took a look at the thermometer before putting a toe into the water. 5,5 degrees. Well, at least it was still PLUS 5,5. Newly arrived guests were advised to have fun and swim in Kerma lake. A couple of summers ago, one morning, the same residents enjoyed a precious water temperature of 24 degrees Celsius. But it was a windy day In the evening guests arrived to the summer house, and as the In English tradition goes, they were offered a sauna. The guests were told to enjoy the warm water something one does not experience every day by the Kerma lake! To the surprise of the hosts, the guests did not sound pleased when they got down to the water. In fact, they were screaming. And as they returned from sauna, they were quite certain that the water was not even close to 24 degrees. The wind had brought cold water towards the cape and the thermometer revealed 14 degrees. So those of you who plan to spend summer days by the Kerma lake remember that Kerma has windy moods! Kuntakyltit nostavat luostaripitäjää Heinävedelle tulevien suurimpien teiden varsille ilmestyi uusia kylttejä parahiksi kesän alussa. Heinäveden kunnan tilaamien kylttien tavoitteena on nostaa luostaripitäjän imagoa ja muistutella kulkijoille, että Lintulan ja Valamon luostarit sijaitsevat nimenomaan Heinäveden kunnassa. Kylteistä välittyy myös Heinäveden vehreä luonto vesistöineen. Valtatie 23:n varrella Vuorisen kohdalla Tervetuloa Heinävedelle -kyltti ei jää autoilijoilta huomaamatta.