2019 CQ World Wide RTTY DX Contest. Syyskuu 28-29, 2019 Alkaa lauantaina 00:00:00 UTC ja päättyy sunnuntaina 23:59:59 UTC.

Samankaltaiset tiedostot
The 2015 CQ World-Wide DX RTTY Contest. Syyskuu 26-27, 2015 Alkaa lauantaina 0000 UTC ja päättyy sunnuntaina 2400 UTC.

2013 CQ WW RTTY DX Contest Syyskuu 28-29, 2013 Alkaa lauantaina 0000 UTC ja päättyy sunnuntaina 2359 UTC.

The 2014 CQ World-Wide DX RTTY Contest. Syyskuu 27-28, 2014 Alkaa lauantaina 0000 UTC ja päättyy sunnuntaina 2400 UTC.

2019 World Wide Digi DX Contest. Alkaa lauantaina klo 1200 UTC ja päättyy sunnuntaina klo 1159 UTC.

2017 CQ World-Wide DX Kilpailu

Alkaa lauantaina klo 0000 UTC ja päättyy sunnuntaina klo 2359 UTC.

Alkaa lauantaina klo 0000 UTC ja päättyy sunnuntaina klo 2359 UTC.

Kaikki muut lailliset ITU:n määritelmän mukaiset pohjoismaiset prefiksit hyväksytään kilpailuun ja kertoimia varten.

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset

Maksumuistutuksen lähettäminen Merit Aktivasta

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

TW- LTE REITITIN: GRE- OHJEISTUS

OpenVPN LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille

LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot

PPTP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille

PPTP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille

R-Rallicup SARJASÄÄNNÖT 2019

ILMOITTAUTUMINEN. Hämeentie 105 A, FI Helsinki Tel , Fax

POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT.

1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu).

LZ DX CONTEST 2014 OH3AC. OH1SIC Göran Ingemar Backman

EKP:N HANKINTAMENETTELYJEN VERKKOPALVELU OSALLISTUMINEN HANKINTAMENETTELYIHIN

NATIONAL RACE SERIES

Kilpailutyöskentely usean antennin järjestelmällä

TW- EAV510 / TW- EAV510 AC: OpenVPN

Opus SMS tekstiviestipalvelu

Vuoden 2011 parhaat haussa!

NATIONAL RACE SERIES

TW- EAV510/TW- EAV510AC: GRE- OHJEISTUS

Basware toimittajaportaali

TW- EAV510/TW- EAV510AC: PPTP- OHJEISTUS

Aloita valitsemalla aineistosiirron tapa, Classic tai Light.

Virtuaalisen kauppapaikan säännöt Versio 1.0

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

Toimittajaportaalin pikaohje

NATIONAL RACE SERIES

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Rallispecial

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

GULF OF FINLAND PURJEHDUSOHJEET

KRU-1 PLL & UHF TRUE DIVERSITY langaton mikrofonijärjestelmä. Käyttöohje. ä ä ä ö ä ö

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

L2TP LAN to LAN - yhteys kahden laitteen välille

Järjestäjä Oy Gustav Paulig Ab

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE

MX KERHOJOUKKUEIDEN SM

Lauantailenkki

Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU

R-Rallicup SARJASÄÄNNÖT 2020

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Tapahtuma: H-Vene SM Päivämäärä:

Kingi: Äänestyksen yleiset säännöt ja ehdot

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon

LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu Yleiset säännöt ja ehdot

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus

Wilman pikaopas huoltajille

iphone ja ipad

TW- EAV510/TW- EAV510AC:

Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tentti kestää kolme tuntia. Tehdään sähköisesti mikroluokkien Windows-koneilla.

Laatija: Staria Oyj Ostolaskujen käsittelyohje versio 0.1 Hyväksyjä: Jukka Suonvieri OSTOLASKUJEN KÄSITTELY

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

8. VIDEO-LÄHTÖ 9. Toimintapainikkeet 10. POWER-merkkivalo 11. PAL-merkkivalo 12. Kanavavalitsimen kytkin 13. VIDEO-TULO

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

TW- EAV510/TW- EAV510AC: L2TP- OHJEISTUS

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA

KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

TAAJUUSMAKSULASKENNAN ESIMERKIT

SUOMEN RADIOAMATÖÖRILIITTO RY SRAL kerhotietokysely Palautettava viimeistään

Lisenssin hakeminen PTC:n verkkosivun kautta

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM

Rallin Perustoimitsijakoulutus, AT-toiminta

Enigmail-opas. Asennus. Avainten hallinta. Avainparin luominen

HP Roar Plus -kaiutin. Muut ominaisuudet

C: Rulla D: Paristotila E: Käytössä / Ei käytössä - painike F: Yhteyspainike G: Optinen liikkeentunnistin

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen.

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018

Sisällysluettelo. Yleiset säännöt 2, 3. Mittaus 4. Katsastus 4. Akku / Kaapelit moottoritilassa 4-5. Vahvistin, Kaiutinkotelo(t), Kaapelit 5-6

Visma Approval Center. Versiosaate 1.3

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en)

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Transkriptio:

2019 CQ World Wide RTTY DX Contest Syyskuu 28-29, 2019 Alkaa lauantaina 00:00:00 UTC ja päättyy sunnuntaina 23:59:59 UTC. I. TAVOITE: Tavoitteena on pitää kilpailuyhteyksiä mahdollisimman monen radioamatööriaseman kanssa. Tavoitteena on myös saada yhteyksiä mahdollisimman moneen vyöhykkeeseen (CQ zoneen), maahan, USA:n osavaltioon ja Kanadan alueeseen. II. TYÖSKENTELYALUEET: 3.5, 7, 14, 21 ja 28 MHz. Työskentelyalueiden sisäistä jakoa koskevia suosituksia tulee ehdottomasti noudattaa. III. KILPAILUSANOMA: RST-raportti + CQ zone numero (esim. 599 14). USA:n ja Kanadan asemat antavat lisäksi asemapaikkaansa osoittavan osavaltio- tai aluelyhenteen (esim. 599 05 MA). Ks. kohta IV.C.3. IV. TULOSLASKENTA: A. Lopputulos: Lopputulos on yhteyspisteiden summan ja kertoimien (zonet + maat + USA:n osavaltiot/kanadan alueet) summan tulo. Esimerkki: 1000 yhteyspistettä * (30 zonea + 70 maata + 35 osavaltiota/aluetta) = 135,000 (lopputulos). B. Yhteyspisteet: Saman aseman voi työskennellä kilpailun aikana kerran kullakin työskentelyalueella. Yhteyspisteet lasketaan vasta-aseman sijainnin mukaan. 1. Yhteydet toiseen maanosaan antavat kolme (3) pistettä. 2. Yhteydet omaan maanosaan, paitsi omaan maahan antavat kaksi (2) pistettä. 3. Yhteydet omaan maahan antavat yhden (1) pisteen. C. Kertoimet: Kertoimia on kolmea eri tyyppiä. 1. Zone: Jokaisesta työskennellystä CQ-zonesta saadaan yksi (1) kerroin työskentelyalueittain. CQ Worked All Zones-todisteen säännöt ovat standardi. 2. Maa: Jokaisesta työskennellystä maasta saadaan yksi (1) kerroin työskentelyalueittain. DXCCmaaluettelo, Worked All Europe (WAE)-maaluettelo ynnä IG9/IH9 sekä WAC-todisteen maanosarajat ovat standardeja. Maritime mobile-asemista voi saada vain zone-kertoimen. 3. W/VE QTH: Jokaisesta USA:n valtiosta (48), District of Columbiasta ja Kanadan kutsumerkkialueesta (14) saadaan yksi (1) kerroin työskentelyalueittain. USA:n asemat käyttävät U.S. Postal Servicen virallisia osavaltiolyhenteitä (esim. Michigan = MI, Massachusetts = MA, Ohio = OH, The District of Columbia = DC).

Huom.: Alaska (KL7) ja Hawaii (KH6) ovat maakertoimia, eivät siis USA:n osavaltiokertoimia. Kanadan kutsumerkkialueita on kaikkiaan 14: NB (VE9), NS (VE1), QC (VE2), ON (VE3), MB (VE4), SK (VE5), AB (VE6), BC (VE7), NWT (VE8), NF (VO1), LB (VO2), NU (VY0), YT (VY1), PEI (VY2). V. KILPAILULUOKAT: A. Yhden työskentelijän kilpailuluokat: Yksi henkilö (operaattori) suorittaa kaikki operointiin ja yhteyksien lokiin kirjaamiseen liittyvät tehtävät. Operointiaikaa ei rajoiteta eikä työskentelyalueen vaihtoa rajoiteta. Vain yksi lähetin voi olla käytössä kunakin hetkenä. 1. Single Operator: DX-vihjejärjestelmien käyttö on kielletty (ks. kohta VIII.2). a. High Power (All Band tai Single Band): Lähtöteho ei saa ylittää 1500 W. b. Low Power (All Band tai Single Band): Lähtöteho ei saa ylittää 100 W. c. QRP (All Band tai Single Band): Lähtöteho ei saa ylittää 5 W. 2. Single Operator Assisted: DX-vihjejärjestelmien käyttö on sallittu tässä kilpailuluokassa (ks. kohta VIII.2). a. High Power Assisted (All Band tai Single Band): Lähtöteho ei saa ylittää 1500 W. b. Low Power Assisted (All Band tai Single Band): Lähtöteho ei saa ylittää 100 W. c. QRP Assisted (All Band tai Single Band): Lähtöteho ei saa ylittää 5 W. B. Yhden työskentelijän rinnakkaisluokat: Ehdot täyttävä Single Operator All Band-luokan kilpailija voi osallistua MYÖS yhteen alla mainituista rinnakkaisluokista merkitsemällä Cabrillolokin CATEGORY-OVERLAY-riville haluamansa rinnakkaisluokan. Rinnakkaisluokkien tulokset julkaistaan erikseen HP- ja LP-luokittain. QRP-asemat lasketaan rinnakkaisluokissa LP-luokkaan kuuluviksi. 1. Classic Operator (CLASSIC): Osallistuja käyttää vain yhtä radiota, sellaista, joka ei mahdollista lähetyksen kanssa rinnakkaista kuuntelua. DX-vihjejärjestelmien käyttö on kielletty. Työskentelyaika on 24 tuntia - työskentelytaukojen pituudet ovat vähintään 60 minuuttia. Jos todellinen työskentelyaika ylittää 24 tuntia, vain 24 ensimmäisen tunnin aikana pidetyt yhteydet lasketaan mukaan lopputulokseen. Single Operator Assisted-luokan operaattorit eivät voi osallistua tähän rinnakkaisluokkaan. 2. Rookie (ROOKIE): Operaattorin ensimmäisen radioamatööriluvan myöntämisestä on kulunut vähemmän kuin kolme (3) vuotta kilpailun alkamispäivämääränä. Merkitse ensimmäisen radioamatööriluvan myöntämispäivämäärä Cabrillo-lokin SOAPBOX-riville. Rookie-luokan voittopalkinnon voi saavuttaa vain kerran.

C. Monen työskentelijän kilpailuluokat (vain all-band kilpailuluokat): Työskentelijöiden lukumäärää ei rajoiteta. DX-vihjejärjestelmien käyttö on sallittu. Vain yksi lähetyssignaali työskentelyaluetta kohti sallitaan. 1. Single Transmitter (MULTI-ONE): Vain yksi lähetin (pääasema) ja yksi työskentelyalue on käytössä kunakin hetkenä. Poikkeus: Yhtä - ja vain yhtä - muuta lähetintä (kerroinasemaa) voidaan käyttää, jos - ja vain jos - se on eri työskentelyalueella kuin pääasema ja työskenneltävä asema on uusi kerroin. Kumpikin asema voi vaihtaa työskentelyaluetta enintään 8 kertaa täyden tunnin aikana (00-59 min). Kilpailulokista tulee ilmetä yhteyskohtaisesti, kumpi lähetin (pää- vai kerroinasema) oli kulloinkin käytössä. Kerroinasema ei saa kutsua CQ:ta (kilpailuyhteyksien saamiseksi). a. High Power: Kokonaislähtöteho ei saa ylittää 1500 W millään työskentelyalueella minään hetkenä. b. Low Power: Kokonaislähtöteho ei saa ylittää 100 W millään työskentelyalueella minään hetkenä. 2. Two Transmitters (MULTI-TWO): Enintään kahta lähetintä voidaan käyttää samanaikaisesti kahdella eri työskentelyalueella. Kumpikin asema voi vaihtaa työskentelyaluetta enintään 8 kertaa täyden tunnin aikana (00-59 min). Kilpailulokista tulee ilmetä yhteyskohtaisesti, kumpi lähetin oli kulloinkin käytössä. Kokonaislähtöteho ei saa ylittää 1500 W millään työskentelyalueella minään hetkenä. 3. Multi-Transmitter (MULTI-UNLIMITED): Kaikki viisi työskentelyaluetta voivat olla samanaikaisesti käytössä. Vain yksi signaali työskentelyaluetta kohti on sallittu minään hetkenä. Kokonaislähtöteho ei saa ylittää 1500 W millään työskentelyalueella minään hetkenä. D. Tarkistusloki: Tarkistuslokin tarkoituksena on auttaa muiden kilpailuun osallistuvien lokien tarkastuksessa. Lokin sisältämää tulosta ei näytetä tulosluettelossa eikä lokia julkaista. VI. PALKINNOT: Yhden työskentelyalueen loki voi saada vain työskentelyaluekohtaisen palkinnon. Jos loki sisältää yhteyksiä useilta työskentelyalueilta, muutetaan sen luokitusta, ellei lokin alkumäärityksissä toisin mainita. A. Kunniakirjat: Jokainen lokinsa ajoissa lähettänyt osallistuja saa verkon kautta kunniakirjan. B. Palkintolaatat: Palkintolaattoja jaetaan parhaille suorittajille useissa kilpailuluokissa. Ajantasainen palkinto- ja sponsoritilanne näkyy sivuilla www.cqwwrtty.com/plaques.htm. Kilpailuun osallistuva loki voi saada vain yhden palkinnon. Ylemmän tason (koko maailman, maanosan, maan) palkinnon voittanut osallistuja ei voi saada alemmantasoista (maanosan, maan, kutsumerkkialueen) palkintoa, vaan sen saa toiseksi sijoittunut kilpailija. VII. KERHOKILPAILU: Kerhon tulos on sen jäsenten yhteenlaskettu tulos. Kerhokilpailussa on kaksi luokkaa. A. USA:n kerhot: Osanotto rajoittuu niihin kerhon jäseniin, jotka asuvat enintään 250 mailin etäisyydellä kerhon keskuspaikasta.

B. USA:n ulkopuoliset kerhot: Osanotto rajoittuu niihin kerhon jäseniin, jotka JOKO asuvat samassa DXCC-maassa, jossa kerho sijaitsee TAI asuvat enintään 400 km etäisyydellä kerhon keskuspaikasta. C. Kerhokilpailua koskevia yleisiä sääntöjä: 1. Kansalliset organisaatiot (esim. ARRL tai SRAL) eivät voi osallistua kerhokilpailuun. 2. Yksittäistyöskentelijät voivat kerryttää vain yhden kerhon tulosta. Kerho voi kuitenkin laskea hyväkseen monen työskentelijän luokkaan osallistuneiden jäsentensä prosenttiosuuden kokonaistuloksesta. Lokista tulee ilmetä kerhon täydellinen nimi (ja kerho-osuudet tuloksesta, mikäli kyseessä on monen työskentelijän loki). 3. Vähintään neljä (4) lokia vaaditaan, jotta kerhon yhteistulos voidaan julkaista. Tarkistuslokit eivät voi osallistua kerhokilpailuun. 4. Sana asua tarkoittaa henkilön laillista ilmoitettua kotipaikkaa. VIII. TERMINOLOGIAA: 1. Asemapaikka: Alue, jolla kaikki kilpailussa käytettävät lähettimet, vastaanottimet ja antennit sijaitsevat. Kaikki lähettimet ja vastaanottimet sijaitsevat samalla ympyrän muotoisella alueella, jonka läpimitta on enintään 500 m. Aseman antennit on kytketty kaapeleilla suoraan lähettimiin ja vastaanottimiin. 2. DX-vihjejärjestelmät: Minkä tahansa teknisen apuvälineen tai menetelmän käyttö, joka antaa operaattorille tietoa aktiivisista kutsumerkeistä tai kertoimista yhdessä taajuusinformaation kanssa. Näitä ovat, mutta ei kaiken kattavasti: monikanavaisen RTTY-dekooderin käyttö, DX Cluster, DXvihjeitä keräävät verkkosivut (esim. DX Summit), paikallinen tai etäällä sijaitseva kutsumerkkejä ja taajuustietoa selvittävä teknologia (esim. RTTY Skimmer tai Reverse Beacon Network) tai avustavien henkilöiden muodostama tukiryhmä. IX. KAIKKIA KILPAILIJOITA KOSKEVAT OHJEET: 1. Kilpailijan tulee työskennellä valitsemansa kilpailuluokan sääntöjen puitteissa. 2. Jokaista kilpailusuoritusta (lokia) vastaa yksi yksiselitteinen kutsu. Kilpailusuoritukseen hyväksytään vain kilpailussa käytetyllä kutsulla pidetyt yhteydet. 3. Kilpailija ei saa ylittää valitsemansa kilpailuluokan tehorajaa millään työskentelyalueella. Kokonaisteho mitataan aktiivisen vahvistimen antenniliittimestä. 4. Oman toiminnan suora tai epäsuora mainostaminen DX-vihjejärjestelmissä on kielletty. 5. Etätyöskentely on sallittu, mikäli kaikki lähettimet, vastaanottimet ja antennit sijaitsevat samalla etäasemapaikalla. Etäoperoidun aseman tulee noudattaa kaikkia asemaa, lupaa ja kilpailuluokkaa koskevia rajoituksia. Käytetyn kutsumerkin täytyy olla paikallisen viranomaisen myöntämä tai hyväksymä.

6. Asemapaikan ulkopuolella sijaitsevien etävastaanottimien käyttö on kielletty. 7. Vain yksi työskentelyaluekohtainen signaali sallitaan. Jos samalla työskentelyalueella on kaksi tai useampia lähettimiä, samanaikaisten lähetysten ESTÄVÄ laite on oltava käytössä. CQ-kutsu kahdella tai useammalla saman työskentelyalueen taajuudella on kielletty. 8. Vasta-aseman kutsumisen, kutsuun vastaamisen ja kutsumerkkien kopioinnin sekä sanomien vaihdon pitää tapahtua kilpailun aikana ja kilpailun sääntöjen mukaisilla työskentelyalueilla ja lähetelajilla. 9. Lokiin kirjattujen kutsumerkkien korjailu kilpailun jälkeen käyttäen apuneuvona mitä tahansa tietokantaa, tallenteita, sähköpostia tai muuta menetelmää on kielletty. 10. Kutsumerkit kirjataan lokiin samassa muodossa kuin ne esiintyivät kilpailuyhteyden aikana. 11. Vain 45,45 baudin, 170 Hz ääniparin ITA2 RTTY-lähetelaji on sallittu. X. LOKIOHJEET: Lokien sähköinen lähetys vaaditaan kaikilta niiltä osanottajilta, jotka käyttävät tietokonetta yhteyksien kirjaamiseen lokiin tai lokien viimeistelyyn. 1. Lokiin TULEE kirjata jokaisesta yhteydestä seuraavat tiedot: päivämäärä ja UTC-aika oikein kirjattuna, taajuus (tai työskentelyalue), työskennellyn aseman kutsumerkki, lähetetty sanoma ja vastaanotettu sanoma. Vajavainen loki voidaan siirtää tarkistuslokiksi. Yhteydet kirjataan lokiin yhteyden aikana. Maailman- ja maanosan mestaruuksiin tähtäävien asemien tulee kirjata lokiin jokaisen yhteyden tarkka taajuustieto. 2. Yhden työskentelyalueen luokkaan osallistuvan lokin tulee sisältää kaikki kilpailun aikana pidetyt yhteydet, nekin, jotka on pidetty muilla työskentelyalueilla. Haluttu työskentelyalueluokka rajataan Cabrillo-lokin alkumäärityksissä tai yhteenvetolomakkeella. Loki, joka sisältää yhteyksiä vain yhdeltä alueelta, siirretään yhden työskentelyalueen luokkaan. 3. Standardi lokiformaatti on CABRILLO. Ks. sivuilta www.cqwwrtty.com/logs.htm yksityiskohtaiset ohjeet CABRILLO-lokin alkumäärityksen tekoon. Virheelliset alkumääritykset voivat viedä lokin väärään kilpailuluokkaan tai siirtää lokin tarkistuslokiksi. Huom.: USA:n asemien tulee ilmoittaa sijaintivaltionsa CABRILLO-lokin alkumäärityksissä (esim. LOCATION: OH), muut asemat DX (esim. LOCATION: DX). 4. Suora verkkotallennus (web upload) on suositeltavin tapa toimittaa loki kilpailun järjestäjille. Se tapahtuu verkko-osoitteessa www.cqwwrtty.com/logcheck/. Loki voidaan toimittaa perille myös sähköpostiviestin liitteenä osoitteeseen rtty@cqww.com. Viestin otsikkoon kirjataan kilpailussa käytetty kutsumerkki eikä muuta. Kaikkien lokien perille tulo vahvistetaan sähköpostitse. 5. Ohjeet ei-cabrillo-muotoisen lokin tekoon: Ellei lokia ole mahdollista lähettää CABRILLO-muotoisena, pyydä ohjeet Contest Directorilta muunmuotoisen lokin lähettämiseksi.

6. Ohjeet paperilokin tekoon: Paperiloki voidaan lähettää osoitteella CQWW RTTY DX Contest, P.O. Box 1877, Los Gatos, CA 95031-1877, USA. Paperilokiin pitää liittää yhteenvetoarkki, joka sisältää kaikki pistelaskentaan tarvittavat tiedot, kilpailuluokan, kilpailijan nimen ja postiosoitteen PAINOKIRJAIMIN. 7. Lokin perilletulon vahvistus: Kaikkien lokien perilletulo vahvistetaan sähköpostitse. Vastaanotettujen lokien luettelo näkyy sivuilla www.cqwwrtty.com/logs_received.html. 8. Lokin peruutus: Kilpailija voi perustelematta vetää takaisin jo lähettämänsä lokin 30 päivän kuluessa postitusajan jälkeen. Ohjeet saa Contest Directorilta. XI. LOKIEN POSTITUS: 1. Kaikki lokit pitää lähettää VIIDEN (5) PÄIVÄN KULUESSA kilpailun päättymisestä viimeistään lokakuun 4, 2019 klo 2359 UTC mennessä. Lokin uudelleen lähetys eräpäivän jälkeen siirtää lokin myöhästyneeksi lokiksi. 2. Jatkoaikaa voi pyytää sähköpostitse osoitteella questions@cqwwrtty.com. Pyynnössä on esitettävä hyväksyttävä perustelu ja pyynnön on oltava perillä ennen lokien viimeistä postituspäivää. Jatkoajan voi hyväksyä vain Contest Director. 3. Viimeisen postituspäivän jälkeen saapuneet lokit voidaan listata tulosluettelossa, mutta ne eivät oikeuta mahdollisiin palkintoihin. XII. TULOSTEN ARVIOINTI: CQ WW RTTY DX Contest Committee on vastuussa kilpailusuoritusten tarkastuksesta ja oikeudenmukaisesta käsittelystä. Kilpailuun osallistuvien odotetaan noudattavan sääntöjä ja parhaiksi havaittuja radioamatööritoiminnan käytäntöjä. Kilpailun sääntöjen rikkominen tai epäurheilijamainen käytös voivat pakottaa kilpailukomitean kurinpidollisiin toimiin. A. Epäurheilijamainen käytös: Esimerkkejä epäurheilijamaisesta toiminnasta (ei kaiken kattava luettelo): 1. Yhteyksistä sopiminen tai niiden varmistaminen käyttäen mitä tahansa radioamatööritoimintaan kuulumatonta apuneuvoa, esimerkkeinä puhelin, Internet, pikaviestimet, chat rooms, VoIP, sähköposti, sosiaalinen media tai verkkosivut. 2. Kilpailija lähettää taajuuksilla, joihin kilpailijalla ei ole lupaa. 3. Yhteysaikoja muutetaan lokiin alueenvaihto- tai työskentelytaukosääntöjen vuoksi. 4. Lokissa on liian paljon yhteyksiä tai kertoimia, joita ei voida todentaa. 5. Lähete vaatii liikaa kaistaleveyttä (esim. yliohjaus, avainnusklikit) tai aiheuttaa voimakkaita harmonisia lähetteitä muille työskentelyalueille. 6. Oman tunnuksen antovälin pitkittyminen (yli 1 min.).

B. Audiotallenteet: Yhden työskentelijän luokan operaattorin (ks. kohta V.A.1), joka kilpailee sijoituksesta viiden parhaan joukossa a) koko maailmassa, b) maanosassaan tai c) USA:ssa, mukaan luettuna myös CLASSIC-rinnakkaisluokka, tulee tallentaa operaattorin lähettämä ja vastaanottama viestienvaihto koko kilpailun ajalta. Tallenteen tulee noudattaa yleistä formaattia (esim. mp3) ja sisältää molempiin korviin tulevan audion eri kanavina. Tallennuksen tulee olla jatkuva, ei siis vain yksittäisiä yhteyksiä koskeva. Työskentelytaukojen aikana ei kuitenkaan tarvitse tallentaa. Kilpailukomitea voi vaatia tallenteen kuultavakseen 120 päivän aikana laskettuna lokien viimeisestä postituspäivästä. Tallenteet pitää toimittaa komitealle viiden (5) päivän kuluessa. Mikäli tallennetta ei toimiteta ajoissa, komitea voi siirtää lokin sopivaksi katsomaansa luokkaan, tarkistuslokiksi tai kokonaan hylätä lokin. C. Kurinpitotoimet: Rikkeen tehneen osallistujan suoritus voidaan hylätä kilpailukomitean päätöksellä. 1. Hylätyt osanottajat listataan julkistetun tulosluettelon lopussa eivätkä ole palkitsemiskelpoisia. 2. Kilpailukomitean toimenpiteistä tiedotetaan sähköpostitse kilpailijan lokissa olevaan osoitteeseen. Kilpailijalla on aikaa viisi (5) päivää vedota päätöksestä Contest Directorille. Tämän jälkeen päätös on lopullinen. 3. Kilpailukomitea varaa itselleen oikeuden muuttaa kilpailuluokkaa tutkittuaan lokin tai muuhun informaatioon perustuen. D. Lokien tarkistus: Kilpailukomitea tarkistaa kaikki lokit käyttäen apuna tarkoitukseen kehitettyä ohjelmistoa ja inhimillistä arviointia. 1. Duplikaattiyhteydet poistetaan ilman sakkoja. 2. Yhteydet, joissa on väärin vastaanotettu sanoma, poistetaan ilman sakkoja. 3. Yhteys, jossa vasta-aseman kutsumerkki on kirjattu väärin tai yhteys puuttuu vasta-aseman lokista, poistetaan. Virheestä koituu sakkoja kahden (2) vastaavanarvoisen yhteyden arvosta. XIII. JUHLALLINEN VAKUUTUS: Lähettäessään CQ WW RTTY DX Contestin lokinsa ja ottaen huomioon CQ WW RTTY DX Contest Committeen panoksen tarkastustyössä osallistuja ehdoitta ja peruuttamattomasti hyväksyy, että hän: 1) on lukenut ja ymmärtänyt kilpailun säännöt ja hyväksyy niiden sitovuuden, 2) on operoinut noudattaen kaikkia operointimaassa voimassa olevia radioamatööritoimintaa koskevia sääntöjä ja säädöksiä, 3) on hyväksynyt, että loki voidaan asettaa julki kaikkien nähtäväksi ja 4) on hyväksynyt, että Kilpailukomitean antamat varoitukset, hylkäämispäätökset ja muut toimenpiteet ovat virallisia ja lopullisia. Jos osanottaja ei halua tai ei voi hyväksyä kaikkia edellä mainittuja seikkoja, osanottajan ei pidä lähettää lokia ollenkaan tai lähettää se vain tarkistuslokiksi. CQ WW RTTY DX Contestin sääntöjä koskevat kysymykset voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen questions@cqwwrtty.com. Vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin voi löytää verkkosivuilta www.cqwwrtty.com.

(Huom. Tämän käännöksen on laatinut Tapani Juhola, OH2LU. Viralliset englanninkieliset säännöt on julkaistu CQ Magazine-lehdessä ja kilpailun kotisivuilla www.cqwwrtty.com ) Pvm: 13.08.2019