PÄÄTÖS Nro 54/08/2 Dnro ISY-2008-Y-12 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2008 HAKIJA Parikkalan kunta ASIA Kontiosaaren kanavan ja sen ylittävän sillan rakentaminen Simpelejärven Meijerinlahden virtausolojen parantamista varten, Parikkala HAKEMUS Parikkalan kunta on ympäristölupavirastoon 16.1.2008 toimittamassaan sekä 27.2.2008 ja 4.3.2008 täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa mainitulle hankkeelle. Kontiosaari on itse asiassa niemi Simpelejärvessä Särkisalmen taajaman edustalla. Niemen poikki rakennettavan kanavan ja sen ylittävän sillan rakentamisen tavoitteena on parantaa Meijerinlahden vesialueen veden laatua. Kanavan pituus on noin 150 m, pohjan leveys 1,5 m ja luiskien kaltevuus 1:2. Kanavan pohja on tasossa +67,5 m, jolloin kanavan vesisyvyydeksi Simpelejärven keskivedenkorkeuden (+68,8 m) vallitessa tulee 1,3 m. Kanavan luiskat verhoillaan karkealla soralla tai murskeella. Silta tehdään soikion muotoisena putkisiltana. Aukon leveys on 5,0 metriä ja korkeus 3,55 metriä.
2 Kanava kaivetaan sen jälkeen, kun rakennettavan sillan ympärystäyttö ja luiskien kiviheitokeverhoukset on tehty. Kaivumaista noin puolet sijoitetaan kanavan läheisyyteen maaston muotoiluun. Kaivualueen ulkopuolella kummassakin päässä uoma syvennetään ruoppaamalla vesialuetta. Maa-alue rakennettavan kanavan ja sen ylittävän sillan kohdalla on hakijan omistuksessa. Hakijan omistaman maa-alueen kummallakin puolella oleva vesijättöalue ja sen ulkopuolella oleva vesialue on Järvenpään osakaskunnan yhteistä aluetta. Osakaskunta on antanut kirjallisen suostumuksen kanavan kaivamiseen osakaskunnan omistaman vesijättöalueen kohdalla ja vesialueen ruoppaamiseen sen ulkopuolella. Hakijan käsityksen mukaan hankkeesta ei tule aiheutumaan vahinkoa tai haittaa kenellekään. Asemakaavassa hankealue on määritelty lähivirkistysalueeksi merkinnällä VL. Viereinen alue on varattu venevalkama-alueeksi merkinnällä LV. Kanava on merkitty asemakaavaan merkinnällä lvk (ohjeellinen kanava-alue). Hanke on suunniteltu toteutettavaksi kolmen vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. HAKEMUKSEN TIEDOKSIANTO JA TEHTY MUISTUTUS Hakemus on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :n mukaisesti annettu kuuluttamalla tiedoksi. Muistutukset ja vaatimukset tuli toimittaa ympäristölupavirastoon viimeistään 14.4.2008. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus lausuu, että kanavan kaivusta on arvioitu muodostuvan kaivumassoja yhteensä noin 2 600 m 3, josta noin 300 m 3 on arvioitu olevan vesialueelta kaivettavia ruoppausmassoja. Kaivumaista noin puolet on tarkoitus sijoittaa kanavan läheisyyteen maaston muotoiluun. Teräksisen putkisillan putken korkeuden sisämitta on hakemuksen mukaan noin 3 550 mm ja leveyden sisämitta noin 5 000 mm.
3 Ympäristökeskus katsoo, että sillan pengertäyttöihin tulee käyttää vain puhtaiksi luokiteltavia maa- ja kiviaineksia. Luiskaverhoilut tulee eroosion estämiseksi tehdä riittävän karkealla soralla tai kiviaineksella. Rakenteet tulee myöhemminkin pitää kunnossa. Vesialueella tapahtuvat kaivutyöt tulee toteuttaa kesäkauden ulkopuolella eli 1.9. 31.5. välisenä aikana. Töiden aloittamisesta ja valmistumisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti ympäristökeskukselle. Ympäristökeskus katsoo vesilain yleistä etua valvovana vesilain mukaisena valvontaviranomaisena, ettei hakemuksessa esitetty hanke loukkaa yleistä etua ja puoltaa luvan myöntämistä hankkeelle. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU LUVAN MYÖNTÄMINEN Ympäristölupavirasto myöntää Parikkalan kunnalle luvan Kontiosaaren kanavan ja sen ylittävän sillan rakentamiseen. MÄÄRÄYKSET 1. Rakennettavan kanavan ja sen ylittävän sillan sijainti näkyy hakemuksen liitteenä olevasta 31.8.2007 päivätystä asemapiirustuksesta 1:100/1:500 nro 9L070097.SB/2. Sillan rakenne on esitetty 31.8.2007 päivätystä yleispiirustuksesta 1:100/1:10 nro 9L070079.SB/1. 2. Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle ja Parikkalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tämän päätöksen antaja ja päivämäärä on samalla mainittava.
3. Työt on ajoitettava ja tehtävä siten, että töistä vesistölle ja sen käytölle aiheutuva haitta jää mahdollisimman vähäiseksi. 4 Vesistössä samentumista aiheuttavat kaivu- ja ruoppaustyöt on tehtävä 1.9. 31.5. välisenä aikana. Vesistön samentumista on kaivu- ja ruoppaustöiden aikana tarkkailtava silmämääräisesti ja havaintojen tulokset on kirjattava työmaapöytäkirjaan. 4. Töiden päätyttyä on kanava ranta-alueineen siistittävä, viimeisteltävä ja maisemoitava. Rakenteet on pidettävä jatkuvasti kunnossa. 5. Jos tässä päätöksessä tarkoitetusta toimenpiteestä aiheutuu vahinko, haitta tai muu edunmenetys, jota nyt ei ole edellytetty, voi edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen lupapäätöksen lainvoiman estämättä saattaa asian vesilain 2 luvun 27 :ssä säädetyssä ajassa ympäristölupaviraston käsiteltäväksi. 6. Työt on tehtävä kolmen vuoden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. 7. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle ja Parikkalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kahden kuukauden kuluessa valmistumisesta. LUVAN MYÖNTÄMISEN PERUSTELUT Hakemuksessa tarkoitetun kanavan ja sen ylittävän sillan rakentaminen on tarpeen Simpelejärven Meijerinlahden virtausolojen parantamiseksi. Sillan ja kanavan keskiosan kohdalla oleva maa-alue on hakijan omistuksessa. Kanavan kummassakin päässä olevan vesijättö- ja vesialueen omistava osakaskunta on antanut kirjallisen suostumuksen hankkeen toteuttamiselle. Ruoppauksen aiheuttama veden samentuminen tulee ajoittumaan vesistön virkistyskäyttöajan ulkopuolelle. Hankkeesta ei tule ennalta arvioiden aiheutumaan korvattavia edunmenetyksiä ulkopuolisille. Hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Hanke on kaavan mukainen. Edellytykset lu-
van myöntämiseen vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ovat näin ollen olemassa. 5 Lainkohdat Vesilain 2 luvun 3, 4 ja 6 :n 1 momentti LAUSUNTO ASIASSA TEHDYISTÄ MUISTUTUKSISTA Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen esittämät vaatimukset ja näkökannat ovat tulleet otetuiksi huomioon edellä lupamääräyksistä näkyvällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 770 euroa. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1388/2006).
6 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Matti Turunen Viljo Mikkonen Esko Vaskinen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet sivutoiminen ympäristöneuvos Matti Turunen (asian esittelijä) ja ympäristöneuvokset Viljo Mikkonen ja Esko Vaskinen. MT/PH Tiedustelut: asian esittelijä, puh. 040 774 8073
V A L I T U S O S O I T U S Liite Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään 30.6.2008 ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, 70101 Kuopio Asiakaspalvelu: 020 690 180 Telekopio: 020 490 4999 Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo 8.00-16.15 Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y-tunnus. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.