Ympäristö- ja tekninen lautakunta 88 26.06.2019 Ilmoituspäätös Tuula Pääkkösen eläinsuojan toiminnasta 221/11.03/2019 YMPTEKLT 88 Ympäristötarkastaja Ilmoittaja * ** * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Ilmoituksen käsittelemisen peruste Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 115 a :n 1 momentti, liite 4, kohta 5. Ilmoituksen vireilletulo Ilmoitus on saapunut ympäristövalvontaan 10.5.2019. Ilmoituksen mukainen toiminta Siirtolan tila (765-406-3-14) laajentaa maidontuotantoa vaihtamalla asemalypsyn automaattiseen lypsyjärjestelmään. Tila sijaitsee kaavoittamattomalla haja-asutusalueella. Lehmien määrä nostetaan 59 lehmästä 80 lehmään. Pihattoon tehdään vain sisäisiä muutostöitä, aseman paikalle tehdään lisää parsia lypsäville ja umpilehmät siirtyvät ruokintapöydän toiselle puolen. Lisäyksen jälkeen pihattoon mahtuu enimmillään 80 lehmää, 35 hiehoa ja 26 vasikkaa. Lisäyksen jälkeen tavoitteena on tuottaa 750 000 kiloa maitoa ja 10 000 kiloa lihaa vuodessa. Umpilehmät ja hiehot laiduntavat ajoittain kesäkuu - elokuu välisenä aikana ja lypsylehmillä on ympärivuotinen mahdollisuus jaloitella laidunlohkolla, pihaton läheisyydessä on noin 5 hehtaaria laiduntamiseen soveltuvia peltolohkoja. Säilörehu korjataan jatkossakin pyöröpaaleihin, vuodessa noin 1000 tonnia, esikuivatusta säilörehusta ei synny puristinnestettä. Lanta käsitellään lietteenä, lannan varastoimiseen on tilalla 2500 m 3 suuruinen betoninen lieteallas (lieteallas ja kuilut yhteensä 2927 m 3 ) ja 150 m 3 suuruinen kumiallas. Vuoden 2020 alusta on käytössä myös vuokratut 285 m 3 ja 150 m 3 lietealtaat. Tilalle on tarkoitus rakentaa toinen 2500 m 3 betoninen lieteallas olemassa olevan säiliön viereen. Kuivikelantaa tulee poikimakarsinoista ja vasikkaosastolta joitakin kymmeniä kuutioita vuodessa. Niiden varastointiin on 131 m 3 katettu kuivalantala. Liete poistuu navetasta painovoimaisesti ja säiliö täyttyy altapäin. Kaikki lanta käytetään lannoitteena peltoviljelyssä. Lannan levitykseen on käytettävissä yhteensä 129 ha peltoa. Lietteen levittää urakoitsija multaavalla kalustolla, pintalevitystä ei käytetä. Hajuhaittaa syntyy
sekoituksen ja levityksen yhteydessä, myös lietteen separointia käytetään jonkin verran. Pellot eivät sijaitse pohjavesialueella. Eläinsuojan ja lypsylaitteiston pesuvedet menevät lietealtaaseen, maitohuoneen ja sosiaalitilojen jätevedet pumpataan panospuhdistamoon. Tilan pellot ovat luomutuotannossa, tilalla ei säilytetä väkilannoitteita tai kasvinsuojeluaineita. Karja on tavanomaisessa tuotannossa ASIAN KÄSITTELY Asian vireilläolosta tiedottaminen Ilmoituksen vireilläolosta on tiedotettu kuuluttamalla Sotkamon kunnan ilmoitustaululla 16.5.-14.6.2019. Asianosaisille lähetettiin 16.5.2019 kirjeitse tieto ilmoituksen vireilläolosta. Lausunnot Ilmoituksen johdosta ei pyydetty lausuntoja. Muistutukset ja mielipiteet Ilmoituksen johdosta ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Tekninen johtaja Ehdotus ASIAN RATKAISU Sotkamon kunnan ympäristö- ja tekninen lautakunta hyväksyy Tuula Pääkkösen ilmoituksen mukaisen eläinsuojan toiminnan tilalla Siirtola (765-406-3-14). Toimintaa tulee harjoittaa liitteenä olevan ilmoituksen ja ilmoituksen liitteiden sekä viranomaisen antamien määräysten mukaisesti, toiminnassa tulee noudattaa valtioneuvoston antamaa asetusta ilmoituksenvaraisista eläinsuojista VNa (138/2019). MÄÄRÄYKSET 1. Toiminnassa syntyvät jätteet on käsiteltävä ja varastoitava ennen asianmukaiseen keräykseen toimittamista tilalla niin, että niistä ei aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, kohtuutonta hajuhaittaa tai maaperän, pinta- ja pohjavesien pilaantumisvaaraa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Erilaatuiset jätteet on kerättävä ja pidettävä erillään. Jätehuollossa tulee noudattaa alueella voimassa olevia Kainuun jätehuollon kuntayhtymän (Ekokympin) jätehuoltomääräyksiä. Vaaralliset jätteet on varastoitava tiiviillä alustalla katetussa tilassa siten, että ne eivät pääse ympäristöön. Vaaralliset jätteet on merkittävä selkeästi ja ne on toimitettava riittävän usein vastaanottopaikkaan, jolla on lupa vastaanottaa kyseisiä jätteitä. 2. Lannan varastointitilojen tulee olla riittävät 12 kuukauden
varastointitarpeelle. Eläinsuojan pohja- ja lantalarakenteiden sekä lannan siirtoon tarkoitettujen rakenteiden tulee olla sellaisia, että ne estävät lannan ja virtsan joutumisen maaperään sekä pinta- ja pohjavesiin. Rakenteiden tulee olla vesitiiviitä. Lantaloiden rakenteiden ja laitteiden tulee olla sellaisia, että tyhjennysten ja siirtojen aikana ei pääse tapahtumaan vuotoja. Lantaloiden kuormausalueiden tulee olla tiiviitä. Lantavarastot on tyhjennettävä ja niiden kunto on tarkistettava vuosittain. Lantaa ja virtsaa on käsiteltävä niin, ettei sitä leviä haitallisesti ympäristöön tai kulkuteille eikä siitä aiheudu kohtuutonta hajua lähiympäristössä. Lannan siirtolaitteet ja kuljetuskalusto on pidettävä kunnossa. 3. Lannanlevityksessä on huomioitava riittävät suojavyöhykkeet vesistöihin sekä suojakaista talousveden hankintaan käytettävien kaivojen tai lähteiden ympärille. Lannan levityksessä tulee noudattaa muutoinkin eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1250/2014) määräyksiä. 4. Polttoainesäiliöt on säilytettävä katoksellisessa suoja-altaassa, elleivät säiliöt ole vuodonilmaisulla varustettuja kaksoisvaippaisia säiliöitä. Säiliöissä on oltava ylitäytönestin ja säiliöiden tyhjennysletkuissa on oltava laponesto. Tankkauspaikan läheisyydessä on oltava imeytysainetta polttoainevuotojen varalta. 5. Luvanhaltijan on oltava riittävästi selvillä toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja varauduttava tilan oloihin soveltuvan tekniikan käyttöönottoon, mikäli se vähentää tilan toiminnasta ympäristöön kohdistuvan kuormituksen määrää. 6. Mahdollista häiriöistä ja poikkeuksellisista tilanteista, jotka ovat aiheuttaneet tai saattavat aiheuttaa merkittäviä ympäristöhaittoja, on välittömästi ilmoitettava Sotkamon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mahdollisesta öljyvahingosta on ilmoitettava myös pelastusviranomaiselle. 7. Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa hyvissä ajoin Sotkamon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle eläinsuojan toiminnassa tapahtuvista olennaisista eläinmääriin, tuotantoon tai ympäristön pilaantumisriskiin liittyvistä muutoksista, toiminnan lopettamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. 8. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa toiminnasta valtioneuvoston asetuksen (138/2019) 9 :n mukaisesti. Toimintaa koskevat tiedot (vuosiraportti) tulee toimittaa vuosittain helmikuun loppuun mennessä Sotkamon kunnan ympäristövalvontaan. Päätöksen perustelut
Toimittaessa tämän ilmoituspäätöksen mukaisesti toiminnasta ei, annettavat määräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella. Toiminnassa tulee noudattaa valtioneuvoston asetusta ilmoituksenvaraisista eläinsuojista sekä eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta, joissa on annettu yksityiskohtaiset määräykset eläinsuojatoiminnan harjoittamisesta siten, että toiminnasta ei aiheudu ympäristön pilaantumista. Määräysten perustelut Jätehuoltoa koskevat määräykset on annettu asianmukaisen jätehuollon varmistamiseksi. (Lupamääräys 1) Varastointitilavuuden tulee olla riittävä, jotta estetään lannan ja virtsan joutuminen käsittelemättömänä ympäristöön. Lupamääräyksellä estetään lannan ja virtsan pääsy maaperään ja pohjaveteen. Kunnollisilla rakenteilla ja huolellisella kunnossapidolla pystytään estämään lannan ja virtsan aiheuttamat päästöt ympäristöön. Lantavarastojen vuosittaisella tyhjentämisellä varmistetaan lantavarastojen hyötytilavuuden säilyminen suunnitelman mukaisena. (Lupamääräys 2) Lupamääräyksellä estetään ympäristön pilaantumista. (Lupamääräys 3) Polttoaineiden varastointia koskevat määräykset ovat tarpeen maaperän ja pohjaveden pilaantumisen estämiseksi. (Lupamääräys 4) Luvanhaltijan on oltava riittävästi selvillä aiheuttamiensa haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista ja siinä mielessä seurattava parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä toimialallaan. (Lupamääräys 5) Häiriötilanteita koskevalla määräyksellä, joissa ympäristölle on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua poikkeuksellisen suurta haittaa, varmistetaan tiedonkulku valvontaviranomaiselle. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi lantavaraston rikkoutuminen ja öljyvahinko. (Lupamääräys 6) Toiminnassa tapahtuvista muutoksista on ilmoitettava ja suunnitelma on esitettävä hyvissä ajoin, jotta valvontaviranomainen voi tarvittaessa arvioida mahdollisen uuden ilmoituskäsittelyn tarpeen. Toiminnan lopettaminen edellyttää, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit ja varastoidut jätteet poistetaan.(lupamääräys 7)
Toiminnan kirjanpitoa ja raportointia koskeva määräys on annettu valvontaviranomaisen tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. (Lupamääräys 8) Päätöksen voimassaolo Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Jos toimintaa muutetaan, on siitä tehtävä ilmoitus. Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen Jos valtioneuvoston asetuksella annetaan säännöksiä, jotka ovat ankarampia kuin tämän päätöksen määräykset, tai päätöksestä poikkeavia säännöksiä päätöksen voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. Toiminnan aloittaminen Toiminta voidaan aloittaa päätöksen antamisen jälkeen. Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Käsittelymaksu Tämän ilmoituksen käsittelymaksu on 700 e. Sovelletut säännökset Ympäristönsuojelulaki (527/2014) Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019) Jätelaki (646/2011) Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014) Lisätietoja, ympäristötarkastaja Taina Huttunen puh. 044 750 2179, taina.huttunen@sotkamo.fi Päätös Lautakunta hyväksyi teknisen johtajan ehdotuksen. Otteet * * * * * * * * * Kainuun ELY-keskus Terveydensuojeluviranomainen Ympäristötarkastaja TIEDOKSIANTO JA VALITUSOSOITUS Päätöksen antopäivä Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Julkipanopäivä on 28.6.2019 Päätöksen antopäivä on 1.7.2019
PÄÄTÖKSEN ANTAMINEN Päätös annetaan julkipanon jälkeen 1.7.2019. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös: Päätös lähetetään hakijalle Jäljennös päätöksestä Kainuun ELY-keskus Terveydensuojeluviranomainen Ilmoitus päätöksestä Asianosaiset Päätöksen antamisesta kuulutetaan Sotkamon kunnan ilmoitustaululla ja Sotkamon kunnan internetsivuilla. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Sotkamon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 31.7.2019 Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan
Valituksen liitteet Valituksen toimittaminen valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faksilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan lähettää myös faksina tai sähköpostilla, jolloin valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamon yhteystiedot käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa puhelin: 029 56 42780 faksi: 029 56 42760 sähköposti: vaasa.hao@oikeus.fi aukioloaika: klo 8 16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 260 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.