Vuosikatsaus 2018
Vuoden 2018 teema: Mielenhyvinvointi Vuoden teema oli esillä erityisesti kansallisena uniapneapäivänä. Hyvän unen reseptiä jaettiin vuoden mittaan myös muissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Ikäinstituutin Mielen hyvinvointi -hankkeen kumppanina levitettiin hankkeessa julkaistua materiaalia. Vertaisohjaajia koulutimme hyödyntämään materiaalia.
Hengitysliiton kuulemisviikot 1/2
Hengitysliiton kuulemisviikot 1/2
Jäsenjärjestöavustus 54 yhdistykselle Jäsenyhdistystä 83 % sai jäsenjärjestöavustuksen eli toimintatonnin. Avustusta jaettiin yhteensä 60 000. 46 jäsenyhdistystä käytti tonnin perustoimintaan (vertaistoimintaan, yhdistysviestintään, hengitysterveyttä edistäviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin) ja 8 yhdistystä kehittämiseen.
Hengitysyhdistysten tuki, ohjaus ja neuvonta Järjestöasiantuntijat kävivät 107 kertaa hengitysyhdistyksissä, järjestivät 74 koulutusta, 62 tapahtumaa ja tapasivat yhteistyökumppaneita 161 tilaisuudessa. He ohjasivat 1374 yhdistysaktiivia. Koulutuksiin ja tapahtumiin osallistui 3867 jäsentä. Yhdistysnetissä oli 3680 kävijää ja 35801 katselukertaa.
Vertaistoimijakoulutuksiin ja työnohjauksiin osallistujat Astmaa, uniapneaa, keuhkoahtaumatautia, harvinaista hengityssairautta sairastavia sekä sisäilmasta oireilevia ja sairastavia 56 vertaisohjaajaa - toimivat pääosin hengitysyhdistyksissä 14 verkkovertaisohjaajaa toimivat liiton verkkovertaisryhmissä 8 Kokemustoimijaa toimivat liitossa ja hengitysyhdistyksissä 14 vertaistukijaa toimivat liiton vertaistukitehtävissä 10 vertaispuhelinvastaajaa toimivat liiton sisäilmastasairastuneiden vertaispuhelimessa
Helin kesä hyvää mieltä vapaaehtoisuudesta Asiantuntijat innostivat kokeilevaan toimintakulttuuriin, jossa on lupa epäonnistua, ja mahdollisuus onnistua, yllättävin tuloksin. Oikeat ratkaisut syntyvät toimimalla yhteisesti sovittujen hyveiden siivittämänä. Vapaaehtoisena toimimisen pitää olla merkityksellistä ja kivaa.
Liikuntaklinikka-kokeilu hengityssairaille Järjestimme 12 kertaa Liikuntaklinikkavastaanoton verkossa. Osallistujien oli mahdollista saada yksilöohjausta yhteisen alustuksen jälkeen. Klinikkaan osallistui yhteensä 128 henkilöä. Hengitysharjoituksia kaiken ikäisille -videot: julkaisimme 13 videota, joita näytimme Liikuntaklinikan tietoiskujen yhteydessä ja Hengitysmessujen Liikuntaklinikassa, yht. 1263 näyttökertaa.
Puistogolf Innostimme yhdessä Golfliiton kanssa jäseniämme kokeilemaan uutta ja hauskaa puistogolfia. Laji tarjoaa kaikenikäisille lämminhenkistä yhdessäoloa lähellä luontoa. Puistogolf-välineitä sai lainaksi hengitysyhdistysten tapahtumiin.
Maailman ensimmäinen Harvinainen maraton 1.9.2018 Järjestimme maraton Suomi Ruotsi maaottelun yhteydessä Tampereella. Yli 80 harvinaista hengityssairasta, keuhkosiirron saanutta ja heidän läheisiään liikkui harvinaiset maraton matkat 420 m ja 4,2 km. Maratonkummi Tuija Helander osallistui maratoniin ja kiritti osallistujia sateisessa kelissä. Maratonin tuotolla lahjoitimme happisaturaatiomittareita sairaaloihin.
Liiton asiantuntijat monessa mukana
Hengitysliitto SuomiAreenalla Porissa Tapasimme poliitikkoja ja muita mielipidevaikuttajia sekä kuuntelimme suuren yleisön ajatuksia hengitysterveydestä. Ammattiopisto Luovin, Invalidiliiton, SATASOTE-hankkeen ja Tapaturma- ja sairausinvalidiliiton kanssa nostimme esille osatyökykyiset mahtavana mahdollisuutena, sekä työelämässä että yhteiskunnassa.
Hengitysmessut Neljännet Hengitysmessut keräsivät 140 liikunnan-, terveyden- ja apteekkialan asiantuntijaa sekä lähes 250 hengitysterveydestään kiinnostunutta Tampereelle. Päivän teemoina olivat elintavat, istumisen katkaisu, hyvä uni, voimaharjoittelu, matala-asteinen tulehdus, aikuisena alkanut astma sekä pitkäaikaissairaan henkilön ja hänen kumppaninsa seksuaalisuus.
Kustannusarviotyökalu korjausrakentajan tueksi hometalkoot.fi Sisäilma- ja korjausneuvonta julkaisi työkalun, jolla voi laskea arvion yleisesti tunnetuista korjaustoimenpiteistä omakotitalon ja kerrostaloasunnon korjausten kustannusten laskentaan. Korjaustoimenpiteet noudattavat hyviä korjaustapoja ja menetelmiä.
Stumppi-verkkopalvelu uudistui uudet sivut kiinnostivat: sivukatseluita oli 2,1 M krt (vrt. 540 000 krt/2017) käyttäjämäärä vakiintui: 158 000 hlö istuntojen lukumäärä kaksinkertaistui istunnon aikana sivu- katseluita oli 1,5 enemmän (n. 6 sivua/krt) sivulle rekisteröityjä oli 8700 hlö (15 % enemmän vrt v. 2017) Stumppi.fi tarjosi savuttomuuden tueksi ja nikotiinikäytön lopettamiseksi asiantuntijatietoa ja vertaistukea uusilla verkkosivuilla raikkaammin, selkeämmin ja visuaalisemmin. Palvelun sydämenä toimi edelleen keskustelupalsta ja itsearviointiin tarjottiin testejä sekä työkaluja.
Kaikille avointa puhelinneuvontaa Asiantuntijat paikallispuhelun hinnalla jäsenten & jokaisen kansalaisen tukena! 1058 puhelua 110 puhelua 168 puhelua 2157 puhelua & sähköpostineuvonta 242 henkilölle
Aktiivista toimintaa sosiaalisessa mediassa & verkkosivustoilla Hengitysliiton FaceBook-sivujen kokonaiskattavuus oli 34 750/kk www.hengitysliitto.fi-sivustolla kävijöitä 577 536 Sivun katseluja 3 207 627 uusia videoita 66 kpl 75 000 näyttökertaa Twitterissä twiittien kokonaiskattavuus Kattavuus lähes kaksinkertaistunut 124 000 Käyttö aloitettiin 15.8. alkaen Seuraajia 431 Kattavuus 3330 Verkkosivustolla kävijöitä 32 781 Sivun katseluja 190 951 sivua
Verkkoluentosarjat omahoidosta 1205 näyttökertaa 4742 näyttökertaa 7399 näyttökertaa Tuimme hengitysterveydestään kiinnostuneiden uusia tapoja osallistua järjestämällä videoluentosarjoja ja taltioimalla ne YouTubeen. Yksittäisiä katselukertoja kertyi vuonna 2018 yhteensä 12846 kpl. Lisäksi hengitysyhdistykset hyödynsivät suoraa lähetystä tai tallennetta etäkatsomoissaan.
Hengitysliiton YouTube-soittolistat Paransimme Hengitysliiton Youtube-kanavan käyttäjäystävällisyyttä. Jaottelimme hengitysterveyden edistämistä, hengityssairauden omahoitoa, liiton ja yhdistysten vaikuttamista tukevat videot omiksi soittolistoiksi unohtamatta vuosien varsilla kertyneitä kevennyksiä.
Some tutuksi jäsenille Uusien toimintatapojen tueksi julkaisimme Aloittelijan käyttöoppaat Hengityslehti 1: Mobiilijäsenkortti Hengityslehti 2 FaceBook Hengityslehti 3: Twitter Hengityslehti 4: YouTube
Tiedotteita, mielipidekirjoituksia, haastatteluja valtakunnallisia mediatiedotteita 15 kpl yhdistystiedotteita 7 kpl (suomeksi & ruotsiksi) liittohallituksen ja valtuuston tiedotteet 7 kpl mediaseurannassa 347 osumaa mielipidekirjoituksia julkaistiin 7 kpl haastatteluja annettiin n. 80 kpl haastateltavia medialle etsittiin n. 5 henkilöä blogikirjoituksia 10 liiton verkkouutisia 172 kpl pop up-tapahtumia 2 kpl uutiskirjeitä; Hengityskirje jäsenille 4 kpl, Hengitysuutiset aktiiveille 5 kpl ja Hengityskanava ammattilaisille 4 kpl
Vuoden kampanja: #tuoksuton Tuoksut ovat osa elämää. Voimme lisätä hyvinvointia vähentämällä keinotekoisten tuoksujen kuormaa. Hengitysliitto kannustaa myös tekemään #tuoksuton lupauksen. Saimme kutsun olla ottamassa asiaa esille eduskunnassa: osallistuimme eduskunnan puhemies Paula Risikon suojelemaan, eduskunnan oman työsuojelutoimikunnan tuoksuttomuuskampanjaan.
Vaikuttamisen ja edunvalvonnan prosesseissa vahvasti mukana lainsäädäntöprosesseihin liittyviä lausuntoja 8 kpl poliittiseen päätöksentekoon liittyviä kannanottoja 3 kpl aktiivinen työskentely Terveet tilat 2028, Sisäilma ja terveys 2018-2028 kansallisen ohjelmassa lisäksi toimittiin kansallisessa Allergiaohjelmassa (2008-2018), Yksi Elämä vaikuttamisverkostossa ja Järjestö 2.0 -verkostoissa Hengitysliitto toimi aktiivisesti 50 toimielimessä, yhteistyöorganisaatiossa sekä verkostossa
Ääni kuuluviin kansallisissa ohjelmissa: Terveet tilat 2028 Sisäilma ja terveys 2018 2028 Hengitysliittoa kuultiin ja pääsimme esittämään asiantuntijanäkemyksemme. Teimme töitä sen eteen, että sisäilmasta oireilevien ja sairastavien ääni kuuluu ohjelmien valmistelussa, toimeenpanossa ja seurannassa. Ohjenuorana oli, että pidämme kiinni syntyneestä keskusteluyhteydestä ja pysymme päättäväisesti tavoitteissamme.
Yhteistä kehittämistä ja kumppanuutta STM-kärkihanke: Vaikuttavaa elintapaneuvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon (VESOTE) hanke 2017-2018/UKK-instituutti hallinnoi liiton kokemusta hyödynnettiin esimerkkinä 3. sektorin osaamisesta elintapaneuvonnassa PSHP: COPD:n hoitoketjun liikuntapolkumalli kuntiin Satakunta: Liikunta ja vertaistuki COPD:tä sairastavan elintapaneuvonnan palveluketjuun koulutettiin yhteensä 22 kunnassa 150 terveydenhuollon asiantuntijaa OKM-hanke: Liikkuva yhdistys! hankeyhteistyö 2017-2019/Sydänliitto koordinoi Aivoliiton, Diabetesliiton, Hengitysliiton ja Syöpäjärjestöjen yhteistä hanketta yhdistysten liikuntatoiminnan valmentajaverkostoon 26 valmentajaa STM/THL: Mielen hyvinvointi voimaksi ikäihmisten elämänhaasteisiin hanke 2017-2018 Epilepsialiitto, Hengitysliitto, Suomen Reumaliitto ja Suomen Sydänliitto hankkeen julkaisut levitettiin hengitysyhdistysten vertaistoiminnan tueksi
Ratkaistaan yhdessä! Ratkaistaan yhdessä! Oppimisympäristöjen sisäilmasta sairastuneiden lasten perheiden auttaminen arjessa hanke 2018 2020 (STEA) käynnistyi Siuntion, Lohjan, Reisjärven ja Muhoksen kunnissa. Kuntien tilanneselvitykset tehtiin, vanhempainyhdistykset rekrytoitiin ja työpajatyöskentelyä käynnistettiin. Hanke näkyi SuomiAreenassa, Kuntamarkkinoilla ja eduskunnan Pikkuparlamentissa. Hanke vaikutti Kansalliseen lapsistrategiaan sekä kuntien LAPE-työryhmissä ja Sisäilma ja terveys -ohjelmassa.
Yksi elämä Valmistelimme 7 järjestön yhteistä Yksi elämä terveystalkoot hankkeen siirtymistä Hengitysliiton hallinnoitavaksi vuosiksi 2019 2020. Henkilöstömme osallistui aktiivisesti hankkeen verkostotyöskentelyyn (mm. johtamis-, vastuu-, arviointi-, vaikuttamis-, järjestö- ja viestintäverkostot). Hankkeessa ovat mukana Sydänliitto, Diabetesliitto, Aivoliitto, Filha, Syöpäjärjestöt, Suomen Mielenterveysseura ja asiantuntijatahona Duodecim. Liikuntoimi osallistui Unelmien liikuntapäivään järjestämällä arkiliikunta-tempauksen Tampereella.
Hengitysliiton uudet luottamushenkilöt Liittovaaleissa äänestettiin uudet luottamushenkilöt liittovaltuustoon ja liittohallitukseen. Liittohallituksen puheenjohtajaksi valittiin Marina Erhola ja varapuheenjohtajaksi Arto Alanko. Liittovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Arja Karhuvaara ja varapuheenjohtajaksi Veikko Isoniemi. Toimikausi on 2019 2022.