Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 136 Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012797 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan (nro 0085) toistaiseksi Mirja Peren. Virantoimitus alkaa 1.2.2016. Samalla opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, päätös on ehdollinen, kunnes viranhaltijan virkaan ottaminen on vahvistettu henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella ja kunnes virkaan valittu on esittänyt lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämän rikosrekisterilain (505/2002) 6 :n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen. Selvitys terveydentilasta on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien. Virkaan valitulle määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava kuuden (6) kuukauden koeaika. Esittelijä Lisätiedot linjanjohtaja Outi Salo Kirsti Tanttu, vastaava henkilöstösuunnittelija, puhelin: 310 86281 kirsti.tanttu(a)hel.fi Arjariitta Heikkinen, aluepäällikkö, puhelin: 310 71765 arjariitta.heikkinen(a)hel.fi Liitteet 1 Hakijayhteenveto_Munkkivuoren aa_skj_.pdf 2 Johtokunnan lausunto_munkkivuoren aa.pdf Muutoksenhaku Otteet Ote Otteensaajat Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 2 (5) Päätösehdotus Esittelijän perustelut Päätös on ehdotuksen mukainen. Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitettu peruskoulun rehtorin virka tulee avoimeksi 1.2.2016. Rehtorin virka on julistettu haettavaksi Helsingin kaupungin ilmoituslehdiksi ottamissa sanomalehdissä ja opetusviraston Internet-sivuilla 30.9.2015. Munkkivuoren ala-asteen koulussa on vuosiluokilla 1-6 noin 330 oppilasta. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 2 :n mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Virkaan jätti 21.10.2015 päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 25 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakijat, joilla on rehtorikokemusta vastaavankaltaisesta koulusta. Yksi hakija peruutti hakemuksensa haastattelun ja johtokunnan lausunnon antamisen jälkeen. Haastatteluun osallistuivat perusopetuslinjan linjanjohtaja, aluepäällikkö, johtokunnan puheenjohtaja ja vastaava henkilöstösuunnittelija. Esityslistan liitteenä on hakijoiden ansioista aakkosjärjestyksessä laadittu yhteenvetolista. Hakijoiden hakemusasiakirjat ovat jaoston jäsenten nähtävinä kokouksessa ja ennakkoon opetusvirastossa huoneessa 321. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelmassa v. 1985 ja opetushallinnon tutkinnon v. 1998. Hakija on toiminut Keravalla peruskoulun rehtorina 11 kk lukuvuonna 2014-2015. Aikaisemmin hän on toiminut sivistysjohtajana Sipoossa (2006-2014), Vihdissä (2003-2006, lisäksi koulutusjohtajan tehtävät) ja Mustasaaressa (2001-2003, lisäksi musiikkiopiston rehtorin tehtävät) ja luokanopettajana (1985-2001, josta ajasta 1 v koulunjohtajana). Sivutoimista työkokemusta hänellä on kansalaisopiston tuntiopettajana ja musiikkikoulun toiminnanjohtajana. Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut opetusalan johtajakoulutukseen.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 3 (5) ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutuksessa v. 2004 ja opetushallinnon tutkinnon v. 2012. Hän on toiminut Pelimannan ala-asteen koulun rehtorina joulukuusta 2014 alkaen ja sitä ennen luokanopettajana Helsingissä 10 vuotta, josta ajasta viisi vuotta apulaisrehtorina. Lisäksi hänellä on työkokemusta koulunkäyntiavustajana. Hakija on osallistunut uusien oppilaitosjohtajien peruskoulutusohjelmaan. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelmassa v. 1995 ja opetustoimen hallinnon ja johtamisen perusopinnot 25 op. v. 2009. Hakija on toiminut Mäntsälän kunnassa Kirkonkylän koulun rehtorina (2013-) ja Sääksjärven koulun luokanopettaja-rehtorina (2011-2013) ja sitä ennen luokanopettajana Espoossa (2004-2011) ja Helsingissä (1995-2004). Hakija on toiminut Mäntsälän kunnan opetussuunnitelma 2016 prosessinomistajana 1.8.2015 alkaen ja sitä ennen kunnan tuntijakotyöryhmän puheenjohtajana. Hän on osallistunut mm. uusien rehtoreiden koulutusohjelmaan ja suorittaa parhaillaan johtamisen erikoisammattitutkintoon tähtäävää koulutusta. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v. 1995 ja opetushallinnon tutkinnon v. 2006. Hakija on toiminut Helsingin kaupungilla ala-asteen koulun rehtorina vuodesta 2009 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Lempäälässä koulunjohtajana opettajan viran ohella (9kk, 1998 1999), Vantaalla luokanopettajana (2000 2002) sekä Nurmijärvellä luokanopettajana (2002 2010) ja apulaisrehtorina (2006 2009). Hakija on osallistunut oppilaitosjohtajien koulutusohjelmaan ja suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelman mukaan v. 1984 sekä johtaminen ja opetushallinto opinnot v. 2012. Hakija on toiminut Oulussa Hintan koulussa luokanopettajana v. 2003 alkaen, josta ajasta vs. rehtorina 1,5 vuotta ja vararehtorina 3,5 vuotta. Aikaisemmin hän on toiminut Helsingissä Maunulan ala-asteen koulun rehtorina 8 kk v. 2014 sekä eri kunnissa ja kouluissa opettajan tehtävissä (1983-2003). Hakija on osallistunut mm. TVT-rehtorikoulutukseen ja Tukea johtamisen alkumetreillä koulutukseen. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon, pääaineena erityispedagogiikka v. 2006, liikuntatieteiden maisterin tutkinnon v. 1995, erityisliikunnanopettajan tutkinnon v. 1992 ja opetushallinnon tutkinnon v. 2013. Hakija on toiminut Meri-Rastilan ala-asteen koulun rehtorina vuodesta 2014 alkaen, erityisopettajana (2007-) ja apulaisrehtorina (2012-). Aikaisemmin hän on toiminut lajipäällikkönä Suomen Invalidien Urheiluliitossa (1995-2007) ja liikunnanohjaajana Vantaalla ja Jy-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 4 (5) väskylässä. Hän on myös toiminut sivutoimisesti liikunnan pedagogisena yhteyshenkilönä opetusvirastossa lv 2013 2014. Hakija on osallistunut mm. uusien oppilaitosjohtajien peruskoulutusohjelmaan. ********** on suorittanut kasvatustieteiden kandidaatin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelmassa v. 1992 (ylempi) ja opetushallinnon tutkinnon v. 2008. Hakija on toiminut Tapanilan ala-asteen koulun rehtorina vuodesta 2010 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Espoossa luokanopettajana, apulaisrehtorina (5 v), varajohtajana (5 v) vuosina 1992-2010 ja lastentarhanopettajana (1991) sekä opettajana Kaarinassa n. 1,5 vuotta. Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut mm. uusien rehtoreiden koulutusohjelmaan. Opetustoimen johtosäännön 20 :n 4 momentin mukaan rehtorin ottaa lautakunnan jaosto johtokunnan annettua hakijoista lausuntonsa. Munkkivuoren ala-asteen koulun johtokunta toteaa lausunnossaan seuraavaa: Munkkivuoren ala-asteen koulun johtokunta on 16.11.2015 pitänyt johtokunnan kokouksen, jossa on haastateltu kaksi hakijaa Munkkivuoren ala-asteen rehtorin virkaan. Hakijat olivat ********** Haastatteluiden perusteella johtokunta puoltaa, että rehtorin virkaan valitaan ********** Esittelijä toteaa, että kaikilla kahdeksalla haastatellulla on johtamiskokemusta, pitkä opettajakokemus ja johtamiskoulutusta. Esittelijä katsoo, että hakemusten ja haastattelussa esille tulleiden seikkojen johdosta tehdyn kokonaisarvion perusteella muiden hakijoiden edelle nousevat tässä vaiheessa hakijat ********** Heillä on hakijoista eniten rehtorikokemusta. ********** ovat suorittaneet johtamisen erikoisammattitutkinnon ja ********** on meneillään olevat opinnot. Kaikki kolme loppuvertailuun noussutta hakijaa ovat kokeneita rehtoreita ja heillä olisi hyvät edellytykset hoitaa Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitettua peruskoulun rehtorin virkaa. Esittelijä katsoo, että ********** on parhaat edellytykset kysymyksessä olevan Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran menestykselliseen hoitamiseen. Hänet arvioitiin haastattelun perusteella johtamis- ja kehittämisnäkemyksiltään tehtävään parhaiten soveltuvaksi. Myös johtokunta puoltaa hänen valintaansa rehtoriksi. Edellä sanotun perusteella esittelijä esittää, että Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan valitaan ********** Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.
. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 5 (5) Esittelijä Lisätiedot linjanjohtaja Outi Salo Kirsti Tanttu, vastaava henkilöstösuunnittelija, puhelin: 310 86281 kirsti.tanttu(a)hel.fi Arjariitta Heikkinen, aluepäällikkö, puhelin: 310 71765 arjariitta.heikkinen(a)hel.fi Liitteet 1 Hakijayhteenveto_Munkkivuoren aa_skj_.pdf 2 Johtokunnan lausunto_munkkivuoren aa.pdf Muutoksenhaku Otteet Ote Otteensaajat Otteen liitteet