Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Opetusvirasto 10/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Opetusvirasto 10/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (19) 14 n aluepäällikön viran (422013) täyttäminen HEL T Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan aluepäällikön virkaan (nro ) kasvatustieteen maisteri Arjariitta Heikkisen. Virantoimitus alkaa Aluepäällikön neljä virkaa (numerot , , , ) on julistettu haettavaksi vakinaista täyttämistä varten opetusviraston Internet-sivuilla ajalla Aluepäälliköt toimivat alueensa rehtoreiden esimiehenä. Tehtävänä on alueen koulujen strategian, toiminnan ja talouden kokonaisuuden johtaminen sekä osallistuminen kaupunkitason työhön. Lisäksi tehtäviin kuuluvat poikkihallinnollisen yhteistyön johtaminen aluetasolla sekä kaupunkitason koordinointi- ja kehittämistehtävät perusopetuksessa. Virkojen kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytettiin johtamiskokemusta ja perusopetuksen tuntemusta. Virkaan jätti hakuajan kuluessa hakemuksensa 30 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakemus-asiakirjoista ilmenneiden ansioiden perusteella seitsemän ansioituneinta hakijaa. Yksi hakija peruutti hakemuksensa ennen haastattelua. Haastatteluihin osallistuivat perusopetuslinjan linjanjohtaja, opetuspäällikkö sekä oppilashuollon päällikkö. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, peruskoulun rehtorina ( ), koulunjohtajana ( ) ja luokanopettajana ( ). Rehtorin viran ohessa hän on toiminut aluerehtorina ( ), Laaturyhmän jäsenenä ( ), erityisopetuksen alueryhmän puheenjohtajana ( ), Tero- ja laatuhankkeiden osa-aikaisena projektityöntekijänä (2012) ja KV-työryhmän jäsenenä ( ). Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut kaupungin johtamisvalmennukseen (JOVA7). Parhaillaan hän osallistuu laatu- ja kehityspäällikkövalmennukseen.

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (19) ********** on suorittanut musiikin maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2013 alkaen ja rehtorina ( ja ) sekä Espoossa rehtorina ( ) ja aineenopettajana ( ). Lisäksi hän on toiminut mm. musiikinopettajan tehtävissä Espoon musiikkiopistossa ( ) ja Töölön musiikkikoulussa v sekä erilaisissa aikuiskoulutustehtävissä sairaanhoitooppilaitoksessa ja pääkaupunkiseudun aikuiskoulutuskeskuksessa ( ). Hakija on suorittanut keskijohdon valmennuksen, oppilaitosjohdon peruskoulutusohjelman, esimiehen peruskurssin (leadership) ja maanpuolustuskurssin. Hakija on hyvinvoinnin monitoimijaisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja koillisella alueella v ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Espoossa rehtorina vuodesta 2002 alkaen ja luokanopettajana ( ja ) sekä aluerehtorin varahenkilönä ( ). Aikaisemmin hän on toiminut Helsingissä opettajana ( ). Hakija on suorittanut uuden oppilaitosjohdon koulutusohjelman ja osallistunut oppilaitosjohdon rekrytointikoulutusohjelmaan. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v. 1987, sosiaalipsykologian A-oppimäärän v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, vs. opetuspäällikkönä ( , 7,5 kk), rehtorina ( ) ja luokanopettajana ( ). Lisäksi hakija on toiminut opetusvirastossa keskisen alueen aluerehtorina ( ), erityisopetuksen alueryhmän puheenjohtajana ( ), starttiopetuksen pedagogisena yhteyshenkilönä ( ), Kalasataman koulun ensimmäisen vaiheen pedagogisena suunnittelijana ( ) ja Vallilan ala-asteen vara/apulaisjohtajana ( ) Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut JOVA johtamisvalmennukseen sekä esi- ja alkuopetuksen johtaminen koulutukseen. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Tuusulassa kasvatus- ja sivistystoimenjohtajana vuodesta 2009 alkaen, sivistystoimenjohtajana ( ), opetuspäällikkönä ( ) ja rehtorina ( ) sekä Vantaalla luokanopettajana ( ). Hakija on osallistunut opettajasta johtajaksi koulutusohjelmaan ja aloittanut opetus- ja sivistystoimen johtamisen aineopinnot.

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3 (19) ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon. Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, projektipäällikkönä ( ), rehtorina ( ), apulaisrehtorina ( ) ja luokanopettajana ( ). Lisäksi hän on toiminut rehtorin viran ohella aluerehtorina ( ), pedagogisena yhteysopettajana (VSOP-opetus) ( ) ja Poikkilaakson ala-asteen koulurakennushankkeen pedagogisena suunnittelijana ( ). Hän on ollut jäsenenä mm. viraston toimintasuunnitelma- ja kertomustyöryhmässä, itsearviointityöryhmässä sekä kuntatyönantajan työantajatyöryhmässä ja vuosityöajan suunnitteluryhmässä. Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon, ja osallistunut Laatu- ja kehityspäällikkövalmennukseen ja JOVA johtamisvalmennukseen. Kaikilla haastatelluilla on johtamiskokemusta ja perusopetuksen tuntemusta. ********** lukuun ottamatta haastatelluilla on johtamiskokemusta myös rehtorin tehtävää laajemmista johtamistehtävistä kunta- tai aluetasolla. Kaikilla on myös pitkäkestoista johtamiskoulutusta. Hakijoiden kokonaisarvioinnin ja haastattelun perusteella linjanjohtaja katsoo, että ********** on parhaat edellytykset aluepäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen. Heillä on laaja perusopetuksen tuntemus, johtamiskokemusta myös rehtorin tehtävää laajemmista johtamistehtävistä sekä monipuolista kokemusta perusopetuksen kehittämistyöstä. Heidät arvioitiin myös johtamis- ja kehittämisnäkemyksiltään soveliaimmiksi aluepäällikön virkaan. Opetustoimen johtajan tekemän delegointipäätöksen ( 21) perusteella aluepäällikön ottaa linjanjohtaja. Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse. Lisätiedot Kirsti Tanttu, vastaava henkilöstösuunnittelija, puhelin: kirsti.tanttu(a)hel.fi Outi Salo, linjanjohtaja, puhelin: outi.salo(a)hel.fi Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta Otteet

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4 (19) Ote Otteensaajat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5 (19) 15 n aluepäällikön viran (422014) täyttäminen HEL T Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan aluepäällikön virkaan (nro ) kasvatustieteen maisteri Esa Ukkolan. Päätös on tehty ehdolla, että virkaan valittu esittää hyväksyttävän työterveyshuollon arvion edellytyksistään hoitaa virkaa. Työhöntulotarkastuslausunto on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien. Virantoimitus alkaa Virkaan valitulle määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava kuuden (6) kuukauden koeaika. Aluepäällikön neljä virkaa (numerot , , , ) on julistettu haettavaksi vakinaista täyttämistä varten opetusviraston Internet-sivuilla ajalla Aluepäälliköt toimivat alueensa rehtoreiden esimiehenä. Tehtävänä on alueen koulujen strategian, toiminnan ja talouden kokonaisuuden johtaminen sekä osallistuminen kaupunkitason työhön. Lisäksi tehtäviin kuuluvat poikkihallinnollisen yhteistyön johtaminen aluetasolla sekä kaupunkitason koordinointi- ja kehittämistehtävät perusopetuksessa. Virkojen kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytettiin johtamiskokemusta ja perusopetuksen tuntemusta. Virkaan jätti hakuajan kuluessa hakemuksensa 30 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakemus-asiakirjoista ilmenneiden ansioiden perusteella seitsemän ansioituneinta hakijaa. Yksi hakija peruutti hakemuksensa ennen haastattelua. Haastatteluihin osallistuivat perusopetuslinjan linjanjohtaja, opetuspäällikkö sekä oppilashuollon päällikkö. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, peruskoulun rehtorina ( ), koulunjohtajana ( ) ja luokanopettajana ( ). Rehtorin viran ohessa hän on toiminut aluerehtorina ( ), Laaturyhmän jäsenenä ( ), erityisopetuksen alueryhmän puheenjohtajana ( ), Tero- ja laatuhankkeiden osa-aikaisena

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6 (19) projektityöntekijänä (2012) ja KV-työryhmän jäsenenä ( ). Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut kaupungin johtamisvalmennukseen (JOVA7). Parhaillaan hän osallistuu laatu- ja kehityspäällikkövalmennukseen. ********** on suorittanut musiikin maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2013 alkaen ja rehtorina ( ja ) sekä Espoossa rehtorina ( ) ja aineenopettajana ( ). Lisäksi hän on toiminut mm. musiikinopettajan tehtävissä Espoon musiikkiopistossa ( ) ja Töölön musiikkikoulussa v sekä erilaisissa aikuiskoulutustehtävissä sairaanhoitooppilaitoksessa ja pääkaupunkiseudun aikuiskoulutuskeskuksessa ( ). Hakija on suorittanut keskijohdon valmennuksen, oppilaitosjohdon peruskoulutusohjelman, esimiehen peruskurssin (leadership) ja maanpuolustuskurssin. Hakija on hyvinvoinnin monitoimijaisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja koillisella alueella v ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Espoossa rehtorina vuodesta 2002 alkaen ja luokan-opettajana ( ja ) sekä aluerehtorin varahenkilönä ( ). Aikaisemmin hän on toiminut Helsingissä opettajana ( ). Hakija on suorittanut uuden oppilaitosjohdon koulutusohjelman ja osallistunut oppilaitosjohdon rekrytointikoulutusohjelmaan. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v. 1987, sosiaalipsykologian A-oppimäärän v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, vs. opetuspäällikkönä ( , 7,5 kk), rehtorina ( ) ja luokanopettajana ( ). Lisäksi hakija on toiminut opetusvirastossa keskisen alueen aluerehtorina ( ), erityisopetuksen alueryhmän puheenjohtajana ( ), starttiopetuksen pedagogisena yhteyshenkilönä ( ), Kalasataman koulun ensimmäisen vaiheen pedagogisena suunnittelijana ( ) ja Vallilan ala-asteen vara/apulaisjohtajana ( ) Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut JOVA johtamisvalmennukseen sekä esi- ja alkuopetuksen johtaminen koulutukseen. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Tuusulassa kasvatus- ja sivistystoimenjohtajana vuodesta 2009 alkaen,

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7 (19) sivistystoimenjohtajana ( ), opetuspäällikkönä ( ) ja rehtorina ( ) sekä Vantaalla luokanopettajana ( ). Hakija on osallistunut opettajasta johtajaksi koulutusohjelmaan ja aloittanut opetus- ja sivistystoimen johtamisen aineopinnot. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon. Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, projektipäällikkönä ( ), rehtorina ( ), apulaisrehtorina ( ) ja luokanopettajana ( ). Lisäksi hän on toiminut rehtorin viran ohella aluerehtorina ( ), pedagogisena yhteysopettajana (VSOP-opetus) ( ) ja Poikkilaakson ala-asteen koulurakennushankkeen pedagogisena suunnittelijana ( ). Hän on ollut jäsenenä mm. viraston toimintasuunnitelma- ja kertomustyöryhmässä, itsearviointityöryhmässä sekä kuntatyönantajan työantajatyöryhmässä ja vuosityöajan suunnitteluryhmässä. Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon, ja osallistunut Laatu- ja kehityspäällikkövalmennukseen ja JOVA johtamisvalmennukseen. Kaikilla haastatelluilla on johtamiskokemusta ja perusopetuksen tuntemusta. ********** lukuun ottamatta haastatelluilla on johtamiskokemusta myös rehtorin tehtävää laajemmista johtamistehtävistä kunta- tai aluetasolla. Kaikilla on myös pitkäkestoista johtamiskoulutusta. Hakijoiden kokonaisarvioinnin ja haastattelun perusteella linjanjohtaja katsoo, että ********** on parhaat edellytykset aluepäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen. Heillä on laaja perusopetuksen tuntemus, johtamiskokemusta myös rehtorin tehtävää laajemmista johtamistehtävistä sekä monipuolista kokemusta perusopetuksen kehittämistyöstä. Heidät arvioitiin myös johtamis- ja kehittämisnäkemyksiltään soveliaimmiksi aluepäällikön virkaan. Opetustoimen johtajan tekemän delegointipäätöksen ( 21) perusteella aluepäällikön ottaa linjanjohtaja. Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse. Lisätiedot Kirsti Tanttu, vastaava henkilöstösuunnittelija, puhelin: kirsti.tanttu(a)hel.fi Outi Salo, linjanjohtaja, puhelin:

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8 (19) outi.salo(a)hel.fi Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta Otteet Ote Otteensaajat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta

9 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9 (19) 16 n aluepäällikön viran (422015) täyttäminen HEL T Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan aluepäällikön virkaan (nro ) kasvatustieteen maisteri Taina Tervosen. Virantoimitus alkaa Aluepäällikön neljä virkaa (numerot , , , ) on julistettu haettavaksi vakinaista täyttämistä varten opetusviraston Internet-sivuilla ajalla Aluepäälliköt toimivat alueensa rehtoreiden esimiehenä. Tehtävänä on alueen koulujen strategian, toiminnan ja talouden kokonaisuuden johtaminen sekä osallistuminen kaupunkitason työhön. Lisäksi tehtäviin kuuluvat poikkihallinnollisen yhteistyön johtaminen aluetasolla sekä kaupunkitason koordinointi- ja kehittämistehtävät perusopetuksessa. Virkojen kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytettiin johtamiskokemusta ja perusopetuksen tuntemusta. Virkaan jätti hakuajan kuluessa hakemuksensa 30 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakemusasiakirjoista ilmenneiden ansioiden perusteella seitsemän ansioituneinta hakijaa. Yksi hakija peruutti hakemuksensa ennen haastattelua. Haastatteluihin osallistuivat perusopetuslinjan linjanjohtaja, opetuspäällikkö sekä oppilashuollon päällikkö. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, peruskoulun rehtorina ( ), koulunjohtajana ( ) ja luokanopettajana ( ). Rehtorin viran ohessa hän on toiminut aluerehtorina ( ), Laaturyhmän jäsenenä ( ), erityisopetuksen alueryhmän puheenjohtajana ( ), Tero- ja laatuhankkeiden osa-aikaisena projektityöntekijänä (2012) ja KV-työryhmän jäsenenä ( ). Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut kaupungin johtamisvalmennukseen (JOVA7). Parhaillaan hän osallistuu laatu- ja kehityspäällikkövalmennukseen.

10 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10 (19) ********** on suorittanut musiikin maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2013 alkaen ja rehtorina ( ja ) sekä Espoossa rehtorina ( ) ja aineenopettajana ( ). Lisäksi hän on toiminut mm. musiikinopettajan tehtävissä Espoon musiikkiopistossa ( ) ja Töölön musiikkikoulussa v sekä erilaisissa aikuiskoulutustehtävissä sairaanhoitooppilaitoksessa ja pääkaupunkiseudun aikuiskoulutuskeskuksessa ( ). Hakija on suorittanut keskijohdon valmennuksen, oppilaitosjohdon peruskoulutusohjelman, esimiehen peruskurssin (leadership) ja maanpuolustuskurssin. Hakija on hyvinvoinnin monitoimijaisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja koillisella alueella v ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Espoossa rehtorina vuodesta 2002 alkaen ja luokanopettajana ( ja ) sekä aluerehtorin varahenkilönä ( ). Aikaisemmin hän on toiminut Helsingissä opettajana ( ). Hakija on suorittanut uuden oppilaitosjohdon koulutusohjelman ja osallistunut oppilaitosjohdon rekrytointikoulutusohjelmaan. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v. 1987, sosiaalipsykologian A-oppimäärän v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, vs. opetuspäällikkönä ( , 7,5 kk), rehtorina ( ) ja luokanopettajana ( ). Lisäksi hakija on toiminut opetusvirastossa keskisen alueen aluerehtorina ( ), erityisopetuksen alueryhmän puheenjohtajana ( ), starttiopetuksen pedagogisena yhteyshenkilönä ( ), Kalasataman koulun ensimmäisen vaiheen pedagogisena suunnittelijana ( ) ja Vallilan ala-asteen vara/apulaisjohtajana ( ) Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut JOVA johtamisvalmennukseen sekä esi- ja alkuopetuksen johtaminen koulutukseen. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Tuusulassa kasvatus- ja sivistystoimenjohtajana vuodesta 2009 alkaen, sivistystoimenjohtajana ( ), opetuspäällikkönä ( ) ja rehtorina ( ) sekä Vantaalla luokanopettajana ( ). Hakija on osallistunut opettajasta johtajaksi koulutusohjelmaan ja aloittanut opetus- ja sivistystoimen johtamisen aineopinnot.

11 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11 (19) ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon. Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, projektipäällikkönä ( ), rehtorina ( ), apulaisrehtorina ( ) ja luokanopettajana ( ). Lisäksi hän on toiminut rehtorin viran ohella aluerehtorina ( ), pedagogisena yhteysopettajana (VSOP-opetus) ( ) ja Poikkilaakson ala-asteen koulurakennushankkeen pedagogisena suunnittelijana ( ). Hän on ollut jäsenenä mm. viraston toimintasuunnitelma- ja kertomustyöryhmässä, itsearviointityöryhmässä sekä kuntatyönantajan työantajatyöryhmässä ja vuosityöajan suunnitteluryhmässä. Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon, ja osallistunut Laatu- ja kehityspäällikkövalmennukseen ja JOVA johtamisvalmennukseen. Kaikilla haastatelluilla on johtamiskokemusta ja perusopetuksen tuntemusta. ********** lukuun ottamatta haastatelluilla on johtamiskokemusta myös rehtorin tehtävää laajemmista johtamistehtävistä kunta- tai aluetasolla. Kaikilla on myös pitkäkestoista johtamiskoulutusta. Hakijoiden kokonaisarvioinnin ja haastattelun perusteella linjanjohtaja katsoo, että ********** on parhaat edellytykset aluepäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen. Heillä on laaja perusopetuksen tuntemus, johtamiskokemusta myös rehtorin tehtävää laajemmista johtamistehtävistä sekä monipuolista kokemusta perusopetuksen kehittämistyöstä. Heidät arvioitiin myös johtamis- ja kehittämisnäkemyksiltään soveliaimmiksi aluepäällikön virkaan. Opetustoimen johtajan tekemän delegointipäätöksen ( 21) perusteella aluepäällikön ottaa linjanjohtaja. Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse. Lisätiedot Kirsti Tanttu, vastaava henkilöstösuunnittelija, puhelin: kirsti.tanttu(a)hel.fi Outi Salo, linjanjohtaja, puhelin: outi.salo(a)hel.fi Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta Otteet

12 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12 (19) Ote Otteensaajat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta

13 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13 (19) 17 n aluepäällikön viran (422016) täyttäminen HEL T Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan aluepäällikön virkaan (nro ) kasvatustieteen maisteri Hanna Välitalon. Virantoimitus alkaa Aluepäällikön neljä virkaa (numerot , , , ) on julistettu haettavaksi vakinaista täyttämistä varten opetusviraston Internet-sivuilla ajalla Aluepäälliköt toimivat alueensa rehtoreiden esimiehenä. Tehtävänä on alueen koulujen strategian, toiminnan ja talouden kokonaisuuden johtaminen sekä osallistuminen kaupunkitason työhön. Lisäksi tehtäviin kuuluvat poikkihallinnollisen yhteistyön johtaminen aluetasolla sekä kaupunkitason koordinointi- ja kehittämistehtävät perusopetuksessa. Virkojen kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytettiin johtamiskokemusta ja perusopetuksen tuntemusta. Virkaan jätti hakuajan kuluessa hakemuksensa 30 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakemusasiakirjoista ilmenneiden ansioiden perusteella seitsemän ansioituneinta hakijaa. Yksi hakija peruutti hakemuksensa ennen haastattelua. Haastatteluihin osallistuivat perusopetuslinjan linjanjohtaja, opetuspäällikkö sekä oppilashuollon päällikkö. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, peruskoulun rehtorina ( ), koulunjohtajana ( ) ja luokanopettajana ( ). Rehtorin viran ohessa hän on toiminut aluerehtorina ( ), Laaturyhmän jäsenenä ( ), erityisopetuksen alueryhmän puheenjohtajana ( ), Tero- ja laatuhankkeiden osa-aikaisena projektityöntekijänä (2012) ja KV-työryhmän jäsenenä ( ). Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut kaupungin johtamisvalmennukseen (JOVA7). Parhaillaan hän osallistuu laatu- ja kehityspäällikkövalmennukseen.

14 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14 (19) ********** on suorittanut musiikin maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2013 alkaen ja rehtorina ( ja ) sekä Espoossa rehtorina ( ) ja aineenopettajana ( ). Lisäksi hän on toiminut mm. musiikinopettajan tehtävissä Espoon musiikkiopistossa ( ) ja Töölön musiikkikoulussa v sekä erilaisissa aikuiskoulutustehtävissä sairaanhoitooppilaitoksessa ja pääkaupunkiseudun aikuiskoulutuskeskuksessa ( ). Hakija on suorittanut keskijohdon valmennuksen, oppilaitosjohdon peruskoulutusohjelman, esimiehen peruskurssin (leadership) ja maanpuolustuskurssin. Hakija on hyvinvoinnin monitoimijaisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja koillisella alueella v ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Espoossa rehtorina vuodesta 2002 alkaen ja luokanopettajana ( ja ) sekä aluerehtorin varahenkilönä ( ). Aikaisemmin hän on toiminut Helsingissä opettajana ( ). Hakija on suorittanut uuden oppilaitosjohdon koulutusohjelman ja osallistunut oppilaitosjohdon rekrytointikoulutusohjelmaan. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v. 1987, sosiaalipsykologian A-oppimäärän v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, vs. opetuspäällikkönä ( , 7,5 kk), rehtorina ( ) ja luokanopettajana ( ). Lisäksi hakija on toiminut opetusvirastossa keskisen alueen aluerehtorina ( ), erityisopetuksen alueryhmän puheenjohtajana ( ), starttiopetuksen pedagogisena yhteyshenkilönä ( ), Kalasataman koulun ensimmäisen vaiheen pedagogisena suunnittelijana ( ) ja Vallilan ala-asteen vara/apulaisjohtajana ( ) Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut JOVA johtamisvalmennukseen sekä esi- ja alkuopetuksen johtaminen koulutukseen. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Tuusulassa kasvatus- ja sivistystoimenjohtajana vuodesta 2009 alkaen, sivistystoimenjohtajana ( ), opetuspäällikkönä ( ) ja rehtorina ( ) sekä Vantaalla luokanopettajana ( ). Hakija on osallistunut opettajasta johtajaksi koulutusohjelmaan ja aloittanut opetus- ja sivistystoimen johtamisen aineopinnot.

15 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15 (19) ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon. Hän on toiminut Helsingin kaupungin opetusvirastossa perusopetuslinjan aluepäällikkönä vuodesta 2012 alkaen, projektipäällikkönä ( ), rehtorina ( ), apulaisrehtorina ( ) ja luokanopettajana ( ). Lisäksi hän on toiminut rehtorin viran ohella aluerehtorina ( ), pedagogisena yhteysopettajana (VSOP-opetus) ( ) ja Poikkilaakson ala-asteen koulurakennushankkeen pedagogisena suunnittelijana ( ). Hän on ollut jäsenenä mm. viraston toimintasuunnitelma- ja kertomustyöryhmässä, itsearviointityöryhmässä sekä kuntatyönantajan työantajatyöryhmässä ja vuosityöajan suunnitteluryhmässä. Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon, ja osallistunut Laatu- ja kehityspäällikkövalmennukseen ja JOVA johtamisvalmennukseen. Kaikilla haastatelluilla on johtamiskokemusta ja perusopetuksen tuntemusta. ********** lukuun ottamatta haastatelluilla on johtamiskokemusta myös rehtorin tehtävää laajemmista johtamistehtävistä kunta- tai aluetasolla. Kaikilla on myös pitkäkestoista johtamiskoulutusta. Hakijoiden kokonaisarvioinnin ja haastattelun perusteella linjanjohtaja katsoo, että ********** on parhaat edellytykset aluepäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen. Heillä on laaja perusopetuksen tuntemus, johtamiskokemusta myös rehtorin tehtävää laajemmista johtamistehtävistä sekä monipuolista kokemusta perusopetuksen kehittämistyöstä. Heidät arvioitiin myös johtamis- ja kehittämisnäkemyksiltään soveliaimmiksi aluepäällikön virkaan. Opetustoimen johtajan tekemän delegointipäätöksen ( 21) perusteella aluepäällikön ottaa linjanjohtaja. Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse. Lisätiedot Kirsti Tanttu, vastaava henkilöstösuunnittelija, puhelin: kirsti.tanttu(a)hel.fi Outi Salo, linjanjohtaja, puhelin: outi.salo(a)hel.fi Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta Otteet

16 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16 (19) Ote Otteensaajat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta

17 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17 (19) Outi Salo linjanjohtaja Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13)

18 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18 (19) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin opetuslautakunta. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: helsinki.kirjaamo@hel.fi Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09)

19 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19 (19) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Yleishallinto, Energia ja Satama) (09) (Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi) (09) (Rakennus- ja ympäristötoimi) (09) (Sivistystoimi) (09) (Sosiaali- ja terveystoimi) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu miten päätöstä halutaan oikaistavaksi millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi oikaisuvaatimuksen tekijä millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 16/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 16/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 26 Opetusviraston perusopetuslinjan aluepäällikön viran täyttäminen HEL 2015-007009 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan aluepäällikön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 61 n perusopetuslinjan opetuspäällikön viran täyttäminen määräajaksi HEL 2016-006700 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan opetuspäällikön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 45/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 45/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 151 Opetusviraston hallinto- ja kehittämiskeskuksen johtavan arkkitehdin viran täyttäminen HEL 2015-012282 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa opetusviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Stadin ammattiopisto, S2-opetus ja äidinkielen lehtorin virka, työavain 25-354-16 HEL 2016-006090 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Lehtori, ammatillinen koulutus, vuorotteluvapaan sijaisuus, lähihoitajakoulutus HEL 2016-000157 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Stadin aikuisopiston oppisopimusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Stadin aikuisopiston oppisopimusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Koulutustarkastajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-831-16 HEL 2016-007704 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Oppisopimusjohtaja päätti kokonaisarvionperusteella

Lisätiedot

4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös

4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o 422260) HEL 2014-006304 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Stadin aikuisopiston ruokatuotannon opettajan määräaik. virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-284-16 HEL 2016-005944 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Hyvinvointi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Hyvinvointi Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Sosiaali- ja terveysalan koulutus, kaksi ammatillisen lehtorin vakinaista virkaa HEL 2016-006627 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi

Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2014-008275 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-1298-15 HEL 2016-002448 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Opinto-ohjaajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-716-16 HEL 2016-007428 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvioinnin perusteella

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Viiskulman terveysaseman terveyskeskuslääkärin vakinaistaminen, työavain 45-552-14 HEL 2014-006672 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 28 Stadin aikuisopiston opettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-1185-16 HEL 2016-012457 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7, Stadin ammattioppilaitos, autoalan lehtorin virka, 2 paikkaa HEL 2017-003675 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 7/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 7/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Fysiikan, kemian ja matematiikan tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-978-15 HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 42 Laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virka (vakanssi n:o 422290) HEL 2014-004918 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien

Lisätiedot

11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös

11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14 HEL 2014-009231 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelujen

Lisätiedot

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 4/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 4/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Elintarvikealan tuntiopettaja virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-787-15 HEL 2015-007281 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain Päätös

7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain 45-1410-14 HEL 2014-014737 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti koulutuksen,

Lisätiedot

7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös

7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain 45-1433-14 HEL 2015-002380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Lisätiedot Pirkko Turpeinen, lastenkotitoiminnan päällikkö, puhelin: pirkko.turpeinen(a)hel.fi

Lisätiedot Pirkko Turpeinen, lastenkotitoiminnan päällikkö, puhelin: pirkko.turpeinen(a)hel.fi Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Toivolan lastenkodin vastaavan ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-488-14 HEL 2014-007446 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pirkko Turpeinen päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Otteen liitteet. Taloushallintopalvelut, palveluvastaava Henkilöstöpalvelut, henkilöstöasiantuntija

Otteen liitteet. Taloushallintopalvelut, palveluvastaava Henkilöstöpalvelut, henkilöstöasiantuntija Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Kahden(2) sosiaalityöntekijän viran täyttämättä jättäminen, Lännen sosiaalityö ; Työavain 45-455-14 HEL 2014-006862 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 5/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Hyte

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 5/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Hyte Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 17 Vs. lehtori, yhteiset aineet (matemaattis-luononnontieteellinen osaaminen) viransijaisuus HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Stadin ammattiopiston

Lisätiedot

93 Ensihoitotyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös

93 Ensihoitotyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 93 Ensihoitotyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-004896 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin

Lisätiedot

14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös

14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain 45-937-14 HEL 2014-009863 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Stadin aikuisopisto, hierojan ammattitutkinnon opettajan virka, työavain 25-1280-15 HEL 2016-000757 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

turvallisuusalan perustutkinnon lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston

turvallisuusalan perustutkinnon lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 35 Turvallisuusalan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o 422234) HEL 2014-004448 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Opev, Stadin ammattiopisto, tuntiopettajan (liikunta ja terveystieto) tehtävä, työavain 25-391-16 HEL 2016-006333 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25, palvelutarjoajien avustukset vuonna 2016 etsivän nuorisotyön toiminnan turvaamiseksi HEL 2016-010211 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut n linjanjohtaja päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Päätös Stadin aikuisopistoon sijoitetun toimialarehtorin viran täyttämisestä HEL 2016-014289 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa Stadin aikuisopistoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17, Stadin aikuisopisto, S2-opettajan määräaikainen virka, työavain 25-371-16 HEL 2016-006573 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös

21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain 45-788-14 HEL 2014-008582 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lapsiperheiden hyvinvointi-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8, Stadin aikuisopiston S2-opettajan määräaikainen virka, työavain 25-213-17 HEL 2017-002463 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 49 Liikennelaitos -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä vuonna 2016 HEL 2016-003455 T 01 02 03 01 Päätös päätti ottaa liitteessä 1 olevan tulospalkkiojärjestelmän

Lisätiedot

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 18 Liikkumistaidon ohjausta koskevien korvausten tarkistaminen vuodelle 2014 HEL 2014-006381 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Vammaistyön päällikkö päätti hyväksyä

Lisätiedot

48 Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o ) Päätös

48 Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o ) Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 48 Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o 422212) HEL 2014-004623 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Ammatillinen koulutus, Stadin AO, laaja-alaisen tai ammatillisen erityisopettajan lehtorin virka HEL 2017-003684 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Helsingin ja Turun kaupunkien yhteistyö Finnishcourses.fi palvelun ylläpidossa HEL 2014-009324 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Helsingin kaupunki

Lisätiedot

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös

6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain 45-1547-14 HEL 2015-001499 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Stadin ammattiopisto, tuntiopettajan virka, sähkö- ja automaatiotekniikka, työavain 25-276-16 HEL 2016-005243 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. toimialarehtori

Lisätiedot

6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain

6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1231-14 HEL 2014-013114 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisen sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 n hallintopalveluiden lakimiehen viransijaisuuden täyttäminen HEL 2016-012955 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Va. liikuntajohtaja päätti ottaa liikuntaviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Stadin aikuisopisto, suunhoidon opettajan määräaikainen virka, työavain 25-1297-15 HEL 2016-000763 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 275 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007607 HEL 2016-007607 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Stadin ammattiopisto, määräaikaisen tuntiopettajan virkasuhteiset tehtävät, 4 työpaikkaa työavain 25-431-16 HEL 2016-006378 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Stadin ammattiopisto, asiakaspalvelun tuntiopettajan määräaikainen virkasuhde, työavain 25-782-16 HEL 2016-007654 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 400 Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-793-14 HEL 2014-011663 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Talous- ja tukiosaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Stadin ammattiopisto, media-alan tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-361-17 HEL 2017-005814 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 26/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 26/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 40 Teatterialan opettajan määräaikainen virkasuhteinen tehtävä, vuorotteluvapaasijaisuus HEL 2014-014803 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n asemakaavaosaston II asemakaavaarkkitehdin viran täyttäminen HEL 2016-000003 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita arkkitehti Arja Kasasen kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

13 Kasko, Stadin ammattiopisto, vs. lehtori, työkyvyn ylläpitäminen, työavain Päätös

13 Kasko, Stadin ammattiopisto, vs. lehtori, työkyvyn ylläpitäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Kasko, Stadin ammattiopisto, vs. lehtori, työkyvyn ylläpitäminen, työavain 5-748-17 HEL 2017-007777 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Stadin ammattiopisto, ruokatuotannon tuntiopettajan vakinainen virkasuhde, työavain 25-781-16 HEL 2016-007655 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 50/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 50/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 60 Kahden palomestarin viran täyttäminen HEL 2013-013772 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa palomestarin virkoihin (vakanssinumero 017823 ja vakanssinumero

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-013389 HEL 2015-013389 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Rakenteellinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 9/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 9/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Koulutuspäällikkö, tekstiili- ja vaatetusala, työavain 25-1158-15 HEL 2015-010812 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15, Stadin aikuisopiston asiakaspalvelun opettajan virka, työavain 25-343-17 HEL 2017-004076 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain Päätös

9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain 45-1237-14 HEL 2014-013994 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot Johtajalääkäri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Linja-autojen pysäköintiä varten vuokratun alueen sijainnin muuttaminen (Nobina Finland South Oy, Roihupelto) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002679 HEL 2015-002679 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Arviointi-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Opetusvirasto 2/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja 08.04.2014 Apulaisrehtori, Tekniikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Opetusvirasto 2/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja 08.04.2014 Apulaisrehtori, Tekniikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 2 Rakennusalan tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä, 25-308-14 HEL 2014-004430 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

22 Opetusvirasto, Stadin Brygga, VALMA tuntiopettajan virka, työavain Päätös

22 Opetusvirasto, Stadin Brygga, VALMA tuntiopettajan virka, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22, Stadin Brygga, VALMA tuntiopettajan virka, työavain 25-1268-16 HEL 2016-014228 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Stadin ammattiopisto, lehtorin virka, talotekniikan perustutkinto, työavain 25-274-17 HEL 2017-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain. Päätös

4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain 45-394-16 HEL 2016-005315 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 n toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla HEL 2017-006468 T 00 01 00 Päätös päätti siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 15 luvun 6 :n 1 kohdan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 19/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 19/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 80 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-003523 HEL 2015-003523 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti myöntää tutkimusluvan

Lisätiedot

Lisätiedot Kaarina Järvenpää, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri, puhelin: 310 76109 kaarina.jarvenpaa(a)hel.fi

Lisätiedot Kaarina Järvenpää, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri, puhelin: 310 76109 kaarina.jarvenpaa(a)hel.fi Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Lastenpsykiatrin virkaan valinta, työavain 45-307-14 HEL 2014-005380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perhe - ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 152 Nordea Pankki Suomi Oyj:lle vuokratun tilapäisen pysäköintialueen irtisanominen (tontti 22403/1, Aleksis Kiven katu 17, Sturenkatu 14a) HEL 2014-014874 T 10 01 01

Lisätiedot

4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös

4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007453 HEL 2016-007453 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL

23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-008176 HEL 2015-008176 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Mikko Tamminen päätti myöntää tutkimusluvan

Lisätiedot

6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös

6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen HEL 2015-008752 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 236 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, liukastuminen 27.12.2014 Lielahdentie 3-5 kohdalla Lauttasaaressa HEL 2015-013984 T 03 01 00 Liukastuminen, 27.12.2014, Lielahdentie,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 277 Vuokrasopimuksen irtisanominen Roihupellosta (Nobina Finland Oy) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 136/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 136/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 276 YIT Rakennus Oy:n työmaatukikohtavuokrauksen päättäminen HEL 2013-014576 T 10 01 01 04 S0110-183 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen Kohde

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 168 Flow Festival Oy, piha-alueen käyttö, Parrukatu 4 ja 5 HEL 2016-005650 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 7/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 7/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 Toimintasääntö opetusviraston perusopetuslinjan ja hallinto- ja kehittämiskeskuksen toimintaryhmistä HEL 2015-000162 T 00 01 00 Päätös Perusopetuslinjan hallinto Hallinto-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikuntavirasto 21/2015 Sisäliikuntapalvelut 28.10.2015 Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikuntavirasto 21/2015 Sisäliikuntapalvelut 28.10.2015 Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Tukiasematilan vuokraaminen Maunulan liikuntahallista DNA Oy:lle HEL 2015-011741 T 10 01 03 Päätös Merkittiin, että edellinen vuokrasopimus otsikossa mainitusta asiasta

Lisätiedot

9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-651-15 HEL 2015-008326 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti

Lisätiedot

7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-779-14 HEL 2014-008534 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perheiden

Lisätiedot

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Lääkärien määrääminen kutsuntatilaisuuksiin Helsingissä 2016 HEL 2016-002781 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti määrätä liitteessä 1 mainitut terveyskeskuslääkärit

Lisätiedot

26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-1102- 14 HEL 2014-010759 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-015134 HEL 2014-015134 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kuinka päivystysviikko vaikuttaa

Lisätiedot

1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma

1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002914 HEL 2016-002914 T 13 02 01 Päätös (vs) päätti myöntää tutkimusluvan ********** amk -opinnäytetutkimukselle Taloudellinen

Lisätiedot

140 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös

140 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 140 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-015200 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

35 Opev, Stadin ammattiopiston Brygga, nivelvaiheen koulutuksen tuntiopettajan. Päätös

35 Opev, Stadin ammattiopiston Brygga, nivelvaiheen koulutuksen tuntiopettajan. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 35 Opev, Stadin ammattiopiston Brygga, nivelvaiheen koulutuksen tuntiopettajan virka, työav. 25-1284-16 HEL 2016-014240 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 74/2014 24.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 74/2014 24.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 74 Päätös opetusviraston tilapalvelupäällikön viran täyttämisestä HEL 2014-012179 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa opetusviraston hallinto- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 110 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikainen vuokraaminen yksityishenkilöille rakennusluvan hakemista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41302/9) HEL 2017-003458

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Puistolan terveysaseman terveyskeskuslääkärin valinta, työavain 45-1303-15 HEL 2015-014221 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisten terveysasemien johtava

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-005576 HEL 2016-005576 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 6/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemien johtajalääkäri

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 6/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemien johtajalääkäri Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-005061 HEL 2015-005061 T 13 02 01 Päätös Risto Mäkinen päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Digital technologies

Lisätiedot