Rauno Salonen Paavo Vaitovaara, nuorten ystävä rohkea merellä ja sodassa
Paavo Vaitovaara, nuorten ystävä Rauno Salonen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2011 ISBN 978-952-235-390-0
Sisällys Lukijalle...7 Paavo muutti Aleksi ja Tuovi Salosen perheeseen...9 Paavo rakensi laskiaiseksi pulkkaradan ja hullun hevosen...12 Paavo rakensi palvelusväen kesäkämpän taakse pyörivän keinun...14 Paavon hyppyri kotipihalle...15 Paavo kiipesi metsäsarkamme pisimpään kuuseen...16 Paavo rakensi pojille polkuauton...17 Paavon ensimmäinen Sun-moottoripyörä...18 Kylän suurin pääsiääsvalakia Salosen pellolle...19 Aleksi Salonen Alavuden parantolassa 1937, Paavo isäntänä...20 Paavo Viinamäki elokuussa 1938 Viipurin Tervaniemen huoltokouluun...22 Tauri pommitettiin pohjaan kaikki säilyivät hengissä...24 Rauno Paavon kanssa kirjeenvaihdossa 1938-1977...25 Paavo Metsäpirtissä peräseinäjokisten rintamalohkolla ja miinaräjähdys...26 Paavo ja Rauno pyöräilivät Kalajärvelle juhannusvalvojaisiin 1942...28 Paavo Vaitovaara ja Ensi Laine vihittiin Jyväskylässä 27.12.1942...29 Vaitovaara ja Rajamäki ylennettiin kersanteiksi...32 Paavo Vaitovaara ajoi ammatti-ajokortin Vaasassa...32 Paavo pistäytyi myös metsästämässä...34 Paavo Vaitovaara hakeutui uudelleen merille...35 Paavo jäi laivasta lomalle kesä- ja talvikaudeksi 1952-1953...37 Merimiehen kokemuksia...41 Ensillä ja Paavolla oli kolme lasta: Leena (1944) Liisa ja Matti (1947)...44 5
Paavon välietappi, Los Angeles, linjalla Hamina Havaiji...45 Paavo palasi aina retkiltään Saloselle kuin kotiinsa...46 Kersantti Paavo Vaitovaara ja rakuuna Arvi Luuri olivat lomalla Salosella...48 Paavo sijoitti perheensä edulliseen asumiseen ja sai tulot narikan pidosta...50 Paavo osti Heikkilän kylästä keskeneräisen omakotitalon, rakensi ja myi sen...51 Kaksoset puhuivat omaa kieltään, jota äitikin ymmärsi...52 Paavo toi koululle ja kotiin kasvi- ja eläinmateriaaleja matkoilta...53 Työkalupakki junaan ja ajelin Jawan Peräseinäjoelle...55 Paavo rakenteli laivassa Matille purjelaivan...56 Paavon kahden polven sukupuu Paavon rakkaimmat harrastukset...58 Paavon tuliaiset rintamalta: käsikranaatit ja valopatruunat...60 Paavo rakentamassa peruskorjattavaa Salosen päärakennusta...62 Laivapuuseppä Paavo Vaitovaaran viimeinen työ Kaartusen mökillä...63 Muistosanat läheiselleni, Paavo Kalervo Vaitovaaralle...65 Paavo Vaitovaaran ruumiinsiunaus Seinäjoen Törnävän Isossa kappelissa 17.5.1986...66 6
Lukijalle Olen ollut fyysisesti Paavon matkassa yksivuotiaasta lähtien opittuani kävelemään ja tuntemaan hänet, kun hän saapui kotiini Aleksi Saloselle Peräseinäjoen Viitalankylään. Hän oli 13-vuotiaana lähtenyt elättämään itseään pois kotoaan Peräseinäjoen Ojajärvenkylästä aluksi serkkunsa Martti Keskisen taloon Viitalankylään. Vuoden kuluttua Keskinen oli tarjonnut Paavoa pikkurengiksi Saloselle. Näin Paavo siirtyi Louonmäeltä kaksi kilometriä lähemmäksi kirkkoa, jonne Saloselta oli matkaa runsaat kahdeksan kilometriä. Paavolle tuli Salosen talo työpaikaksi, elämänpiiriksi ja kodiksi seitsemän vuoden ajaksi, kunnes sotaväki kutsui palvelukseen kauas Karjalaan, Viipuriin, Tervaniemen huoltokouluun. Paavo varttui Salosella neljän lapsen ja heidän vanhempiensa, Aleksin ja Tuovin, keskuudessa ja ohjauksessa ahkeraksi töissään, taitavaksi harrastuksissaan kodin ja kylän nuorison hyväksi. 7
8
Paavo muutti Aleksi ja Tuovi Salosen perheeseen Paavon vanhempien viljelijäperhe oli alun pitäen asunut suurehkoa viljelystilaansa Jalasjärven Keskikylässä. Perheen koko oli kasvanut seitsemän lapsen syntymisen kautta niin suureksi, että tilan tuotto ei riittänyt kulutusmenojen kasvuun. Seurauksena oli tilan myynti ja pienemmän tilan osto. Näin alkoi köyhtyminen ja kulkemisen pitkä kierre. Paavo syntyi matkan varrella Alavudella 27.2.1917. Muut paikkakunnat olivat Kurikka, Nurmo, Ilmajoki ja Peräseinäjoki. Paavon vanhempien perhe asui silloin Peräseinäjoen Ojajärvenkylässä, kun Paavo muutti asumaan serkkunsa, Martti ja Siiri Keskisen luokse Peräseinäjoen Viitalankylän Louonmäelle. Näin alkoi pysyvästi Paavon itsenäinen elämä. Paavo Viinamäki (myöh. Vaitovaara) oli vasta 13-vuotias poikanen siirryttyään Martti-serkkunsa perheeseen. Martin talossa ei ollut tarvetta näin nuorelle pojalle aputyövoimaksi. Siksi Martti tarjosi serkkuaan Aleksi ja Tuovi Salosen perheeseen. Vanhin lapsista, Lea, oli viisivuotias, Rauno yksivuotias. Myöhemmin syntyivät Reijo, Leila ja Laina, Salosen perhe alkoi vakiintua. Paavo sopeutui heti Saloselle, sai polkupyörän ja kävi pappilan renkituvassa rovasti Nurmen rippikoulun. Paavo aikuistui ja sai ystäviä kylän nuorista, läheisin heistä oli Kauko Rajala. 9
Syyshuurteinen Salonen Alaviitalan koulun tontin nurkkauksesta kuvattuna vuonna 1954 Paavo toimi lähinaapurin, Viitalan Nuorisoseuran Sovintolatalon isäntänä. Tehtäviin kuului siivous, lämmitys ja talon lukitus pienestä korvauksesta. Avain oli Salosella Paavon hallussa. Paavon miehekkäimpiin harrastuksiin kuului toiminta Peräseinäjoen Suojeluskunnan piirissä. Komppanianpäällikkönä oli luutnantti Jorma Kirkkala, kanttorin poikia. Ampumarata oli seurakunnan omistamalla alueella. Suojeluskunnan lakkauttamisen jälkeen 1944 ampumarata jäi pois käytöstä. Seurakunnan maita ja metsiä luovutettiin siirtoväelle. Paavolla oli sk-kivääri. Perheen Aleksi-isä joutui Alavudelle tuberkuloosiparantolaan keuhkovarjostuman vuoksi. Vuonna 1936 19-vuotias Paavo joutui täyteen vastuuseen viljeltäessä 20 hehtaarin vilja- ja karjatilaa. Nuorin lapsista, yksivuotias Laina, sairastui aivokalvontulehdukseen, eikä silloin ollut antibiootteja vielä käy- 10
tössä. Laina kotiutettiin sairaalasta, hän menehtyi tautiinsa 10.9.1937. Paavo uhrautui koko voimallaan Salosen perheen hyväksi. Töiden jälkeen hän huolehti sijaisisän tehtävistä: teki lelut lapsille, kylvetti pojat saunassa, valvoi heitä hevosajossa tapaturmilta, kyyditsi polku- ja moottoripyörällä. Paavo jätti lapsille ikuiset muistot, erityisesti hän suri iloisen Lainan kuolemaa. Hän teki laudasta suojan, jonka laski arkun päälle, ennen kuin lapioi haudan umpeen. Paavo palveli lapsiperheen tukena. Aleksi-isäntä toipui kotihoitoon ja suunnitteli Paavolle työt. Hevosajot sujuivat voimia säästämättä, mutta vaativa oli Paavo hevosellekin. Siitä isäni torui: Vanhat hevoset kestävät ajoasi, mutta 5-vuotiasta Konsta-ruunaa on säästettävä. Iäkäs Pruuni kesti, mutta Konsta alkoi kovasta ajosta kärsiä ja lopuksi se ontui, siitä ei ollut enää Pruunin pariksi. Konsta myytiin vuonna 1937 ja Pruunin Osmo-varsa syntyi samana keväänä. Gabriel Yliselä kuohitsi varsan, se myytiin Jussi Palomäelle ainoaksi hevoseksi, joka koki Seinäjoen pommituskoneiden paluulennon, 2/40, aukealla. Palomäki ohjasi Osmon pommeilta ladon suojaan. Essi, liinakko kantakirjatamma, ostettiin Seinäjoelta pariksi Pruunille. Pruuni joutui talvisotaan vielä 27-vuotiaana. Sota-aikana piti lainata naapurilta parihevosta, jotta kyntö, äestys ja niitto sujuivat ajallaan. Työt tehtiin vuoroin ja naapurukset yhteistoimin, myös nuoret olivat täysillä mukana. Reijo oli 12- ja minä 14-vuotias sodan päätyttyä 9/44. Tuli tehdyksi paljon talkoita oman kodin töiden ohella. Paras palkka oli hyvä mieli, joskus tuli markka tai kaksi naapuriavusta. Tässä työssä voima varttui iän karttuessa. Paavo kiitteli jo talvisodan jälkeen merille Liinahamariin lähtiessään, että oli Salosella mielensä mukaan saanut harras- 11
Pellonraivaajat Aleksi Salonen vas, ja Paavo Viinamäki. Puikoissa kantakirjatamma Essi, taustalla tuleva sotaveteraani Pruuni,vuosi 1938. taa ja rakennella kaikkea vapaasti; hakea kaupasta vanerit, naulat, ruuvit ja maalit talon vastakirjalla, kunhan tulokset koituivat talon, lasten ja kylänkin nuorten hyväksi. Hän kertoi useasti vielä myöhempään, että oli saanut käydä Salosen ammattikoulua ja elämänkoulua. Paavo rakensi laskiaiseksi pulkkaradan ja hullun hevosen Laskiaisrieha vaati yhteistä kokoontumispaikkaa ja mieluista ohjelmaa nuorille. Aleksi Salosen talon tiekuja tarjosi pihamaalta maantielle oivan lasketteluradan. Ainoa vaaranpaikka oli maantielle laskeva, vauhtia lisäävä 12
mäki kohti liikennettä. Siksi laskettelu vaati tarkkaa vartiointia. Näkyvyys oli laskupaikasta eri suuntiin puoli kilometriä. Oli katsottava ja kuunneltava liikenteen ääniä, ja valvoja kumpaankin suuntaan. Reipas pillin vihellys esti liikkeelle lähdön, autot ja moottoripyörät piti havaita. Mitään vahinkoja ei koskaan sattunut, nuoret osasivat olla valppaita poliiseja. Nykyään sellaista urheilua ei sallittaisi, 1930-luvulla liikenne oli vielä hiljaista. Pulkkaa käytettiin ilman aisoja ja hevosta laskiaisriehassa mäkikelkkana. Rata oli loivassa rinteessä ja kujalla metrin levyisenä liukkaassa jääurassa. Pulkka sai vauhtia ja kyytiin pääsi useita kerrallaan, iloa riitti kyydissä ja radan sivussa. Turvallisuutta lisäsi laskuradan vieressä suojaksi luotu korkea lumivalli. Pulkkaradan lisäksi oli Rinnon savikaivolle tehty vipukelkka, hulluhevonen. Savikaivon keskelle kesällä ajettiin pieni saari, johon juntattiin pylväs ja tappi. Metallitappiin kiinnitettiin 10-metrinen kelkan vipu, noin kaksi metriä tapin ylitse. Kelkassa oli metallijalas, istuimena oli puinen hevonen, joka pyöri villisti ympäri. Olin reilut kuuden vuoden ikäinen, kun Paavo rakensi puuhevosen nikkaripöydällä. Hän kiinnitti hevosen vivun päähän nauloilla ja korvat tapeilla kiinnipitoon. Naapurin Eero suostui koekaniiniksi, istui hepan selkään ja piti kiinni korvista. Vauhtia lisättiin ja Eero kallisteli selässä, naulat natisivat uhkaavasti merkkinä irtoamisesta. Hevonen irtosi ja liukui ratsastajineen kauas pellolle pyörien jään reunan yli. Eero etsi suuntaa kelkalle ja talutti hevostaan kainalossa, katsojilla oli hauskaa. Pää oli pyörällä ja jalat solmussa, mutta sinnikkäästi hoipertelija pääsi vivulle. Paavo lisäsi nauloja hevosen kiinnitykseen ja meni itse kyydittäväksi selkään. Hevonen todettiin liian kiikkeräksi istuimeksi, sen pai- 13
nopiste piti saada alemmas. Jalaksien päälle Paavo rakensi kiskonkaaresta selkänojan, säkki laitettiin istuimeksi. Enää ei pudottu kyydistä, vaikka pyöritettäisiin kuinka lujaa. Niska kyydissä oli lujilla. Sääntö oli: ei saa pyrkiä vivulta pois kovasta vauhdista, koska kelkka tulee päälle. Tätä sääntöä ei muistanut neljävuotias Reijo-veli, vaan alkoi juosta toisten perässä. Vipu ennen kelkkaa ennätti heittää Reijon ylös. Reijo putosi päälleen jäähän. Jäänpalanen leikkasi reiän Reijon otsaan, josta vuoti runsaasti verta. Reijo kannettiin läheiseen kotiin, sinne tilattiin Reino Viitalan taksi, joka vei potilaan lääkäriin! Tohtori Kytilä peitti reiän ohuella hopealevyllä ja ompeli haavan usealla tikillä kiinni. Isä oli matkassa ja sai tarkat hoito-ohjeet, Reijon piti levätä useita päiviä vuoteessa. Aivotärähdys esti nopean parantumisen, uskottiin, että riittävä kotihoito valvottuna parantaa. Kunnassa ei ollut sairaalaa, mutta lääkäri oli hyvin osaava kuntalaisten avuksi. Hän oli halpa ja antoi jopa rahan apteekin lääkkeisiin todettuaan potilaan köyhäksi. Kytilä antoi potilaille mukaan salvaa ja lääkkeitä, hän tunsi kaikki asiakkaansa vuosien ajalta. Aleksi-isä oli välskäri, mutta ihmisten hoitoon hänellä oli kaapissa lääkkeet. Reijo vietiin Kytilän tarkastukseen, samalla tikit poistettiin parantumisen jälkeen. Paavo rakensi palvelusväen kesäkämpän taakse pyörivän keinun Tasaiselle kalliolle ei rakenteita voinut upottaa maahan, vaan niille porattiin reiät, joihin ne pultattiin. Pystypuut eivät heilu- 14