Eeva Orvokki Laaksonen, o.s. Sivusaari syntyi Porissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Vaasaan ja kävi koulunsa siellä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eeva Orvokki Laaksonen, o.s. Sivusaari syntyi Porissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Vaasaan ja kävi koulunsa siellä."

Transkriptio

1 Eeva Laaksonen Eeva Orvokki Laaksonen, o.s. Sivusaari syntyi Porissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Vaasaan ja kävi koulunsa siellä. Eeva Siskokset Kirsti ja Eeva Sota-aikana Eeva oli lottatöissä ilmavalvontatornissa päivystäjänä Vihtavuoren ammustehtaan alueella Kruunantien päässä Vetokannaksella ja soitteli siellä hälytyssireeneitä. Heti sodan jälkeen hän tahtoi pois kotoa ja muutti isosiskonsa perässä Helsinkiin 21-vuotiaana isänsä vastustelusta huolimatta. Helsingissä Eeva kävi joitakin kauneudenhoitokursseja ja sai työtä kaupungin parhaasta kauneussalongista, New Yorkista, jossa antoi hoitoja filmitähdille ja muille

2 kuuluisuuksille. Salongin omistivat Katri Lundin ja hänen ruotsalainen miehensä, joka Eevan muistaman mukaan tuli töihin joka aamu ennen muita ja puunasi lattian. Eeva asui alivuokralaisena Tehtaankadulla ja Museokadulla. Hän sai lainata salongin omistajan iltapukuja erilaisiin juhliin. Sodan jälkeisinä vaikeina aikoina hän ei saanut kuitenkaan asumislupaa Helsinkiin ja joutui muuttamaan pois. Kotiin Vaasaan hän ei halunnut, joten hän muutti Poriin, jossa oli muita sukulaisia. Hän asui ensin alivuokralaisena konsuli Sundströmin luona, joka kertoi, että oli joskus solminut Eevan äidin Taimin pitkien kenkien nauhat ylös saakka... Eeva meni töihin Porin Valtion Puhelimeen ja löysi asunnon Antinkatu 1:stä. Monia vuosia myöhemmin hän muutti Jarteille Otavankadulle hoitamaan Linneatätiään. Hän teki elämäntyönsä Valtion Puhelimessa ja jäi sieltä eläkkeelle. Eevalla oli aina vähän seikkailumieltä. Kerran 50-luvulla hän esimerkiksi anoi opintolomaa Valtion Puhelimesta kielten opiskelua varten ja lähti yhdeksi kesäksi laivaan töihin. Hän toimi pentterityttönä laivassa, joka purjehti kymmenen päivän risteilyjä linjalla Turku Tukholma Oslo Kööpenhamina Lyypekki. Hän piti laivalla myös kioskia. Maissa hän seikkaili merimiesten tapaan. Eeva on kertonut, miten eräänä päivänä oli siivoamassa punkkaansa ja hakkasi pölyjä patjastaan, kunnes perämies osui paikalle ja totesi, että alustan alla makasi ruumis! Eeva oli jonkin aikaa 50-luvulla kihloissa mutta ei mennyt naimisiin. Hän tutustui Porissa postissa työskentelevään Aatos Antero Laaksoseen (s Porissa) ja pari avioitui Häämatkan he tekivät Vespalla Suomen itärajaa ylös ja Ruotsin kautta Norjaan ja sieltä etelään. Eeva oli tässä vaiheessa jo liian vanha saamaan omia lapsia, mutta pari sai lapsen adoptoimalla Aatoksen tyttären pojan Juha Anteron muutaman päivän ikäisenä. Eevan perheellä on kesäpaikka Luvian Isomaalla (Preiskerissä?).

3 Eeva, Aatos ja Juha Laaksonen Eeva, Aatos ja Jussi matkalla Preiskeriin.

4 Eeva ja Aatos Laaksonen Eläkkeelle jäätyään Eeva alkoi harrastaa taidemaalausta. Hän tekee hienoja jäljennöksiä vanhojen mestareiden maalauksista. Koko joukko niitä on nykyään useilla tahoilla ympäri Poria. Rakkaan aviomiehen kuoleman aiheuttama syvä suru helpotti vähitellen maalaamisen avulla, johon Eeva keskittyi kokpäiväisesti. Eeva työssään. Työ on valmis. Jäljennös Akseli Gallen-Kallelan teoksesta Kullervon kirous.

5 Liisa Linnala tapasi Eevan sattumalta Porissa ja kertoi, että valmistautuessaan täyttämään 89 vuotta Eeva kävelee edelleen hyvin reippaasti; kävely kuuluu hänen päiväohjelmaansa ja kesällä myös pyöräily sekä uinti. Diabetes ja sen hoito kuitenkin orjuuttaa kovasti hänen elämäänsä. Kun kuljin pysäköintipaikalta ystäväni kanssa puistojen risteykseen, tuli vastaan Eeva! Halasimme ensin ja totesimme voivamme kohtuullisen hyvin, johon hän sanoi, että oli aamulla vähän huonovointinen. Hän istui vähän aikaa sängyn laidalla ja meni sitten ottamaan maitoa ja vähän jotakin palasta. Sitten paha olo meni ohi. Kysyin, kävitkö lääkärissä. No en. Ajattele nyt, olen elänyt 88 vuotta, miksi enää pidentäisin elämääni! Kun aika tulee lähteä, niin saa tulla! Niinpä niin oli siinä esimerkkiä meille yli 20 vuotta nuoremmille. Hän oli kävelemässä rantaan silakkamarkkinoille ja torin kautta kotiin ei ihan pieni lenkki. Halasimme vielä uudelleen, mihin Eeva sanoi: Ajatella, että saan vielä halata jotakin sukulaista! Oli upeeta! Nykyään Eeva on sitä mieltä, että vanhemmiten ihminen kääntyy sisäänpäin, lähtee sisältään hakemaan kykyjä, koska tuntee, että ihmisten kanssa menee liikaa energiaa. Tämä on varmaan tuttu tuntemus muillekin. Juha Antero Laaksonen, s , toimi useita vuosia sukellusalan yrittäjänä etelän rantakohteissa. Nykyään (2010) hän työskentelee Porissa rakennusalan yrittäjänä ja rakentaa perheelleen omakotitaloa.

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926.

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926. Pauli Holmlund Pauli Johansson Holmlund syntyy 17.10.1904 Porissa ja käy siellä koulunsa. 16- vuotiaana hän lähtee vapaaehtoisena vapauttamaan Karjalaa. Sisaret naureskelevat, kun Pauli luulee ottavansa

Lisätiedot

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle MINÄ JA DIABETEKSENI Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle Tämän oppaan tarkoituksena on lisätä ala- asteikäisen tietoa tyypin 1 diabeteksesta. Toteutettu opinnäytetyönä yhteistyössä

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Tuuli-Tytti Sivusaari

Tuuli-Tytti Sivusaari Tuuli-Tytti Sivusaari Tuuli-Tytti ja tytär Sanna Tuuli Tytti Sivusaari syntyi 25.1.1964 Vaasassa. Hänellä on kaksossisar Päivi Piia. Kaksoset Vanhemmat Simo ja Liisa Sivusaari. Tuuli eli avoliitossa Matts

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Väkivallan esiintyminen työssä

Väkivallan esiintyminen työssä Väkivallan esiintyminen työssä Väkivalta pois palvelutyöstä -aamuteematilaisuus 17.11.2008, Helsinki asiantuntija Timo Suurnäkki, TTK Työväkivaltatapaturmat vuonna 2003 TVL:n tapaturmapakki työtapaturmatiedon

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Hyvät Saara Saarikiven omaiset ja ystävät. Saara Saarikivessä, jonka poismenoa tässä. muistelemme, meillä oli hyvä esimerkki onnellisesta

Hyvät Saara Saarikiven omaiset ja ystävät. Saara Saarikivessä, jonka poismenoa tässä. muistelemme, meillä oli hyvä esimerkki onnellisesta Hyvät Saara Saarikiven omaiset ja ystävät Saara Saarikivessä, jonka poismenoa tässä muistelemme, meillä oli hyvä esimerkki onnellisesta ihroi1363'^, joka ei tarvinnut onnentunteeseensä maail 'p^ux^l^t.

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SUKUSEURA TUO YHTEEN

SUKUSEURA TUO YHTEEN SUKUSEURA TUO YHTEEN Heikkisten perinnepäivä keräsi sukulaisia lähes 400 vuotta suvussa olleelle tilalle. Heikkisten Sukuseuran Kainuun osasto kokoontui 4. elokuuta Moisiovaaran Seppälässä perinnepäivää

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Yksin. Tekstin mukautus Irina Korhonen

Yksin. Tekstin mukautus Irina Korhonen Yksin Tekstin mukautus Irina Korhonen Juhani Aho YKSIN Tekstin mukautus Irina Korhonen 2018 Artemira Publishing B Finnish Easy REading HelPPOA luettavaa SuOmeKSI Finnish Easy Reading -teokset on kirjoitettu

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Jarmo kertoo: Se oli mielenkiintoista työtä. Tunsin kaikki vankilat ja rikollisten säilöpaikat kuin omat taskuni.

Jarmo kertoo: Se oli mielenkiintoista työtä. Tunsin kaikki vankilat ja rikollisten säilöpaikat kuin omat taskuni. Jarmo Sivusaari Jarmo Erkki Sivusaari syntyi 19.7.1933 Vaasassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan Yhteiskoulusta 1954 ja suoritti merkonomin tutkinnon Vaasan Kauppaopistossa. Sitä ennen, jo 16-vuotiaana,

Lisätiedot

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * * *** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin.

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin. Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kannen kuva: Hannamari Ruohonen Kannen ja typografian suunnittelu: Laura Lyytinen

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa Lämmittely HYVINVOINTI ALIAS pystyä + tekemään ajatella positiivisesti tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti dieetti tottumus muuttaa elämää muuttua väsymys nukun huonosti ruokavalio säännöllisesti

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Taloudelliset ongelmat sisäilmasta sairastuneiden elämässä. Katri Nokela 13.3.2014 Sisäilmastoseminaari

Taloudelliset ongelmat sisäilmasta sairastuneiden elämässä. Katri Nokela 13.3.2014 Sisäilmastoseminaari Taloudelliset ongelmat sisäilmasta sairastuneiden elämässä Katri Nokela 13.3.2014 Sisäilmastoseminaari 2013-2015 Sisäilmasta sairastuneiden selviytymisen ja syrjäytymisen kokemuksia -selvitys Tavoitteena

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Joutseneen tarttukaa.

Joutseneen tarttukaa. Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Eksamen 21.11.2013. PSP5011 Finsk nivå III Elevar og privatistar / Elever og privatister. http://eksamensarkiv.net/ Nynorsk/Bokmål

Eksamen 21.11.2013. PSP5011 Finsk nivå III Elevar og privatistar / Elever og privatister. http://eksamensarkiv.net/ Nynorsk/Bokmål Eksamen 21.11.2013 PSP5011 Finsk nivå III Elevar og privatistar / Elever og privatister Nynorsk/Bokmål Anna aikaa hitaudelle Oppgåve/Oppgave 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin liitteen 1 tekstin pohjalta.

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Albergan kartanolla kummittelee. Albergan kartano. Espoo-päivän Sellon kirjastolla pidetty esitys Arja Salmi, Leppävaara-seura ry

Albergan kartanolla kummittelee. Albergan kartano. Espoo-päivän Sellon kirjastolla pidetty esitys Arja Salmi, Leppävaara-seura ry lla kummittelee Albergan kartano Espoo-päivän 24.8.2018 Sellon kirjastolla pidetty esitys Arja Salmi, Leppävaara-seura ry 1 1622 Kustaa II Adolf lahjoitti Albergan rälssisäterin majuri Gyldenärille juuret

Lisätiedot

Kestävyyskunto, terveys ja työkyky Yläkoulu ja toisen asteen oppilaitokset

Kestävyyskunto, terveys ja työkyky Yläkoulu ja toisen asteen oppilaitokset Kestävyyskunto, terveys ja työkyky Yläkoulu ja toisen asteen oppilaitokset Kestävyyskunto ja terveys Hyvä kestävyyskunto ennaltaehkäisee ja hoitaa mm. seuraavia sairauksia: Tyypin 2 diabetes Kohonnut verenpaine

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE Onneksi olkoon pikkusisaruksestasi! Perheeseenne on syntynyt uusi perheenjäsen ja sinusta on tullut isosisko tai isoveli. Pienen sisaruksesi syntymä on ollut sinulle varmasti

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

enttämestari Esko Mansikkaviita

enttämestari Esko Mansikkaviita enttämestari Esko Mansikkaviita Seppo Alakoski P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 147 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Kenttämestari

Lisätiedot