PÄÄTÖS Nro 138/08/1 Dnro ISY-2008-Y-191 Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2008 HAKIJAT Kari Eskelinen, Heikki Mähönen, Seppo Riekkinen, Reino Väisänen ja Ari Ålander ASIA Vesilain 1 luvun 17a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntämistä luonnontilaisen uoman perkaamiseksi koskeva hakemus, Varpaisjärvi. HAKEMUS Hakijat ovat ympäristölupavirastoon 27.8.2008 toimittamassaan, 2.9.2008 täsmentämässään hakemuksessa pyytäneet asiakohdassa sanottua poikkeusta Varpaisjärven kunnan Jumiskylässä olevalta Kummunsuolta etelään Jumisenpuroa kohti laskevan uoman perkausta varten. Uoman perkaus on tarpeen tilojen Kumpula RN:o 8:29, Lehtimäki RN:o 1:63, Louhela RN:o 8:10, Lehtolahti RN:o 8:22 ja Myllypuro RN:o 8:51 pinta-alaltaan noin 20 ha:n kunnostusojitusalueen vesien johtamiseksi Jumisenpuroon. Alueen vesitalous on metsätalouden harjoittamisen ja puuston kannalta hyvin huonossa tilassa. Kohde on puustoltaan ja ravinteisuudeltaan erittäin hyvä kunnostusojituskohde. Perkaus tehdään Myllypuron tilan alueella noin 80 m:n matkalla. Perkaussyvyys on keskimäärin noin 20 cm, minkä lisäksi suoritetaan irtokivien poisto. Perattavasta uoman osasta noin 75 m on ns. metsälakikohdetta. Samassa yhteydessä perataan uomaa ylempänä Lehtimäen tilan alueella, jossa uoma on jo ennestään kaivettua.
2 Uomassa tai sen vaikutusalueella ei kasva luonnonsuojelulain mukaan suojeltavia kasvilajeja, eikä alueella esiinny uomasta riippuvaisia luonnonsuojelulain perusteella suojeltuja eläinlajeja. Itse uoma on metsälakikohteen osalta alueelle varsin tyypillinen perkaamaton puro, jonka lähiympäristössä ei esiinny ympäristöstään selvästi erottuvia, erityisen vaateliaita kasvilajeja. Puusto metsälakikohteella on pääosin leppää, jota on yli 800 runkoa hehtaarilla. Lisäksi kuusta ja hieskoivua kasvaa muutamia satoja runkoja hehtaarilla. Hakijoiden käsityksen mukaan alueen luonnontilaisten uomien yleinen suojelutavoite ei edellä mainitun toimenpiteen johdosta huomattavasti vaarannu. Hakemuksen liitteenä on esitetty Pohjois-Savon metsäkeskuksen vuosina 1995 2008 keräämän metsälakikartoituksen ja metsäsuunnitteluaineiston perusteella havaitut purojen ja norojen tai niiden osien kappalemäärät, jotka on luokiteltu metsälain erityisen tärkeäksi elinympäristöksi tai muuksi arvokkaaksi elinympäristöksi. Koko Pohjois-Savossa on yksityismailla luokiteltu metsälain mukaiseksi kohteeksi 5 330 puroa ja noroa tai niiden osaa ja muuksi arvokkaaksi elinympäristöksi 2 619 puroa tai noroa. Metsälain mukaisessa kohteessa varsinaisen uoman ja siihen rajoittuvan puuston on oltava luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen. LAUSUNNOT Ympäristölupavirasto on varannut Pohjois-Savon ympäristökeskukselle ja Varpaisjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle tilaisuuden lausua hakemuksesta. Ympäristökeskus on lausunut, ettei hankkeen toteuttamiselle ole estettä. Päätöksessä tulee ottaa huomioon seuraavaa: "Hankkeen aloittamisesta on hyvissä ajoin etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Pohjois- Savon ympäristökeskukselle ja Varpaisjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kohtuuttomasti vesistöä samentavia töitä ei saa tehdä 1.6. 31.8. välisenä aikana. Työalueet tulee viimeistellä ja maisemoida ympäristöön sopiviksi töiden päätyttyä. Hankkeen valmistumisesta on luvan saajan ilmoitettava kirjallisesti kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa Pohjois-Savon ympäristökeskukselle ja Varpaisjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle."
3 Ympäristölautakunta on lausunut, että sen tiedossa ei ole alueella sellaisia luonnonarvoja, että hanketta ei voitaisi toteuttaa. Varpaisjärven arvokkaat luontokohteet on kartoitettu v. 1998 valmistuneessa selvityksessä, eikä siinä ole alueelle merkitty mitään erityisiä kohteita. Lisäksi uoma on jo ennestään kaivettu nyt perattavan kohdan yläpuolelta. Kunnostushanketta toteutettaessa tulee rakentaa sellaiset vesiensuojelurakenteet, että kiintoaineita kulkeutuu alapuoliseen Jumispuroon mahdollisimman vähän (esim. kaivukatkot, lietesyvennykset). YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Ympäristölupavirasto katsoo, että hakemuksessa tarkoitettu toimenpide ei huomattavasti vaaranna vesilain 1 luvun 17a :ssä tarkoitettujen uomien suojelutavoitteita. Tämän vuoksi ympäristölupavirasto vesilain 1 luvun 17a :n 2 momentin nojalla myöntää Kari Eskeliselle, Heikki Mähöselle, Seppo Riekkiselle, Reino Väisäselle ja Ari Ålanderille luvan poiketa Varpaisjärven kunnan Jumiskylässä olevalta Kummunsuolta etelään Jumisenpuroa kohti laskevan uoman osalta muuttamiskiellosta perkaamalla uomaa ympäristölupavirastoon 2.9.2008 toimitetuista kartasta 1:5 000 ja pituusleikkauspiirustuksesta ilmenevällä tavalla. MÄÄRÄYKSET 1. Uoman perkaus on kaivua jaksottamalla suoritettava siten, että kiintoainetta kulkeutuu alapuoliseen Jumisenpuroon mahdollisimman vähän. Työ on ajoitettava 1.6. 31.8. välisen ajan ulkopuolelle. Työn päätyttyä on työalue viimeisteltävä ympäristöön sopivaan kuntoon. 2. Ennen työhön ryhtymistä on työn aloittamisen ajankohta hyvissä ajoin kirjallisesti ilmoitettava Pohjois-Savon ympäristökeskukselle ja Varpaisjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
4 3. Työ on tehtävä 4 vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Työn valmistumisesta on 60 päivän kuluessa kirjallisesti ilmoitettava ympäristölupavirastolle, Pohjois-Savon ympäristökeskukselle ja Varpaisjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 770 euroa. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1388/2006).
5 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Seppo Kemppainen Seppo Kekäläinen Erkki Kaijalainen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Seppo Kemppainen, Seppo Kekäläinen (asian esittelijä) ja Erkki Kaijalainen. SK/LN Tiedustelut: asian esittelijä, puh. 040 774 8065
V A L I T U S O S O I T U S Liite Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään 17.11.2008 ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, 70101 Kuopio Asiakaspalvelu: 020 690 180 Telekopio: 017 510 004 Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo 8.00-16.15 Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y- tunnus. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.