SOTE- ja TE-palvelujen yhteistyö työllisyysasteen lisäämiseksi Uusimaa 2019 hankkeen seminaari 3.6.2019 Maarit Sulavuori
Tilanne Pitkäaikaistyöttömyyden lasku ripeää, nopein vauhti taittunut Nuorten työttömyyden lasku voimistunut Ulkomaalaisten ja vieraskielisten työttömyyden lasku alhaista Työvoiman kysyntä kasvussa Silti työttömyys edelleen suurta Uudellamaalla noin 14 000 soten ja te-toimiston yhteistä asiakasta => näiden henkilöiden työllistyminen oleellista
Case Ahmed 42 v Ahmed on saapunut Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2015. Ahmedin perhe jäi tässä vaiheessa kotimaahan Irakiin. Perheeseen kuuluvat vaimo, kaksi täysi-ikäistä poikaa, yksi 17 vuotias tytär ja yksi 8-vuotias tytär. Ahmed sai oleskeluluvan marraskuussa 2016. Muut perheenjäsenet paitsi täysi-ikäiset pojat saapuivat py:nä Suomeen maaliskuussa 2018. Ahmed on sähköinsinööri kotimaastaan ja työskennellyt siellä suunnittelijana sähköalan yrityksessä. Tutkinto- ja työtodistukset puuttuvat. Ahmed puhuu äidinkielenään arabiaa sekä auttavaa englantia. Hän osallistunut TE-hallinnon järjestämälle kotokurssille mutta suomen kielen taito ei ole kehittynyt perheenyhdistämistä koskevana odotusaikana. Voimavarat kuluvat edelleen täysi-ikäisten lasten kielteisen päätöksen valitusprosessiin ja muun perheen alkuvaiheen asioiden järjestämiseen sekä erossa olosta aiheutuvaan perhe-eheyden rakentamiseen. Vanhempi tytär oirehtii ja hänellä on koulunkäynti keskeytynyt pakolaisuuden aikana. Perhe on velkaantunut mm. oleskelulupa-asioiden ja asunnon hakuun liittyen. Puolison ja tyttären oma TE-asiakkuus huomioitava.
Case 1 Nikolas 29 v Nikolas on 29-vuotias mies, joka tekee konemusiikkia. Nykyisen musiikkimaailman näkökulmasta se ei ole tuottoisaa vaikka Nikolas onkin jo tunnettu pienissä genreissä. Lukion jälkeen hän ei jatkanut opintojaan eikä ole ollut palkkatyössä lukuun ottamatta lyhyttä kesäpestiä lukiovuoden jälkeen. Nikolas on ahdistunut ja rahaton. Hän hakee toimeentulotukea mutta ei saa sitä ennen kuin on ilmoittautunut työnhakijaksi. Juuri silloin hänen uusi musiikkikappaleensa saa huomiota Bassoradiossa. Te-toimistosta kerrotaan, että häntä kontaktoidaan kolmen kuukauden sisällä. Niin ei tapahdu. Rahattomuus ja huolet jatkuvat ja hän sinnittelee isoäidin pienien avustusten kanssa. Muutaman vipinkin hän joutuu ottamaan kun musiikintekolaitteen osa menee rikki. Unettomuus ja paniikkikohtaukset vaikeutuvat. Häneltä jäi muutama vuosi sitten selvittämättä psykoterapian mahdollisuudet, kun nuorten palveluista ohjattiin hakemaan Kelasta nuorten psykoterapiaa ja nuorten aseman lääkäri kirjoitti sitä varten myös B-lausunnon. Mutta Nikolas ei tiedä, missä se on. Miten edetä, mitä hänen pitäisi nyt tehdä ja millä voimavaroilla?
Case 2 Riitta 58 v Riitta on entinen asuntovälittäjä. Työtilanne oli pitkään huono ennen kuin työt loppuivat kokonaan marraskuussa 2014. Jäätyään työttömäksi hän osallistui te-toimiston järjestämään Uusille Urille -työvalmennukseen, mutta oli 2 kk:n mittaisen kurssin ajan väsynyt ja veloissaan jouduttuaan paikkaamaan perheen taloutta ottamalla velkaa niin työnantajalta kuin pankistakin. Perheessä ei ole lapsia. Puolisolla on huumeongelma, ja hänkin on työtön. Riitta ei tiedä mitä tehdä, miten edetä.
Case 3 Eeva 60v Eeva työskenteli 32 vuotta miehensä kanssa perheyrityksessään keskisuuressa pohjoisen kaupungissa. Perheessä on yksi lapsi, joka lähti opiskelemaan Helsinkiin neljä vuotta sitten. Mies halusi eron. Hän myi yrityksen ja pariskunnan asunnon ja muutti Espanjaan. Eeva jäi aivan tyhjän päälle. Pariskunnalla oli avioehto, jossa kaikki omaisuus on miehen nimissä, samoin yritys. Eeva toimi yrityksen toimistosihteerinä ja vastasi yrityksen laskutuksista ym. hallinnollisista asioita. Hän ei maksanut koskaan itselleen palkkaa, joten siitä johtuen hänelle ei ole kertynyt työeläkettä tai työttömyysturvaa. Eeva muutti paniikissa Helsinkiin lähemmäs lastaan, joka on lähdössä opiskelijavaihtoon Kuubaan. He miettivät parhaillaan voisiko Eeva jäädä lähes vuodeksi tyhjäksi jäävään opiskelijasäätiöltä vuokrattuun asuntoon. Eeva ei ole tottunut käyttämään julkisen sektorin palveluja, mutta te-toimiston puoleen hän kääntyi soittamalla sen neuvontapuhelimeen. Hänelle kerrottiin, että hän voi laittaa työnhaun voimaan ja että häntä kontaktoidaan lähiaikoina. Tämä tapahtui 8 kk sitten. Eeva on ahdistunut, hänellä ei ole rahaa ostaa tarvitsemaansa annosta unilääkkeitä ja hoitamaton fibromyalgia sekä valvottaa että tuottaa kipuja. Viime aikoina hän kärsinyt viiltävästä kivusta rintarangan alueella.
Yhteisten asiakkaiden palvelun tarkastelu avoimin mielin Työttömyyden pitkittymisen ennaltaehkäisy Yhteisten asiakkaiden palvelutarve arvioidaan monialaisesti ja oikea-aikaisesti yhteisesti mallinnetulla tavalla Terveydenhuollon mukana olo erityisesti työkyvyn ja kuntoutuksen prosesseissa tärkeää Asiakasohjaus toteutuu asiakastarpeiden mukaisesti ja samalla tavalla Uudenmaan alueella Asiakaskohtaiset palvelupolut on mallinnettu ja käytössä (huomioiden asiakkaan tarpeet: terveyden-, sosiaalihuolto, TEtoimisto ja Kela) Asiakkaalla oma vastuutyöntekijä sovittu yhdessä