TUUSULAN RESERVINUPSEERIEN SUOMENLAHDEN KIERTOPROJEKTI.

1 30.5.2006/J.R TUUSULAN RESERVINUPSEERIEN SUOMENLAHDEN KIERTOPROJEKTI. Jorma Riissanen, pj. Yleistä. Vuonna 2004 Tuusulan Reservinupseerit järjestivät onnistuneen retken Karjalan kannakselle, missä tutustuttiin tunnettuihin taistelupaikkoihin. Silloin päätettiin, että parin vuoden kuluttua tehdään uusi retki ehkäpä hiukan toisella konseptilla. Ilmari Hakalan ehdotuksesta päädyimme Suomenlahden kiertoon, joka toteutui pitkänä viikonloppuna 25-28.5.2006. Retkelle osallistui yhteensä 37 matkailijaa sekä kerhon jäsenistöä perheenjäsenineen, että kerhon yhteistyökumppaneita ja ystäviä. Retkeä johdatteli samoin kuin edellisen kerran Ilmari Hakala yhdessä ehtoisen emäntänsä Leenan kanssa. Retken johtajana oli kerhostamme res.kapt. Pekka Mainio. Matkan tärkeimmät kohteet. Tuusulasta Summaan. Lähtö Tuusulan linja-auto asemalta on klo 5 aamulla 25.5, joten matkalaiset nousivat matka aamuna aikaiseen. Lähdön hyörinää 25.5.2006 klo 4.45. Ilmari Hakala on kävelevä sotahistorian tietosanakirja. Tämä merkitsee sitä, että matkan aikana vyöryy koko ajan tietoa sillä vauhdilla, että sen varastoimisessa muotoon tai toiseen on jossain määrin vaikeuksia jopa kokeneelta muistiin merkitsijältä. Toisaalta matka tulee tällä tavalla eläväksi ja aika suorastaan lentää varsinkin, kun kertomuksia elävöitetään sopivilla tosipohjaisilla tai muutoin tilanteeseen sopivilla anekdooteilla. Klamilan ohi ajaessamme opimme, että Klamilan

2 linjan linnoittamisen aloittivat talvisodan jälkeen ruotsalaiset. Salpalinjan rakentamisesta Ruotsi maksoi kolmanneksen ja kun sitä heinäkuusta 40 rakennettiin, sitä tehtiin vauhdilla keskimäärin 60 linnoituslaitetta kuukaudessa ja linjaa rakennettiin vuosi. Ruotsin tuen ymmärtää täysin jos vähänkin tuntee ruotsalaista ajatustapaa. Vilaniemen ohi ajaessamme opimme, että Tuusulan kerhon kunniapuheenjohtaja Eero Huotari siivosi talvisodassa aluetta Viipurinlahden yli tulleista venäläisistä. Kerhon kunniajäsen Lauri Vilkko puolusti puolestaan Hapeneen saarta jatkosodassa. JR 200, joka Koostui Viron Suomen Pojista, taisteli Sorvalin saarta vastapäätä Viipurinlahden länsipuolella heinäkuussa 1944. Summassa pysähdyimme hetkeksi räjäytetyn asuntobunkkerin SK 16 vierelle. Räjäytetty asuntokorsu Summassa. Summa oli Ilmarin mukaan talvisodan taistelujen kovin paikka. Kun venäläiset eivät saaneet suomalaisia perääntymään Summan linjalta joulukuussa, he aloittivat kuukauden kestäneen asemasotavaiheen jälkeen massiivisen 10 päivää kestäneen tulivalmistelun helmikuun 1940 alussa ja aloittivat lentokoneilla ja tykistöllä suoritetun tulivalmistelun jälkeen hyökkäyksen, johon osallistui 180.000 miestä ja 4 panssari divisionaa. Tällä massallaan he saivat murtuman suomalaisten puolustuslinjaan, jolloin Mannerheim antoi käskyn 15.2 vetäytyä väliasemaan. Summan linjasta luovuttiin taistellen ja järjestäytyneellä tavalla. Nuorten upseerien merkitystä Summassa on tutkittu selvittämällä, miten kaatuivat vänrikit ja luutnantit. Keski Euroopassa käytyjen sotien perusteella odotusarvo oli, että 2/3 kaatuneista aiheutui kranaatinsirpaleista, toiseksi suurin osa olisi ollut erilaista ruhjeista aiheutuneet kaatumiset ja 10% niistä olisi pitänyt olla luotien aiheuttamaa. Summassa kuitenkin nuorista upseereista kaatui 62% luoteihin. Jokainen voi tietysti miettiä, mistä tämä johtui. Hyvin selkeä selitys asialle on, että suomalaisia on johdettava edestä ja johtajilta vaaditaan samaa, kuin miehiltä. Nuoret upseerit kaatuivat siis lähitaisteluissa, missä vihollisen silmän valkuaiset näkyivät. Räjäytetyn bunkkerin tyyppisiä oli linjalla 70 ja näillä oli omia nimiään, kuten Poppius. Miljoona ja Torsu. Venäläiset räjäyttivät kaikki korsut suomalaisten vetäytymisen jälkeen - ei välttämättä hävitysvimmassaan vaan kokeillakseen, millä määrällä räjähdysainetta suomalainen betonikorsu särkyy. SK 16 korsun 1.2 m paksu teräsbetonikatto oli katkennut keskeltä ja kääntynyt nätisti katon ehjän osan päälle nurinpäin.

3 Retkeläisiä kalvolalaisten täysosuman saaneella korsulla. Kävimme myös osoittamassa kunnioitusta Kalvolalaisten korsulla, mihin aavetykin ampuma täysosuma tappoi 19 miestä. Jäljellä on vetinen kuoppa ja sen reunalla suomalaisten pystyttämä risti. Andrei oli tuonut kauppa autonsa Summaan, mistä matkalaiset voivat täydentää varastojaan atraktiiviseen hintaan. Summasta Kronstadt:iin. Summasta jatkoimme Johanneksen ja Koiviston kautta Kipinolanjärvelle, mikä oli aikanaan IT leirialue. Paikka on mahtavan kaunis, niin kuin muuten on koko Suomenlahden ranta alue. Kipinolan järvellä söimme lounaan herrasmiesten tapaan. Kipinolan järven rantaa. Kipinolan järveltä jatkoimme rantatietä Terijoen ja Siestarjoen kautta Kronstadt:iin. Terijoen lähellä oli mahdollisuus ihailla Venäjän uusrikkaiden rakentamia huvila tai asunto alueita. Alueet ovat

4 suljettuja ja panssariaidoin ympäröityjä. Taloista näkee, että rahan puute ei talojen rakennuttajilla ole tehnyt kiusaa. Kronstadt:iin ajetaan mantereelta rakenteilla olevaa patovallia pitkin. Rakennustyömaa oli Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen pysähdyksissä, mutta nyt siellä taas rakennetaan, joten ilmeisesti pato aikanaan tulee valmiiksi. Patovallilta oli näkymä Totleben:n tykistösaarelle. Tältä saarelta tykistö pystyi lähettelemään matkalaukkujaan Vammeljoensuun puolustajien niskaan. Kronstadt on äkki tutustumalta hyvin viihtyisä ja pieni yhdyskunta (n 20.000 asukasta), joka on myös siisti. Kronstadt:n ympärillä on 19 tekosaarta, jotka rakennettiin aikanaan, että laivaliikenne Pietariin voitiin sulkea. Nikolai Sinebryhoff tuli aikanaan Kronstadt:iin tekemään olutta sotaväelle ja myöhemmin hän sai luvan tehdä olutta myös siviileille niin kuin suomalaiset hyvin tietävät. Paljon myöhemmin Sinebryhoff:n oluentekotaitoja vietiin takaisin Pietariin, kun tuommoinen perustaito oli venäläisiltä päässyt ruostumaan. Pietari I:n patsaalla Kronstadtssa. Kronstadt - Pietari. Kronstadt:sta jatkettiin Pietariin. Matkalla käytiin tutustumassa paikkaan, jonka nimi on Levasovo. Tällä paikalla teloitettiin Stalinin vainojen aikana 47.000 ihmistä kahden vuoden kuluessa. Tämä merkitsee, että noiden kahden vuoden aikana teloitettiin 65 henkilöä päivässä joka ikinen päivä arjet pyhät. Muistomerkki Levasovon hautausmaan edessä.

5 Levasovossa on teloitettujen hautausmaa, johon eri kansallisuudet, mm suomalaiset, ovat pystyttäneet omia muistomerkkejään. Lisäksi yksityiset ihmiset ovat pystyttäneet muistokiviä ja valokuvin varustettuja laattoja sinne tänne puihin, kiviin ja maahan sattumanvaraisesti. Sattumanvaraisuus johtuu siitä, ettei ole löydetty mitään kirjanpitoa, mihin kukin yksilö tai joukko olisi haudattu, joten noita muistolaattoja ja kiviä ei ole voitu pystyttää oikean hautapaikan lähelle. Suomalaisia on arvioitu teloitetun Levasovossa 2-3000 kpl. Suomalaisten teloitettujen muistomerkki Levasovossa. Suomalaisille on pystytetty hautausmaalle muistokivi, jonka teksti on karu: Tämä merkki on pystytetty muistoksi kaikille suomalaisille, jotka kuljetettiin teuraaksi neuvostovallan aikana. Kun saavuimme Levasovo:on, meitä ei aluksi päästetty hautausmaalle (ei muuten päästetty muitakaan jonottajia). Kuitenkin siinä vaiheessa, kun olimme nousemassa takaisin bussiin jatkaaksemme matkaa, meidät viittoiltiin takaisin ja saimme käydä hautausmaalla. Tämän kokemuksen jälkeen olimme valmiit siirtymään Pietariin, missä majoituimme siistiin nykyaikaiseen hotelliin. Hotellissa söimme yhteisen päivällisen. Päivällinen oli hyvä ja sitä ryyditti Marinski teatterin lauluryhmä. Kuten arvata saattaa ryhmä todella osasi esiintyä ammatti ihmisiä kun olivat. Päivällinen Pietarissa.

6 Toinen päivä alkoi teemalla Mannerheim Pietarissa. Kuten yleisesti tiedetään Mannerheim vietti miehuusvuotensa Pietarissa. Hän tunsi Venäjän ja venäläiset, josta oli suurta apua hänen myöhemmille toimille Suomen armeijan ylipäällikkönä ja Suomen valtionhoitajana. Mannerheimillä oli vaikeuksia sopeutua kuriin varsinkin nuorena. Hänet kurittomuuden takia erotettiin koulusta ja kadettikoulusta. Potkut saatuaan hänellä ainoa mahdollisuus upseerinuralle oli mennä Venäjälle ja pyrkiä venäläiseen kadettikouluun. Pääsyn edellytys oli, että osasi venäjän kieltä. Tätä Mannerheim opetteli vuoden ja pääsi kuin pääsikin ratsuväkikouluun. Tässä vaiheessa Mannerheim asui keskellä Pietaria ja tutustui Venäjän yläluokkaan. Ratsuväkikoulun ajan hän asui Lermontovin kadulla. Aluksi hän menestyi koulussa hyvin, päässen jopa kadettivääpeliksi, mutta menetti asemansa kurittomuuden takia ja komennettiin Puolaan. Tämä teki käytännössä hänelle mahdottomaksi päästä Tsaarin Chevalier kaartiin. Hänen tukijansa, Pietarissa asuva täti, junaili kuitenkin taustalla niin, että Mannerheim pääsi takaisin suosioon ja kutsuttiin Chevalier kaartiin. Kaartissa hän menestyi kouluttajana ja hyvänä ampujana. Marski asui aluksi Chevalier kaartin kasarmilla Spalernaja kadulla yhdessä ratsumiesten kanssa. Syy oli yksinkertainen. Marskilla ei ollut riittävästi rahaa oman asunnon vuokraamiseen ja lisäksi kaartin kasarmilla hän sai syödä valtion laskuun. Rahaa tuli käyttöön siinä vaiheessa, kun Marski nai Anastasia Arapovin, joka oli rikas nainen. Tätä kautta Marskilla oli jopa kaksi maatilaa joista toinen oli Moskovan lähellä ja toinen Kuurinmaalla. Chevalier kaartin jälkeen Marski siirtyi hovitallihallintoon Tsaarin hevosten ostajaksi. Tämä asema vei Marskin Eurooppaan, missä hän pääsi seurustelemaan eurooppalaisten merkkihenkilöiden kanssa. Sotilasuran jatko koki takapakin siinä vaiheessa, kun Marski pyrki sotakorkeakouluun. Hän ei päässyt karsinnoissa läpi ja syynä oli Venäjän kielen huono osaaminen. Siinä vaiheessa hänestä tuntui, että sotilasura olisi ohi. Syttyi kuitenkin Japanin sota, mihin Marski pyrki vapaaehtoisena ja komennettiin Kauko Itään. Sodassa hän menestyi hyvin. Ylennettiin everstiluutnantiksi ja sai Vladimirin kunniamerkin. Sodasta palattuaan hän ei kuitenkaan saanut rykmenttiä komennettavakseen, vaikka se olisi normaalikäytännön mukaan hänelle kuulunut. Sen sijaan hänet komennettiin tutkimaan itäistä rajaseutua. Tämä retki naamioitiin kansantieteelliseksi tutkimusmatkaksi ja matka kesti 2 vuotta. Matkasta hän teki perusteellisen selonteon, joka aiheutti sen, että tsaari kutsui hänet kuultavaksi. Tämän tapaamisen jälkeen, joka kesti huomattavasti pidempään kuin mitä alun alkaen oli suunniteltu, Marski komennettiin Puolaan ratsuväkiprikaatin komentajaksi everstin arvolla. Vuonna 1912 hän sai kirjeen, missä hänelle ilmoitettiin, että hänet on ylennetty kenraalimajuriksi tsaarin seurueeseen. Bolseviikkikapinan aikana 1917 Marski palasi Odessasta Pietariin kenraalin asussa. Tarkoitus oli ilmoittautua armeijan päämajassa ja irtisanoutua armeijan palveluksesta, koska hän ei halunnut palvella bolseviikkien armeijassa. Europeiskaja hotellissa bolseviikit yrittivät ottaa hänet vangiksi, mutta Marski pääsi siviiliasuisena pakenemaan ja palasi Suomeen joulukuussa 1917. Suomessa hänen karrieerinsa oli todella komea, kuten jokainen ainakin upseerin arvoon ylennetty suomalainen sen hyvin tietää. Pietari on muuten tätä nykyä erittäin kaunis kaupunki ainakin näin alkukesästä. Siitä, kun allekirjoittaneella oli viimeksi mahdollisuus käydä Pietarissa, joka silloin taisi vielä kulkea Leningrad:n nimellä, Pietarissa on tapahtunut todella paljon. Vanhan keskustan palatsit ovat pesseet silmänsä. Taloja on peruskorjattu ja kaupunki näyttääkin siltä, mitä se on eli erittäin vilkas metropoli. Jopa Helsinki näytti nuhruiselta pikkukaupungilta Pietarissa käynnin jälkeen.

7 Nevan rantaa Pietarissa. Pietari Hatsina Marski teeman jälkeen retki jatkui Inkerinmaalle Hatsinaan. Menomatkalla tutustuimme Leningradin piirityksen museoon, joka allekirjoittaneen silmissä näytti lähinnä suurelta muistomerkkikompleksilta. Leningradin piiritys oli venäläisille kova paikka. Piirityksen alussa kaupungissa oli 3 miljoonaa asukasta ja lopussa n 700.000. Osa asukkaista kuoli nälkään, mutta kaikki ne, joiden läsnäolo Leningradissa ei ollut välttämätön, pyrittiin evakuoimaan sieltä pois. Leningradin piiritys oli venäläisille kova paikka erityisesti henkisesti, eli sodan kulun tunnusmerkkinä. Leningradin antautuminen ei arvioiden mukaan olisi välttämättä ollut sotilaallisesti mikään katastrofi, mutta taisteluhengen takia antautuminen ei tullut kysymykseen. Piirityksen museo on tehty sosialistisen realismin tyylisuunnan mukaan. Museo on kuitenkin toteutettu siten, ettei se tunnu kaatuvan päälle samalla tavalla kuin eräät muut tämän tyylisuunnan mukaisesti toteutetut muistomerkit. Leningradin piirityksen museon sisäänmenon koristelua. Inkeriläiset ovat suomalaisia, jotka onnettomuudekseen sattuvat asumaan Venäjällä. He ovat joutuneet kokemaan kovia. Sodan aikana 60.000 inkeriläistä otettiin suojaan Suomeen. Heiltä

8 otettiin vakuutus, että he siirtyivät Suomeen vapaaehtoisesti. Saksan armeijasta Suomeen tulleista muodostettiin JR 6. Välirauhan sopimuksen perusteella Suomeen pakolla otetut inkeriläiset piti palauttaa. Tekemänsä vakuutuksen perusteella he tulivat Suomeen vapaaehtoisesti, mutta Zdanovin porukan painostus oli kova ja kolmannes heistä palasi vapaaehtoisesti. Osa jäi Suomeen ja osa meni Ruotsiin. Venäjälle palanneiden juna ei pysähtynyt Inkerinmaalla vaan jatkoi suoraan Siperiaan. Pieni osa näistä Siperiaan matkanneista on nyt palannut Karjalaan. Inkerin kirkko on perustettu uudestaan ja kirkon piispa ja kirkko ovat Pietarissa. Venäläiset olivat valmistautuneet suureen suomalaisten sotavankien määrään. Vankileirejä oli valmisteltu tälle odotettavissa olevalle määrälle muutamaan paikkaan mm Hatsinaan. Kävimme sotavankileirin paikalle pystytetyllä muistomerkillä. Ilmarin käsityksen mukaan sotavangin kohtalo sodassa on kaikkein pahin. Ei välttämättä siksi, että olot leireillä ovat kovat, vaan siksi, ettei vangeilla käytännössä ole mitään oikeuksia eikä juuri arvoakaan. Kolmasosa Hatsinan leirin vangeista menehtyi tavalla tai toisella. Sama määrä kuulemme menehtyi myös suomalaisilla leireillä, joten Hatsinan leiri ei ollut siinä suhteessa poikkeuksellinen. Suomalaisten sotavankien muistomerkki Hatsinassa on pienen mäen päällä, josta alkaa jyrkkä ja syvä notko. Tätä paikkaa on käytetty vankien teloittamisessa. Suurin osa sotavankeuksista oli lyhyitä (muutamia kuukausia). Hatsinan sotavankileirin alueella. Hatsinassa söimme toisen päivän lounaan sellaisen aukion laidassa, joka osoittautui paikalliseksi huoltoasemaksi tai oikeammin polttoaineen jakeluasemaksi. Tosin tämä jakeluasema oli liikkuvaa sorttia. Lounaan söimme taas herrasmiesten ja upseerien tapaan.

9 Hatsinan huoltamo. Hatsina Narva. Hatsinasta jatkoimme Narvan suuntaan. Matkalla pistäydyimme Kaprion linnassa, joka rakennettiin 1200 luvulla saksalaisen ritarikunnan toimesta. Linna on huonossa kunnossa lähes romahduspisteessä. Sitä kuitenkin korjaillaan sieltä täältä. Maisemat linnasta ovat upeat. Voi hyvin kuvitella, että se on muodostanut maahantunkeutujille ketä he sitten lienevätkin olleet lähes ylitsepääsemättömän esteen. Maisemat Kaprion linnasta. Seuraavaksi menimme Iisakin linnaan ja Narvaan. Narvajoen kahta puolta on kaksi linnaa Iisakin linna ja Narvan linna. Iisakin linna on rappeutunut. Narvan linna on rakennettu uudestaan ja on melko hyvässä kunnossa. Vilenin patsas on siirretty häveliäästi kulman taakse, mutta sitä ei ole tärvelty. Linnat olivat aikanaan puolustus- ja verotuslinnoja. Kaikkia, jotka Narvajokea pitkin kulkivat, verotettiin. Yövyimme hotelli Narvassa, mikä on korjattu aivan viimeisen päälle. Kaikki fasiliteetit toimivat niin kuin pitää. Ravintolalogistiikassa hotellin johdolla olisi jonniin verran oppimista. Oppivat varmaan, jos liikenne lisääntyy. Illalla päivällisellä alkoi kuoromiesten kurkkua kutittaa ja saimme nauttia kuoromiesten laulannasta osin jopa osallistuen.

10 Vileeni nurkan takana Narvan linnassa. Porin rykmentti oli pisimpään Narvan varuskuntajoukko Ruotsin vallan aikaan, eli silloin kun Ruotsi kuvitteli olevansa suurvalta. Rykmentti oli tiukoilla ja pyysi kuninkaalta apua, jota lopulta saatiinkin. Ruotsin joukoilla oli hirmuisen hyvä onni, kun hyökkäyshetkellä venäläisiä vastaan alkoi lumipyry suoraan venäläisten silmiin, jolloin he eivät nähneet ennakolta mitään ja joutuivat Kaarle XII hyökätessä paniikkiin. Narvan mailla verta vuoti.. Johtajat lähtivät karkuun ja joukot pyrkivät Narva joen sillalle tukkien sen, jolloin ruotsalaiset saivat tapettua suuren osan venäläisistä. Narvan marssi on taistelun loistokkaasta voitosta huolimatta surumarssi. Varmaankin johtuu siitä, että jatkuvalla sotimisella Kaarle XII miltei tuhosi valtakuntansa. Mm Viron väkiluku putosi huimaa vauhtia mm Suomen väkilukuun verrattuna vaikka Suomenkin väkiluku putosi puoleen Ruotsin kuninkaan seikkailujen yhteydessä. Narvasta Sinimäelle. Jatkosodassa Suomella oli joukkoja Suomenlahden eteläpuolella. Inkerinmaalla suomalaisilla oli IV asema, josta seurattiin Pulkovan lentokentän liikennettä ja voitiin varoittaa Helsingin

11 ilmapuolustusta Pulkovasta lähtevistä pommikoneista. Alkuvuodesta 1944 venäläiset saivat jalansijaa Narvajoen länsipuolella ja Narvasta käytiin katkeraa sotaa, missä Narvan vanha keskusta tuhoutui. Narvassa oli virolaisia joukkoja jopa 40.000 miestä taistelemassa venäläisiä vastaan. Puolustajat kykenivät pitämään asemansa useita kuukausia kunnes Saksan sodanjohto antoi käskyn vetäytyä Narvasta. Tappiot olivat molemmilla puolilla suuria. Sinimäellä. Sinimäen taisteluita on joskus sanottu Viron Ihantalaksi. Maasto on laajalla alueella tasaista ja siitä nousee muutama mäki, joita pääasiassa puolustivat virolaiset joukot. Venäläiset aloittivat hyökkäyksen 26.7. Stalin oli siirtänyt joukkojaan Tali Ihantalasta ja Saksa oli siirtänyt alueelle Kuhlmeyn lentoyksikön, joten taistelijat olivat osittain samoja kuin Suomessa. Sinimäen kukkuloita valloitettiin vuoron perään ja taistelujen tauottua kentällä paloi 113 venäläistä tankkia. Venäläiset eivät kyenneet valloittamaan Sinimäen kukkuloita. Virolaisen lähteen mukaan venäläisten tappio arviot vaihtelevat 100.000 ja 200.000 välillä. Paitsi Sinimäellä virolaisia taisteli myös Etelä Virossa, missä venäläisten maahantunkeutumisen jälkeen osa näistä joukoista vetäytyi Saksaan ja taisteli saksalaisissa joukoissa sodan loppuun. Osa virolaisista joutui vangiksi Tsekinmaalla ja sen koommin heistä ei ole kuultu. Suomen poikien pääjoukko palasi Viroon elokuussa 1944 ja taisteli venäläisiä vastaan Emajoella viivyttäen maahantunkeutujia niin, että suuri joukko Viron sivistyneistöä pääsi siirtymään länteen. Osa Viroon jääneistä virolaisista joukoista vangittiin ja joutui Siperiaan, osa siirtyi länteen ja osa meni metsiin ja aloitti sissisodan. Virolaisilla oli sellainen optimistinen näkemys, että länsi rientää heidän avukseen kun taistelut Keski Euroopassa taukoavat ja takaavat Virolle itsenäisyyden. Kuten hyvin tiedetään, suurvaltojen kansainvälinen moraali on toisenlainen kuin pienvaltojen, eikä siinä moraalitarkastelussa ole sijaa pienvaltojen intresseille, ellei pienvalloilla ole sellaista asemaa, mikä olisi suurvaltojen intresseissä. Näin ollen Viron metsäveljet joutuivat käymään sissisotaa kymmeniä vuosia. Viimeinen metsäveli saatiin kiinni 1978 ja teloitettiin.

12 Sinimäeltä Tallinnaan. Sinimäeltä jatkettiin Tallinnan suuntaan Suomenlahden rannikkoa seuraavaa tietä pitkin. Matkalla voitiin ihailla rannikon äkkijyrkkää rakennetta ja alueella yleisesti kasvavaa isoa vuokkoa, jota kuulin jonkun nimittävän Arovuokoksi. Lähellä Tallinnaa on mielenkiintoinen museo. Museo on yksityinen ja nimeltään Viron vapaustaistelujen museo. Sitä pitää yllä Johannes Törs. Hänen isänsä oli menestynyt pirtutrokari, joka hankki omaisuuden käymällä kauppaa mm janoisten suomalaisten kanssa. Poika Johannes on ollut monessa mukana ja suorittanut monta tutkintoa. Nyt hän täyspäiväisesti kerää Viron vapaustaisteluihin liittyvää aineistoa ja pitää yllä yksityistä museota. Silta Viron vapaustaistelujen museoon. Museossa on runsaasti sotamateriaalia alkaen toimintakunnossa olevasta Sotkasta, jonka joku vieras oli kuulemma peruuttanut tontilla olevaan lampeen, kun kuulemma oli sotkeutunut Sotkan ohjauslaitteissa. Sotka tietysti vedettiin lammesta kuivalle maalle jollain museossa olevalla vielä raskaammalla pelillä. Museossa on It tykkejä, PST tykkejä, vesistön ylitykseen suunniteltu silta ajoneuvo, venäläisten ensimmäinen miehittämätön ohjus, ilmavalvonta valonheitin, Mersun vm 1935, joskin aika huonossa kunnossa, amerikkalaisia kuorma autoja joita venäläiset rakensivat amerikkalaisella rahoituksella amerikkalaisten toimittamissa tehtaissa Venäjällä, jne. Kalustoa Johanneksen museossa.

13 Käsiaseita on museon tiloissa hirmuinen määrä. Johannes on myös Mannerheimin vankkumaton ihailija. Hän on kerännyt melkoisen määrän Mannerheim aineistoa kirjallisuutta, valokuvia, esineistöä, jne. Johanneksen teesi oli, että jos Virolla olisi ollut sellainen sotapäällikkö, kuin Suomella oli, ei Viroa olisi koskaan valloitettu. Saattaa muuten pitää paikkansa. Sotka. Johanneksella on museossaan myös aivan uusi virolaisten vapaustaistelijoiden muistomerkki. Tuusulan upseerikerho halusi kunnioittaa Viron vapaustaistelijoiden ja erityisesti Suomen poikien muistoa ja laski seppeleen Johanneksen museon uudelle muistomerkille. Valmistautuminen seppeleen laskuun. Museoon tutustumisen jälkeen söimme retken viimeisen kenttälounaan museon pihalla ja tavan mukaan herrasmiesten tapaan. Tarjolla oli mm Peipsin silliä, joka näytti joissakin matkalaisissa herättävän jonkin verran ennakkoluuloja.

14 Tuusulan Reserviupseerikerhon seppele museon muistomerkillä. Tallinnan kautta kotiin. Johanneksen museolta jatkoimme Tallinnaan. Välillä arvuuttelimme yhden lämpövoimalan savupiipun korkeutta. Se jäi edelleen arvoitukseksi. Piritassa asuimme korkeatasoisessa Ekoland hotellissa. Virolaisia veteraaneja hotelliin ei illaksi saatu miksiköhän? Illalla söimme kieviläistä kanaa tai kotlettia. Illallinen huipentui puheiden lisäksi jatkuvaan anekdoottien ja sattumusten kerrontaan ja erilaisten laulujen laulantaan niin, että parhaimmillaan hihitys oli lähes hysteeristä. Aamulla aamiaisen jälkeen pistäydyimme vielä Metsäkalmistussa katselemassa virolaisten arvohenkilöiden hautoja. Samalla hautausmaalla Konstantin Pätsin, Georg Otsin ja Lyydia Koitulan kanssa ovat myös Suomen Pojat. Sieltä löytyi myös Tuusulan Reservinupseereille tutun veteraanin Emil Kaion hauta. Kummiveteraanimme Emil Kaio. Suomenlahti ylitettiin sitten tuliterällä Tallinkin laivalla.

15 Tunnelmat matkan jälkeen. Henkilökohtainen tunnelma matkan jälkeen on erittäin positiivinen. Matka oli minun mielestäni ehdottomasti siihen pannun rahan ja vaivan väärtti. Matka oli taas kerran uskomattoman tehokas oppitunti Suomen historiaan, suomenkielisten heimoveljien historiaan, jotka epäonnekseen sattuivat asumaan Venäjällä ja suomalaisten ja virolaisten sotaponnisteluihin lähimmässä ja osin myös kauempana menneisyydessä tapahtuneissa vapaussodissa.