OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN



Samankaltaiset tiedostot
OSAAMINEN JA KOULUTUS

Oulu Mining School. Kaivannaisalan tiedelähtöinen koulutus- ja tutkimusympäristö

Laatutyön asiantuntija koulutus Saalastinsali. Rauli Svento

Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958

OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan

Oulun Innovaatiokeskittymä yhteistyön seuraava askel

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Oulun yliopistolyhyesti

Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ

Hallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Oulun innovaatioallianssi Taustaa sopimukselle Strategisen johtoryhmän 1 kokous Kj Matti Pennanen ja vararehtori Matti Sarén

Oulun innovaatioallianssin ajankohtaiset kuulumiset

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

OULUN MALLIA RAKENTAMASSA

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

OULUN YLIOPISTON ALUEELLISEN TOIMINNAN MERKITYS

KORKEAKOULUJEN JA SEKTORITUTKIMUSLAITOSTEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s

OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN TIEDEKUNTA

TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki

Sähkötekniikan tutkintoohjelma. DI-tutkinto ja uranäkymät

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

Kaksoistutkintoyhteistyö venäläisten yliopistojen kanssa

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA

Oulu Mining School. Seminaari Kuusamo, Leena Yliniemi Oulun yliopisto/oulu Mining School


Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert

Oulun innovaatioallianssi: Yliopiston rooli Oulun kaupungin innovaatiotoiminnan edistämisessä Ari, Saine

Suomen Satamaliiton liittokokous Oulussa Matti Pennanen, kaupunginjohtaja


N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

Seppo Heikkilä. Varainhankintapäällikkö Oulun yliopisto. gsm

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Vaasan yliopisto Vasa Universitet University of Vaasa. Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö School of Technology and Innovations

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila

KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Oulu Mining School esittely - addressing challenges in mining-related education and research in the North

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Suomen Vuoriklusteri. Pääjohtaja Elias Ekdahl, Geologian tutkimuskeskus. Suomen mineraalistrategian avajaisseminaari, Espoo 17.3.

HÄMEENLINNA REGION. Fortune and attraction HÄMEENLINNA REGION - FORTUNE AND ATTRACTION

Tervetuloa Ouluun Suomen parhaaseen pyöräilykaupunkiin

Ympäristöklusteri, PKS:n osaamiskeskusohjelma ja sen ympäristömonitoroinnin kärkihanke

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA

Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.

ELEC-A0120 opintojen suunnittelu. Riikka Leikola

Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Esityslista 4/2014, asia 3, liite 1

Perustietoa hankkeesta

Opetus. Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat. Humanistinen. Yhteistyö ja vuorovaikutus. Oulun yliopisto. Kolmen korkeakoulun yliopisto

kaivostoiminnan Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa Rukatunturi Copyright Tekes

Älykäs erikoistuminen. Kristiina Heiniemi-Pulkkinen

Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

Faculty of Economics and Administration

Finnish way to build competitiveness

CANEMURE. Towards Carbon Neutral Municipalities and Regions in Finland Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia

Erkki Antila Teknillinen tiedekunta

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus

VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY

Karelia ENI CBC-ohjelma/ PÄÄTÖSLUETTELO 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä OKM, Helsinki, Jukola

Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training)

Vapaan sivistystyön päivät , Jyväskylä Jan-Markus Holm

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk

Ajankohtaista tutkimuksesta

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tervetuloa Oulun yliopistoon! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto

A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

Haku avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneille (tavoitetutkinto kandi) Haku siirtoopiskelijoille

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

Sulautettu tietotekniikka Kimmo Ahola

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä Jouni Pursiainen Dekaani

Ajankohtaista tutkimuspolitiikasta Liike-seminaari

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen maisteriohjelmista

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty

ISSRC Information Systems Security Research Center. University of Oulu, Department of Information Processing Science T.Wiander, M.

KYMENLAAKSO- FINLAND S LOGISTICS CENTRE- REGION OF OPPORTUNITIES Kai Holmberg, NELI-North European Logistics Institute RIGA

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

Transkriptio:

STEEL-FORUM Oulun yliopisto 29.4.2009 OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN Rehtori Lauri Lajunen Oulun yliopisto

OULUN YLIOPISTO (Rakenteeltaan Suomen ensimmäinen innovaatioyliopisto ): Kolme yliopistoa yhden sisällä: perinteinen yliopisto, teknillinen yliopisto ja kauppakorkeakoulu (noin 10% yliopistolaitoksesta) (16 500 opiskelijaa; 250 professoria; 60 koulutusohjelmaa; 70 pääainetta; saamen kieli ja saamelaiskulttuuri valtak. tehtävä) Tiedekunnat ja niiden opiskelijamäärät: 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 humanistinen tdk/ka 2403 kasvatustieteiden tdk/ka 1922 luonnontieteellinen tdk/ka 4522 1023 taloustieteiden tdk/ka teknillinen tdk/ka 4818 lääketieteellinen tdk 1973 1341 364 268 terveydenhuolto hammaslääketiede lääketiede

Oulun yliopiston ensisijainen vaikutusalue Sodankylän geofysiikan observatorio Sodankylä Rovaniemi Kemi-Tornion toimipiste Kemi Oulun yliopisto Perämeren tutkimusasema OULU Per Brahe -laboratorio Raahe Nivala Kokkolan yliopistokeskus Kokkola (JY, OY, VY) Iisalmi Oulun eteläisen instituutti Vaasa Kuusamo Jyväskylä Kajaani Kuopio Joensuu Oulangan tutkimusasema Kajaanin yliopistokeskus (OY, JY, JoY, KY, LY) Tutkimusasiamies (OY, KY) Tampere Lappeenranta Turku Helsinki

Oulun yliopisto Noin 75 % uusista opiskelijoista Pohjois-Suomesta Valmistuneista sijoittuu työelämään Pohjois-Suomeen samoin noin 75 %

Oulun yliopiston kehittämisen suuntaviivat Opetusministeriö 7.3.2008: Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat vuosille 2008 2011 ja opetusministeriön ja Oulun yliopiston väliset tulosneuvottelut 15.4.2008: Oulun yliopiston kehittämistä kansainvälisesti korkeatasoisena tiedeyliopistona jatketaan yhteistyössä elinkeinoelämän ja sektoritutkimuslaitosten kanssa. Oulun yliopistolla on erityisvastuu saamen kielen ja kulttuurin tutkimuksesta ja koulutuksesta.

Academic Ranking of World Universities 2007 World rank Institution National rank Score on Alumni Score on Award Score on HiCi Score on N&S Score on SCI Score on size Total Score 1 Harvard 1 100 100 100 100 100 73 100 2 Stanford 2 42 78.7 86.1 69.6 70.3 65.7 73.7 3 UCLA Berkeley 3 72.5 77.1 67.9 72.9 69.2 52.6 71.9 4 Cambridge 1 93.6 91.5 54 58.2 65.4 65.1 71.6 73 Helsinki 1 17.6 17.9 19.6 21.7 52.7 28.9 27.8 305-401 305-401 Oulu 2 0 0 7.4 7.2 28.5 13.7 Turku 2 0 0 10.5 11.2 32.9 16.4 402-508 Tech Univ Helsinki 4 0 0 0 10.5 28.7 13.8 402-508 Jyväskylä 4 0 0 7.4 6.2 22.8 11.2 Institute of Higher Education, Shanghai Jiao Tong University

Oulun yliopiston tutkimuksen kokonaisarviointi 2007 Käytetty asteikko kansainväliseen tasoon nähden: 7: Poikkeuksellisen hyvä 6: Erinomainen 5: Erittäin hyvä 4: Hyvä 3: Tyydyttävä 2: Välttävä 1: Heikko (laitoksista ja yksiköistä 85% kansainvälistä hyvää tasoa tai sitä parempaa; laitoksia ja yksiköitä kaikkiaan 61 kpl) 25 20 15 10 5 0 22 20 6 7 1 2 1 2 3 4 5 6 7

Oulun yliopiston strategia 2010 2012 Keskeiset kehittämistavoitteet Tutkimuksen kansainvälisen tason kohottaminen Koulutuksen laadun parantaminen Yhteistyörakenteiden vahvistaminen Tutkimuksen ja opetuksen kehittämiselle laadittu toimenpideohjelmat

Yhteistyörakenteiden vahvistaminen huippuosaaminen, monitieteisyys, kansainvälisyys, vetovoimaisuus, profiloituminen Tiedeyliopiston kehittäminen Monitieteiset tutkijakoulut (Interdisciplinary Graduate Schools) Innovaatiokeskukset (Innovation Centers) Sektoritutkimuslaitosyhteistyö Elinkeinoelämäyhteistyö Sektoritutkimuskeskukset (Interdisciplinary Research Centers)

Monitieteiset tutkijakoulut Integrated Intelligent Devices and Materials Business and Economics Internet and Information Technology Cultural Identity, Interaction and Education Biosciences and Health Environment, Energy and Natural Resources Biomedical Engineering and Medical ICT

Graduate School of Internet and Information Technology Doctoral Programme in Internet and Information Technology Master's Programme in Internet and Information Technology Information Processing/ Machine Vision Wireless Communication Learning and Educational Technology Information Studies High-growth Internet Businesses Computer Engineering Information Processing Sciences

Tutkimusyksiköt Biocenter Oulu Center for Wireless Communication Infotech Oulu Thule-instituutti Terästutkimuskeskus Muut

Oulun Innovaatiokeskittymän strateginen allianssi Johtoryhmä Työvaliokunta Oulun kaupunki OAMK Oulun yliopisto VTT Technopolis Innovaatiokeskukset (Oulu Innovation Centers of Excellence)

Innovaatiokeskukset Oulu Innovation Centers of Excellence Printed Electronics and Optical Measurements Innovation Center (PrintoCent) Center of Global Business and Economics (MAIGBE) Center of Internet Excellence (CIE) Center of Social Innovations (Future School) Finnish Mining Cluster Environment Center of Expertise in Water Industry Cluster (CEWIC) Center of Excellence in Health and Technology (CEHT)

CIE Center of Internet Excellence City of Oulu OUAS Technopolis Oulu University VTT Nokia Center of Internet Excellence Ubiquitous Internet Technologies Human-Internet Interaction Social Networks and Methods

Sektoritutkimuskeskukset NorNet Board, tutkimuslaitosten pääjohtajat Oulu Mining Center Center for Environment and Natural Resources Kajaani Research Center Center for Health Promotion and Disease Prevention Tutkimuslaitosten tietoaineistot ja järjestelmät Tutkimusinfrastruktuurin ja tukipalvelujen yhteiskäyttö

Ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuskeskus GTK SYKE IL Oulun yliopisto MTT EVI- RA METLA RKTL Globaalimuutos Globaalimuutos ja sen vaikutukset Ilmastomuutoksen hallinta ja siihen sopeutuminen Sosioekonominen muutos Kestävä maankäyttö Maankäyttömuotojen yhteensovittaminen Valuma-alueiden maankäyttö ja vesistöjen hoito Luonnon monimuotoisuus ja luontotyyppien hoito Puhdas teknologia ja uusiutuva energia Vesivarojen käyttö, vesienkäsittely ja vesihuolto Uusiutuva energia, energiatehokkuus ja päästöjen hallinta Materiaalivirrat, materiaalitehokkuus ja kestävä tuotanto Tutkimuslaitosten tietokannat ja -järjestelmät Tutkimusinfrastruktuuri (ESFRI, LTSER, tutkimusasemat)

EU:n lupaavin malmialue Vastaavia Kanadassa, Australiassa, Etelä-Afrikassa Alitutkittua aluetta Avoin uusille toimijoille Metalli- ja teollisuusmineraaleja Fennoskandian kilpi Metallic mines and ore deposits F e N i Au Au T i Seppo Heikkilä

Suomen vuoriklusteri

OULUN YLIOPISTO LTK TaTK TTK LuTK HuTK KTK Tuotantotalous PYO GEO Kemia Fysiikka Koulutus Oulu Oulu Mining Mining School School Koulutus-ja tutkimuspalvelut Thule-instituutti Tutkimus Maisteriohjelma Tohtoriohjelma NMS Kansainvälinen ohjelma EMR Täydennyskoulutusohjelma- GeoProsPD NMS-Nordic Mining School Luulajan teknillinen yliopisto EMR-European Mineral Resources AGH University of Sciences and Technology, Krakow TU Freiberg, Germany Infra GTK Oulun yliopisto Suomen Vuoriklusteri Kiviteoll i- suus KTY Teollisuus Tutkimuslaitokset Yliopistot

Kiitos!