Tilintarkastuskertomukset. Tilikausi 2018

Samankaltaiset tiedostot
Tilintarkastuskertomukset

Tilintarkastuskertomukset

Tilintarkastuskertomukset

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010

Verkkolaskun vastaanotto valtiolla

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

VARSINAIS-SUOMEN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUK- SEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

Verkkolaskutilastot 2016

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

Verkkolaskun lähetys valtiolla

Valtion verkkolaskutilastot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012

Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

MUSEOVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003

Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2015

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/ PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/ KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012

Valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalli

Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku!

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/ MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 94/53/ PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 106/53/ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 109/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03

VM:n vastineesta ilmenevät seuraavat lukumäärätiedot. Liitteistä ilmenee tarkka tilanne taulukoiden laatimishetkellä.

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 64/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

HTH 2017 RAPORTOINNIN TULOKSET

HTH 2018 RAPORTOINNIN TULOKSET

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/ METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

HTH 2018 RAPORTOINNIN TULOKSET

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 7/53/ ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/ KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 129/53/01

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2018

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 321/53/03

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 72/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 105/53/ JOENSUUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 95/53/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Tule töihin valtiolle

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 124/53/

Tilintarkastajan vuosiyhteenveto

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/ OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

Miten verkkolaskun osuus saadaan nousemaan virastossa?

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 129/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 104/53/

Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle valtion vuoden 2013 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 497/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 181/53/

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

Valtion virastot ja laitokset

Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle valtion vuoden 2014 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta

Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle valtion vuoden 2015 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 96/53/ VALTIOVARAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

Valtion kirjanpitoyksiköt, virastot ja laitokset sekä talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot

Transkriptio:

Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2018 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 8/2019

Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2018 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 8/2019

Tilintarkastuskertomukset Lukijalle Valtiontalouden tarkastusvirasto on koonnut julkaisuksi vuonna 2019 raportoidut varainhoitovuotta 2018 koskevat tilintarkastuskertomukset (kirjanpitoyksikön tilintarkastuskertomukset 63 kirjanpitoyksiköstä, talousarvion ulkopuolisten valtion rahastojen tilintarkastuskertomukset kolmesta rahastosta ja tilintarkastuskertomuksen valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta). Tarkastuskertomukset löytyvät myös tarkastusviraston verkkosivuilta osoitteesta http://www.vtv.fi. Yhteenvetotiedot ja keskeiset johtopäätökset varainhoitovuoden 2018 tilintarkastuksista raportoidaan eduskunnalle annettavassa kertomuksessa syyskuussa. Helsingisssä 3. kesäkuuta 2019 Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö

Sisällys Valtion tilinpäätös 8 Tasavallan presidentin kanslia 12 Valtioneuvoston kanslia 16 Ulkoministeriön hallinnonala 20 Oikeusministeriön hallinnonala 24 Oikeusministeriö 25 Oikeusrekisterikeskus 27 Rikosseuraamuslaitos 29 Syyttäjälaitos 31 Ulosottolaitos 33 Sisäministeriön hallinnonala 36 Sisäministeriö 37 Hätäkeskuslaitos 39 Maahanmuuttovirasto 41 Pelastusopisto 43 Poliisihallitus 45 Rajavartiolaitos 47 Suojelupoliisi 49 Puolustusministeriön hallinnonala 52 Puolustusministeriö 53 Puolustushallinnon rakennuslaitos 55 Puolustusvoimat 57 Valtiovarainministeriön hallinnonala 60 Valtiovarainministeriö 61 Ahvenanmaan valtionvirasto 64 Etelä-Suomen aluehallintovirasto 66 Rahoitusvakausvirasto 68 Tilastokeskus 70 Tulli 72 Valtiokonttori 74 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 76 Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 78 Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori 80 Verohallinto 82 Väestörekisterikeskus 84 Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala 86 Opetus- ja kulttuuriministeriö 87 Kansallisarkisto 89 Museovirasto 91 Opetushallitus 93 Suomen Akatemia 95 Suomenlinnan hoitokunta 97

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 100 Maa- ja metsätalousministeriö 101 Elintarviketurvallisuusvirasto 103 Luonnonvarakeskus 105 Maanmittauslaitos 107 Maaseutuvirasto 109 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 112 Liikenne- ja viestintäministeriö 113 Ilmatieteen laitos 115 Liikennevirasto 117 Liikenteen turvallisuusvirasto 120 Viestintävirasto 122 Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala 124 Työ- ja elinkeinoministeriö 125 ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus 127 Energiavirasto 129 Geologian tutkimuskeskus 131 Innovaatiorahoituskeskus Business Finland 133 Kilpailu- ja kuluttajavirasto 135 Patentti- ja rekisterihallitus 137 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 139 Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 142 Sosiaali- ja terveysministeriö 143 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus 145 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto 147 Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta 149 Säteilyturvakeskus 151 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 153 Ympäristöministeriön hallinnonala 156 Ympäristöministeriö 157 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 159 Suomen ympäristökeskus 161 Talousarvion ulkopuoliset valtion rahastot 164 Palosuojelurahasto 165 Valtion televisio- ja radiorahasto 167 Öljysuojarahasto 169

Valtion tilinpäätös

10.5.2019 Drno 73/53/2018 Eduskunta Valtion tilinpäätöksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa tämän tilintarkastuskertomuksen valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHTT Riitta-Liisa Heikkilä ja tilintarkastusneuvos Susanna Falck. Tarkastusta on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun lain 17 a :n tarkoittamaan valtion tilinpäätökseen sekä lain 18 :ssä tarkoitettujen oikeiden ja riittävien tietojen antamiseksi tarpeellisiin liitetietoihin, siltä osin kuin ne koskevat valtion talousarviotaloutta. Tarkastukseen on sisällytetty talousarvion toteutumalaskelma, tuotto- ja kululaskelma, tase, rahoituslaskelma ja liitetiedot sekä tilinpäätöstietojen perustana oleva valtion keskuskirjanpito. Tarkastusta on kohdennettu myös niihin menettelyihin, joilla turvataan tietojen muuttumattomuus ja oikeellisuus keskuskirjanpidossa ja valtion tilinpäätöksen valmistelussa. Valtion tilinpäätös Valtion tilinpäätöslaskelmien sisältöä, esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko valtion tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Momentilla 31.10.20 (Perusväylänpito, siirtomääräraha 2 v) rahoitetaan useita monivuotisia väylähankkeita, joille ei ole myönnetty talousarviossa valtuutta. Väyläviraston tulee selkeyttää hankkeiden budjetointia siten, että monivuotiset, siirtomäärärahakauden ylittävät väylähankkeet budjetoidaan ja että niitä seurataan talousarviolain 10 :ssä säädetyssä valtuusmenettelyssä. Määräraha on ylitetty 562 621 eurolla talousarvion ja talousarviosta annetun lain 7 :n vastaisesti talousarvion momentilla 22.02.75 Perusparannukset (siirtomääräraha 3 v). Momentille 24.01.74 (Talonrakennukset, siirtomääräraha 3 v vuodelta 2017) on talousarvion vastaisesti kirjattu osastoon 12 kuuluvia tuloja (1 204 690 euroa). Jos tulot olisi kirjattu talousarvion mukaisesti osastoon 12, momentin 24.01.74 määräraha olisi ylittynyt tuloja vastaavalla määrällä. Tuloarviomomentille 12.28.25 (Metallirahatulot) on vuoden 2018 talousarviossa budjetoitu nettotuloja 50 000 euroa. Valtiovarainministeriön talousarvion toteutumalaskelman mukaan momentilta maksetut menot ovat talousarvion vastaisesti ylittäneet momentille kertyneet tulot 3,0 miljoonalla eurolla. Menojen maksamista varten talousarvioon olisi kuulunut ottaa valtion talousarviosta annetun lain 3 a :n 1 momentin mukainen määräraha. Momenteille 26.40.21 (Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto, arviomääräraha) ja 26.40.63 (Vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettavat tuet, arviomääräraha) on talousarvion ja valtion talousarviosta annetun asetuksen 5 a :n vastaisesti kohdennettu vuodelle 2019 kuuluvia menoja vuoden 2018 menoksi (yhteensä 1,85 miljoonaa euroa). Menettelyllä on valtion talousarviosta annetun lain 7 :n vastaisesti pidennetty arviomäärärahan käyttöaikaa. Valtiokonttorille valtion tilinpäätöksen laadintaa varten toimitettuja, valtuuksia koskevia tietoja voidaan kokonaisuutena pitää oikeina ja riittävinä. Valtion tilinpäätöksen valtuuksia koskevat tiedot vastaavat keskitetyn valtuusseurannan tietoja. 9

2 (3) Muun toiminnan tuottoihin sisältyy 1,390 miljardia euroa muiden osakkeiden ja osuuksien myyntivoittoja, jotka eivät perustu myynteihin vaan osakkeiden siirtoihin valtion kokonaan omistamalle osakeyhtiölle. Rahoitusomaisuuteen sisältyviä virtuaalivaluuttoja ei ole arvostettu valtion talousarviosta annetun asetuksen 66 c :n mukaisesti. Tästä johtuen rahoitusomaisuuteen sisältyy tilinpäätöksessä noin 4,2 miljoonan euron yliarvostus. Liikennevirasto on tehnyt liikenteenohjausyhtiöön (Traffic Management Finland Oy) siirtyvään omaisuuteen 63,1 miljoonan euron suuruisen arvonalennuksen, jolle ei ole asianmukaista perustetta. Menettely on valtion talousarviosta annetun lain (423/1998) 14 :n sekä valtion talousarviosta annetun asetuksen (1423/1992) 66 g :n vastainen. Valtion talousarvion toteutumalaskelma on laadittu säännösten mukaisesti. Puolustusmateriaali muodostaa valtion kirjanpidossa poikkeuksen siinä mielessä, että sen hankintamenot kirjataan kokonaan hankintavuoden kuluksi. Puolustusmateriaalin poisjättäminen Puolustusvoimien tilinpäätöksestä antaa puutteellisen kuvan Puolustusvoimien hallussa olevan materiaalin arvosta. Valtion tuotto- ja kululaskelma ja tase on muilta osin laadittu säännösten mukaisesti. Valtion tilinpäätöksen liitetiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Valtion keskuskirjanpito on järjestetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Sisäinen valvonta Valtion tilinpäätökseen kohdistuvaa sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissa ja tarkastettu valtion keskuskirjanpidon, valtion tilinpäätöksen sekä valtion virastojen ja laitosten tilinpäätösten tarkastuksen yhteydessä. Lisäksi sisäistä valvontaa on arvioitu taloushallinnon keskitettyjä prosesseja koskevan sisäisen valvonnan tarkastuksessa. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen asiakaspalveluprosessien sisäisessä valvonnassa on todettu puutteita, joiden johdosta palvelukeskuksen on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Valtion tietotekniikkakeskus Valtorin tuloksellisuuden laskentatoimen järjestämisessä sekä sopimushallinnan ja hankintamenettelyiden sisäisessä valvonnassa on tullut esiin puutteita, joiden johdosta Valtorin tulee ryhtyä toimenpiteisiin. Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin ja Business Finland osakeyhtiön välillä on sisäisen valvonnan tarkastuksessa tullut esiin valtionavustusprosessin toimivallan määrittelyyn ja organisointiin liittyviä puutteita, joiden johdosta rahoituskeskuksen tulee ryhtyä toimenpiteisiin. ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen ja Väyläviraston kirjanpidon tositteita ei ole kaikilta osin laadittu talousarvioasetuksen 44 :n edellyttämällä tavalla eikä valtionavustuksiin liittyviä kirjanpidon tositteita ole kaikilta osin arkistoitu valtion talousarviosta annetun asetuksen 46 :n edellyttämällä tavalla. Valtion tilinpäätöksen tarkastuksen yhteydessä syntyneen käsityksen mukaan valtion tilinpäätöksen pohjana olevat keskuskirjanpidon tiedot eivät sisällä olennaisia virheitä. 10

3 (3) Tarkastusviraston tilinpäätöskannanotto Valtion tilinpäätös vuodelta 2018 on laadittu voimassa olevien säännösten mukaisesti. Tytti Yli-Viikari pääjohtaja Riitta-Liisa Heikkilä johtava tilintarkastaja 11

Tasavallan presidentin kanslia

24.4.2019 Dnro 10/53/2018 Jakelussa mainitut Tasavallan presidentin kanslian tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa tasavallan presidentin kanslian tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tilintarkastusneuvos, JHTT Pekka Ihalainen, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu lukuun ottamatta määrärahan ylittämistä talousarvion ja talousarviosta annetun lain 7 :n vastaisesti momentilta 22.02.75 Perusparannukset (siirtomääräraha 3 v) 562 621 eurolla. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. 13

2 (2) Kirjanpidon tarkastuksessa on tullut esiin määrärahan seurantaan liittyviä puutteita, joiden johdosta tasavallan presidentin kanslia on ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu lukuun ottamatta määrärahan ylittämistä talousarvion ja talousarviosta annetun lain 7 :n vastaisesti momentilta 22.02.75 Perusparannukset (siirtomääräraha 3 v) 562 621 eurolla. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Pekka Ihalainen tilintarkastusneuvos JAKELU TIEDOKSI Tasavallan presidentin kanslia Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Tasavallan presidentin kanslian kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 14

Valtioneuvoston kanslia

30.4.2019 Dnro 11/53/2018 Jakelussa mainitut Valtioneuvoston kanslian tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa valtioneuvoston kanslian tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Erja Kaskinen ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tuotto- ja kululaskelma ei anna oikeaa ja riittävää kuvaa toiminnan taloudesta, koska muun toiminnan tuottoihin sisältyy 1,390 miljardia euroa muiden osakkeiden ja osuuksien myyntivoittoja, jotka eivät perustu myynteihin vaan osakkeiden siirtoihin valtion kokonaan omistamalle osakeyhtiölle. Kiinnitämme huomiota liitetiedoissa 1 ja 17 esitettyyn tietoon VR:n SVOP-rahastosta (nettoarvoltaan 376,2 miljoonaa euroa) ja siihen liittyvästä, vuonna 2017 maksetusta pääomanpalautuksesta (100 miljoonaa euroa). Menettelyn taustalla on se, että VR Yhtymä Oy:n rahasto (525,8 miljoonaa euroa) oli jäänyt kirjaamatta valtion aloittavaan taseeseen 1.1.1998. Muilta osin tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. 17

2 (2) Toiminnallista tehokkuutta koskevina tietoina on esitetty tehtäväaluettaiset henkilötyövuosi- ja kustannustiedot. Esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Tarkastuksessa on tullut esiin omistajaohjausosaston ja hallintoyksikön välisen tiedonkulun puutteita, joilla on ollut vaikutusta kirjanpidon oikeellisuuteen. Valtioneuvoston kanslian on näiden johdosta syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Erja Kaskinen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Valtioneuvoston kanslia Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 18

Ulkoministeriön hallinnonala

30.4.2019 Dnro 12/53/2018 Jakelussa mainitut Ulkoministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa ulkoministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHT Jani Leinonen ja johtava tilintarkastaja, JHTT Elina Rautavalta. Tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Momentille 24.01.74 (Talonrakennukset, siirtomääräraha 3 v vuodelta 2017) on talousarvion vastaisesti kirjattu osastoon 12 kuuluvia tuloja (1,2 miljoonaa euroa). Jos tulot olisi kirjattu talousarvion mukaisesti osastoon 12, momentin 24.01.74 määräraha olisi ylittynyt tuloja vastaavalla määrällä. Talousarviota on muilta osin noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Koska liiketaloudellisesta ja yhteisrahoitteisesta toiminnasta esitetyistä kustannusvastaavuuslaskelmista puuttuu kustannuksia ja liiketaloudellisen toiminnan laskelmaan sisältyy lisäksi olennaista arvionvaraisuutta, ei niissä esitettyjä tietoja voida pitää oikeina ja riittävinä. Muilta osin toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 21

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu lukuun ottamatta osastoon 12 kuuluvien tulojen (1,2 miljoonaa euroa) kirjaamista talousarvion vastaisesti momentille 24.01.74 (Talonrakennukset, siirtomääräraha 3 v). Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Jani Leinonen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Ulkoministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Ulkoministeriön valtiosihteeri Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 22

Oikeusministeriön hallinnonala Oikeusministeriö Oikeusrekisterikeskus Rikosseuraamuslaitos Syyttäjälaitos Ulosottolaitos

2.5.2019 Dnro 13/53/2018 Jakelussa mainitut Oikeusministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa oikeusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tilintarkastusneuvos Heikki Kuivanto ja tilintarkastusassistentti Anu Rinkinen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä myös Romeo-tietojärjestelmää koskeneen tarkastuksen yhteydessä. 25

2 (2) Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Heikki Kuivanto tilintarkastusneuvos JAKELU TIEDOKSI Oikeusministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Oikeusministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 26

11.4.2019 Dnro 14/53/2018 Jakelussa mainitut Oikeusrekisterikeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Oikeusrekisterikeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Sannaleena Franssi ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 27

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Sannaleena Franssi ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Oikeusrekisterikeskus Oikeusministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Oikeusministeriön kansliapäällikkö Oikeusrekisterikeskuksen johtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 28

29.04.2019 Dnro 15/53/2018 Jakelussa mainitut Rikosseuraamuslaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Rikosseuraamuslaitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Tiina Riihilahti-Jylhä sekä johtava tilintarkastaja Anna-Marja Kari ja tilintarkastusassistentti Tomi Hallamaa, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä Sonet-, Winpos-, ja Optimaze-järjestelmiin kohdistuneissa järjestelmätarkastuksissa. 29

2 (2) Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Tiina Riihilahti-Jylhä ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Rikosseuraamuslaitos Oikeusministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Oikeusministeriön kirjaamo Oikeusministeriön kansliapäällikkö Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Rikosseuraamuslaitoksen johtokunnan jäsenet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 30

23.4.2019 Dnro 16/53/2018 Jakelussa mainitut Syyttäjälaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Syyttäjälaitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Sannaleena Franssi ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 31

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Sannaleena Franssi ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Valtakunnansyyttäjänvirasto Oikeusministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Oikeusministeriön kansliapäällikkö Valtakunnansyyttäjä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 32

10.4.2019 Dnro 17/53/2018 Jakelussa mainitut Ulosottolaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa ulosottolaitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Sannaleena Franssi ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 33

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Sannaleena Franssi ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Valtakunnanvoudinvirasto Konkurssiasiamiehen toimisto Oikeusministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Oikeusministeriön kansliapäällikkö Valtakunnanvouti Konkurssiasiamies Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 34

Sisäministeriön hallinnonala Sisäministeriö Hätäkeskuslaitos Maahanmuuttovirasto Pelastusopisto Poliisihallitus Rajavartiolaitos Suojelupoliisi

2.5.2019 Dnro 18/53/2018 Jakelussa mainitut Sisäministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa sisäministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHT, KHT Minna Tyrväinen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 37

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Minna Tyrväinen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Sisäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sisäministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 38

29.3.2019 Dnro 19/53/2018 Jakelussa mainitut Hätäkeskuslaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Hätäkeskuslaitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Mika Limola ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 39

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mika Limola johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Hätäkeskuslaitos Sisäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sisäministeriön kansliapäällikkö Hätäkeskuslaitoksen johtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 40

30.4.2019 Dnro 20/53/2018 Jakelussa mainitut Maahanmuuttoviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Maahanmuuttoviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Mika Limola ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Momenteille 26.40.21 (Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto, arviomääräraha) ja 26.40.63 (Vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettavat tuet, arviomääräraha) on talousarvion ja valtion talousarviosta annetun asetuksen 5 a :n vastaisesti kohdennettu vuodelle 2019 kuuluvia menoja vuoden 2018 menoksi (yhteensä 1,85 milj. euroa). Menettelyllä on valtion talousarviosta annetun lain 7 :n vastaisesti pidennetty arviomäärärahan käyttöaikaa. Momentille 26.40.21 (Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto, arviomääräraha) on talousarvion ja valtion talousarviosta annetun lain 6 a :n vastaisesti tuloutettu momentille 12.26.99 (Sisäministeriön hallinnonalan muut tulot) kuuluvia aikaisempiin vuosiin kohdistuneita palautuksia kuittaamalla ne kirjanpidon ulkopuolella vuonna 2018 maksettavista menoista (vähintään 22 079,01 euroa). Talousarviota on muilta osin noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. 41

2 (2) Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon sekä tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Kirjanpidon tarkastuksessa on tullut esiin talousarvion noudattamiseen liittyviä puutteita, joiden osalta Maahanmuuttoviraston on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin muuta olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu lukuun ottamatta seuraavia virheitä: 1. Momenteille 26.40.21 (Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto, arviomääräraha) ja 26.40.63 (Vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettavat tuet, arviomääräraha) on talousarvion ja valtion talousarviosta annetun asetuksen 5 a :n vastaisesti kohdennettu vuodelle 2019 kuuluvia menoja vuoden 2018 menoksi (yhteensä 1,85 milj. euroa). Menettelyllä on valtion talousarviosta annetun lain 7 :n vastaisesti pidennetty arviomäärärahan käyttöaikaa. 2. Momentille 26.40.21 (Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto, arviomääräraha) on talousarvion ja valtion talousarviosta annetun lain 6 a :n vastaisesti tuloutettu momentille 12.26.99 (Sisäministeriön hallinnonalan muut tulot) kuuluvia aikaisempiin vuosiin kohdistuneita palautuksia kuittaamalla ne kirjanpidon ulkopuolella vuonna 2018 maksettavista menoista (vähintään 22 079,01 euroa). Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mika Limola johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI 42 Maahanmuuttovirasto Sisäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sisäministeriön kansliapäällikkö Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja

9.4.2019 21/53/2018 Jakelussa mainitut Pelastusopiston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Pelastusopiston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHTT Elina Rautavalta, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. 43

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Elina Rautavalta johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Pelastusopisto Sisäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sisäministeriön kansliapäällikkö Pelastusopiston rehtori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 44

24.4.2019 Dnro 22/53/2018 Jakelussa mainitut Poliisihallituksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Poliisihallituksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet tilintarkastusneuvos, JHTT Arto Manninen, johtava tilintarkastaja Mika Limola, tarkastaja Reijo Luomala sekä tilintarkastusassistentti Kirsti Koljonen, ja sitä ovat valvoneet tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski sekä tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä hankintamenettelyiden laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksessa. 45

2 (2) Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Arto Manninen tilintarkastusneuvos JAKELU TIEDOKSI Poliisihallitus Sisäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sisäministeriön kansliapäällikkö Poliisihallituksen poliisiylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 46

23.4.2019 Dnro 23/53/2018 Jakelussa mainitut Rajavartiolaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Rajavartiolaitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHT, KHT Minna Tyrväinen, ja sitä ovat valvoneet tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski sekä tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä hankintojen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksessa. 47

2 (2) Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Minna Tyrväinen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Rajavartiolaitos Sisäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sisäministeriön kansliapäällikkö Rajavartiolaitoksen päällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 48

9.4.2019 Dnro 24/53/2018 Jakelussa mainitut Suojelupoliisin tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Suojelupoliisin tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Mikki Paulamäki, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 49

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mikki Paulamäki ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Suojelupoliisi Sisäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sisäministeriön kansliapäällikkö Suojelupoliisin päällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 50

Puolustusministeriön hallinnonala Puolustusministeriö Puolustushallinnon rakennuslaitos Puolustusvoimat

30.4.2019 Dnro 25/53/2018 Jakelussa mainitut Puolustusministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa puolustusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHT Pasi Tervasmäki, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 53

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Pasi Tervasmäki johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Puolustusministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Puolustusministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 54

1.4.2019 Dnro 26/53/2018 Jakelussa mainitut Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Mika Limola, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallista tehokkuutta koskevina tietoina on esitetty taloudellisuutta ja tuottavuutta kuvaavia tunnuslukuja, henkilötyövuositietoja sekä toimialoittaisia kustannus- ja laajuustietoja sekä maksullisen toiminnan tietoja. Esitetyt tiedot ovat oikeita ja riittäviä. 55

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä yhden palveluyksikön tarkastuksessa. Palveluyksikön hankintatoimen järjestelyissä on tullut esiin puutteita, joiden suhteen Puolustushallinnon rakennuslaitoksen on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin muuta olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mika Limola johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Puolustushallinnon rakennuslaitos Puolustusministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Puolustusministeriön kansliapäällikkö Puolustushallinnon rakennuslaitoksen johtaja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen johtokunnan jäsenet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 56

26.4.2019 Dnro 27/53/2018 Jakelussa mainitut Puolustusvoimien tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Pontus Londen, johtava tilintarkastaja, JHT Pasi Tervasmäki, johtava tilintarkastaja, CISA Timo Kerttula sekä tilintarkastusassistentti Kirsti Koljonen. Tarkastusta ovat valvoneet tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski ja tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallista tehokkuutta koskevina tietona on esitetty maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat ja kustannuslaskentaan perustuvia tietoja tulosalueittain sekä muutamia tuottavuutta kuvaavia tunnuslukuja. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 57

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä ja PVSAP-järjestelmään kohdistuneessa järjestelmätarkastuksessa. Kirjanpidon tarkastuksessa on tullut esiin kirjanpidon audit trailin ja matkalaskujen hyväksymiskäytäntöihin liittyviä puutteita, joiden johdosta Puolustusvoimat on ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Pontus Londen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Puolustusvoimat Puolustusministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Puolustusministeriön kansliapäällikkö Puolustusvoimain komentaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 58

Valtiovarainministeriön hallinnonala Valtiovarainministeriö Ahvenanmaan valtionvirasto Etelä-Suomen aluehallintovirasto Rahoitusvakausvirasto Tilastokeskus Tulli Valtiokonttori Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Verohallinto Väestörekisterikeskus

3.5.2019 Dnro 28/53/2018 Jakelussa mainitut Valtiovarainministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa valtiovarainministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHT Pasi Tervasmäki ja johtava tilintarkastaja Aila Aalto-Setälä, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Budjetointimenettelyt Vuoden 2018 talousarviossa on nettobudjetoitu tuloarviomomentti 12.28.25 (Metallirahatulot). Vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan tuloarviomomentin nettosaldo on 3,0 miljoonaa euroa negatiivinen. Ministeriön olisi tullut ottaa talousarvioon määräraha menojen maksamista varten niiltä osin, kuin momentille kirjattavia menoja ei ole voitu vuonna 2018 kattaa tuloilla. Vuoden 2018 talousarvion momentin 28.60.02 (Erikseen budjetoidut palkkamenot, arviomääräraha) yhteydessä on myönnetty valtuus. Valtuudessa on esitetty vain vuotuisten menojen enimmäismäärän suuruus, mutta ei menojen kokonaismäärää. Valtuuslauseke ei vastaa valtion talousarviosta annetun lain 10 :n vaatimusta siitä, että valtuuden tulee olla määrältään rajattu. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Tuloarviomomentille 12.28.25 (Metallirahatulot) on vuoden 2018 talousarviossa budjetoitu nettotuloja 50 000 euroa. Talousarvion toteutumalaskelman mukaan momentilta maksetut menot ovat talousarvion vastaisesti ylittäneet momentille kertyneet tulot 3,0 miljoonalla eurolla. Talousarvioon olisi tullut ottaa valtion talousarviosta annetun lain 3 a :n 1 momentin mukainen määräraha menojen maksamista varten. Talousarviota on muilta osin noudatettu. 61

2 (3) Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Talousarvion toteutumalaskelman mukaan momentilla 28.60.02 (Erikseen budjetoidut palkkamenot, arviomääräraha) valtuuksien käyttö on vuonna 2018 ollut 1,2 miljoonaa euroa, mutta valtuuksien käytöstä vuonna 2018 aiheutuneita talousarviomenoja ja tulevien vuosien määrärahatarpeita ei ole esitetty. Tilinpäätöslaskelmat on muilta osin laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Valtuusseurannan tarkastuksessa on tullut esiin valtuuksien käytöstä aiheutuvien talousarviomenojen seurannan puutteita, jonka osalta valtiovarainministeriön on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Nettobudjetoidulta tuloarviomomentilta 12.28.25 (Metallirahatulot) on maksettu menoja talousarvion vastaisesti 3 045 442,61 euroa enemmän kuin momentille on kertynyt tuloja. Talousarvioon olisi tullut ottaa valtion talousarviosta annetun lain 3 a :n 1 momentin mukainen määräraha menojen maksamista varten. Muilta osin talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Pasi Tervasmäki johtava tilintarkastaja JAKELU 62 Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus

3 (3) TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 63

30.04.2019 Dnro 29/53/2018 I distributionen nämnda Revisionsberättelse för Statens ämbetsverk på Åland år 2018 Statens revisionsverk ger denna revisionsberättelse över revisionen av Statens ämbetsverk på Åland för finansåret 2018. Revisionen har utförts i enlighet med revisionsverkets revisionsinstruktion, och den har hänfört sig till det i 63 i förordningen om statsbudgeten avsedda bokslutet, den bokföring som utgör grund för bokslutsuppgifterna och resultatredovisningen, den interna kontrollen samt iakttagandet av budgeten och de centrala bestämmelserna om den. Revisionen har utförts av överrevisor Tiina Riihilahti-Jylhä och den har övervakats av direktör för redovisningsrevision, OFR Väinö Viherkoski. Bokslutet Bokslutskalkylernas innehåll och framställningssätt samt den bokföring som utgör grund för dem har granskats i tillräcklig omfattning för att klargöra, huruvida bokslutskalkylerna och noterna till väsentliga delar har gjorts upp riktigt. Iakttagandet av budgeten Budgeten har iakttagits. Bokslutskalkyler och noter Bokslutskalkylerna har gjorts upp i enlighet med bestämmelserna. De noter som presenteras som bilaga till bokslutskalkylerna har presenterats på det sätt som förutsätts i förordningen om statsbudgeten. Bokslutsanalysen har presenterats i enlighet med förordningen om statsbudgeten. Resultatbeskrivningen Innehållet i och framställningssättet för uppgifterna om den funktionella effektiviteten samt det redovisning som utgör grund för dem har granskats i tillräcklig omfattning för att klargöra, huruvida resultatbeskrivningen innehåller till väsentliga delar riktiga och tillräckliga uppgifter. De uppgifter som har presenterats om funktionella effektiviteten kan betraktas som riktiga och tillräckliga. 64 Intern kontroll Den interna kontrollen har utvärderats i riskanalysen och har granskats i samband med bokföringen och resultatredovisningen.

2 (2) Granskningen av den interna kontrollen gav inte upphov till väsentliga anmärkningar. Iakttagandet av budgeten och de centrala bestämmelserna om den På basis av revisionen anförs som utlåtande, att budgeten och de centrala bestämmelserna om den har iakttagits. Jaakko Eskola redovisningsrevisionschef Tiina Riihilahti-Jylhä överrevisor DISTRIBUTION Statens ämbetsverk på Åland Finansministeriet Statskontoret Servicecentret för statens ekonomi- och personalförvaltning FÖR KÄNNEDOM Riksdagens revisionsutskott Finanscontrollerfunktionen vid statsrådet Finansministeriets registratorskontoret Finansministeriets statssekreterare såsom kanslichef Landshövdingen för Statens ämbetsverk på Åland Verkställande direktör för Servicecentret för statens ekonomi- och personalförvaltning 65

23.4.2019 Dnro 30/53/2018 Jakelussa mainitut Etelä-Suomen aluehallintoviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Pentti Pohja, ylitarkastaja Hanna Puukko-Manninen ja tilintarkastusassistentti Anu Rinkinen, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. 66 Aluehallintovirastojen toiminnallista tehokkuutta koskevina tietoina on esitetty tuottavuuden ja taloudellisuuden tunnusluvut kanteluista, alkoholiluvista, sosiaali- ja terveydenhuollon luvista sekä ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisista asioista, työajan ja kustannusten jakaumatiedot toiminnoittain ja tehtävittäin sekä maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat. Maistraattien toiminnallista tehokkuutta koskevina tietoina on esitetty palvelualueittain tuottavuutta ja taloudellisuutta kuvaavat tunnusluvut, henkilötyövuosi- ja kustannustiedot sekä maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat.

2 (2) Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Pentti Pohja johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Etelä-Suomen aluehallintovirasto Valtiovarainministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Oikeusministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sisäministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö Ympäristöministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 67

29.4.2019 Dnro 31/53/2018 Jakelussa mainitut Rahoitusvakausviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Rahoitusvakausviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet ylitarkastaja Hanna Puukko-Manninen ja projektiasiantuntija Jasmin Grünbaum, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. 68 Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa.

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Hanna Puukko-Manninen ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Rahoitusvakausvirasto Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Rahoitusvakausviraston ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 69

29.4.2019 Dnro 32/53/2018 Jakelussa mainitut Tilastokeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tilastokeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHTT Heli Nikander, ylitarkastaja, JHTT Riku Stengård ja ylitarkastaja Mikki Paulamäki ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. 70 Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa.

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Heli Nikander johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Tilastokeskus Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Tilastokeskuksen pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 71

02.05.2019 Dnro 33/53/2018 Jakelussa mainitut Tullin tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tullin tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtavat tilintarkastajat Petri Nurmi ja Erja Kaskinen sekä tarkastaja Jonna Carlson. Tarkastusta on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöksen rahoitusomaisuuteen sisältyviä virtuaalivaluuttoja ei ole arvostettu valtion talousarviosta annetun asetuksen 66 c :n mukaisesti. Tästä johtuen rahoitusomaisuuteen sisältyy tilinpäätöksessä noin 4,2 miljoonan euron yliarvostus. Tilinpäätöslaskelmat on muilta osin laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. 72

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Petri Nurmi johtava tilintarkastaja JAKELU Tulli Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Tullin pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 73

30.04.2019 Dnro 34/53/2018 Jakelussa mainitut Valtiokonttorin tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Valtiokonttorin tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Aila Aalto-Setälä, ylitarkastaja Hanna Puukko- Manninen ja tarkastaja Jonna Carlson. Tarkastusta on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Liitteellä 11 (Rahat, pankkisaamiset ja muut rahoitusvarat) rahoitusvaroina on esitetty 709 488 419 euroa, kun taseen mukainen summa on 2 119 154 281 euroa. Liitteellä 11 ei ole esitetty vastattavien rahoituserien kohdassa valtion hoitoon jätettyjä vieraita varoja. Valtiokonttorin taseen mukaan summa on 193 133 058 euroa. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on muilta osin esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. 74 Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot.

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Aila Aalto-Setälä johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Valtiokonttori Valtiovarainministeriö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Valtiokonttorin pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 75

26.3.2019 Dnro 35/53/2018 Jakelussa mainitut Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 76 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tarkastaja Jonna Carlson, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa.

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Jonna Carlson tarkastaja JAKELU Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 77

29.04.2019 Dnro 36/53/2018 Jakelussa mainitut Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 78 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastus on kohdistunut myös Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen hoitamiin valtion talousarviosta annetun lain 12 b :n tarkoittamiin keskitettyihin taloushallintotehtäviin. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Aila Aalto-Setälä, johtava tilintarkastaja, JHT Sebastian Seemer, johtava tilintarkastaja Mia Huhta-Keskinen, johtava tilintarkastaja Sanna-Mari Viljanen ja johtava tilintarkastaja CISA, JHT Mika Halme. Tarkastusta ovat valvoneet tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski ja tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot.

2 (2) Palvelukeskuksen kirjanpitoyksikkötehtäviä koskeva sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä käyttöomaisuusprosessin sisäisen valvonnan tarkastuksessa. Sisäisen valvonnan osalta tarkastuksessa ei ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Keskitettyjä taloushallintotehtäviä koskeva sisäinen valvonta Valtion talousarviosta annetun lain 12 b :n tarkoittamia eräitä taloushallintotehtäviä koskevaa sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysin yhteydessä ja tarkastettu palvelutuotannon prosessien tarkastusten yhteydessä. Palvelukeskuksen asiakaspalveluprosessien sisäisessä valvonnassa on todettu puutteita, joiden johdosta palvelukeskuksen on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Ilmoitusvelvollisuus Valtiontalouden tarkastusvirastolle Valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 5 :n 1 momenttiin perustuen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen tulee ilmoittaa tarkastusvirastolle 16.8.2019 mennessä, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt valtion talousarviosta annetun lain 12 b :n tarkoittamien keskitetysti hoidettavien tehtävien sisäistä valvontaa koskevien puutteiden johdosta. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Aila Aalto-Setälä johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 79

29.4.2019 Dnro 37/53/2018 Jakelussa mainitut Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Valtion tieto-ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHTT Heli Nikander ja tilintarkastusassistentti Kirsti Koljonen ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Valtoriin on kohdistunut myös erillinen järjestelmätarkastus. Tämän järjestelmätarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, Juhani Räsänen ja tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 80

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä käyttöomaisuuden, käyttövaltuuksien ja myyntilaskuprosessin tarkastuksissa, järjestelmätarkastuksessa sekä hankintamenettelyjen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksessa. Tuloksellisuuden laskentatoimen järjestämisessä sekä sopimushallinnan ja hankintamenettelyiden sisäisessä valvonnassa on tullut esiin puutteita, joiden johdosta Valtorin tulee ryhtyä toimenpiteisiin. Sisäisen valvonnan osalta ei tullut esiin muuta olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Heli Nikander johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin toimitusjohtaja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin hallituksen jäsenet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 81

26.4.2019 Dnro 38/53/2018 Jakelussa mainitut Verohallinnon tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Verohallinnon tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Sari Lakka, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilintarkastukseen sisältyneen tietojärjestelmätarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, CISA Timo Kerttula. Tältä osin tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. 82 Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä.

2 (2) Sisäisen valvonnan tarkastuksessa on lisäksi suoritettu verotuksessa käytettävää tietojärjestelmää koskenut järjestelmätarkastus. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Sari Lakka johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Verohallinto Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Verohallinnon pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 83

5.4.2019 Dnro 39/53/2018 Jakelussa mainitut Väestörekisterikeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Väestörekisterikeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Pentti Pohja, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. 84

2 (2) Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Pentti Pohja johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Väestörekisterikeskus Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 85

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansallisarkisto Museovirasto Opetushallitus Suomen Akatemia Suomenlinnan hoitokunta

02.05.2019 Dnro 40/53/2018 Jakelussa mainitut Opetus- ja kulttuuriministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Mia Huhta-Keskinen, ylitarkastaja, JHTT Riku Stengård ja tarkastaja Milla Tulokas, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukemiseen ja eräisiin erillismenettelyihin kohdistuvan erillisen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Pentti Pohja. Tarkastusta on tältä osin ohjannut johtava tilintarkastaja, JHT Tea Grönlund ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. 87

2 (2) Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä Salama-järjestelmän tarkastuksessa sekä voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukeminen ja eräät erillismenettelyt laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksessa. Eräiden omaisuuserien inventoinnissa ja Salama-järjestelmän tarkastuksessa on tullut esiin sisäisen valvonnan puutteita, joiden johdosta opetus- ja kulttuuriministeriön on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin muuta olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mia Huhta-Keskinen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Opetus- ja kulttuuriministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 88

29.3.2019 Dnro 41/53/2018 Jakelussa mainitut Kansallisarkiston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Kansallisarkiston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun 63.n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHTT Klaus Krokfors, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 89

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Klaus Krokfors johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Kansallisarkisto Opetus- ja kulttuuriministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 90

26.4.2019 Dnro 42/53/2018 Jakelussa mainitut Museoviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Museoviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, CISA, JHT Mika Halme ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. 91

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen, rahastojen, museo- ja taide-esineiden sekä Salama-järjestelmän tarkastusten yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mika Halme johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Museovirasto Opetus- ja kulttuuriministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Museoviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 92

30.4.2019 Dnro 43/53/2018 Jakelussa mainitut Opetushallituksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Opetushallituksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja, JHTT Riku Stengård ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisen tehokkuuden tietoina on esitetty taloudellisuuden ja tuottavuuden tunnuslukuja. Lisäksi on esitetty maksullisen toiminnan ja yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan olennaisilta osin pitää oikeina ja riittävinä. 93

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon tarkastuksen, lahjoitusrahastojen tarkastuksen sekä järjestelmätarkastuksen yhteydessä. Tarkastuksen yhteydessä on tullut esiin valtionavustusjärjestelmän maksatusliittymän käyttöönoton sisäistä valvontaa koskevia puutteita, joiden johdosta Opetushallitus on ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin. Muilta osin sisäisen valvonnan tarkastuksessa ei ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Riku Stengård ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Opetushallitus Opetus- ja kulttuuriministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarainministeriö Valtiovarain controller -toiminto Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjaamo Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Opetushallituksen pääjohtaja Opetushallituksen johtokunnan jäsenet Valtiokonttori 94

29.4.2019 Dnro 44/53/2018 Jakelussa mainitut Suomen Akatemian tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Suomen Akatemian tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Sanna-Mari Viljanen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 95

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Sanna-Mari Viljanen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Suomen Akatemia Opetus- ja kulttuuriministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Suomen Akatemian pääjohtaja Suomen Akatemian hallituksen jäsenet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 96

18.4.2019 Dnro 45/53/2018 Jakelussa mainitut Suomenlinnan hoitokunnan tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Suomenlinnan hoitokunnan tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja, JHTT Riku Stengård, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä hankintojen tarkastuksessa. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 97

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Riku Stengård ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Suomenlinnan hoitokunta Opetus- ja kulttuuriministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Suomenlinnan hoitokunnan johtaja Suomenlinnan hoitokunnan johtokunnan jäsenet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 98

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketurvallisuusvirasto Luonnonvarakeskus Maanmittauslaitos Maaseutuvirasto

30.4.2019 Dnro 46/53/2018 Jakelussa mainitut Maa- ja metsätalousministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa maa- ja metsätalousministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tilintarkastusneuvos Susanna Falck, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukemiseen ja eräisiin erillismenettelyihin kohdistuneen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Antti Hieta, johtava tilintarkastaja, JHT Jani Leinonen, johtava tilintarkastaja, JHTT Elina Rautavalta ja ylitarkastaja Olli Piiroinen. Tarkastusta on tältä osin valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallista tehokkuutta koskevina tietoina on esitetty taloudellisuutta ja tuottavuutta kuvaavia toimintokohtaisia kustannus- ja henkilötyövuositietoja. 101

2 (2) Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukeminen ja eräät erillismenettelyt laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksessa. Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukemiseen ja eräisiin erillismenettelyihin kohdistuneessa laillisuustarkastuksessa on tullut esiin momentilta 30.40.46 (Valtionapu Suomen metsäkeskukselle) myönnetyn valtionavun ennakkojen maksamiseen liittyviä puutteita, joiden johdosta maa- ja metsätalousministeriö on ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin. Sisäisen valvonnan tarkastuksessa ei ole tullut esiin muuta olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Susanna Falck tilintarkastusneuvos JAKELU TIEDOKSI Maa- ja metsätalousministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 102

24.4.2019 Dnro 47/53/2018 Jakelussa mainitut Elintarviketurvallisuusviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Elintarviketurvallisuusviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Mari Brusila ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, tuloksellisuuden laskentatoimen ja toiminnan tulojen tietojärjestelmiä koskeneen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 103

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mari Brusila johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Ruokavirasto Maa- ja metsätalousministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Ruokaviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 104

26.04.2019 Dnro 48/53/2018 Jakelussa mainitut Luonnonvarakeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Luonnonvarakeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHTT Riitta-Liisa Heikkilä ja johtava tilintarkastaja Tanja Ekroos. Tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, toimipaikkatarkastuksen ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 105

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Riitta-Liisa Heikkilä johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Luonnonvarakeskus Maa- ja metsätalousministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Maa- ja metsätalousministeriön kirjaamo Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja Luonnonvarakeskuksen johtokunnan jäsenet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 106

29.4.2019 Dnro 49/53/2018 Jakelussa mainitut Maanmittauslaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Maanmittauslaitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHTT Heli Nikander, ylitarkastaja Tiina Riihilahti- Jylhä ja tilintarkastusassistentti Anu Rinkinen ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, tietojärjestelmätarkastusten, käyttöomaisuuden, hankeuusjaon, ulkopuolisen rahoituksen ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta tarkastuksessa ei ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 107

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Heli Nikander johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Maanmittauslaitos Maa- ja metsätalousministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 108

25.4.2019 Dnro 50/53/2018 Jakelussa mainitut Maaseutuviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Maaseutuviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Mari Brusila ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 109

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mari Brusila johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Ruokavirasto Maa- ja metsätalousministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Ruokaviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 110

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Liikenne- ja viestintäministeriö Ilmatieteen laitos Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Viestintävirasto

03.05.2019 Dnro 51/53/2018 Jakelussa mainitut Liikenne- ja viestintäministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa liikenne- ja viestiministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHTT Harri Myllyoja, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu lukuun ottamatta tavaraliikenteen kilpailuttamiseen liittyvien menojen (0,1 miljoonaa euroa) maksamista momentilta 31.01.88 (Osakehankinnat). Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. 113

2 (2) Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu lukuun ottamatta tavaraliikenteen kilpailuttamiseen liittyvien menojen (0,1 miljoonaa euroa) maksamista momentilta 31.01.88 (Osakehankinnat). Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Harri Myllyoja johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Liikenne- ja viestintäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 114

4.4.2019 52/53/2018 Jakelussa mainitut Ilmatieteen laitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ilmatieteen laitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHTT Elina Rautavalta, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 115

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen yhteydessä sekä hankintamenettelyiden tarkastuksessa. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Elina Rautavalta johtava tilintarkastaja JAKELU Ilmatieteen laitos Liikenne- ja viestintäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 116

30.4.2019 Dnro 53/53/2018 Jakelussa mainitut Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Liikenneviraston nimi muutettiin 1.1.2019 alkaen Väylävirastoksi. Tämän vuoksi tilintarkastuskertomus annetaan Väylävirastolle. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Johanna Kormu ja tarkastaja Milla Tulokas, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilintarkastukseen sisältyneen voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukeminen ja eräät erillismenettelyt -laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksen on suorittanut tilintarkastusneuvos, JHTT Pekka Ihalainen ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Budjetointimenettelyt Momentilla 31.10.20 (Perusväylänpito, smr 2 v) rahoitetaan useita monivuotisia väylähankkeita, joille ei ole myönnetty talousarviossa valtuutta. Väyläviraston tulee selkeyttää hankkeiden budjetointia siten, että monivuotiset, siirtomäärärahakauden ylittävät väylähankkeet budjetoidaan ja seurataan talousarviolain 10 :ssä säädetyssä valtuusmenettelyssä. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Liikennevirasto on tehnyt liikenteenohjausyhtiöön (Traffic Management Finland Oy) siirtyvään omaisuuteen 63,1 miljoonan euron suuruisen arvonalennuksen, jolle ei ole asianmukaista perustetta. Menettely on valtion talousarviosta annetun lain (423/1998) 14 :n sekä valtion talousarviosta annetun asetuksen (1423/1992) 66 g :n vastainen. Muilta osin tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. 117

2 (3) Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä, Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet hankkeen ja kiinteistöomaisuuden hallinnan tarkastuksissa sekä hankintamenettelyiden ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukemisen ja eräiden erillismenettelyjen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksissa. Kirjanpidon tarkastuksessa on tullut esiin tositteiden tietosisällössä, joiden osalta Väyläviraston on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Valtuusseurannan tarkastuksessa on tullut esiin puutteita valtuuden käytön dokumentoinnissa, joiden johdosta Väylävirasto on ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin. Sisäisen valvonnan tarkastuksessa on tullut lisäksi esiin puutteita omaisuuden arvonalennuksessa, maaalueiden kauppahintojen ja sopimuskorvausten määrittämisessä sekä suorahankintojen perusteluissa, joiden osalta Väyläviraston tulee ryhtyä toimenpiteisiin. Vuokrasopimusten hallinnoinnissa, hankeuusjaon seurannassa ja dokumentoinnissa sekä ulkopuolisten toimijoiden asianmukaisten valtuutusten järjestämisessä on tullut esiin puutteita, joiden osalta Väyläviraston on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu lukuun ottamatta liikenteenohjausyhtiöön siirtyvän omaisuuden arvonalennusta, maa-alueiden kauppahintojen ja sopimuskorvausten määrittämistä ja suorahankintojen perusteluja koskevia puutteita: 1. Liikennevirasto on tehnyt liikenteenohjausyhtiöön (Traffic Management Finland Oy) siirtyvään omaisuuteen 63,1 miljoonan euron suuruisen arvonalennuksen, jolle ei ole asianmukaista perustetta. Menettely on valtion talousarviosta annetun lain (423/1998) 14 :n sekä valtion talousarviosta annetun asetuksen (1423/1992) 66 g :n vastainen. 2. Liikennevirasto ei ole määritellyt tai noudattanut kohteen käypää arvoa kaikissa maa-alueiden luovutuksissa tai sopimuskorvauksissa. Menettely on lain oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta (973/2002) 5 :n vastainen. 3. Liikennevirasto ei ole kaikissa tapauksissa perustellut suorahankintoja laissa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) 40 :ssä säädetyllä tavalla. 118

3 (3) Ilmoitusvelvollisuus Valtiontalouden tarkastusvirastolle Valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 5 :n 1 momenttiin perustuen Väyläviraston tulee ilmoittaa 9.8.2019 mennessä, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt talousarvion ja sitä koskevien säännösten vastaisten menettelyjen, momentin 31.10.20 (Perusväylänpito, smr 2 v) siirtomäärärahakauden ylittävien väylähankkeiden budjetoinnin, kirjanpidon tositteiden tietosisällön, vuokrasopimusten hallinnoinnin, hankeuusjaon seurannan ja dokumentoinnin sekä ulkopuolisten toimijoiden asianmukaisten valtuutusten järjestämisen puutteiden johdosta. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Johanna Kormu johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Väylävirasto Liikenne- ja viestintäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Väyläviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 119

29.4.2019 Dnro 54/53/2018 Jakelussa mainitut Liikenteen turvallisuusviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenteen turvallisuusviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja JHTT Harri Myllyoja ja johtava tilintarkastaja JHT Pauliina Taavitsainen. Tarkastusta on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. 120 Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa.

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Harri Myllyoja johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Liikenne- ja viestintävirasto Liikenne- ja viestintäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Liikenne- ja viestintäviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 121

15.4.2019 Dnro 55/53/2018 Jakelussa mainitut Viestintäviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Viestintäviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Viestintävirasto lakkautettiin 31.12.2018, ja viraston toiminta siirtyi 1.1.2019 alkaen Liikenne- ja viestintävirastoon. Tämän vuoksi tilintarkastuskertomus annetaan liikenneja viestintäministeriölle ja Liikenne- ja viestintävirastolle. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Tanja Ekroos, ja sitä on valvonut tilintarkastusjohtaja, JHT Väinö Viherkoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. 122 Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä.

2 (2) Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Tanja Ekroos johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Liikenne- ja viestintävirasto Liikenne- ja viestintäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Liikenne- ja viestintäviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 123

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus Energiavirasto Geologian tutkimuskeskus Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Kilpailu- ja kuluttajavirasto Patentti- ja rekisterihallitus Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

3.5.2019 Dnro 56/53/2018 Jakelussa mainitut Työ- ja elinkeinoministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työ- ja elinkeinoministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Juhani Räsänen, johtava tilintarkastaja, JHTT Elina Rautavalta ja tilintarkastusassistentti Kirsti Koljonen. Tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteestä 12 (Valtiontakaukset ja takuut sekä muut monivuotiset vastuut) puuttuu tiedot valtion vientitakuista annetun lain (422/2001) mukaisista vientitakuiden takausvastuista (enintään 5 miljardia euroa) ja investointitakuiden takuuvastuista (enintään 200 miljoonaa euroa). Muilta osin tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Koska toiminnallista tehokkuutta koskevina tietoina on esitetty puutteelliset tiedot tuottavuudesta ja taloudellisuudesta eikä yhteisrahoitteisesta toiminnasta ole esitetty kustannusvastaavuuslaskelmaa, ei toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voida pitää oikeina ja riittävinä. 125

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Juhani Räsänen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Työ- ja elinkeinoministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 126

30.4.2019 Dnro 57/53/2018 Jakelussa mainitut ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHT Tea Grönlund, johtava tilintarkastaja Jaana Puhakainen, johtava tilintarkastaja Maarit Laatikainen, johtava tilintarkastaja, KHT, JHT Minna Tyrväinen, johtava tilintarkastaja, JHTT Elina Rautavalta, johtava tilintarkastaja Sari Lakka, johtava tilintarkastaja Mika Limola, ylitarkastaja Hanna Surakka ja tilintarkastusassistentti Kirsti Koljonen. Tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Momentin 31.30.64 (Yhteysalusliikennepalveluiden ostot ja kehittäminen) uusituissa valtuuksissa on esitetty 8,67 miljoonaa euroa valtuuksia, jotka eivät olleet enää vuonna 2018 uusittavissa. Muilta osin talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. 127

2 (2) Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukemista koskeneen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksen yhteydessä. Kirjanpidon tarkastuksessa on tullut esiin puutteita tosittamisessa ja tositteiden arkistoinnissa, joiden osalta KEHA-keskuksen tulee ryhtyä toimenpiteisiin. Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukeminen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksessa on tullut esiin puutteita, joiden johdosta KEHA-keskuksen on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu lukuun ottamatta eräitä puutteita kirjanpidon tositteiden laatimisessa ja valtionavustuksiin liittyvien tositteiden arkistoinnissa valtion talousarvioasetuksen 44 ja 46 :ien edellyttämillä tavoilla. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Tea Grönlund johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus Työ- ja elinkeinoministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Liikenne- ja viestintäministeriö Ympäristöministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen johtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 128

26.3.2019 Dnro 58/53/2018 Jakelussa mainitut Energiaviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Energiaviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tilintarkastusneuvos, JHTT Arto Manninen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 129

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Arto Manninen tilintarkastusneuvos JAKELU TIEDOKSI Energiavirasto Työ- ja elinkeinoministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Energiaviraston ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 130

25.4.2019 Dnro 59/53/2018 Jakelussa mainitut Geologian tutkimuskeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Geologian tutkimuskeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Jaana Puhakainen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 131

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Jaana Puhakainen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Geologian tutkimuskeskus Työ- ja elinkeinoministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Geologian tutkimuskeskuksen johtokunnan jäsenet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 132

30.4.2019 Dnro 60/53/2018 Jakelussa mainitut Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Maarit Laatikainen ja tilintarkastusneuvos, JHTT Pekka Ihalainen. Tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukemista koskeneen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksen yhteydessä. 133

2 (2) Sisäisen valvonnan tarkastuksessa on tullut esiin valtionavustusprosessin toimivallan määrittelyyn ja organisointiin liittyviä puutteita Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin ja Business Finland osakeyhtiön välillä, joiden johdosta rahoituskeskuksen tulee ryhtyä toimenpiteisiin. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Maarit Laatikainen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Työ- ja elinkeinoministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin pääjohtaja Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin johtokunnan jäsenet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 134

9.4.2019 Dnro 61/53/2018 Jakelussa mainitut Kilpailu- ja kuluttajaviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Jaana Puhakainen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 135

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Jaana Puhakainen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Kilpailu- ja kuluttajavirasto Työ- ja elinkeinoministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 136

5.4.2019 Dnro 62/53/2018 Jakelussa mainitut Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, JHT Jani Leinonen ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 137

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Jani Leinonen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Patentti- ja rekisterihallitus Työ- ja elinkeinoministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 138

8.4.2019 Dnro 63/53/2018 Jakelussa mainitut Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Mikki Paulamäki, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Sami Kummila. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 139

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Mikki Paulamäki ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Työ- ja elinkeinoministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller toiminto Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Turvallisuus- ja kemikaaliviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 140

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala Sosiaali- ja terveysministeriö Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta Säteilyturvakeskus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

2.5.2019 Dnro 64/53/2018 Jakelussa mainitut Sosiaali- ja terveysministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa sosiaali- ja terveysministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet tilintarkastusneuvos Susanna Falck, johtava tilintarkastaja Mari Brusila ja ylitarkastaja Olli Piiroinen. Tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukemiseen ja eräisiin erillismenettelyihin kohdistuneen laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Erja Kaskinen. Tarkastusta on tältä osin valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallista tehokkuutta koskevina tietoina on esitetty ministeriön tehtäväkokonaisuuksien kustannus- ja henkilötyövuositiedot sekä maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat. Toiminnallisesta tehokkuudesta esitettyjä tietoja voidaan olennaisilta osin pitää oikeina ja riittävinä. 143

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä Euroopan sosiaalirahastovarojen (ESR) käyttöön liittyvässä hallinnon ja sisäisen valvonnan tarkastuksessa ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukeminen ja eräät erillismenettelyt laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksessa. Voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukemiseen ja eräisiin erillismenettelyihin kohdistuneessa laillisuustarkastuksessa on tullut esiin momentilta 33.03.50 (Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin) myönnetyn valtionavun myöntämiseen ja valvontaan liittyviä puutteita, joiden johdosta sosiaali- ja terveysministeriö on ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin. Sisäisen valvonnan tarkastuksessa ei ole tullut esiin muuta olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Susanna Falck tilintarkastusneuvos JAKELU Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 144

23.4.2019 Dnro 65/53/2018 Jakelussa mainitut Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tarkastaja Jonna Carlson ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. 145

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Jonna Carlson tarkastaja JAKELU Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 146

8.4.2019 Dnro 66/53/2018 Jakelussa mainitut Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Olli Piiroinen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. 147

2 (2) Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Olli Piiroinen ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 148

9.4.2019 Dnro 67/53/2018 Jakelussa mainitut Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tarkastaja Jonna Carlson ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallista tehokkuutta koskevina tietoina on esitetty tehtäväalueittaiset henkilötyövuosi- ja kustannustiedot. Esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. 149

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Jonna Carlson tarkastaja JAKELU Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan ylijohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 150

15.4.2019 Dnro 68/53/2018 Jakelussa mainitut Säteilyturvakeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Säteilyturvakeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Olli Piiroinen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 151

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Olli Piiroinen ylitarkastaja JAKELU TIEDOKSI Säteilyturvakeskus Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 152

29.04.2019 Dnro 69/53/2018 Jakelussa mainitut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja, Christa Laurila. THL:n tilintarkastuksen yhteydessä on tehty laillisuus- ja asianmukaisuustarkastus valtion rahoituksesta turvakotitoiminnan menoihin, joka on ollut osana Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt ja eräät erillismenettelyt -laillisuustarkastusta. Laillisuustarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja Juhani Räsänen, ylitarkastaja Olli Piiroinen sekä ylitarkastaja Hanna Puukko-Manninen ja tarkastusta on ohjannut johtava tilintarkastaja, JHT Tea Grönlund. Tarkastuksia on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. 153

2 (2) Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä sekä voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tukeminen ja eräät erillismenettelyt laillisuus- ja asianmukaisuustarkastuksessa. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Christa Laurila johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 154

Ympäristöministeriön hallinnonala Ympäristöministeriö Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Suomen ympäristökeskus

24.4.2019 Dnro 70/53/2018 Jakelussa mainitut Ympäristöministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa ympäristöministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHT Pauliina Taavitsainen ja johtava tilintarkastaja, JHTT Harri Myllyoja. Tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 157

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Pauliina Taavitsainen johtava tilintarkastaja JAKELU Ympäristöministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 158

24.4.2019 Dnro 71/53/2018 Jakelussa mainitut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut ylitarkastaja Olli Piiroinen, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 159

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Olli Piiroinen ylitarkastaja JAKELU Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ympäristöministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller toiminto Ympäristöministeriön kirjaamo Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ylijohtaja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen johtokunnan jäsenet 160

24.4.2019 Dnro 72/53/2018 Jakelussa mainitut Suomen ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Suomen ympäristökeskuksen tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen mukaisesti, ja se on kohdistunut valtion talousarviosta annetun asetuksen 63 :n tarkoittamaan tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen ovat suorittaneet johtava tilintarkastaja, JHT Pauliina Taavitsainen ja johtava tilintarkastaja, JHTT Harri Myllyoja. Tarkastusta on valvonut tilintarkastuspäällikkö, CISA Pentti Mykkänen. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Talousarvion noudattaminen Talousarviota on noudatettu. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, valtuusseurannan ja tuloksellisuuden laskentatoimen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 161

2 (2) Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä on noudatettu. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Pauliina Taavitsainen johtava tilintarkastaja JAKELU Suomen ympäristökeskus Ympäristöministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö TIEDOKSI Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 162

Talousarvion ulkopuoliset valtion rahastot Palosuojelurahasto Valtion televisio- ja radiorahasto Öljysuojarahasto

18.3.2019 Dnro 74/53/2018 Jakelussa mainitut Palosuojelurahaston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Palosuojelurahaston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen ja Palosuojelurahastosta annetun lain 13 :n mukaisesti. Se on kohdistunut Palosuojelurahaston hallintoon, tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä Palosuojelurahastosta annetun lain ja asetuksen sekä valtion talousarviosta annetun lain ja asetuksen keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tarkastaja Reijo Luomala, ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisen tehokkuuden, toiminnan tuloksen sekä taloudellisen aseman kuvauksissa esitettyjä tietoja voidaan pitää oikeina ja riittävinä. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, tuloksellisuuden laskentatoimen, hallinnon, tilinpäätöksen ja avustusten myöntämisen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 165

2 (2) Rahaston hallintoa ja toimintaa koskevien säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että Palosuojelurahaston hallintoa ja toimintaa on hoidettu sitä koskevien keskeisten säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja tuloksen käsittely Koska tilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti ja se antaa oikeat ja riittävät tiedot rahaston toiminnallisesta tehokkuudesta, tuloksesta sekä taloudellisesta asemasta, tilinpäätös voidaan vahvistaa. Palosuojelurahastolain 10 :n 3 momentin mukaisesti rahaston hallitus on päättänyt 27.2.2019 esittää sisäministeriölle, että vuoden 2018 tuottojäämä 506 783,20 euroa kirjataan rahaston omaan pääomaan. Palosuojelurahaston tulos voidaan käsitellä hallituksen ehdottamalla tavalla. Oman pääoman määrä on tuottojäämän kirjauksen jälkeen 10 029 037,59 euroa. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Reijo Luomala tarkastaja JAKELU TIEDOKSI Palosuojelurahasto Sisäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Sisäministeriön kansliapäällikkö Palosuojelurahaston hallituksen jäsenet Palosuojelurahaston pääsihteeri Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 166

19.3.2019 Dnro 75/53/2018 Jakelussa mainitut Valtion televisio- ja radiorahaston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa valtion televisio- ja radiorahaston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen ja valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 4 :n mukaisesti. Tarkastus on kohdistunut rahaston hallintoon, tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain sekä valtion talousarviosta annetun lain ja asetuksen keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut tarkastaja Milla Tulokas ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö Jari Sanaskoski, JHT. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, tuloksellisuuden laskentatoimen, hallinnon sekä tilinpäätöksen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 167

2 (2) Rahaston hallintoa ja toimintaa koskevien säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että valtion televisio- ja radiorahaston hallintoa ja toimintaa on hoidettu sitä koskevien keskeisten säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätöksen vahvistaminen Tilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti ja se antaa oikeat ja riittävät tiedot rahaston toiminnan tuloksesta ja tuloksellisuudesta sekä taloudellisesta asemasta. Rahaston tilinpäätös voidaan vahvistaa. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Milla Tulokas tarkastaja JAKELU TIEDOKSI Valtion televisio- ja radiorahasto Liikenne- ja viestintävirasto Liikenne- ja viestintäministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Liikenne- ja viestintäviraston pääjohtaja Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 168

14.03.2019 Dnro 76/53/2018 Jakelussa mainitut Öljysuojarahaston tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa öljysuojarahaston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2018 tämän tilintarkastuskertomuksen. Tarkastus on suoritettu tarkastusviraston tilintarkastusohjeen ja öljysuojarahastosta annetun lain 24 :n mukaisesti. Tarkastus on kohdistunut rahaston hallintoon, tilinpäätökseen, tilinpäätöstietojen perustana olevaan kirjanpitoon ja tuloksellisuuden laskentatoimeen, sisäiseen valvontaan sekä öljysuojarahastosta annetun lain ja asetuksen sekä valtion talousarviosta annetun lain ja asetuksen keskeisten säännösten noudattamiseen. Tarkastuksen on suorittanut johtava tilintarkastaja Erja Kaskinen ja sitä on valvonut tilintarkastuspäällikkö, JHT Jari Sanaskoski. Tilinpäätös Tilinpäätöslaskelmien sisältöä ja esittämistapaa sekä niiden perustana olevaa kirjanpitoa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, onko tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot laadittu olennaisilta osin oikein. Tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot Tilinpäätöslaskelmat on laadittu säännösten mukaisesti. Tilinpäätöslaskelmien liitteenä esitettävät tiedot on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen edellyttämällä tavalla. Tilinpäätösanalyysi on esitetty valtion talousarviosta annetun asetuksen mukaisesti. Tuloksellisuuden kuvaus Toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen sisältöä ja esittämistapaa ja niiden perustana olevaa laskentatointa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen selvittämiseksi, sisältääkö tuloksellisuuden kuvaus olennaisilta osin oikeat ja riittävät tiedot. Toiminnallisesta tehokkuudesta on esitetty oikeat ja riittävät tiedot. Sisäinen valvonta Sisäistä valvontaa on arvioitu riskianalyysissä ja tarkastettu kirjanpidon, tuloksellisuuden laskentatoimen, hallinnon sekä tilinpäätöksen tarkastuksen yhteydessä. Sisäisen valvonnan osalta ei tarkastuksessa ole tullut esiin olennaista huomautettavaa. 169

2 (2) Rahaston hallintoa ja toimintaa kokevien säännösten noudattaminen Tarkastuksen perusteella voidaan lausua, että öljysuojarahaston hallintoa ja toimintaa on hoidettu sitä koskevien keskeisten säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja tuloksen käsittely Koska tilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti ja se antaa oikeat ja riittävät tiedot rahaston toiminnallisesta tehokkuudesta ja tuloksesta sekä taloudellisesta asemasta, tilinpäätös voidaan vahvistaa. Rahaston hallitus on ehdottanut kulujäämän 5 443 335,52 euroa kirjaamista rahaston omaan pääomaan. Rahaston tulos voidaan käsitellä hallituksen ehdottamalla tavalla. Oman pääoman määrä on kulujäämän kirjauksen jälkeen 40 225 229,67 euroa. Jaakko Eskola tilintarkastuspäällikkö Erja Kaskinen johtava tilintarkastaja JAKELU TIEDOKSI Öljysuojarahasto Ympäristöministeriö Valtiokonttori Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtiovarainministeriö Eduskunnan tarkastusvaliokunta Valtiovarain controller -toiminto Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Öljysuojarahaston hallituksen jäsenet Öljysuojarahaston pääsihteeri Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtaja 170

valtiontalouden tarkastusvirasto valtiontalouden porkkalankatu 1, pltarkastusvirasto 1119, 00101 helsinki antinkatu 1, pl 1119, 00101 helsinki puh. 09 4321, www.vtv.fi puh. 09 4321, www.vtv.fi