1(5) Hallinto ja viestintä Katri 222222222222222222 Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2009 Koko vuodelle ennakoidaan lievästi positiivista liiketulosta Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 74,5 milj. euroa (vuonna 2008 vastaavalla jaksolla 77,5 milj. euroa), liiketulos -0,1 (-1,7) milj. euroa, tulos ennen veroja -0,4 (-1,9) milj. euroa ja kauden tulos -0,9 (-2,3) milj. euroa. Konsernitaseen 30.9.2009 loppusumma oli 64,9 (73,3) milj. euroa ja oma pääoma 21,2 (27,3) milj. euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 37,8 (37,8) % ja gearing -4,4 (-0,4) %. Vuoden 2009 näkymät Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja liikevoiton ennakoidaan laskevan viime vuodesta. Ilmoitusmyynnin lasku on jäänyt valtakunnallista tasoa pienemmäksi. Kannattavuuden pienentymisen vähentämiseksi Hämeen Sanomat -alakonsernissa on toteutettu säästöohjelmaa kohdistuen mm. ulkopuolisten palvelujen ja tilapäistyövoiman käyttöön, paino- ja jakelukustannuksiin sekä yhtiörakenteen keventämiseen. ICT-liiketoiminnan liikevaihdon ennakoidaan nousevan lähes viime vuoden tasolle huolimatta siitä, että yritysmyynnin painopiste on siirtynyt laitemyynnistä palvelumyyntiin. Tämä siirtymä vaikuttaa alkuvaiheessa liikevaihtoa vähentävästi sen vuoksi, että kirjanpidossa palvelut jaksotetaan sopimuskaudelle ja siten tuleville vuosille. ICT-liiketoiminnan kannattavuus paranee viime vuodesta merkittävästi toteutettujen tehostamistoimenpiteiden ansiosta. Koko konsernin liikevaihdon ennakoidaan pysyvän lähes viime vuoden tasolla. Konsernin liiketulos paranee edellisvuodesta ja sen ennakoidaan olevan lievästi positiivinen. Medialiiketoiminta Aina Group -konsernin medialiiketoimintaan kuuluvat Hämeen Sanomat Oy ja sen tytäryhtiöt Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset Oy, Hämeenlinnan Viikkouutiset Oy, Ilves Jakelu Oy, Radio Janne Oy ja Hämeenlinnan Jakelupalvelu Oy sekä osakkuusyhtiö Hämeen Lehtipaino Oy (20 %). Yhtiörakennetta kevennetään sulauttamalla Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset Oy, Hämeenlinnan Viikkouutiset Oy ja Radio Janne Oy 1.1.2010 Hämeen Sanomat Oy:öön. Kaupunkilehtien toiminnalliset organisaatiot on jo uudistettu syksyn aikana ja
2(5) Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset on siirtynyt Hämeenlinnan keskustan vuokratiloista Hämeen Sanomien omaan toimitaloon. Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 13,0 milj. euroa (14,3) ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 17,5 %. Hämeen Sanomat -lehden ilmoitusmyynti putosi, mutta lasku jäi kuitenkin sanomalehtien valtakunnallista tasoa pienemmäksi. Myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten ja Hämeenlinnan Viikkouutisten ilmoitusmyynti jäi hieman viimevuotisesta. Hämeen Sanomat -lehden tilausmyynti ja Ilves Jakelun myynti pysyivät viime vuoden tasolla. ICT-liiketoiminta Aina Group -konsernin ICT-liiketoimintaan kuuluvat Aina Oy, Ainatel Oy, AinaCom Oy, AinaCom Partners Oy (24.9.2008 alk.), AinaCom Helsinki Oy (24.9.2008 alk.), AinaCom Turku Oy (3.12.2008 alk.) ja BookIT Finland Oy (14.11.2008 alk.). AinaCom Helsinki Oy:n toiminnot on siirretty AinaCom Oy:öön 1.9. ja juridinen sulautuminen tapahtuu ensi vuoden puolella. ICT-liiketoiminnan liikevaihto oli 61,3 milj. euroa (63,2) ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 82,5 %. Siirtyminen laitekaupasta virtuaalivaihdepalvelujen myyntiin vaikuttaa ensimmäisinä vuosina liikevaihtoa vähentävästi, koska palvelumyynti jaksottuu kirjanpidossa koko sopimuskaudelle. AinaComin virtuaalivaihdepalvelussa Aina Puhepalvelimessa yhdistyvät yrityksen perinteinen lankapuhelinvaihde ja mobiilivaihde. Aina CTX Puhepalvelin -nimisen palvelun myynti on käynnistynyt hyvin ja on kasvamassa merkittäväksi liiketoiminnaksi. Yritystarjoomaa on myös täydennetty älytekstiviestipalveluilla, jotka voi liittää osaksi CTX -ratkaisua. Aina Älytekstiviesti Mail -palvelun avulla yritys voi lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä sähköpostin avulla. Aina Älytekstiviesti Kysely on väline asiakkaiden tyytyväisyyden mittaamiseen. AinaCom Oy:n matkapuhelinliittymien määrä liittymämäärä 30.10.2009 oli 97.479. Edellisessä osavuosikatsauksessa liittymämäärä oli 10.8.2009 oli 99.576, joten määrä laski 2,1 %. Muut yhtiöt Muihin yhtiöihin kuuluu konsernin emoyhtiö Aina Group Oyj, jonne on keskitetty konsernin talous- ja rahoitustoiminta, henkilöstöhallinto sekä konsernihallinto ja - viestintä. Lisäksi muihin yhtiöihin kuuluu Omnivest Oy, jonka toimialana on harjoittaa rahoitustoimintaa. Omnivest omistaa AinaComin käytössä olevan pääkaupunkiseudun verkon. Kyseisillä yhtiöillä ei katsauskaudella ollut ulkoista liikevaihtoa.
3(5) Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli jaksolla keskimäärin 449 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna (512 vuonna 2008 vastaavalla jaksolla). Tästä määrästä työskenteli medialiiketoiminnassa 191 (209) henkilöä, ICT-liiketoiminnassa 238 (281) henkilöä ja konsernihallinnossa 20 (22) henkilöä. ICT-liiketoiminnan henkilöstön määrä on laskenut keväällä 2008 käydyn ytmenettelyn jälkeisten irtisanomisten sekä kesäkuussa 2008 toteutetun asennustoiminnan ulkoistamisen seurauksena. Konsernin emoyhtiössä ja ICT-liiketoiminnassa käytiin jakson alussa yhteistoimintaneuvottelut, joissa käsiteltiin mahdollinen enintään kahden viikon lomautus vuoden 2009 aikana. Työnantaja ilmoitti 20.10, että lomautusta ei toteuteta. Osavuosikatsauksen laatimisperusta Osavuosikatsaus on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) kirjaamisja arvostusperiaatteita noudattaen. Kaikkia IAS 34:n vaatimuksia ei ole kuitenkaan noudatettu. Osavuosikatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia. Hämeenlinna, 19.11.2009 Hallitus Seuraavat katsaukset Vuoden 2009 tilinpäätöstiedote julkaistaan torstaina 18.3.2010. Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi torstaina 15.4.2010. Tiedotteet ovat saatavissa internet-sivultamme www.ainagroup.fi. Lisätietoja antavat: Toimitusjohtaja Jaakko Nevanlinna, puh. 0400 445 355 Talousjohtaja Hannamaija Reunanen, puh. 040 507 2733 Hallintojohtaja Katri Pietilä, puh. 040 868 2214 Aina Group -konserni (www.ainagroup.fi) on kuluttajien ja yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Medialiiketoimintaa harjoittaa Hämeen Sanomat Oy tytäryhtiöineen ja ICTliiketoimintaa AinaCom Oy tytäryhtiöineen. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 105,3 miljoonaa euroa ja henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna 508 henkilöä. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj.
4(5) Aina Group Oyj KONSERNIN TULOSLASKELMA (1000 euroa) 1-9/2009 1-9/2008 1-12/2008 LIIKEVAIHTO 74 543 77 522 105 319 Liiketoiminnan muut tuotot 1 620 1 393 1 898 Materiaalit ja palvelut 45 697 44 363 61 858 Henkilöstökulut 16 343 19 340 25 789 Poistot ja arvonalentumiset 4 178 5 511 7 329 Liiketoiminnan muut kulut 10 052 11 378 15 647 LIIKEVOITTO/-TAPPIO -107-1 676-3 406 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 15 15 20 Rahoitustuotot ja -kulut -282-228 -26 VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA -374-1 889-3 412 Tuloverot -513-407 -507 KATSAUSKAUDEN VOITTO/TAPPIO -886-2 296-3 920 Jakautuminen Emoyhtiön omistajille -884-2 296-3 918 Vähemmistölle -2 0-2 KONSERNIN TASE (1000 euroa) 30.9.2009 30.9.2008 31.12.2008 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset hyödykkeet 20 639 23 036 22 295 Liikearvo 2 521 1 726 2 520 Muut aineettomat hyödykkeet 4 238 3 492 3 707 Sijoitukset 785 3 144 3 144 Osuudet osakkuusyhtiöissä 215 215 220 Pitkäaikaiset saamiset 639 883 623 Laskennallinen verosaaminen 1 487 1 626 1 550 30 524 34 122 34 058 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 1 130 1 309 1 041 Lyhytaikaiset saamiset 22 626 20 776 27 088 Rahavarat 10 654 17 087 9 840 34 410 39 173 37 969 Varat yhteensä 64 934 73 295 72 026
5(5) OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 11 782 11 782 11 782 Ylikurssirahasto 2 776 2 776 2 776 Edellisten tilikausien voitto 7 497 15 005 13 167 Tilikauden voitto -884-2 296-3 918 21 171 27 267 23 807 Vähemmistön osuus 0 0 0 Oma pääoma yhteensä 21 171 27 267 23 807 Pitkäaikaiset velat Laskennallinen verovelka 644 522 653 Varaukset 1 297 1 288 1 356 Korolliset velat 11 253 15 188 11 477 Korottomat velat 9 959 6 422 9 579 23 154 23 420 23 064 Lyhytaikaiset velat Korolliset velat 2 467 1 801 4 302 Korottomat velat 18 142 20 806 20 853 20 609 22 607 25 155 Velat yhteensä 43 763 46 027 48 219 Oma pääoma ja velat yhteensä 64 934 73 295 72 096 Tunnusluvut 1-9/2009 1-9/2008 1-12/2008 Oma pääoma, t eur 21 171 27 267 23 807 Taseen loppusumma, t eur 64 934 72 295 72 026 Sijoitetun pääoman tuotto, % ROI 0,5-2,0-5,1 Omavaraisuusaste, % 37,8 37,8 38,8 Oman pääoman tuotto, % ROE -5,3-7,7-14,4 Gearing, % -4,4-0,4 12,3 Tulos/osake, eur -15,01-38,97-66,50 Oma pääoma/osake, eur 359,37 462,86 404,12 Käyttökate t eur (ilman kertaluonteisia eriä) 4 071 3 680 3 851 Käyttökate % (ilman kertaluonteisia eriä) 4,7 4,7 3,7 Bruttoinvestoinnit, t eur 3 454 4 254 6 090 Henkilöstö työsuhteessa keskimäärin 675 728 713 Henkilöstö kokoaikaiseksi muutettuna keskim. 449 512 508 Konsernin vastuusitoumukset 30.9.2009 30.9.2008 31.12.2008 Vastuusitoumukset 21 768 20 057 22 942 Luvut ovat tilintarkastamattomia