Atomivastuulain nimike ehdotetaan muutettavaksi

1989 vp. - HE n:o 39 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi atomivastuulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Atomivastuulain nimike ehdotetaan muutettavaksi ydinvastuulaiksi. Suomalaisen ydinlaitoksen vahingonkorvausvastuuta ehdotetaan korotettavaksi huomattavasti nykyisestä. Vahingonkorvausvastuuta koskevien Pariisin yleissopimuksen ja Brysselin lisäyleissopimuksen muodostaman korvausjärjestelmän ajanmukaistamiseksi tehtyjen muutosten ratifioimiseksi ehdotetaan lakiin otettavaksi tarpeelliset säännökset. Yksittäisen sopimusvaltion ja sopimusvaltioiden yhteinen vahingonkorvausvastuu ehdotetaan korotettavaksi 2,5-kertai- seksi, ja samalla annettaisiin sopimusten soveltamista selventäviä säännöksiä. Sekä laitoksenhaltijoiden että sopimusvaltioiden vastuut ilmaistaisiin erityisnosto-oikeuksina. Samalla annettaisiin säännökset, joilla luotaisiin edellytykset ratifioida Brysselin yleissopimus ydinaineiden merikuljetuksista aiheutuvien ydinvahinkojen korvaamisesta, jonka mukaan vastuu entistä useammin kohdistuu laitoksenhaltijaan. Ehdotetut säännökset on tarkoitus saattaa voimaan mahdollisimman pian. 381535M

2 1989 vp. - HE n:o 39 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Sivu YLEISPERUSTELUT......................... 3 1.5.3.2. Suunnittelun perusteena 1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset...... 3 oleva onnettomuus....... 9 l.l. Suomea sitovien yleissopimusten pääasiallinen sisältö............................... 3 1.5.3.3. Vakavien reaktorionnettomuuksien huomioonotta- 1.1.1. Johdanto... 3 minen....... 9 1.1.2. Pariisin yleissopimus... 3 1.5.4. Onnettomuuksien seurauksia koskevat laskelmat.................... 10 1.1.3. Brysselin lisäyleissopimus.......... 5 1.2. ~.uutokset.pariisin yleissopimukseen ja 1.5.5. Ehdotus laitoksenhaltijan vastuumäärän korottamiseksi............ 11 nuden merkttys........................... 5 1.2.1. Maksuyksikön muuttaminen erityisnosto-oikeudeksi 2. Asian valmistelu............................... 12............... 6 3. Esityksen taloudelliset vaikutukset............. 16 1.2.2. Muut muutokset................... 6 1.3. Muutokset Brysselin lisäyleissopimukseen 3.1. Valtiontaloudelliset vaikutukset.......... 16 3.2. Muut taloudelliset vaikutukset... 16 ja niiden merkitys........................ 6 1.4. Brysselin yleissopimus vuodelta 1971 vahingonkorvausvastuusta 4. Ulkomaisen lainsäädännön kehityspiirteitä.... 16 ydinaineiden me rikuljetuksen yhteydessä ja sen ratifioimiseksi 4.1. Pariisin ja Brysselin yleissopimuksiin kuuluvat valtiot.............................. 16 tarvittavat säännökset............... 7 4.2. Korvausvastuu eräissä muissa valtioissa... 17 1.5. Suomalaisen laitoksenhaltijan vastuun määrä... 8 5. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja... 18 1.5.1. Pariisin yleissopimuksen määräykset YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT... 18 ja niiden soveltaminen Suomes- sa... 8 1. Lakiehdotuksen perustelut..................... 18 1.5.2. Laitoksenhaltijan vastuumäärän 2. Voimaantulo... 24 kehitys muissa Pohjoismaissa...... 1.5.3. Turvallisuusvaatimusten kehitys 8 LAKITEKSTI................................. 25 Suomessa... 9 Rinnakkaisteksti.................................. 28 1.5. 3.1. Turvallisuusvaatimusten tausta... 9

1989 vp. - HE n:o 39 3 YLEISPERUSTELUT 1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset 1.1. Suomea sitovien yleissopimusten pääasiallinen sisältö 1.1.1. Johdanto Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) piirissä aloitettiin 1950-luvun lopulla työ yleissopimuksen aikaansaamiseksi korvausvastuusta ydinenergian alalla. Tämä työ johti siihen, että Pariisin yleissopimuksen nimellä tunnettu sopimus saatettiin 29 päivänä heinäkuuta 1960 avoimeksi allekirjoittamista varten. Sopimus tuli voimaan vuonna 1968 muutettuna vuonna 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla. Suomi liittyi Pariisin yleissopimukseen 16 päivänä kesäkuuta 1972. Samanaikaisesti annettiin liittymisen mahdollistava asiasisältöinen laki - atomivastuulaki (484/72) - joka tuli voimaan liittymispäivästä lukien. Pariisin yleissopimuksen valmisteluvaiheessa oli aloitettu neuvottelut sellaisen lisäsopimuksen aikaansaamiseksi Pariisin yleissopimukseen, että julkisista varoista suoritetaan vahingonkorvausta määrättyyn enimmäismäärään saakka ydintapahtuman johdosta, jonka aiheuttamista vahingoista jossakin sopimusvaltiossa olevan ydinlaitoksen haltija on vastuussa Pariisin yleissopimuksen mukaan, mutta jonka vahinkovaikutuksia ei täysin kata se vastuumäärä, joka on vahvistettu Pariisin yleissopimuksen mukaan. Yleissopimus tästä täydentävästä valtionvastuusta hyväksyttiin Brysselissä 31 päivänä tammikuuta 1963. Tämä lisäsopimus (jäljempänä Brysselin lisäyleissopimus) Pariisin yleissopimukseen on avoinna kaikille valtioille, jotka ovat Pariisin yleissopimuksen sopimusvaltioita. Myös tätä lisäyleissopimusta on tarkistettu 28 päivänä tammikuuta 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla. Brysselin lisäyleissopimus tuli voimaan 4 päivänä joulukuuta 1974. Suomi liittyi tähän sopimukseen 14 päivänä tammikuuta 1977. Sopimukseen liittymistä varten annetut atomivastuulain 30-32 :n säännökset tulivat voimaan 14 päivänä huhtikuuta 1977. Pariisin yleissopimuksen osapuolet ovat Suomen lisäksi Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso Britannia, Italia, Kreikka, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksan liittotasavalta, Tanska ja Turkki. Sopimuksen ovat lisäksi allekirjoittaneet Itävalta, Luxemburg ja Sveitsi. Brysselin lisäyleissopimuksen osapuolet ovat Suomen lisäksi Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksan liittotasavalta ja Tanska. Sopimuksen ovat lisäksi allekirjoittaneet Itävalta ja Luxemburg. Säätämällä edellä mainittu atomivastuulaki saatiin ydinvahingon korvaaminen järjestyneelle kannalle ja samalla voitiin keskeisimmiltä osin omaksua kansainvälisesti laajalti hyväksytyt periaatteet. Vaikka lain läpikäyvään soveltamiseen ei olekaan jouduttu, on siinä jo sen voimaansaattamisesta kuluneen ajan vuoksi nähtävissä eräitä puutteita, minkä lisäksi edellä mainituissa sopimuksissa on OECD:n piirissä tapahtuneen selvittelytyön yhteydessä havaittu eräitä teknisluonteisia muutostarpeita samoin kuin tarvetta muutenkin saattaa sopimusten määräykset nykyajan vaatimusten tasolle. 1.1.2. Pariisin yleissopimus Pariisin yleissopimuksen samoin kuin Brysselin lisäyleissopimuksenkin allekirjoittajat julistivat sopimuksen johdannossa haluavansa varmistaa riittävän ja tasapuolisen korvauksen henkilöille, jotka kärsivät vahinkoa ydintapahtumasta, samalla varmistaen tarpeellisessa määrin sen, etteivät ydinenergian käyttö, sen kehitys ja ydinenergian tuotanto esty. Ydinenergian käytön kehittämisen tiedettiin tuohon sisältävän riskejä, joita ei voitu tarkasti määritellä ja jotka olivat niin monimutkaisia, että ydinonnettomuuden yhteydessä olisi vaikeata osoittaa tuottamuksellisuuden olemassaolo. Tämän vuoksi yleissopimuksessa omaksuttiin ankaraan vastuuseen perustuva järjestelmä

4 1989 vp. - HE n:o 39 määräämällä etukäteen vastuussa oleva "henkilö" niissä tapauksissa, joissa onnettomuuden on aiheuttanut ydinlaitoksen käyttö tai radioaktiivisten aineiden kuljettaminen. Siten vahingonkärsijäiden ei tarvitse todistaa sellaisen "henkilön" tuottamusta tai laiminlyöntiä, eikä näin perustettua vastuuta voida poistaa myöhemminkään todistamaha luottamuksen puuttuneen. Käytännössä asianomaiset kansalliset viranomaiset osoittavat vastuussa olevan antamalla jollekin luvan ydinlaitoksen käyttöön. Näin ollen on riittävää, että osoitetaan vahingon olevan peräisin määrätystä ydinlaitoksesta. Vastuu on paitsi ankaraa myös yksinomaista, jolloin vastuu, kuten sopimuksen valmisteluasiakirjoissa sanotaan, on kanavoitu laitoksenhaltijaan. Tämä johtuu siitä, että kanavointi yksinkertaistaa ja siten myös nopeuttaa korvauksen hakijoiden vaatimusten käsittelyä. Kanavointisäännöksen puuttuessa, kuten tavallisesti on asianlaita, vastuu yleensä pyritään siirtämään erilaisille laitetoimittajille tai muille sellaisille sopimuskumppaneille. Kanavointi on perusteltua siitäkin syystä, ettei muiden ydinlaitoksen toimintaan tavalla tai toisella liittyvien tarvitse suojata itseään mahdollisen onnettomuuden aiheuttamilta taloudellisilta vastuilta kolmatta henkilöä kohtaan. Se merkitsisi useampikertaista saman riskin vakuuttamista, mikä puolestaan on epätaloudellista. Pariisin yleissopimuksen keskeisin periaate on laitoksenhaltijalle asetettu velvollisuus ottaa vakuutus vastuunsa määräitä tai antaa muu taloudellinen takuu. Käytännössä laitoksenhaltijat kaikissa sopimusvaltioissa ovat ottaneet vakuutuksen. Vakuutuskapasiteetin hankkimiseksi vakuutusyhtiöt muodostivat yhteisiä kansallisia alan vakuutusyhdistyksiä - "pooleja" - joita nykyisin on OECD:n alueella 23. Tavanomainen seuraus ankaran vastuun ja pakollisen vakuuden sisältävästä järjestelmästä on vastuun rajoitus. Rajoitus koskee toisaalta vastuun määrää ja toisaalta aikaa, jonka kuluessa korvausta on haettava. Vastuun rajoittamiseksi oli alunperin sekä taloudellisia että käytännöllisiä syitä. Vastuun säätäminen ankaraksi asettamaita sille samalla ylärajaa katsottiin vakavaksi esteeksi ydinenergian käytön kehittämiselle, ja toisaalta olisi ollut käytännöllisesti katsoen mahdotonta saada rajoittamatonta vakuutusta, joka kattaisi sellaisen vastuun. Näin ollen katsottiin mahdollisen vahingonkärsijän kannalta edullisemmaksi todellinen, vaikkakin rajoitettu korvaus kuin teoreettinen velvollisuus vahinkojen korvaamiseen niiden määrästä riippumatta, etenkin kun sellaisen vahinkojen määrästä riippumattoman korvausvelvollisuuden toteutuminen ei olisi todennäköistä. Pariisin yleissopimuksessa omaksuttiin enimmäisvastuun pääsäänlöiseksi määräksi 15 miljoonaa maksuyksikköä (1955 European Monetary Agreement - Unit of Account), mikä sopimusta päätettäessä vastasi yhtä monta dollaria!). Tämän sopimuksen perusteella laitoksenhaltijalle asetettua vastuumäärää kutsutaan jäljempänä ensimmäisen vaiheen vastuumääräksi. Kunkin sopimusvaltioiden alueella sijaitsevan laitoksenhaltijan vastuumäärä määräytyy laitoksen sijaintivaltion lainsäädännön nojalla siitä riippumatta, minkä sopimusvaltion tuomioistuimella on asiassa tuomiovalta. Vahingonkärsijöille kanteen nostamiseksi varatun ajan rajoittaminen johtuu siitä, ettei vakuutuksenantajien voitu kohtuudella edellyttää säilyttävän korvaukseen varattuja varoja miten kauan tahansa. Tavallisissa tapauksissa varattu 10 vuoden aika valittiin silmällä pitäen sekä vahingonkärsijäiden ja ydinvoiman tuottajien että vakuutusyhtiöiden etuja ja toisaalta siksi, että kanneoikeus myöhään ilmenneiden vahinkojen osalta säilyisi. Muilta osin sovelletaan vahingonkorvauksen määräämiseen niitä kansallisia säännöksiä, jotka ovat voimassa siinä valtiossa, jonka tuomioistuin on tuomiovaltainen. Yleissopimuksissa omaksutut vahingonkorvausperiaatteet poikkeavat olennaisesti Suomen vahingonkorvausoikeuden periaatteista. Viimemainittujen mukaan vahingonkärsijän on voitava osoittaa, että syntynyt vahinko johtuu jonkun tahallisesta tai tuottamuksellisesta teosta tai laiminlyönnistä. Tämä puolestaan saattaa vedota tuottamuksen puuttumiseen, esimerkiksi laitetoimittajan virheelliseen toimitukseen tai työntekijänsä määräystenvastaiseen toimintaan. Viimemainituissa tapauksissa vahingonkärsijä saattaa joutua osoittamaan sellaisen laitetoimittajan tai työntekijän tuottamuksen olemassaolon. Tämä johtuu vahingonaiheuttajaa koskevan niin sanotun laillisen olettaman puutteesta, joka olettama voidaan perustaa juuri kanavointisäännöksillä. Tavanomaisten vahingonkorvaussäännösten mukaan Il Maksuyksikön arvon oli määrätty vastaavan 0,888671 grammaa kultaa (fine gold). Kullan hintaa ei enää vuoden 1971 jälkeen ole noteerattu sopimuksessa tarkoitetulla tavalla.

1989 vp. - HE n:o 39 5 vastuu on rajoittamaton, eikä sen varalta ole oltava pakollista vakuutusta tai muuta taloudellista takuuta. 1.1.3. Brysselin lisäyleissopimus Lisäyleissopimuksen tarkoituksena on aikaansaada kansainvälinen järjestelmä, joka täydentää Pariisin yleissopimuksella perustettua järjestelmää sellaisessa tapauksessa, että viimemainitun sopimuksen nojalla kansallisessa laissa määrätty ensimmäisen vaiheen vastuumäärä ei riitä kattamaan syntyneitä vahinkoja. Lisäyleissopimuksen mukaan vastuussa olevan ydinlaitoksen sijaintimaa on velvollinen korvaamaan ne lisäyleissopimukseen liittyneiden valtioiden alueilla ilmenneet tai sellaisen valtion kansalaiselle muuten ilmenneet vahingot, jotka ylittävät ensimmäisen vaiheen vastuumäärän, aina 70 miljoonaan maksuyksikköön saakka. Tämä määrä - toisen vaiheen vastuumäärä - suoritetaan julkisista varoista, jotka siis laitoksen sijaintimaa asettaa käytettäväksi. Lisäyleissopimus sisältää vielä kolmannen vaiheen vastuumäärän siten, että lisäyleissopimukseen liittyneet valtiot yhdessä Gäljempänä korvausyhteisö) takaavat sen, että vahinkojen ylittäessä 70 miljoonaa maksuyksikköä, ne korvataan aina 120 miljoonaan maksuyksikköön saakka julkisista varoista. Nämä varat asettaa käytettäväksi korvausyhteisö erityisten jakoperusteiden mukaan. Puolet näistä varoista kertyy sopimusvaltioilta bruttokansantuotteiden mukaisessa suhteessa ja puolet kunkin sopimusvaltion alueella olevien reaktorien lämpötehon mukaisessa suhteessa. Korvausyhteisön käytettäväksi asettamat varat ovat enimmillään siten 50 miljoonaa maksuyksikköä, josta Suomen osuus OECD:ssä toukokuussa 1988 laaditun laskelman mukaan olisi 1,83 prosenttia. Koska lisäyleissopimus on luonteeltaan Pariisin yleissopimusta täydentävä, lisäyleissopimusta sovelletaan vain siinä tapauksessa, että myös Pariisin yleissopimus tulee yksittäistapauksessa sovellettavaksi. Näin ollen ei valtio voi tulla tai jäädä lisäyleissopimuksen sopimuspuoleksi olematta Pariisin yleissopimuksen osapuoli. Toisaalta Pariisin yleissopimuksen määräykset koskevat lisäyleissopimuksen mukaan suoritettavia korvauksia vain sellaisin poikkeuksin, jotka lisäyleissopimuksessa nimenomaisesti mainitaan. Niinpä tässäkin tapauksessa vahingot korvataan noudattaen muun ohella ankaran vastuun ja vastuun kanavoinuin periaatteita. Lisäyleissopimuksen soveltamisala on rajoitetumpi kuin Pariisin yleissopimuksen siinä suhteessa, että lisäyleissopimus ei edes valinnaisesti koske ydintapahtumaa, joka on sattunut lisäyleissopimukseen kuulumattoman valtion alueella eikä sellaisesta ydintapahtumasta aiheutunuha vahinkoa, vaikka valtio, jonka alueella vahinko aiheutui, kuuluisi Pariisin yleissopimukseen. Lisäyleissopimuksessa on edelleen tiettyjä rajoituksia sellaisten vahinkojen korvaamisessa, jotka ovat sattuneet avoimella merellä tai sen yläpuolella. 1.2. Muutokset Pariisin yleissopimukseen ja niiden merkitys OECD:n piirissä ryhdyttiin 1970-luvulla selvittämään tarpeita muuttaa Pariisin yleissopimusta. Tämän työn tuloksena saavutettiin saman vuosikymmenen lopulla asiallinen yksimielisyys siitä, että sopimusta tulisi muuttaa siten, että siinä käytetty maksuyksikkö tulisi vaihtaa toiseksi ja että eräät sopimuksen tarkempaa soveltamista tarkoittavat OECD:n ydinvoimajärjestön johtokunnan (Steering Committee for Nuclear Energy) suositukset tulisi sisällyttää itse yleissopimukseen. Samana aikana oli Pohjoismaiden aloitteesta käyty neuvotteluja myös siitä, voitaisiinko sopimusvaltioiden kesken päästä yksimielisyyteen ensimmäisen vaiheen vastuun korottamisesta siltä osin kuin yleissopimus siitä määrää. Kun yksimielisyyttä tästä ei kuitenkaan saavutettu, raukesi asian käsittely. Yllä tarkoitetut muutokset, joiden toteuttamisesta oli siis päästy yksimielisyyteen, sisällytettiin erityiseen muutospöytäkirjaan (Vahingonkorvausvastuusta ydinvoiman alalla 29 päivänä heinäkuuta 1960 tehdyn yleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna 28 päivänä tammikuuta 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla, muuttava pöytäkirja; jäljempänä Pariisin muutospöytäkirja), jonka Suomi muiden sopimusvaltioiden tavoin allekirjoitti 16 päivänä marraskuuta 1982. Voimaan tullakseen Pariisin muutospöytäkirja edellyttää, että kaksi kolmannesta sopimusvaltioista on ratifioinut tai vahvistanut sen. Pariisin muutospöytäkirja on tullut kansainvälisesti voimaan 7 päivänä lokakuuta 1988. Pariisin muutospöytäkirjaa eivät

6 1989 vp. - HE n:o 39 toistaiseksi ole ratifioineet tai vahvistaneet Suomen ohella Tanska, Ranska ja Alankomaat. 1.2.1. Maksuyksikön muuttaminen erityisnosto-oikeudeksi Pariisin yleissopimusta tehtäessä siihen sisältyvät vastuumäärät ilmaistiin Euroopan maksusopimuksen (1955 European Monetary Agreement) yksikköinä, sellaisena kuin tuo yksikkö oli määritelty Pariisin yleissopimuksen tekopäivänä. Yksikön arvo perustui kullan hintaan samoin kuin vuonna 1969 muodostetun erityisnosto-oikeuden (Special Drawing Right). Kansainvälinen valuuttajärjestelmä on kuluneena aikana huomattavasti muuttunut, ja erityisesti kullan merkitys yhteisenä arvonmittana on poistunut. Erityisnosto-oikeus on sittemmin tullut kansainvälisen valuuttajärjestelmän viralliseksi maksuyksiköksi erityisen valuuttakorijärjestelmän kautta. Tämän kehityksen myötä on myös useimmissa kansainvälisissä sopimuksissa siirrytty käyttämään juuri erityisnosto-oikeutta. Pariisin muutospöytäkirjassa korvataan maksuyksikkö yleissopimuksessa erityisnosto-oikeudella, sellaisena kuin Kansainvälinen Valuuttarahasto määrittelee sen ja käyttää sitä toiminnassaan ja suorituksissaan. Pariisin muutospöytäkirja ei tuo muutosta siihen yleissopimuksen sallimaan menettelyyn, että erityisnosto-oikeuksissa ilmaistu vastuumäärä muutetaan kansalliseksi valuutaksi pyöreinä summina säädettäessä siitä kansallisessa laissa. Siirtyminen erityisnosto-oikeuden käyttämiseen edellyttää tämän käsitteen ja sen määritelmän sisällyttämistä atomivastuulakiin. Maksuyksikön arvo atomivastuulakia säädettäessä oli 4,20 markkaa. Erityisnosto-oikeuden arvo on nykyisin ollut noin 5,70 markkaa. 1.2.2. Muut muutokset Pariisin muutospöytäkirja sisältää myös useita sopimusjärjestelmän teknillistä soveltamista koskevia muutoksia, joista osa on jo aikaisemmin sisällytetty OECD:n ydinvoimajärjestön suosituksiin ja osa merkitsee kansallisen lain valintaoikeuden lakkaamista. Atomivastuulain muuttamista edellyttävät kuitenkin vain Pariisin muutospöytäkirjan määräykset, jotka koskevat sopimusvaltion oikeutta pitää useampia ydinlaitoksia erame liitännäisine tiloineen kansallisen lain kannalta tarkastellen yhtenä ydinlaitoksena, ydinaineen määritelmää sekä ydinlaitoksen haltijan vastuuta ydinlaitoksen alueella vahingon tapahtuessa ollutta omaisuutta kohdanneesta vahingosta. Atomivastuulakia olisi muutettava myös siitä syystä, että eräissä poikkeuksellisissa kuljetustapauksissa laitoksenhaltijan vastuun alkamisajankohta perustuisi Pariisin muutospöytäkirjan mukaan kirjalliseen sopimukseen, jossa laitoksenhaltija on sitoutunut vastaamaan ydinvahingosta. Tämä muutos oli alkuaan epähuomiossa jäänyt pois vuonna 1964 yleissopimukseen tehtyjen muutosten joukosta. 1.3. Muutokset Brysselin lisäyleissopimukseen ja niiden merkitys Samanaikaisesti edellä kohdassa 1.2 tarkoitetun selvitystyön kanssa ryhdyttiin OECD:n piirissä selvittämään tarvetta muuttaa myös Brysselin lisäyleissopimusta. Inflaation heikennettyä huomattavasti paitsi Pariisin yleissopimuksen mukaisia ensimmäisen vaiheen vastuumääriä myös Brysselin lisäyleissopimuksessa mainittuja toisen ja kolmannen vaiheen vastuumääriä, todettiin tärkeimmäksi uudistustarpeeksi korottaa viimemainittuja määriä samalla toteuttaen edellä kohdassa 1.2.1 selostettu muutos maksuyksiköstä erityisnosto-oikeuteen myös Brysselin lisäyleissopimuksessa. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksen huomioonottamiseksi päätettiin toisen ja kolmannen vaiheen vastuumäärien korottamisesta 2,5-kertaiseksi. Näin ollen toisen vaiheen vastuumäärä nousisi 70 miljoonasta maksuyksiköstä 175 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen ja vastaavasti kolmannen vaiheen vastuu 120 miljoonasta maksuyksiköstä 300 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen. Brysselin lisäyleissopimuksessa ei alkuaan ollut mainittu, millä tavoin toisen ja kolmannen vaiheen vastuumäärät muutetaan kansallisiksi valuutoiksi silloin, kun näitä varoja tarvitaan korvauksien maksamiseksi. Näiltä osin otetaan sopimukseen täydentäviä määräyksiä, jotka ehdotetaan sisällytettäviksi myös atomivastuulakiin.

1989 vp. - HE n:o 39 7 Edellä mainitut Brysselin lisäyleissopimukseen kohdistuvat muutokset sekä eräät jo atomivastuulain nykyistä sisältöä vastaavat teknisluonteiset muutokset sisällytettiin erityiseen muutospöytäkirjaan (31 päivänä tammikuuta 1963 tehtyä, Pariisissa 29 päivänä heinäkuuta 1960 allekirjoitettua yleissopimusta vahingonkorvausvastuusta ydinvoiman alalla täydentävää lisäyleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna Pariisissa 28 päivänä tammikuuta 1964 tehdyllä lisäpöytäkirjalla, muuttava pöytäkirja; jäljempänä Brysselin muutospöytäkirja}, jonka Suomi muiden sopimusvaltioiden tavoin allekirjoitti 16 päivänä marraskuuta 1982. Tullakseen voimaan Brysselin muutospöytäkirja edellyttää, että kaikki sopimusvaltiot ratifioivat tai vahvistavat sen. Brysselin muutospöytäkirjaa eivät toistaiseksi ole ratifioineet tai hyväksyneet Suomen ohella Tanska, Ranska ja Alankomaat. 1.4. Brysselin yleissopimus vuodelta 1971 vahingonkorvausvastuusta ydinaineiden merikuljetuksen yhteydessä ja sen ratifioimiseksi tarvittavat säännökset Pariisin yleissopimusta tehtäessä pidettiin tärkeänä vastuun kanavointia yksinomaan ydinlaitoksen haltijaan. Tavoite ei kuitenkaan täysin toteutunut ydinaineiden kuljetustapausten osalta. Tämä johtui siitä, että tuohon aikaan oli olemassa joukko kuljetusalan yleissopimuksia, joissa ei ollut annettu erityismääräyksiä vaingonkorvausvastuusta niissä tapauksissa, joissa vahinko on aiheutunut kuljetettavana olleesta ydinaineesta. Näiden yleissopimusten nopeaa muuttamista ei pidetty mahdollisena, joten Pariisin yleissopimuksessa tehtiin kanavointiperiaatteeseen se poikkeus, että sopimus ei vaikuta sellaisten kansainvälisten kuljetusta koskevien sopimusten soveltamiseen, jotka olivat voimassa tai avoinna allekirjoittamista, ratifioimista tai liittymistä varten Pariisin yleissopimuksen allekirjoituspäivänä. Tällä ei poistettu ydinlaitoksen haltijan vastuuta, vaan sallittiin kahden kilpailevan korvausjärjestelmän olemassaolo. Vanhempien kansainvälisten kuljetussopimusten aiheuttama poikkeus kanavointiperiaatteeseen ei merkitse muutosta siihen periaatteeseen, että vastuu lopullisesti kohtaa laitoksen haltijaa. Pariisin yleissopimukseen sisältyy nimittäin saannös, jonka mukaan sellaisen kuljetussopimuksen nojalla korvausta suorittanut saa takautumisoikeuden laitoksenhaltijaa kohtaan. Nämä poikkeussäännökset on aikanaan otettu myös atomivastuulakiin. Edellä tarkoitettu kaksoisvastuu on omiaan hämärtämään Pariisin yleissopimuksessa omaksuttua järjestelmää ja vaikeuttamaan ja monimutkaistamaan vahingonkorvaussäännösten soveltamista. Se aiheuttaa eräissä tapauksissa myös monenkertaista vakuuttamistarvetta. Kaksoisvastuun merikuljetusten yhteydessä aiheuttamien ongelmien poistamiseksi tehtiin Brysselissä 17 päivänä joulukuuta 1971 yleissopimus ydinaineiden merikuljetuksesta johtuvasta vahingonkorvausvastuusta (jäljempänä Brysselin merikuljetussopimus). Siinä sovittiin, että jos laitoksenhaltija on vastuussa Pariisin yleissopimuksen tai Wienin yleissopimuksen 2 l nojalla taikka vahingonkärsijän kannalta kaikissa suhteissa edellisiin verraten yhtä edullisen kansallisen lainsäädännön nojalla, vapautetaan vastuusta se, jota saatettaisiin pitää vastuussa olevana merikuljetusalan yleissopimuksen tai edellä tarkoitetun kansallisen lainsäädännön nojalla. Brysselin merikuljetussopimus, joka siten pyrkii palauttamaan vanhojenkin merikuljetussopimusten osalta vastuun yksinomaisen kanavaimisen laitoksenhaltijaan, tuli voimaan 15 päivänä heinäkuuta 1975. Pariisin yleissopimukseen kuuluvista valtioista ovat nyt kysymyksessä olevan sopimuksen allekirjoittaneet Ranska, Espanja, Tanska, Ruotsi, Norja, Saksan liittotasavalta ja Italia. Suomi on aikanaan allekirjoittanut Brysselin merikuljetussopimuksen. Sopimukseen liittyminen selventäisi Suomen ja niiden Pariisin yleissopimuksen osapuolten, jotka samalla ovat Brysselin merikuljetussopimuksen osapuolia, välisten ydinaineiden merikuljetusten vakuutuksellista käsittelyä ja johtaisi yksinomaiseen vastuun kanavoimiseen näiden kuljetusten osalta. Tämän vuoksi sopimus tulisi ratifioida ja atomivastuulakiin sisällyttää säännös, jolla perustetaan vastuun kanavointi Brys- 2 > Wienin yleissopimus on olennaisilta osiltaan samansisältöinen kuin Pariisin yleissopimus. Wienin yleissopimus josta aiottiin yleismaailmallista ydinvastuusopimusta, tuli voimaan 12.11.1977. Sen osapuolina ovat nykyisin kuitenkin vain Argentiina, Bolivia, Kamerun, Kuuba, Egypti, Niger, Peru, Filippiinit, Trinidad-Tobago ja Jugoslavia.

8 1989 vp. - HE n:o 39 selin merikuljetussopimuksen tarkoittamissa tapauksissa. 1.5. Suomalaisen laitoksenhaltijan vastuun määrä 1.5.1. Pariisin yleissopimuksen määräykset ja niiden soveltaminen Suomessa Nykyisessä muodossaan Pariisin yleissopimus, kuten edellä on mainittu, määrää laitoksenhaltijan ydintapahtuman aiheuttamista vahingoista johtuvan vastuun enimmäismääräksi 15 miljoonaa (Euroopan maksusopimuksen) maksuyksikköä. Kansallisella lailla voidaan tämä ensimmäisen vaiheen vastuumäärä asettaa suuremmaksi, jos laitoksenhaltijan mahdollisuus saada vakuutus tai hankkia muu taloudellinen takuu antaa siihen aihetta. Edellä mainituista syistä saadaan vastuun enimmäismäärä asettaa pienemmäksikin, ei kuitenkaan alemmaksi kuin 5 miljoonan maksuyksikön. Sopimus sallii myös sen, että kansallisella lailla säädetään, että laitoksenhaltijan vastuu käsittää myös kuljetusvälineelle aiheutuneet vahingot. Edellytyksenä on silloin, ettei laitoksenhaltijan vastuu muista vahingoista alene viittä miljoonaa maksuyksikköä alempaan määrään. Pariisin yleissopimuksen nojalla vahvistettuun korvausvastuun määrään eivät sisälly suoritettavat oikeudenkäyntikulut ja korot. Pariisin yleissopimuksen ja Brysselin lisäyleissopimuksen valmisteluasiakirjoista ei ole löydettävissä arvioita tai laskelmia mahdollisten onnettomuuksien aiheuttamien vahinkojen määristä. Suomi on käyttänyt edellä tarkoitettuja valintaoikeuksia seuraavasti. Pariisin yleissopimuksen edellyttämän kansallisen lainsäädännön sisällöstä käytyjen pohjoismaisten neuvottelujen aikana pyrittiin siihen, että näiden maiden vastuurajat olisivat mahdollisimman yhtenäiset. Tanskan ja Ruotsin kanssa sovittiin aikoinaan laitoksenhaltijan vastuumäärän asettamisesta Pariisin yleissopimuksen määräämää vastuurajaa pienemmäksi lähinnä vakuutuskapasiteetin pienuudesta johtuen ja siksi, etteivät vakuutusmaksut nousisi tästä syystä kohtuuttoman suuriksi. Näin ollen sovittiin ensimmäisen vaiheen vastuumäärän asettamisesta vastaamaan 10 miljoonaa maksuyksikköä. Tämän mukaisesti atomivastuulaissa omaksuttiin 42 miljoonan markan vastuuraja, mutta pienempiä ydinlaitoksia ja kuljetuksia varten lakiin otettiin säännös, jonka mukaan valtioneuvostolla on oikeus, ottaen huomioon laitoksen koko tai laatu, kuljetuksen laajuus taikka muut asiaan vaikuttavat seikat, vahvistaa vastuumäärä alemmaksi, ei kuitenkaan pienemmäksi kuin 21 miljoonan markan (5 milj. maksuyksikköä). Pariisin yleissopimuksen edellyttämällä tavalla säädettiin samalla, että ydinaineen kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta on laitoksenhaltija vastuussa muiden kuin kuljetusvälineeseen kohdistuneiden vahinkojen osalta vähintään 21 miljoonan markan yhteismäärään asti. Kuten edellä kohdissa 1.2 ja 1.3 on esitetty, tarkoituksena on molempien Suomea sitovien yleissopimusten soveltamisessa siirtyä maksuyksiköistä erityisnosto-oikeuksiin. Laitoksenhaltijan vastuumäärä on vähimmäismäärän asettamista lukuunottamatta näin ollen vapaasti kansallisessa laissa säädettävä kysymys. 1.5.2. Laitoksenhaltijan vastuumäärän kehitys muissa Pohjoismaissa Kun atomivastuualalla on Pohjoismaiden kesken pyrkimyksenä ollut mahdollisimman suuri yhdenmukaisuus, on tarpeen tarkastella ensimmäisen vaiheen vastuumäärän kehittymistä muissa Pohjoismaissa. Norjassa vastuumäärä säädettiin alunperin 70 miljoonaksi kruunuksi (noin 44, 1 mmk) ja sitä korotettiin vuonna 1985, jolloin Norjassa toteutettiin Pariisin ja Brysselin muutospöytäkirjojen edellyttämät lainmuutokset. Korotus toteutettiin siten, että kansallisessa laissa ei vastuumäärää ilmaistu enää kansallisena valuuttana, vaan erityisnosto-oikeuksina. Vastuumääräksi säädettiin 60 miljoonaa erityisnosto-oikeutta, joka vastaa noin 343 miljoonaa markkaa. Tanskassa vastuumäärä on ollut 75 miljoonaa kruunua (noin 45 mmk). Vuonna 1988 laitoksenhaltijan vastuumäärä korotettiin Norjan tavoin 60 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen. Säätäessään atomivastuulakinsa Ruotsi asetti vastuumäärän 50 miljoonaksi kruunuksi. Annettaessa vuonna 1982 muutospöytäkirjojen ratifiointiin tähtääviä säännöksiä korotettiin vastuumäärä kymmenkertaiseksi eli 500 miljoonaan kruunuun, joka vastaa noin 343 miljoonaa markkaa. Viimemainittu vastuumäärä

1989 vp. - HE n:o 39 9 tuli voimaan huhtikuun alussa 1983. Vuoden 1988 aikana on Ruotsin eduskunta hyväksynyt ehdotuksen vastuumäärän korottamisesta 800 miljoonaan kruunuun (noin 550 mmk) vuoden 1989 alusta lukien. Tätä on perusteltu lähinnä sillä, että ensi kädessä ydinvoiman tuottajien tulee vastata ydinvahinkojen korvaamisesta. Lakiehdotuksen (Regeringens proposition 1987/88: 139) perustelujen mukaan ei laitoksenhaltijalle voida asettaa rajoittamatonta vastuuta, vaan vastuumäärä on asetettava määrättyyn enimmmsmaaraan. Korkeampi vastuumäärä on harkittu tarkoituksenmukaiseksi siitä syystä, että jälleenvakuutusmarkkinoilla on jo riittävästi vakuutuskapasiteettia, jotta korotettu vastuumäärä voidaan vakuuttaa. Tämän ei myöskään todettu vaikuttavan niin, että laitosten esinevakuutusten määriä jouduttaisiin vähentämään vaikkakin nousun vastuuvakuutuspuolella todettiin vähentävän mahdollisuuksia lisätä esinevakuutusmääriä. 1.5.3. Turvallisuusvaatimusten kehitys Suomessa 1.5.3.1. Turvallisuusvaatimusten tausta Ydinenergian tuottamiseen on toiminnan alusta alkaen liittynyt tiukka viranomaisvalvonta. Turvallisuutta ei ole jätetty pelkästään laitostoimittajien ja voimayhtiöiden harkinnan varaan. Turvallisuusvaatimusten kehittymiseen ovat vaikuttaneet sekä tutkimustoiminta että käyttökokemukset. Suomi on pysynyt turvallisuusvaatimuksissa resursseiltaan suurempien valtioiden mukana, koska kevytvesireaktoreita käytetään eri puolilla maailmaa ja niitä koskeva kansainvälinen yhteistyö on vilkasta. Kevytvesireaktoreiden suunnittelussa sovellettavat turvallisuusperiaatteet kehitettiin oleellisilta osiltaan 1960-luvulla Yhdysvalloissa. Suomeen rakennettujen laitosten turvallisuusvaatimusten lähtökohtina olivat vuonna 1971 uusitut amerikkalaiset vaatimukset. 1.5.3.2. Suunnittelun perusteena oleva onnettomuus Vuoden 1971 vaatimusten mukaan tavoitteena oli suurella luotettavuudella estää reaktorin vakava vaurioituminen. Suunnittelun perus- teena olevaksi onnettomuudeksi katsottiin reaktorin jäähdytyspiirin murtuminen ja siitä seuraava polttoaineen jäähdytysveden menetys. Turvallisuusjärjestelmien oli huolehdittava veden riittävästä toimittamisesta reaktoriin. Turvallisuusanalyysein oli osoitettava, että tilanne ei johda vakavaan polttoainevaurioon. Reaktoripaineastian äkillistä murtumaa ei oletettu suunnittelun perusteena olevaksi onnettomuudeksi eikä sydämen sulamista otettu analyyseissa huomioon, koska näitä pidettiin niin epätodennäköisinä mahdollisuuksina. Tutkimus 1970-luvulla keskittyi paaosin suunnittelun perusteena olevien onnettomuuksien selvittämiseen. Vakavien reaktorionnettomuuksien mahdollist.us otettiin huomioon vain laitospaikkoja valittaessa ja pelastuspalveluja suunniteltaessa. Laitosten käyttökokemuksien ja tutkimustulosten perusteella vakiintui käsitys, että laitoksen ympäristössä saatavat säteilyannokset saattavat nousta selvästi luonnon taustasäteilyn aiheuttamia annoksia suuremmiksi vain, jos tapahtuu sellainen reaktorionnettomuus, jossa polttoaine hajoaa. 1.5.3. 3. Vakavien reaktorionnettomuuksien huomioon ottaminen Vakaviksi reaktorionnettomuuksiksi kutsutaan sellaisia onnettomuuksia, joissa reaktorisydän sulaa. Vakavien reaktorionnettomuuksien tutkimuksille antoi erään sysäyksen vuonna 197 5 julkaistu reaktoririskitutkimus W ASH -1400, joka tunnetaan myös Rasmussenin raporttina. Lisäpontta tutkimuksille antoi vuonna 1979 tapahtunut TMI-2 -onnettomuus (Harrisburg), vaikka siinä laitoksen suojarakennus säilyikin ehjänä eikä merkittäviä määriä radioaktiivisia aineita levinnyt ympäristöön. Kansainvälinen tutkimus on 1970-luvun lopulta lähtien keskittynyt vakavien reaktorionnettomuuksien selvittämiseen. Tietämys reaktoreiden onnettomuusriskeistä on kasvanut merkittävästi. On käynyt ilmi, että radioaktiivisten aineiden leviämistä ympäristöön rajoittavat monet fysikaaliset ilmiöt ja kemialliset reaktiot, joiden merkitystä ei aikaisemmin tarkemmin tiedetty. Tietämyksen lisääntyessä turvallisuusvaatimuksia voitiin myös kehittää. Säteilyturvakeskus antoi 1 päivänä joulukuuta 1982 ydinvoimalaitosten suunnitteluperusteita koskevan 2 381535M

10 1989 vp. - HE n:o 39 Ydinvoimalaitosohjeen (YVL) 1.0, jonka mukaan uusien ydinvoimalaitosten suunnittelussa on varauduttava sydämen mahdolliseen sulamiseen. Tämän ohjeen mukaan tulee suojarakennuksen säilyttää eheytensä reaktorin sydämen sulamiseen johtavissa onnettomuustilanteissa niin kauan, että suurin osa vapautuneesta jodista ja hiukkasmuodossa olevista aineista ehtii poistua suojarakennuksen kaasutilasta ja että laitoksen ympäristössä on riittävästi aikaa varautua mahdollisten radioaktiivisten aineiden päästöön. Edelleen tutkimusten edistyessä säteilyturvakeskus antoi 7 päivänä lokakuuta 1987 ohjeen YVL 2.2 "Ydinvoimalaitosten teknisten ratkaisujen perustelemiseksi tehtävät häiriö- ja onnettomuusanalyysit". Sen mukaisesti analysoitavasta vakavasta reaktorionnettomuudesta aiheutuva radioaktiivisten aineiden päästä ei saa olla niin suuri, että siitä olisi seurauksena akuutteja säteilyvaurioita lähialueiden asukkaiden keskuudessa tai että se rajoittaisi pitkäaikaisesti laajojen maa-ja vesialueiden käyttöä. Pitkäaikaisvaikutuksia koskevan vaatimuksen täyttämiseksi tulee muun muassa osoittaa, että kesiumpäästö ei ylitä 0,1 :tä prosenttia reaktoriin varastoituneen kesiumin määrästä. Viimemainitussa ohjeessa edellytetyt analyysit ovat deterministisiä. Laskenta suoritetaan tietyillä lähtöarvoilla ja tietyillä laskentamenetelmillä siten, että lopputulos on konservatiivinen, toisin sanoen seurauksia yliarvioiva. Todennäköisyyspohjaisien menetelmien kehityksen myötä säteilyturvakeskus antoi 16 päivänä lokakuuta 1987 ohjeen YVL 2.8 "Todennäköisyyspohjaiset turvallisuusanalyysit (PSA) ydinvoimalaitoksen lupakäsittelyssä ja käytön valvonnassa''. Siinä esitetään, miten todennäköisyyspohjaisia turvallisuusanalyyseja käytetään kevytvesireaktorilaitoksella varustetun ydinvoimalaitoksen suunnittelun, rakentamisen ja käytön aikana varmistamaan, että laitoksen turvallisuustoiminnot tapahtuvat riittävän luotettavasti. Todennäköisyyspohjaisessa turvallisuusanalyysissa käydään systemaattisesti läpi eri vikaantumis- ja häiriömahdollisuudet sekä niiden tapahtumistodennäköisyydet. Yhdistämällä sitten näistä johdetut tapahtumaketjut todennäköisyyksineen saadaan tutkittavan asian, esimerkiksi reaktorisydämen vaurioitumisen, todennäköisyys. Säteilyturvakeskus käyttää todennäköisyyspohjaisia ja deterministisiä turvallisuusanalyyseja rinnakkain niin, että menetelmät täydentävät toisiaan laitoksen turvallisuuden arvioinnissa. Ohjeen YVL 2.8 turvallisuustavoitteissa ei aseteta kiinteää hyväksymisrajaa onnettomuusketjuihin liittyvälle reaktorisydämen vaurioitumistodennäköisyydelle. Analyysissa on vertailtava tärkeimpiin onnettomuusketjuihin liittyvien päästöjen määriä ja todennäköisyyksiä. Vain erittäin vähäinen todennäköisyys hyväksytään sellaisille onnettomuusketjuille, joista aiheutuva päästä ylittää ydinvoimalaitosten ympäristön säteilyaltistuksen rajoittamiseksi määrätyt rajat. Tällaisille onnettomuusketjuille on tunnusomaista, että suojarakennus ei toimi suunnitellulla tavalla. Nykyisillä Loviisan ja Olkiluodon laitoksilla selvitetään ja tehdään toimenpiteitä säteilyturvakeskuksen hyväksymän aikataulun mukaisesti vakaviin sydänvaurioihin varautumiseksi. Tavoitteena on muun muassa kesiumpäästön rajoittaminen alle 0,1 prosentin sydämessä olevasta määrästä. Vastaavasti Loviisassa ja Olkiluodossa laaditaan todennäköisyyspohjaisia turvallisuusarvioita. Näin ollen myös Suomessa jo käytössä olevat ydinvoimalaitokset saatetaan ohjeiden YVL 2.2 ja YVL 2.8 tasalle. Ydinenergialain (990/87) 6 :ssä on säädetty, että ydinenergian käytön on oltava turvallista eikä siitä saa aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Turvallisuutta koskevat, tätä vaatimusta täsmentävät yleiset määräykset, antaa valtioneuvosto. Määräysehdotusten valmistelu on käynnissä säteilyturvakeskuksessa. 1.5.4. Onnettomuuksien seurauksia koskevat laskelmat Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa 3 > on vuoden 1988 keväällä laskettu ydinvoimayhtiöiden toimeksiannosta, mitä seurauksia ympäristölle olisi, jos joko Loviisaan tai Olkiluotoon sijoitetusta 1000 MW:n kevytvesireaktorista pääsisi ympäristöön ydinvoimalaitosohjeiden mukaisen ylärajan osoittama määrä aktiivisia aineita, muun muassa 0,1 prosenttia reaktorissa olevasta kesiumista. Tämä on selvästi vähemmän kuin esimerkiksi Tshernobylin onnettomuudesta Suomeen tullut kesiummäärä. Tehdyt laskelmat osoittavat, että onnetto- J) Ydinvoimalaitosonnettomuuden taloudelliset ympäristövaikutukset. Valtion teknillinen tutkimuskeskus 18.5.1988.

1989 vp. - HE n:o 39 11 muudesta ei aiheudu akuutteja säteilyvammoja. Ainoastaan päästön tapahtuessa 20 metrin korkeudelta ulottuisi saastunut alue olennaisesti voimalaitoksen rajatun alueen ulkopuolelle. Saastuneen alueen aiheuttamat taloudelliset menetykset olisivat 1,5-2 miljoonaa markkaa ja pahimmassa tapauksessa 20 miljoonaa markkaa. Epäedullisena vuodenaikana maataloustuotteet saattaisivat saastua laajemmallakin alueella, jolloin menetykset saattaisivat nousta 50 miljoonaan markkaan. Tehdyissä laskelmissa ei ole arvioitu, millä todennäköisyydellä edellä kuvatun kaltainen onnettomuuspäästä tapahtuisi. Esitetyissä laskelmissa käytetty päästäarvio on ydinlaitoksen suunnittelussa huomioon otettava vaatimus. Siinä tapauksessa, että esimerkiksi suojarakennus ei toimisi suunnitellulla tavalla, saattaisi radioaktiivisten aineiden päästö olla huomattavasti suurempi. Sellaisen onnettomuuden riskin on katsottu olevan niin vähäinen, että ydinenergian käyttöä Suomessa on pidetty turvallisena. 1.5.5. Ehdotus laitoksenhaltijan vastuumäärän korottamiseksi Suomalaisten laitosten tähänastiset käyttökokemukset, tekeillä oleva turvallisuustyö ja onnettomuuksien seurauksia koskevat laskelmat eivät sellaisinaan anna aihetta katsoa, että suomalaisten laitoksenhaltijoiden vastuuta olisi näistä syistä johtuen korotettava yli sen, mitä rahan arvon heikkeneminen atomivastuulain säätämisestä lukien edellyttää. Suomen kannalta on kuitenkin erityisen tärkeätä kuulua kansainväliseen järjestelmään, jolla edellä selostettujen korvausvastuuta koskevien yleissopimusten kautta taataan Suomessa ja Suomen kansalaisille koituneiden vahinkojen korvaaminen. Tämä edellyttää osaltaan sitä, että suomalaisen laitoksenhaltijan korvausvastuu on kansainvälisesti ja eritoten pohjoismaisesti vertailukelpoinen. Tämän vuoksi ehdotetaan, että laitoksenhaltijan vastuu korotetaan nykyisestä 42 miljoonasta markasta 100 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen (noin 570 milj. mk) siten, että vastuun määrä atomivastuulaissa on ilmaistu nimenomaan erityisnosto-oikeuksina, eikä Suomen valuuttana, kuten nykyisin. Vastuun määrän ilmaiseminen ehdotetuna tavalla vastaa ydinvastuusopimuksiin kuuluvien valtioiden viime aikoina yleisesti omaksumaa käytäntöä, minkä lisäksi vältytään valuuttakurssien muutosten aiheuttamitta ongelmilta. Laitoksenhaltijan vastuu korotettaisiin ehdotuksen mukaan 100 miljoonaan erityisnostooikeuteen jo ennen Brysselin muutospöytäkirjan kansainvälistä voimaantuloa. Tämä merkitsisi sitä, että jos suomalainen laitoksenhaltija tänä väliaikana joutuisi vastuuseen ydinonnettomuudesta, ei Suomen valtion Brysselin lisäyleissopimuksen mukainen vastuu tulisi kysymykseen muutoin kuin siinä tapauksessa, että vahingot ylittävät 70 miljoonan erityisnosto-oikeuden rajan ja ylittäisivät samalla myös laitoksenhaltijan vastuun korotetun määrän. Tällöin Suomen valtion osuus 100 miljoonan erityisnosto-oikeuden ylittävältä määräitä olisi noin 1,8 prosenttia. Ehdotus merkitsee myös sitä, että ydinvoiman tuottaja kantaisi sen vastuun, mikä Brysselin lisäyleissopimuksen mukaan kuuluisi laitoksen sijaintimaalle. Kysymys siitä, suorittaisiko korvausyhteisö Suomen valtiolle sen määrän, jolla vahingot ylittävät 70 miljoonaa erityisnosto-oikeutta, vaikka laitoksenhaltija vastuumääränsä mukaisesti joutuisikin korvaamaan vahinkoja välillä 70-100 miljoonaa erityisnosto-oikeutta, on ratkaisematta. Eri ratkaisuvaihtoehtoja on OECD:n piirissä käsitelty pääsemättä kuitenkaan vielä ratkaisuun. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että valtiot, jotka ovat korottaneet laitoksenhaltijan vastuun toisen vaiheen vastuumäärää suuremmaksi, ovat tehneet niin epätietoisina yleissopimusten soveltamisesta sellaisessa tapauksessa, mutta luottaen siihen, että sopimusvaltioiden ratkaisu tällaisessa tapauksessa olisi vahingonkärsijäiden edut mahdollisimman laajasti huomioonottava. Brysselin muutospöytäkirjan tultua kansainvälisesti voimaan ei tätä ongelmaa Suomen osalta enää ole. Ilmeistä on, että vakuutuskapasiteetti, joka on viime vuosina lisääntynyt vastuuvakuutuspuolella, ei aseta estettä ehdotetun suuruisen vastuumäärän vakuuttamiselle. Tässä yhteydessä on todettava, että vakuutus voidaan ottaa joko sellaisena, että vakuutusmäärä kattaa vastuun jokaisesta laitoksella sattuvasta ydintapahtumasta, tai sellaisena, että se kunakin hetkenä on voimassa laitosta kohden vakuutusmäärän mukaisena, josta on vähennetty vakuutuksesta suoritettu korvaus. Viimemainitussa tapauksessa vakuutusmäärän on vastatta-

12 1989 vp. -- HE n:o 39 va vähintään 120:tä prosenttia vastuumäärästä. Nämä atomivastuulain säännökset aiheuttavat käytännössä sen, että vakuutus näistä syistä otettaisiin 120 miljoonan erityisnosto-oikeuden määrälle. 2. Asian valmistelu Pariisin ja Brysselin muutospöytäkirjojen ratifioinnista, niistä aiheutuvista lainsäädäntömuutoksista ja laitoksenhaltijan vastuumäärän asettamisesta pyydettiin vuoden 1986 lopulla lausunnot valtiovarainministeriöltä, oikeusministeriöitä, ulkoasiainministeriöltä, säteilyturvakeskukselta, Imatran Voima Oy:ltä, Teollisuuden Voima Oy:ltä, Perusvoima Oy:ltä, Suomen Atomivakuutuspoolilta sekä Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitolta. Lausunnossaan valtiovarainministeriö totesi, että koska erityisnosto-oikeus kansainvälisenä valuuttayksikkönä on joustavien valuuttakurssien olosuhteissa saanut yhä keskeisemmän aseman, on muutosta pidettävä kannatettavana. Lisäyleissopimuksen muutoksia voitiin edelleen valtiovarainministeriön mukaan pitää vähimmäisvaatimuksena erityisesti laitoksenhaltijan vastuun osalta ja itse asiassa ne olivat huomattavasti alimitoitetut, kun otetaan huomioon viime vuosien nopea kustannuskehitys ja ydinvoimaan liittyvät suuret kustannukset onnettomuustilanteissa. Samalla valtiovarainministeriö totesi katsoneensa, että laitoksenhaltijan vastuumäärää tulisi nostaa lähemmäksi valtion vastuumäärää ja nämä näkökohdat huomioonottaen laitoksenhaltijan vastuun tulisi olla vähintään puolet siitä, mikä on määritelty valtion vastuuosuudeksi. Oikeusministeriö katsoi, että nykyiset vastuumäärät ovat huomattavasti liian alhaisia, minkä johdosta suunnitelmia vastuumäärien korottamiseksi voidaan pitää perusteltuina. Laitoksenhaltijan vastuun määrää koskevista vaihtoehdoista tarkoituksenmukaisin oli ilmeisesti lähinnä muita Pohjoismaita oleva taso. Oikeusministeriö totesi edelleen, että vastuu voitaneen korottaa kymmenkertaiseksi ja siis samassa suhteessa kuin Ruotsissa, jos vakuutuskapasiteettia on saatavissa riittävästi, kuten lienee asianlaita. U/koasiainministeriö totesi lausunnossaan, että Suomen osalta pöytäkirjojen ratifiointi edellyttää atomivastuulain muuttamista ja siksi atomivastuulaki tulisi mahdollisimman pian saattaa vastaamaan niitä vaatimuksia, joita pöytäkirjat sopimusvaltioille asettavat. Tämän jälkeen pöytäkirjat voitaisiin Suomen osalta pikaisesti saattaa voimaan. Vielä ulkoasiainministeriö totesi OECD:n pääsihteerin kiirehtineen muutospöytäkirjojen ratifiointia. Säteilyturvakeskuksen lausunnossa todettiin, etteivät asiakirjoista ilmene ne kriteerit, joita on aikanaan käytetty vahinkojen ja niistä johdettujen vastuumäärien suuruuden laskemisessa ja arvioinnissa. Sittemmin ei keskuksen mukaan ole OECD-yhteistyössä saavutettu yhteistä ajan tasalle saatettua suositusta ensimmäisen vaiheen vastuumääräksi. Keskuksen mukaan ei ole käytettävissä yksikäsitteistä tietoa vastuun enimmäismäärien laskemiseksi. Tavoitteena tulee kuitenkin olla pahimmissakin tilanteissa syntyvien vahinkojen täysimääräinen kattaminen. Imatran Voima Oy lausui, ettei sillä ole huomauttamista toisen ja kolmannen vaiheen vastuumäärien korottamiseen. Mitä tulee laitoksenhaltijan vastuumäärään, oli Imatran Voima Oy:n käsityksen mukaan huomionarvoista, ettei vastuumäärää ole vuoden 1972 jälkeen korotettu, minkä vuoksi on selvää, että pelkästään rahan arvon alenemisen vuoksi laitoksenhaltijan vastuumäärää tulisi nostaa. Mikäli vastuumäärää aiottiin korottaa tätä suuremmaksi piti yhtiön käsityksen mukaan kiinnittää huomiota seuraavaan. Ydinenergian käyttö on tiukoin turvallisuusvaatimuksin säänneltyä toimintaa. Y dinenergian käyttöä Suomessa valvovat viranomaiset seuraavat jatkuvasti ydinvoiman käytöstä eri maissa saatuja kokemuksia ja muuttavat tarpeen mukaan maamme ydinvoimalaitosten käyttöä koskevia turvallisuusvaatimuksia. Muun muassa Yhdysvalloissa vuonna 1978 Three Mile Islandin ydinvoimalaitoksessa samoin kuin keväällä 1986 Neuvostoliitossa Tshernobylin ydinvoimalaitoksessa tapahtuneiden onnettomuuksien vaikutukset analysoitiin välittömästi myös Suomessa. Esimerkkinä mainittakoon, että kesäkuussa 1986 säteilyturvakeskus päätti, että sekä Loviisan että Olkiluodon voimalaitoksilla tulee jatkossa varautua vakaviin reaktorionnettomuuksiin muun muassa rakenteellisia turvallisuusjärjestelmiä lisäämällä. Maassamme noudatettu tiukka turvallisuusajattelu tulee esiin lisäksi uudessa, todennäköisesti vuoden 1988 alusta voimaantulevassa ydinenergialaissa.

1989 vp. - HE n:o 39 13 Yhteenvetona yhtiö totesi, että atomivastuulain voimaansaattamisen jälkeen ei Suomessa ole ilmennyt sellaisia turvallisuusteknisiä seikkoja, jotka edellyttäisivät laitoksenhaltijan vastuumäärän korottamista. Lisäksi ydinvoiman käytön turvallisuuden kannalta on ensisijaisen tärkeää, että kustannuksia on kohdistettu ja edelleenkin kohdistetaan itse ydinvoimalaitosten turvallisuuden kehittämiseen viranomaisvaatimuksia vastaaviksi. Vastuumäärän suuruutta harkittaessa on myös tarkistettava käytettävissä olevan vakuutuskapasiteetin riittävyys korotuksen toteuttamiseen. Mitä tuli muihin ministeriön esiintuomiin muutosehdotuksiin Imatran Voima Oy totesi, että ne lähinnä teknisluonteisina olivat hyväksyttävissä sellaisinaan. Yhtiö ei myöskään nähnyt estettä sille, että Brysselissä vuonna 1971 solmitun ydinaineiden merikuljetusta koskevan yleissopimuksen edellyttämät muutokset saatetaan voimaan myös Suomessa. Teollisuuden Voima Oy katsoi lausunnossaan, ettei Suomessa ole atomivastuulain voimaantulon jälkeen ilmennyt sellaisia turvallisuusteknisiä seikkoja, jotka edellyttäisivät laitoksenhaltijan vastuumäärän korottamista. Päinvastoin Suomessa käytössä olevien kevytvesireaktoreiden onnettomuuksien seuraukset olisivat kansainvälisten tutkimusten tulosten perusteella nykyisen käsityksen mukaan pienempiä kuin mitä arvioitiin atomivastuulain säätämisajankohtana. Toisaalta oli rahan arvo lain voimaantulon jälkeen muuttunut oleellisesti ja siksi oli yhtiön mielestä perusteltua harkita vastuumäärän korottamista siten, että rahan arvon muutokset otetaan riittävässä määrin huomioon. Vastuumäärän suuruutta harkitessa tuli yhtiön käsityksen mukaan kiinnittää huomiota myös suomalaisten ydinvoimalaitosten maantieteellisestä sijainnista johtuviin eroihin mahdollisen ympäristöonnettomuuden kannalta ulkomaisiin ydinvoimalaitoksiin verrattuna sekä siihen, että käytettävissä oleva vakuutuskapasiteetti mahdollistaa osaltaan korotuksen toteutuksen. Muilta osin ei Teollisuuden Voima Oy:llä ollut huomauttamista. Lausuntonsa tueksi yhtiö liitti erillisen muistion, joka koski turvallisuusteknisiä näkökohtia laitoksen haltijan vastuumäärään atomivastuulaissa. Muistiossa kuvattiin ydinvoimalaitosonnettomuuden seurauksia ja turvallisuusvaatimusten kehitystä. Muistiossa esitetty ei olennaisesti poikkea edellä kohdassa 1.5 esitetystä. Perusvoima Oy lausui yhtyvänsä Imatran Voima Oy:n ja Teollisuuden Voima Oy:n asiassa antamiin lausuntoihin. Suomen Atomivakuutuspoolin ja Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton yhteisesti antamassa lausunnossa katsottiin olevan yleiseltä kannalta ilmeistä, että Suomen tulisi osallistua vahingonkorvausvastuuta ydinvoiman alalla koskevien kansainvälisten yleissopimusten kehittämiseen ja tärkeimpänä tavoitteena on korvausmäärien tuntuva nostaminen. Lausunnonantajien mielestä oli ilmeistä, että atomivastuulakia muutettaessa tulisi myös laitoksenhaltijan korvausvastuuta korottaa. Korotuksen suuruutta harkittaessa tuntuisi tarkoituksenmukaiselta yhdenmukaisuuden saavuttaminen Ruotsin kanssa, joka myös ydinvoiman käytön suhteen on meitä lähinnä oleva Pohjoismaa. Tämä merkitsisi laitoksenhaltijan vastuun kymmenkertaistamista 420 miljoonaan markkaan ydintapahtumaa kohden. Lausunnossa todettiin vielä, että tarjolla olevan vakuutuskapasiteetin viime vuosina lisäännyttyä voimakkaasti ei ydinlaitoksen haltijan huomattavastikin korotetun vastuun kattamiseen vakuutuksella ole estettä, eikä vakuutusmäärän kymmenkertaistaminenkaan aiheuttane kapasiteettiongelmia, kunhan säilytetään nykyisen atomivastuulain 23 :n mukainen mahdollisuus vakuutuksen merkitsemiseen laitoskohtaisin vakuutusmäärin. Nyt käsillä olevia ehdotuksia on valmisteltu kauppa- ja teollisuusministeriön 29 päivänä kesäkuuta 1988 asettamassa virkamiestyöryhmässä. Työn yhteydessä on kuultu Imatran Voima Oy:tä, Teollisuuden Voima Oy:tä, Suomen Atomivakuutuspoolia sekä säteilyturvakeskusta ja muita viranomaisia. Virkamiestyöryhmän ehdotuksesta on pyydetty vielä lausunnot valtionvarainministeriöltä, oikeusministeriöltä, ulkoasianministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, ympäristöministeriöltä, valtion teknilliseltä tutkimuskeskukselta, säteilyturvakeskukselta, ydinenergianeuvottelukunnalta, energiapolitiikan neuvostolta, Imatran Voima Oy:ltä, Teollisuuden Voima Oy:ltä, Suomen Atomivakuutuspoolilta ja Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitolta. Valtiovarainministeriö on pitänyt vastuumäärien korottamista ja siirtymistä erityisnosto-oikeuksien käyttämiseen perusteltuna ja on viitannut jo aikaisemmassa lausunnossa esittämäänsä käsitykseen, että laitoksenhaltijan vastuun tulisi olla vähintään puolet siitä, mikä on määritelty valtion vastuuosuudeksi.

14 1989 vp. - HE n:o 39 Oikeusministeriö on lausunut, ettei sillä ole huomauttamista ehdotuksen asiasisällön suhteen. Ulkoasiainministeriö on lausunnossaan pitänyt tärkeänä ydinlaitoksen haltijan ja Suomen valtion vastuumäärien korottamista, koska siten luodaan edellytykset muutospöytäkirjojen ratifiointiin. Samalla ministeriö totesi OECD:n pääsihteerin kiirehtineen sanottujen pöytäkirjojen ratifiointia. Lisäksi ulkoasiainministeriö on lausunnossaan tyydytyksellä todennut vastuumäärien korottamisen merkitsevän myös suomalaisen laitoksenhaltijan korvausvastuun saattamista kansainvälisesti ja eritoten pohjoismaisesti vertailukelpoiselle tasolle. VIkaasiainministeriö piti lausunnossaan tarkoituksenmukaisena Brysselin merikuljetussopimuksen voimaansaattamista Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriöllä ei ole ollut huomauttamista ehdotuksen johdosta. Ympäristöministeriö on kannattanut ehdotusta ja kiinnittänyt huomiota siihen, että vakavista ydinonnettomuuksista aiheutuu vahinkoja myös kunnille ja valtiolle ja siihen, ettei ehdotus puutu näiden, yhteiskuntatalouden kannalta mahdollisesti merkityksellistenkin vahinkojen korvaamiseen. Tällaisen niin sanottua neljännen vaiheen vastuurajan asettamista tulisi ministeriön mielestä harkita. Ympäristöministeriö on myös pitänyt ehdotusta sangen vaikeaselkoisena. Valtion teknillinen tutkimuskeskus on katsonut ehdotuksen olevan hyvin perusteltu ja oikeaan tulokseen tähtäävä. Tutkimuskeskus on kiinnittänyt huomiota perustelujen kohdassa 1.5.4. tarkoitettuun tutkimuskeskuksen voimayhtiöiden toimeksiannosta suorittamaan tutkimukseen ohjeessa YVL 2.2 määritellyn suuruisesta vakavasta reaktorionnettomuudesta aiheutuvista taloudellisista seurauksista laitoksen ympäristössä. Tutkimuskeskuksen mielestä vastuumäärän suuruutta perusteltaessa ei voida kuitenkaan pitää riittävänä, että tarkastellaan ainoastaan tätä mallionnettomuutta. Eräiden ulkomaisten sekä aiempien itse tekemiensä selvitysten perusteella voidaan tutkimuskeskuksen mielestä päätellä, että ympäristöseurausten odotusarvoon vaikuttavat huomattavasti myös kaikkein epätodennäköisimmät onnettomuustilanteet. Pyrittäessä esittämään arvioita reaktorionnettomuuksien aiheuttamista ympäristövaikutuksista mahdollisimman kokonaisvaltaisesti käytetään esitystapaa, jossa kullekin onnettomuustyypille lasketaan erikseen seurausten kumulatiivinen todennäköisyysjakautuma ja lopuksi eri onnettomuustyyppejä vastaavat jakautumat yhdistetään painottamalla onnettomuuksien arvioiduilla esiintymistodennäköisyyksillä. Eri onnettomuustyyppien todennäköisyys ei välttämättä alene samassa suhteessa kuin ympäristöseuraukset kasvavat, kun tarkastellaan turvallisuusmääräyksien mukaisesta mallionnettomuudesta lähtien asteittain vakavampia tilanteita todennäköisyyspohjaisissa turvallisuusanalyyseissä. Näin ollen hyvin epätodennäköisetkin onnettomuustilanteet voivat merkittävästi lisätä vaikutusten odotusarvoa. Suomessa toimivat ydinvoimalaitokset saatetaan viranomaisten hyväksymän aikataulun mukaisesti turvallisuusominaisuuksiltaan ohjeen YVL 2.2 määräyksiä vastaavalle tasolle, ja näille laitoksille ollaan myös suorittamassa todennäköisyyspohjaisia turvallisuusarvioita. Tutkimuskeskus ei siksi vielä tässä vaiheessa eikä tässä lausunnossa katsonut voivansa esittää seikkaperäisempää arviota taloudellisten vahinkojen odotusarvosta huomioonottaen koko tarkasteltava onnettomuustyyppien joukko. Säteilyturvakeskuksella ei toimialansa osalta ollut muutosehdotuksia, mutta se totesi kuitenkin, että esitettyjen vastuun enimmäismäärien laskeminen pahimman mahdollisen ydinonnettomuuden varalle ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Keskus totesi pitävänsä ehdotuksen mukaista vastuumäärien korotusta tarkoituksenmukaisena ottaen huomioon muualla maailmassa, erityisesti Pohjoismaissa tapahtuneen kehityksen. Ydinenergianeuvottelukunta totesi lausunnossaan, että ydinenergian käyttöä koskevassa turvallisuusajattelussa on yleisenä periaatteena, että turvallisuus varmistetaan kaikissa olosuhteissa teknisten ja muiden toimenpiteiden avulla siten, että ydinlaitoksen käytöstä aiheutuva turvallisuusriski pysyy niin pienenä kuin käytännöllisin toimenpitein on mahdollista. Ensisijaista on siten onnettomuuksien estäminen ja mahdollisten onnettomuuksien seurausvaikutusten tehokas rajoittaminen. Tätä turvallisuusperiaatetta toteutetaan ydinvoimalaitosten suunnittelua, rakentamista ja käyttöä koskevilla lainsäädännön määräyksillä, yksityiskohtaisilla turvallisuusvaatimuksilla sekä niiden noudattamiseen kohdistuvalla viranomaisvalvonnalla. Turvallisuustavoitteiden saavuttamiseksi ydinvoimalaitosten suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä noudatetaan myös tiukkaa laadunvalvontaa ja -varmistusta. Atomivastuu-

1989 vp. - HE n:o 39 15 järjestelmä on useiden ydinvoimaa käyttävien maiden yhteinen vahingonkorvausjärjestelmä siltä varalta, että kaikista turvallisuutta varmistavista toimenpiteistä huolimatta jossakin sopimusvaltiossa sattuisi vakava ydinonnettomuus, josta aiheutuisi mittavia taloudellisia vahinkoja ulkopuolisille. Ydinenergianeuvottelukunta totesi, että Pariisin ja Brysselin sopimuksiin tehtyjen muutosten voimaantulo nostaa ulkopuolisille vahingonkärsijöille maksettavia korvauksia ydinvahingosta enimmillään noin 500 milj. markasta noin 1 700 milj. markkaan, mikä merkitsee olennaista korotusta tämänhetkisiin korvausmääriin. Neuvottelukunta piti myös tärkeänä, että Suomi ydinvoimaa laajamittaisesti käyttävänä maana on jäsenenä ydinvahinkojen kansainvälisessä korvausjärjestelmässä, jossa korvausvastuu jaetaan laajan korvausyhteisön kesken. Lainsäädännölliset esteet muutospöytäkirjojen ratifioinnille Suomen osalta tulisi siksi poistaa mahdollisimman pian. Neuvottelukunta piti myös perusteltuna, että kansallisesti määrättävää laitoksenhaltijan vastuuta tarkistettaessa edelleen säilytetään kansainvälisissä sopimuksissa edellytetty rajoitetun vastuun periaate. Muutoin joudutaan vaikeisiin kysymyksiin siitä, voidaanko näihin sopimuksiin ylipäätään kuulua. Atomivastuulaissa omaksuttu järjestelmä, jossa vastuu on ankarana vastuuna kanalisoitu yksinomaan laitoksenhaltijaan vakuutusvelvollisuuksin, toteuttaa ennaltasuunniteltuna järjestelmänä mahdollisen vahingonkärsijän oikeudet paremmin kuin yleinen vahingonkorvauslainsäädäntö, jossa vastuuta ei ole rajoitettu. Neuvottelukunta katsoi lisäksi, että hallituksen esityksessä tulisi tuoda esitettyä laajemmin esille rajoitetun vastuun periaatetta puoltavat näkökohdat, erityisesti ne haitat, joita liittyisi jättäytymiseen yleisen vahingonkorvauslainsäädännön varaan. Pariisin yleissopimukseen perustuen ja atomivastuulain 23 ja 24 :n mukaan laitoksenhaltija on velvollinen ottamaan vastuunsa varalta vakuutuksen. Neuvottelukunta piti asianmukaisena, että laitoksenhaltijan vastuumäärä asetetaan sellaiselle tasolle, että koko vastuumäärä voidaan vakuuttaa. Lakiehdotus täyttää tämän vaatimuksen. Ydinvoimasta Suomessa saatujen käyttökokemusten ja kansainvälisesti suoritetun ydinturvallisuustutkimuksen perusteella voidaan katsoa, etteivät ydinvoimalaitostemme turvallisuusriskit ole osoittautuneet suuremmiksi kuin, miksi ne arvioitiin atomivastuulain säätäruisajankohdan tietämyksen valossa. Laitoksenhaltijan uudeksi vastuumääräksi ehdotettu 100 miljoonaa erityisnosto-oikeutta on hyvin lähellä Ruotsissa vuoden 1989 alusta korotettua 800 milj. kruunun vastuumäärää ja vastaa suuruusluokaltaan myös Norjassa voimaantullutta ja Tanskassa lakiehdotukseen sisältyvää 60 milj. erityisnosto-oikeutta. Laitoksen haltijan vastuumäärän tarkistamisessa on otettava huomioon atomivastuulain säätäruisestä tapahtunut rahan arvon aleneminen samoinkuin se seikka, että uusi vastuumäärä olisi vertailukelpoinen muiden Pohjoismaiden, erityisesti Ruotsin kanssa. Neuvottelukunta piti ehdotettua 100 milj. erityisnosto-oikeuden suuruista vastuumäärää riittävänä ja perusteltuna. Energiapolitiikan neuvosto on lausunnossaan katsonut, että Suomen kannalta on tärkeää kuulua kansainväliseen ydinvahinkojen korvaamista säätelevään järjestelmään ja kansainvälisissä sopimuksissa tapahtuneet muutokset on otettava huomioon maamme lainsäädännössä. Laitoksenhaltijan nykyistä vastuumäärää on jo inflaation takia ajankohtaista korottaa. Neuvosto katsoi, että tämän vastuun määrittämisen perusteena on syytä käyttää muissa Pohjoismaissa noudatettavaa tasoa. Täten neuvosto piti ehdotettua 100 miljoonan erityisnosto-oikeuden vastuumäärää sopivana. Neuvosto katsoi myös, että atomivastuulain muuttaminen on ajankohtaista ja luonnos hallituksen esitykseksi on sisältönsä puolesta hyväksyttävä. Imatran Voima Oy viittasi asiassa aikaisemmin antamaansa lausuntoon ja totesi, että vaikka suomalaisissa laitoksissa ei edelleenkään ole ilmennyt sellaisia turvallisuusteknisiä seikkoja, jotka edellyttäisivät laitoksen haltijan vastuumäärän nostamista enemmän kuin rahan arvon heikkeneminen edellyttää, yhtiö ei halua vastustaa laitoksen haltijan vastuun korottamista ehdotuksen mukaisesti. Yhtiö piti myös asianmukaisena, että ns. toisen ja kolmannen vaiheen vastuumäärät korotetaan kansainvälisesti sovitun mukaisesti 2,5-kertaiseksi. Muut muutokset ovat lähinnä teknisluonteisina yhtiön mielestä sellaisinaan hyväksyttäviä. Teollisuuden Voima Oy viittasi asiassa aikaisemmin antamaansa lausuntoon toistaen siinä esittämänsä ja lisäten, että yhtiö piti oikeana myös Brysselin lisäyleissopimuksessa mainittujen toisen ja kolmannen vaiheen vastuumäärän korottamista 2,5-kertaiseksi samalla muuttaen maksuyksikkö erityisnosto-oikeudeksi esityksessä selostetulla tavalla ja katsoi, että ao.

16 1989 vp. - HE n:o 39 muutospöytäkirja tulisi myös Suomen osalta ratifioida. Yhtiöllä ei myöskään ollut huomauttamista siltä osin kuin oli tarkoitus luoda edellytykset ratifioida Brysselin yleissopimus ydinaineiden merikuljetuksesta aiheutuvien ydinvahinkojen korvaamisesta. Yhtiö piti tämän sopimuksen ratifiointia perusteltuna. Lopuksi yhtiö kiinnitti huomiota lainmuutoksen voimaantulon osalta siihen, että laitoksenhaltijalle varataan riittävä aika vastuuvakuutuksensa korottamiseksi laissa edellytetylle tasolle. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto ja Suomen Atomivakuutuspooli ovat yhteisessä lausunnossaan todenneet, että laitoksenhaltijan vastuumäärän korottamisen tarpeesta on sinänsä vallinnut täysi yksimielisyys ja että ehdotettua määrää on pidettävä hyvin valittuna. Lausunnonantajat totesivat vielä, että se on selvästi korkeampi kuin Pariisin yleissopimukseen liittyneissä maissa keskimäärin. Ehdotetun määrän kattaminen vastuuvakuutuksella ei kuitenkaan tuota ongelmia vakuutuskapasiteetin osalta. Lausunnonantajat totesivat ehdotuksen merkitsevän nykyisten vastuuvakuutusmaksujen nousemista arviolta 3-4,5-kertaiseksi, mutta vaihteluvälin voivan olla jonkin verran suurempikin. Lausunnonantajat pitivät ehdotuksessa tarkoitettuja sopimushankkeita oleellisina, jotta päästäisiin nykyistä suurempaan kansainväliseen yhdenmukaisuuteen ydinvahinkojen korvaamista koskevan säännöstön alalla. Lopuksi lausunnonantajat pitivät suotavana lain saamista ehdotetussa muodossaan voimaan mahdollisimman pian. tältä osin nykyisin alkaa vahinkojen ylittäessä 42 miljoonaa markkaa ja ulottuu aina 399 4 l miljoonaan markkaan, jolloin valtion korvattava määrä on näiden määrien erotus eli 357 miljoonaa markkaa. Edellä mainittujen määrien lisäksi tulee Suomen valtion suhteellinen osuus korvausyhteisön korvattaviksi tulevista määristä. OECD:n laskelmien mukainen Suomen valtion osuus (1.83 OJo) merkitsisi nykyisin kolmannen vaiheen vastuumäärän osalta noin 5,2 miljoonan markan korvausosuutta. Jos kolmannen vaiheen vastuumäärää korotetaan ehdotetuna tavalla, olisi Suomen valtion korvausosuus noin 13 miljoonaa markkaa kolmannen vaiheen osalta. Valtio ei ole vakuutusvelvollinen omistamansa TRIGA-tutkimusreaktorin osalta. Esityksellä ei ole organisatorisia vaikutuksia. 3.2. Muut taloudelliset vaikutukset Toteutuessaan esitys merkitsisi suomalaisen laitoksenhaltijan vastuun korottamista noin 13,5-kertaiseksi ja käytettävissä olevien tietojen mukaan nykyisten ydinvoimalaitostemme vastuuvakuutusmaksujen nousemista nykyisiin verrattuna noin 3-4,5-kertaiseksi. Vakuutusmaksuilla ei nykyisin ole eikä ehdotuksen toteutuessa olisi juurikaan vaikutusta ydinvoimalla tuotetun sähkön hintaan. 3. Esityksen taloudelliset vaikutukset 3.1. Valtiontaloudelliset vaikutukset Vastuumäärien korottaminen ehdotetuna tavalla merkitsisi sitä, että vahinkovaikutuksiltaan erittäin suuren ydinonnettomuuden seurauksena Suomen valtio joutuisi korvaamaan ydinvahinkoja 100 miljoonan erityisosto-oikeuden ylittävältä osalta aina 175 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen saakka eli pahimmassa tapauksessa noin 427,5 miljoonan markan määrältä, kun Suomen valtion korvausvelvollisuus 4. Ulkomaisen lainsäädännön kehityspiirteitä 4.1. Pariisin ja Brysselin yleissopimuksiin kuuluvat valtiot Laitoksenhaltijan Pariisin yleissopimuksen nojalla määrätyt vastuumäärät ovat nykyisin suunnilleen seuraavat: 4 l OECD on antanut suosituksen, jonka mukaan Brysselin lisäyleissopimukseen kuuluvien valtioiden tulisi jo ennen viimemainitun sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa tulkita viittausta maksuyksikköön niin kuin viittaus tarkoittaisi erityisnosto-oikeutta.

Valtio Belgia.... Tanska.... Suomi.... Ranska.... Saksan liittotasavalta.... Italia.... Alankomaat.... Norja.... Espanja.... Ruotsi.... Yhdistyneet Kuningaskunnat 1989 vp. Vastuumäärä US-dollareina 110 milj. 84 milj. 10 milj. 8,5 milj. rajoittamaton 5 l 6 milj. 200 milj. 84 milj. 6,5 milj. 6 l 80 milj. 7 l 37 milj. Näistä valtioista Alankomaat, Suomi ja Ranska eivät siis vielä ole antaneet Pariisin muutospöytäkirjojen ratifioimiseksi tarvittavaa lainsäädäntöä. Lainmuutoksen yhteydessä joudutaan luonnollisesti harkitsemaan myös kysymystä laitoksenhaltijan vastuusta. Useimmat molemmat muutospöytäkirjat jo ratifioineet valtiot ovat menetelleet siten, että ne ovat lainsäädännössään säätäneet heti voimaan tulevaksi siirtymisen erityisnosto-oikeuteen, joten niissä vahingonkorvausvastuun kolmannen vaiheen mukainen yläraja on nyt 120 miljoonaa erityisnosto-oikeutta. Samalla on niiden kansallisissa laeissa omaksuttu uudet toisen ja kolmannen vaiheen vastuurajat, 175 miljoonaa erityisnosto-oikeutta ja 300 miljoonaa erityisnosto-oikeutta, kuitenkin niin, että ne tulevat voimaan vasta myöhemmin, toisin sanoen Brysselin muutospöytäkirjan tultua kansainvälisesti voimaan. Yhdistyneet Kuningaskunnat ja Norja ovat kuitenkin saattaneet heti voimaan uuden kolmannen vaiheen vastuumäärän. Se merkitsee sitä, että näissä maissa sijaitsevien ydinlaitosten joutuessa vastuuseen ydinvahingosta ennen Brysselin muutospöytäkirjan voimaantuloa asianomainen valtio vastaa vahingoista aina 300 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen saakka voimatta kuitenkaan vaatia korvausyhteisöitä kompensaatiota muutoin kuin väliltä 70-120 miljoonaa erityisnosto-oikeutta. Norjassa ei kuitenkaan ole kaupallisia ydinreaktoreita, joten ratkaisulla ei 5 > Vastuu muissa sopimusvaltioissa ilmenneistä vahingoista on rajoitettu määrään 500 milj. DM (noin 280 milj. dollaria) 6 > Tieto perustuu aikaan ennen 7.10.1988, jona päivänä Espanja on ratifioinut Pariisin muutospöytäkirjan 7 > 1.1.1989 alkaen 128 milj. dollaria HE n:o 39 17 Norjan valtion vastuun kannalta ole käytännössä merkitystä. Alankomaat, Saksan liittotasavalta ja Ruotsi ovat ottaneet käyttöön yleissopimuksiin sisältymättömän korvausvastuun eli niin sanotun neljännen vaiheen vastuun. Näissä valtioissa valtio on sitoutunut vastaamaan vahingoista, jotka ylittävät kolmannen vaiheen vastuun. Saksan Hittotasavallassa laitoksenhaltijan vakuutettu vastuu on 500 miljoonaa Saksan markkaa. Liittotasavalta vastaa vahingoista välillä 500-1000 miljoonaa Saksan markkaa, tosin muissa sopimusvaltioissa syntyneiden vahinkojen osalta vain Brysselin lisäyleissopimuksen vastuurajojen mukaisesti. Viimemainitun määrän ylittävältä osalta vastaa laitoksenhaltija ilman rajoitusta, tosin vain Liittotasavallan alueella syntyneistä vahingoista. On ilmeistä, että rajoittamaton laitoksenhaltijan vastuu ei ole sopusoinnussa Pariisin ja Brysselin yleissopimusten sisällön kanssa. Sopimusmaiden yhteisissä OECD:n piirissä käydyissä neuvotteluissa ei ole toistaiseksi päästy yksimielisyyteen siitä, kuinka Liittotasavallan ratkaisuun tältä osin reagoidaan. Ruotsin valtion neljännen vaiheen korvausvastuun yläraja on 3 miljardia kruunua, joten tällä hetkellä Ruotsin valtion korvausvastuu 120 miljoonan erityisnostooikeuden ylittävältä määräitä on noin 2 miljardia kruunua. Ruotsin atomivastuulaissa on säädetty, että neljännen vaiheen korvausvastuu ei koske muualla kuin Ruotsissa syntyneitä vahinkoja. Vuodelta 1974 olevan Pohjoismaisen ympäristösopimuksen määräysten vuoksi tehtiin kuitenkin muita Pohjoismaita koskeva poikkeus, joka merkitsee sitä, että muissa Pohjoismaissa syntyneet vahingot ja avoimella merellä tai sen yläpuolella muissa Pohjoismaissa rekisteröidyllä aluksella tai ilma-aluksella ilmenneet vahingot korvataan tästä neljännen vaiheen vastuumäärästä. Alankomaissa valtion vastuun yläraja on 1 miljardi guldenia eli noin 2,1 miljardia markkaa. 4.2. Korvausvastuu eräissä muissa valtioissa Kanadassa laitoksenhaltijan vastuu on 75 miljoonaa Kanadan dollaria (noin 262 miljoonaa markkaa), eikä valtion vastuusta ole säädetty. Itävallassa, joka pyrkinee liittymään Pariisin ja Brysselin yleissopimuksiin, laitoksenhaltijan vastuu on 500 miljoonaa shillinkiä (noin 165 miljoonaa markkaa). Itävallassa ei 3 381535M

18 1989 vp. - HE n:o 39 myöskään ole säädetty valtion vastuusta. Japanissa laitoksenhaltijan vastuu on rajoittamaton. Vakuutuksella tai muulla taloudellisella takuulla laitoksenhaltijan on katettava 10 miljardin jenin määrä (noin 300 miljoonaa markkaa). Valtion vastuusta ei Japanissa ole säädetty. Sveitsissä on Saksan Iiittotasavallan järjestelmän tapainen korvausjärjestelmä. Laitoksenhaltijan vakuutettu vastuumäärä on 400 miljoonaa Sveitsin frangia (noin 1,1 miljardia markkaa). Liittovaltio vastaa vahingoista välillä 400-1 000 miljoonaa frangia (1 miljardia frangia vastaa noin 2,8 miljardia markkaa). Tämän yli ulottuvista vahingoista vastaa laitoksenhaltija ilmån rajoitusta. Sveitsi on pyrkinyt liittymään Pariisin ja Brysselin yleissopimuksiin, mutta rajoittamatonta vastuuta koskevan kiistan vuoksi se on jäänyt odottavalle kannalle. Yhdysvalloissa on äskettäin uudistettu sen ydinvahinkojen korvaamista koskeva lainsäädäntö (Price-Anderson Act). Sen mukaan laitoksenhaltija on velvollinen ottamaan kolmannelle osapuolelle aiheutuvien vahinkojen varalta vakuutuksen, jonka korvauskatto on 160 miljoonaa dollaria (noin 675 miljoonaa markkaa). Tämän lisäksi 110 ydinlaitosta muodostavat takausrenkaan siten, että kunkin laitoksen takausosuus on 63 miljoonaa dollaria. Jos takaus on maksettava, kerätään kunkin laitoksen suoritettava osuus vähitellen vuotuisena maksuna. Näin ollen 110 laitoksen yhteinen takausrengas antaa vakuutuksen mukaanlukien käytettäväksi yhteensä 7,09 miljardia dollarin (noin 30 miljardia markkaa) suuruisen takuun vahinkojen korvaamisesta. Edellä mainitut valtiot eivät kuulu mihinkään ydinvahinkojen korvaamista koskevaan yleissopimukseen. Eurooppalaisista valtioista kuuluu ainoana Wienin yleissopimukseen Jugoslavia, jossa laitoksenhaltijan vastuumäärä vastaa noin 9,5 miljoonaa dollaria (noin 40 miljoonaa markkaa). Jugoslaviassa ei ole säädetty valtion vastuusta. Muut Itä-Euroopan valtiot eivät kuulu mihinkään ydinvahinkojen korvaamista koskevaan yleissopimukseen. 5. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja Brysselin muutospöytäkirjaan sisältyy maaräyksiä, jotka merkitsevät Suomen valtion sitoutumista korvaamaan vahinkoja, joita aiheutuisi ydintapahtumasta, joista suomalainen laitoksenhaltija on vastuussa. Brysselin lisäyleissopimus, siinä muodossa, kuin se toistaiseksi sitoo Suomea, edellyttää, että Suomen valtio tarvittaessa korvaa vahinkoja siltä osin, kuin ne ylittävät laitoksenhaltijan vastuun ja enintään 70 miljoonaan maksuyksikköön saakka. Lisäksi Suomen valtio joutuu ottamaan osaa korvausyhteisön suorittamaan vahingonkorvaukseen nykyisin noin 1,83 prosentin osuudella korvauksen määrästä, joka enimmillään on 50 miljoonaa maksuyksikköä. Muutospöytäkirjan hyväksyminen merkitsee Suomen valtion korvausvastuuta 100 miljoonan erityisnosto-oikeuden ja 175 miljoonan erityisnosto-oikeuden väliseltä määrältä, edellyttäen, että laitoksenhaltijan vastuu nostetaan 100 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen. Lisäksi tulisi valtion korvattavaksi 1,83 prosentin osuus korvausyhteisön suorittamasta, enintään 125 miljoonan erityisnosto-oikeuden suuruisesta korvauksesta. Brysselin lisäsopimuksen eräät määräykset kaventavat siten eduskunnan budjettivaltaa ja vaativat sen vuoksi valtiosäännön mukaan eduskunnan suostumusta. Näistä syistä annetaan samanaikaisesti tämän esityksen kanssa erillinen hallituksen esitys sanotun sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut Yleismaailmallisessa kielenkäytössä on yhdyssanoissa vakiintunut käytettäväksi ilmaisu "ydin" aiemmin käytetyn ilmaisun "atomi" sijasta. Tämä kehitys on omaksuttu vastikään annetussa ydinenergialaissa ja sen nojalla annetuissa alemman asteisissa säädöksissä. Tämän vuoksi atomivastuulain nimike ehdotetaan

1989 vp. - HE n:o 39 19 muutettavaksi ydinvastuulaiksi. Ilmaisu "atomi" esiintyy ainoastaan lain nimikkeessä. 1. Pariisin yleissopimuksessa on sen soveltamisalaa rajoitettu siten, että siinä tarkoitettua radioaktiivista tuotetta tai jätettä eivät ole sellaiset radioisotoopit, jotka ovat ydinlaitoksen ulkopuolella ja joita käytetään tai joita on tarkoitus käyttää teollisiin, kaupallisiin, maatilataloudellisiin, lääkinnällisiin tai tieteellisiin tarkoituksiin. Tällaisten aineiden kuljetusten yhteydessä sattuneet vahingot eivät siten kuulu mainitun yleissopimuksen soveltamisalaan. Muutospöytäkirjassa on käyttötarkoituksia koskevaan luetteloon lisätty opetukselliset (educational) tarkoitukset. Koska nämä ovat merkitykseltään rinnastettavissa muihin luettelossa mainittuihin tarkoituksiin, ehdotetaan pykälän 1 momentin c kohtaan lisättäväksi opetukselliset tarkoitukset. Pariisin yleissopimuksella tarkoitetaan pykälän j kohdassa sanottua yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla. Juuri tämän sisältöisenä yleissopimus on ollut voimassa kaikkien sopimusvaltioiden osalta, eikä siihen myöskään ole voinut liittyä muutoin kuin tässä muodossa. Pariisin muutospöytäkirjan tultua kansainvälisesti voimaan osa Pariisin yleissopimuksen sopimusvaltioista kuuluu sopimukseen sen varhemmassa muodossa ja osa kuuluu sopimukseen siinä muodossa kuin se on muutettuna 16 päivänä marraskuuta 1982 allekirjoitetulla muutospöytäkirjalla. Tämän vuoksi on pykälän j kohdan määritelmään sisällytettävä vaihtoehtona Pariisin yleissopimus siinä muodossa kuin se on edellä mainitun muutospöytäkirjan tultua voimaan. Brysselin lisäyleissopimuksen muuttaminen on mahdollista vain kaikkien sopimusvaltioiden yhteisellä sopimuksella ja muutokset tulevat voimaan vasta kun kaikki sopimusvaltiot ovat ne ratifioineet tai vahvistaneet. Näin ollen tämä lisäyleissopimus voi olla voimassa kulloinkin vain yhdessä ainoassa muodossa. Pykälän k kohdan määritelmään on sen vuoksi lisättävä 16 päivänä marraskuuta 1982 allekirjoitettu muutospöytäkirja oikean sopimuskokonaisuuden ilmaisemiseksi. Atomivastuulain 1 :n loppuun ehdotetaan lisättäväksi erityisnosto-oikeuden määritelmä. Sillä tarkoitetaan Kansainvälisen Valuuttarahaston käyttämää erityisnosto-oikeutta (Special Drawing Right). Paitsi Brysselin lisäyleissopimuksessa myös Pariisin yleissopimuksessa tarkoitetut vastuumäärät ehdotetaan siirrettäviksi sellaisinaan atomivastuulakiin, jolloin ne ilmaistaan erityisnosto-oikeuksina. Määrittelemällä erityisnosto-oikeus 1 :ssä vältytään määrittelemästä erityisnosto-oikeutta kaikissa niissä säännöksissä, joissa se esiintyy. Brysselin muutospöytäkirjan mukaan erityisnosto-oikeus muunnetaan tarvittaessa kansalliseksi valuutaksi sen päivän vaihtokurssin mukaan, jolloin ydintapahtuma sattui. Niissä tapauksissa, joissa korvausyhteisön suorittama korvaus voi tulla kysymykseen, voitaisiin korvausyhteisön kesken sopia muustakin päivästä, esimerkiksi siitä päivästä, jolloin vahingot aiheutuivat. Tämä saattaisi vahingonkärsijäiden edun kannalta olla tarpeellista sellaisessa tapauksessa, että ydintapahtuman sattumisen tarkkaa ajankohtaa ei ole mahdollista yksiselitteisesti määritellä, tai jos tapahtumasta on ehtinyt kulua runsaasti aikaa. Nyt ehdotettu määritelmä perustuu muuntamisen osalta siihen laskentatapaan, jota Kansainvälinen Valuuttarahasto käyttää (variable SDR). 3. Pariisin yleissopimus ei nimenomaisesti salli eikä kiellä saman laitoksenhaltijan samalla alueella sijaitsevien ydinlaitosten pitämistä yleissopimuksen soveltamisen kannalta yhtenä laitoksena. Yhteispohjoismaisen kannan mukaisesti Suomi, kuten useat muutkin sopimusvaltiot, on lainsäädännössään sallinut tämän menettelyn, jos viranomainen niin määrää. Selvyyden vuoksi muutospöytäkirjassa määrätään, että sopimusvaltioilla on tämä oikeus. Sopimusvaltio voisi siten määrätä, että saman haltijan kahta tai useampaa samalla alueella sijaitsevaa ydinlaitosta on pidettävä yhtenä laitoksena yhdessä samalla alueella sijaitsevien tilojen kanssa, joissa säilytetään radioaktiivista ainetta, vaikka viimemainittu tila ei atomivastuulain mielessä ole ydinlaitos. Atomivastuulain nykyiseen sisältöön verrattuna edellä sanottu merkitsee sellaista laajennusta, että valtioneuvosto tai sen määräämä viranomainen voi määrätä yhtenä laitoksena pidettäväksi kahden tai useamman saman haltijan ydinlaitoksen lisäksi yhdessä niiden kanssa myös samalla alueella sijaitsevaa rakennusta, luolaa tai muuta sellaista tilaa, jossa säilytetään radioaktiivista ainetta. 4. Atomivastuulain soveltamisalasta on määrätty lain 4 :n 1 momentissa, jonka mukaan lain säännökset eivät koske sellaisen valtion alueella sattuneesta ydintapahtumasta aiheutunutta ydinvahinkoa, joka ei ole sopimus-

20 1989 vp. - HE n:o 39 valtio. Ehdotettu uusi 15 :n 3 momentti koskisi kuitenkin nimenomaan Pariisin yleissopimukseen kuulumattoman valtion alueella tapahtunutta ydinvahinkoa. Sama koskee 15 a :n 1 momenttia siltä osin, että siinä viitataan myös edellä mainittuun 15 :n 3 momenttiin. Nämä kaksi poikkeusta tulee siten mainita soveltamisalasäännöksen alussa. Soveltamisalasäännöksen mukaan Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltija on vastuussa tämän lain mukaisesti muussa kuin sopimusvaltiossa ilmenneestä ydinvahingosta vain, jos ydintapahtuma on sattunut Suomessa. Tällaisen muun kuin sopimusvaltion osalta voidaan asetuksella kuitenkin 4 :n 3 momentin nojalla säätää, että korvausta ei täällä suoriteta enempää kuin sitä on mainitun valtion oikeuden mukaan suoritettava Suomessa syntyneestä vahingosta. Soveltamisalasäännöksessä on kuitenkin tätä oikeutta rajoitettu niin, ettei rajoitusta koskeva asetus saa rajoittaa sellaiseen nykyisin 15 :n 3 momentissa tarkoitettuun vanhaan yleissopimukseen perustuvaa vastuuta, johon Suomi on liittynyt. Nämä sopimukset ehdotetaan nyt mainittaviksi uuden 15 a :n 2 momentissa, minkä vuoksi viittauksen täytyy nyt kohdistua siihen. Ehdotetuilla 3 momentin muutoksilla ei ole asiallista vaikutusta lain sisältöön. 10. Pariisin yleissopimuksessa omaksuttiin vuonna 1964 tehdyllä muutoksella mahdollisuus siirtää kuljetuksissa vastuu lähettävän ja vastaanottavan laitoksen haltijan välisellä kirjallisella sopimuksella laitoksenhaltijalta toiselle. Vastaavaa muutosta ei kuitenkaan epähuomiossa tehty sopimukseen vastuusta sellaisesta vahingosta, jonka aiheuttavat ydinaineet, jotka eivät ydintapahtuman sattuessa enää ole ydinlaitoksessa, mutta ovat tavalla tai toisella joutuneet ydinlaitoksen ulkopuolelle. Pykälään on näin ollen lisättävä mahdollisuus antaa vastuun määräytymisessä laitoksenhaltijoiden kirjalliselle sopimukselle etusija näissäkin tapauksissa. 13. Pariisin yleissopimuksen ja atomivastuulain mukaan laitoksenhaltija ei ole vastuussa vahingosta, joka kohdistuu ydinlaitokseen itseensä ja tämän laitoksen alueella olevaan omaisuuteen, jota käytetään tai on tarkoitus käyttää saman laitoksen yhteydessä. Näiden poikkeusten tarkoituksena on estää laitoksenhaltijan vakuutuksen tai taloudellisen takuun käyttäminen osittainkaan laitoksenhaltijalle aiheutuneen vahingon korvaamiseen tai sellaisen vahingon korvaamiseen, joka on kohdistunut muuhun laitoksen käyttöön liittyvään omaisuuteen. Pariisin muutospöytäkirjassa näitä poikkeuksia on entisestään laajennettu. Niinpä korvausta ei yleissopimusten mukaisesti suoritettaisi sellaisestakaan vahingosta, joka on kohdannut samalla alueella olevaa muuta ydinlaitosta kuin sitä, joka ydintapahtuman on aiheuttanut, riippumatta siitä, onko sellainen muu ydinlaitos valmis vai vasta rakenteilla. Vastuun ulkopuolelle jäisivät myös vahingot, jotka kohdistuvat muuhun samalla alueella olevaan omaisuuteen, jota käytetään tai on tarkoitus käyttää ydintapahtuman aiheuttaneen tai muun alueella sijaitsevan ydinlaitoksen yhteydessä. Muutos ei vaikuta laitoksenhaltijoiden mahdollisuuteen sopia vastuun järjestämisestä keskinäisissä suhteissaan ja siis yleissopimusten ja atomivastuulain muodostaman järjestelmän ulkopuolella. Pykälän 1 momentti on näin ollen muutettava käsittämään myös ne poikkeukset, jotka koskevat muuta alueella olevaa ydinlaitosta ja sen yhteydessä olevaa omaisuutta. 15. Atomivastuulaissa yleissopimusten vuoksi omaksuttu kanavointiperiaate on ilmaistu sen 15 :n 1 momentissa. Vastuu on kanavoitu laitoksenhaltijaan riippumatta siitä, tapahtuuko vahinkoon johtanut ydintapahtuma itse ydinlaitoksessa vai kuljetettaessa ydinaineita ydinlaitokseen tai sieltä pois. Saman pykälän toinen momentti koskee eräitä erikoistapauksia. Yleissopimusten järjestelmän mukaan ydinlaitoksen haltija ei vastaa ydintapahtumasta, joka on suoranaisesti johtunut aseelliseen selkkaukseen, vihollisuuksiin, sisällissotaan tai kapinaan kuuluvasta toimesta. Lisäksi voidaan kansallisessa laissa sulkea vastuu pois myös, jos ydintapahtuma on johtunut epätavallista laatua olevasta luonnonmullistuksesta. Atomivastuulain 12 :ssä on ilmaistu nämä poikkeukset ja Suomen osalta lisäksi suljettu pois vastuu, jos kysymyksessä on luonnonmullistus. Edelleen on atomivastuulain 13 :ssä, jota ehdotetaan aiemmin selostetulla tavalla muutettavaksi, suljettu laitoksenhaltijan vastuun ulkopuolelle vahingot, jotka kohdistuvat laitokseen itseensä ja sen alueella olleeseen omaisuuteen. Kaikista tässä mainituista ydinvahingoista, joista siis ydinlaitoksen haltija ei vastaa, voidaan 15 :n 2 momentin säännöksen mukaan vaatia korvausta vain

1989 vp. - HE n:o 39 21 luonnolliselta henkilöltä, joka on tahallisesti aiheuttanut vahingon. Yleissopimukset jättävät sopimusvaltioiden päätettäväksi, vastaako laitoksenhaltija vahingosta, joka ydinaineita kuljetettaessa aiheutuu niitä kuljettavalle kuljetusvälineelle. Suomi on käyttänyt tätä valintaoikeutta niin, että sellainen vahinko sisältyy laitoksenhaltijan vastuuseen. Atomivastuulaissa on kuitenkin jouduttu ottamaan huomioon tilanne, jossa suomalainen tuomioistuin joutuu tutkimaan muussa sopimusvaltiossa sijaitsevan laitoksen haltijaa vastaan täällä nostetun kanteen. Lain 13 :ssä säädetäänkin, että jos vastuussa on muussa sopimusvaltiossa olevan ydinlaitoksen haltija, määräytyy laitoksen sijaintimaan lain mukaan, onko korvausta suoritettava kuljetusvälineelle aiheutuneesta vahingosta. Jos kuljetusvälineelle aiheutuva vahinko on suljettu yleissopimusten korvausjärjestelmässä laitoksenhaltijan vastuun ulkopuolelle, ei laitoksenhaltijaa ole kuitenkaan kokonaan vapautettu vastuusta kuljetusvälineen omistajaa kohtaan. Käsillä olevan 15 :n 2 momentin lopussa on sen vuoksi säädetty, että vaikka kuljetusvälinevahinkoa ei korvata atomivastuulain mukaisesti, vastaa laitoksen haltija kuitenkin tästä vahingosta yleisten vahingonkorvausperusteiden mukaan. 15 :n 1 ja 2 momentti yhdessä perustavat laitoksenhaltijaan johtavan kanavoinnin. Sanotun pykälän 3 momentti koskee poikkeuksia kanavointisäännöstä. Tässä lainkohdassa sää. detään, ettei kanavointisääntö estä soveltamasta sellaisia kuljetuksen yhteydessä syntyvien vahinkojen korvaamista koskevia yleissopimuksia, jotka ovat Pariisin yleissopimusta vanhempia tai sellaiseen sopimukseen perustuvia kansallisia säännöksiä. Tällaisia sopimuksia Gäljempänä vanhat yleissopimukset) ovat ne, jotka olivat voimassa taikka avoinna allekirjoittamista, ratifioimista tai liittymistä varten 29 päivänä heinäkuuta 1960. Koska näiden vanhojen sopimusten pikaista muuttamista ei Pariisin yleissopimusta tehtäessä pidetty mahdollisena, päädyttiin sallimaan vastuun määräytyminen myös niiden nojalla. Tämä merkitsi sitä, että vastuu ydinaineiden kuljetuksen yhteydessä sattuneesta vahingosta määräytyy sekä vanhan yleissopimuksen että Pariisin yleissopimuksen nojalla, ja vahingon kärsijästä riippuu, vaatiiko hän korvausta vanhan yleissopimuksen nojalla esimerkiksi rahdinkuljettajalta vai Pariisin yleissopimuksen nojalla laitoksenhaltijalta. Siltä varalta, että vastuuseen joutuisi vanhojen yleissopimusten nojalla muu kuin laitoksenhaltija, otettiin atomivastuulain 16 :n 1 momenttiin Pariisin yleissopimuksen edellyttämä säännös siitä, että se, joka on joutunut näin korvausta suorittamaan, saa takautumisoikeuden laitoksenhaltijaa vastaan. Pariisin yleissopimuksessa sallittiin sopimusvaltioille oikeus tehdä varauma oikeudesta pitää muutakin kuin vanhaan yleissopimukseen perustuvaa Pariisin yleissopimuksen sopimusvaltion laissa olevaa säännöstä, joka pääasiallisesti vastaa vanhan yleissopimuksen määräystä, vaikutukseltaan samanlaisena kuin vanhan yleissopimuksen määräystä. Tällaisen varauman ovat tehneet Itävalta, Kreikka, Norja, Ruotsi ja Suomi. Ilmakuljetusalalla syntyneen uuden kaksoisvastuutilanteen vuoksi muutettiin tätä 15 :n 3 momenttia vuonna 1986 (388/86) siten, että kanavointisäännön estämättä sallittiin uuden ilmakuljetuslain (387 /86) soveltaminen ja tehtiin mahdolliseksi rahdinkuljettajan takautumisoikeus ydinlaitoksen haltijaa kohtaan. Atomivastuulain 15 :n muuttamista koskevan lain voimaantulosta säädetään asetuksella. Lain arvioidaan tulevan voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1989. Erityisesti ydinaineiden merikuljetusten osalta on Pariisin sopimuksen soveltamisalueella ilmennyt vaikeuksia kuljetusten järjestämisessä. Tämä on johtunut siitä, että rahdinkuljettaja on voinut joutua vastuuseen kuljetettavien ydinaineiden aiheuttamasta vahingosta, eikä toisaalta ole aina kyennyt hankkimaan ydinvahingon varalta vakuutusta. Siitä syystä rahdinkuljettajat ovat vaatineet laitoksenhaltijalta vastuusitoumuksen siltä varalta, että joutuisivat vahingosta vastuuseen ilman rajoitusta tai laitoksenhaltijan vastuumäärää suuremmalta määrältä. Näiden vaikeuksien poistamiseksi tehtiin Brysselissä vuonna 1971 yleissopimus vahingonkorvausvastuusta ydinaineiden merikuljetuksen yhteydessä (Brysselin merikuljetussopimus). Sopimuksen mukaan jokainen, joka merikuljetusta koskevan kansainvälisen yleissopimuksen tai vastaavan kansallisen lain perusteella saattaa olla vastuussa ydintapahtuman aiheuttamasta vahingosta, vapautuu tästä vastuusta: a) jos ydinlaitoksen haltija on vastuussa vahingosta joko Pariisin tai Wienin yleissopimuksen perusteella, tai

22 1989 vp. - HE n:o 39 b) jos ydinlaitoksen haltija on vastuussa vahingosta korvausvastuuta ydinvahingon alalla koskevan kansallisen lain perusteella, edellyttäen että tällainen laki on joka suhteessa yhtä edullinen vahingonkärsijöille kuin joko Pariisin tai Wienin yleissopimus. Vastuusta vapautuminen koskee sopimuksen mukaan myös ydintapahtuman aiheuttamaa vahinkoa: a) ydinlaitokselle itselleen tai mille tahansa laitoksen alueella olevalle omaisuudelle, jota käytetään tai on tarkoitus käyttää tämän laitoksen yhteydessä, tai b) kuljetusvälineelle, jossa asianomainen ydinaine oli ydintapahtuman sattuessa. Näiltä osin vastuusta vapautuminen ei edellytä, että ydinlaitoksen haltija on vastuussa tällaisista vahingoista. Vastuusta vapauttaminen koskee niitäkin tapauksia, joissa laitoksenhaltija on vapautettu vastaamasta näistä erityisvahingoista joko Pariisin tai Wienin yleissopimusten määräysten perusteella tai edellä tarkoitetun kansallisen lain määräysten perusteella. Mitä tässä on sanottu ei kuitenkaan koske vahinkoa, jonka joku on aiheuttanut tahallisesti. Brysselin merikuljetussopimuksessa määrätään, että se kumoaa kaikki kansainväliset merikuljetusta koskevat yleissopimukset, jotka ovat voimassa tai avoinna allekirjoitusta, ratifiointia tai liittymistä varten 17 päivänä joulukuuta 1971, mutta kuitenkin vain niiltä osin kuin nuo yleissopimukset olisivat ristiriidassa Brysselin merikuljetussopimuksen kanssa. Selvyyden vuoksi määrättiin vielä, että mikään Brysselin merikuljetussopimuksen määräys ei kuitenkaan saa vaikuttaa sellaisiin velvollisuuksiin, joita sen osapuolella on edellä tarkoitettujen kansainvälisten yleissopimusten nojalla sellaisia valtioita kohtaan, jotka eivät kuulu Brysselin merikuljetussopimukseen. Suomi on aikanaan allekirjoittanut tämän sopimuksen. Vuonna 1972 käydyissä Pohjoismaiden välisissä neuvotteluissa tultiin siihen tulokseen, että niiden tulisi liittyä Brysselin merikuljetussopimukseen. Siitä, millaisia kansallisia säännöksiä sopimukseen liittyminen edellyttää, päästiin näissä neuvotteluissa olennaisilta osiltaan yksimielisyyteen. Keskeisin tämän sopimuksen atomivastuulakiin aiheuttama muutos on se, että lain 15 :n 3 momentti korvattaisiin säännöksellä, jossa määrättäisiin Brysselin merikuljetussopimuksen mukaisesta vastuusta vapauttamisesta ja sen edellytyksistä. Lakiin lisättäisiin uusi 15 a, jossa säädettäisiin siitä, että 15 :n 1-3 momentin kanavointisäännöksiä ei sovelleta niissä tapauksissa, joissa se olisi vastoin Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Tällä tavoin vältettäisiin ristiriita muiden kuljetusalan vanhojen yleissopimusten säännösten ja näihin sopimuksiin perustuvien säännösten kanssa, samoin kuin ristiriita sellaisten vanhojen merikuljetusta koskevien yleissopimusten ja niihin perustuvien säännösten kanssa, joihin sopimuksiin kuuluvat valtiot eivät samalla ole liittyneet Brysselin merikuljetussopimukseen. Uuteen 15 a :ään sisällytettäisiin myös nykyisin 15 :n 3 momentissa oleva valtuutussäännös ja määräys, joka koskee ilmakuljetuslain soveltamista. Uuden kolmannen momentin ensimmäisessä virkkeessä määrättäisiin laitoksenhaltijan (tai laitoksen käyttäjän) vastuun syntymisen ehdoksi se, etteivät atomivastuulain korvaussäännökset tule sovellettaviksi, ja että toisaalta vastuu perustuu joko Wienin yleissopimukseen tai kansalliseen lakiin, joka on kaikissa suhteissa vahingonkärsijäiden kannalta yhtä edullinen kuin joko Pariisin yleissopimus tai Wienin yleissopimus. Wienin yleissopimus perustuu samoihin periaatteisiin kuin Pariisin yleissopimus ja vastaa kaikilta keskeisiltä osiltaan viimemainittua. Wienin sopimuksen mukainen laitoksenhaltijan vastuu on rajoitettu, eikä vastuun enimmäismäärää siihen perustuvassa kansallisessa laissa saa asettaa 5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria pienemmäksi. Sen harkitseminen, milloin kansallisen lain on katsottava olevan kaikissa suhteissa vahingonkärsijäiden kannalta yhtä edullisen kuin Pariisin tai Wienin yleissopimus, jäisi tuomioistuimen tehtäväksi. Kysymystä olisi silloin harkittava abstraktisesti yleensä kaikkien vahingonkärsijöiden kannalta, eikä niin, että kansallisen lain edullisuus ratkaistaisiin ainoastaan silmälläpitäen lopputulosta yhden tai useamman konkreettisen vahingon kärsijän kannalta. Tämän vuoksi ehdotetaan käytettävän sanontaa ''vahingonkärsijöiden kannalta''. Ehdotetun uuden 3 momentin toisessa virkkeessä ilmaistaisiin vastuun kanavointi myös eräiden edellä käsiteltyjen erityisvahinkojen osalta. Siten kanavoidaan vastuu laitoksenhaltijaan ja vapautetaan esimerkiksi rahdinkuljettaja vastaamasta laitosalueella olevaan omaisuuteen ja kuljetusvälineeseen kohdistuvista vahingoista, samoin kuin aseellisen selkkauk-

1989 vp. - HE n:o 39 23 sen, vihollisuuksien, sisällissodan, kapinan tai luonnonmullistuksen aiheuttamista vahingoista myös niissä tapauksissa, joissa laitoksenhaltijakaan ei niistä vastaa sen vuoksi, että tämä on yleissopimuksen tai kansallisen lain nojalla vapautettu vastuusta. Pariisin ja Wienin yleissopimusten periaatteiden mukaisesti säilyy kuitenkin vahingon tahallisesti aiheuttaneen vastuu ja laitoksenhaltijan yleisten vahingonkorvausperusteiden mukainen vastuu kuljetusvälineelle aiheutuneista vahingoista. Brysselin merikuljetussopimuksessa ei suoranaisesti käsitellä tapauksia, joissa laitoksenhaltija on vapautettu vastuusta vahingosta, joka on aiheutunut aseellisesta selkkauksesta ja edellämainituista siihen verrattavista olosuhteista. Tätä ei pidetty tarpeellisena sopimusta laadittaessa. Selvyyden vuoksi on nämäkin tapaukset ehdotettu sisällytettäväksi 3 momenttiin. Brysselin merikuljetussopimus ei käsittele myöskään sellaista tapausta, jossa yleissopimusten sallimalla tavalla on rahdinkuljettajan hakemuksesta ja laitoksenhaltijan suostumuksella määrätty, että rahdinkuljettaja on ydinlaitoksen haltijan asemesta vastuussa kuljetuksenaikaisen ydintapahtuman aiheuttamista vahingoista. Brysselin merikuljetussopimusta valmistelleen diplomaattikonferenssin yhteydessä käytyjen keskustelujen valossa lienee kuitenkin täysin selvää, että kanavointi sellaisessakin tapauksessa toteutuu niin, että rahdinkuljettaja silloin vastaa laitoksenhaltijan sijasta Pariisin tai Wienin yleissopimuksen tai kansallisen lain nojalla ehdotetun 15 :n 3 momentin mukaisesti. Lopuksi voidaan todeta, ettei ehdotetun lainkohdan mukainen vapauttaminen koske tapauksia, joissa vastuu perustuu yksityisoikeudelliseen sopimukseen. Näissä tapauksissa voi siten olla laitoksenhaltijan vastuun rinnalla sopimusperäinen vastuu. 15 a. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 15 a, jonka mukaan 15 :n säännöksiä ei sovelleta siltä osin kuin se olisi vastoin Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Säännöksellä on useita tarkoituksia. Ensinnäkin se merkitsee sitä, ettei 15 :n 1-2 momentin kanavointisäännöksiä sovelleta yksinomaisesti silloin, kun Suomea sitoo sellainen kuljetusalan yleissopimus, jota 15 :n nykyinen kolmas momentti tarkoittaa. Lisäksi se merkitsee kaksoisvastuun sallimista myös niissä tapauksissa, joissa merikuljetusalan sopimusta olisi 15 :n uuden 3 momentin säännöksistä huolimatta sovellettava sellaisen valtion suhteen, joka ei ole liittynyt Brysselin merikuljetussopimukseen. Lopuksi säännös merkitsee sitä, että kaksoisvastuuta ei enää sallita niissä tapauksissa, joissa Pariisin sopimusta sovelletaan ja merikuljetusalan vanhaa yleissopimusta ei Brysselin merikuljetussopimuksen perusteella sovelleta enää suhteessa sellaiseen valtioon, joka on Suomen tavoin liittynyt siihen. Lain 15 :ään nykyisin sisältyvä määräys ilmakuljetuslain soveltamisesta ja valtuutussäännös, jonka mukaan asetuksella voidaan vanhoja kuljetusalan sopimuksia pääasiallisesti vastaavan sopimusvaltion lain muulle säännökselle antaa sama kaksoisvastuun säilyttävä vaikutus kuin sellaiselle vanhalle yleissopimukselle, tulee laissa edelleen säilyttää. Nämä säännökset on lakiteknisesti edullisinta siirtää osaksi uutta pykälää, sen toiseksi momentiksi. 16. Säännöksessä on tarpeen edelleen taata korvauksen suorittajalle takautumisoikeus atomivastuulain mukaan vastuussa olevaa laitoksenhaltijaa vastaan. Ehdotetun 15 :n 3 momentin mukaisissa tapauksissa takautumisoikeutta ei ole, minkä vuoksi viittaus on muutettava koskemaan tapauksia, joissa kaksoisvastuu lain muuttamisen jälkeen vielä on mahdollinen eli 15 a :n tarkoittamissa tapauksissa. 18. Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltijan tämän lain mukaisen vastuun enimmäismäärä samasta ydintapahtumasta johtuneista ydinvahingoista olisi, kuten edellä kohdassa 1.5.5. on esitetty, 100 miljoonaa erityisnostooikeutta. Valtioneuvostolla olisi oikeus, ottaen huomioon laitoksen koko tai laatu, kuljetuksen laajuus taikka muut asiaan vaikuttavat seikat, vahvistaa vastuumäärä alemmaksi, ei kuitenkaan viittä miljoonaa erityisnostooikeutta pienemmäksi. Alarajan asettaminen perustuu Pariisin yleissopimukseen, jossa se alunperin asetettiin vastaamaan viittä miljoonaa maksuyksikköä. Pariisin muutospöytäkirjassa ei tähän alarajaan puututtu muutoin kuin muuttamalla maksuyksikkö erityisnosto-oikeudeksi. Siihen nähden ja kun toisaalta olisi tarpeellista säilyttää riittävä mahdollisuus joustavasti asettaa vastuumäärä esimerkiksi käyttämättömän ydinpolttoaineen tai vähäisten ydinainemäärien kuljetusten yhteydessä, ei alarajan osalta ole ehdotettu muuta muutosta kuin mitä seuraa siirtymisestä erityisnosto-oikeuksien käyttämiseen.

24 1989 vp. - HE n:o 39 32. Yleisperusteluissa esitetyn mukaisesti korvauksien yläraja ehdotetaan nostettavaksi 300 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen. 2. Voimaantulo Esityksessä ehdotetaan, että laki tulisi voimaan siten kuin asetuksella säädetään. Laki on tarkoitettu tulemaan pääosiltaan voimaan heti Suomen ratifioitua Pariisin muutospöytäkirjan ja Brysselin merikuljetussopimuksen. Samasta ajankohdasta tulisi voimaan myös suomalaisen laitoksenhaltijan vastuumäärän korottaminen ja siirtyminen erityisnosto-oikeuden käyttämiseen. Brysselin muutospöytäkirjaan liittyvät lainmuutokset tulisivat voimaan heti sen jälkeen, kun Suomi on ratifioinut sanotun muutospöytäkirjan ja se on tullut kansainvälisesti voimaan. Nämä muutokset sisältyvät lakiehdotuksen 1 :n k kohtaan ja 32 :ään. Siirtyminen erityisnosto-oikeuden käyttämiseen sovellettaessa Brysselin lisäyleissopimukseen perustuvia säännöksiä ehdotetaan erityisen voimaantulosäännöksen nojalla toteutettavaksi odottamatta Brysselin muutospöytäkirjan kansainvälistä voimaantuloa ja siis samanaikaisesti, kun pääosa lainmuutoksista tulee voimaan. Tämä perustuu OECD:n Neuvoston suositukseen 16 päivältä marraskuuta 1982. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

1989 vp. - HE n:o 39 25 Laki atomivastuulain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 8 päivänä kesäkuuta 1972 annetun atomivastuulain (484/72) nimike, 1 :n c ja j - 1 kohta sekä 3, 4 :n 1 ja 3 momentti, 10, 13 :n 1 momentti, 15 :n 1 ja 3 momentti, 16 :n 1 momentti, 18 :n 1 momentti ja 32 :n 1 momentti, näistä 15 :n 3 momentti sellaisena kuin se on 23 päivänä toukokuuta 1986 annetussa laissa (388/86), sekä lisätään 1 :n 1 momentiin uusi m kohta, 1 :ään uusi 2 momentti ja lakiin uusi 15 a seuraavasti: Ydinvastuulaki Yleisiä säännöksiä 1 Tässä laissa tarkoitetaan: c) ydinaineella ydinpolttoainetta, lukuunottamatta luonnonuraania ja köyhdytettyä uraania, sekä radioaktiivista tuotetta, ei kuitenkaan radioisotooppeja, joita käytetään tai jotka ovat valmiita käytettäviksi teolliseen, kaupalliseen, maatilataloudelliseen, lääkinnälliseen, tieteelliseen tai opetukselliseen tarkoitukseen; j) Pariisin yleissopimuksella Pariisissa 29 päivänä heinäkuuta 1960 allekirjoitettua, vahingonkorvausvastuuta ydinvoiman alalla koskevaa yleissopimusta, joka on muutettu Pariisissa 28 päivänä tammikuuta 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla, tai sanottua yleissopimusta muutettuna mainitulla lisäpöytäkirjalla ja Pariisissa 16 päivänä marraskuuta 1982 allekirjoitetulla muutospöytäkirjalla; k) lisäyleissopimuksella Brysselissä 31 päivänä tammikuuta 1963 allekirjoitettua ja Pariisissa 28 päivänä tammikuuta 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla sekä Pariisissa 16 päivänä marraskuuta 1982 allekirjoitetulla muutospöytäkirjalla muutettua Pariisin yleissopimuksen lisäyleissopimusta; 1) sopimusvaltiolla valtiota, joka on liittynyt Pariisin yleissopimukseen; sekä m) erityisnosto-oikeudella Kansainvälisen Valuuttarahaston käyttämää erityisnostooikeutta. Vahingonkorvauksen suuruutta määrättäessä muunnetaan erityisnosto-oikeus Suomen rahaksi sen kurssin mukaan, joka oli voimassa sinä päivänä, jolloin ydintapahtuma sattui, jollei lisäyleissopimukseen kuuluvien valtioiden 4 381535M kesken ole 30-32 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa sovittu muuta päivää käytettäväksi muuntamisessa yksittäisen ydintapahtuman osalta. Muunnettaessa erityisnosto-oikeutta Suomen rahaksi on markan arvo määrättävä noudattaen sitä laskutapaa, jota Kansainvälinen Valuuttarahasto noudatti toiminnassaan ja suorituksissaan edellä tarkoitettuna päivänä. 3 Valtioneuvosto tai sen määräämä viranomainen voi määrätä, että saman haltijan kahta tai useampaa samalla alueella Suomessa sijaitsevaa ydinlaitosta on pidettävä tätä lakia sovellettaessa yhtenä laitoksena joko sellaisinaan tai yhdessä saman haltijan samalla alueella sijaitsevien muiden tilojen kanssa, joissa säilytetään radioaktiivista ainetta. 4 Tämän lain muut säännökset kuin 15 :n 3 momentti ja 15 a :n 1 momentti eivät koske sellaisen valtion alueella sattuneesta ydintapahtumasta aiheutunutta ydinvahinkoa, joka ei ole sopimusvaltio. Asetuksella voidaan säätää, että korvausta ei ole Suomessa suoritettava muussa kuin sopimusvaltiossa syntyvästä ydinvahingosta enempää kuin korvausta on mainitun valtion oikeuden mukaan suoritettava Suomessa syntyvästä ydinvahingosta. Asetuksella ei kuitenkaan voida rajoittaa sellaiseen 15 a :n 2 momentissa tarkoitettuun yleissopimukseen perustuvaa vastuuta, johon Suomi on liittynyt. 10 Jos ydinaine, joka tulee Suomessa tai muun

26 1989 vp. - HE n:o 39 sopimusvaltion alueella olevasta ydinlaitoksesta tai joka ennen ydintapahtumaa on ollut 8 :ssä tarkoitetun kuljetuksen kohteena, on aiheuttanut ydinvahingon muissa kuin 6-9 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa, on vahingosta vastuussa se laitoksenhaltija, jonka hallinnassa ydinaine oli vahinkotapahtuman sattuessa. Jollei ydinaine silloin ollut minkään laitoksenhaltijan hallinnassa, vahingosta vastaa se laitoksenhaltija, jolla viimeksi on ollut ydinaine hallinnassaan. Laitoksenhaltija, joka on kirjallisella sopimuksella sitoutunut vastaamaan ydinvahingosta, on 1 momentissa säädetyn estämättä vastuussa vahingosta. Jos ydinaine ennen ydintapahtumaa on kuitenkin ollut kuljetettavana eikä toinen laitoksenhaltija ole ottanut ydinainetta vastaan kuljetuksen keskeydyttyä, on vastuu sillä laitoksenhaltijalla, joka kuljetuksen päättyessä on 7 ja 8 :n mukaan vastuussa kuljetuksen aikana sattuneen ydintapahtuman aiheuttamasta ydinvahingosta. 13 Ydinlaitoksen haltija ei ole tämän lain mukaan vastuussa ydinvahingosta, joka on kohdistunut ydinlaitokseen itseensä tai vahinkotapahtuman sattuessa tämän laitoksen alueella olleeseen muuhun valmiiseen tai rakenteilla olevaan ydinlaitokseen tai edellä tarkoitettujen laitosten alueella tuolloin olleeseen omaisuuteen, jota käytettiin tai joka oli tarkoitettu käytettäväksi sellaisten laitosten yhteydessä. 15 Tämän lain tai muussa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön korvaussäädösten mukaista korvausta ydinvahingosta ei voida vaatia muulta kuin ydinlaitoksen haltijalta tai tämän vastuun varalta vakuutuksen myöntäneeltä vakuutusyhtiöltä, ellei 15 a :stä tai 17 :n 2 momentista muuta johdu. Y dinvahingosta, jota tämän lain korvaussäännökset tai vastaavat muun sopimusvaltion lain säännökset eivät koske, ei saa vaatia korvausta Suomessa, jos ydinvahinko on aiheutunut aluksella tapahtuneen ydinaineiden kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta tai muutoin aluksen käyttämisestä ja jos ydinlaitoksen haltija tai käyttäjä on vastuussa vahingosta sellaisen valtion lain mukaan, joka on liittynyt Wienissä 21 päivänä toukokuuta 1963 tehtyyn yleissopimukseen korvausvastuusta ydinvahinkojen alalla tai sellaisen muussa vieraassa valtiossa voimassa olevan, korvausvastuuta ydinvahingosta koskevan lainsäädännön mukaan, joka on kaikissa suhteissa vahingonkärsijöiden kannalta yhtä edullinen kuin Pariisin yleissopimus tai edellä tarkoitettu Wienin yleissopimus. Jos näissä tapauksissa ydinlaitoksen haltija tai käyttäjä on vastuussa ydinvahingosta, sovelletaan luonnollisen henkilön vastuusta tämän tahallaan aiheuttamasta ydinvahingosta tässä laissa säädetyn lisäksi, mitä luonnollisen henkilön vastuusta 12 :ssä ja 13 :n 1 momentissa tarkoitetuista ydinvahingoista sekä kuljetusvälineeseen kohdistuneesta vahingosta on tässä laissa säädetty. Soveltamista ei estä se, ettei laitoksen haltija tai käyttäjä vastaa vahingosta sitä koskevan Wienin yleissopimuksen erityissäännöksen tai sellaista erityissäännöstä vastaavan tässä momentissa tarkoitetun vieraan valtion lain perusteella. 15 a Mitä 15 :ssä on säädetty, ei sovelleta siltä osin kuin se olisi vastoin Suomen tekemien kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Mitä 15 :n 1 ja 2 momentissa on säädetty vastuusta ydinvahingosta, joka on aiheutunut ydinaineen kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta, tai ydinvahingosta, joka muutoin on syntynyt aluksen tai muun kuljetusvälineen käyttämisestä, ei ole esteenä ilmakuljetuslain (387 /86) soveltamiselle. Asetuksella voidaan säätää, että tässä momentissa säädetty koskee myös sopimusvaltion laissa olevaa muuta säännöstä, joka pääasiallisesti vastaa sellaisen yleissopimuksen määräystä, joka on ollut voimassa tai avoimena allekirjoittamista, ratifioimista taikka liittymistä varten 29 päivänä heinäkuuta 1960. 16 Sille, joka on ilmakuljetuslain tai vieraan valtion lainsäädännön perusteella taikka 15 a :n 2 momentissa tarkoitetun yleissopimuksen tai säännöksen perusteella joutunut suorittamaan korvauksen ydinvahingon johdosta, siirtyy vahingonkärsijän oikeus tämän lain mukaan vastuussa olevan ydinlaitoksen haltijaa vastaan. Jos korvaus johtuu vahingosta, jota tarkoitetaan 4 :n 3 momentin nojalla annetussa määräyksessä, on korvausvelvollisella oikeus vaatia suorittamansa korvaus takaisin

1989 vp. - HE n:o 39 27 siltä laitoksenhaltijalta, joka olisi vastannut vahingosta, jos määräystä ei olisi annettu. 18 Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltijan tämän lain mukaisen vastuun enimmäismäärä samasta ydintapahtumasta johtuneista ydinvahingoista on 100 miljoonaa erityisnostooikeutta. Valtioneuvostolla on oikeus, ottaen huomioon laitoksen koko tai laatu, kuljetuksen laajuus taikka muut asiaan vaikuttavat seikat, vahvistaa vastuumäärä alemmaksi, ei kuitenkaan viittä miljoonaa erityisnostooikeutta pienemmäksi. Ydinaineen kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta on laitoksenhaltija vastuussa tämän lain mukaan muiden vahinkojen kuin kuljetusvälineeseen kohdistuneen vahingon osalta vähintään viiden miljoonan erityisnosto-oikeuden määrään asti. 32 Niiden korvausten yhteismäärien, jotka ydinlaitoksen haltija ja valtio suorittavat saman ydintapahtuman johdosta osaksi 6-22 :n sekä 30 ja 31 :n nojalla sekä osaksi lisäyleissopimuksen 15 artiklassa tarkoitetun lisäyleissopimukseen liittyneen valtion ja muun valtion välisen sopimuksen perusteella, enimmäismäärä on 300 miljoonaa erityisnostooikeutta. Määrään ei lueta korkoa eikä korvausta oikeudenkäyntikuluista. Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Tämän lain 1 :n 1 momentin m kohdan ja 2 momentin tullessa edellä sanotun mukaisesti voimaan sovelletaan atomivastuulain 32 :n 1 momenttia sellaisena kuin se on 8 päivänä kesäkuuta 1972 annetussa laissa (484/72) niin, että momentissa tarkoitettuna maksuyksikkönä pidetään tässä laissa tarkoitettua erityisnosto-oikeutta. Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 1989 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Ministeri Pertti Salolainen

28 1989 vp. - HE n:o 39 Laki atomivastuulain muuttamisesta Liite Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 8 päivänä kesäkuuta 1972 annetun atomivastuulain (484/72) nimike, 1 :n c ja j -l kohta sekä 3, 4 :n 1 ja 3 momentti, 10, 13 :n 1 momentti, 15 :n 1 ja 3 momentti, 16 :n 1 momentti, 18 :n 1 momentti ja 32 :n 1 momentti, näistä 15 :n 3 momentti sellaisena kuin se on 23 päivänä toukokuuta 1986 annetussa laissa (388/86), sekä lisätään 1 :n 1 momenttiin uusi m kohta, 1 :ään uusi 2 momentti ja lakiin uusi 15 a seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus Atomivastuulaki Yleisiä säännöksiä 1 Tässä laissa tarkoitetaan: Ydinvastuulaki c) ydinaineella ydinpolttoainetta, lukuunottamatta luonnonuraania ja köyhdytettyä uraania, sekä radioaktiivista tuotetta, ei kuitenkaan radioisotooppeja, joita käytetään tai jotka ovat valmiita käytettäviksi teolliseen, kaupalliseen, maatilataloudelliseen, lääkinnälliseen tai tieteelliseen tarkoitukseen; j) Pariisin yleissopimuksella Pariisissa 29 päivänä heinäkuuta 1960 allekirjoitettua, vahingonkorvausvastuuta ydinvoiman alalla koskevaa yleissopimusta, joka on muutettu Pariisissa 28 päivänä tammikuuta 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla; k) lisäyleissopimuksella Brysselissä 31 päivänä tammikuuta 1963 allekirjoitettua ja Pariisissa 28 päivänä tammikuuta 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla muutettua Pariisin yleissopimuksen lisäyleissopimusta; sekä l) sopimusvaltiolla valtiota, joka on liittynyt Pariisin yleissopimukseen. c) ydinaineella ydinpolttoainetta, lukuunottamatta luonnonuraania ja köyhdytettyä uraania, sekä radioaktiivista tuotetta, ei kuitenkaan radioisotooppeja, joita käytetään tai jotka ovat valmiita käytettäviksi teolliseen, kaupalliseen, maatilataloudelliseen, lääkinnälliseen, tieteelliseen tai opetukselliseen tarkoitukseen; j) Pariisin yleissopimuksella Pariisissa 29 päivänä heinäkuuta 1960 allekirjoitettua, vahingonkorvausvastuuta ydinvoiman alalla koskevaa yleissopimusta, joka on muutettu Pariisissa 28 päivänä tammikuuta 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla, tai sanottua yleissopimusta muutettuna mainitulla lisäpöytäkirjalla ja Pariisissa 16 päivänä marraskuuta 1982 al/ekirjoitetulla muutospöytäkirjalla; k) lisäyleissopimuksella Brysselissä 31 päivänä tammikuuta 1963 allekirjoitettua ja Pariisissa 28 päivänä tammikuuta 1964 allekirjoitetulla lisäpöytäkirjalla sekä Pariisissa 16 päivänä marraskuuta 1982 allekirjoitetulla muutospöytäkirjalla muutettua Pariisin yleissopimuksen lisäyleissopimusta; l) sopimusvaltiolla valtiota, joka on liittynyt Pariisin yleissopimukseen; sekä m) erityisnosto-oikeudella Kansainvälisen Valuuttarahaston käyttämää erityisnostooikeutta. Vahingonkorvauksen suuruutta määrättäessä muunnetaan erityisnosto-oikeus Suomen ra-

1989 vp. - HE n:o 39 29 Voimassa oleva laki Ehdotus haksi sen vaihtokurssin mukaan, joka oli voimassa sinä päivänä, jolloin ydintapahtuma sattui, jollei lisäyleissopimukseen kuuluvien valtioiden kesken ole 30-32 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa sovittu muuta päivää käytettäväksi muuntamisessa yksittäisen ydintapahtuman osalta. Muunnettaessa erityisnosto-oikeutta Suomen rahaksi on markan arvo laskettava noudattaen sitä laskutapaa, jota Kansainvälinen Valuuttarahasto noudatti toiminnassaan ja suorituksissaan edellä tarkoitettuna päivänä. 3 Valtioneuvostolla tai sen määräämällä viranomaisella on valta määrätä, että kahta tai useampaa samalla alueella sijaitsevaa ydinlaitosta, joilla on sama haltija, on tätä lakia sovellettaessa pidettävä yhtenä laitoksena. 4 Tämän lain säännökset eivät koske sellaisen valtion alueella sattuneesta ydintapahtumasta aiheutunutta ydinvahinkoa, joka ei ole sopimusvaltio. Asetuksella voidaan sellaisen valtion osalta, joka ei ole sopimusvaltio, säätää, että korvausta ei ole Suomessa suoritettava mainitussa valtiossa syntyvästä ydinvahingosta suuremmassa määrin kuin korvausta on mainitun valtion oikeuden mukaan suoritettava Suomessa syntyvästä ydinvahingosta. Asetuksella ei kuitenkaan voida rajoittaa sellaiseen 15 :n 3 momentissa tarkoitettuun yleissopimukseen perustuvaa vastuuta, johon Suomi on liittynyt. 3 Valtioneuvosto tai sen määräämä viranomainen voi määrätä, että saman haltijan kahta tai useampaa samalla alueella Suomessa sijaitsevaa ydinlaitosta on tätä lakia sovellettaessa pidettävä yhtenä laitoksena joko sellaisinaan tai yhdessä saman haltijan samalla alueella sijaitsevien muiden tilojen kanssa, joissa säilytetään radioaktiivista ainetta. 4 Tämän lain muut säännökset kuin 15 :n 3 momentti ja 15 a :n 1 momentti eivät koske sellaisen valtion alueella sattuneesta ydintapahtumasta aiheutunutta ydinvahinkoa, joka ei ole sopimusvaltio. Asetuksella voidaan säätää, että korvausta ei ole Suomessa suoritettava muussa kuin sopimusvaltiossa syntyvästä ydinvahingosta enempää kuin korvausta on mainitun valtion oikeuden mukaan suoritettava Suomessa syntyvästä ydinvahingosta. Asetuksella ei kuitenkaan voida rajoittaa sellaiseen 15 a :n 2 momentissa tarkoitettuun yleissopimukseen perustuvaa vastuuta, johon Suomi on liittynyt. 10 Jos ydinaine, joka tulee Suomessa tai muun sopimusvaltion alueella olevasta ydinlaitoksesta tai joka ennen ydintapahtumaa on ollut 8 :ssä tarkoitetun kuljetuksen kohteena, on aiheuttanut ydinvahingon muissa kuin 6-9 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa, on vahingosta vastuussa se laitoksenhaltija, jonka hallinnassa ydinaine oli vahinkotapahtuman sattuessa, tai jollei ydinaine silloin ollut minkään laitoksenhaltijan hallinnassa, se laitoksenhalti- 10 Jos ydinaine, joka tulee Suomessa tai muun sopimusvaltion alueella olevasta ydinlaitoksesta tai joka ennen ydintapahtumaa on ollut 8 :ssä tarkoitetun kuljetuksen kohteena, on aiheuttanut ydinvahingon muissa kuin 6-9 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa, on vahingosta vastuussa se laitoksenhaltija, jonka hallinnassa ydinaine oli vahinkotapahtuman sattuessa. Jollei ydinaine silloin ollut minkään laitoksenhaltijan hallinnassa, vahingosta vastaa se

30 1989 vp. - HE n:o 39 Voimassa oleva laki ja, jolla viimeksi on ollut ydinaine hallinnassaan. Jos kuitenkin ydinaine ennen ydintapahtumaa on ollut kuljetettavana eikä toinen laitoksenhaltija ole ottanut ydinainetta vastaan kuljetuksen keskeydyttyä, on vastuu sillä laitoksenhaltijalla, joka kuljetuksen päättyessä on 7 ja 8 :n mukaan vastuussa kuljetuksen aikana sattuneen ydintapahtuman aiheuttamasta ydinvahingosta. 13 Ydinlaitoksen haltija ei ole vastuussa tämän lain mukaan ydinvahingosta, joka on kohdistunut ydinlaitokseen itseensä tai vahinkotapahtuman sattuessa tämän laitoksen alueella olleeseen ja laitoksen yhteydessä käytettyyn tai käytettäväksi tarkoitettuun omaisuuteen. Ehdotus laitoksenhaltija, jolla viimeksi on ollut ydinaine hallinnassaan. Laitoksenhaltija, joka on kirjallisella sopimuksella sitoutunut vastaamaan ydinvahingosta, on 1 momentissa säädetyn estämättä vastuussa vahingosta. Jos ydinaine ennen ydintapahtumaa on kuitenkin ollut kuljetettavana eikä toinen laitoksenhaltija ole ottanut ydinainetta vastaan kuljetuksen keskeydyttyä, on vastuu sillä laitoksenhaltijalla, joka kuljetuksen päättyessä on 7 ja 8 :n mukaan vastuussa kuljetuksen aikana sattuneen ydintapahtuman aiheuttamasta ydinvahingosta. 13 Ydinlaitoksen haltija ei ole tämän lain mukaan vastuussa ydinvahingosta, joka on kohdistunut ydinlaitokseen itseensä tai vahinkotapahtuman sattuessa tämän laitoksen alueella olleeseen muuhun valmiiseen tai rakenteilla olevaan ydinlaitokseen tai edellä tarkoitettujen laitosten alueella tuolloin olleeseen omaisuuteen, jota käytettiin tai joka oli tarkoitettu käytettäväksi sellaisten laitosten yhteydessä. 15 Tämän lain tai muussa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön korvaussäädösten mukaista korvausta ydinvahingosta ei voida vaatia muulta kuin ydinlaitoksen haltijalta tai hänen vastuunsa varalta vakuutuksen myöntäneeltä vakuutusyhtiöltä, jollei 17 :n 2 momentista muuta johdu. Mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty vastuusta ydinvahingosta, joka on aiheutunut ydinaineen kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta, tai ydinvahingosta, joka muutoin on syntynyt aluksen tai muun kuljetusvälineen käyttämisestä, ei ole esteenä sellaisen yleissopimuksen soveltamiselle, joka on ollut voimassa taikka avoimena allekirjoittamista, ratifioimista tai liittymistä varten 29 päivänä heinäkuuta 1960, eikä sellaiseen sopimukseen perustuvien säännösten soveltamiselle eikä myöskään ilmakuljetuslain (387 /86) soveltamiselle. Asetuksella voidaan säätää, että se, mitä edellä tässä momentissa on säädetty, koskee myös sopimusvaltion laissa olevaa muuta säännöstä, joka pääasiallisesti vastaa sellaisen s-opimuksen määräystä. 15 Tämän lain tai muussa sopimusvaltiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön korvaussäädösten mukaista korvausta ydinvahingosta ei voida vaatia muulta kuin ydinlaitoksen haltijalta tai tämän vastuun varalta vakuutuksen myöntäneeltä vakuutusyhtiöltä, ellei 15 a :stä tai 17 :n 2 momentista muuta johdu. Y dinvahingosta, jota tämän lain korvaussäännökset tai vastaavat muun sopimusvaltion lain säännökset eivät koske, ei saa vaatia korvausta Suomessa, jos ydinvahinko on aiheutunut aluksella tapahtuneen ydinaineiden kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta tai muutoin aluksen käyttämisestä ja jos ydinlaitoksen haltija tai käyttäjä on vastuussa vahingosta sellaisen valtion lain mukaan, joka on liittynyt Wienissä 21 päivänä toukokuuta 1963 tehtyyn yleissopimukseen korvausvastuusta ydinvahinkojen alalla tai sellaisen muussa vieraassa valtiossa voimassa olevan, korvausvastuuta ydinvahingosta koskevan lainsäädännön mukaan, joka on kaikissa suhteissa vahingonkärsijäiden kannalta yhtä edullinen kuin

1989 vp. - HE n:o 39 31 Voimassa oleva laki Ehdotus - Pariisin yleissopimus tai edellä tarkoitettu Wienin yleissopimus. Jos näissä tapauksissa ydinlaitoksen haltija tai käyttäjä on vastuussa ydinvahingosta, sovelletaan luonnollisen henkilön vastuusta tämän tahallaan aiheuttamasta ydinvahingosta tässä laissa säädetyn lisäksi, mitä luonnollisen henkilön vastuusta 12 :ssä ja 13 :n 1 momentissa tarkoitetuista ydinvahingoista sekä kuljetusvälineeseen kohdistuneesta vahingosta on tässä laissa säädetty. Soveltamista ei estä se, ettei laitoksen haltija tai käyttäjä vastaa vahingosta sitä koskevan Wienin yleissopimuksen erityissäännöksen tai sellaista erityissäännöstä vastaavan tässä momentissa tarkoitetun vieraan valtion lain perusteella. (ks. 15 3 mom.) 15 a Mitä 15 :ssä on säädetty, ei sovelleta siltä osin kuin se olisi vastoin Suomen tekemien kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Mitä 15 :n 1 ja 2 momentissa on säädetty vastuusta ydinvahingosta, joka on aiheutunut ydinaineen kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta, tai ydinvahingosta, joka muutoin on syntynyt aluksen tai muun kuljetusvälineen käyttämisestä, ei ole esteenä ilmakuljetuslain (387 /86) soveltamiselle. Asetuksella voidaan säätää, että tässä momentissa säädetty koskee myös sopimusvaltion laissa olevaa muuta säännöstä, joka pääasiallisesti vastaa sellaisen yleissopimuksen määräystä, joka on ollut voimassa tai avoimena allekirjoittamista, ratifioimista taikka liittymistä varten 29 päivänä heinäkuuta 1960. 16 16 Sille, joka on 15 :n 3 momentissa tarkoite- Sille, joka on ilmakuljetuslain tai vieraan tun yleissopimuksen tai säännöksen tahi vie- valtion lainsäädännön perusteella taikka raan valtion lainsäädännön perusteella joutu- - 15 a :n 2 momentissa tarkoitetun yleissopi- - nut suorittamaan korvauksen ydinvahingon muksen tai säännöksen perusteella joutunut johdosta, siirtyy vahingonkärsijän oikeus tä- suorittamaan korvauksen ydinvahingon johmän lain mukaan vastuussa olevan ydinlaitok- dosta, siirtyy vahingonkärsijän oikeus tämän sen haltijaa vastaan. Jos korvaus johtuu vahin- lain mukaan vastuussa olevan ydinlaitoksen gosta, jota tarkoitetaan 4 :n 3 momentin no- haltijaa vastaan. Jos korvaus johtuu vahingosjalla annetussa määräyksessä, on korvausvel- ta, jota tarkoitetaan 4 :n 3 momentin nojalla vollisella oikeus vaatia suorittamansa korvaus annetussa määräyksessä, on korvausvelvolliseltakaisin siltä laitoksenhaltijalta, joka olisi vas- Ia oikeus vaatia suorittamansa korvaus takaisin tannut vahingosta, jos määräystä ei olisi annet- siltä laitoksenhaltijalta, joka olisi vastannut tu. vahingosta, jos määräystä ei olisi annettu.

32 1989 vp. - HE n:o 39 Voimassa oleva laki 18 Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltijan tämän lain mukaisen vastuun enimmäismäärä samasta ydintapahtumasta johtuneista ydinvahingoista on 42 miljoonaa markkaa. Valtioneuvostolla on oikeus, ottaen huomioon laitoksen koko tai laatu, kuljetuksen laajuus taikka muut asiaan vaikuttavat seikat, vahvistaa vastuumäärä alemmaksi, ei kuitenkaan 21 miljoonaa markkaa pienemmäksi. Ydinaineen kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta on laitoksenhaltija vastuussa tämän lain mukaan muiden vahinkojen kuin kuljetusvälineeseen kohdistuneen vahingon osalta vähintään 21 miljoonan markan yhteismäärään asti. Ehdotus 18 Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltijan tämän lain mukaisen vastuun enimmäismäärä samasta ydintapahtumasta johtuneista ydinvahingoista on JOO miljoonaa erityisnostooikeutta. Valtioneuvostolla on oikeus, ottaen huomioon laitoksen koko tai laatu, kuljetuksen laajuus taikka muut asiaan vaikuttavat seikat, vahvistaa vastuumäärä alemmaksi, ei kuitenkaan viittä miljoonaa erityisnostooikeutta pienemmäksi. Ydinaineen kuljetuksen aikana sattuneesta ydintapahtumasta on laitoksenhaltija vastuussa tämän lain mukaan muiden vahinkojen kuin kuljetusvälineeseen kohdistuneen vahingon osalta vähintään viiden miljoonan erityisnosto-oikeuden määrään asti. 32 Niiden korvausten yhteismäärien, jotka suoritetaan saman ydintapahtuman johdosta osaksi 6-22 :n sekä 30 ja 31 :n nojalla ydinlaitoksen haltijan ja valtion toimesta sekä osaksi lisäyleissopimuksen 15 artiklassa tarkoitetun lisäyleissopimukseen liittyneen valtion ja muun valtion välisen sopimuksen perusteella, enimmäismäärä on määrä, joka vastaa 5 päivänä elokuuta 1955 tehdyssä Euroopan maksusopimuksessa tarkoitettua 120 miljoonaa maksuyksikköä, sen määräisenä kuin maksuyksikkö oli 29 päivänä heinäkuuta 1960. Määrään ei lueta korkoa eikä korvausta oikeudenkäyntikuluista. 32 Niiden korvausten yhteismäärien, jotka ydinlaitoksen haltija ja valtio suorittavat saman ydintapahtuman johdosta osaksi 6-22 :n sekä 30 ja 31 :n nojalla sekä osaksi lisäyleissopimuksen 15 artiklassa tarkoitetun lisäyleissopimukseen liittyneen valtion ja muun valtion välisen sopimuksen perusteella, enimmäismäärä on 300 miljoonaa erityisnostooikeutta. Määrään ei lueta korkoa eikä korvausta oikeudenkäyntikuluista. Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Tämän lain 1 :n 1 momentin m kohdan ja 2 momentin tullessa edellä sanotun mukaisesti voimaan sovelletaan atomivastuulain 32 :n 1 momenttia sellaisena kuin se on 8 päivänä kesäkuuta 1972 annetussa laissa (484172) niin, että momentissa tarkoitettuna maksuyksikkönä pidetään tässä laissa tarkoitettua erityisnosto-oikeutta.