Varsin Hyvä ry LEADER 2014-2020 Aluemuutoksia: - Taivassalon kunta uutena - Raisiosta alueita mukaan (Hauninen, Hahdenniemi, Palovuori) - Naantalista Luonnonmaan ja Livonsaaren lisäksi uusia alueita (mm. Merimasku, Rymättylä, Velkua, vanha kaupunki) - Turusta Kakskerran alue mukaan? - Yläneen alue jää pois
Varsin Hyvä ry LEADER 2013 2014-2020 Nykyisen ja uuden ohjelmakauden välinen siirtymävaihe Nykyisen kauden hankkeita voi toteuttaa 2014 loppuun, maksatuspäätökset vappuun 2015 mennessä Lisärahoitusta yritystukiin ja uusiin haasteisiin alkuvuonna 2014 Uuden kauden toimenpiteet käynnistyvät 2014/2015 Uusi ohjelmakausi Rahoituskehys suunnilleen samalla tasolla kuin tällä ohjelmakaudella (julkisen tuen osuus v. 2007-2013 yht. 4,5 milj. ) Sähköinen hanketietojärjestelmä Hyrrä Toimenpiteitä koskeva tiedotus ja koulutus keväällä/syksyllä 2014 Kansalaistoimijalähtöinen paikallinen kehittäminen kaupungeissa (Turku, Raisio, Kaarina), rahoitus EAKR/ESR
Eurooppa 2020 -strategia Kaiken EU-politiikan osa-alueiden tulee edistää Eurooppa 2020 strategiaa: Älykäs kasvu (smart growth): tieto ja innovaatiot; tutkimuksen parempi hyödyntäminen maaseudulla ja maataloudessa; tuotekehitys Kestävä kasvu (sustainable growth): resurssitehokkuus, kilpailukykyinen vihreä talous; uusiutuva energia; ruokaketjut Osallistava kasvu (Inclusive growth): vaihtoehtoisia elinkeinoja maaseudulle, osaaminen ja koulutus, köyhyyden torjunta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Varsinais-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Varsin Hyvä ry:n paikallinen kehittämisstrategia
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman keskeisimmät tavoitteet ovat: Osaaminen ja tiedonsiirto lisääntyvät Innovaatiot lisääntyvät Ruuantuotantomme laatu on hyvä ja kilpailukyky vahvistuu Tuotantoeläinten hyvinvointi paranee Vesistöjen tila paranee Maatalousluonnon monimuotoisuus lisääntyy Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen tehostuvat Maaseudun yritystoiminta monipuolistuu ja uudistuu ja yritysten kilpailukyky kasvaa Maaseudun palveluiden saatavuus ja saavutettavuus paranevat Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet ja osallisuus vahvistuvat http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/maaseudun_kehittaminen/ohjelmakausi2 014_2020.html
Varsinais-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Painopisteet: 1. Maa- ja puutarhatalous 2. Elintarvikejalostus 3. Metsäketju / Puuntuotanto, bioenergia ja metsien tarjoamat ympäristöpalvelut 1. Monipuolinen maaseutuyrittäjyys 2. Kestävien rakenteiden maaseutu Paikallinen kehittäminen (Leader-toiminta) osana ohjelmaa: - Yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia vahvistamassa - Paikallisiin tarpeisiin paikallisia palveluratkaisuja - Ympäristövastuullisen maaseutuasumisen Varsinais-Suomi - Lähidemokratia on kumppanuutta - Maaseudun elinkeinorakenne vahvemmaksi ja monipuolisemmaksi
Varsin Hyvä ry:n paikallinen kehittämisstrategia 2014-2020 Yhdessä vielä enemmän Ihmisen kokoisia ja elämänmakuisia hankkeita
Visio 2020 ja painopistealueet Maaseudun asukkaat, yhdistykset ja yritykset kehittävät asuinaluettaan yhdessä viihtyisäksi, turvalliseksi ja toimivaksi yhteisöksi. Yhteistoiminnalla ja yhteistyössä kunnan kanssa turvataan riittävät lähipalvelut, asukkaita kuullaan ja kuunnellaan. Hanketoiminnalla kehitetään osaamista, oppimista ja innovaatioita. Maaseutu, saaristo ja ympäröivä luonto koetaan yhteiseksi ja arvokkaaksi: se tarjoaa paikallisesti ja luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa, virkistymismahdollisuuksia sekä luonto- ja kulttuurielämyksiä. Maaseutu tarjoaa asukkailleen myös työtä ja uusia elinkeinomahdollisuuksia. Painopisteet Uudistuva asukas- ja yhdistystoiminta Kehittyvä paikallistalous luo uusia työpaikkoja Kulttuurista ja ympäristöstä vetoa ja voimaa Ekologisuus etusijalla
Tukea voidaan myöntää Laki maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista (HE 142/2013 vp ) 23.12.2013 1) maatilan toiminnan laajentamiseen maatalouden ulkopuolelle 2) maaseudulla toimivan muun kuin alkutuotantoa harjoittavan yrityksen toiminnan aloittamiseen tai laajentamiseen 3) yrityksen tuottavuuden ja tuotteiden laadun parantamiseen sekä toiminnan kansainvälistämiseen 4) yrityksen toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tukevaan toimintaan 5) maaseudun elinvoimaisuutta palvelevan osaamisen kehittämiseen ja tiedonvälityksen järjestämiseen 6) paikallisyhteisön asuinympäristön parantamiseen, sen asukkaiden yhteisen toiminnan, osallistumisen ja viihtyvyyden edistämiseen sekä muuhun vastaavaan maaseudun ympäristöä ja asukkaiden yleistä hyvinvointia palvelevaan toimintaan 7) maaseudun saavutettavuuden ja pieninfrastruktuurin kehittämiseen 8) maaseudun elinkeinotoiminnan edellytysten, monipuolistamisen ja kilpailukyvyn yleiseen kehittämiseen 9) maatilojen, muiden yritysten, maa- ja metsätalousalan toimijoiden sekä tutkimuslaitosten, neuvontajärjestöjen ja muiden asiantuntijayhteisöjen yhteistoiminnan lisäämiseen 10) ohjelman tehokkaan toteutuksen ja moitteettoman hallinnoinnin varmistamiseen.
Tuen muodot Tuen hakijan on valittava tukikelpoisia kustannuksia korvaavaksi tueksi jokin seuraavista: 1) hyväksyttävien kustannusten tai niiden osan kertakorvaus, joka voidaan maksaa yhtä useampana eränä, yhteensä kuitenkin enintään 100 000 euroa (Lump sum) 2) yhtä tai useampaa kustannuslajia koskevaan ennalta vahvistettuun prosenttiosuuteen perustuva kiinteämääräinen tukiosuus kaikista tukikelpoisista kustannuksista tai niiden osasta (Flat rate) 3) korvattava osuus hyväksyttyjä kustannuksia varten ennalta vahvistetuista vakiokustannuksista 4) korvaus todellisista hyväksyttävistä kustannuksista.
Hanketyypit uudella kaudella Kehittämishanke 1) toimenpiteitä tuen kohteena olevan alueen asukkaiden elinolojen ja viihtyvyyden parantamiseksi 2) toimenpiteitä alueen elinkeinotoiminnan yleiseksi edistämiseksi 3) toimenpiteitä alueen yritysten perustamisen ja toimintaedellytysten selvittämiseksi ja helpottamiseksi 4) koulutuksen ja tiedonvälityksen suunnittelua ja järjestämistä 5) toimenpiteitä yhteistyön lisäämiseksi maatalousalan, ruokaketjun ja metsätalouden toimijoiden sekä muiden maaseudun kehittämisen tavoitteiden saavuttamiseksi jo toimivien ja toimintaa aloittavien tahojen välillä 6) 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden tavoitteita palvelevia yleishyödyllisiä investointeja.
Hanketyypit uudella kaudella kehittämistyöstä sekä koulutuksen ja tiedonvälityksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin (mahd. myös suunnitteluun) Yleishyödyllisten investointien kustannukset voivat sisältää myös rakentamisesta ja rakentamisen suunnittelusta aiheutuvia kustannuksia Maanhankintaa voidaan tukea ainoastaan rakennuksen ja sen maapohjan hankinnan yhteydessä. Yritystuet 1) yrityksen perustamiseksi välttämättömiin kustannuksiin 2) investointikustannuksiin 3) toimintaansa laajentavan tai muuttavan yrityksen sellaisiin kustannuksiin, jotka eivät liity yrityksen tavanomaiseen liiketoimintaan
Teemahankkeet Tukea voidaan myöntää paikalliselle toimintaryhmälle Paikallinen toimintaryhmä laatii hankkeen yhteisen aihepiirin mukaisesti suunnitelman, jota se toteuttaa yhdessä hankkeeseen osallistuvien muiden toimijoiden kanssa avoin valintamenettely yleishyödyllisiä kehittämishankkeita ja investointeja, joiden avulla teemaa koskevaa suunnitelmaa toteutetaan Teemahankkeen tukikelpoisiin kustannuksiin voi erityisestä syystä sisältyä hankkeiden kokoamisesta, yhteistyöstä tai kokemusten vaihdosta aiheutuvia kustannuksia.
KIITOS! www.varsinhyva.fi Pia Poikonen Eeva Mettala-Willberg Toiminnanjohtaja Hankepäällikkö p. 050 338 3867 p. 040 580 8868 pia.poikonen@lieto.fi eeva.mettala-willberg@lieto.fi