STEFANOKSEN LUTERILAINEN SRK uutiskirje joulukuu 2015 www.lhpk.fi Joulun ihme Kristitty odottaa Joulua. Sellaista juhlaa, jonka soisi kirjoitettavan isolla alkukirjaimella, vaikka ei se aivan kielioppisääntöjen mukaista olekaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus (Jes. 9:5) Profeetta näkee kauas. Kristikunta odottaa kerran tullutta uudelleen saapuvaksi, mutta viettää Joulua, sillä Jumalan lupaus on jo täyttynyt. Messias on tullut maailmaan, meille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra Daavidin kaupungissa. Jumala itse syntyi ihmiseksi. Hän ei vain tullut ihmiseksi, vaan Hän syntyi ihmiseksi. Saatat ajatella, että Jumalalle on tietysti kaikki mahdollista. Tähän Joulun ihmeeseen sisältyy kuitenkin aivan keskeinen pelastushistorian seikka. Voidakseen syntyä ihmiseksi Jumala tuli lihaksi. Seurakunnassa me saamme joka sunnuntai tunnustaa, että Jeesus tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi. Lihaksi tulemisesta käytetään myös nimitystä inkarnaatio, joka tulee latinasta. Se kuulostaa ehkä hienommalta, mutta asia saattaa sen myötä jäädä etäiseksi, sillä lihaksi tuleminen tarkoittaa Jumalan todellista tulemista täydelliseen ihmisyyteen sataprosenttinen Jumala sataprosenttisesti ihmiseksi, yhtäaikaa molempia ja molemmat säilyttäen. Tuota en lakkaa hämmästelemästä, inkarnaatiota. Sen lähemmäksi ei ihmistä ja ihmisyyttä voi tulla, kuin että Kaikkivaltias Jumala tulee lihaksi ja syntyy itse tähän synnin alaiseen maailmaan. Maallisin silmin Joulun ihme on kuitenkin vaatimaton. Jeesus syntyy yöllä ja Hänet asetetaan lepäämään eläinten syöttökaukaloon. Jumala kutsui paimenet sitä todistamaan. Tuo kaikki kertoo Jumalan rakkauden suunnasta. Se ei kohdistu ihmisten saavutuksiin, vaan ihmiseen sellaisena kuin olemme, Luojan luomina. Jokainen ihminen on Jumalalle arvokas. Jumalan itsensä lihaksi tuleminen tarkoittaa, että kristinuskossa on kysymys persoonasta, Jeesuksesta 1
Kristuksesta. Jumala ei jäänyt tuonpuoleiseen, vaan tuli Jeesuksessa tämänpuoleiseksi. Siksi Raamattu, ihmiskäsin kirjoitettu, on Jumalan sana ja apostolinen kirkko, ihmisistä koostuva, on tosi Kristuksen kirkko. Siksi kasteessa me liitymme Kristukseen ja ehtoollisella saamme ottaa vastaan Jeesuksen ruumiin ja veren. Voiko läheisempää suhdetta olla armolliseen Jumalaan, kuin saada Herran itsensä asettamissa armonvälineissä vastaanottaa Jeesus omana Vapahtajanaan. Jumala tuli lihaksi siis meidän tähtemme, rakkaudesta meihin, sinuun ja minuunkin. Sitä ei lakkaa ihmettelemästä, Jumalan armoa ja rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa. Ei Hän tullut meitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan meidät. Jumalan pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa saamme uskossa itsellemme omistaa ja viettää Joulua hyvillä mielin Jumalaamme ylistäen. Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto! (Luuk. 2:14) Siunattua Joulua, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa! Jyrki Anttinen Stefanoksen lut. srk:n oto-pastori Karkottakoon rakkautesi pelon! Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. (Luuk. 21:28). Toisen meistä kaukana, vaan ne vyöryvät meidänkin syliimme. adventin evankeliumissa Jeesus kehottaa omiaan rohkeuteen maailman mullistusten keskellä. Vaikka kuulemme sanomia sodista, kansa nousee kansaa vastaan, niin silti Herra tahtoo meitä nostamaan päämme pystyyn. On tietysti aivan luonnollista, että maailman hätä, väkivalta, sodat ja vääryyden valta saavat kristitynkin huolestumaan ja pelkäämään.vieläpä nyt on niin, etteivät ongelmat ole vain Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista. Köyhyys on vähentynyt kertovat tilastot. Kristinusko leviää monin paikoin voimallisesti, kuten myös tiedämme. Silti maailma on myös sekasorrossa ja sekaisin. Meillä on sisäsyntyinen kaipaus siihen, että joku tulisi ja selvittäisi 2
täisi tämän sotkun; tekisi lopun sorrosta, vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Kun sitten tähän maailman järjettömyyteen väitetään jossain olevan vastaukset, niin moni kuuntelee mielellään. Tässä onkin yksi vetovoimatekijä erilaisten ääriryhmien taustalla. On tarjota selvät vastaukset: kun toimimme näin, niin paha tuhotaan ja taistelun seurauksena rauha astuu maailmaan. Maailman hädän keskellä kristinuskolla on tarjottavana ainutlaatuinen vastaus. Kristitty tietää, että maailman epäjärjestys on alkanut ensimmäisten ihmisten halusta tulla jumaliksi, ja itse määrätä oikea ja väärä. Tästä alkanut ihmisten välinen kostonkierre, heikoimman hyväksikäyttö ja kuoleman valta on ulottanut lonkeronsa jokaiseen ihmiseen. Jumala on kuitenkin käsitellyt ongelman. Mutta maailmaa ei korjattu asein vaan aasein. Jumala ei ratsastanut maailmaan täydellisenä tuhokoneistona. Hän ei kostanut kahta kauheammin. Hän imi kuoleman itseensä, veti väkivallan puoleensa kuin musta aukko. Ja imettyään kaiken pahan itseensä tämä musta aukko romahti ja muuttui loistamaan täydellistä valoa ja elämää kuin keskipäivän aurinko. Ristillä ja ylösnousemuksessa on alkanut tämän maailman korjaaminen. Kristillinen seurakunta onkin maailman korjaamo, jossa ihmiset kastetaan uuteen elämään, puhdistetaan heitä evankeliumin sanalla ja täytetään heitä Jeesuksen ylösnousemusvoimalla ehtoollisessa. Jeesus kulki kuoleman läpi elämään. Viimeisen päivän ylösnousemuksessa tämä elämä hukuttaa alleen kaiken kuoleman. Siksi kristillinen seurakunta jo nyt, heikkoutensakin keskellä, harjoittelee elämän tekoja. Se yrittää jo nyt ajatella ja uudistua mieleltään niin, että se tavoittelisi sitä, mitä uudessa luomakunnassa tavoitellaan. Johannes kirjoittaa: Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. (1. Joh. 4:17 18). Näin Jeesuksen oppilas kehottaa kristittyä rohkeuteen pelkojenkin keskellä. Meissä itsessämme ei tosin tätä pelkoja voittavaa rakkautta luonnostamme ole. Vain Jeesuksen rakkaus voi karkottaa pelon. Mutta kristitty ja kristillinen kirkko voi rukoilla, että Kristus heissäkin olisi pelon keskellä tekemässä toivon ja elämän tekoja. Ehkä tänä sosiaalisen median Nostakaa rohkeasti päänne... aikana tässä olisi suorastaan kristityn someilijan rukous: Anna minun tuoda pelon sijaan sinun rakkautesi. Ja niin moni kristitty on kertonut huomanneensa, että auttaessaan hädässä olevaa lähimmäistä, kertoessaan tälle Kristuksesta, on huomannut toisen ja oman epäluulon sekä vihankin väistyvän. Onko sisimmässäsi kaipaus pois kivusta, hyvään, kauniiseen, mielekkyyteen, rakkauteen, elämään? 3
Jos meillä on tämä kaipaus, niin nostakaamme päämme ja katsokaamme rohkeasti kohti Jeesuksen päivää, jolloin hän tekee uudet taivaat ja uuden maan, joissa vanhurskaus vallitsee. Antti Leinonen Stefanoksen lut. srk:n vastuupastori Vuoden 2015 talouden kehittyminen rohkaisevaa Vaikkei kuluva vuosi ei vielä ole päätöksessään, voimme jo jotain ennakoida toimintamme taloudellisen vastuun kantamisesta. Stefanoksen luterilaisen seurakunnan talous näyttää päätyvän lievästi plussalle kuluvan vuoden osalta. Seurakunta ja seurakuntalaiset ovat kantaneet vastuuta toiminnan taloudesta. Vuoden 2015 menot marraskuun loppuun mennessä ovat olleet 30 754 euroa, ja tulot ovat olleet 37 407 euroa. Joulukuulle on kuitenkin odotettavissa normaalikuukausiin nähden ylimääräisiä maksuja, joten ylijäämän odotetaan pienenevän selkeästi vuoden loppuun mennessä. Näin ollen lähiaikojen päämääräksi on hyvä asettaa tulojen säilyttäminen vähintään saavutetulla tasolla, jotta voimme jatkossakin kantaa sovitun talousvastuun paimenestamme ja edelleen hengellisen työn laajenemisesta. On myös vastuullista tarkastella Lähetyshiippakunnan toimintaa Lapissa kokonaisuutena. Jos päädymme hieman plussalle, tämä ylijäämä kantaa Lähetyshiippakunnan muuta toimintaa Lapin maakunnassa. Mahdollisuus tukemiseen voisi osaltaan hyödyttää niin sisarseurakuntaamme Eliaa Sodankylässä kuin evankelioimistoimintaa laajemmin pohjoisessa Suomessa. Seurakunnan talouden tuloista noin 23 000 euroa on kannatustilillemme annettuja lahjoituksia. Kolehtia seurakuntalaiset ovat antaneet messuissa noin 14 000 euroa. Marraskuun loppuun mennessä seurakunta on järjestänyt 56 tilaisuutta, joissa on ollut yhteensä 1 637 kävijää. Viime vuonna kävijöitä oli marraskuun lopussa 1 386, joten seurakunnan toiminnassa on myönteistä kehitystä. Stefanoksen luterilaisen seurakunnan hallituksen puolesta, Markus Tykkyläinen hallituksen jäsen 4
Yhteenveto 01.01.2015-30.11.2015 Valinnat: Rovaniemi Stefanos Stefanoksen lut. seurakunnan talouden yhteenveto 1.1.2015-30.11.2015 Taloustiedot Valittu jakso Budjetti Edellisen vuoden vastaava jakso Tulot Kannatukset 22 854 16 500 138,5 % 13 128 174,1 % Kolehdit 14 034 11 000 127,6 % 10 280 136,5 % Keräykset 519 0 0 % 600 86,5 % Tulot yht 37 407 27 500 136,0 % 24 008 155,8 % Menot Messutarvikkeet 559 220 254,1 % 58 963,9 % Muut 0 Hpk-maksu 1 727 1 727 100,0 % 869 198,7 % Palkat, palkkasivukulut ja verot 23 507 22 693 103,6 % 22 391 105,0 % Vuokrat 2 404 2 332 103,1 % 2 333 103,0 % Matkakulut ja päivärahat 108 2 288 4,7 % 2 553 4,2 % Säätiömaksu 2 068 2 068 100,0 % 1 694 122,1 % Toimistokulut 179 132 135,4 % 76 235,0 % Ulko- ja sisälähetyksen tuki 0 0 0 % 0 0 % Mainostus 203 363 56,0 % 208 97,5 % Menot yht 30 754 31 823 96,6 % 30 183 101,9 % Prosentti kertoo missä suhteessa arvo on valitun jakson arvoon. Tulot ja menot yhteensä Valittu jakso Budjetti Edellisen vuoden vastaava jakso Pohjoinen rovastikunta Rovaniemi Stefanos 6 653-4 323-6 175 Toimintatiedot Tapahtumat välillä 01.01.2015-30.11.2015 Valittu jakso Tapahtumia Osallistujia Osallistujia per tapahtuma Edellisen vuoden vastaava jakso Osallistujia ed.vuosi Tapahtumia ed.vuosi Osallistujia per tapahtuma ed.vuosi Koululaistyö 4 31 7,8 Messu 50 1 538 30,8 45 1 250 27,8 Muut tapahtumat 3 116 38,7 Opetus 1 45 45,0 Sanajumalanpalvelu 1 23 23,0 1 20 20,0 s Yhteensä 56 1 637 29,2 49 1 386 28,3 Tiliyhteys : FI59 1023 3000 2354 52, Stefanoksen srk kannatusviite: 8688. Keräyslupa 2020/2013/3630 sirukouspyynnöt: - seurakunnan rakentuminen - hallitus ja vastuunkantajat - paimenet perheineen 07.12.2015 15:12 - antti.leinonen Sivu 1/1 - lähetystyö - Raamattupiiri - hengellinen työ Lapissa - talous - Elian lut. srk ja messut - Lähetyshiippakunta 5
Sanoin ja sävelin Kristuksen syntymäjuhlaan & uuteen vuoteen Stefanoksen lut. srk messu joka su kl 10, Ruokasenkatu 3 Raamatunlukukalenteri 24.12. Jes. 11:1 5 Ap. t. 13:16-26 Luuk. 2:1-14 23 31.12. Valit. 3:22 26 1. Piet. 1:22 25 Matt. 16:1 4 38 25.12. Jes. 52:7-10 1. Joh. 4:9 16 Joh. 1:1-14 21 1.1. 4. Moos. 6:22-27 Ap. t. 4:8-12 Luuk. 2:21 317 26.12. Jer. 20:7-11, 13 Ap.t. 6:8,11-15, 7:51-60 Matt. 10: 16-22 27 2.1. 1. Sam 7:12 Ilm. 3:7 8 Joh. 8:12 103 27.12. Sananl. 8:1, 22-30 1. Joh. 2:28-3:3 Joh. 21:19-24 19 3.1. 1. Kun. 8:20, 27-30 Ilm. 4:2 11 Luuk. 2:41-52 197 28.12. 2. Moos. 1:22-2:10 1. Piet. 4:12-16 Matt. 2: 13-21 31 4.1. Ps. 84:2-5,11-12 Hepr. 3:1 6 Joh. 12: 44-47 702 29.12. Jes. 49: 13 16 Gal. 4: 3 7 Luuk. 2: 33 40 35 5.1. Ps. 72: 1-3, 8-12 Kol. 1:24 27 Luuk. 11: 29-32 425 Jes. 25:1, 4 5 30.12. Kol. 2:6 10 Luuk. 13:6 9 30 6.1. Jes. 60:1-6 Ef. 3:2-9 Matt. 2:1-12 766 Luterilaisia virsiä -kirjasta