Laki. henkilöstörahastolain muuttamisesta

Samankaltaiset tiedostot
Henkilöstörahaston perustaminen

HE 173/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

YRITYS OY:N HENKILÖSTÖRAHASTO HR:N SÄÄNNÖT

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 5/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi yhteistoiminta-asiamiehestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2010 N:o Henkilöstörahastolaki. N:o 934

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

LAKI. yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 9 päivänä elokuuta 1996

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

Laki. osuuskuntalain 5 luvun 5 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. muutetaan luottolaitostoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain (1607/1993) Sidottu ja vapaa oma pääoma

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta.

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 230

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

EV 27/1998 vp- HE 8/1998 vp. Laki. osakeyhtiölain muuttamisesta

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

EV 250/2006 vp HE 247/2006 vp. Jos kuitenkin on ilmeistä, että kokonaisjakautumisessa

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp).

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin.

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta

taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Laki. osakeyhtiölain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely.

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

EV 156/2006 vp HE 76/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

3 Sulautuminen. 4 Selvitys sulautumisen syistä. 5 Perusteet, joiden mukaan sulautumisvastike määrätään

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta.

Päätös. Laki. tuulivoiman kompensaatioalueista. 2) sähkön tuottajalla tuotantotukilaissa tarkoitettua

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. EV 31/1996 vp- HE 199/1995 vp. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi merimieslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Ministeri Suvi-Anne Siimes. Neuvotteleva virkamies Risto Savola

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TyVM 3/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Transkriptio:

EV 271/1998 vp - HE 262/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi henkilöstörahastolain ja valtion liikelaitoksista annetun lain 13 :n muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 262/1998 vp laeiksi henkilöstörahastolain ja valtion liikelaitoksista annetun lain 13 :n muuttamisesta. Eduskunta, jolle työasiainvaliokunta on antanut asiasta mietintönsä n:o 18/1998 vp, on hyväksynyt seuraavat lait: Laki henkilöstörahastolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 15 päivänä syyskuuta 1989 annetun henkilöstörahastolain (814/1989) 1 ja 2, 3 :n 1 momentti, 5 :n 1 momentti, 6 ja 7, 8 :n 2 momentti, 10 ja 14, 15 :n 1 momentti, 27 :n 1 ja 2 momentti, 44 :n 2 momentti, 9 luvun otsikko, 53 :n 1 ja 3 momentti sekä 55 :n 1 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 27 :n 1 momentti osaksi laissa 1660/1995 ja 44 :n 2 momentti laissa 23711993, seuraavasti: 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan suomalaiseen avoimeen yhtiöön, kommandiittiyhtiöön, osakeyhtiöön, keskinäiseen vakuutusyhtiöön, osuuskuntaan, säästöpankkiin, hypoteekkiyhdistykseen, vakuutusyhdistykseen, kaupparekisteriin merkittyyn taloudelliseen yhdistykseen, valtion liikelaitoksista annetun lain ( 627 /1987) mukaiseen liikelaitokseen (yritys), valtion virastoon ja laitokseen (virasto) sekä yrityksen tai viraston palveluksessa olevien henkilöiden (henkilöstö) perustamaan henkilöstörahastoon. 2 Määritelmiä Henkilöstörahastolla tarkoitetaan yrityksen tai viraston henkilöstön omistamaa ja hallitsemaa rahastoa, jonka tarkoituksena on yrityksen tai viraston sille suorittamien voitto- palkkioerien ja muiden tämän lain mukaisten varojen hallinta. Voittopalkkioerällä tarkoitetaan tässä laissa rahasuoritusta, joka yrityksessä määräytyy olennaisesti tuloslaskelman tai siihen rinnastuvalla sisäisellä laskentatoimena tuotetun laskelman mukaisesta liikevoitosta lisättynä poistoilla tai sen jälkeisestä toiminnan kannattavuutta osoittavasta erästä ja mahdollisesti lisäksi muista yrityksen toiminnan tehokkuutta osoittavista tekijöistä ja virastossa sen soveltaman tulospalkkausjärjestelmän mukaisista tulospalkkioista. Kun tässä laissa jäljempänä mainitaan voittopalkkiojärjestelmä tai voittopalkkioerä, tarkoitetaan niillä virastossa tulospalkkausjärjestelmää ja sen mukaisesti maksettavia tulospalkkioita. 3 Jäsenet ja oikeuskelpoisuus Henkilöstörahastoon kuuluu yrityksen tai viraston koko henkilöstö, jollei 14 :stä 290071

2 EV 271/1998 vp - HE 262/1998 vp muuta johdu. Henkilöstörahaston jäsenet eivät vastaa henkilökohtaisesti rahaston velvoitteista eikä jäsenyyteen saada liittää henkilökohtaisia velvoitteita. 5 Perustamisedellytykset Yritykseen tai virastoon, jonka henkilöstöön kuuluu vähintään 30 henkilöä, voidaan perustaa henkilöstörahasto siten kuin tässä laissa säädetään. Rahasto voidaan perustaa myös tällaisen yrityksen tai viraston tulosyksikköön, jonka henkilöstöön kuuluu vähintään 10 henkilöä. Kahteen tai useampaan yritykseen voidaan perustaa yhteinen henkilöstörahasto vain, jos yritykset kuuluvat samaan konserniin. Mitä jäljempänä säädetään yrityksen henkilöstöstä, sovelletaan vastaavasti tässä tarkoitettuihin tulosyksiköihin ja konsemeihin kuuluvaan henkilöstöön. 6 Järjestelmästä neuvottelu Henkilöstörahaston perustamiseksi on yrityksen tai viraston ja henkilöstön käsiteltävä voittopalkkiojärjestelmän ja henkilöstörahaston perustamista yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (725/1978) tai yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain (65111988) mukaisella tai muulla yrityksen tai viraston ja sanotuissa laeissa tarkoitettujen henkilöstöryhmien sopimaila tavalla. 7 Yrityksen tai viraston päätökset Yritys tai virasto päättää voittopalkkiojärjestelmästä ja sen soveltamisesta. Voittopalkkiojärjestelmää on sovellettava viimeistään yrityksen tai viraston toiseen tilikauteen rahaston perustamisesta lukien. Yrityksen on velvoitettava tilintarkastajansa antamaan rahastolle 51 :n 2 momentissa tarkoitetut lausunnot. Voittopalkkioerän määräytymisperusteista tai niiden muutoksista yrityksen tai viraston on päätettävä ennen sen ajanjakson alkua, jolta voittopalkkioerä suoritetaan. Asia on ennen päätöstä käsiteltävä 6 :ssä säädetyllä tavalla. 8 Henkilöstön päätökset Jos yrityksessä tai virastossa ei muuten voida selvittää, hyväksyykö henkilöstö ehdotuksen, on yrityksessä t~ virastossa järjestettävä asiasta äänestys. Aänestyksen järjestämisessä on soveltuvin osin noudatettava, mitä työsuojeluvaltuutetun vaalista säädetään. Ehdotus katsotaan hyväksytyksi, jos enemmistö äänestykseen osallistuneista sitä kannattaa. 10 Säännöt Henkilöstörahaston säännöissä on mainittava: 1) henkilöstörahaston nimi; 2) yritys tai virasto taikka sen tulosyksikkö, jossa rahasto toimii; 3) rahaston kotipaikkana oleva Suomen kunta; 4) periaatteet, joiden mukaan jäsenten osuudet jäsenosuuspääomaan määräytyvät; 5) rahasto-osuuden sidotun ja nostettavissa olevan osan määräytymisperusteet; 6) menettely rahasto-osuuksia nostettaessa; 7) milloin rahaston kokous pidetään ja mi- ten kutsu toimitetaan; 8) varsinaisessa kokouksessa käsiteltävät asiat; 9) hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien sekä mahdollisten valtuutettujen lukumäärä tai sen määräytymistapa sekä vaalitapa ja toimikausi; sekä 1 0) rahaston tilikausi. 14 Jäsenyys Yrityksen tai viraston palveluksessa olevat henkilöt tulevat henkilöstörahaston jäseniksi

EV 271/1998 vp - HE 262/1998 vp 3 työsuhteensa tai virkasuhteensa perusteella. Mitä tässä laissa säädetään työsuhteesta, on vastaavasti sovellettava työsuhteeseen finnastettavaan palvelussuhteeseen. Säännöissä voidaan määrätä, että säännöissä tarkemmin määritellyt määräaikaisessa työsuhteessa tai virkasuhteessa olevat tai yrityksen tai viraston johtoon kuuluvat henkilöt eivät ole rahaston jäseniä. Jos jäsen irtisanoo työsopimuksensa työsopimuslain (320/1970) 42 :n 1 momentin perusteella tai jos virkamies irtisanoo virkasuhteensa päättymään valtion virkamieslain (750/1994) 29 :n 1 momentin perusteella lomautuksen jatkuttua yhdenjaksoisesti vähintään 90 päivää, on 1 momentin 1 kohdan estämättä rahasto-osuuden suorittamiseen sovellettava, mitä momentin 2 kohdassa säädetään. 15 Jäsenyyden alkaminen ja päättyminen Henkilöstörahastoa perustettaessa alkaa säännöissä määriteltyjen henkilöiden jäsenyys heti. Perustamisen jälkeen yrityksen tai viraston palvelukseen tulevien henkilöiden jäsenyys alkaa työsuhteen tai virkasuhteen alkamista seuraavan yrityksen tai viraston tilikauden alusta. Säännöissä voidaan määrätä muusta ajankohdasta kuitenkin siten, että henkilön, joka on ollut yrityksen tai viraston palveluksessa koko perustamista edeltäneen tilikauden, jäsenyys alkaa rahastoa perustettaessa ja että muiden jäsenyys alkaa viimeistään työsuhteen tai virkasuhteen alkamista seuraavan yrityksen tai viraston toisen tilikauden alusta. 44 Hallitus Hallituksen jäsenen tulee olla rahaston jäsen tai yrityksen tai viraston johtoon kuuluva henkilö. Vajaavaltainen taikka konkurssissa tai liiketoimintakiellossa oleva ei voi olla hallituksen jäsenenä. 27 Osuuden suorittaminen työsuhteen tai virkasuhteen päätyttyä Riippumatta siitä mitä rahasto-osuuden nostamisesta on säännöissä määrätty, osuus on suoritettava neljän kuukauden kuluessa seuraavasta arvonmäärityspäivästä luettuna siitä: 1) kun työsuhteen tai virkasuhteen päättymisestä on kulunut yksi yrityksen tai viraston täysi tilikausi jäsenen irtisanottua työsopimuksensa tai virkasuhteensa tai työnantajan irtisanottua tai purettua jäsenen työsopimuksen tai virkasuhteen työntekijän tai virkamiehen menettelystä johtuvasta syystä; taikka 2) kun jäsen on siirtynyt eläkkeelle, jäsenen työsuhde tai virkasuhde on päättynyt muusta kuin 1 kohdassa mainitusta syystä tai jäsen on kuollut. 9luku Henkilöstörahasto yritys- tai virastojärjestelyissä 53 Päätös rahasto-osuuksien siirtämisestä Jos yrityksen tai viraston toiminta tai osa siitä siirretään harjoitettavaksi toisessa yrityksessä tai virastossa (vastaanottava yritys tai virasto), jossa on tai johon aiotaan perustaa henkilöstörahasto, voivat yrityksestä tai virastosta toiseen siirtyvät henkilöt päättää, että heidän rahasto-osuutensa siirretään toisen yrityksen tai viraston henkilöstörahastoon tai uuteen perustettavaan rahastoon. Mitä tässä säädetään yrityksestä tai virastosta, sovelletaan vastaavasti tulosyksikköön. Säännöksiä voidaan soveltaa myös, milloin konserniin kuuluva yritys lakkaa olemasta

4 EV 271/1998 vp - HE 262/1998 vp konsernin osa, jos konsernissa on useammalle yritykselle yhteinen henkilöstörahasto, sekä milloin yritys, jossa on henkilöstörahasto, tulee konsernin osaksi. Jos rahasto-osuudet siirretään vastaanottavan yrityksen tai viraston olemassa olevaan rahastoon, on tämän rahaston hallituksen sekä yritykseen tai virastoon siirtyvien henkilöiden edustajien laadittava ehdotus siirron ehdoista ja siirtyvien henkilöiden oikeuksista rahastossa. Päätös siirrosta on pätevä vain, jos asiasta äänestettäessä vähintään kaksi kolmasosaa siirtyvien henkilöiden antamista äänistä on kannattanut ehdotusta ja vastaanottavan yrityksen tai viraston rahaston kokous on hyväksynyt ehdotuksen siinä järjestyksessä kuin sääntöjen muuttamisesta säädetään tai määrätään. 55 Purkamisperusteet Henkilöstörahasto on purettava: 1) kun yritys on purkautunut tai katsotaan purkautuneeksi taikka asetettu konkurssiin tai kun virasto on lakkautettu; 2) kun henkilöstörahasto ei täytä tässä laissa asetettuja vaatimuksia eikä asiantila ole korjaantunut työministeriön asettamassa määräajassa, joka voi olla enintään kolme vuotta; sekä 3) kun henkilöstörahaston kokous muutoin on päättänyt rahaston purkamisesta. Tämä laki tulee voimaan kuuta 1999. päivänä

EV 271/1998 vp - HE 262/1998 vp 5 Laki valtion liikelaitoksista annetun lain 13 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään valtion liikelaitoksista 10 päivänä heinäkuuta 1987 annetun lain (627/1987) 13 :n 2 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laissa 589/1992, uusi 7 a kohta, seuraavasti: 13 tösten rajoissa henkilöstörahastolaissa (814/1989) tarkoitetusta liikelaitoksen voitto- Hallitus palkkiojärjestelmästä ja sen soveltamisesta; sekä Hallituksen tehtävänä on erityisesti: 7 a) päättää eduskunnan 10 :n ja valtio- Tämä laki tulee voimaan päivänä neuvoston 11 :n perusteella tekemien pää- kuuta 1999. Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1999

1 1 1