50 A. O. VAIsANnN MATJOI PLATTOS B STA Ruja-karjalainen runolaulaja Matjoi Plattonen oli minun ra,- kas vanha ystivdni. Hin esiintyi itkettiij dnd, eli "itettaj artir", niinkuin Kurjalassa sanotavt, mm. niisti hiiissii, jotka Kalevalaseuran puolesta jerjestettiin Suojiirvellii 1920. Siellii oli mukana IJ.T. Sirelius, Viiino Salminen ja valokuvaaja J.V. Mattila. Matjoi oli hyvrn merkillinen mummo, tiesi paljon, taisi paljon. Hiin oli erinomainen itkuvirsien taitaja. Minulla on paksuhko pakka h6nen virsiddn, seki "ddnella" laulettuja ettei saneltuja. Matjoi ansaitsi piistii mukaan siihen kongressiin, johon kokoonnuttiin Budapestissa muistaakseni v. 1927. Jouduin olemaan Matjoin jonkinlaisena johdattelij ana) tai sanoisinko adjutanttina. Ja kuinka arvokkaasti timi Matjoi esiintyi! Vein siis suuren joukon mukana Matjoin Budapestiin. Hiinet oli puettu Viipurilaisen Osakunnan omistamaan muinaiskarj alaiseen naisen pukuun. Hd,net otettiin juhlavasti vastaan Budapestissa. Vastaanottajien joukossa oli Kalevalan kiiiintaje Bila Vik6r ja monia muita henkiloite jo asemalla. Siellii h?in oppi tuntem aart paljon ihmisiii, jotka kaikki ihailivat timmoisti kansannaista. H?in piiiisi muitten mukana kuninkaalliseen linnaan, Budan puolelle. Siella oli silloin pi2iministerin rouva Bethlen vastaanottamassa vieraita. Kun Matjoi kumartui tzimein aatelissukuisen naisen edess6, hin oli yhta arvokas ja hieno kuin tdma aatelinen, mite kaikki ihmettelivit. Hin esiintyi siella suurimmassa juhlassamme. Siinii puhui mm. meidiin Setiiliimme, joka oli silloin lihettili2iniimme Unkarissa ja Tanskassa. Matjoi lauloi virren Unkarille, joka oli silloin ahdistetussa asemassa. Matjoi lauloi nimittiin itkuvirren tyyliin miste aiheesta hyv6nsd. Hiin kysyi minulta, misti hiin laulaisi. Mini selitin hinelle, etti Unkarille on tapahtunut hirmuinen vdiryys.
MursrrLMrA 51 Silta on viety alueita, ja taalla on hyvin vaikeat olot. Matjoi tajusi heti asian, ja alkoi laulaa itkuvirren tyyliin. Hin teki jorkinlaisen hynrnin, jonka Aladir B6n, Kantelettaren unkarintaja, kiiiinsi suomennoksestani yleisolle. Matjoi kuvasi sanoillaan, ettei kyllapi on kauheatarettd tiille kansalle on niin tapahtunut. Sitten hiin rukoili Jumalan siunausta, ettri kaikki kaantyisi parhain piiin. Kun Matjoi oli lopettanut timiin virtensi, syntyi aivan mahdoton kattentaputusten tulva suuressa salissa, joka oli tiynnii yleisoi. Hiinesti tuli niin suosittu, ettei hiinti valokuvattiin joka paikassa, misszi hin liikkui. Hiineltii tietysti kysyttiin unkarin kielelliikin, misti hiin oli kotoisin ja mikii hiin oli. Hiin sanoi: "Em mie malta." Mini koetin selittaa, ettii hin on karjalainen vanha nainen, niilta paikoilta, joissa mm. Elias Lonnrot on aikoin aan kiynyt. Matjoi oli nimittiiin Loimolan kyliistii, joka kuului Suistamon pitajlin. Ei timei Matjoin edustus siihen loppunut, sita jatkui. Sisareni, opettaj atar Maija Viiisiinen, oli hinen oppaanaan. Hin oli useissa paikoissa visiiteille. Hiinet sijoitettiin toiseen hotelliin kuin minut. Mini olin, kuten kansakouluntarkastaja Jotuni ja monet muut, hotelli Hungariassa. Matjoi pantiin Kuninkaalliseen hotelliin. Selitin, kun sijoitin heinet sinne, millii tavoin hinti kohdeltava, ruoka on vieteivii tavalliseen aikaan jr.. Neuvoin seikat, joihin tillainen Loimolan mummo ei ollut koskaan tottunut. Teimme myos matkan Szdntesiin, jossa Laulumiehet antoi konsertin. Se oli hyvin hauska matka. Muistan, ettei matkalla oli pysiihdyksiii, mm. kivimme Kecskemdtissd, jossa kuuluisa unkari- Iainen sziveltaja ZaLtin Kod6ly on syntynyt. Sielli meille tarjottiin rls. hiekkaviiniii. Se meni piiiihiin kuin haka. Vik6r Bel6 oli sanonut eriiille suomalaiselle, kun he olivat Unkarin viinikellarissa: "Varokaa, varokdv, herrat suomalaiset. Unkarin viinit ovat vaarallisia." on
52 A. O. VATsANnN Mutta sitten kun tulimme takaisin Budapestiin muutaman peivdn kuluttu?, niin otin selvziei, mitenkds meiddn Matjoi nyt juksaa. Menin sinne Kir6ly-hotelliin. Matjoi kertoi, ett6 "kylla muuten, mutta eivit tuo ruogo a." Kysyin, miksi hiin ei soittanut kelloa, niinkuin minei kiiskin. "Ehim mie tiije niist kelloloist, mut ku ei tuuva ni ei tuuva." Sitten hiin selitti: "Kyl mie lopulta painoin sita nappuloa niinkui sie sanoit. Ja sit tuloo yks herra siihen, ja suu ammollaa sanoo jotagi vieraal kielel. Ehim mie ellendii (y**arca). Mie sanoin: 'ndlgy'. Tee punoo vuam piiitiih, eigii sano mitah. Mie painoin toisen kerran", sanoi Matjoi. "Tuloo tuas herra. Mie sanoin 'nd,lgy', ei viel ellendetd. Miinoo Su", mie viel kolmanclen kerram painoin nappuloa. Tuloo mies, mie en sano mitah, mie vua nain tein. Sormilla vuan suuta vastem painelin eis taas jotta ymmdrsi, ettei suuhum pitiiis jotai suaha. Vot tuotih ruogoa ylen aijy mulle." Ju Matjoi nauroi kovasti, kun ymmeirrettiin lopultakin, ettii hinellii oli nilkei. Kun liihdimme paluumatkalle, mukana oli monta meikiiliiistii, oli Jiirventaus ja Aarne Anttil a ja keita kaikkia siella nyt olikaan. Tultiin Puola zn, Matjoi katsoo ymparilleen ja on hyvin tyytymeiton, kun se on ikuista lakeutta. Tulimme nimitt?iin samaa tieti kuin menimffie, siis Tallinnan junalla. Madoi virkkoi: "Eigo tdmd Puolam mua jo lopu". Hdn oli Puolaan aivan tyytymiiton, kun sita kesti niin kauan hd.nesti. Vahitellen tultiin Tallinnaan, ja Matjoi piiiisi niinkuin puolittain kotiin. Hdn asui sitten minun kodissani ja oli hyvin tyytyviinen matkaansa. Maila, Mikkola vielii pyysi Matjoin kanssani luokseen. Matjoi oli kovasti ihastunut, hiin teki esim. nziitii ruokopillejzi, joita Suistamolla sanotaan "kazaksi". Se on siis pikku klarinetti, ruo'osta tehty. Meidiin rantamme oli teiynni niita kazoja eli ruokoja. Hiin teki kohta Mailaa varten teimmoisen. Maila kirjoittikin sitten hyvin kauniin jutun tiistii Matjoista. Maila ai-
MursrBLMrA 53 kysyi Matjoilta, mita hiin tahtoisi, kun hiin lahtee toiselle maailmalle. Matjoi oti silloin jo 80 vuotta vanha. "Mie toivoisin suaha valgiet kengzit jalgah", sanoi Matjoi. Maila sanoi minulle, ettzi menisimme hankkimaan valkoiset kengzit ja antaisimme ne hinelle mukaan. Niin teimmekin. Ei kulunut vuottakaan, kun Matjoi tarvitsi ne valkoiset kengdt. Hiin kuoli ja sai ne toivomuksensa mukaan jalkaaltsa. Olin silloin Suistamolla, kun Matjoi siunattiin viimeiseen lepoon. Hd,n oli todella hienoimpia ihmisiei, joita olen tavannut. Minulla on Louis Sparren taulu, joka esittaa Neitsyt Mariaa Jeesus-lapsi sylisseiin. Se on Sotkamossa maalattu. Kun Matjoi, joka asui luonani mm. Unkarin-matkalle lahtiessimme ja sielte palattuamme, nousi aamulla, hzin ensi toikseen meni tuon kuvan eieireen ja teki ristinmerkin. Hiinhiin oli ortodoksi. Hiin kiitti minua: "siullahan on obraza (pyhainkuva) tialla". Tuo maalaus ei ole minulle arvokas pelkiin taiteetlisen arvonsa vuoksi, vaan myos sen vuoksi, ettei sen eteen on useamman kerran kumartunut suuri runonlaulaja Matjoi Plattonen. TOINEN VIENAN MATKA Joud.uin matka arrraan viela toistamiseen Vienan Ku.j alaan, nimitteiin kesiillii 1918. Silloin entisissi runonlaulajien kylissii oli aikamoista suomalaisten vilskettd. Siellii oli lukuisasti asepukuisia poikiamme, joiden pukuihin monet paikkakunnan nuoret miehetkin olivat sonnustautuneet. Kyseessl oli Vienan Kutj alan vapauttamis- ja Suomeen liittamisyritys. Talla kertaa retkeni osui eteluisti pohjoiseen, siis Kujaanista Vuokkiniemeen ja edelleen Elias Lonnrotin reittiii. Olin liittynyt Kujaanissa komppanian vahvuiseen vapaaehtoisjoukkoor, joka reippaasti veti veneitd koskien ryopyissb.
54 A. O. VrirsANnN Niin saavuttiin vanhalle rajalle, joka yhe oh s?iilynyt selviinei aukkona tiheiin ymperoivein metsin keskellii. Polku on kasvanut leveiiksi vuosisatojen aikana. IJsein ajattelin: tete tietii Elias Lonnrot aikanaan kiiveli ja hiihti. Niin tultiin Vuokkiniemeen, vauraaseen kyliiin. Tiihin kylii2in saapui Helsingistii retkikunta, johon kuuluivat pankinjohtaja Mauri Honkajuuri, p?iiitoimittaja Kaarlo Koskimies, tohtori Viino Salminen ja ehkii viela jokin muu henkilo. Kaikki mahduimme hyvin samaan veneeseen, kun lahdimme piim tidrdd,, IJhtuaa, kohti. Sain kuulla, etti taaila on Petrun piiiviin aikaan tiirke?i Vienan Karjalan tulevaisuutta koskeva kansankokous. Uhtua oli viime neikemist?ini suuresti muuttunut. Juhla sai kansaa liiemmiiltiikin liikkeelle, ja lisiiksi kylnn kujilla niiki alinomaa asepukuisia Suomen poikia ja tuon tuosta ilmestyi seki parrakkaita ettii parrattomia vienalaisia, joita oli saapunut rronista kylistii, jopu rajan takaakin entisille synnyinsijoilleen. Uhtuan suurimman kaksikerroksisen talon lihistolli oli ainaista liikettii. Sinne meni ja sieltii tuli miehiii jatkuvasti: talossa sijaitsi esikunta, jonka paellikkonii oli maineikkaan sotilassuvun ed.ustaja eversti Karl Malm. Valitettavasti hinen taytyi heikentyneen terveytensi vuoksi jefiee Vienan Karjala ja palata Suomeen. Tehtaviaiin hoitam aan hiin miiireisi sisarenpoikansa, silloisen varatuomarin, nykyisen laamannin Harry Brotheruksen, joka muuten sattui olemaan minun osakuntatoverini. Petrun piiivzinzi, 12-13. p:nii heiniikuuta, lehelle esikunnan taloa toimeenpantu juhla oli tietysti siviiliv?ielle tarkoitettu, vaikka siellii nahtiin paljon myos asepukuja. Puhujiksi oli pyydetty Turjanlinnan haltija, kirjailija Ilmari Kianto ja minun viihiipitoisyyteni. Juhlan lopuksi nuoriso ryhtyi tanssimaan juhlakentiillei. Hiimmistyin, kun solakka tanssijoukon johtaia ilmoitti nimekseen Viis?inen. H?in oli lidrelta lah-
MursrrLMIA 55 Heimosoturien lepohetki Kuittijdrven rannalla Jyskyjirvelle matkatessa. Vienan Karjala 1918. tenyt ja nyt Suomessa asuva kauppias. Tapasin viele toisen Vais6sen, joka oli kotoisin Kostamuksesta ja oli joukkomme tiedustelija. Han toi esikuntaan pienen pommin, jonka Kemissii olevat englantilaiset olivat antaneet eri6n uhtualaismiehen vietiivaksi Jyskyjirvelle ja taa[a pamautettavaksi esikunnassa. Harry Brotherus pyysi minua lahtem adn ensin Jytkyjirvelle ja sen jiilkeen Kiestinkiin pitiim ddn kokouksia, jotta saataisiin tietii?i, haluaako vaesto Vienan Kurjalan liittyviin Suomeen. MAtkakumppaniksi han oli saanut Kiannon. Lisiiksi vartijoiksemme lahd kymmenkunta kiviiiirimiesti. MeistA kertyi urhoja kolme veneellisti. Matka sujui nopeasti. Veli[a haukattiin palaa Keski-Kuittijirven eri2illii kauniilla hiekkarannalla, jonne kuului joutsenen joiunt aa. Illalla saavuttiin Keski-
56 A. O. \z.ritsaxen ja Ala-Kuittijiirven yhtymiikohdassa sijaitse vaan pieneen Luusalmen kyliiiin, jossa ycivyttiin. Kianto ja minei jouduimme nukkumaan lattialla vieretysten. Minulta meni yo pilalte, kun kupeeltani kuului koko ajan saarnaamista, puheliaana miehenei papin poika Kianto oti ddnessii nukkuessaankin. Seura avana aamuna, kun oli laskettu Kintismin koski, joka ei ollut vihainen eikii pitkti, saavuttiin Jytkyjd,rven rannalla sijaitsevaan samannimiseen kylddn, johon oli liihetetty joukkomme tulosta viesti. Kokoukseen kertyi lukuisasti miehiii, seka keski-ikiiisiii ettii vanhoja, nuorethan olivat, ketkii vielii Veniij elle sotahommissa, ketka Uhtualla tai muualla vapaaehtoisina. Kun sattui kaunis heinikuinen pdivtit, voitiin kokous pitaa ulkosalla er6dssi suuressa pihassa. Ohjelmamme oli mielijohteista. Tarkoituksemme oli kuulla miesten mietipiteet siita, ohvatko he Suomeen liittymisen kannalla. Aluksi mini esitin joitain ajatuksia, ja samalla toimin poytakirjiin pitaj dnd". Kianto puoles taan pehmitteli kuulijakuntaa runollisin sanoin. Kaikilla oli tiedossaan, etti Kemissai oli englantilaisten johdon alaisia lls. Muurmannin legioonalaisia, joissa oli monia eri kansallisuuksia, mm. Suomesta siirtyneite entisiei punakaartilaisia. Pyydettyiimme liisniiolijoita lausum aan mielipiteensei Suomeen liittymisestd, otti heti sanavuoron Feodorov-niminen talonpoika, ehkii noin 60-vuotias, joka piti loistavan puheen. Hiin tehosteli, etti melkein kaikki Vienan miehet ovat kiyneet Suomessa ka*- palla, suuria laukkuj aart kantaer, ja ansainneet rahaa perheittensi toimeentuloa varten. Tdsti on meidein oltava suomalaisille ikikiitollisia. Feodorov huipensi puheensa seuraaviin sanoihin: "Veljet! Mie olen kiyny Amerikat ja Englannit, mie tiijin, jotta engelsmanni se ainos vain toizen perzehel miigie laskoo. Veljet, myo liitymmei Suomehlr, Kuului vain hyviiksymishuutoja, kukaan muu ei eniiii halun-
MutsTELMIA 57 nut puhua. Pzizitos oli yksimielinen. Meidan tehteivdmme taalla oli siis piiiittynyt. Kun aikaa jiii talta piiivziltii, loysin erziein mummon, joka osasi laulaa itkuvirsid.. Seura avana piiiviinii me palasimme Uhtualle. Asemiehemme jiiiviit Jyrkyjeirvelle, useat kokivat surullisen kohtalor, kuten ystdvimme Feodorov, joka kuuluu surmatun. Elamassziinhin itsekukin joutuu tekem adn turhia retkiii. Sellaiseksi muodostui meidin Kiestingin kyliissii kiiyntimme. Mind tunsin kyliin jo kesiilti 1915. Kiannolle Kiestinki ja Tuoppujatvi olivat outoja seutuja. Brotherus luuli, ettd hevosista olisi meille hyotyii, koskapa hiin muistelmissaan "Peitsi menneen puolesta" kirjoittaa: "Annoin matkamiehille ratsut kiiytettdviksi, ja kun Kianto oli pitka ja laiha, Viiisiinen lyhyt ja tanakka, he olivat kurjien hevoskaakkien seldssi ilmetyt Don Quijote ja Sancho Panza liihdosszi tuntemattomia seikkailuja kohti." "Tietysti meillii oli jzilleen sotilasjoukkue seuranamme ja vartionamme, ja eris aseenkantajista ja kiivelijoistii oli vanha tuttavani, maalaustaiteilija ja pilapiirtiijii A. Kangasmaa, joukkomme komein urho. En tiennytkii2in h6nen Vienaan tulostaan mitean, ennenkuin nyt yhteisellii taipaleella kohdattiin. Ensin oli marssittava kolmisenkymmenti polkua myoten, joka on viheliaisin kilometriei Rohoon mita ajatella saattaa: upottava suo toisensa peristi. Oli tosin aseteltu pari hirtti vieretysten, mutta hevosemme, jotka eiveit suinkaan olleet "kaakkeja", usein hotjahtivat hirsien tanasta viereiseen upottavaan suohon, niin etti sotapojillamme oli kova tyo saada riukujen avuin hevoset hirsien noj aart. Kovassa maastossa, jota sitikin joskus sattui, kohtasi minua onnettomuus: alhaalla riippunut kuusenoksa l6i kasvoihini ja eris neulanen iskeytyi silmiiiini niin, ettei sita saatu miesten neuvoilla pois. Vahitellen alkoi tuska tuntua aivan sieteimzittomdnb. Taytyi vaan marssia liiikiritonta tulevaisuutta kohti.
58 A. O. VATsANeN Vasta iltamydhalla saavuttiin Rohoon. TeelIA oli vastassa ennalta tuttu "VSinimoinen" pitkine partoineen. Ensi tervehdykseni oli valittaa silmeini kohtaloa. En muista, hinko toinen koolle tulleista kylalaisist?i huomautti, vai jokin ettei nyt on tinne heti saatava se tunnettu silmeinnuolija-nainen. Hdnet kiytiin hakemassa ja suunsa pestyeiein hiin ojensi kielensii roskalliseen silmilni, nuolaisi ja neulanen oli samassa hdnen neipiss ddn. En jaksa muistaa, niiyttiko hiin sita, mutta tunsin, ettd, tuskani loppui. Se iik?is vaimo oli todella ihmeliiiikiiri, enka jilkeenkeiein ole tavannut. jollaista en ennen Jatkoimme seuraavana aamuna matkaa piiiiasiallisesti vesitse, joten ratsuhevosemme saivat muutamien piivien loman. Paluumatkalla mind puolestarri olin jalkamiehenii turvallisuuteni vuoksi. Sitten peadyimme konrean Tuoppajiirven soudettuamme Kiestingin suureen kyliin, jossa minulla oli vanhoja tuttuja, mm. eminti Kononer, mainio joikuja, seka paimentorven torihyttelije-mies, josta ottamani valokuvan olen nihnyt erindisissii kirjoissa. Meid?in kokoukseemme eridssi suuressa pirtissi saapui kylla lukuisasti miehiii. Alunperin tuntui jo olevan joltistakin jiinnitystii ilmassa. Tiimii purkautui koviksi sanoiksi heti sen jiilkeen kun Kianto ja minzi olimme esitteineet "houkutuspuheemm e". "Suomella ei ole antaa meille leipiii, nytkin syomme englantilaisia korppvja.", oli tosiasia kurjalaisille. Englantilaisten sotalaiva oli verraten liihellii, eika ollut kaukana heidiin meiiireiysvallass aan oleva ns. Muurmannin legioona, joten Kiestingin miesten oli syytii olla varuillaan. Niin kovaa veiittelye kuin kiytiinkin, myonteistei suhtautumista saatu aikaan. Suomeen liittymiseen neihden ei Kianto innoittui sepittiimiin heti lyhyen runon, jossa hiin?,ntoi Kiestingin miehille satikutia. Mini puolestani jututtelin nai-
NIUnTnLMIA 59 ". : { 'rf*.ff*"{rrrr,,,^, /t.'.r,',rii';.{f,d; /o,jt.*,{tt",rr'rr,'*,*o..dr, J Ilmari Kianto puhuu vienalaisille Uhtuan heimojuhlilla heineikuussa 1918. sia, joilta sain entisten lisiksi jonkun joiun. Muistiinpanotyost2ini Kangasmaa tekaisi lyrjykynillii piirroksen, antaen sen minulle muistoksi. Palasimme kiviiiirimiehinemme samaa tietzi takaisin Uhtuaan, josta Kianto ja minzi lahdimme takaisin Suomeen. Kiestinki joutui sittemmin vaihtamaan miehittajie useamman kerran. Ensinni lienevit isinnoineet Muurmannin legioonalaiset, sitten neuvostojoukot. Suomeen saapuneet saksalaiset 11. 25 vuotta myohemmin miehittivit tzimein kyliin. Merkillinen kohtaaminen sattui minulle tuon miehityksen jalkeen. Otin kutsuttu Saksaan esitelmiikiertueelle eri kaupunkeihin v. 1941. Junassa liihelli Leipzigie satuin samaan vaunuosastoon, jossa ennest dan istui turkkiin pukeutunut saksalainen luutnantti. Tuo turkki johti minut tuumimaan, ett6 jospa tuo luutnantti tulisikin joko Norjasta tai Suomesta. En malttanut
60 A. O. VAlsANr,N olla kysiiisemittd, mistei piiin hiin saapuu. Hiin vastasi lyhyesti: "Kiestinki Suomessa on minun sijoituspaikkani ja olen matkalla kotiin saamaani lomaa viettei maan." Meillii sukeutui paljonkin keskustelua Kiestingistii, joka kuului olleen pahoin hiivitetty saksalaisten ja suomalaisten sinne saavuttua ja vallattua kyliin. Tiedossamme ei ole, mihin kuntoon kyla jai saksalaisten poistuttua maastamme. Nykyiiiinhiin ndmd tienoot kuten koko Vienan Karjala ovat Neuvostovallan lujassa komennossa. PBTSAMON KOLTTIA KOKEMASSA Kun Suomi sai Tarton rauhassa Petsamon alueen, tuli maamme asukkaiksi samalla joukko ns. kolttia, ortodoksisia lappalaisia, jotka aikaisemmin olivat olleet Veniijiin alamaisia. Koltista on jo ehditty kirjoittaa useamman miehen kyniillii. Ennen kaikkea on pysyviiii arvoa kielentutkijaimme tdilla, mm. toht. T.I. Itkosen sanastollisilla tutkimuksilla. Prof, Uno Harva, mainio ja maineikas uskontojen tutkija, tunsi kiinnostusta myos kolttien uskontoa kohta an. Luottaen siiher, ettei Kalevalaseura myontiisi matka-apurahan, hein ehdotti minulle, ettei lahtisimme yhdessi kiiymiiiin siellii kolttien mailla, kun siihen nyt oli avautunut mahdollisuud.et. Petsamon alueellahan kolttien silloiset asuinstjat, sekei talvi- ettei kesdasumukset olivat. Liikenneolot olivat hyviit. Rovaniemelte piinsi autolla melkein perille, ihan Paatsjoen latvoille asti. Kun Rovaniemelli istuutui li"ja-autoon, kesti melkoisen pitkaan, ennenkuin oltiin perillii. Sodankyliissii muistaakseni nukuttiinkin viilillii. Istuttiin ja tultiin perille, ju juotiin suolakahvia. Lapissa on nimittiiin Rovaniemeltei lihtien aina pantu kahviin suolaa. Nakeepii Lapissa muutakin harvinaista, nimittiiin piippua polttavia vanhoja naisia,
MursrnLMIA 6r Iso ja pieni professori. E. N. Set?ilii ja vepsiliiispoika. Vepsii 1916. Tulimme sopivasti perille. Kumma) etti vanhassa kartassa, joka meillii oli, ei mainittu Virtaniemi-nimistii paikkaa. Siinii oli vain yksi jonkinlainen majatalo, ja siita oli liihdettivei kolttakyliin, tai ei oikeas taan kyliin vaan asumuksiin, koillista kohti. Mutta meilli oli paljon tavaroita. Minulla oli fonografi ja siihen kuuluvat lieriot, ju olihan meilli teltat tietysti. Ne piti olla, vaikka oli heinikuun alku; siellii oti vieli kylmi siihen aikaan. Oli vaikea saada kantaj &v, jollainen tziytyi kuitenkin vilttiimdtti olla. Lopulta saimme tinkimisen jiilkeen erzizin tukkijzitkein, vahvan miehen, joka olisi kantanut vaikka toisen meisti ja tavaramme olkap?iilliiin. Fldnen kanssaan piti tinkiii. Oli toistakymmenti kilometrii kzivelt avda polkua pitkin. Kun tarjosin jonkun summan, niin renkimme virkkoi: minii pikkupenneistei "En lahde
62 A. O. VAIsANBN sellaisille matkoille." Meidiin piti maksaa stipendivaroistamme sievoinen summa tiille miehelle. Lopulta tulimme erdin pikku jiirven rantaan. Siinii ei ollut mitaan venetti, mutta piti piiiist?i jeirven yli. Tiesimffie, ettii toisella puolen jiirveii oli koltta-asumus, ja ne tiesiviit tulla vastaan jot vastarannalla ammuttiin. Niin mini pikku revolverillani ampua pamautin. Saimme odottaa kotvasen, ennen kuin sielta tuh vene, jossa oli kaksi naista, vanh a ja nuorempi. He selittivitt, ette heidiin veneensi oli siellii toisella puolel la ja heidiin piti vetiii sita pitka matka, ennen kuin se tuli tiille rannalle. Nain paasimme ensimmuiiseen asumukseen toihin Toisella rannalla tate pientii jiirveii niimme tulta. Siellii joku poltti nuotiota suolla. Kdvi sitten ilmi, etti taimii oli suomalainen helmenpyytejl, joka oli pitkiin matkan Keski-Suomesta kutkenut jalan sinne pyytaikseen helmiii niiistei joista. Hiin paistoi joutsenta nuotiolla. Emmehiin me voineet hiintii ruveta syyttiimidn joutsenen taposta, tapasimmekin hiinet vielii sitten myohemmin. Huvittavaa oli, ettei kun laskin uistimen viiltiim aan talla jirvella, niin ei kulunut pitkiiiin ennen kuin lohi oli kiinni. Me siis aloitimme ateriointimme lohella, jota siellii oli runsaasti. Mutta teissei asumuksessa oli vain vanha mummo ja nuori nainen, joka odotti lasta. Mies oti jossakin kaukana Petsamossa toisszi, niinkuin siellii miehet ylimalkaan. Me jatkoimme eteenpaiin. Koetimme piiiistii sellaiseen mokkiin, jossa on mieskin, ja tulimmekin. En tiedd, oliko sillii paikalla mitain nimeii, joka tapauksessa miehen nimi oli Kiurel. Hiin ei ollut kotona juuri sillii hetkellii. Ystztviini Toivo Itkonen, joka on kolttien erinomainen tuntija, varoitti meita, ett6 jor siellii on nainen yksin kotona, niin hiin voi siepata kirveen ja uhata. Kun tulee kolttien mokkiin, taytyy aina ensiksi koput taa seinid,n, taikka muuten antaa merkki tulostaan, ettei nainen siikihde. Niin mind, tein, ja vas-
MursrnLMIA 63 tassa olikin hwin herttainen eminti. Hiineltii minikin sain ril&- teriaalia. Koltat ovat siitli merkillisiii, etti he ovat monikielisia. He osaavat paitsi omaa kieltaan myos veniijiii ja norj aa. Norja on niin liihelli, ettd he ovat oppineet kielenkin. Myohemmin he ovat oppineet myos suomea. He ovat siis nelikielisia. Tuollainen kielitaito on harvinaista. Naisetkin osaavat jonkin verran venijdtu, niin ettii ei siinii kielen puolesta ollut vaikeuksia. Ei Harva enka minzik ddn osannut kolttaa. Seh?in on hyvrn vaikeaa; niinkuin lapin kielikin on meille suomalaisille vaikeaa, niin kenties vielii vaikeampi on teimzi kolttien omalaatuinen murre. Meillii oli elintarpeita mukanamme, nikkileipiiii sangen runsaasti ja jonkin verran voita, silta eihiin koltilla yleensi ole lehmia. Niiin alkoi Kiurelin luota sitten matkamme. T arkoitus oli nyt kayda itiinen koltta-alue tarkoin' Enemmin tyotii teki ystivdni Harva kuin mini, sen vuoksi, etti hiin puhui koko ajan ja kyseli tehden muistiinpanoja. Minii sitten viliaik arta panin taas koneeni kiymiiiin ja koetin saacla sivelmii. Tulihan niita joka paikasta vzihin. Oppuanamme oli tunnettu kolttamies Kiurel, hiin oli oikein kolttien piiimiehia. Ensin panimme tavarat ahkioon ja poron sen eteen. Kiurel otrjasi poroa, joka aina yritti rynneitzi kivien ja kantojen yli - oli kesiaika - tzissri vaikeakulkuisessa maastossa. Niin sita tultiin aina talosta taloon. Kolttien asumukset sijaitsivat luonnollisesti jirvien rannoilla. Vali[a oli jokia, jotka oli sauvottava, toisinaan taas oli kaatunut puita kapeiden jokien poikki. Tealla ei ollut k?iynyt ketdiin useaan vuoteen, paitsi tajavartiomme. Kiurelilla oli vene siini, missl teimei jokireitti lahti eteenpiin. Autoin hiinti soutupuuhissa. Mutta samalla annoin uistimenkin tehdii tehtivtnsi. Kun Kiurel raivasi koskia puilta, heittelin mi-
64 A. O. VArsAr.rBN Vepsziliiismies kylpee uunissa. Vepszi, Onesmaki, 1916. nd virvelid.. Ja missi poukamassa tiima tapahtuikin, niin ainakin joka kolmannella heitolla oli hauki kiinni. Ja lompoloissa taasen nousi komeita haukia uistimella. Muistan erikoisesti ensimmiisen piiiviin, kun kuljimme jokea alas, ja heittelin virvelii. eristi Haukia tuli niin mahdottomasti, ettei parin piiivin kuluttua koko veneemme kokka oli niita tiiynnd. Kun oli liimmin aika, oli vaara ettzi hauet rupeaisivat viihitellen m6t6nemdin. Kytyimme Kiurelilta, pitiiisiko tamtl haukisaalis heittaa takaisin veteen. "Ei, ei", sanoi Kiurel ju souti rantaan. Hiin kaivoi kuopan ja hautasi hauet siihen sanoen, ettd hiin kay ne kylla noutamassa, jahka ne ovat hapanneet. Mehein soimme vain harjusta ja lohta, joita tuli aina pikkujzirvistei. Hdn oli tottunut siihen, ettd. kalaa seieistettiin talveksi, jolloin siita oli tiukempaa ja syotiin nimd kesin saaliit. Koltathan muuten ovat kovia kalansyojiii. Useamman kerran ndimme, ettei iltamydhalla keitettiin kalasoppa, jota syomeiiin lapsetkin heritettiin. Tiimii oli aivan keskiyon ateria. Kylliihin pel-
MursrnLMIA 65 kalla kalallakin tulee toimeen. Teimein niimme er16ss6 mokissei, jossa vuoteellaan lepiisi keuhkotaudin ndinnyttimi, aivan kuoleman kourissa oleva aiti, ymperilli?in useita lapsia, vanhin ehka noin kymmenvuotias poika, joka pyydysti kaloja viereisesti joesta. En unohda, kuinka hartaina lapset tarttuivat meidzin ojentamaamme niikkileipiiiin. Heiddn isdnsei oli kaukana Petsamossa ansiotoissi. Kuljimme eteenpiiin asumus asumukselta, kunnes tulimme verraten Inhelle Petsamoa ja merenrantaa. Petsamohan sijaitsee lahdessa, joka lzihtee Vienanmerelta. Mutta itse Petsamoon emme menneet. Olihan kolttia tietysti siellikin, mutta myos paljon veniilziisiei. Aloimme lopulta palata nykyisen Suomen puolelle takaisin, Paatsjoen varrelle. Niin tulimmekin lopulta Kolttakonkiizille, jorka nimi on veniijiiksi Boris Gleb. Kolttakongiis oli huomattava turistiniihtlvyys silloin ja siellii kiviviit suomalaiset ahkerasti errnen kaikkea kalastamassa. Siella oli pieni hotelli, ei niinki?in huono ruoan puolesta eikii muuss akaan suhteessa, ja kyliissii oli asukkaita jokunen parisataa ihmist6. En tiedn tarkkaa lukumeerdd". Kaikki olivat kolttia. He olivat hyvrn auliita soutamaarr venett6, kun pyydettiin lohta. Kun vihitellen Harva tunsi saaneensa aineistoa riittiivisti ja minun liericini olivat nekin saalista teiynnddn, niin liihdimme paluumatkalle eri6n mokin luota, josta saimme soutajan Kiurelin avuksi. Kovin koskista pitkiiii reittiii myoten suuntasimme Nautsia kohti. Tavarat panimme veneeseen. Emme voineet laskea siinii neljiin miehen voimalla, vaan Kiurel piti narusta ja rrurkana ollut toinen koltta otrjaili venettb kuohuvaa koskea alaspiiin pitkille seipiille. Kun virta veti kovasti, niin eikos ystiivimme Kiurel luiskahtanut lapinkengissddnjoltakin kiveltei. Hin itsensii pahanp?iiviisesti. Vene keikahti nurin ja meni aivan :ritti
66 A. O. VArsArvnN kappaleiksi ja kaikki tavarat molskahtivat koskeen. Sinne meni minun valokuvauskoneenikin, joka oli tyonsii kylla tehnyt, meni fonografi ja menivit laatikot, joissa oli saalis, fonografin lieriot. Onneksi koetin narrata forelleja siita koskesta, niin ettii pitka vapa minulle siiilyi kziteen. No, se oli onnettomuus, jossa kaksi miestzi kastui. Me Harvan kanssa kiivelimme vain kosken reunaa ja pysyimme aivan kuivina. Niin siinii kivi. Olin huolissani lierioistini. Kiiskin miesten mennl katsom aan kosken vartta alemp?&, eiko siellii olisi joku semmoinen suvanto tai muu, johon lieriolaatikot olisivat jiiiineet. Kiivikin niin onnellisesti, ettei puolen kilometrin pi2issii oli sellainen poukama, johon laatikot olivat uineet. Miehet toivat ne minulle, ja olin hyvin iloinen omalta osaltani. Harvalla oli tietysti muistiinpanonsa omissa vihkoissaan, joita hiin siiitytti taskuissaan. Nyt meillii oli edessd neljiinkymmenen kilometrin kiivelytaival. Kiurel ja muut koltat, jotka tunsivat erimaat kuin viisi sormeaart, kysyiviit, jaksaisimmeko kiivellii semmoisen matkan ennenkuin piistiiiin maantielle. Sanoimme yrittiivimme. Ensin juotiin tietysti teeti joen partaalla, ja olihan meilli kalaakin syotiiviksi. Sitten pikku aamiaisen jiilkeen tiihdimme taivaltamaan. Taytyy ihmetella kolttien, niinkuin yleensei lappalaisten paikal- Jistuntemusta. Ei ollut montakaan kertaa muuta kuin joku poron jetki tienviittana, mutta kylla he tiesivlt suunnan. Aurinko paistoi ja oli hyvin kuuma, niin ettei ollut helppo urakka kiivellii tietonti taivalta. Mutta siihen oli alistuttava, muuta mahdollisuutta ei ollut, vene oli sirpaleina koskessa. Kun tulimme eriin lammen rarttaan, meita hiotti kamalasti. Meillii oli tietysti nuo sii?iskiverkot ja pikioljyt, jotka ovat siiskia vastaan hyvaii laaketta. Tulimme lammen rantaan ja sanoin, etten siedii eneiii tate kuumuutta. Olimme yltii piiiiltn hiessi.
MursrnLMrA 67 Hevospaimen Pavel "trubittaa" hevosia kokoon. - Inkeri, Risumiiki 1914. Minii kylla niin, ettii siellii oli laumat miikiiriiisii, itikoita ja paarmoja. En ole koskaan riisuutunut niin nopeasti kuin silloin; akkie vaarr veteen. Mutta siita huolim atta minua pisti varmasti tuhatkunta hyonteisti. Taas ylos ja vaatteita niin pian piiilte kuin mahdollista. ffarva sanoi, ettei h?in ei viitsi tuohon leikkiin ryhtyii, koska se oli niin vaivalloista. Taisi minullekin jeede muistoja siita hyonteisten syleilysti. Meidiin voittomnre oli hyvin vaatimaton. Koko piivi meni niissi neljissiikymmenessi kilometrissd, niinkuin miehet arvioivat matkan. Kylla me poroja niimme ja lopulta maantien. Ja mikii onneton sattuma viel?i piti olla: etel?isti tulla huristi suuri kuorma-auto tytrjillddn, mutta pari sataa metriei ennen meiti, ju niin se meni ohi Yla-Lappiin p6in. Ystivimme koltat sanoivat, ettei h. jiiisiviit lepiiiimddn, civd,tke liihtisi askeltakaan eteenpiin. Harva sanoi, ett?i kylle meidin
A. O. VATsANBN nyt sentiin pitiiisi piiiistii taloon, jonka tiesimme olevan kuuden kilometrin piiiiss?i. Se oli hyvin suuri talo, Nautsi. Siellii oli yksi ainoa talo, vaikka venileiisissei raporteissa oli kerrottu talvisodan aikana, ettd he ovat vallanneet sen ja sen nimisen "kaupungin". Nautsi oli juuri se "kaupunki". Min6 sanoin Harvalle: "Istu sinei ffiella ja lepiile, mind nuoremmakseni lahden marssimaan ja hakem aarr sielte auton". Auto oli mennyt Nautsiin, kuten olin arvellutkin, minei menin periss6. Oli lauantai-ilta ja sauna. Toverini kiiytiin noutamassa autolla. Ja kylla sauna sinei iltana todella maistui. Viikeii oli kovasti, hyvrn suuri tupa ja kamareja. Koltillahan oli kaksi tupaa. Toinen oli talvitup", jossa asuttiin talvella, kesillii kalast amaan mentiessd, asuttiin jiirvien rannoilla toisessa tuvassa. Koltat olivat siis kahden huvilan omistajia. Talvitupa oli melkein samanlainen kuin kesitupakin. Siinii on vain yksi pienoinen pirtti, jossa koko perhe nukkuu, vaikka olisi perhetti kymmenenkin henke6. Siinii he nukkuivat kaikkine lutikoineen ja russakoineen. Ei se kovin viehiittavad, ole. Huonekaluina oli vain poyti ja penkit ja siinkykin sentldn taisi olla. Kaikki ruoka keitettiin takassa. Kurj arra oti vain poroja, lehmiii ei ollut. Naisilla on omalaatuisensa puku, miehil ld tavallinen talonpoikainen. Viimeisen rauhanteon jiilkeen koltat siirtyiviit Sevettijiirvelle. Sinne on oikein tiet ja on siellii koulukin. Kolttiakin yriteteiin sivistiii, mutta se ei taida olla niinkiiin helppoa. Kiurel oli meidiin oppaanamme koko ajan. Ilokseni tapasin hinet kerran monien vuosien periistii Helsingissi, kun oli lappalaisten juhlat. Hin oli taa[a emiintineen. KALEVALAS E U RAN KAU PPAMA'TKU STAJANA Se oli kai Sailo, joka oli puhunut Setiliilte ja muille, ettii otetaan tuo Viisiinen meille Kalevalaseuraan oikein toimimiehek-
MursrnLMrA 69 si. Ei meillii ollut minkaeinlaista kitjallista sopimusta Kalevalaseuran puuhiin ryhtyessdni, gentlemannisopimus vain. Tehtavini oli ryhtyi hankkimaan rahoja seuralle. Niin minusta tuli Kalevalaseuran ensimmdinen kauppamatkustaja. Koetin houkutella ihmisizi tekemaan lahjoituksia niihin jaloihin tarkoituksiin, joita seuran otrjelmaan kuului. Setiilii oli kirjoittanut kehoituksen suurelle yleisolle, mutta ennen kaikkea varakkaita ihmisii ajatellen, etti he tekisiveit lahjoituksia Kalevalaseuralle. Niita oli kertynytkin ennen minun seuraan tuloani 100 000 markkaa. Ne olivat silloisia vanhoja, siis kultamarkkoja. Tuo summa kertyi kymmeneltd lahjoittajalta. Siini oli sellaisia henkiloite kuin Emil Aaltoner, joka oli suuri nahkatehtailtju Tampereelta. Oli siinii kauppias Otto Lumme niinikadn. Hiin oli niin aulis, etti luovutti Pohjois-Esplanadinkatu 25 A:sta yhden huoneen seuran k?iyttodn. Ei se suuren suuri ollut, ja sielli siis piiivittiin kavin silloin kun olin Helsingissi. Matkustelin nimittiin aika paljot aina Oulua ja Rovanientii myoten, ja ennen kaikkea kivin Viipurissa, joka oli hyvin antoisa kaupunki. Setiilii oli pannut tiihiin Kalevalaseuran tyootrjelmaan ennen kaikkea Kuva-Kalevalan aikaansaamisen, ja siin?i oli myos Kalevalatalon rakennuttaminen. Neitahiin minei molempia selvittelin, ja yhte ju toista muuta mita siinii nyt painetussa ohjelmassa oli, mennessdni suurten rahamiesten puheille. Menin suoraan miehestei mieheer, mutta tavallisesti paikalliset sanomalehdet ottivat jonkin uutisen, jossa kerrottiin, ettei ffielle on Kalevalaseuran edustaja lahjoituksia keriiim6ss6. Tavallisesti k?ivin yksin, mutta joskus oli mukana joku toinenkin. Esim. Yaasassa kivin yhdessii Sakari Piilsin kanssa. Sielte saimmekin paikkakunnan huomattavimman liikemiehen, Tikanojan, eriiksi Kalevalaseuran lahjoittajajiseneksi. Hiin vieli korotti site summaa my6hemmin. Hanhiin oli tunnettu taiteenrakastaja, ja oli hn in